Nyt tämä on ihan tieteellisesti todistettu. Maahanmuuton vaikutukset alueiden elinvoimaisuuteen ovat tutkimusten mukaan kiistattomia. Turhaa on eräiden lieksalaisten harata tätä positiivista kehitystä vastaan. Esimerkikisi kristillinen opisto on omissa kannanotoissaan tuon tuostakin tuonut myönteiset vaikutukset esille. Nyt ammattioppilaitoksessa on aloittamassa innokkaita logistiikan maahnmuuttotaustaisia opiskelijoita kuljetusalan opintoja ja ilman heitä ei koko koulutusta olisi saatu Lieksaan. Tässä on vain muutama esimerkki myönteisistä kehityskuluista. Hyvä lieksalaiset: piirretään suurella pensselillä eikä piiperrellä, uhkailla ja uhota tarkastustoimilla ja toinen toisetemme tekemisten kyttäyksellä. Tällainen linja vie Lieksaa kohti takapajulaa. Sosiaalitoimen visiot kotouttamisessa ovat olleet oikeaan erittäin oikeaan osuvia. Moni muuttaja on saanut elämästä kiinni.
Maahanmuutto on voimavara Lieksalle
tukekaammetoisiamme
6103
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
On se onnen aikaa Lieksassa. Valmiita ammattilaisia tulee.
Hesarin mukaan maahanmuutto hyödyttää julkista taloutta ja maahanmuuton menot ovat tuloja pienemmät. Asia selittyy sillä että Suomeen tulee parhaassa työiässä olevia ihmisiä. Kerrankin Liekallekin sataa mannaa ja sehän on yksin viisaiden päättäjien ansiota.
Voimmeko konsultoida Nurmesta? Olisi tarpeen sielläkin tajuta kuinka kuntatalous pannaan kuntoon ja nopeasti. Työttömyys laskee, verotulot nousee ja moni pakolainen saa oppia kulttuuriamme ja antaa vastalahjaksi omaansa. On hyvä, että taloutemme on kunnossa koska maakunta tarvitsee johtotähden aikojen huonontuessa.
Saadaan asfaltti ja katuvalot joka kylätielle, valokuitu joka torppaan ja mersu pihamaalle.
Minä en välitä Mersusta. Ladalla on parempi käyvvä puolukassa.
" Nyt tämä on ihan tieteellisesti todistettu. Maahanmuuton vaikutukset alueiden elinvoimaisuuteen ovat tutkimusten mukaan kiistattomia."
Että naurattaa ;) Tuo ylläoleva koskee vain niitä jotka käy töissä. missä on se tutkimus jossa lasketaan maahanmuuton todelliset kustannukset.? Esim.kustannnukset työttömyydestä, rikoksista, jne..? Kovin on taas tummien lasien kautta katottu tulevaisuutta. Eurooppa on jännä juttu, siellä tällä hetkellä myönnetään että holtiton maahanmuuto lisää ongelmia ja kuluja.. Lähin naapurimme Ruotsi on oiva esimerkki mihin se johtaa..! Tuskin koskaan saamme sieltä tietoa miten paljon eri mellakat ovat Ruotsille maksaneet, mutta veikkaisin siihen mennenn 10 000 maahanmuuttajien avustussummat.. Ruotsin ongelmista ei puhuta mediassa mitään, tämäkin kertoo jotain.. Onneksi tietoa saa pitkin nettiä, ja ulkomaankieliä osaavalle siellä avautuu varsinainen kultakaivos siirtolaisten aiheuttamista ongelmista..