Mies. 10:nes kirjain on nimesi ensimmäinen kirjain.
Olisinpa minäkin sinulle se ainoa ja oikea.
"Jospa onnistuisin tänään illalla vetään pääni täyteen ja antaisin tulla tekstiä täydeltä laidalta" mitä mieltä olen, sinut nähdessäni irl.
Muuten en uskalla sanoa sitä sinulle koska pelkään ettet oikeasti minusta välitä ja kerrot ettet koskaan ole välittänyt minusta etkä voisi mitenkään kuvitella meistä paria. Pidät minusta vain siksi kun muutakaan ei ole tällä hetkellä, ja jos sattuisit jossain vaiheessa löytämään jonkun niin sanoisit minulle. häivy silmistäni nainen.
Silloin voisin edes jotain itsetuntoni rippeistä pelastaa ja sanoa että, Anteeksi mutta en ymmärrä miten olen voinut edes tuollaista sanoa taisi tulla otettua hieman liikaa alkoholia ja laittaa kaikki sen piikkiin ja vielä väittää ettei muista yhtään mitään vaikka muistaisinkin kaiken mitä tuli sanottua.
Sitten käpertyä kuoreen takaisin ja mahdollisimman vakuuttavasti esittää ettei toista kohtaan ole minkäänlaisia rakkaudellisia tunteita vaikka sydän haluaa sinun luoksesi, syleilyysi täyttä kurkkua, pakahtuakseen tunteista sinua kohtaan

Vastaukset 1
Vanhimmat
Wau mitä tekstiä naiselta miehelle. Jos tuollaisen naisen saisin en koskaan pois päästäisi. Wautsi wau