ESS 21.6.2013 kertoo, että Lahtelaisen miehen kirjoittelu Suomi24 palstalla tuli maksamaan oikeudessa kunnianloukkaustuomion. Kunkin sanan hinnaksi tuli liki sata euroa ja kokolasku käräjäoikeudessa 4000 euroa.
Eli kaksi lyhyttä viestiä keskusteluun ja se oli siinä. Halventavat sanat ja kirosanat.
Eli 2000 euroa kärsimyskorvausta, 20 päiväsakkoa, sekä oikeuskulut.
Edes se, että kirjoittaja sanoi kirjoittaneensa humalassa, ei helpottanut tilannetta.
Viestit julistettiin salaisiksi.
Että tällätavalla asiat voidaan selvittää oikeudessa, kannattaa meidän ottaa asia vakavasti.
Eli kaksi lyhyttä viestiä keskusteluun ja se oli siinä. Halventavat sanat ja kirosanat.
Eli 2000 euroa kärsimyskorvausta, 20 päiväsakkoa, sekä oikeuskulut.
Edes se, että kirjoittaja sanoi kirjoittaneensa humalassa, ei helpottanut tilannetta.
Viestit julistettiin salaisiksi.
Että tällätavalla asiat voidaan selvittää oikeudessa, kannattaa meidän ottaa asia vakavasti.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Tähkäpää taitaa laittaa vielä rahoiksi.
Täällähän on välillä yön pimeydessä ollut uhkailukirjoituksia, joissa on esitetty vihjailuja helluntailaisten tappamisesta ja kaikkea muuta.
Onkos jonkun uhkailijan lompuuki jo keventynyt.
Varmaan ottanut, oppinsa Raamatusta. 2Moos.32:27. Ja hän sanoi heille: Näin sanoo Herra, Israelin Jumala: Jokainen sitokoon miekkansa vyölleen. Käykää sitten edestakaisin leirin halki portista porttiin ja tappakaa jokainen, olkoon vaikka oma veli, ystävä tai sukulainen.
Järkyttävää se on, että synti on päässyt sittenkin maailmaan, Mooses ei saanut katkaistua sitä lenkkiä.
Nyt syntiset ihmiset käyvät miekka vyöllään tappavat maailmassa hirvittävin määrin toinen toisiaan, eikä rauhaa enää ole.
Eli toinen herra on nyt käymässä ihmiskunnan leirissä ja surmaa viattomia, vammauttaa heitä, raiskaa heitä, pitää ihmiskaupan uhreina, joka yrittä pois ja karkuun, niin asiaohjelmat kertovat näitä hätähuutoa, että pudotetaan hotellien kerroksesta, hukutetaan, tahi painetaan suu täyteen hiekkaa, että pelosta uhri myy itseään tämän maailman kauppamiesten lukuun ja rahojen lisäämiseksi.
Huumekaupat jne. Eli todella.
Järkyttävää, Järkyttävää, Järkyttävää, Järkyttävää, Järkyttävää, Järkyttävää,
Siksi tuo Mooseksen esikuvallinen tuomio, joka kohtasi pahuutta, väärän jumalan palvelua, joka saastuttaa koko maailman, se tulee olemaan edessä, mutta tämä Raamatun Jumala katkaisee sen pahuuden lenkin.
Hyvä, että järkyttävä avasi linkin, niin pääsi lukemaan kokonaisuuden ja ymmärsi, kuinka Saatanan vastustamisessa oli kyse ja Jumala määräsi sen toteutettavaksi.
Eli maailma on hirvittävän paha tänään, aivan mieletön epäuskoisuuden tähden.