Kolme hyvää syytä, miksi en ole adventisti

1. Adventismi on uususkonnollinen järjestö, joka on kehitetty USA:ssa vain ja ainoastaan maallisen mammonan keräämistä varten lahkon johtajille ja heidän "klaanilleen".

2. Adventismi on kaikkialla yhtä ulkokultaista ja kaksinaamaista kuin sen synnyinmaassakin elävien ns. uskovien ihmisten toiminta ja periaatteet ovat.

3. Adventismissa tuijotetaan omaan ja lähimmäisten "napaan" ja Jeesus on vain heidän huulillansa, mutta sydän on hänestä kaukana. Adventismi on myös omien tekojen ja ansioiden varaan pelastuksensa panevien ihmisten joukkio.
22108
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Njaa - noihin ihmisten uskon solvauksiin vastaisin vain, että jokainen valitsee tiensä.. SINÄKIN ..

Olisi väärin jos esimerkiksi minä tai joku toinen valitsi sinulle tulevaisuutesi .. valinta on nimittäin sinun .. me voimme vain keskustella asioista ja kertoa omista näkemyksistämme ja omasta uskostamme .. tai epäuskostamme .. eikö niin ..

Mitä enemmän ymmärrystä sen parempi ... niin minä ainakin näen asiat.. eikä se että hakee vikaa muista ole ymmärrystä - ei varsinkaan silloin kun ei edes puhu asiaa .. vaan periaatteessa potaskaa... niinkuin sinäkin tuossa nyt teit..

Se tässä on kuitenkin hyvä asia, että me saamme jokainen tulevan kohtalomme omien valintojemme mukaan.. ja valitsematta jättäminenkin on tosiasiassa valinta .. se on muuten asia joka kannattaa pitää mielessää, jos valitsee vaikka että päivittäin hakee vain vikaa muista..

Että adventismissa ei Jeesus muka ole mukana ? on totuuden sanoakseni vain nimimerkin "Tässä totuus" hourailua.. johon ei oikeastaan kannattaisi edes vastata..

Sanotaan kuitenkin (koska nimimerkki "Tässä on totuus" on n.s. ikuiseen piinaan uskoja) vaikka näin ..että jokainen joka puolustaa oppia "helvetin ikuisesta piinasta" on harhaileva ja pelkonsa sokaisema taika-uskova - se on valitettavasti totuus.

Ja nimimerkki "Tässä totuus" on itse asiassa yksi näistä ihmisharhailijoista joita on (ehkä) jo lapsesta asti peloteltu helvetillä ja luotujaan ikuisesti piinaavalla jumalalla .. siis hän on yksi näistä todella säälittävistä tapauksista ..

Muistan kuinka eräs toinen säälittävä nimimerkki "uskova_1" (joka sittemmin kai vaihtoi nimimerkkiään .. kertoi kuinka hän oli sänkynsä jalkopäässä nähnyt rikinkatkuiselle haisevan "saatanan" .. muistan kuinka joku tyttö parka kertoi nähneensä 11 metriä korkean enkelin seisomassa keskellä tietä - niin hänen täytyi pysäyttää autonsa.. muistan kuinka jotkut kulkevat maata ja kertovat käyneensä helvetissä.. ja niin edelleen .. Mutta se mitä nämä ihmiset "näkevät" ja kokevat tai ovat ainakin näkevinään on vain sitä samaa hourailua.. jolle ei Raamatusta löydy tukea..

Keski-ajalla oli näitä näkijöitä paljon enemmän ja silloin nähtiin kaikenlaista mitä kirkko ihmisille opetti ... Saatanalla esimerkiksi oli sarvet päässä, sorkat ja pitkä häntä ja tosiaan uskottiin että se haisi rikille.. ja ihmiset "näkivät" juuri >sellaisen saatanan< .. yksi toisensa jälkeen ... sarvien kanssa .. ja pitkä häntä ..

No, tälle voisi hymyillä, jos se ei olisi niin että nämä ihmisparat todella uskovat näihin houreisiinsa .. jos ajattelee että jotkut elävät koko elämänsä - ehkä jo lasuudesta asti - kirkkonsa tai lahkonsa opettamassa "ikuisen helvetin"- pelon valassa - ja heitä on yhä vielä paljon siellä Suomessakin - silloin ei enää naurata..

Lapset eivät ole vastuussa tästä, vaan heidän vanhempansa ja heidän hourailevat kirkkonsa tai lahkonsa .. joissa opetetaan kuin että Jumalan valtakuntaan pääsyn vaatimuksena on uskoa noihin täysin epäloogisiin, epäraamatullisiin ja jopa lunastuksen vesittävään oppeihin syntisen ikuisuudesta ja sen mukana enemmän tai vähemmän automaattisesti seuraavaan ikuiseen piinaan helvetin tulijärvessä.. ????

Näin se menne, vaikka Raamattu ei todellisuudessa edes sisällä sanaa helvetti.. (jopa adventistit sanovat uskovansa helvettiin - vaikkakaan eivät "ikuiseen piinaan" ) - tätä helvetti sanaa joka on näiden helvettiä opettavien kirkkojen ..heille sopiva.. käännös sanasta Gehenna - joka oli kaatopaikka Jerusalemin lähistöllä . Siitä Jeesus puhui ja on uskottavaa että jokainen joka kuunteli tiesi mikä paikka se Gehenna oli - veivät varmaan sinne omatkin jätteensä poltettavaksi.. Sillä eihän Jeesus muuten olisi ottanut Gehennaa vertauskuvaksi - jos eivät ihmiset olisi olleet tietoisia mistä oli puhe ..

Mutta sano se näille pelkonsa sokaisemille ikuiseen helvetin tulijärvi piinaan uskojille .. niin et varmastiu saa vastakaikua .. vastaus on suunnilleen kuin että "Joo, mutta kun me uskotaan .. äää joo .. uskotaan... "

Uskotaan ? MUTTA mihin ?
Luotujaan ikuisesti piinaavaan jumalaan..?
Luojaan joka loi elämää ikuisesti kidutettavaklsi tulijärvessä!!

Loiko ? miksi? vahingossa ? tahallaan ? välinpitämättömyyttään ? erehdyksessä ? ihan vaan koska voi ? siis haloo ... eihän tuossa ole mitään itua .. ja sanovat vielä että se on "oikeudenmukaista" että syntistä kidutetaan ikuisesti tulessa ??!!

Ja NÄMÄ tulevat ja sanovat että MUILLA ei ole Jeesusta .. ??

Voi että -- en tiedä itkeäkö vai nauraa .. on niin uskomattoman typerää.. Onko se pelko niiiin suuri että se sokaisee ihan täysin - että ollaan kuin umpi tunnelissa ??

alex

Äänestä
  • Niin, se helvete tuli sieltä Ruotsista, vai mitä?

    Kyllä meilläkin hevete on, mutta se on todella kuuma ja lopullinen tulijärvi niille, jotka eivät halua uskoa Jeesukseen ja pelastua tästä nurjasta sukununnasta. Jumala tällä tavoin poistaa synnin ongelman tästä maailmasta, ja niin poistuu kaikki synti, sen alkuunpanija ja sen seuraukset. Kun tämä maailma on puhdistettu tulella, Jumala luo uutta, uuden maan ja uuden taivaan (Ilm. 21 luku)

    Ero muihin on se, ettei se ole koskaan ikuinen, vaan se tuli palaa niin kauan kuin on palamista. Tässä on vissi ero.

    Äänestä

Puhut täyttä potaskaa.

Äänestä

Niin, aloittaja. Et sinä ole minkään Kristuksen seurakunnan jäsen itsekään, kun suusi tunnustusta lukee. Että se on suuri suru Herran omien sydämessä ja taivaallisen Isän sydämessä.

Näin ollen olet jäsenyydeltä pakanuuden baapeliuskon kirjoittajajäsen, keräät pisteitä rienaajaisälle, ja siihen klaaniin, joka on maailmassa pahin hirvittävyys tekojen suhteen. Siinä on pahinta ulkokultaisuutta, kun ei välitä lähimmäisistään.

Omien tekojesi varassa pyrit seisomaan, mutta joudut kuitenkin lankeamaan polvillesi Jeesuksen eteen ja tunnustamaan Hänen Herrautensa.

Mutta tuolla mielenlaadulla se on aina myöhäistä ja kadottavaa uskonnollisuutta.

Äänestä

Miksi te antiadvarit tuotte aina totuutta esiin lahkostamme?
Me yritämme adventisteina parhaamme mukaan salata kirkkokuntamme tekemiä vääryyksiä ja te aina paljastatte niitä. Olette ilmiantajia, joita halveksutaan mm. mafian joukoissa ja samoin mekin halveksimme teitä, koska meidän toimintamallimme on otettu suoraan järjestäytyneen rikollisuuden keskuudesta.
Meillä on mm. järjestömme valitsema presidentti ja alaisia, jotka tekevät ns. likaisen työn ja heidän on todistettava toimillaan johtajilleen edistymisensä järjestössään, jotta voivat yletä hierarkiassa korkeammalle tasolle.

Äänestä
  • Ota antiadvari se lääkkeesi, niin lakkaat hourailemasta.

    Äänestä

  • Helpottiko? Taputtiko se rienaajahenki olkapäällä, kun pääsi käyttämään sinun minuuttasi taas uudelleen sarallaan.
    Kuinkahan kauan se sinuakin hyppyyttää?

    Uskon todella raamatusta sen, että pahuuden henki voi teettää ja heitellä ihmistä missä milloinkin, kuten rienaajahengessä esität asiasi.

    Äänestä

  • pyh! kirjoitti:

    Ota antiadvari se lääkkeesi, niin lakkaat hourailemasta.

    pyhille.

    Olisi joskus kiva saada kasvot noihin kirjoituksiin, oletko sinä samaa mieltä?

    Äänestä

  • naapurisrk. talainen kirjoitti:

    pyhille.

    Olisi joskus kiva saada kasvot noihin kirjoituksiin, oletko sinä samaa mieltä?

    Jep.

    Äänestä

Jaksaa kyllä uskonnottomana ihmetyttää, miten SAMAN uskonnon seuraajat eivät pääse yhteisymmärrykseen mistään ja pitää jatkuvasti luoda tälläistä
kura-keskustelua.

Säälittävää.

Äänestä
  • Eivät antiadvarit edusta samaa uskontoa.

    Äänestä

Mitä muuta odotit näiltä ns. uskovaisilta?
Odotitko kenties jotain järkevää?
Ei heiltä voi odottaa mitään hyvää, koska ovat myyneet itsensä jonkun lahkon orjuuteen ja aivopestäviksi.

Äänestä
  • ja taas samaa antiadvanrin potaskaa. Katso peiliin.

    Äänestä

#Kolme hyvää syytä, miksei alotuksen tehnyt ole adventisti#?

Tuskinpa nuo on ne syyt miksi et ole adventisti - ja riittääköhän kolme ?

No jos yrittäis katsoa syitä anti-adventismiisi niin ...

--- yksi syy on ainakin aivan varma, nimittäin että et tiedä adventismista paljon mitään, --- toinen syy vois olla että luulet kuitenkin tietäväsi ja se kolmas .. on asenteesi .. joka kertoo että sinulla on ollut vaikeaa elämässäsi ja koska luullakseni vain syytät muita vaikeuksistasi on sinun erittäin vaikea saada rauhaa mieleesi ... tosiasissa .. luullakseni olet jo unohtanut mitä sisäinen rauha edes tarkoittaa .. siitä on niin kauan kun olit tasapainoinen ... eikö olekin ... tänään saat "tyydytystä elämääsi" kun mariset muiden olemisista ... ja tekemisistä ...

Mitäs sanot ? olenko oikeassa?

alex

Äänestä

Vain kolme syytä olla liittymättä adventisteihin on mielestäni liian vähän.
Henkilökohtaisesti en koskaan liittyisi uususkonnolliseen amerikkalaiseen kulttiin tai lahkoon, koska tiedän näiden järjestöjen taustat ja vaikutteet liiankin hyvin.

Adventismi on kaikista uskonlahkoista kavalin, koska se pyrkii jäljittelemään mahdollisimman kirjaimellisesti ja tarkasti vanhan liiton juutalaisuutta.
Lähes kaikki adventismin perusopetukset on otettu muinaisesta ja osin hyvinkin pakanallisesta ja jopa anarkistisesta juutalaisuudesta.

Adventismissa Raamattua tulkitaan hyvin kirjaimellisesti, vaikka Raamattu on täynnään kuvakieliä ja vertauksia. Mm. Jeesus itse sanoi, että Hän ei tuonut koskaan esiin mitään muuta kuin vertauksia, jotta häntä ei voitaisi syyttää kirjaimellisesta puheesta ja tuomita sen perusteella, tosin useimmat eivät ymmärtäneet hänen vertauksiaan ja tulkitsivat ne siitä huolimatta kirjaimellisesti ja sen vuoksi syntyi usein konflikteja kansan tulkinnan ja Jeesuksen opetuken välillä.

Adventismissa ei myöskään osata erottaa Raamatun tekstien kirjaimellista esitystä kuvakilestä ja sen vuoksi adventismi on uskonnolliseen kaapuun puettua sekavaa ja valheellista opetusta.

Mm. vuodesta 1844 on tehty adventismissa äärimmäisen tärkeä uskonkappale ja jalusta koko adventismille, vaikka Jeesus hyvin selkeästi oli aina varoittanut asettamasta Hänen toiminnalleen mitään aikoja tai päiviä.

Adventismissa tulkitaan Raamatun luomiskertomusta hyvin kirjaimellsesti ja jopa pyritään laskemaan tarkka aika planettamme elämän synnylle.
Tässäkin adventismi menee kirjaimelliseen tulkintaan, vaikka mikään ei maailmassamme tue kirjaimellista luomista ja n. 6000 vuotta vanhaa elämää planeetallamme, päinvastoin. Kaikki luonnossa olevat todisteet puhuvat pitkien aikojen saatossa syntyneestä elämästä ja kehityksestä elollisen maailmamme sisällä.

Äänestä
  • Puhut täyttä potaskaa ja opetat vielä kaiken kukkuraksi Jeesusta vastaan.

    Äänestä

  • Varomme kaltaisiasi valehtelijoita.

    Äänestä

  • Adventismissa luetaan Raamattua oikein. Raamatussa on kirjaimellisia asioita ja vertauskuvallisia ja ne luetaan kuten ne ovat, ei niin kuin sinä valheellisesti vänkäät.

    Jeesus sanoi, että hänen paluunsa aikaa ei voi tietää. Se on ihan eri asia kuin Danielin aikaprofetiat, joten sotket tahallasi asioita.

    Maailmasta löytyy vaikka kuinka paljon tukea Raamatun luomistapahtumalle. Sinä vain et halua uskoa sitä.

    Luonto ei todista pitkistä aikakausista eikä kehityksestä. Se on saatanallista harhaa ja tahallista luonnon faktojen vääristelyä, jota sittisontiaiset jumalattomat oksentavat suustaan.

    Äänestä

  • pyh! kirjoitti:

    Adventismissa luetaan Raamattua oikein. Raamatussa on kirjaimellisia asioita ja vertauskuvallisia ja ne luetaan kuten ne ovat, ei niin kuin sinä valheellisesti vänkäät.

    Jeesus sanoi, että hänen paluunsa aikaa ei voi tietää. Se on ihan eri asia kuin Danielin aikaprofetiat, joten sotket tahallasi asioita.

    Maailmasta löytyy vaikka kuinka paljon tukea Raamatun luomistapahtumalle. Sinä vain et halua uskoa sitä.

    Luonto ei todista pitkistä aikakausista eikä kehityksestä. Se on saatanallista harhaa ja tahallista luonnon faktojen vääristelyä, jota sittisontiaiset jumalattomat oksentavat suustaan.

    Heh. Olet sinä aika tapaus.

    >>> Raamatussa on kirjaimellisia asioita ja vertauskuvallisia ja ne luetaan kuten ne ovat, ei niin kuin sinä valheellisesti vänkäät. >>>

    Eli kun joku asia luetaan kirjaimellisesti ja sitä ei tapahdu, asia muuttuu vertauskuvalliseksi ja niin edelleen.

    Näin se vain menee, eli kukin lahko lukee kirjaa kuten tahtoo ja siksipä ei tahdo löytyä edes yhtä oppia, josta kristillisinä itseään pitävät lahkot pääsivät yksimielisyyteen.

    >>> Jeesus sanoi, että hänen paluunsa aikaa ei voi tietää. >>>

    Kyllä se vaan siellä kirjassa helvetin selkeästi lukee, että olisi pitänyt palata jo 2000 vuotta sitten.

    Mutta typeryksiä on helppo huijata niin kauan, kuin he ovat yhtä nokkelia kuin Pyh ja adventtikirkon kovapalkkainen papisto kiittää ja kumartaa, mutta ei Jeesusta vaan sinun rahojasi, jotka lipuvat heidän taskuunsa.

    >>> Maailmasta löytyy vaikka kuinka paljon tukea Raamatun luomistapahtumalle. >>

    Kerropa edes yksi, joka on näkyvän todellisuuden mukainen, eikä perustu sinun valheellisen lahkosi mielenvikaisiin haluusinaatioihin?

    Etpä pysty järkevää, tieteen mukaista asiaa kertomaan ja siksipä sinun lahkosi kuolee täältä pois, eli uskontojen evoluutio tekee tehtävänsä.

    > Luonto ei todista pitkistä aikakausista eikä kehityksestä. >>>

    Senpä luonto tekee ja niin murskaavalla tavalla, että lahkoosi ajautuu enää kaikkein epätoivoisin pölvästiporukka ja lukutaiddotomat jossain kehitysmaassa, jotka tosin häipyvät lukutaidon myötä.

    Äänestä

  • bushmanni kirjoitti:

    Heh. Olet sinä aika tapaus.

    >>> Raamatussa on kirjaimellisia asioita ja vertauskuvallisia ja ne luetaan kuten ne ovat, ei niin kuin sinä valheellisesti vänkäät. >>>

    Eli kun joku asia luetaan kirjaimellisesti ja sitä ei tapahdu, asia muuttuu vertauskuvalliseksi ja niin edelleen.

    Näin se vain menee, eli kukin lahko lukee kirjaa kuten tahtoo ja siksipä ei tahdo löytyä edes yhtä oppia, josta kristillisinä itseään pitävät lahkot pääsivät yksimielisyyteen.

    >>> Jeesus sanoi, että hänen paluunsa aikaa ei voi tietää. >>>

    Kyllä se vaan siellä kirjassa helvetin selkeästi lukee, että olisi pitänyt palata jo 2000 vuotta sitten.

    Mutta typeryksiä on helppo huijata niin kauan, kuin he ovat yhtä nokkelia kuin Pyh ja adventtikirkon kovapalkkainen papisto kiittää ja kumartaa, mutta ei Jeesusta vaan sinun rahojasi, jotka lipuvat heidän taskuunsa.

    >>> Maailmasta löytyy vaikka kuinka paljon tukea Raamatun luomistapahtumalle. >>

    Kerropa edes yksi, joka on näkyvän todellisuuden mukainen, eikä perustu sinun valheellisen lahkosi mielenvikaisiin haluusinaatioihin?

    Etpä pysty järkevää, tieteen mukaista asiaa kertomaan ja siksipä sinun lahkosi kuolee täältä pois, eli uskontojen evoluutio tekee tehtävänsä.

    > Luonto ei todista pitkistä aikakausista eikä kehityksestä. >>>

    Senpä luonto tekee ja niin murskaavalla tavalla, että lahkoosi ajautuu enää kaikkein epätoivoisin pölvästiporukka ja lukutaiddotomat jossain kehitysmaassa, jotka tosin häipyvät lukutaidon myötä.

    Olet typerys.

    Äänestä

Juuri noin puhuu (kirjoittaa) jakomielitautinen "pyh!

Ensin hän väittää toisen puhuvan potaskaa ja sitten varoittaa kaltaisistaan valehtelijoista. Mielenkiintoinen sairaus ja varmaan hyvinkin yleinen näiden USA:sta rantautuneiden lahkojen keskuudessa.

Äänestä
  • Varoitin kylläkin SINUN kaltaisistasi valehtelijoista. Lue tarkemmin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tässä on totuus. kirjoitti:

1. Adventismi on uususkonnollinen järjestö, joka on kehitetty USA:ssa vain ja ainoastaan maallisen mammonan keräämistä varten lahkon johtajille ja heidän "klaanilleen".

2. Adventismi on kaikkialla yhtä ulkokultaista ja kaksinaamaista kuin sen synnyinmaassakin elävien ns. uskovien ihmisten toiminta ja periaatteet ovat.

3. Adventismissa tuijotetaan omaan ja lähimmäisten "napaan" ja Jeesus on vain heidän huulillansa, mutta sydän on hänestä kaukana. Adventismi on myös omien tekojen ja ansioiden varaan pelastuksensa panevien ihmisten joukkio.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu