Armo - todellisuutta vai sanahelinää (Gal. 1:2-3)
Nykyään ihmiset tervehtivät toisiaan useimmiten aika rennosti. Jos joku sanookin esimerkiksi "rauhaa", niin kuin pohjalaisilla uskovilla on tapana, heidän tervehdyksensä kuulostaa vieraan korvissa oudolta. Paavali tervehtii seurakuntia vielä erikoisemmalla tavalla. Hän sanoo: "Armoa ja rauhaa". Sekään ei vielä riitä, vaan tervehdys kuuluu kokonaisuudessaan: "Armoa ja rauhaa Jumalalta, meidän Isältämme, ja Herralta Jeesukselta Kristukselta." Näin hän sanoo mm. Galatian seurakunnille, jotka sijaitsivat nykyisen Turkin alueella.
Paavalin tervehdys menee helposti ohi korviemme. Ehkä tarkkaavaisuutemme herää, kun kuulemme Lutherin toteamuksen: "Näihin kahteen vähäiseen sanaan: armo ja rauha, sisältyy koko kristinusko. " Meillä onkin edessämme merkittävät sanat, ei vain jokin muodollinen tervehdys. Tänään otan esille jotakin armosta.
Armo on Jumalan hyvyyttä ja rakkautta meitä kohtaan ilman mitään omaa ansiotamme, jopa vastoin kaikkea sitä, mitä syntiemme tähden todellisuudessa ansaitsemme. Armo on Jumalan sydämen asenne meitä ja koko häntä vastaan kapinoivaa ihmiskuntaa kohtaan. Se on hänen ikuista ja muuttumatonta rakkauttaan, joka on hänen olemuksessaan. Se ei riipu millään tavalla meistä, ei meidän syntisyydestämme tai hurskaudestamme. Mikään meissä ei saa häntä rakastamaan meitä, eikä mikään myöskään pidätä häntä rakastamasta meitä. Hänen pitäisi pyhyydessään tuomita meidät syntiemme tähden, mutta hän rakastaa meitä Poikansa uhrissa Golgatalla. Siinä on nähtävissä Jumalan armon täyteys. Jumalan armo Kristuksessa on täydellinen. Se ei suurene eikä vähene. Siitä ei voi ottaa mitään pois, eikä siihen voi lisätä mitään. Jumalan armo on todellista ja pysyvää, tuntuu miltä tuntuu.
Haluan nyt tuoda esiin Raamatun totuuden, joka ei ehkä ole kaikille tuttu, mutta joka erityisellä tavalla kirkastaa meille Jumalan armon suuruutta. Jumalan näkökulmasta koko ihmiskunta oli aikanaan Aadamissa, ensimmäisessä ihmisessä. Kun Aadam lankesi, me kaikki lankesimme ja jouduimme synnin ja kadotustuomion alle. Siitä ei kukaan voi päästä pois, ei millään keinolla. Kun Kristus kuoli, me olimme myös hänessä, me kaikki. Hänen kuolemassaan meidät siirrettiin synnin ja tuomion alta armon alle. Tästä asiasta puhutaan Paavalin Roomalaiskirjeen luvussa viisi. Vain kun ymmärrämme Aadamin synnin kauaskantoisuuden, voimme jotenkin käsittää myös Jeesuksen kuoleman merkityksen. Vain tästä näkökulmasta meille voi aueta Jumalan armon valtavuus. Joka ikinen ihminen on tuomittu Aadamissa, mutta sovitettu ja armahdettu Jeesuksessa.
Yksinkertaisesti ilmaistuna armo on syntien anteeksiantamus Jeesuksen kuolemassa. Tosin kampaajani sanoi, että hänestä on epäoikeudenmukaista, että kuka tahansa saa syntinsä anteeksi noin vain. Niin moni muukin ajattelee. Mutta anteeksianto ei tule osaksemme noin vain, sillä se on maksanut Jumalan Pojan hengen. Armo ja anteeksianto kuuluvat Jeesuksen tähden jokaiselle, ketään sivuuttamatta ja synnin määrästä riippumatta. Kaikki eivät kuitenkaan tule siitä osallisiksi, sillä kaikki eivät suostu siihen. Armo ei muutu koskaan, mutta ihminen voi pitää armoa halpana tai hylätä sen. Armoa voi halventaa mm. niin, että tekee syntiä vapain varmana siitä, että kaiken saa joka tapauksessa anteeksi. Armoa ei kuitenkaan ole annettu lupalipuksi syntiin. Armon on määrä vapauttaa omatuntomme kaikesta syyllisyydestä, kunhan Jumalan sana saa särkeä sydämemme kovuuden. Tarvitsemme paljon armon vaikutusta, ennen kuin olemme valmiit ottamaan vastaan itse armon. Armo myös kasvattaa meitä. Se ei ole vain Jumalan rakastavaa armoa, vaan se on myös pyhää armoa. Jumala tahtoo rakastaa meidät irti synnistä.
Tietysti armosta voidaan ja tuleekin puhua myös laajemmin, sillä lopulta kaikki elämässämme on Jumalan armoa. Ongelma on siinä, että armo-sanan runsas viljely saa ihmiset helposti kadottamaan armon keskeisen hengellisen sisällön. Toinen ongelma on, että ihmisillä voi armon sisällöstä olla hyvinkin erilaisia käsityksiä, vaikka he kuvittelevat puhuvansa samasta asiasta. Siksi on tärkeää selvittää, mitä itse tarkoittaa armolla ja varmistaa, mitä joku toinen sisällyttää siihen sisällyttää viljellessään armo-sanaa puheissaan.
Armo on hengellisen elämämme pohja ja perusta. Rauha on sen seuraus.
Jokiranta
Nykyään ihmiset tervehtivät toisiaan useimmiten aika rennosti. Jos joku sanookin esimerkiksi "rauhaa", niin kuin pohjalaisilla uskovilla on tapana, heidän tervehdyksensä kuulostaa vieraan korvissa oudolta. Paavali tervehtii seurakuntia vielä erikoisemmalla tavalla. Hän sanoo: "Armoa ja rauhaa". Sekään ei vielä riitä, vaan tervehdys kuuluu kokonaisuudessaan: "Armoa ja rauhaa Jumalalta, meidän Isältämme, ja Herralta Jeesukselta Kristukselta." Näin hän sanoo mm. Galatian seurakunnille, jotka sijaitsivat nykyisen Turkin alueella.
Paavalin tervehdys menee helposti ohi korviemme. Ehkä tarkkaavaisuutemme herää, kun kuulemme Lutherin toteamuksen: "Näihin kahteen vähäiseen sanaan: armo ja rauha, sisältyy koko kristinusko. " Meillä onkin edessämme merkittävät sanat, ei vain jokin muodollinen tervehdys. Tänään otan esille jotakin armosta.
Armo on Jumalan hyvyyttä ja rakkautta meitä kohtaan ilman mitään omaa ansiotamme, jopa vastoin kaikkea sitä, mitä syntiemme tähden todellisuudessa ansaitsemme. Armo on Jumalan sydämen asenne meitä ja koko häntä vastaan kapinoivaa ihmiskuntaa kohtaan. Se on hänen ikuista ja muuttumatonta rakkauttaan, joka on hänen olemuksessaan. Se ei riipu millään tavalla meistä, ei meidän syntisyydestämme tai hurskaudestamme. Mikään meissä ei saa häntä rakastamaan meitä, eikä mikään myöskään pidätä häntä rakastamasta meitä. Hänen pitäisi pyhyydessään tuomita meidät syntiemme tähden, mutta hän rakastaa meitä Poikansa uhrissa Golgatalla. Siinä on nähtävissä Jumalan armon täyteys. Jumalan armo Kristuksessa on täydellinen. Se ei suurene eikä vähene. Siitä ei voi ottaa mitään pois, eikä siihen voi lisätä mitään. Jumalan armo on todellista ja pysyvää, tuntuu miltä tuntuu.
Haluan nyt tuoda esiin Raamatun totuuden, joka ei ehkä ole kaikille tuttu, mutta joka erityisellä tavalla kirkastaa meille Jumalan armon suuruutta. Jumalan näkökulmasta koko ihmiskunta oli aikanaan Aadamissa, ensimmäisessä ihmisessä. Kun Aadam lankesi, me kaikki lankesimme ja jouduimme synnin ja kadotustuomion alle. Siitä ei kukaan voi päästä pois, ei millään keinolla. Kun Kristus kuoli, me olimme myös hänessä, me kaikki. Hänen kuolemassaan meidät siirrettiin synnin ja tuomion alta armon alle. Tästä asiasta puhutaan Paavalin Roomalaiskirjeen luvussa viisi. Vain kun ymmärrämme Aadamin synnin kauaskantoisuuden, voimme jotenkin käsittää myös Jeesuksen kuoleman merkityksen. Vain tästä näkökulmasta meille voi aueta Jumalan armon valtavuus. Joka ikinen ihminen on tuomittu Aadamissa, mutta sovitettu ja armahdettu Jeesuksessa.
Yksinkertaisesti ilmaistuna armo on syntien anteeksiantamus Jeesuksen kuolemassa. Tosin kampaajani sanoi, että hänestä on epäoikeudenmukaista, että kuka tahansa saa syntinsä anteeksi noin vain. Niin moni muukin ajattelee. Mutta anteeksianto ei tule osaksemme noin vain, sillä se on maksanut Jumalan Pojan hengen. Armo ja anteeksianto kuuluvat Jeesuksen tähden jokaiselle, ketään sivuuttamatta ja synnin määrästä riippumatta. Kaikki eivät kuitenkaan tule siitä osallisiksi, sillä kaikki eivät suostu siihen. Armo ei muutu koskaan, mutta ihminen voi pitää armoa halpana tai hylätä sen. Armoa voi halventaa mm. niin, että tekee syntiä vapain varmana siitä, että kaiken saa joka tapauksessa anteeksi. Armoa ei kuitenkaan ole annettu lupalipuksi syntiin. Armon on määrä vapauttaa omatuntomme kaikesta syyllisyydestä, kunhan Jumalan sana saa särkeä sydämemme kovuuden. Tarvitsemme paljon armon vaikutusta, ennen kuin olemme valmiit ottamaan vastaan itse armon. Armo myös kasvattaa meitä. Se ei ole vain Jumalan rakastavaa armoa, vaan se on myös pyhää armoa. Jumala tahtoo rakastaa meidät irti synnistä.
Tietysti armosta voidaan ja tuleekin puhua myös laajemmin, sillä lopulta kaikki elämässämme on Jumalan armoa. Ongelma on siinä, että armo-sanan runsas viljely saa ihmiset helposti kadottamaan armon keskeisen hengellisen sisällön. Toinen ongelma on, että ihmisillä voi armon sisällöstä olla hyvinkin erilaisia käsityksiä, vaikka he kuvittelevat puhuvansa samasta asiasta. Siksi on tärkeää selvittää, mitä itse tarkoittaa armolla ja varmistaa, mitä joku toinen sisällyttää siihen sisällyttää viljellessään armo-sanaa puheissaan.
Armo on hengellisen elämämme pohja ja perusta. Rauha on sen seuraus.
Jokiranta
Vastaukset 13
Vanhimmat
Rauha joka tyynnyttää omantunnon (Gal. 1:2-3)
Kuka ei kaipaisi rauhaa nykyisen levottoman ajan keskellä? Joku haaveilee lomasta jossakin kaukana, irti kaikesta kiireestä, toinen rauhaisaa hetkeä kotona tai luonnossa. Jossakin syvällä meissä on kaipuu sisäiseen rauhaan. Moni etsii rauhaa omaantuntoonsa. Elämässä on asioita, jotka tekevät mielemme levottomaksi ja saavat meidät tuntemaan pahaa oloa tekemistemme tai tekemättä jättämistemme tähden. Puhumme usein vain epäonnistumisista ja yritämme torjua syyttävät ajatukset. Entä, jos vaivamme onkin todellinen syyllisyys kaiken sen tähden, mitä olemme aiheuttaneet toisille ihmisille? Ja vieläkin vakavammasta näkökulmasta katsottuna: entä jos emme ole syyllisiä vain ihmisten, vaan ennen muuta Jumalan edessä?
Eilen puhuin Jumalan armosta, joka on syvimmältään syntien anteeksiantamusta Jeesuksen uhrin tähden. Viittasin Lutherin sanoihin: "Näihin kahteen vähäiseen sanaan: armo ja rauha, sisältyy koko kristinusko." Luther jatkaa ajatustaan: "Armo antaa synnin anteeksi, rauha tyynnyttää omantunnon."
Jokaiselle meistä tarjotaan tänä aamuna syntien anteeksiantamusta. Raamattu vakuuttaa Efesolaiskirjeen ensimmäisessä luvussa, että "meillä on lunastus hänen verensä kautta, rikkomusten anteeksisaaminen hänen armonsa rikkauden mukaan". Meille ei siis tarjota anteeksiantoa vain kuin pisaroina hänen armostaan, vaan hänen armonsa rikkauden mukaisesti eli äärettömästi. Armo riittää jokaiselle ja kaikkeen. Yksi asia on kuitenkin tosi: Vain ne, jotka tuntevat olevansa syntisiä ja avaavat sydämensä Jumalan armolle, tulevat osallisiksi armosta.
Rauha tyynnyttää omantunnon. Rauhalla, hepreaksi shalom, tarkoitetaan rauhaa kahden osapuolen välillä, jotka aikaisemmin ovat olleet riidassa tai vihollissuhteessa keskenään. Meillä on rauha Jumalan kanssa, kun synnit on armosta saatu anteeksi. Suhteemme Jumalaan on silloin kunnossa. Kapinamme häntä vastaan on hiipunut, torjuntamme rauennut. Meillä on rauhan tila Jumalan kanssa uskossa Jeesukseen. Paavali kirjoittaa siitä roomalaisille: "Koska me siis olemme uskosta vanhurskaiksi tulleet, meillä on rauha Jumalan kanssa meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta." Sitä voi verrata rauhaan kahden valtion välillä, jotka ovat lopettaneet sotimisensa ja elävät sen jälkeen rauhassa keskenään.
Uskossa syntiemme anteeksiantoon meillä on rauha Jumalan kanssa, vaikka usein tunnemme rauhattomuutta tunteen tasolla. Sisäiseen levottomuuteen voi olla monia ihan luonnollisia syitä. Joskus kysymys on vaikeista elämän olosuhteista, joskus sairaudesta, stressistä, väsymyksestä tai muusta vastaavasta. Tunteet tulevat ja menevät, nuorella ihmisellä enemmän kuin vanhemmalla. Jumalan anteeksiannon uskomista ei koskaan pidä sitoa rauhan kokemiseen, vaan Jumalan sanan lupauksiin.
Rauhattomuuden keskellä rauha Jumalan kanssa säilyy, sillä se perustuu Jeesuksen täytettyyn työhön. Kadotamme sen vain, jos kapinallisin mielin jäämme syntiin. Silloin emme enää tule synteinemme Jumalan eteen emmekä pakene Jumalan armoon. Emme enää elä armon alla vaan syntimme kahleessa.
Luther toteaa, että sanat armosta ja rauhasta "tosin ovat helpot käsittää, mutta ahdistuksen aikana on äärettömän vaikeaa sydämessään varmasti päätellä: meillä on syntien anteeksiantamus ja rauha Jumalan kanssa yksinomaan armosta, syrjäyttämällä kaikki muut keinot taivaassa ja maan päällä."
Moni on kokenut Lutherin sanat tosiksi. Kun synti näyttäytyy suurena ja voittamattomana, armo tuntuu olevan valovuosien päässä. Kun näemme oman hurskautemmekin vain kuin saastaisena vaatteena, niin kuin profeetta Jesaja oman kokemuksensa ilmaisee, kaikki tunteemme puhuvat anteeksisaamista vastaan.
Rauhaa emme koskaan löydä omasta sisimmästämme, emme ainakaan pysyvästi. Kristityn rauha lepää vain Jumalan sanassa. Siksi uskomme sanaan, emme omiin tunteisiimme. Elävän uskon olemukseen kuuluu, ettei aina ole tunnettavaa rauhaa. Jumala ei anna meidän sitoutua tunteisiin ja kokemuksiin, vaan armon lupauksiin. Jos Jumalan rauha on jollekin itsestäänselvyys, hän ei todennäköisesti ole kohdannut Jumalan pyhyyttä. Hänen sydämensä ei ole koskaan värissyt synnin tähden Jumalan edessä eikä täyttynyt kiitoksesta syntien sovittajaa kohtaan.
Rauhan tunteista ruotsalainen Carl Olof Rosenius on kirjoittanut eräässä hengellisessä laulussa:
Tuntehet haihtuu, muuttuu ja vaihtuu.
Vain sanaan uskomaan siksi mä jään.
Rauhaa - niin ja kenen tehtäväksi raamattu kertoo sen, joka vie rauhan. Kuka sen vie? Jumalan omat rakastaa rauhaa, eivät vie sitä keneltäkään.
Mitä sanoo Raamattu? Matt.10:34. Älkää luulko, että minä olen tullut tuomaan rauhaa maan päälle; en ole tullut tuomaan rauhaa, vaan miekan. Luuk.12:51. 12:53.
...
Mitä sanoo Ramattu. Riippuu mistä kohtaa sitä lukee. Koko totuus on kuitenkin hämärtyy muutamasta lauseesta. Ei Raamattua siten tulkita.
Tietenkään rauhaa ei voi olla kun paholainen on maan päällä. Raamattu kertoo lisäksi lopun ajoista, jolloin kansa käy kansaa vastaan. Juuri kuten nytkin on tilanne.
Ei se ole Jumalalta piilossa.
Herra on hyvä ja kutsuu rakkaudella jokaista ihmistä luokseen. Hän sovitti syntimme ristillä. Hän armahtaa ja antaa synnit anteeksi kun otamme armon vastaan. Kaikki on Jumala tehnyt valmiiksi. Omilla teoilla emme pelastu.
Uskovatkin tarvitsee hengen miekan, alttiuden kengätkin vielä, että haluamme palvella Herraa, Vapahtajaamme.
Kun muistaisimme kiittää Jeesusta Kristusta hänen uhristaan.
Paholaisen tehtäviin kuuluu se rauhan vieminen. Rauha tulee kun paholainen vangitaan.
Evankeliumi - enemmän kuin aavistamme (Gal. 1:4-5)
Evankeliumi on ilosanoma tai hyvä sanoma. Sen tietää jokainen, joka on vähänkin kiinnostunut kristinuskosta. Mitä tämä hyvä sanoma sisältää, onkin jo toinen kysymys. Sen selvittäminen on kuitenkin tärkeää, koska juuri evankeliumin uskominen avaa oven Jumalan yhteyteen ja iankaikkiseen elämään.
Paavali määrittelee evankeliumin heti Galatalaiskirjeensä alussa. Hän oli julistanut sitä käydessään galatalaisten luona, mutta nyt evankeliumi alkoi olla seurakunnilta kadoksissa. Niin käy helposti mille tahansa uskovien yhteisölle tai yksityiselle kristitylle.
Paavali ilmaisee evankeliumin sisällön yksinkertaisesti näin: "Hän [Jeesus]uhrasi itsensä meidän syntiemme tähden pelastaakseen meidät nykyisestä pahasta maailmanajasta Jumalamme ja Isämme tahdon mukaan."
Otan esille neljä asiaa Paavalin julistamasta evankeliumista.
1. Jeesus Kristus uhrasi itsensä
Keskeistä evankeliumissa on Vapahtajamme kuolema. Jeesus otti meidän syntimme omaksi syykseen ja sen tähden hänen oli kärsittävä rangaistus meidän synneistämme. Kukaan ei häntä pakottanut siihen. Hän itse uhrasi itsensä vapaaehtoisesti. Jumalan pyhyys vaati sitä, ja Jumalan rakkaus toteutti sen. "19. Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa" (2. Kr. 5). Ainoa, mikä riittää sovittamaan meidät Jumalan edessä, on hänen Poikansa Golgatalla vuotanut veri.
2. Jeesus Kristus uhrasi itsensä meidän syntiemme tähden.
Huomaa tästä kaksi tärkeää korostusta. Toinen on sana meidän. Toinen sisältää sanat syntiemme tähden. Se tarkoittaa, ettei hän ole kuollut meidän vanhurskautemme tai pyhyytemme tähden, vaan nimenomaan syntiemme vuoksi. Luther kirjoittaa: "Vaivattomasti saatat sanoa ja uskoa, että Kristus, Jumalan Poika, on annettu alttiiksi Pietarin, Paavalin ja muiden pyhien ihmisten syntien tähden - heidän me näet arvelemme ansainneen tämän armon - mutta äärettömän vaikeaa on sinun, joka arvostelet itsesi tähän armoon ansiottomaksi, sydämestäsi sanoa ja tunnustaa, että Kristus on annettu alttiiksi sinun monien ja suurten syntiesi tähden." (Galatalaiskirjeen selitys, s. 51.) "Ja ellet ole niiden joukossa, jotka sanovat: 'meidän', toisin sanoen, - - jotka sitä opettavat kuulevat, rakastavat ja sen uskovat, on autuutesi kerrassaan mennyttä." (S. 53.) Näin siis Luther. Ainoa toivomme on Jeesuksen uhrissa, kun synti ja syyllisyys ahdistavat omaatuntoamme. Hänen kuolemassaan on meidän syntiemme anteeksiantamus, olkoot syntimme miten suuria tai lukuisia tahansa.
Kukaan meistä ei voi vapautua syyllisyydestään Jumalan edessä millään muulla tavalla kuin turvautumalla uskossa Jeesuksen kuolemaan.
Jos joku tervehtii sanoen "Rauhaa", niin kannattaa vastata: "Rauha, rauha, ei hätää mitään!"
:D
No eipä tietenkään, vaikka se onkin raamatusta. Todellakaan ei uskovalla hätää mitään. Jos taas on, ei ole kasvanut uskossa vielä.
Armoa ja rauhaa vaan kaikille!
Liisillä on sitten aivan oikeaa asiaa.
Gal.1:2-12 (aloitus teksissä)
2 ja kaikki veljet, jotka ovat minun kanssani, Galatian seurakunnille.
3 Armo teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme, ja Herralta Jeesukselta Kristukselta,
4 joka antoi itsensä alttiiksi meidän syntiemme tähden, pelastaaksensa meidät nykyisestä pahasta maailmanajasta meidän Jumalamme ja Isämme tahdon mukaan!
5 Hänen olkoon kunnia aina ja iankaikkisesti! Amen.
6 Minua kummastuttaa, että te niin äkkiä käännytte hänestä, joka on kutsunut teidät Kristuksen armossa, pois toisenlaiseen evankeliumiin,
7 joka kuitenkaan ei ole mikään toinen; on vain eräitä, jotka hämmentävät teitä ja tahtovat vääristellä Kristuksen evankeliumin.
8 Mutta vaikka me, tai vaikka enkeli taivaasta julistaisi teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä me olemme teille julistaneet, hän olkoon kirottu.
9 Niinkuin ennenkin olemme sanoneet, niin sanon nytkin taas: jos joku julistaa teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä te olette saaneet, hän olkoon kirottu.
10 Ihmistenkö suosiota minä nyt etsin vai Jumalan? Tai ihmisillekö pyydän olla mieliksi? Jos minä vielä tahtoisin olla ihmisille mieliksi, en olisi Kristuksen palvelija.
11 Sillä minä teen teille tiettäväksi, veljet, että minun julistamani evankeliumi ei ole ihmisten mukaista;
12 enkä minä olekaan sitä ihmisiltä saanut, eikä sitä ole minulle opetettu, vaan Jeesus Kristus on sen minulle ilmoittanut.
"Armo teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme, ja Herralta Jeesukselta Kristukselta,
joka antoi itsensä alttiiksi meidän syntiemme tähden, pelastaaksensa meidät nykyisestä pahasta maailmanajasta meidän Jumalamme ja Isämme tahdon mukaan!
Hänen olkoon kunnia aina ja iankaikkisesti! Amen"
Vapauteen Jeesus meidät vapautti....