Älä himoitse läh. vaimoa.

Syntinä on ankarasti kielletty myös lähimmäisen vaimon ja omaisuuden havitteleminen ja niiden tavoitteleminen haltuunsa, millä tavalla se sitten tapahtuukin?Erityisenä syynä tähän kieltoon oli se, että juutalaisten oikeusjärjestyksen mukaan palvelusväki kuului ruumiineen ja tavaroineen isännälleen, aivan samoin kuin karja ja muu omaisuus. Palvelijat eivät voineet nykyiseen tapaan olla työssä vapaasti ja palkattuina niin kauan kuin halusivat. Jokaisella miehellä oli lisäksi valta kirjoittaa vaimolleen julkinen erokirja, erota hänestä ja ottaa toinen. Siksi heidän oli pakko varautua siihen mahdollisuuteen, että joku himoissaan keksisi tavoitella toisen miehen vaimoa jonkin syyn varjolla, juonitella päästäkseen eroon omastaan ja ottaakseen tässä tapauksessa lähimmäisen vaimo,aivan laillisesti omakseen. He siis juutalaiset ja nykyään helluntailaiset eivät kaikki pidä tätä edes syntinä eikä edes minään häpeänäkään.
Olemme tarpeeksi kuulleet moisesta käyttäytymisestä ja se loukkaa vakavamielisiä kun vielä puolustellaan synnin tekoa uskollaan ja uudestisyntymisestään kertomalla,vaikka Raamattu tuomitsee ankarasti tällaiset 9-10 käskyn rikkojat jotka eivät pelkää Jumalan tuomiota.
36151
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 36

Vanhimmat

Paljon haureudesta saarnaavat, ovat aina itse paljastuneet olevan haureutensa kanssa ongelmissa

Äänestä
  • Näissä seksuaalisissa ajatuksissa ja teoissa näyttää vanha aatamini olevan "makkoomassa" riippukeinussa.Ollen raukea ja
    voimansa menettämässä kun muka miehestä ei ole mihinkään?
    En ole ajatellut kuitenkaan tehdä Aallon sukukalleuksien menettämistemppua.

    Äänestä

  • Entä sinä.
    Oletko haureellisilla silmillä katsellut lähimmäisesi vaimoa?
    Vai liekö lähimmäisen vaimon mies herättänyt synnillisen kiinnostuksen sinussa?
    katso itseesi ja kerro totuus itsestäsi.

    Äänestä

  • Paljon haureudesta saarnaavat voivat olla todella huolissaan tämän maailman menosta ja haureudesta ja seksistä, jota suolletaan joka tuutin täydeltä ja joka pursuaa kaduilla ja kauppahuoneissa. Siinä on kyllä ongelmaa ihan tarpeeksi, ei tarvitse itse olla missään henkilökohtaisissa tekemisissä haureuden kanssa! Joka tajuaa tämän maailman seksistisen mielettömyyden, voi hyvin saarnata: "... kuin että karttavat haureutta ja verta..."

    Äänestä

Mikä oli yleensä apostoleiden saarnateksti? Oletko lukenut? Jos olet, kerro!
Mikäli sinä palvelet samaa Jumalaa kuin He, sinun saarnatekstisi tulis olla samankaltainen. Mikäli huomaat saarnatekstisi kovin paljon ja usein tai aina poikkeavan heidän teksteistään, tarkista uskosi ja jumalasuhteesi.

Äänestä
  • En ole varma kenestä jaikal puhuu?
    Olenhan kertonut että meillä on eri henki, eri oppi ja se merkitsee eri Jumalaakin.
    jaikalin jumalasta haluaisin muutamia kommentteja, liekö se juhannuksen aikana pysynyt samana?

    Äänestä

Sekotat nyt orjat ja palkatut palvelijat ,heitäkin oli, jälkimmäiset eivät kuuluneet isännälle, vain työpanos kuului. Avioliittoa sellaisena kuin se nykyään on, ei ollut, naiset kuuluivat yleensä aina jollekin miehelle, ensin isä/veli määräsi sitten naiset myytiin jollekin miehelle, usein ensimmäisen temppelin aikaan olemaan osa haaremia ,eli naiset olivat osa omaisuutta.

Jos joku mies tavoitteli toisen vaimoa tai muita naisia ei hänen siksi tarvinnut erota vaimostaan tai vaimoistaan koska yhteisö oli polygaminen ja mies omisti vaimonsa -yhden tai haaremillisen - joten hänen ei tarvinnut olla heille uskollinen, mutta naisen joka oli miehen omaisuutta piti olla miehelleen uskollinen. Tässä ei ole kyse "siveydestä" vaan omaisuuden suojasta, määräysvallasta joka ulottui myös seksuaalisen käytöksen alueelle.

Äänestä
  • Juuri sen vuoksi että miehet ovat kirjoittaneet tuon raamatun ja se on täynnä sovinismia Raamattua ei kannata lukea.

    Uskoa voi muutenkin.

    Äänestä

  • k.kiusaantunut kirjoitti:

    Juuri sen vuoksi että miehet ovat kirjoittaneet tuon raamatun ja se on täynnä sovinismia Raamattua ei kannata lukea.

    Uskoa voi muutenkin.

    Oletko ihan tööt vai miten lienee, kun tekstisi ovat kuin lottokoneen tuotoksia !

    Äänestä

  • k.kiusaantunut kirjoitti:

    Juuri sen vuoksi että miehet ovat kirjoittaneet tuon raamatun ja se on täynnä sovinismia Raamattua ei kannata lukea.

    Uskoa voi muutenkin.

    Kuulehan, k.kiusaantunut, Raamattu ei ole sovinistinen kirja!
    Vaikka se kertoo, millaisia elämänkuvioita ihmiselämässä on, kaikkine hirveyksineen ja kaikkine ihmiselämässä ilmenevine ongelmineen, siinä Kirjassa on kuitenkin hyvin tasa-arvoinen mies-nais -kuva, jossa molemmat ovat Jumalan kuva, Hänen luomiaan ja tietynlaisiksi suunnittelemia: mieheksi ja naiseksi.
    Nainen ei ole miestä halvempi, vaikka ovatkin ihmiskunnassa erilaisissa tehtävissä ja vaikka mies on yleensä johtotehtävissä. Johtotehtävissä miehellä on kuitenkin esikuva, jonka mallia ja käskyjä ja ohjeita PITÄISI noudattaa: Jeesus!
    Jeesus oli aikansa radikaali mies: hyväksyi naiset tasaveroisiksi ystävikseen ja puhutteli ja kohteli heitä kunnioittavasti, jopa nuhdellen miehiä, kun nämä yrittivät solvata naisia.
    Raamatussa on kerrottu monesta erinomaisesta naisesta, joilla oli myös yhteiskunnallista asemaa ja vaikutusvaltaa.
    Vaikka Raamatun Sana kehottaa naisia olemaan (=ihan vapaaehtoinen valinta, siunauksellinen) alamaisia miehilleen, ei se kehota miehiä ALISTAMAAN naisia (kieltää kohtelemasta väärin), eikä oikeuta moniavioisuuteen, vaan nimenomaan yksiavioisuuteen, ja vielä koko elinikäiseen yksiavioisuuteen!!!
    Jos tarkkaan luet, Jeesus ei anna edes oikeutta erota, paitsi, jos jompikumpi tekee huorin! Sanoi, että Mooses salli KOVASYDÄMISTEN MIESTEN kirjoittaa erokirjan!!!
    Mooses kai sääli niitä vaimoraukkoja?

    Sekä mies että vaimo ovat tasaveroisia Jumalan edessä!
    Miehelle huoraaminen on ihan yhtä paha synti kuin naisellekin. Ja koskee jopa avioliiton ulkopuolisia, siis nuoria, jotka ovat jonkun muun TULEVIA puolisoita!!!

    Syntiinlankeemuksessa Eeva otti kielletyn hedelmän ja tarjosi Adamille, JOLLE Jumala oli antanut kiellon olla syömättä siitä puusta, mutta joka ei edes varoittanut Eevaa, vaan otti ja söi, kunnes Jumala kutsui: "Adam, missä olet? Miksi teit, mitä kielsin?" Adam syytti heti Eevaa, vaikka itse ei totellut!!!
    No, Jumala määräsi sitten MOLEMMILLE rangaistukset: pois Paratiisista, ohdakkeita, hikeä, synnytyskipuja, ja naiselle, että mies on häntä vallitseva. Siitä lähtien on kaikkiin "kirouksiin" ihmiskunta yrittänyt keksiä lievennyksiä: kasvinsuojeluaineet ja -myrkyt, monenlaiset apparaatit, synnytyskipulääkkeet, ...
    Mutta naisten alistaminen on miehiltä karannut kuin mopo käsistä!!!

    Vanha Testamentti kertoo siitä, millaista ihmiselämä alunalkaen oli, kun Jumala loi kaiken, ja myös, millaista ihmiselämä kaiken kaikkiaan on, millainen ihminen pohjimmiltaan on.
    Uudessa Testamentissa Jeesus antaa ohjeet, miten pitää olla, ja siellä tulee sitten miehillekin melkoisia velvoitteita: rakastakoon vaimoaan niinkuin Kristus rakasti seurakuntaa ANTAEN ITSENSÄ ALTTIIKSI SEN EDESTÄ!" Raamattu käskee miehen myös kunnioittaa vaimoaan, joka on SAMAN ARMON perillinen, "ettei hänen rukouksensa estyisi"!
    Ymmärrän itse tämän niin, että jos mies alistaa vaimoaan (pahoinpitelee, haukkuu, uhkailee...), niin mies (kera omatuntonsa) on liian sairas menemään Jumalan eteen, kun itse elää synnissä vaimoaan alistaen, joten siinä jää silloin rukouksetkin, ja tästä Jumala varoittaa miehiä, että eivät ehdoin tahdoin menetä yhteyttään Jumalaan vaimojaan kaltoin kohtelmalla!

    Siis Raamattu ON tasa-arvon puolustaja, naisen JA miehen tasa-arvoistaja, heidän välilleen kunnioitusta luova ja Jumalan heidän molempien yläpuolelle auktoriteetiksi asettava, kumpaakaan toistaan parempana suosimaton, vaikka molemmilla on erilainen tehtävä, erilainen sukupuoli ja paikka yhteiskunnassa. Se on vain jumalallinen järjestys, jota säätelee Hän itse, ja jonka noudattamattomuudesta saa kumpikin sukupuoli sapiskaa, kun sopiva aika on, viimeistään sitten viimeisillä "käräjillä", jossa ihmisellä on parasta olla Puolustusasianajaja rinnallaan = Jeesus Kristus!
    Hän on rakas!
    Hän rakastaa meitä ihmisiä, meitä naisia yhtä lailla kuin miehiäkin!

    Joku kysyy "entä opetuslapset, pelkkiä miehiä?"
    Niin, johtajuushan annettiin miehille. Jospa he nyt yrittäisivät paremmin kuin Paratiisissa, jossa eivät totelleet Jumalaa!
    Nyt ei auta "eevan" syyttelyt, kun miehille on ihan sama Kirja ohjeena kuin naisillekin ja jokainen on VAIN OMISTA tekemisistään vastuussa!!!
    Toisekseen, Jeeuksen lähipiiriin kuului myös naisia, jopa "syntisiä" naisia (ja kuka meistä ihmisistä olisi synnitön?!!) ja herättyään kuolleista hän antoi haudalle tulleille rohkeille naisille vietäväksi terveiset piilossa oleville opetuslapsille, että Jeesus on ylösnnoussut!!!
    Se tehtävä on edelleenkin - myös naisilla! :)
    k.kiusaantunut, siis Sä OOT Jumalalle tosi rakas ja ihana nainen, Jumalan juuri Sinuksi luoma, jolla on ihan oma paikka tässä yhteiskunnassa, ja jonka Jumala tahtoo lopulta päätyvän ihanaksi valmistamaansa Taivaan kotiin, jossa Sua odottaa sanoinkuvaamattoman ihana Jeesuksen valmistama iankaikkisuus!
    Anna kätesi, siskoni, älä pelkää, tule! Jeesus itse on meidän kanssamme (Immanuel = Jumala meidän kanssamme)! Vielä on hetki matkaa!

    Äänestä

  • Jeesukselle rakas nainen kirjoitti:

    Kiitti, nimmari"Jeesukselle rakas nainen."

    Raamattu ei puolusta tasa-arvoa, koko käsitettä ei ollut tuohon aikaan, oli niin selvää että mies oli enemmän arvoltaan ja oikeuksiltaan, se näkyi kaikessa noiden aikojen yhteiskunnissa, myös Raamatussa, sen kummassakin osassa.

    Äänestä

  • to.. kirjoitti:

    Niin, et sitten tajua, että Vanhassa Testamentissa on kerrottu ihan kaikki, millainen ihminen oikeesti on: täysin mätä, saastainen ja itsepäinen. VT kertoo ihmisen alun, sen jälkeisen historian ja sekä Jumalan antamat säädökset (lain), että ihmisten omat tupellukset ja möhlingit, ja mitä niistä seurasi!
    Uusi Testamentti on sitten enemmän kristilliselle seurakunnalle suunnattua. Jeesuksesta alkoi seurakuntien muodostuminen ja tämän päivän ihmisille on UT:n ohjeet ja Jeeuksen opetukset. Siellä näkyy se, millaiseksi Jumala toivoo ihmisten tulevan, ja Hän auttaa, kun ihminen kääntyy tekemään parannuksen, eli hyväksyy Jeesuksen sovitustyön. Ilman sitä ei kenestäkään tule Jumalan lasta ja Taivaan perillistä.

    Missä kohtaa raamattua opetetaan, että miehet ovat johtajia? Perheen pää kyllä olen törmännyt VT:ssä, mutta muuten vaan kaiken johtajia? Tutkimustulokset naisjohtajista olivat sellaisia, että ei etsitty sukupuolieroja ja naiset päihittivät miehet kaikissa muissa kohdissa paitsi teknologia osaamisessa, sen lisäksi on huomattu, että yritykset, joissa on naisjohtajia tuottavat enemmän voittoa. Uskon, ettei voi olla kyse kenenkään tärkeän näkemyksestä.

    Äänestä

  • Isin ipatsu kirjoitti:

    Isin ipatsu, itse koen Vanhan Testamentin ei kiinnostavaksi, uskon kyllä ja se on historiallisesti todistettu fakta, että juutalaiset pääsivät pois Egyptin orjuudesta Israeliin, sanotaan valittu kansa, mutta VT:n sisällössä ei ole kyllä juuri mitään kovin loistavaa ja melkein tuntuu siltä, kun Jeesuksen opetukset ovat niin uskomattoman kauniita ja totta, että juutalaiset ovat valittu kansa, koska Jeesus syntyi heidän keskelleen.

    Äänestä

  • afterlife78... kirjoitti:

    Missä kohtaa raamattua opetetaan, että miehet ovat johtajia? Perheen pää kyllä olen törmännyt VT:ssä, mutta muuten vaan kaiken johtajia? Tutkimustulokset naisjohtajista olivat sellaisia, että ei etsitty sukupuolieroja ja naiset päihittivät miehet kaikissa muissa kohdissa paitsi teknologia osaamisessa, sen lisäksi on huomattu, että yritykset, joissa on naisjohtajia tuottavat enemmän voittoa. Uskon, ettei voi olla kyse kenenkään tärkeän näkemyksestä.

    Ensimmäinen korinttolaiskirje, luku 11, jae 3.

    Raamattu ei ole "tasa-arvo -kirja", vaan Jumalan ilmoitus.

    Jumala on säätänyt tietyt asiat oman tahtonsa mukaan. Jumalan sana on muuttumaton, niin kuin on Jumala itsekin.

    Sinä et ilmeisesti kuitenkaan ole uudestisyntynyt, vaan olet jotenkin uskonnollinen. Se tuntuu käyvän kaikesta kirjoittamastasi nin lävitse.

    Raamatunopiskelu on välttämätöntä ja myös sanankuulossa käyminen.

    Ei hyvältä näytä valitsemasi ylpeyden tie.

    Äänestä

  • 14´+ 12 kirjoitti:

    Kyllä uskoni on kovin voimakas, mutta en ikinä tule uskomaan kuten jehovat, että kaikki raamatussa on totta, melkein jokaiseen pyhään tekstiin maailmassa on raapustettu tuo sama' tämä teos on sanasta sanaan totta', koska tässä teoksessa sanotaan niin.
    Ja ei miehet eivät ole parempia johtajia, minulla ja miehelläni on yritys ja mies vastaa myynnistä ja minä tilinpidosta ja johtamisesta, olen surkea myyja, mutta lahjakas bisnesnainen, mieheni on valtavan hyvä myyjä, mutta katastrofi missään muussa.
    Minua epäilyttää tuomitsevat ihmiset ja sinä vielä jonkun parin viestin takia tuomitset täällä, etkö ymmärrä tuomitseminen on kiellettyä, Jeesus niin opetti. Toivon, ettet vastaa minulle enään mihinkään, koen sinut henkilöksi, joka on hyvin ylimielinen, ,päälle päsmäri ja sovinisti, pysy erossa, kiitos!

    Minun tieni tulee aina olemaan se, että Jeesuksen malli ja sanomiset tulevat ensin, jos mikään kohta on ristiriidassa, kohta on saatanasta ja jos se teille helluntailaisille ei käy, niin minulla ei ikävä kyllä ole paikkaa keskuudessanne.

    Äänestä

  • 14´+ 12 kirjoitti:

    Ensimmäinen korinttolaiskirje, luku 11, jae 3.

    Raamattu ei ole "tasa-arvo -kirja", vaan Jumalan ilmoitus.

    Jumala on säätänyt tietyt asiat oman tahtonsa mukaan. Jumalan sana on muuttumaton, niin kuin on Jumala itsekin.

    Sinä et ilmeisesti kuitenkaan ole uudestisyntynyt, vaan olet jotenkin uskonnollinen. Se tuntuu käyvän kaikesta kirjoittamastasi nin lävitse.

    Raamatunopiskelu on välttämätöntä ja myös sanankuulossa käyminen.

    Ei hyvältä näytä valitsemasi ylpeyden tie.

    Juuri tämä hurskaudessaan ylpeä toisia tuomitseva ihmistyyppi on etova, ei ole mitää vanhurskasta siinä, joka sen tuollaiseen käyttää. Minä muutun sovisnismista väkivaltaiseksi ja jos kyseessä on sovinistinen liike niinkuin olen kuullut, minulle sellainen aiheuttaa vain syntisiä ajatuksia ja sanon suoraan, että nyt valitsemallani polulla en voi tehdä mitään jeesuksen opetuksia vastaan, mutta sovinistille ei minun seurassani käy välttämättä kovin hyvin, tulen agressiivisesta suvusta isäni puolelta, en ole tappanut ketään, mutta lähellä oli, ettei yksi sovinisti päässyt hengestään, joka netissä valheita naisista levittää. Sovinismi on kuvottavaa. Kun en ole vihainen, olen hyvä ihminen ja tämä oli ensi kerta polkuni seuraamisen jälkeen kun sain tällaisen äärimmäisen raivotilan. Jo tämä palsta aiheuttaa minussa syntiä, mitä se olisi sitten, kun tulisin paikalla ja paikka olisi täynnä sovinisteja.

    Ei ole kaikki kohdallasi kunnossa. Ei niin ole.

    Vaikuttaa siltä, että olet henkisesti sairas ihminen. Et ole ilmeisesti myöskään kokenut uudestisyntymistä Jeesuksessa Kristuksessa, vaan olet niin sanotusti "korkeakirkollinen" ihminen.

    Ylhäällä esille otettu kohta on siis esimmäisestä korinttolaiskirjeestä. Samalla tavalla Herra on säätänyt seurakuntajärjestyksenkin. Paimenen tulee olla mies, samoin seurakunnan vanhimmiston, ja niin edelleen.

    Mies luotiin ensin ja Hän on Jumalan kuva. Eeva luotiin Aatamin kylkiluusta ja Eeva oli se, joka joutui petetyksi.

    Kuten olet ilmaissutkin, et kuulu mihinkään seurakuntaan, etkä tunne Raamattua. Pyhä Henki ei ole saanut sinussa sijaa, ehkä ei asuinsijaa ylipäätään sydämessäsi. Oletan, ettei sinulla todellisuudessa ole aviomiestä. En usko, että normaali mies sinun kanssasi pystyisi elämäänkään. Sen verran vaikutat mieleltäsi epävakaalta persoonalta. Valitettavasti.

    Äänestä

  • 14+12 kirjoitti:

    No niin, nyt tuli oikein sovistin suusta, minulla ei ole miestä, ei pyhää henkeä, olen henkisesti sairas, tunnen raamatun paremmin kuin keskiverto kristitty. Sanotaan näin, jos sinulle sanottaisiin, että olet niin vajaa, ettet voi johtaa tai olla mukana seurakunnassa johtavassa asemassa sukupuolesi takia, niin varmaan luulet, että koska olet oih niin oikeassa uskossa, että hyväksyt, että Jumala on sovinisti, niin suostuisit olemaan alamainen sukupuolelle, joista tiedät suurimman osan olevan täysin epäonnistuneita yksilöitä, vain sukupuolesi takia, joutuisit heitä pokkuroimaan, nuo tekstit raamatussa on vallanhaluisten miesten kirjoittamia ja aikaansa ja kulttuuriin sidonnaisia. Jos olisit asunut apartheidin aikaan Usassa ja Ku Klux Klan olisi tappanut lähimmäisiäsi, etkö olisi vihainen alistajillesi. Se että on munat, eikä järkeä ja siksi uskoo olevansa tärkeä on sinun tarinasi, toivottavasti naiset osaavat kiertää sinut kaukaa,. kukaan ei halua alistajaa elämäänsä tai on sairas. Jeesus ei todellakaan ollut sovinisti ja häneen minä uskon ja kyllä jopa Jeesuksen sanomat, koko Raamattu on miesten (ihmisten) kirjoittama. Jos ei olisi, se olisikin täydellinen, valitettavasti se ei vaan ole täydellinen, kun kuka ties on sinne saanut oman mielipiteen kirjoittaa.

    Meidän koko isäni puoleisella suvulla on geeni, joka aiheuttaa valtavan raivon, ei meissä muuten mitään vikaa ole, vain yksi lapsista ei saanut geeniä, 2 setääni tosin ovat geenin lisäksi täysiä mielipuolia ja heidänkö kaltaisia ihmisiä minun pitäisi pitää ylempinä vain koska on munat, he itse ovat sitä mieltä koska ovat sovinisteja. Jeesuksen sanojen noudattaminen poisti koko agressio onnelman, luulin sen jo hävinneen, mutta viestisi sai sen nousemaan yllättäen itseni, mutta nyt se on poissa, koska vastaviestisi oli niin koominen, huomasin olet vain samanlainen kuin sovinistit aina, raasu nössykkä vailla järkeä ja aloin vaan nauramaan ja niin alkoi myös mieheni, jota ei sinun mielestäsi ole edes olemassa. Niin nykyään suhraudun sovinisteihin, huvittaa, sirkuksesta karanneita, pitäisi pistää eläintarhaan.

    Äänestä

  • afterlife78. .. kirjoitti:

    Tekstisi paljastikin sinusta sen olennaisen, minkä halusinkin kaivella esille. Toki kirjoitinkin hieman, sanoisinko, provosoivaan sävyyn. Sillä oli tietenkin tarkoituksensa, joka nyt sitten täyttyikin.

    Olen perheellinen mies, ja vaimoni on toki yksi onnellisimmista vaimojen joukossa :-). Hänelle on Raamattu kirjoitettua Jumalan sanaa, eikä hän muiden tavoin kyseenalaista sen sanomaa ja kirjoitusta. Hän, korkeakoulutettu kaunis nainen, on aina uskonut Raamatun kirjoituksen, niin kuin ne on kirjoitettu.

    Hänessä ei ole tuota kielteistä feminististä ja samalla naiseutta tuhoavaa tarvetta.

    Äänestä

  • 5 + 12 kirjoitti:

    Hyvä, että naisesi tykkää olla alistettu, todella ihanaa. Sinä et kirjoittanut mitään testataksesi ja persoonallisuushäiriöiset aina testailee ihmisiä, miten sattui, koet testailun positiiviseksi ja olet sovinisti, kaksi perusmerkkiä persoonallisuushäiriöisyydestä. Aikana, kun nuo kohdat kirjoitettiin naiset eivät voineet opiskella, edes luku ja kirjoitustaitoa ja koska ei ollut ehkäisyä, he olivat jatkuvasti raskaana ja lapsia oli hirveät määrät, mitä piti hoitaa ja muinaisina aikoina oli tapana miehillä panna lapsia, se oli täysin normaalia ja joka päiväistä, koko historian ajan, ensimmäistä kertaa asiaan puututtiin renesanssin alkulähteessä Firenzessä, renesanssin aikana, ylhäisöperheiden keskuudessa puututtiin tapaan, joka oli hyvin yleinen, että mies vie sänkyyn lapsen ja panee tätä, tämä kiellettiin Firenzen ylhäisöltä. Raamattu ei sano, ettei lapsia saa panna ja äitien jo tämän takia piti pysyä kotona, juutalaisten toora sisältää esim. tällaisen neuvon alle 7-vuotiasta poikalasta saa panna, koska sitä ei lueta homoseksuaalisuudeksi.
    Minä olen hyvin naisellinen ja mieheni hyvin miehekäs ihan luonnostaan, voisin ajaa työkseni vaikka rekkaa ja silti näyttää naiselliselta, miestänsä alempana oleva ääliönainen ei ole naisellinen, vaan säälittävä näky. Niin sinä kannatat miesten paremmuutta ja ylivaltaa ja siksi sinusta feminismi on kielteistä ja naiseutta tuhoavaa, sairasta. Feminismissä itsessään ei ole mitään vikaa, en vain satu olemaan feministi vaan tasa-arvon kannattaja, sen kuvan Jeesuskin on antanut itsestään, että naiset ovat tasaveroisia. Ei noihin aikoihin antamistani ja monista muista syistä nainen voinut tehdä mitään muuta kuin olla kotona ja hoitaa lapsiaan, olisi ollut kamala teko naisen lapsille laittaa hänet johtajaksi, aikansa jopa hyvyyttä. Mutta maailma on toinen ja niin on myös sukupuolten asema. Raamattu sisältää, vaikka mitä sairasta(se on kumminkin ihmisten kirjoittama, kukaan ei kiistä tätä), typerät tekevät kompromissin oikean hyvyyden ja sairaan vanhan tekstin välillä, tekstin hyväksi. Olen seurannut muslimien ajattelua vuodesta 2007 asti ja kaikki heidän uskonnossaan perustuu juuri tuohon, onneksi meillä on Jeesus, joka opettaa ihan oikeaa moraalia, joka kestää koko ikuisuuden tarkastelun alla, yhä parhaana tekstinä.
    Jaltaisiasi on paljon ja he ovat ihan perverssejä mieleltään, siksi koska te olette olemassa, suurin osa ihmisistä kiertää kristinuskon kaukaa, koska te annatte siitä niin sairaan kuvan, vaikken ateisti ole ollut kuin vähän aikaa lapsena on helppo nähdä miksi monet ateistit vihaavat kristinuskoa ja kristittyjä, sinä ja vaimosi on syy, he luulevet, että tuo on oikeaa kristinuskoa. Hyvää alistamista herralle!

    Äänestä

  • 14´+ 12 kirjoitti:

    Ensimmäinen korinttolaiskirje, luku 11, jae 3.

    Raamattu ei ole "tasa-arvo -kirja", vaan Jumalan ilmoitus.

    Jumala on säätänyt tietyt asiat oman tahtonsa mukaan. Jumalan sana on muuttumaton, niin kuin on Jumala itsekin.

    Sinä et ilmeisesti kuitenkaan ole uudestisyntynyt, vaan olet jotenkin uskonnollinen. Se tuntuu käyvän kaikesta kirjoittamastasi nin lävitse.

    Raamatunopiskelu on välttämätöntä ja myös sanankuulossa käyminen.

    Ei hyvältä näytä valitsemasi ylpeyden tie.

    Sinähän olet täyspöpi, katsoin kohdan raamatusta ja siinä sanotaan, että mies on vaimon pää ja hänen pää on Kristus, kyllä minä tämän hyväksyn, tietenkin mieheni on minun pää ja molempien pää on Kristus. Minä puhuin siitä, että johtajien tulisi olla miehiä, kuten firmoissa, politiikassa ym. ei tuossa mitään vikaa ole, sen tuntee jo sisällään, mutta ainoa mies kenet olen tavannut, jonka voin nostaa pääkseni on aviomieheni, muut ovat olleet vain taidoiltaan minua niin paljon heikompia, että ei tuommoisesta järjestelystä mitään tulisi, vitsi olisi vain ollut, mutta mieheni vain siihen on pystynyt. Tosin lahjat ovat kuin ovat, firmassa minä johdan, mieheni myy.

    Äänestä

  • afterlife78... kirjoitti:

    Hyvä, että naisesi tykkää olla alistettu, todella ihanaa. Sinä et kirjoittanut mitään testataksesi ja persoonallisuushäiriöiset aina testailee ihmisiä, miten sattui, koet testailun positiiviseksi ja olet sovinisti, kaksi perusmerkkiä persoonallisuushäiriöisyydestä. Aikana, kun nuo kohdat kirjoitettiin naiset eivät voineet opiskella, edes luku ja kirjoitustaitoa ja koska ei ollut ehkäisyä, he olivat jatkuvasti raskaana ja lapsia oli hirveät määrät, mitä piti hoitaa ja muinaisina aikoina oli tapana miehillä panna lapsia, se oli täysin normaalia ja joka päiväistä, koko historian ajan, ensimmäistä kertaa asiaan puututtiin renesanssin alkulähteessä Firenzessä, renesanssin aikana, ylhäisöperheiden keskuudessa puututtiin tapaan, joka oli hyvin yleinen, että mies vie sänkyyn lapsen ja panee tätä, tämä kiellettiin Firenzen ylhäisöltä. Raamattu ei sano, ettei lapsia saa panna ja äitien jo tämän takia piti pysyä kotona, juutalaisten toora sisältää esim. tällaisen neuvon alle 7-vuotiasta poikalasta saa panna, koska sitä ei lueta homoseksuaalisuudeksi.
    Minä olen hyvin naisellinen ja mieheni hyvin miehekäs ihan luonnostaan, voisin ajaa työkseni vaikka rekkaa ja silti näyttää naiselliselta, miestänsä alempana oleva ääliönainen ei ole naisellinen, vaan säälittävä näky. Niin sinä kannatat miesten paremmuutta ja ylivaltaa ja siksi sinusta feminismi on kielteistä ja naiseutta tuhoavaa, sairasta. Feminismissä itsessään ei ole mitään vikaa, en vain satu olemaan feministi vaan tasa-arvon kannattaja, sen kuvan Jeesuskin on antanut itsestään, että naiset ovat tasaveroisia. Ei noihin aikoihin antamistani ja monista muista syistä nainen voinut tehdä mitään muuta kuin olla kotona ja hoitaa lapsiaan, olisi ollut kamala teko naisen lapsille laittaa hänet johtajaksi, aikansa jopa hyvyyttä. Mutta maailma on toinen ja niin on myös sukupuolten asema. Raamattu sisältää, vaikka mitä sairasta(se on kumminkin ihmisten kirjoittama, kukaan ei kiistä tätä), typerät tekevät kompromissin oikean hyvyyden ja sairaan vanhan tekstin välillä, tekstin hyväksi. Olen seurannut muslimien ajattelua vuodesta 2007 asti ja kaikki heidän uskonnossaan perustuu juuri tuohon, onneksi meillä on Jeesus, joka opettaa ihan oikeaa moraalia, joka kestää koko ikuisuuden tarkastelun alla, yhä parhaana tekstinä.
    Jaltaisiasi on paljon ja he ovat ihan perverssejä mieleltään, siksi koska te olette olemassa, suurin osa ihmisistä kiertää kristinuskon kaukaa, koska te annatte siitä niin sairaan kuvan, vaikken ateisti ole ollut kuin vähän aikaa lapsena on helppo nähdä miksi monet ateistit vihaavat kristinuskoa ja kristittyjä, sinä ja vaimosi on syy, he luulevet, että tuo on oikeaa kristinuskoa. Hyvää alistamista herralle!

    No niin, sieltähän se "tauti" alkaa tulla kukkaansa. Alunalkaenhan koetit ainakin vaikuttaa fiksulta ja vilpittömältäkin. Hieman, kun sinua on täällä yksi ja toinen vähän "koetellut", niin onhan nämä sinun oireesi tulleet jo jokaisen nähtäville. Siitä ei ole enää epäselvyyttä, kenellekään.

    Jos vaeltaisit ja edes haluaisit vaeltaa totuudessa, Jeesuksessa Kristuksessa, niin sekin tulisi esille.

    Sinä kerrot Jeesuksen opettavan oikeaa moraalia. Sitä Hän todella tekikin. Tärkein kuitenkin oli se, että Hän tuli pelastamaan syntisiä. Hän antoi itsensä Golgatan ristillä ja vuodatti kalliin sovintoverensä. Sinulle se ei aivan ilmeisesti ole kelvannut.

    Näiden asioiden pohjalta voin sinulle kertoa, aivan suoralta kädeltä, ettei sinulla ole aiemmin esille tuomiasi "armolahjoja". Mikäli sinulla joitakin henkilahjoja olisi, ne olisivat siinä tapauksessa kotoisin muusta hengestä, kuin Pyhästä Hengestä.

    Äänestä

  • 11+4 kirjoitti:

    Kaikki mikä kerroin on totta, kyllä teillä helluntailaisilla on risti kannettavana, kun parin viestin perusteella, yritetään kokoajan leimata sairaaksi, uskonnottomaksi ties miksi, tämä henkilö ei kyllä ymmärrä mitään mistään, tykkää vain alistaa naisia ja siksi minunkin kimpussa on, kuule äijä, mene sovinismi tai feminismi palstalle, siellä kaltausesi kokoontuvat. Henkisyys ei noin karmealle ihmiselle vaan sovi, Kristuksen kaltaiseksi sinusta ei ole ja se on oma tavoitteeni myös mieheni, jotkut valitsevat uskon sen takia, että löytävät sieltä ihmisten pistämiä kohtia, jotka oikeuttavat alistamisen ja niitä kohtia he aina julistavat. Varmaan, et tykkää julistaa ainoastaan naisia vastaan, vaan homoja myös ja ottaa pannuun, kun Raamatusta ei löydä värillisiä alistavia kohtia, mormonismin mukaan mustaksi syntyneet ovat viallisia ja saisit 4 vaimoakin joita alistaa, mikset vaihtaisi uskontoa, kun varmasti tykkäisit enemmän. Kuten tuossa eilen sanoin, minulla on vaikeuksia rakastaa kaikkia lähimmäisiä, tässäpä yksi ryhmä, sovinistit, jos olisi keskiaika, valehtelisin, että ovat noitia, miten tuollaisia ääliöpiruja voi kukaan mitenkään rakastaa ja et sitten vastannut viestiini siitä, että mitä mieltä olin itse Raamatun kohdasta, päivällä en löytänyt Raamattuani, mutta kun sen katsoin, ei siinä mitään väärää sanottu, eikä todellakaan, että miehet ovat vain johtajia, sanon suoraan tämä on syntini vihaan sinua ja kyllä mieheni on perheen ja minun pää, mutta aviomieheni on yksi maailman lahjakkaimmista taistelulaji osaajista, olisi hauska nähdä kun p#askoisit housuusi, kun tulisit hänelle kertomaan, että olen alapuolellasi, koska olet mies. Ei halua kuuluisuutta, kuten en minäkään, helppoa olisi saavuttaa, mutta ei ole mitään halua, aavistan, että sinä olet niitä ihmisiä, joille kuuluisuus maistuisi.

    Toi sovinismisi oikeutuksesi on hillitön, koska Aatami luotiin ensin on miehet ylenpänä, ensin Raamatun mukaan, ennen Aatamia luotiin saatana ja kaikki eliöt, he ovat siis ylempänä kuin miehet, tämähän sovinistin mielestä ei ole totta, mutta mitä, jos parhaat luotiin viimeisenä, hah hah haa.
    Miten noin pöljä olento kuin sinä voi olla edes olemassa, jos jommankumman meistä lahjojen takana on saatana, se on sinun, piruhan sinä olet sen näkee ihan omista syytöksistäsi, mitkä ilmaan perustuvat. Aviomieheni ei käsitä miten voin riidellä tuollaisen täysm#ulkun kanssa, että olisi parempaakin tekemistä, hän on oikeassa, hyvää matkaa vain helvettiin sinulle, se on se paikka minne alistajat menee.

    Eiköhän sinunkin pitäisi mennä ottamaan iltalääkkeesi. Sen verran näyttää ote lipsuvan.

    Äänestä

  • larjunge kirjoitti:

    Eiköhän sinunkin pitäisi mennä ottamaan iltalääkkeesi. Sen verran näyttää ote lipsuvan.

    Tämä on syntini, mitä sitten, sinäkö, olet tuomitsijani? Vihaan yli kaiken persoonallisuushäiriöisiä sovinisteja, olen pyytänyt syntiäni anteeksi. Luulen, että jos tällä palstalla on joku kenen koulutus olisi lähinnä sellaista, että iltalääkket määrää, se olisin minä, sinäkin trollaat, kun luulet, hah hahhaa sen jotenkin minuun vaikuttavan. Mieheni kielsi palstalla käymisen kohta kertomani syyn takia (ei enään henkisiä palstoja) ja olen erittäin samaa mieltä, usealla läheiselläni on profetian lahja ja tämä äijäke, jolle oma muna on kallein ylemmyyden väline, alkoi käyttämään saatanan voimaa minuun, useammat ovat nähneet ja minä tietenkin, joten äijäke, unohda minut ja pidä se saatanan voima ihan omassa sydämmessäsi vaan, kyllä itsekin tiedät ,minkä kanssa leikit ja jos sitä' tulee vielä lisää tähän suuntaan, niin tässä on sen verran voimakkaita henkilöitä, että ei onnaa, äijäke. En haluaisi jättää palstaa, koska täällä on monia ihania ihmisiä, mutta tämä nyt vaan oli liikaa, ei sitä nyt vaan jaksa. Aviomieheni on viisas, kuten monet naisetkin jopa ovat, ei enään henkisiä palstoja, kun siellä on näitä saatanan voimassa eläviä.

    Ohhoh! Kuka sinut on tuominnut täällä, ja mihin?

    Oletpa sinä kova nimittelemään lähimmäisiäsi vaikka ja miksi. Ihmettelee.

    Äänestä

"Nimmari tööt töötkö"..miksi vastaat viestiin joka ei ole sinulle?
Noinko se uskovainen evankelioi toista?

Äänestä
  • Sorry, mä vastasin Sulle, mut säikähdin itsekin, miten pitkä teksti tuli. Voi, jos jaksasit lukea, vaikka alkukin vaikuttaa niin tökeröltä ... Moni mieltää Raamatun sovinistiseksi, mut oikeesti ei oo! Mie oon monesti miettiny, miten sais siskot lukemaan ja ymmärtämään sen Kirjan sanomaa, se kun ON meitä naisia kohottava (ei miesten yläpuolelle, vaan omaa arvoamme naisena!!!). Tähän repivään aikaan tarvitsisimme haavavoidetta ja oikeanlaista toistemme kunnioitusta ja sitä tuo Kirja tarjoo. On vaan niin paksu luettava ja monenlaista asiaa, että menee hirveesti aikaa syvälliseen tutkailuun, mut KANNATTAA!!!

    Äänestä

  • Miksi sinua täytyisi enää evankeloioida - olethan ollut uskossa ja tiedät asioista?!

    Äänestä

On tämäkin ketju !

Kaikki sekopäät siihen näyttää kerääntyneen esittelemään vaivojensa määrää !

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Eenokki 12 kirjoitti:

Syntinä on ankarasti kielletty myös lähimmäisen vaimon ja omaisuuden havitteleminen ja niiden tavoitteleminen haltuunsa, millä tavalla se sitten tapahtuukin?Erityisenä syynä tähän kieltoon oli se, että juutalaisten oikeusjärjestyksen mukaan palvelusväki kuului ruumiineen ja tavaroineen isännälleen, aivan samoin kuin karja ja muu omaisuus. Palvelijat eivät voineet nykyiseen tapaan olla työssä vapaasti ja palkattuina niin kauan kuin halusivat. Jokaisella miehellä oli lisäksi valta kirjoittaa vaimolleen julkinen erokirja, erota hänestä ja ottaa toinen. Siksi heidän oli pakko varautua siihen mahdollisuuteen, että joku himoissaan keksisi tavoitella toisen miehen vaimoa jonkin syyn varjolla, juonitella päästäkseen eroon omastaan ja ottaakseen tässä tapauksessa lähimmäisen vaimo,aivan laillisesti omakseen. He siis juutalaiset ja nykyään helluntailaiset eivät kaikki pidä tätä edes syntinä eikä edes minään häpeänäkään.
Olemme tarpeeksi kuulleet moisesta käyttäytymisestä ja se loukkaa vakavamielisiä kun vielä puolustellaan synnin tekoa uskollaan ja uudestisyntymisestään kertomalla,vaikka Raamattu tuomitsee ankarasti tällaiset 9-10 käskyn rikkojat jotka eivät pelkää Jumalan tuomiota.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu