Miksei roduista saa puhua..?? Tuntuu siltä kuin norsu seisoisi olohuoneessa mutta kaikki vaan sivuuttaa asian. Kun kyllähän se on päivänselvä asia että rotuja on erilaisia ja eri rotujen käytösmallit ovat erilaisia ja on täysin ymmärrettävää ettei toisen rodun edustaja välttämättä ymmärrä toista aivan täysin. Vrt muihin nisäkkäisiin.
Itse en vain voi sille mitään että tunnen negatiivisia tunteita kun näen esim. lähi-idän seudulta tulevia ihmisiä tai mustalaisia. Niitä ei ole kukaan tai mikään istuttanut minuun, vaan omien huonojen kokemusten tuotosta. Minut on esim. ryöstetty ja minua on ahdisteltu ulkomaalaisten toimesta.
Jos keskustelemme lähipiirini, esim ystävieni kanssa asiasta tulee siitä helposti hirveä väittely. En ymmärrä miksen saisi sanoa omaa mielipidettäni kun heilläkin on tietysti oikeus omaansa.
Mielestäni en ole rasisti jos ajattelen näin oman kokemusken pohjalta.
En nyt sano että ketään tulisi syrjiä tämän takia sillä minä suomalaisenakin edustan rotua jota esim. mustien on varmasti vaikea ymmärtää.
Itse en vain voi sille mitään että tunnen negatiivisia tunteita kun näen esim. lähi-idän seudulta tulevia ihmisiä tai mustalaisia. Niitä ei ole kukaan tai mikään istuttanut minuun, vaan omien huonojen kokemusten tuotosta. Minut on esim. ryöstetty ja minua on ahdisteltu ulkomaalaisten toimesta.
Jos keskustelemme lähipiirini, esim ystävieni kanssa asiasta tulee siitä helposti hirveä väittely. En ymmärrä miksen saisi sanoa omaa mielipidettäni kun heilläkin on tietysti oikeus omaansa.
Mielestäni en ole rasisti jos ajattelen näin oman kokemusken pohjalta.
En nyt sano että ketään tulisi syrjiä tämän takia sillä minä suomalaisenakin edustan rotua jota esim. mustien on varmasti vaikea ymmärtää.
Vastaukset 133
Vanhimmat
Kyllä roduista saa puhua!
Ja pitääkin - jos niiden suhteen on epäselvyyttä.
Kun sanot, että "on päivänselvä asia että rotuja on erilaisia" - niin
1. kuinka määrittelet esimerkiksi afrikkalaisperäisten ja euroopalaisperäisten vanhempien jälkeläiset, jotka ysean sukupolven ajan ovat saaneet verta kummastakin maanosasta tulleista vanhemmista?
2. mitä tällä tiedolla teet?
3. onko sinulla se käsitys, että maailman toiselta puolelta tulevaa ihmistä olisi vaikea ymmärtää nimenomaan sen takia, että hän on siellä elänyt?
En ole Ap, mutta:
1. Ovat sekarotuisia. Tuota sekoitusta usein sanotaan mulateiksi.
2. En mitään.
3. Varmasti kulttuuriset ja ehkä joskus rodullisetkin erot aiheuttavat ymmärrysongelmia. Tosin ovatko nämä ikinä ylipääsemättömiä tai aivan ratkaisevan suuria..?
Nämä saavat itseni keskustelemaan varmaan suurimmaksi osaksi sen takia, että hyysärit pyrkivät kaikin keinoin kieltämään rotujen ja kulttuurien välisten erojen ja niistä aiheutuvien ongelmien mahdollisuudenkaan. Suurimmaksi osaksi omaan elämääni ei vaikuta olkoon asia niin tai näin. Kyse on vain älyni tallomisesta.
miksi se tulee tänne ja miksi annamme sen tulla tänne?
"3. onko sinulla se käsitys, että maailman toiselta puolelta tulevaa ihmistä olisi vaikea ymmärtää nimenomaan sen takia, että hän on siellä elänyt?"
Toisen kysymyksen vastauksessa, mielestäni viisaasti, pelkistät vastauksen kaikkin kysymyksiisi: Tiedolla ihmisen taustoista ei nyaikaisessa yhteiskunnassa ole minkäänlaista oikeudellista käyttöä: Jokainen ihminen tulee arvioida vain ja ainoastaan hänen omien ominaisuuksiensa mukaan.
Toki kulttuuri ja kasvatus ja kasvolosuhteet muokkavat ihmistä - mutta, niemenomaan tämän palstan näkökulmasta, heillä on kuitenkin kaikilla sama toivomus:
Voida perusoikeudet turvattuina elää rauhassa ja kehittää omin kyvyin elämäänsä.
He - siis me - olemme lisäksi nähneet, että kaikkien perusoikeuksien turvaaminen on tähän paras tie.
Olen kiertänyt maailmaa - ja voin sanoa, että - kulttuurieroista huolimatta - kaukana asuvaan basaarikauppiaaseen saattaa kokea suurempaa sielunveljeyttä kun omaan lihalliseen veljeen - joka sentään jakaa niin saman kasvuympäristön kuin geenit.
En tiedä hyysäreistä - mutta tämän vuoksi itse näe rotupohdiskeluissa hirveästi mieltä. Tehkööt niitä kuka tahtoo - kunhan ei loukkaa muita.
Kysytäänkö sinulta ulkomaille mennessäsi, minkä ihmeen vuoksi nyt tänne tulit?
Eiköhän nykyaikaisempi kysymys liene: Miksi et menisi/tulisi?
JAA ELÄTIKSI TOISTEN KUSTANNUKSELLA ????
Miten voit aina puhua noin typerästi ???
Jo sinua kiukuttaa maahanmuuttoploitiikka - niin vaikuta siihen!
Tämä on rasismipalsta.
Kaikkia KULTTUUREJA tuo vastaukseni ei välttämättä koske. On kiistatta olemassa loiskulttuureja, jotka ovat eläneet jo vuosisatoja idealla, että ottavat muilta elantonsa varkaudella ja vääryydellä. Ja esimerkiksi Intiasta löytyy porukka, joka elää perheen vanhimman tyttären huoraamisella. Intiasta löytyy myös maantievarkaiden kulttuuri. Ei näitä kaikkia tarvitse hyväksyä, eivätkä kaikki ole niin puhtaita ja ihanteellisia porukoita kuin sinä esität.
Mutta pelkän rodun perusteella noita ei edes riittävän selvästi katukuvasta pystyisi erottamaan. Tosin jotkut noista lisäävät tunnistettavuuttaan poikkeavalla vaatetuksellaan, onneksemme.
Silti uskon ja ainakin toivon, ettei loisiminen tai huoraaminen vielä ole näilläkään porukoilla liikaa geeneissään, joten oikealla kasvatuksella heistäkin voisi tehdä ihmisiä. Kulttuurinsa vaan on murskattava.
Tässä nyt esimerkki historista, Thuggeet, Thugs:
http://en.wikipedia.org/wiki/Thugs
Murhalukunsa jossain 50 000 - 2 miljoonaa välillä. Loppu koitti, kun rasistiset britit eivät ymmärtäneet kulttuurinsa erityispiirteitä ja historiallista arvoa ja hirttivät paskasakin.
Tämä tuskin oli historian ainoa meidän näkökulmastamme pahuuden harjoittamiseen keskittynyt ja sillä elävä kulttuuri. Kulttuurit eivät siis ole tasa-arvoisia, eivät ainakaan meidän perinteisestä arvomaailmastamme käsin. Toki voi luonnonkin loiseläintä tai petoa pitää tasa-arvoisena kärsivän saaliinsa kanssa, mutta toisaalta saaliseläin kyllä pyrkii pääsemään eroon pedoista / loisista. Miksi emme mekin pyrkisi? Kuten brittien esimerkki Intiassa osoittaa: se on mahdollista.
kyllä vaan kysytään.
mene vaikka p-koreaan tai mugabemaahan,usassa on kuulemma sama käytäntö.
Kulttuurit - mitä tuo sana pitääkään sisällään - ovat tietysti erilaisia.
Niin kuin ihmisyhteisöjä yleensäkin, on niitäkin sinänsä mahdoton mihinkään "paremmuusjärjestykseen" "rankata":
Vaikka haluaisimmekin jakaa niitä "pahoihin" ja "hyviin" - niin huomaamme, että teemme vertailua oikeastaan automaattisesti vertaamalla niitä omaan kulttuuriimme.
Kulttuurit noudattavat omia ihanteitaan - ne eivät ole, sosiologisen terminologian mukaan "hyviä" tai "pahoja" - vaan ainoastaan erilaisia.
Se, minkä voimme tehdä ja joka meidän tehdä tuleekin, on arvioida niistä tulevien yksilöiden kompetenssi - ei suinkaan heidän ryhmäänsä - oman kulttuurimme, omien lakiemme mukaan.
Jos yksilö käyttäytyy hyvin ja normimme mukaan - kaikki on ok. Jos ei niin hän saa siitä lain määräämän seuraamuksen.
Hänen "ryhmänsä" "kulttuurilla" ei, tässäkään arvioinnissa, ole minkäänlaista sijaa.
Näin toimii suomalainen kulttuuri.
Sinä haluat, että Suomesta tulisi toimintaperiaatteissaan näiden valtioiden kaltainen ?
Joo, mutta yksilötasolla päätöksiä tehtäessä yleistäminen on lähes välttämätöntä ja se tehdään ryhmän mukaan.
Valtiotasollakin tietyissä tilanteissa voitaisiin yleistää ryhmän mukaan. Esimerkiksi päätettäessä, että mistä otetaan seuraava pakolaiserä, voitaisiin vilkaista tilastoihin sopeutumisesta.
Positiivisia toimia yhteiskuntakin muuten suuntaa nimenomaan entisille ryhmille, epäloogista, ettei negatiivisia voi suunnata samoin perustein.
Tämä - Gjkkkkf - palsta on olemassa juuri sinun esittämäsi kaltaista, selvää syrjintää sisältävää ajattelua vastustamaan.
Se on juuri sitä ennakkoluulon tuomaa kategorisointia, jota missään tapauksessa ei tule päästää mihinkään hallinnolliseen toimintaan, päätöksentekoineen, mukaan.
Jos alamme katsomaan mistä olisi "itsellemme mielekästä" ottaa vastaan pakolaisia - olemme, Gjkkkkf, astuneet ihan suoraan suohon, jolta ei ole paluuta.
Kun autetaan, aitetaan niitä joilla on suurin hätä.
Muuten ei auteta kohta ketään.
Tuo oli uusi minulle. Kiitos.
Jokaisessa maassa kysytään rajalla, että mitä varten olet maahan tullut? Paitsi Schengen-alueella.
Jokaisessa maassa oleilua on myös rajoitettu. Eikä oleilua yleensä missään ala vieras valtio vieraalleen kustantamaan.
Mikä järki on palstassa, jolla sallitaan vain yksi totuus? Kenen luulet tätä palstaa käyttävän? Tai täältä mitään oppivan? Palveleeko tämä vain sinun omaa pyrkimystäsi olla parempi ihminen, kun käyt tätä ikuista taisteluasi pahaa vastaan omilla säännöilläsi itse tuomaroiden? Uskotko jonkun rasistin täällä "parantuneen"? Entä välimaastossa heiluneiden vakuuttuneen sinun horinoistasi, niin että eivät olekaan livenneet rasisteiksi? Tuskin.
Jos "ennakkoluulo" perustuu kokemuksiin menneestä ja selviin tilastoihin, se ei ole mitään ennakkoluuloa, vaan ennakkotietoa ja kohtalainen arvio myös tulevasta. Samoin kuin kohtuullisella todennäköisyydellä voin arvioida heinäkuun olevan kesäkuuta lämpimämmän. Samoin voin arvioida somaliryhmän aiheuttavan Suomessa enemmän ongelmia kuin italialaisryhmän. Tämä on terveen järjen käyttöä ja sitä soisi käytettävän enemmän nyky-yhteiskunnassakin.
Tokihan autetaan hädänalaisia, mutta kun resurssimme ovat rajalliset ja maailmalla riittää autettavia. Kaikkia emme voi auttaa kuitenkaan. Miksemme siis kahdesta hädänalaisesta valitsisi sitä, jonka uskomme ennakkotiedon perusteella olevan enemmän mieleemme? Kenen tappio tämä olisi? Hädänalainen saisi apua ja Suomi saisi todennäköisemmin yhteiskuntakelpoisen uuden kansalaisen.
väärä lääkitys on pääsyy päästöihin palstalla. Se synnyttää vihaa.
Lääkkeet ovat pahasta. Rakastakaa toisianne kuten kunnon perskärpästen kuuluukin! Rakkaus antaa kärpäselle ~siivet~.
Kyllä laillisia mielipiteitä sallitaan - ja jopa huomaat, että sallin sinunkin mielipiteesi, jossa selvästi kerrot syrjinnän kuuluvan asiaan.
Ymmärrätkö että kun keskustelemme rasismista, niin keskustelemme rikoksesta?
Etköhän ole itsekin sitä mieltä, että säännöt pitää yhteiskunnassa olla - ei mikään oikein muuten onnistu?
Minä todella sallin keskustelun rasistisuudesta, myös sen rajoista.
Mamurikollisuuden hieman suurempi asti kantisväestöön verrattuna on ihan julkinen tieto - ja ihan vapaasti sitä saa täälläkin käyttää.
Mutta sen - tai minkään muun - kautta tehdyt asiattomat ja rasistiset yleistykset toki on kielletty.
Eikö niin pidä, sinunkin mielestäsi, ollakin?
Niin kuin ei Suomessakaan.
Ethän salli, koska jatkuvasti kerrot minun olevan rikollinen.
En ole ihan varma tiedätkö itsekään - rasismin ja rikollisuuden suhdetta toisiinsa?
Ja itse asiassa voinkin suoraan kertoa, ettei rasismi ole rikollisuutta. Emme siis keskustelu rikollisuudesta. Jos - vaikka kaverini kutsuu minut tapaamaan uutta tyttöystäväänsä, joka on eskimo, niin - minulla on täysi lain sallima vapaus jättää menemättä sillä perusteella, että vihaan - eskimoita. Tämä on silkkaa rasismia. Mutta ei rikos.
Joillain mamu- tai muilla vähemmistöryhmillä ei puhuta HIEMAN suuremmista rikosasteista.
Mikä sitten on rasistinen yleistys?
a) suomalaiset ovat juoppoja
b) suomalaiset ovat masentuneita
c) suomalaiset ovat ylipainoisia
d) bantut ovat rikollisia
Prosenttiosuuksia katsoen nuo kaikki väitteet voisivat olla yhtä tosia / epätosia. Silti kolmea ylintä saa hokea vapaasti, rasistisesti yleistäen. Niitä saa hokea myös ainakin jenkeistä. Jenkeistä saa sanoa myös, että ovat itsekkäitä ja pinnallisia.
Miksi siis ainakaa suomalaiset tai jenkit eivät ansaitse lain suojaa rasistisia yleistyksiä vastaan?
"Suoraan kertomisien" merkitys riippuu niiden yhteydestä todellsiuuteen.
Pääsemme vissiin pikkuhiljaa, oikeasti keskustelamaan, mitä rasismi on.
Koska olemme yhteiskunnalllisella palstalla, olen linjannut rasismin "yhteiskunnalliseksi teoksi" - eli vallitsevaa normia rikkovaksi.
Ennakkoluuloja sisältävästä ajattelusta saati itsekseen höpöttelystä emme ole kiinnostuneita.
Miksi puhut itsestäsi monikon ensimmäisessä? Entä missä on henkilökohtaisen rasismin palsta?
Yhteiskunnallista rasismia ei Suomessa uskoakseni ole muuten kuin suomenkielisiä suomalaisia syrjien, mutta meitähän saa sortaa, koska olemme enemmistö.
Henkilökohtaisen rasismin palsta on varmaan henkilökohtaisella puolella.
Usko ei ole aina tiedon väärti.
Henkilökohtaisen rasismin palsta on varmaan henkilökohtaisella puolella.
Usko ei ole aina tiedon väärti.
Siksi en tuohon uskokaan.
Mover teki minustakin rasistin! Kiitoksia, Mover!
Uskot vääriä asioita!
Onneksi on jo yö niin pääset taas unohtamaan kaiken.
Älä kiittele!
Ihan itse vastaat typeryydestäsi!
mikäpä Suomen kansa on maksamaan muiden valtioiden porukoiden elämää?
mitä syrjintää on ajatella kantaväestön,sen maksavan osan turvallisuutta kuin että kyseenalaistetaan se turvallisuus ottamalla porukkaa maista jotka ovat rikostilastoissa prosentuaalisesti yliedustettuina määräänsä nähden.
hevosenlihakohussakin koko valmiste erät vedettiin myynnistä ei pelkästään niitä paketteja joissa sitä hevosenlihaa oli.
ainakin ulkoa tulevien usko näkyy menevän Suomen hyysärien tiedon edelle,niin paljon ne ulkoa tulevat täällä rikoksia tekevät
Ihmiset eivät ole hevosenlihaa.
Päätökset tapahtuvat puhtaasti parlametarisin voimasuhtein. Niistä saa puhua ja niihin saa vaikuttaa hyvin monin laillisin keinoin.
Rasistisuus ei ole keino.
Samalla tavalla kuin muualla - päätökset kehitysyhteistyöstä perustuu puhtaasti parlamentaarisiin päätöksiin.
Tietysti on.
Jos rasistit vaikuttavat parlamentaarisesti, että "väärää" ihmisainesta ei maahan oteta, niin sitten ei oteta. Onhan tälläisia äänenpainoja kuulunut ihan ministeritasoa myöten, muidenkin kuin persujen leiristä, mm. kristilliset haluaisivat suosia kristittyjä pakolaisia, koska uskovat heidän sulautuvan kristilliseen Suomeen parhaiten. Luultavasti ovatkin oikeassa ja tilastoja löytynee jo nyt tukemaan tuota väitettä?
Aivan loistavaa, että olet siirtynyt parlamentaaristen keinojen kannattajaksi.
Pysytäänpä siellä.
katsopas rikostilastoja,kumman oikeudet toteutuvat kantaväestön vai mamujen?
mamu raiskaa ja ryöstää jos katsoo sen oikeudekseen mutta miten käy samaan aikaan kantaväestön oikeuden turvalliseen yhteiskuntaan mitä Suomikin oli ennen mamutusta?
kuinkas hollantikaan joone abu hanna muutti ei enää halua muslimeita,eikö se nyt olekaan enää se suvaitsevainen sivistysvaltio minne hanna lähti kun oli täällä kirjoitellut vanhiksen työntämisestä junan alle?
tai tässä asiassa muun maailman painostukseen ottaa pahimmat rikolliset tänne ja sietää niitä kantaväestön mielipidettä vastoin,päättäjämme kun ovat tissiposkia.
esimerkiksi australia ei ota yhtään henkeä jos ei voi osoittaa että on tulossa maahan työntekoon tai on muuten hyvä syy.
Eli Natsi-Saksan kulttuuri ei ollut sen huonompi kuin mikään muukaan?
siksipä en hyväksykään tänne tuotettujen rasistien tekemiä rikoksia omia läheisiäni kohtaan,vittuilu vaan yksinkertaisesti näiden kohdalla loppuu väkivallalla.
Mover 24.6.2013 15:41
"esimerkiksi afrikkalaisperäisten ja euroopalaisperäisten vanhempien jälkeläiset, jotka ysean sukupolven ajan ovat saaneet verta kummastakin maanosasta tulleista vanhemmista?"
Minä taas mietin miten valkoinen nainen voi kantaa sisällään sellaista ällöttävää mustaa sikiötä?
Eikö se tuntuisi samalata kuin kantaisi koiraa tai lehmää tai alligaattoria... tai jotain ihan rotua tai vaikka miltä tuntu tieto että ylipäätään kantaa sisällään / mahassaan kasaa matoja, loisia, lapamato jne ? Nehän voi sitten häätää antibiooteilla, mutta miksi joku tahtoo sisäänsä sellaisen väkisin ja kantaa sitä?
miten kukaan on voinut sinunlaisesi lapamadon synnyttää ja kasvattaa.
En minä vaan voisi mustaa kamalaa kantaa sisuksissani , ja sitten imettää ja lässyttä miten ihana ....
yök...
Näin vaan tässä yks päivä vaaleen naisen ja lapsi vaunuissa äitinsä sille jotain höpisi ja tui tuitteli niin meinasin mennä juttelemaan ja katsomaan mutta kun menin lähelle niin musta käsi nousi sieltä ja yök minä peräännyin
Alkoi yököttää ja oksettaa. Mietin että jos minulla valkoisella olisi musta lapsi mahassa, en voisi mitenkään … hakkaisin sen varmaan kuoliaaksi moista saastaa en voisi kantaa ….
Miten joku äiti voi kantaa vierasta rotua mahassaan?
Hevosesta ja aasistahan tulee muuli. Vai oliko toisinpäin.
Koirarotujakin sekoitetaan mutta on ne koiria kuitenkin , entä jos koira kantaisi kissaa sisällään, mitähän siitä tulisi?
Luonnollisestihan se ei kävisi mutta niinhän noi islamilaisetkin siementää tytöt, koska niillä ei ole luonnollista tarvetta yhtyä naisen kanssa, vaan aasien lampaiden ja miesten kanssa.
Mitähän siitä tulisi jos suden siittäisi kanalla niin söisiköhän se sen?
Voisihan kaikki eläimetkin siittää keskenään.
Eikö se olisi hienoa jos kanan laitta norsun sisään niin voisi tulla norsun kokoisia kanoja – siinä olisi jo syömistäkin isommallekin porukalle.
Olenko väärässä, jos sanon, että sinua voisi, yhteiskuntamme näkökulmasta, luonnehtia väkivaltaiseksi ihmiseksi, joka käyttää oman käden oikeutta silloin kun haluaa?
Eikö oikeuslaitos ole sitä varten, että se saattaa vastuuseen sekä sinua, läheisiäsi että kaikkia muitakin rikollisella tavaööa loukanneet?
Lauseesi on mielestäni aika kummallinen: Hyväksytkö sitten täällä olevien rasistien tekemät rikokset?
Ilmeisesti et pidä itseäsi "tisspoikana"?
Siitä vaan vaikuttamaan!
Mutta toki laillisin keinoin.
Sinä taidat olla norsun kokoinen kana.
Ehkä 10% minua vastaan rikoksia tehneistä on päätynyt oikeuden eteen. Laske siitä, että kuinka välttämätöntä minun on pystyä itse suojelemaan itseäni. Myös ennaltaehkäisevin keinoin.
Eivätkä nekään 10% ole minulle oikeastaan mitään korvanneet.
No sitten meet maahanmuuttopalstalle ja huutelet korjausta asiaan.
Rasismi ei takuulla ole siihen lääke.
Huh huh!
Elätpä aika villiä elämää!
Tuo kertoo minulle, että ainakin kymmenen ihmistä on tehnyt sinua kohtaan rikoksen!
Tiedätkö, minua ei ole koskaan tehnyt yksikään ihminen yhtään rikosta! Ja olen viisikymppinen!
Toki on pöllitty lompakko naulakosta kun olin harrastusharkoissa, takki jostain raflasta ulkomailla ja varmaan jotain muuta pinetä - mutta yhtään elävää ihmistä, joka olisi ollut minua kohtaan rikollinen, en ole nähnyt.
Kerran on yksi kaveri taloyhtiössämme uhannut minua - toimittuani tyystin lain mukaan - "kavereillaan".
Tiedätkö mitä minä silloin sanoin? Sanoinko, että ok - kyllä mulla on nuntsaa ja nyrkkis etc?
En, värilasiton3, en. Minä en sanonut noin.
Minä sanoin jotain noin 7 000 kertaa tehokkaampaa.
Minä sanoin: Martti, kuules nyt. Tuo on laiton uhkaus. Ja sen kuuli Jani myös tässä vieressä. Me toimimme tyystin lain kirjaimen mukaan ja lopeta sinä nuo typerät puheesi.
Juuri näin, itse asiassa varmaan aika pitkälle sanasta sanaan, minä sanoin.
Minä katsoin Marttia suoraan silmiin. Minä kunnioitan ihmistä. Oli hän oikeassa tai väärässä. Minä haluan katsoa häntä silmiin. Ja Martti ei tästä asiasta enää puhunut. Enkä ole saanut yöllisiä vierailijoita.
Toivon, että vaihdat ympäristöä - tuo ei ole normieyhteisöelämää.
No mihähän olen sanonut, että sinä olet nörttiboksissa elämäsi viettänyt pullamössö, joten sinun ei oikeastaan pitäisi edes osallistua näihin keskusteluihin, kun reaalimaailma on sinulle hyvin suurelta osin hämärän peitossa.
Minun ympäristöni on Suomi, painottuen Helsinkiin. Aika vaikea tästä on noin vaan vaihtaa ympäristöä. Sitäpaitsi suhteessa viettämääni aikaan ulkomailla, siellä olen joutunut rikoksen tai sen yrityksen uhriksi vielä useammin.
Kyllä rasismi varmasti vaikuttaa ulkomaalaisten haluun asua Suomessa. Johan nyt on kuultu joidenkin lähteneen Suomesta rasismin takia. Jos onnistutaan hankkimaan oikein kova rasistimaan maine, niin se toimii jo ennaltaehkäisevästikin.
Kyllä - kaiken muun ohessa myös ulkomaisille sijoittajille.
Luulisi sinun sitten osaavan nimenomaan vaatia mahdollisimman oikeudenmukaista yhteiskuntaa, joka yksiselitteisesti kriminalisoi kaikenlaisen väkivaltaisen pullistelun, eikä sillä kersku?
Vaadin vaadin, mutta niin kauan kuin elämme tässä yhteiskunnassa nykyisessä muodossaan, katson olevani velvollinen pitämään itsestäni huolta ja yksi keino siihen on rasismi.
Höpö höpö!
Rasismi on aktiivista toisen väkivaltaista vahingoittamista eikä mitään muuta!
http://fi.wikipedia.org/wiki/Rasismi
http://www.keks.fi/rasisminvastainennuorisotyo/mitarasismion
http://www.infopankki.fi/fi-fi/rasismi_ja_syrjinta/
http://dictionary.reference.com/browse/racism
http://archive.adl.org/hate-patrol/racism.asp
Tuossa nyt alkuun opiskeltavaa tästä sinua niin kiehtovasta aiheesta.
Monen noista määrittelyistä mukaan en muuten olekaan rasisti, kun en pidä minkään ryhmän alkuperää lopullisen määrittävänä tekijänä, pidän joitain ryhmiä vain merkkinä KESKIMÄÄRÄISESTÄ tai TODENNÄKÖISESTÄ huonoudesta joiltain osin.
Niin, kyllä sekin on yksi huomioonotettava seikka. Mutta ulkomailta voi löytyä myös sijoittajia, jotka suhtautuvat positiivisesti rasistisuuteen ja siksi sijoittavatkin enemmän Suomeen. Rasismin pääasialliseksi kohteeksi joutuvien etnisten ryhmien joukosta ei käytännössä sijoittajia löydy. Ehkä venäläiset tähän ainoa poikkeus, mutta itse en ainakaan olekaan heidän syrjimistään kannattamassa.
Höpö höpö!
Mitä enemmän rikollisuutta maassa, sitä vähemmän se kiinnostaa!
Etkö ole sanonut pitäväsi rasismia ihan ok asiana?
Olit mitä olit, olet rikollinen toimiessasi kertomasi mukaan.
1. Rasismin tarkoitus on vähentää rikollisuutta.
2. Poistetaan laista mahdollisuus syyttää rasismista, niin rasistinen rikollisuuskin loppuu.
Syytön kunnes toisin todistetaan. Eikä esimerkiksi mustalaisten rasistinen välttely edelleenkään ole rikos Suomen lain mukaan.
Käypä pikku kävelylenkillä!
Sinä et ole ollenkaan puhunut pelkästä välttelystä - vaan aktiivisesta laittomasta toiminnasta.
Älä selitä - olet rasitisuuden hyväksynyt - ja on aika hullua jos et vastaa edes sanoistasi!
Missä? Miten vastaisin sanoistani?
"Vaadin vaadin, mutta niin kauan kuin elämme tässä yhteiskunnassa nykyisessä muodossaan, katson olevani velvollinen pitämään itsestäni huolta ja yksi keino siihen on rasismi."
(0707 16:08 pari kommaa ylöspäin)
Millä valtuuksilla olet rajannut tämän palstan aihetta noin? Älä puhu monikossa muiden puolesta, mistä he ovat kiinnostuneita.
Abu-Hannan lähtö oli menetys Suomelle, ei täällä ruuhkaksi asti ole mielenkiintoisia kirjailijoita, varsinkaan maahanmuuttajataustaisia
Vaalit tulee, tuo tuhlailu tulee vähenemään. Mikä suosion muita maita elättämään?
Tarkoitin juuri tuota: Vaalit ratkaisee - ja pulinat pois.
Ainakin laittomat.
Ja lässyn, lässyn.. Bisnes on bisnes ja Mooses on Mooses! Ei sijoittajat lähtökohtaisesti kysele maan rasistisuutta , se ei heitä tippaakaan kiinnosta. Ainoastaan sijoituksen varma tuotto on ratkaisevaa, ei muu.
http://i457.photobucket.com/albums/qq300/Kansa_taisteli/IMG_0004.jpg
http://i457.photobucket.com/albums/qq300/Kansa_taisteli/IMG_0010.jpg
http://i457.photobucket.com/albums/qq300/Kansa_taisteli/IMG_0005.jpg
Mitähän mahdat, toni, haluta noilla sotakuvauksilla tuoda rotukeskusteluun...?(!)
sattui tuo tili olemaan auki ja latasin sinne, no tuossa tilinnimessä näkee etteivät nuo afrikan loiset ole tehneet mitää suomen hyväksi vain loisineet täällä elättinä
koitat vain siirtää tosiasioita keskustelusta sivuun, kyllä ne lopulliset keskustelut käydään kadulla ja ilman sääliä
"heidän suurimpana heikkoutenaan on työn halveksiminen"
Oletko sinä siis taistellut Suomen puolesta rintamalla?
Lopullisia keskusteluja ei Suomessa - onneksi - koskaan käydä kadulla - vaan raastuvassa.
Jos joku kannattaa katuparlamenttia tai viidakon lakeja voi muuttaa sinne Afrikkaan - siellä niitä, tällä hetkellä, harrastetaan.
isoisäni taisteli rintamalla suomen puolesta ja sotainvalidi oli tulos
kyllä lopulliset keskustelut käydään kaduilla se menee lopulta siihen kuitenkin
kävin eilen hautausmaalla isoisän haudalla ja sielläkin hääräsi nurmikkoa joku mamu?
Kyllä Toni kuomaseni sinulla pikkusen hakusessa on se, minkä varassa tämä isoisäsi (ja minun isäni) taistelema Suomi on.
"Katukeskustelut" eivät oikeusvaltiossa ole koskaan laatuaan lopullisia.
"Katupaneelin" innokkaimmat "puhujat" saavat paikan, jossa saavat selvittää välinsä peilikuvansa kanssa.
Katukeskusteluilla on muuten paljon saatu aikaan näkyvää jälkeä tämän päivän yhteiskuntiinkin. Mm. sosialisimin nousu perustui suurelta osalta katukeskusteluihin, katutappeluihin ja aseellisiin vallankumouksiin. Tämä taas näkyy yhä edelleen vaikuttavana sosialisimina, sosialidemokratiana ja hyvinvointivaltionta.
Myös mm. Hitler sai valtaa samoilla keinoilla, joskin valtansa jäi vain reilun 10v mittaiseksi.
Kyllä.
Oma yhteiskuntamme tuleekin säilyttää sellaisena, että päätökset tekevät ne, jotka ovat niiden tekemiseen valtuutetut.
siinä tilanteessa käytän kuitenkin oman käden oikeutta kun maahantunkija yrittää raiskata lähimmäistäni,yrittää pahoinpidellä tätä,yrittää varastaa omaisuuttani.lähimmäinen =perheeseeni kuuluva kantaväestöä oleva ihminen tai muuten kantaväestöön kuuluva vanhus puolustuskyvytön.
miksi sitä sitten tuotetaan tänne afrikasta?
Hätävarjelu on ok.
Hätävarjelun liioittelu ei.
mitään liioittelua ei ole koska koko tilannettahan ei mamurikollista ilman olisi olemassakaan.tuskin siellä paikalla tilanteessa montaakaan silminnäkijää on,minä ja lähimmäiseni=sana vastaan sana periaatteella rikollinen tässä tapauksessa mamu häviää tämän oikeudessa.
Et tunne oikeuskäytäntöjä.
Hätävarjelun arviointi ei ole riippuvainen siitä, ketä on paikalla, vaan miten ja minkälaisin uhkien kautta toimitaan.
Uskon, että huijaisit jos pystyt.
toki se on sana vastaan sana uhrin ja minun vastaan syyllisen.jos on aseellinen uhka niin toki toimin sen mukaan enkä anna rei'ittää itseäni,toki voin mennä myös linnaan mikäli se estää lähimmäiseni loukkaantumisen mutta mamu ei helpolla siitä tilanteesta pääse,toki kyseeseen voi tulla myös tilapäinen mielenhäiriö ja silloinhan ei yleensä tule edes tuomiota.
Miksi sallit itsellesi ennakkoluulon satunnaista nettikirjoittelijaa kohtaan (huijaisit jos pystyt), mutta et salli ennakkoluuloja mamuja kohtaan?
Ei sinun tarvitse enää selittää - moraalisi laatu selvisi jo!
Sinulla ei taida olla laseja päässä ollenkaan.
Ennakkoluulo on sokeasti yleistävä kansanryhmän niputtaminen - jota harrastateeiin viimeksi lain suojassa 75 vuotta sitten.
Jos minä täällä blokkaan törkyviestin niin siitä on ennakkoluulo yhtä kaukana kuin Sodankylä Helsingistä.
Yritä nyt opetella äidinkielesi. Vai onko tämä toinen kotimainen? Ei kaikkia sanoja ole luotu kansanryhmiä varten. Ennakkoluulo on ennakkoluulo. Se voi JOSKUS kohdistua kansanryhmään, mutta useimmiten liittyy johonkin aivan muuhun, kuten sinun ennakkoluulosi satunnaista nettikirjoittelijaa kohtaan.
Etkä sinä sitä viestiä blokannut. Sanoit vaan sen kirjoittajaa valehtelijaksi ihan tuosta noin vaan.
Värilasiton muuten tarkoittaa, ettei välttämättä tosiaan ole minkäänlaisia laseja. Mutta ei ainakaan värillisiä kuten sinulla.
Tällä nimimerkillä olin muuten aikoinani luultavasti yksi vihatuimpia hyysäreitä ja tappouhkauksia sateli. Rassikat tekivät jopa nettivideoita, jossa heiluttelivat pamppujaan minulle uhitellakseen.
Nyt sitten olen mielestäsi rasisti. Aika surkuhupaisaa. Osoittaa vain sen, että sinä olet aivan samalla tasolla kiljuskinien kanssa, vain eri puolella aatemaailmaltasi. Mutta tasan yhtä kyvytön älynkäyttöön.
Moraalinsa ydin oli siis se, että on valmis suojelemaan itseään ja läheisiään. Mutta koska se voisi häiritä jonkun lemmikkisi luontaista puuhastelua, sinä käännät asian niin, että tarinan varsinainen paha onkin taas kerran pahalta itseään ja läheisiään suojeleva.
Ei käännetä nyt kumpikaan tarinaa mihinkään.
Elämme yhteiskunnassa, jossa jokaiselle ihmiselle kuuluu yhtäläinen perusturva ja -oikeudet.
Minusta se on reilua - ja jokainen voi tarvittaessa vedota juuri siihen.
Sinä olet valmis turvautumaan "mielenhäiriöihin" - niin kuin muutkin rikolliset.
Ei tässä minun mielestäni mitään epäselvää ole?
Kiitos rehellisyydestäsi.
En ihan hirveästi ihmettele, että ihminen, joka kutsuu itseään jo keskustelun alkajaisiksi "neutraaliksi" (värilasiton) mielipiteiltään, saattaa saada jonkin verran palautetta...(!)
Kerro vaan missä kohtaa olen satunnaisen nettikirjoittelijan viestin väärin perustein blokannut - niin korjaan asian - ne on muistissa kaikki poistetut viestit tuolla.
Miksi ei mene perille? En minä sinun blokkauksistasi tiedä, enkä ole mitään puhunut.
Enhän minä mihinkään mielenhäiriöön turvaudu. Mielestäni aivan täysissä ruumiin ja sielun voimissa teen valintoja, joilla turvaan elämäni ja omaisuuteni. Perustellusti.
"Sanoit vaan sen kirjoittajaa valehtelijaksi ihan tuosta noin vaan."
Missä olen tehnyt näin?
Huijaisit jos pystyisit jo toista kertaa alleviivattuna.
Sanoinkin "mielenhärijöihin" - ei mielenhäirijöihin.
Siis huijaat?
Se ei ole ehkä mielenhäiriöksi, tapauksessasi, laskettavaa - mutta mielestäni sekä moraalitonta että lain vastaista.
En missään nimessä.
Haluan heti korjata mokani - ja minulla toki rekattuna kirjoittajana ja moderaattorina on siihen hyvät mahdollisuudet.
Kerro heti missä olen tehnyt väärin?
Huoh.. 26.6.
Niin?
Paksupäisyytesi hämmentää.
Palaahan asiaan vaikka maanantaina, jos silloin pääset kärryille vähän vähemmissä promilleissa.
Pyysin, ettet tuhlaa energiaa motiivien kuvitteluun.
Sitaatisssa olevasta sanasta puuttui i-kirjain.
Vastaa tai ole vastaamatta.
Ok - hyvää päivänjatkoa.
Juha Valste on julkaissut viime vuonna oppineen ja viehättävän teoksen Ihmislajin synty, joka ottaa kantaa myös kysymykseen ihmisroduista. Valste päätyy samaan kuin useimmat geneetikot nykyään: rodun käsite on ihmisbiologiassa käynyt kestämättömäksi. Tämä perustuu siihen, että geneettinen muuntelu jo paikallisten ihmispopulaatioiden ja ns. rotujen sisällä on valtavasti paljon suurempaa kuin aikaisemmin eri rotuina pidettyjen ryhmien välillä.
Olisi suotavaa, että tämän teoksen lukisivat erityisesti ne "maahanmuuttokriitikot" jotka suureen ääneen vaativat muilta luotettavia lähteitä ja tutkittua tietoa, vaikka itse ovat pihalla ihan peruskysymyksistäkin. Huuhaan tilalle soisi tulevan täälläkin tietoa ja asiallista argumentointia.
Ydin oli siis se, että geneettinen muuntelu on valtavan suurta tai jopa suurempaa.
Eri rotuja siis on. Ainoa kritiikki joitain kohtaan tuli siitä, että jotkut ovat käsittäneet rodut ja niiden rajat puutteellisesti.
Saman tiedon pohjalta olisi voinut tehdä aivan päinvastaisiakin päätelmiä, mutta nykyisessä arvomaailmassa asia käännettiin noin.
Tuossahan ihan selvästi sanottiin, että rotuja ei ole, vaikka aiemmin niin uskottiin - poliittisista syistä arvatenkin. Olihan esim. natsien rotuoppi pekkää politiikkaa ja mystiikkaa, ei siinä mitään tietellistä ollut.
Eihän sanottu. Sanottiin vaan, että geneettistä muuntelua on paljon siellä sun täällä.
Tosin ei tuo nyt oikein vakuuta, kun en ole vielä nähnyt esimerkiksi somalia, joka näyttäisi suomalaisemmalta kuin vaikka nyt pohjanmaalainen.
En ole natsien rotuoppiin perehtynyt, mutta uskoakseni siinä olivat taustalla sen ajan ja aiempien etenkin 50 vuoden tiedemiesten teoriat. Eikä tätä tiedettä siis tehty mitenkään pääsääntöisesti Saksassa, vaan kaikissa länsimaissa.
Lisäksi tuo, ettei olisi rotuja kuulostaa jo senkin takia hyvin merkilliseltä, kun tiedetään, ettei suomalaisilla ja esimerkiksi nyt afrikkalaisilla ole ollut käytännössä mitään geeninvaihtoa ainakaan vuosisatoihin, todennäköisesti useisiin tuhansiin vuosiin. Miten edes olisi mahdollista, etteivät geenit tuossa ajassa eriytyisi, kun ne koiraroduillakin ehtivät selvästi huomattavasti eriytyä jo kymmenissä vuosissa?
Ilmeisesti ajatus roduttomuudesta perustuu esimerkiksi tähän:
suomalaiset ovat keskimäärin pidempiä kuin bangladeshilaiset, mutta koska bangladeshilaisten kesken löytyy suurempia pituuseroja ja pisimmät ovat pidempiä kuin keskivertosuomalaiset, ei rotuja siis ole olemassa.
Aivan samoin kuin koira ja susi ovatkin oikeasti ihan samaa lajia, koska suurimmat koirat ovat suurempia kuin sudet ja pienemmät pienempiä.
Tässä nyt kuitenkin tarkempaa rotuoppia:
http://en.wikipedia.org/wiki/Race_and_genetics
Eli selvästi rotuja ( tai miksi nyt ikinä haluatkaan korrektisti kutsua geneettistä variaatiota eri kansojen kesken) on olemassa.
Jukka Kemppinen kirjoitti tästä blogitekstissään Ruotsalainen rotu:
"Asenteiden tasolla olen itsekin kuullut Suomessa sanottavan, että naamasta sen näkee, onko kotoisin Pitkänsillan pohjoispuolelta.
Suomalainen patenttiratkaisu on ollut keskustella ryssävihasta tai sitten kieliriidasta poliittisena ilmiönä.
Vai milloin olette viimeksi kuulleet jonkun sanovan, että pohjoismainen eliitti piti lähes koko 1900-luvun tieteellisenä tosiasiana ihmisten jakaantumista biologisesti parempiin, huonoihin ja todella huonoihin. Viimeksi mainituista käytettiin myös lääketieteellisessä kirjallisuudessa sellaisia nimityksiä kuin ”kuona”, "pohjasakka" jne.
Kehäpäätelmän olivat yleisiä. Myös meillä sekä sterilisoitiin että kastroitiin ihmisiä 1960-luvulle asti. Henkilö, joka oli varastanut pyykkinarulta naisten alushousut arveluttavia tarkoitusperiään varten, menetti kiveksensä. Hän oli teollaan osoittanut olevansa alempiarvoinen – kuten useimmat muutkin rikolliset.
Pahoittelen jyrkkää sävyäni. Sen aika on kuitenkin nyt, kun on osoitettu, että genomien tasolla rotuja ei ole olemassa. Nykyinen evoluutio-oppi tähdentää aiheellisesti erilaisuutta (diversiteettiä) eikä samanlaisuutta eli professoreiden keksimiin standardeihin sopimista."
Mistä sitten johtuu, että jokainen kykenee näkemään eri rodut samalla sekunnilla kun ihminen kävelee vastaan? Toki rajatapauksia ja liukumia on, joista ei varmuudella pysty sanomaan.
Eikä ole pelkästä väristä kyse, joskin pelkkä ihonvärikin riittää kertomaan, että geneettisiä eroja on ja vain idiootti uskoo ainoiden erojen olevan ihonvärissä, kun elinolot ovat olleet kymmeniä tuhansia vuosia erilaiset.
Sitäpaitsi nykytiedekin osaa erotella rodut geeni- ja jopa veriryhmätasolla. Näin on viimeistään todistettu, ettei ole kyse pelkästä rasismista ja ulkonäöstä, vaan myös sisimmästä.
sanotaan sitä että katsoo pintaa syvemmälle ja tutkii onko asia niin kuin päältä päin näyttää vai onko totuus monimutkaisempi
Pintaa syvemmälle on katsottu: veriryhmät ja geenit analysoita ja löydetty eroja.
Varsin yksinkertainen saa myös olla jos kuvittelee ainoiden erojen kehittyneen pintaan ja sisimmän jääneen identtiseksi. Kun elinolot ja toimeentulon vaatimukset ovat olleet hyvinkin erilaisia, niin totta kai se on vaikuttanut kaikkeen, eikä pelkkään ihonväriin.
Hyyssäribiologian mukaan evoluutio toimii vain ihonvärin tasolla, muuten geenit pysyvät muuttumattomina vuosituhansienkin ajan vaikka laji viedään aivan erilaisiin olosuhteisiin. Sitten kuitenkaan ei kiistetä, että esimerkiksi koiraroduille saadaan monenlaisia eroja aikaan jo muutamassa sukupolvessa. Ihmisille näitä eroja ei kuitenkaan mukamas tule edes vuosituhansien aikana.
tietosi ihmisen biologiasta vaikuttavat kovin hatarilta, unohdat sellaisen asian että ihminen kuoli miltei sukupuuttoon Afrikan sarvessa aikojen alussa, ja siitä johtuen geeenipohjaltaan lajimme on kovin kapea. Toki ihmiset voi jaotella eri rotuihin mmuunkin kuin ihonvärin mukaan, vaikkapa laktoositoleranssin tai -intoleranssin tai yläetuhampaiden takapinnan koveruuden tai kuperuuden mukaan. Edellisessä tapauksessa olemme samaa rotua kuin somalit, jälkimmäisessä samaa rotua kuin kiinalaiset.
rodut eroavat toisistaan paljon enemmän kuin yhden ominaisuuden perusteella.
pakko sanoo, että..
olet kyllä heikkolahjaisuudessasi ihan neekerin tasoinen.
Se on minusta surullista, mutta ei voi mitään.
Siitä sukupuutosta kun on kymmeniä ellei satoja tuhansia vuosia. Eikä rotua jaeta yksittäisten ominaisuuksien mukaan. Muuten kultainen noutajakin voisi halutessaan olla saksanpaimenkoira (koko) tai seuraavana päivänä labradorinnoutaja (koko ja väri). Vaan kun ei ole, vaikka yhteisiä ominaisuuksia kumpaankin rotuun löytyy.
Ikävää kun sinulla uskonto samentaa järjen.
sukupuutto ollut, emme nyt istuisi tässä kirjoittelemassa. Vahinko että teillä rasisteilla ideologia sumentaa faktat.
No nytpä pääsit selittämään rasismin, kun jätin "melkein" pois tuosta. Nyt on siis todistettu, että ainoa rotuero on pigmentissä. Ai niin ja ehkä tukassa? Ja mites ne afropebat? Mutta mitään muuta EI OLE! Nyyh.
Ai niin ja huulet..ja nenät.. ja kallonmuoto.. mutta ihan ihan varppina vain nämä eikä muuta!
Eri osissa Afrikkaa elävät ihmiset ovat kovin erinäköisiä keskenään.
hyysäri ei pysty erottamaan kiinalaista mustasta neekeristä.
Niinhän ne ovat. Mitä sitten?
Jännästi muuten juuri Australiasta löydetty vuosisatoja vanha kallo on julistettu valkoisen miehen kalloksi. Miten sekin on mahdollista, kun ainoa eromme on ihonväri, eikä kalloluusta kai enää pigmenttiä löydä?
värisiä, siis muitakin kuin Michael Jackson?
Maailmassa on paljon jänniä juttuja.
Minunkin on vaikea ymmärtää sinua... ehkä siksi ettei minulla ole norsuja kotona.
Miksei roduista saa puhua..?? Tuntuu siltä kuin norsu seisoisi olohuoneessa mutta kaikki vaan sivuuttaa asian. Kun kyllähän se on päivänselvä
_______________________
Ajat muuttuu ystävä hyvä, kaikki ihmiset pakkonaitetaan yhdeksi roduksi
Lopulta myös kaikki eläimet naitetaan yhdeksi roduksi että valmistaudu sinäkin lisääntymään norsun tai lehmän kanssa niin saadaan yksi eläin ! Ei tarvi tapella enää.
On se hienoa kun on tuo sivistys.
Myöhemmin sitten kasvit ja eläimeet siitetään yhteen. Minä olen ajatellut että tahdon yhtyä Azorienkellon kanssa.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Atsorienkello
Kukaan ei sinua estä!
Pakosta siis ollenkaan ei ole kysymys.
Rakkaus voittaa!
Siunaatko sinä sen että maapallon kaikki elävä organismi pakkonaitetaan yhdeksi?
Onhan SE PAKKOA !
Kun mustat ja islamit tulee saastuttamaan valkoisen rodun ja tappamaan puhtaan valkoisen rodun niin sitten ei ole puhdasta valkoista rotua eikä puhdasta suomalaista ruokaa jos noi haudataan Suomen maaperään.
Mitä me sitten syödään? Kuollaan nälkään että islam saa julistaa maailman islamilaiseksi oikeaoppiseksi allahin maaksi.
Kuten kaikki idiotismi tulee viimoisena Suomeen niin uskon että Suomi on myös viimoinen maa joka taipuu islamiin ja musta-nahkaisuuteen.
Tsemiä kundit.
Kuka tai mikä pakkonaittaa ketä?
Itse en näe muuta kuin pikkuhiljaa - ja Suomen tapauksessa täysin parlamentaarisesti säädellystä - tapahtuvaa maailman avautumista, joka ilman muuta tulee edistyä oman kantokykymme rajoissa.
Lopputekstisi on sitä typerää fennismiä, jonka kritiikkiin et yleensä suostu vastaamaan - mutta sanotaan nyt muutama sana.
Mikään valtio - edes pelkäämäsi islamistit - eivät tunne "rotua". Siitä ei puhu käytännössä kuin sinä ja jotkut ajatuksiltaan pahasti harhautuneet ihmiset jotka saattaavat tarkoittaa hyvää - mutta eivät nyt ymmärrä todellsiuutta.
Siis.
Ihmisiä ei saa luokitella minkään muun kuin hänen henkilökohtaisten aikaansaannostensa mukaan. Jos musta muslimi Somaliasta (joita tunnen useitakin) on kuuliainen laille ja tekee työtä - niin tervetuloa tänne! Työtä kyllä riittää tekevälle.
Minä kerron sinulle kuinka Suomi tulee tyaipumaan mihinkä tahansa epäkansanvaltaiseen ismiin tms. jos taipuu:
Unohtamalla kansanvaltaisuutensa, joka juuri noille totalitarioille - joiden keinoja itse asiassa juuri haluat käyttää - on ominaista.
Tietääkö MOver että sunnit ja siiat tappa toisiaan koska ne on alun perin eri sukuja - ja toinen on toistaan oikeampi. ... jne en muista enempää eikä oikeastaan kiinnostakaan.
Voisivat mennä tappelemaan omiin maihinsa.
Meiiö on oma juttu täällä ja meidän uskonto on kieltää vääräuskoiset maaltamme !
Minne ne väärärotuset kuolleet muuten haudataan ?
Ei kai Suomen maaperään, sitten ne kuolleet tarttuu meidän ruokaan juurien kautta joten ruoka pilaantuu. Väärärotuset pitää haudata oman maan multiin ja elämän kiertokulkuun! Suomen maa saastunut! MIssä tutkimukset?
Kyllä tiedän, fennuska.
Ihan hullua.
Rasismi on ihan sekopäistä tapahtui millä perusteella tahansa.