Monet ymmärtävät väärin Raamatun tekstit iankaikkisesta rangaistuksesta ja iankaikkisesta tulesta. Jos kuitenkin ymmärtäisi Raamatun teksteistä enemmän niin tajuaisi mistä todellisuudessa on kysymys. Annihilaatio eli hävitys olemassaolosta on iankaikkinen rangaistus koska siitä ei ole paluuta. Ja iankaikkisella tulella tuhottiin Raamatun mukaan Sodoman ja Gomorran kaupungit, vaikka ne eivät palaneet ikuisesti. Iankaikkisen tulen tekemä tuho on iankaikkinen mutta itse tuli ei pala iankaikkisesti.
Monet Raamatun kohdat puhuvat aivan selvästi jumalattomien hävittämisestä eikä ikuisesta kiduttamisesta. Esimerkiksi Jeesus puhui Gehennaan joutumisesta missä mato ei kuole eikä tuli sammu. Gehenna oli kaatopaikka jossa eläinten ja rikollisten ruumiita hävitettiin polttamalla ja jossa myös madot hajottivat mädäntyneitä ruumiita. Jeesus siis puhui joutumisesta tuhottavaksi kaatopaikalla, eikä todellakaan ikuisesta kärsimyksestä.
Tässä on useita Raamatun kohtia joissa puhutaan aivan selvästi jumalattomien hävittämisestä olemattomiin:
2.Piet.3:7
"Ja sen saman sanan varassa ovat nykyiset taivaat ja nykyinen maa tulen tuhoa odottamassa. Niitä säilytetään sitä päivää varten, jona tuomio tulee ja jumalattomat tuhotaan."
Mal.4:1-3
"Sillä katso: se päivä on tuleva, joka palaa kuin pätsi. Ja kaikki
julkeat ja kaikki, jotka tekevät sitä, mikä jumalatonta on, ovat oljenkorsia; ja heidät polttaa se päivä, joka tuleva on, sanoo Herra Sebaot, niin ettei se jätä heistä juurta eikä oksaa. Mutta teille, jotka minun nimeäni pelkäätte, on koittava vanhurskauden aurinko ja parantuminen sen siipien alla, ja te käytte ulos ja hypitte kuin syöttövasikat ja tallaatte jumalattomat; sillä he tulevat tomuksi teidän jalkapohjienne alle sinä päivänä, jonka minä teen, sanoo Herra Sebaot."
Joh.15:6
"Jos joku ei pysy minussa, niin hänet heitetään pois niinkuin oksa, ja hän kuivettuu; ja ne kootaan yhteen ja heitetään tuleen, ja ne palavat."
Matt.13:40
"Niinkuin lusteet kootaan ja tulessa poltetaan, niin on tapahtuva maailman lopussa."
Ilm.20:13-14 "Ja meri antoi ne kuolleet, jotka siinä olivat, ja Kuolema ja Tuonela antoivat ne kuolleet, jotka niissä olivat, ja heidät tuomittiin, kukin tekojensa mukaan. Ja Kuolema ja Tuonela heitettiin tuliseen järveen. Tämä on toinen kuolema, tulinen järvi."
Kukin tuomitaan tekojensa mukaan. Tarkoittaa sitä että sen kärsimyksen määrä, joka tulisessa järvessä on kärsittävä ennen tuhoutumista, määrätään ihmisen elämässään tekemien syntien mukaan. Ikuisen kärsimyksen puolustajat väittävät että tämä tekojen mukaan tuomitseminen tarkoittaa sitä että kullekin määrätään erilainen tuomio jota kärsitään ikuisesti. Tämä ei kuitenkaan sovi Jeesuksen puheisiin.
Luuk.12:45-48 "Palvelija saattaa kuitenkin ajatella: 'Isäntä ei tule vielä pitkään aikaan!' Niin hän alkaa piestä palvelijoita ja palvelustyttöjä, syödä ja juoda ja juopotella. Mutta päivänä, jota tuo palvelija ei arvaa, hetkenä, jota hän ei tiedä, hänen isäntänsä tulee ja hakkaa hänet kuoliaaksi, ja niin palvelija saa saman kohtalon kuin epäuskoiset. Jos palvelija tietää, mitä hänen isäntänsä tahtoo, mutta ei varaudu siihen eikä toimi hänen tahtonsa mukaan, hän saa monta raipaniskua. Jos taas palvelija tietämättään tekee sellaista, mistä rangaistaan raipoin, hän pääsee vähillä iskuilla. Jolle on paljon annettu, siltä paljon vaaditaan, ja jolle on paljon uskottu, se pannaan paljosta vastaamaan."
Eli siis hakataan KUOLIAAKSI. Ennen kuolemaa toista hakataan enemmän, toista vähemmän. Kukin saa kärsiä tulessa tekojensa mukaan.
Jokainen kuollut saa ylösnousemuksen aikanaan. Tulisessa järvessä koittaa toinen kuolema. Siitä toisesta kuolemasta ei ole ylösnousemusta jolloinka se on lopullinen kuolema.
Tunnin luento, jossa Raamattuun perustuen aihetta käydään kattavasti läpi:
http://www.youtube.com/watch?v=iqtqaZPs_dI
Täällä on kumottu ne argumentit joilla ikuisen kärsimyksen oppia on puolustettu:
http://www.helltruth.com/
Helvetti/kadotus ei ole ikuinen kärsimys Raamatussa.
5
305
Vastaukset
- pilli-piipari1
puhua voit ihan mitä vain. Raamatussa kuitenkin sanotaan ainakin seuraavissa luvuissa sekä jakeissa helvetin olevan ikuinen. Matt.25:41, Matt.3:12, Daniel 12:2 Mark. 9:44-49, Luuk. 16:23-24, 2 Tess.1:9, Ilm.14:10-11, Ilm. 20:10
- hyvä ihminen
katso tuo video niin ymmärrät mistä on kysymys. kai sinä tunnin verran jaksat paikallasi istua.
- hyvä ihminen
hyvä ihminen kirjoitti:
katso tuo video niin ymmärrät mistä on kysymys. kai sinä tunnin verran jaksat paikallasi istua.
jos kärsivällisyytesi ei kuitenkaan riitä videota katsomaan, niin näissä kahdessa linkissä sinulle on selitetty asiat:
http://www.helltruth.com/q-a/everlasting-fire.aspx
http://www.helltruth.com/q-a/forever-and-ever.aspx - Rock n roml
hyvä ihminen kirjoitti:
jos kärsivällisyytesi ei kuitenkaan riitä videota katsomaan, niin näissä kahdessa linkissä sinulle on selitetty asiat:
http://www.helltruth.com/q-a/everlasting-fire.aspx
http://www.helltruth.com/q-a/forever-and-ever.aspxSuuren tonttukirjan mukaan helvetti kestää 27 vuotta ja kolme kuukautta ja sijaitsee Seinäjoen tangomarkkinoilla. Tonttuprofeetat kirjoittaa:
Siellä soi Arja Korisevaa joka päivä. Todellinen helvetti. Lystikäs 23:12
Syntinen ei saa ajaa mopoa. Jörön kirja2:34-12
Syntiset tuomitsee Hannu Karpo. Touhotontun ilmestys 3:2
- Oppi kuin eevan omen
En nyt tuon varaan laskisi yhtään, Jumalan ilmoitus ei anna mitään takuita tälle opille, se sotii Jeesuksen opetusta vastaan useissa raamatun kohdissa, ja tekee saman kun korvausteologia (KIRKKO) eli kun olet jäsen se riittää. Takapajuista opetusta,
Menkää sisään ahtaasta portista. Monet menevät avarasta portista ja laveaa tietä,mutta se vie kadotukseen.( Mat: 7-23)
Monet muut paikat mistä Jeesus puhui, ja pyysi seuraamaan, olisi tällä turha
Kaikkea sitä yritetäänkin. Ei tosiankaan herättänyt luottamusta.
Jeesus on tuo ahdasportti, ei ole muuta tietä. muurien sisäpuolelle.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä
Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien2313427- 603015
Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava
Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I552619Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa
Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk332538Työvoimatoimisto
Nyt kysyisin miksi pitää käydä työvoimatoimistossa paikanpäällä, kun he eivät muuta tee kuin laittavat koneelle uudet ve802071Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?
Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä851899Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista
Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro191865Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa
Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva401832Mikä aate kaiken pahan takana?
Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.911692Mietin sua liikaa
Mietin nytkin sitä, että millaista se olisi tulla kotiin, kun sinä olisit täällä vastassa. Tai niin päin, että sinä tuli691053