26.6

Minä en häpeä evankeliumia, sillä se on Jumalan voima.
Room. 1:16

Evankeliumi lupaa surutta ihan mahdottomia. Se lupaa pelastuksen ja taivaan pelkkänä lahjana, armosta. Kun epäusko vakuuttaa, että pelkkä Kristus ei riitä, me sanomme Herraamme vedoten: mene pois saatana, väisty taaksemme meitä kiusaamasta. Jeesus on jo kulkenut uhritien loppuun saakka. Hän on jo sovittanut syntimme, meidän, ja koko maailman. Sen synti on jo otettu pois. Eikö Jumalan Pojan veri vie meitä taivaaseen? Eikö se riitä meille taistelussamme kiusauksiamme vastaan? Vie ja riittää, tietysti. Olemme hänen puolellaan, joka on sodan sielustamme jo voittanut. Voittajan joukoissa on tilaa heikommillekin aseenkantajille ja veden kärrääjille. Kaikkia tarvitaan, kaikkia kutsutaan eikä ketään ajeta pois. Ole sinäkin turvallisella mielellä. Sinun Vapahtajasi kuoli puolestasi ja nyt hän elää ja auttaa sinut varmasti kotiin.
Vähäsarja
380
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Siinä sana päivääsi.

Äänestä

Sanaa on ja oikeaa sanaa onkin. Ei palstan sääntöjen mukaista kuitenkaan. Niitä pitää korostaa, että oikea Jumalan sana jää toiseksi. Näinpä toimittu.

Äänestä

Semmosta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


srosta kirjoitti:

Minä en häpeä evankeliumia, sillä se on Jumalan voima.
Room. 1:16

Evankeliumi lupaa surutta ihan mahdottomia. Se lupaa pelastuksen ja taivaan pelkkänä lahjana, armosta. Kun epäusko vakuuttaa, että pelkkä Kristus ei riitä, me sanomme Herraamme vedoten: mene pois saatana, väisty taaksemme meitä kiusaamasta. Jeesus on jo kulkenut uhritien loppuun saakka. Hän on jo sovittanut syntimme, meidän, ja koko maailman. Sen synti on jo otettu pois. Eikö Jumalan Pojan veri vie meitä taivaaseen? Eikö se riitä meille taistelussamme kiusauksiamme vastaan? Vie ja riittää, tietysti. Olemme hänen puolellaan, joka on sodan sielustamme jo voittanut. Voittajan joukoissa on tilaa heikommillekin aseenkantajille ja veden kärrääjille. Kaikkia tarvitaan, kaikkia kutsutaan eikä ketään ajeta pois. Ole sinäkin turvallisella mielellä. Sinun Vapahtajasi kuoli puolestasi ja nyt hän elää ja auttaa sinut varmasti kotiin.
Vähäsarja

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu