Minulla on paljon negatiivisia ajatuksia tietyistä kansallisuuksista. En pidä pohjois- tai keski-eurooppalaisista. He ovat mielestäni ylimielisiä, sulkeutuneita juntteja. Hollantilaiset ovat kaikista ärsyttävimpiä. En pidä myöskään edes suomalaisista. Heistä minulla on eniten kokemuksia ja kokemukset ovat pääsääntöisesti huonoja. Italialaiset ovat euroopan epärehellisintä kansaa. Voi olla että joku kreikka tai muu menee vielä edelle (en pidä silti suomalaisiakaan erityisen rehellisinä), mutta italialaisista minulla on niin paljon kokemuksia ja he kyllä kusettavat niin paljon kuin vain voivat, hyi helvetti.
Sitten ne perinteiset somalit, mustalaiset ja arabit. Ei ole heistäkään juuri mitään hyvää sanottavaa. Heistä tosin puhutaan niin paljon pahaa, että tekisi mieli melkein puolustaa heitä. Eipä minulla silti ole yhtään kovinkaan positiivista kokemusta heistä, no ehkä pari/kolme... ihan sama. Aasialaiset ovat taas niin tylsiä, etten jaksa edes miettiä heidän juttujaan. Mitään sanomattomia nahjuksia täynnä koko mantere. Tosin aika harmittomia nahjuksia ja usein melko kohteliaita. Kiinalaiset tosin ovat kyllä saaneet paljon pahaa aikaa noin niin kuin kollektiivisesti. Silti, ei kiinnosta. Kuten sanottua, en ole umpirasisti ja voisin ystävystyä ja vaikka seurustella minkä maalaisen kanssa tahansa, mutta vahvoja ennakkoluuloja minulla silti on. Paitsi italialaiset joutuisin kyllä hylkäämään. Pelkkä Berlusconin olemassaolo kertoo jotain koko maasta. Voisin ottaa japanilaisen tyttöystävän, semmoisen herkän ja hiljaisen. Semmoisia on liian vähän.
En ole rasisti, mutta...
32
258
Vastaukset
- nonameinc.
Siis 'en ole rasisti, mutta uskon negatiiviset stereotypiat kaikkien maiden kansalaisista', sorry, mutta tämä on typerin postaus minkä olen koskaan lukenut, kaikki mihin uskot on täyttä roskaa, vaikka tuossa Italian kohdalla täytyy todeta, että Berluscone on fasisti ja Italiassa myydään lehtipisteissä ja juna-asemilla Hitlerin ja Mussolinin teoksia jo ennen fasismin nousua, italialaiset on kansa, joka on äänestänyt fasistit valtaan, eikä fasisteja tarvitse sietää, tosin olen tuntenut muutaman pohjois-italialaisen huipputyypin. Negatiivisiin kansallisuus stereotypioihin uskominen on juuri se mikä tällä hetkellä lasketaan rasismiksi. Aivan älyttömiä mielipiteitä, kaikissa maissa on vaikka millaista porukkaa, se on rasismin ydin, että laskee koko kansan yhden negatiivisen stereotypian alle. Minusta olet rasisti ja sen lisäksi vielä sokea. Hollantilaiset pahimpia, hoh, hoh, olen tuntenut hollantilaisen, joka oli yksi sydämmellisimmistä ihmisistä, ketä olen koskaan tavannut. Pääsi on itse ylimielinen ja täynnä pelkoja ja kenties myös vihaa.
- ap...
Ehkäpä sitten olen rasisti ja sokea. Mielipiteeni perustuu täysin omiin kokemuksiini. Yksilöitähän me kaikki olemme, se on selvä. Mutta juuri stereotypioistahan tässä oli kyse. Olen itse puoliksi latino, eikä minulla ole latinoistakaan mitään hyvää sanottavana. Eivät he sieltä ihan pahimmasta päästä silti ole. Omille peloille minä en voi mitään. Jos en pidä jostain kansanryhmästä, niin sitten en pidä. Mikäköhän pelko minut on saanut näkemään esim. suomalaiset negatiivisessa valossa?
- huoli24
ap... kirjoitti:

Et sä ole rasisti.
Älä usko Moveria se on itse rasisti joka toisia syyttää! - värilasiton3
huoli24 kirjoitti:
Et sä ole rasisti.
Älä usko Moveria se on itse rasisti joka toisia syyttää!Eihän tuon selvemmin voi olla rasisti.
- nonameinc.
ap... kirjoitti:
Ehkäpä sitten olen rasisti ja sokea. Mielipiteeni perustuu täysin omiin kokemuksiini. Yksilöitähän me kaikki olemme, se on selvä. Mutta juuri stereotypioistahan tässä oli kyse. Olen itse puoliksi latino, eikä minulla ole latinoistakaan mitään hyvää sanottavana. Eivät he sieltä ihan pahimmasta päästä silti ole. Omille peloille minä en voi mitään. Jos en pidä jostain kansanryhmästä, niin sitten en pidä. Mikäköhän pelko minut on saanut näkemään esim. suomalaiset negatiivisessa valossa?
Se on niin, ihmiset ylipäänsä eivät ole erityisen täydellisiä missään ja sanoisin, että kaikkialla on myös kusipäitä, mutta samoista paikoista löytyy maailman ihaninpia ihmisiä. Esim. minut pistät ryhmään, joka on ylimielinen, sulkeutunut juntti, vihaan ylimielisyyttä ja olen oppinut, että kaikkia ihmisiä tulee kunnioittaa kun heidät tapaa, häiriöihmisiä ei tosin kannata pitää ystäväpiirissään, sulkeutunut en ole ja olen usein huomannut, etten oikein tule toimeen introverttien sulkeutuneiden ihmisten kanssa, mikä on juntti sinulle? Kasvoin Pasila/Kallio/Alppila välillä, hyvin urbaani amerikkalaismainen mentaliteetti oli voimassa, olen yli 6 vuotta elämästäni matkustanut ja asunut ulkomailla, en kyllä ymmärrä millä tavalla olen juntti. Olen itse hyvin mieltynyt latinalais-amerikkalaiseen kulttuuriin ja Uruguaysta olen hommaamassa kämpän. Ajattele vähemmän, niin ymmärrät, että tiedät paljon vähemmän kuin uskot tietäväsi.
- huoli 24
värilasiton3 kirjoitti:
Eihän tuon selvemmin voi olla rasisti.
valehtelet kun et ymmärrä mikä on rasisti
- värilasiton3
huoli 24 kirjoitti:
valehtelet kun et ymmärrä mikä on rasisti
Taitaa olla niin, ettet itse ymmärrä. Mutta sen verran ymmärrät, että rasismi on jotain pahaa, joten et halua olla sellainen. Niinpä olet keksinyt, ettei rasismisi olekaan rasismia, koska hävettäisihän sinua olla rasisti.
Suosittelen mieluummin olemaan rasisti ihan ylpeästi vaan, helpompaa itsetunnollesi kuin tuollainen kiemurtelu. - huoli24
värilasiton3 kirjoitti:
Taitaa olla niin, ettet itse ymmärrä. Mutta sen verran ymmärrät, että rasismi on jotain pahaa, joten et halua olla sellainen. Niinpä olet keksinyt, ettei rasismisi olekaan rasismia, koska hävettäisihän sinua olla rasisti.
Suosittelen mieluummin olemaan rasisti ihan ylpeästi vaan, helpompaa itsetunnollesi kuin tuollainen kiemurtelu.Tämä oli erittäin mielenkiintoinen mielipide.
En voi olla rasisti, siinä on pikkuinen ongelma alkuun.
Miten syrjisin kun en ole sellaisessa asemassa jossa ylipäätään voisin ketään syrjiä ?
En ole ikinä tehnyt rikosta, joten en voi tehdä rasistista rikostakaan.
Mutta jos voisin varmaan olisin rasisti näissä oloissa mitä pahemmat rasistit ovat Suomelle tehneet.
Tyydyttikö vastaus?
Siltikin siinä on yksi erittäin iso mutta SE EI OLISI RASISMIA !
Mielestäni Suomen puolustaminen rasisteilta, tappajilta ja maan valloittajilta ei olisi rasismia. - värilasiton3
huoli24 kirjoitti:
Tämä oli erittäin mielenkiintoinen mielipide.
En voi olla rasisti, siinä on pikkuinen ongelma alkuun.
Miten syrjisin kun en ole sellaisessa asemassa jossa ylipäätään voisin ketään syrjiä ?
En ole ikinä tehnyt rikosta, joten en voi tehdä rasistista rikostakaan.
Mutta jos voisin varmaan olisin rasisti näissä oloissa mitä pahemmat rasistit ovat Suomelle tehneet.
Tyydyttikö vastaus?
Siltikin siinä on yksi erittäin iso mutta SE EI OLISI RASISMIA !
Mielestäni Suomen puolustaminen rasisteilta, tappajilta ja maan valloittajilta ei olisi rasismia.Rasismi on ensisijaisesti ajatusmaailmaasi, aate. Vaikket ikinä mitään tekisi tai sanoisi, jos ajattelet, että ruotsalaiset ovat geneettisesti huonompia kuin suomalaiset, niin olet rasisti. Jopa riippumatta siitä onko tuo totuus vai ei.
Rasistinen rikos on sitten teko. Tai rasistinen toiminta on rasistista toimintaa, mistä usein saa tuomion. Ei aina. Mutta itse rasismi on siis pääsi sisällä tai ei ole. Aloittajalla aivan selvästi on.
Mutta koska rasismi on aate, ei siitä tietenkään voida myöskään rangaista niin kauan kuin se ei ilmene tekoina, vaikka Mover muuta väittääkin. - huoli 24
värilasiton3 kirjoitti:
Rasismi on ensisijaisesti ajatusmaailmaasi, aate. Vaikket ikinä mitään tekisi tai sanoisi, jos ajattelet, että ruotsalaiset ovat geneettisesti huonompia kuin suomalaiset, niin olet rasisti. Jopa riippumatta siitä onko tuo totuus vai ei.
Rasistinen rikos on sitten teko. Tai rasistinen toiminta on rasistista toimintaa, mistä usein saa tuomion. Ei aina. Mutta itse rasismi on siis pääsi sisällä tai ei ole. Aloittajalla aivan selvästi on.
Mutta koska rasismi on aate, ei siitä tietenkään voida myöskään rangaista niin kauan kuin se ei ilmene tekoina, vaikka Mover muuta väittääkin.värilasiton3 älä nyt ala naurattaa minua !
Anteeksi nyt jos tämä sattuu, mutta sinä et ole enää terve, tai et ole ystäväni, luulin sinua ihan toiseksi.
Uskotko sinä noiden hullujen juttuja. No ole niiden kanssa onnellinen sitten.
Ajatusmaailmani - okei voin tunnustautua rasistiksi sitten kun ajatusmaailmani tappaa ensimmäisen mustan ja nauran itseni kuoliaaksi heti perään.
Miten voisin syrjiä, minunhan pitäisi olla ensin virkamies, poliisi lakimies .. kai tiedät mikä on virkamies Se saa palkan valtiolta tai kunnalta siis verorahoistamme. Sellainen on virkamies ja sen pitää syrjiä jotain jonkun ominaisuuden takia ennenkuin voi alkaa rasismiksi nimittely.
Rasismi on syrjimistä.
Jos sinulla on kaksi lasta ja annat toiselle enemmän kuin toiselle. Se on rikos.
Jos annat toiselle enemmän koska se on jotain .. ihonväriltään uskonnoltaan tms parempi ja annat sille enemmän olet rasisti ja rikollinen ja rikollinen rasisti.
Suomen kaikki virkamiehet on rasisteja.
Stubbi johtaa rasistipörssiäni! Se on imenyt äidinmaidossaan suomalaisten rasistisuuden
Kaikki hurrit on aina olleet rasisteja. Luitko jo sen miten hurrit pitää suomalaisia huonompina?
Lopussa … http://sinnef.blogspot.fi/2013/07/taas-uusi-mover-poistelee.html
Hurrit pitäisi kaikki kuohia. värilasiton3 kirjoitti:
Rasismi on ensisijaisesti ajatusmaailmaasi, aate. Vaikket ikinä mitään tekisi tai sanoisi, jos ajattelet, että ruotsalaiset ovat geneettisesti huonompia kuin suomalaiset, niin olet rasisti. Jopa riippumatta siitä onko tuo totuus vai ei.
Rasistinen rikos on sitten teko. Tai rasistinen toiminta on rasistista toimintaa, mistä usein saa tuomion. Ei aina. Mutta itse rasismi on siis pääsi sisällä tai ei ole. Aloittajalla aivan selvästi on.
Mutta koska rasismi on aate, ei siitä tietenkään voida myöskään rangaista niin kauan kuin se ei ilmene tekoina, vaikka Mover muuta väittääkin."Mutta koska rasismi on aate,"
-- ei ole totta!
Apartheidkin oli vain aate?
Valkoiset meni Afrikkaan ajattelemaan ?
Valkoiset vaan ajatteli USAssa pitävänsä mustia pelloilla orjina?
SE on vaan aate.
Rasismi on teko - ei ole aate!- värilasiton3
sinne.f kirjoitti:
"Mutta koska rasismi on aate,"
-- ei ole totta!
Apartheidkin oli vain aate?
Valkoiset meni Afrikkaan ajattelemaan ?
Valkoiset vaan ajatteli USAssa pitävänsä mustia pelloilla orjina?
SE on vaan aate.
Rasismi on teko - ei ole aate!Ei pidä paikkansa.
Rasistinen teko on teko. Joka pohjaa rasistiseen ajatteluun eli rasismiin. Idiotismi ei ole teko, sovinismi ei ole teko, natsismi ei ole teko, kommunismi ei ole teko.
Opettele sen verran kieltämme, että otat selvää mitä ovat "-ismit".
Apartheid ei ole ismi, orjuus ei ole ismi. Siirtomaavalloitukset eivät olleet ismi, eikä Afrikkaan menty rasismin takia, vaan normaali maailmanvalloitus mielessä. Rasismi eli rasistinen ajattelumaailma toki sitten helpotti sikäläisen väestön alistamista, kun heidän ihmisarvoaan ei tarvinnut niin ajatella. Mutta harvoinpa valloittajat alamaistensa oloja kauheasti jaksavat muutenkaan pohtia. Veristä on ollut meno Euroopassakin valloittaja-armeijoiden pyyhkiessä maiden ja mantujen yli, vaikka kaikki osalliset ovat olleet valkoihoisia. - värilasiton3
huoli 24 kirjoitti:
värilasiton3 älä nyt ala naurattaa minua !
Anteeksi nyt jos tämä sattuu, mutta sinä et ole enää terve, tai et ole ystäväni, luulin sinua ihan toiseksi.
Uskotko sinä noiden hullujen juttuja. No ole niiden kanssa onnellinen sitten.
Ajatusmaailmani - okei voin tunnustautua rasistiksi sitten kun ajatusmaailmani tappaa ensimmäisen mustan ja nauran itseni kuoliaaksi heti perään.
Miten voisin syrjiä, minunhan pitäisi olla ensin virkamies, poliisi lakimies .. kai tiedät mikä on virkamies Se saa palkan valtiolta tai kunnalta siis verorahoistamme. Sellainen on virkamies ja sen pitää syrjiä jotain jonkun ominaisuuden takia ennenkuin voi alkaa rasismiksi nimittely.
Rasismi on syrjimistä.
Jos sinulla on kaksi lasta ja annat toiselle enemmän kuin toiselle. Se on rikos.
Jos annat toiselle enemmän koska se on jotain .. ihonväriltään uskonnoltaan tms parempi ja annat sille enemmän olet rasisti ja rikollinen ja rikollinen rasisti.
Suomen kaikki virkamiehet on rasisteja.
Stubbi johtaa rasistipörssiäni! Se on imenyt äidinmaidossaan suomalaisten rasistisuuden
Kaikki hurrit on aina olleet rasisteja. Luitko jo sen miten hurrit pitää suomalaisia huonompina?
Lopussa … http://sinnef.blogspot.fi/2013/07/taas-uusi-mover-poistelee.html
Hurrit pitäisi kaikki kuohia.Syrjiä voivat muutkin kuin virkamiehet. Eikä rasismi eli rasistinen ajattelu edellytä syrjimistä. Se edellyttää vain rasistista ajattelua. Teot ovat sitten asia erikseen. Toiset rasistit toimivat, toiset eivät. Mutta rasisteja ovat nekin, jotka eivät toimi, vaan ainoastaan ajattelevat toista etnistä ryhmää alentavasti.
Väitteesi "kaikki hurrit pitää suomalaisia huonompina" ja "hurrit pitäisi kaikki kuohia" - ovat rasismia ja tänne kirjoitettuina myös rasistisia tekoja.
Hyväksy vaan olevasi rasisti, niin elämäsi helpottuu, eikä tarvitse elää itsepetoksessa. värilasiton3 kirjoitti:
Ei pidä paikkansa.
Rasistinen teko on teko. Joka pohjaa rasistiseen ajatteluun eli rasismiin. Idiotismi ei ole teko, sovinismi ei ole teko, natsismi ei ole teko, kommunismi ei ole teko.
Opettele sen verran kieltämme, että otat selvää mitä ovat "-ismit".
Apartheid ei ole ismi, orjuus ei ole ismi. Siirtomaavalloitukset eivät olleet ismi, eikä Afrikkaan menty rasismin takia, vaan normaali maailmanvalloitus mielessä. Rasismi eli rasistinen ajattelumaailma toki sitten helpotti sikäläisen väestön alistamista, kun heidän ihmisarvoaan ei tarvinnut niin ajatella. Mutta harvoinpa valloittajat alamaistensa oloja kauheasti jaksavat muutenkaan pohtia. Veristä on ollut meno Euroopassakin valloittaja-armeijoiden pyyhkiessä maiden ja mantujen yli, vaikka kaikki osalliset ovat olleet valkoihoisia.Mä en käsitä MIKÄ sä olet, ja miksi puhelet noin?
En tiedä ismeistä sen enempää, en ole ismejä miettinyt edes koskaan.
Sanot että "natsismi ei ole teko, kommunismi ei ole teko."
Eikö ne murhat olleetkaan tekoja vaan vain ajatuksia niinkö?
Kyllä minä pidän natsismia ja kommunismia tekona.
” heidän ihmisarvoaan ei tarvinnut niin ajatella”
_ Mä en usko että siinä olisi ollut kyse ihmisarvosta varsinkaan rasismista vaan että ylipäätään tuon ajan eliitti piti kaikkia huonompina kun itseään piti suoraan jumalasta seuraavina. Eikä mielestäni ollut kyse valloituksesta, mieti itse ei silloin edes tiedetty .. se oli eksymistä. Kun ne mustat tappoi sinne menneet valkoiset niin sitten tuli takasin pyssystä jne… Sitten niitä alettiin tappamaan koska ne tappoi eka.
Mieti itse kun pikkupoikana (oletus) mietit takametsän takana olevaa aluetta, ethän tiedä kuka siellä asuu, asuuko kukaan. Menet sinne tutkimaan niin meni ne esi-isämmekin.
Ei kukaan siihen aikaan voinut tietää koko mustasta maasta (Nigeria) mitään. Luuletko että ne kännykällä lähetti kuvia Eurooppaan että hei katsokaa. Ei varmaan tiennyt.
Jos mustat ei olisi tappaneet valkoisia tutkimusmatkailijoita rasistisesti niin historia voisi olla toisin
Edelleen ollaan eliitin orjia, jos huomaat … vai oletko itse eliittiä, etkä välitä?
Rasismi on keksitty termi että muita ei saa syrjiä ihon värin takia.
Vielä tulee sekin aika kun ”ne” syrjii ja se on laki. Se on sharia-laki jota Mover tahtoo Suomeen.
Ei rasismi ole sitä että valkoinen syrjii vaan kun joku syrjii.
Ei sota ole rasismia.
Eikä se että sodassa valkoinen tappaa ole rasismia eikä elukka syö toista elukkaa ´rasistisetsi ... jne....
Ihmetteleen vain lausettasi "vaikka kaikki osalliset ovat olleet valkoihoisia. " ...sillä ole mitään tekemistä rasismin kanssa. Ei se poista rasismia ihon värin takai vaikka valkoinen syrjisii valkoista ihon värin takia. Jos valkoinen syrjisi valkoista ihon värin takia, se on mun mielestä ihan rasismia sekin!värilasiton3 kirjoitti:
Ei pidä paikkansa.
Rasistinen teko on teko. Joka pohjaa rasistiseen ajatteluun eli rasismiin. Idiotismi ei ole teko, sovinismi ei ole teko, natsismi ei ole teko, kommunismi ei ole teko.
Opettele sen verran kieltämme, että otat selvää mitä ovat "-ismit".
Apartheid ei ole ismi, orjuus ei ole ismi. Siirtomaavalloitukset eivät olleet ismi, eikä Afrikkaan menty rasismin takia, vaan normaali maailmanvalloitus mielessä. Rasismi eli rasistinen ajattelumaailma toki sitten helpotti sikäläisen väestön alistamista, kun heidän ihmisarvoaan ei tarvinnut niin ajatella. Mutta harvoinpa valloittajat alamaistensa oloja kauheasti jaksavat muutenkaan pohtia. Veristä on ollut meno Euroopassakin valloittaja-armeijoiden pyyhkiessä maiden ja mantujen yli, vaikka kaikki osalliset ovat olleet valkoihoisia.USAssa valkoisia syrjitään sen takia että ovat valkoisia.
Siitä oli YLE uutisissa, olikohan viime perjantaina.
Joku tyttö veti yliopiston oikeuteen kun ei päässyt sisään. YO vastasi että pitää ottaa erivärisiä.
Syrjimistähän sekin on jos valkoisen ihonvärin takia syrjitään.
Vaikka syrjijä itse olisi samaa valkoista rotua, se on rasismia!- värilasiton3
sinne.f kirjoitti:
Mä en käsitä MIKÄ sä olet, ja miksi puhelet noin?
En tiedä ismeistä sen enempää, en ole ismejä miettinyt edes koskaan.
Sanot että "natsismi ei ole teko, kommunismi ei ole teko."
Eikö ne murhat olleetkaan tekoja vaan vain ajatuksia niinkö?
Kyllä minä pidän natsismia ja kommunismia tekona.
” heidän ihmisarvoaan ei tarvinnut niin ajatella”
_ Mä en usko että siinä olisi ollut kyse ihmisarvosta varsinkaan rasismista vaan että ylipäätään tuon ajan eliitti piti kaikkia huonompina kun itseään piti suoraan jumalasta seuraavina. Eikä mielestäni ollut kyse valloituksesta, mieti itse ei silloin edes tiedetty .. se oli eksymistä. Kun ne mustat tappoi sinne menneet valkoiset niin sitten tuli takasin pyssystä jne… Sitten niitä alettiin tappamaan koska ne tappoi eka.
Mieti itse kun pikkupoikana (oletus) mietit takametsän takana olevaa aluetta, ethän tiedä kuka siellä asuu, asuuko kukaan. Menet sinne tutkimaan niin meni ne esi-isämmekin.
Ei kukaan siihen aikaan voinut tietää koko mustasta maasta (Nigeria) mitään. Luuletko että ne kännykällä lähetti kuvia Eurooppaan että hei katsokaa. Ei varmaan tiennyt.
Jos mustat ei olisi tappaneet valkoisia tutkimusmatkailijoita rasistisesti niin historia voisi olla toisin
Edelleen ollaan eliitin orjia, jos huomaat … vai oletko itse eliittiä, etkä välitä?
Rasismi on keksitty termi että muita ei saa syrjiä ihon värin takia.
Vielä tulee sekin aika kun ”ne” syrjii ja se on laki. Se on sharia-laki jota Mover tahtoo Suomeen.
Ei rasismi ole sitä että valkoinen syrjii vaan kun joku syrjii.
Ei sota ole rasismia.
Eikä se että sodassa valkoinen tappaa ole rasismia eikä elukka syö toista elukkaa ´rasistisetsi ... jne....
Ihmetteleen vain lausettasi "vaikka kaikki osalliset ovat olleet valkoihoisia. " ...sillä ole mitään tekemistä rasismin kanssa. Ei se poista rasismia ihon värin takai vaikka valkoinen syrjisii valkoista ihon värin takia. Jos valkoinen syrjisi valkoista ihon värin takia, se on mun mielestä ihan rasismia sekin!Murhat olivat ismien innoittamia / aiheuttamia tekoja. Ei kommunismi murhannut. Eikä kommunistinen ajatus.
Sinähän saat määrittää sanat uudelleen itsellesi, niinhän tällä palstalla on tapana. Ihan luotsin johdolla.
Oli siirtomaa-aikoina sen verran rasismista kyse, että eivät britit ottaneet esimerkiksi ranskalaisia orjiksi puuvillapelloilleen. Vaikka heidänkin välillään sotia käytiin ja alueita valloiteltiin toisiltaan, etenkin Afrikassa ja P-Amerikassa.
Hyvinpä sinun sivistystasollasi tiedät kuka tappoi eka. Mutta sen verran tuossa on perää, että eivät afrikkalaisetkaan mitään viattomia pulmusia olleet.
Mustat eivät välttämättä sen rasistisemmista syistä tappaneet, samalla tavalla varmaan tappoivat myös mustia naapuriheimon tutkimusmatkailijoita. Eikä se mitä ensimmäisten tutkimusmatkailijoiden kohdalla mahdollisesti kävi mitenkään selittänyt satoja vuosia myöhempää siirtomaaherruutta.
En koe olevani orja, joten kaitpa olen eliittiä.
Eivät valkoiset toisiaan syrjineet ihonvärin takia, enkä ole sellaista väittänytkään. värilasiton3 kirjoitti:
Syrjiä voivat muutkin kuin virkamiehet. Eikä rasismi eli rasistinen ajattelu edellytä syrjimistä. Se edellyttää vain rasistista ajattelua. Teot ovat sitten asia erikseen. Toiset rasistit toimivat, toiset eivät. Mutta rasisteja ovat nekin, jotka eivät toimi, vaan ainoastaan ajattelevat toista etnistä ryhmää alentavasti.
Väitteesi "kaikki hurrit pitää suomalaisia huonompina" ja "hurrit pitäisi kaikki kuohia" - ovat rasismia ja tänne kirjoitettuina myös rasistisia tekoja.
Hyväksy vaan olevasi rasisti, niin elämäsi helpottuu, eikä tarvitse elää itsepetoksessa.Rasisti on rikollinen, enkä minä ole rikollinen, en siis voi olla rasistikaan tai sitten rasismi ei olisi rikos.
Ajatus ei ole rikos. Silloin myöskään muita halventava ajattelu ei voi olla rikos eikä siten rasismia.
Muita halventava kirjoittelu nimellä olisi joku kunnian loukkaus ei rasismia.
Nikin kunniaa ei voi loukata. Vai panetko senkin lakiin?
Enkä minä ole ajatellut muiden olevan alempaa vaan ne on huonompia. Minä vain totean totuuden. Se ei minun ajattelustani muuksi muutu. Enkä ole tehnyt mitään.
Tämä lauseesi "Eikä rasismi eli rasistinen ajattelu edellytä syrjimistä."
Nyt sinä kieriskelet jossain mustassa .... rasismi on teko syrjivä teko, ei ajatus.
Jokin tässä yhtälössä ei täsmää.
Joko rasismi ei ole rikos tai sitten ajatus pitäisi olla rikos.
Minä voin ajatella ja haaveilla ja jopa sen kirjoittaa että haaveilen joka ilta että kaikki Suomen kansanedustajat kuolisi .... aah
Paitsi tietty perussuomalaiset ja muutama muu.... saisivat elää. ... toistaiseksi ainakin.
En saa kehottaa ketään tappamaan, se on rikos, mutta saan kertoa että haaveilen ...
En hyväksy noilla puheilla olevani rasisti, enkä elä itsepetoksessa, noista asioista.
En toki ole ajatellut aina näin Sheriffi Mover pani minut ajattelemaan näin.
Se on niin rasisti että oli pakko muuttaa omaakin ajattelua. Mover aikoo ihan kylmästi tappaa suomalaisen rodun.
Minä ainakin toivon ettei Moverin toiminta saisi enempää tekoja. Mutta taidan olla vähemmistönä ja häviöllä, sillä yksikin islamilainen ja musta tappaa enemmän kuin kaikki valkoiset ýhteensä.
Väitteesi "kaikki hurrit pitää suomalaisia huonompina" ja "hurrit pitäisi kaikki kuohia" - ovat rasismia ja tänne kirjoitettuina myös rasistisia tekoja.
Väite on totta ja sen ikeen alla suomalaiset ovat aina eläneet, se on enemmän kuin totta se on kokonainen Suomen historia ja mielipidekin on omani ja vain kuohiessani hurrin tekisin rikoksen mutta sanoinkin vain haaveen .
Tänne kirjoitettuna se voi olla mitä tahansa, mutta ei rasismia.- värilasiton3
sinne.f kirjoitti:
Rasisti on rikollinen, enkä minä ole rikollinen, en siis voi olla rasistikaan tai sitten rasismi ei olisi rikos.
Ajatus ei ole rikos. Silloin myöskään muita halventava ajattelu ei voi olla rikos eikä siten rasismia.
Muita halventava kirjoittelu nimellä olisi joku kunnian loukkaus ei rasismia.
Nikin kunniaa ei voi loukata. Vai panetko senkin lakiin?
Enkä minä ole ajatellut muiden olevan alempaa vaan ne on huonompia. Minä vain totean totuuden. Se ei minun ajattelustani muuksi muutu. Enkä ole tehnyt mitään.
Tämä lauseesi "Eikä rasismi eli rasistinen ajattelu edellytä syrjimistä."
Nyt sinä kieriskelet jossain mustassa .... rasismi on teko syrjivä teko, ei ajatus.
Jokin tässä yhtälössä ei täsmää.
Joko rasismi ei ole rikos tai sitten ajatus pitäisi olla rikos.
Minä voin ajatella ja haaveilla ja jopa sen kirjoittaa että haaveilen joka ilta että kaikki Suomen kansanedustajat kuolisi .... aah
Paitsi tietty perussuomalaiset ja muutama muu.... saisivat elää. ... toistaiseksi ainakin.
En saa kehottaa ketään tappamaan, se on rikos, mutta saan kertoa että haaveilen ...
En hyväksy noilla puheilla olevani rasisti, enkä elä itsepetoksessa, noista asioista.
En toki ole ajatellut aina näin Sheriffi Mover pani minut ajattelemaan näin.
Se on niin rasisti että oli pakko muuttaa omaakin ajattelua. Mover aikoo ihan kylmästi tappaa suomalaisen rodun.
Minä ainakin toivon ettei Moverin toiminta saisi enempää tekoja. Mutta taidan olla vähemmistönä ja häviöllä, sillä yksikin islamilainen ja musta tappaa enemmän kuin kaikki valkoiset ýhteensä.
Väitteesi "kaikki hurrit pitää suomalaisia huonompina" ja "hurrit pitäisi kaikki kuohia" - ovat rasismia ja tänne kirjoitettuina myös rasistisia tekoja.
Väite on totta ja sen ikeen alla suomalaiset ovat aina eläneet, se on enemmän kuin totta se on kokonainen Suomen historia ja mielipidekin on omani ja vain kuohiessani hurrin tekisin rikoksen mutta sanoinkin vain haaveen .
Tänne kirjoitettuna se voi olla mitä tahansa, mutta ei rasismia.Jaksoin lukea puolet, mutta kahdessa ensimmäisessä kappaleessasi se jo melkein tulikin: rasismi EI OLE RIKOS. Miten Mover on saanut sinut aivopestyä?
Rasismi ei ole rikos, koska rasismi on aate, eikä ainakaan vielä ole mitään ajatuksia kriminalisoitu. Tosin joistain ajatuksista julkisesti kertominen on kriminalisoitu. - hanhis
värilasiton3 kirjoitti:
Jaksoin lukea puolet, mutta kahdessa ensimmäisessä kappaleessasi se jo melkein tulikin: rasismi EI OLE RIKOS. Miten Mover on saanut sinut aivopestyä?
Rasismi ei ole rikos, koska rasismi on aate, eikä ainakaan vielä ole mitään ajatuksia kriminalisoitu. Tosin joistain ajatuksista julkisesti kertominen on kriminalisoitu.ha ny mä keksin - sä ole keke.
Toivottavasti pysytkin täällä.
Ja toivottavasti luet aika paljon enemmän tekstejäni kuin olet lukenut!
Sillä nyanssien tajuamisen kannalta se olisi oleellista ja nyt sun nyanssit on tosi paljon väärin.
Mutta luen noita juttuja mielelläni. Sun perässä vaan ei pysy, kun koneeni ei avaa noita vastaa juttuja.
Sori monista nikeistä mutta reissaan nikkejä halki poikki ja pinoon eli piilotan ja teen tarkittavia muutoksia.
Tappelisin mielelläni enemmänkin mutta rouva aika se on armoton näin vanhalle.
Muistan kaiken kirjoittamasi kuitenkin. Yritän muistaa. Ja yritän pysyä perässäsi. - hanhis
värilasiton3 kirjoitti:
Jaksoin lukea puolet, mutta kahdessa ensimmäisessä kappaleessasi se jo melkein tulikin: rasismi EI OLE RIKOS. Miten Mover on saanut sinut aivopestyä?
Rasismi ei ole rikos, koska rasismi on aate, eikä ainakaan vielä ole mitään ajatuksia kriminalisoitu. Tosin joistain ajatuksista julkisesti kertominen on kriminalisoitu.jatkan sittenkin….
Sanoit : "rasismi EI OLE RIKOS. Miten Mover on saanut sinut aivopestyä?"
_____________
Mutta on se ainakin kiellettyä.
Ja jos sekä poliitikot, eliitti että oikeus pitää rasismia rikoksena, niin mitä me muut sille voimme?
” Mover on saanut sinut aivopestyä?"
--- En minäkään pidä siitä miten rasistisesti Ruotsista tulleet hurrit ovat kohdelleen esi-isiämme ja kohtelevat meitäkin ... vieläkin erittäin rasistisesti. Se vaan on niin piilossa ettei siitä erkkikään saa tuomille ketään. Varsinkaan kun eivät tahdo , ei korppi korpin silmää noki, tiedäthän.
Rasismi ei ole vain aate vaan aatteeseen perustuva teko. Rikos on kun virkamies syrjii ihonvärin takia se on syrjintää ja rikos. Nyt ne syrjii valkoisia ja se ei ole lain mielestä rikos. Koska eliitti päätti niin.
Mielestäni se on rikos syrjiä valkoista ihon värin takia. Siis positiivinen-syrjintä. Sairas sana.
” ajatuksista julkisesti kertominen on kriminalisoitu.”
--- se on herja eikä nikkiä voi herjata. Eikä koko yhteisöä voi loukata. Tai voi kun oikeus niin päättää ihan piruuttaan.
Laki on yleensä aina eliitin puolella, ja tavista vastaan. Tavis sei osaa hengittääkään ilman etteikö syyllisty johonnkin rikokseen eliitin mielestä.
No esimerkki: jos sanoisin (konditionaali ) että Mar.ko For.ss panee lapsia – se olisi aivan selvästi rikos, ellei minulle ole todistetta siitä, eikä ole koska se oli esimerkki.
Jos sanoisin että mielestäni fobba on lapsia raiskaava ukkeli, se olisi mielipiteeni ja kuuluu mielipiteen ilmaisun
vapauteen.
Ja mielestäni näissä jutteluissa kaikki on mielipiteitä. Muuten ei voisi jutella ollenkaan.
Faktakirjat on sitten erikseen. Nämä ei ole facktakirjoitusta vaan mielipidéé
Mutta Moverille, kaikki mielipiteet islamilaisista on rikos, rasismia ja se poistaa ne.
Toki islamilaisista saisi sanoa jotain kaunista, mutta se se vasta rikos olisikin. - hanhis
värilasiton3 kirjoitti:
Murhat olivat ismien innoittamia / aiheuttamia tekoja. Ei kommunismi murhannut. Eikä kommunistinen ajatus.
Sinähän saat määrittää sanat uudelleen itsellesi, niinhän tällä palstalla on tapana. Ihan luotsin johdolla.
Oli siirtomaa-aikoina sen verran rasismista kyse, että eivät britit ottaneet esimerkiksi ranskalaisia orjiksi puuvillapelloilleen. Vaikka heidänkin välillään sotia käytiin ja alueita valloiteltiin toisiltaan, etenkin Afrikassa ja P-Amerikassa.
Hyvinpä sinun sivistystasollasi tiedät kuka tappoi eka. Mutta sen verran tuossa on perää, että eivät afrikkalaisetkaan mitään viattomia pulmusia olleet.
Mustat eivät välttämättä sen rasistisemmista syistä tappaneet, samalla tavalla varmaan tappoivat myös mustia naapuriheimon tutkimusmatkailijoita. Eikä se mitä ensimmäisten tutkimusmatkailijoiden kohdalla mahdollisesti kävi mitenkään selittänyt satoja vuosia myöhempää siirtomaaherruutta.
En koe olevani orja, joten kaitpa olen eliittiä.
Eivät valkoiset toisiaan syrjineet ihonvärin takia, enkä ole sellaista väittänytkään.hanhis
10.7.2013 17:18
0
Sulje
"Eivät valkoiset toisiaan syrjineet ihonvärin takia, enkä ole sellaista väittänytkään. "
______________
Et niin vaan minä sanoin että ihon värin takia syrjiminen on rasismia vaikka sen tekisi saman värinen... kuten USAssa nyt nähtiin / kuultiin.
Eliitti on hienompi sana käsitteelle rasisti, niillä on lain mukainen oikeus syrjiä niitä jotka ovat heitä alempana
Ja kaikki suomalaisethan ovat eliittiä alempana.
Myös Katainen on Stubbia alempana, ainakin Stubbin päässä. (Stubbin isä on hifkissä ja hifki syrji 1900 luvun alussa ettei suomalaiset päässeet pelaamaan ja edelleen ne pitää suomalaisia toisen luokan ihmisinä. Haukkuu ja solvaa minkä ehtii, suomal vaan on niin yksinkert ettei tajua ja kannattaa suomalais-lasten syrjijää, hifkiä.
Eliitti tarkoittaa että niillä on lain mukaan oikeus syrjiä, kuten vaikka poliitikoilla lakeja tehdessä. Poliitikot tekee lait aina siten että köyhä köyhtyy ja rikas rikastuu - myös oikeudessa rikollinen eliitti harvoin joutuu vastuuseen rikoksestaan - aina löytyy porsaanreikä josta ne luikertelee ulos. Kuten huomaat Jätteenmäki Vanhanen Kanerva …. kaikki. Ei ikinä ole mitään rikosta.
- värilasiton3
Miksi rasistien pitää aina hokea, etteivät ole rasisteja ja sitten perään perustella rasistisuuttaan runsassanaisesti?
Ilmeisesti sanasta "rasismi" on tullut sellainen mörkö, ettei pahinkaan rasisti halua sellaiseksi tunnustautua? Ja vaikea tietysti olisikaan tunnustautua kun on näitä Movereita uhkailemalla vankilalla jos suoraan myöntää olevansa rasisti. Tuloksena on sitten aloituksessa nähtyä huumoria.- nonameinc.
Minusta on paljon parempi, että tietää olevansa rasisti ja jos vaan ei voi sille mitään, että pää on täynnä rasistisia ajatuksia, niin voisi myös ymmärtää, että netti on julkinen tila, täällä ei ole mitään syytä avautua.
- värilasiton3
nonameinc. kirjoitti:

Eli pitäisi pitää ajatukset sisällään? Miten voit vaatia sitä keneltäkään?
Miksi sinun piti avautua matkailustasi? Ei se minua juuri kiinnosta.
Eikä rasistien päät ole tyypillisesti täynnä rasistisia ajatuksia, vaan niitä käväisee siellä silloin tällöin. Esimerkiksi kun näkee heimon sossun maksamissa varasteluhameissaan menevän kauppaan harjoittamaan kulttuuriaan. Mutta onneksi tätä näkee vain harvoin, joten pää ei pysy täynnä vihaa kovin pitkään. - nonameinc.
värilasiton3 kirjoitti:
Eli pitäisi pitää ajatukset sisällään? Miten voit vaatia sitä keneltäkään?
Miksi sinun piti avautua matkailustasi? Ei se minua juuri kiinnosta.
Eikä rasistien päät ole tyypillisesti täynnä rasistisia ajatuksia, vaan niitä käväisee siellä silloin tällöin. Esimerkiksi kun näkee heimon sossun maksamissa varasteluhameissaan menevän kauppaan harjoittamaan kulttuuriaan. Mutta onneksi tätä näkee vain harvoin, joten pää ei pysy täynnä vihaa kovin pitkään.Miksi netissä ei pitäisi avautua rasismistaan, miksi tämä on niin vaikea joillekin ymmärtää? Siksi koska rasismi on hyvin kivuliasta kuultavaa usein ryhmien jäsenille, varsinkin sellaisille, jotka eivät ollenkaan sovellu demonisoituun kuvaansa, silloin se sattuu eniten, toinen syy on se, että mitä enemmän näitä demonisoituja ajatuksia levitetään, sitä vaikeampaa on esim. näiden ryhmien jäsenille saada töitä tai joutua väkivallan kohteeksi.
Sinua ei juuri kiinnosta matkailuni? - nonaneinc.
nonameinc. kirjoitti:
Miksi netissä ei pitäisi avautua rasismistaan, miksi tämä on niin vaikea joillekin ymmärtää? Siksi koska rasismi on hyvin kivuliasta kuultavaa usein ryhmien jäsenille, varsinkin sellaisille, jotka eivät ollenkaan sovellu demonisoituun kuvaansa, silloin se sattuu eniten, toinen syy on se, että mitä enemmän näitä demonisoituja ajatuksia levitetään, sitä vaikeampaa on esim. näiden ryhmien jäsenille saada töitä tai joutua väkivallan kohteeksi.
Sinua ei juuri kiinnosta matkailuni?Äh, väsymys iski, tarkoitin sanoa, kun demonisoitua kuvaa viljellään yleisessä tilassa jatkuvasti, tarpeeksi samaa toistetuista asoista tulee useille ihmisille totuuksia ja silloin tällaisen yleisesti demonisoidun ryhmän jäsen voi helposti menettää montakin muuten saavutettavissa ollutta työtarjousta tai hän voi tämän takia joutua väkivallan kohteeksi.
- Vl3
nonameinc. kirjoitti:
Miksi netissä ei pitäisi avautua rasismistaan, miksi tämä on niin vaikea joillekin ymmärtää? Siksi koska rasismi on hyvin kivuliasta kuultavaa usein ryhmien jäsenille, varsinkin sellaisille, jotka eivät ollenkaan sovellu demonisoituun kuvaansa, silloin se sattuu eniten, toinen syy on se, että mitä enemmän näitä demonisoituja ajatuksia levitetään, sitä vaikeampaa on esim. näiden ryhmien jäsenille saada töitä tai joutua väkivallan kohteeksi.
Sinua ei juuri kiinnosta matkailuni?Ymmärrän kyllä pointtisi. Mutta:
1) Eihän umpirasistia kiinnosta vihaamansa ryhmän yksilöille aiheutettu murhe. Eikä umpirasisti edes usko pahojen puheidensa osuvan syyttömään, koska hän uskoo heidän kaikkien olevan kelvottomia. Niinpä hän ei tietenkään tajua pitää rasismia sisällään.
2) Onko sitten parempi jos rasismi piilotetaan? En usko. On ihan hyvä, että koko yhteiskunta tietää avoimesti jäsentensä ajatukset. Rasisteilta eivät päät räjähdä eikä tarvitse lähteä maanalaisiin salaseuroihin jupisemaan, poliitikot saavat palautetta, kuten myös poliisi. Ja toimiihan rasismi palautekanavana myös vähemmistölle itselleen. Rasistinen työnantaja ei myöskään anna työtä sen helpommin vaikkei netissä rasismia olisikaan. Syrjitty itse ei vaan ymmärtäisi miksei saa töitä?
3) Demonisointia olisi monesti saanut olla paljon enemmän. Itsekin lapsena ja nuorena oikein ihailin mustalaisia. Jos isukki olisi onnistunut kasvattamaan minulle vahvan mustalaisvihan, olisin säästynyt aikuisiällä paljolta pahalta. Ääritapaus oli se alkuvuodesta Vantaalla kuollut, jolla ei ollut tarpeeksi demoninen kuva mustalaisista. Hinta: 20e ja yksi elämä. Rasistinen vihapuhe jakaa siis myös tietoa, jottei kaikkien tarvitse oppia kantapään kautta.
- suomi suomalaisille
minäolen rasisti, mutta.....
- suomi suomalaisille
naura vaan,mutta kun mower nimittelee meikä-mannea joka käänteessä.
toisaalta enhän minä rasistisia mielipiteitä ole missään vaiheessa esittänyt,faktaa vaan.joten enminä taida rasisti olla,selväjärkinen realisti.- sinnefaan
Mower on sellainen koska sen tehtävä on kääntää miedät islamilaisiksi naisten naamalle happoa heittäviksi raiskaajiksi ja toivoo naiset huntuihin ja klitoriksen leikkauksiin.
En ole lukenut sinulta yhtäkään rasistista mielipidettä ikinä.
Mutta hifki on perustettu rasistisin aattein - ne ei päästäneet suomalaisia pelaamaan minkä takia Aimo Mäkinen Perusti Töölän vesan joka nyt on ... kamlaa.
Hesas ei ele kohta supi-suomalaista joukkuetta lätkässä.
- suomi suomalaisille
näin semeni,rakennusmestari mäkinen taisteli hurrien suomalais syrjintää ja rasismia vastaan menestyksellisesti.
hän mursi hurrien ylivallan helsingin kiekkoilussa mutta nyt ketku-harkimo vaihtoi kunniakkaat perinteet kolmeenkymmeneen hopearahaan,kirottu olkoon hän.
muuten,töölön vesa oli olemassa ennen kuin mäkinen,vaimonsa rahoilla,nosti jokerit kiekkoilun huipulle suomessa.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olet toisen kanssa
...ja minä yhä vain sinua kaipaan. Tiedän ettet ole onnellinen siellä. Älä hukkaa aitoa onnea ja rakkautta hukkaan vain2241576- 291413
Kuka teistä on paras nainen
A-nainen? J-nainen? K-nainen? M-nainen? S-nainen? Vai kenties joku muu...? 😊611279Immu otti pataan
Olen pettynyt, hänen piti viedä Stagalaa kuin litran mittaa - mutta kuinka kävikään? Voi hemmetti sentään.... Ääääääh!711259- 781204
Osaako joku selittää tätä
Että miksi mulle on joka toinen ventovieras ihminen tyly ainakin ilmeillään ja eleillään?761189Jos me joskus nähtäisiin
niin ei kai sen vielä tarvitsisi merkitä sen enempää? Ja voihan olla ettei kumpikaan enää siinä vaiheessa edes haluaisi1031173- 54998
Lesken uusi
Onko totta että puolangan kunnalla töissä ollut mies joka kuoli niin sen vaimolla jo uusi lohduttaja. Pitäneekö paikkans18972Persun suusta:"Köyhät on luusereita ja ansaitsevat köyhyyden"
Ministeri Juuston apulainen näin uhoaa. Mitäs siinä. Kyllä on jo tiedetty muutaman vuoden hallitustyön pohjalta että per177865