Näin Porin Poliisi toimi 2010.

Ulvilan surman tutkinta-aineistoa salattiin puolustukseltakin
14.4.2010 Jätä kommentti

Porin poliisi taipui vasta oikeudessa luovuttamaan Anneli Auerinpuolustukselle tutkinta-aineiston, joka oli jätetty pois varsinaisesta esitutkintapöytäkirjasta.

Anneli Auerin asianajaja Juha Manner arvosteli oikeudessa Porin poliisia voimakkaasti siitä, että se on valinnut esitutkinta-aineistoon vain Auerin syyllisyyttä tukevaa näyttöä. Puolustus epäilee, että syyttömyyttä tukevaa näyttöä on jätetty pois.

Poliisi ei pyynnöistä huolimatta olllut aiemmin suostunut luovuttamaan puolustukselle esimerkiksi kaikkia ensipartion ja teknisten tutkijoiden ottamia rikospaikkakuvia, keskusrikospoliisin profiloijan lausuntoja ja veitsivalmistaja Fiskarsin edustajan lausuntoa.

Manner vaati tänään, että käräjäoikeus määrää poliisin luovuttamaan aineiston.

Syyttäjä Jarmo Valkama asettui tukemaan puolustusta tässä asiassa, vaikka hänen mielestään kyseisellä aineistolla ei sinänsä ole merkitystä Auerin murhasyytteen kannalta.

- Kun sentään murhasyytteestä on kyse, niin puolustuksen tulisi saada kaikki aineisto riippumatta siitä, onko sillä merkitystä vai ei, Valkama sanoi.

- Olemme pyytäneet poliisilta, että suhtautukaa Mannerin pyyntöön äärimmäisen myönteisesti, mutta poliisi ei ole silti suostunut. Minun mielestäni tämä ei välttämättä ole ihan linjassa, Valkama jatkoi.

Ulvilan murhan nykyinen tutkinnanjohtaja Erik Salonsaari oli joutumassa oikeuden eteen perustelemaan salailulinjaa. Lounastauolla käytyjen neuvottelujen jälkeen syyttäjät kuitenkin ilmoittivat oikeudelle, että poliisi suostuu sittenkin luovuttamaan pyydetyn aineiston. Elinkautisen vankeuden uhkaama Auer ja hänen asianajajansa saavat aineiston käyttöönsä näillä näkymin huomenna. Jo aiemmin Porin poliisi yritti salata julkisuudelta noin 80 prosenttia mittavasta esitutkinnasta. Yritys epäonnistui, kun käräjäoikeus ei nähnyt estettä julkisuudelle.

Käräjäoikeuden julkistamasta, poliisin alun perin salaamasta aineistosta paljastui useita viitteitä mm. rikospaikkatutkinnassa tehdyistä virheistä.
3176
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ja näin se toimii vuonna 2013:

Päivitetty 27.6.2013 11:10, julkaistu 26.6.2013 21:37
Porin kaupunginhallitus veti takaisin virkamiehiä koskeneet tutkintapyynnöt
Satakunnan KansaLähetä palautetta toimittajalle

Poliisi kertoi keskiviikkona vastaanottaneensa Porin kaupunginhallituksen päätöksen vetää perusturvan virkamiehiä koskevat tutkintapyynnöt takaisin.

* * * *

Vaikka kaupunki peruukin tutkintapyynnöt siltä osin kuin kysymys on heidän vaatimuksistaan, ei tämä vaikuta poliisin tutkintaan mitenkään.

Kyse on virallisen syytteen alaisesta rikoksesta. Tästä syystä ei jutun tutkinta riipu yksin vaatimuksista tai niistä luopumisesta. Esitutkinta jatkuu toistaiseksi ja poliisi selvittää, onko asianosaisia edelleen syytä epäillä virkavelvollisuuden rikkomisesta.

Äänestä
  • Joo - o. Turpakäräjät tutkinnan jälkeen olisi parasta oikeutta meen kaupungin pomoille.

    Äänestä

ihan sama.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


11:stas hetki kirjoitti:

Ulvilan surman tutkinta-aineistoa salattiin puolustukseltakin
14.4.2010 Jätä kommentti

Porin poliisi taipui vasta oikeudessa luovuttamaan Anneli Auerinpuolustukselle tutkinta-aineiston, joka oli jätetty pois varsinaisesta esitutkintapöytäkirjasta.

Anneli Auerin asianajaja Juha Manner arvosteli oikeudessa Porin poliisia voimakkaasti siitä, että se on valinnut esitutkinta-aineistoon vain Auerin syyllisyyttä tukevaa näyttöä. Puolustus epäilee, että syyttömyyttä tukevaa näyttöä on jätetty pois.

Poliisi ei pyynnöistä huolimatta olllut aiemmin suostunut luovuttamaan puolustukselle esimerkiksi kaikkia ensipartion ja teknisten tutkijoiden ottamia rikospaikkakuvia, keskusrikospoliisin profiloijan lausuntoja ja veitsivalmistaja Fiskarsin edustajan lausuntoa.

Manner vaati tänään, että käräjäoikeus määrää poliisin luovuttamaan aineiston.

Syyttäjä Jarmo Valkama asettui tukemaan puolustusta tässä asiassa, vaikka hänen mielestään kyseisellä aineistolla ei sinänsä ole merkitystä Auerin murhasyytteen kannalta.

- Kun sentään murhasyytteestä on kyse, niin puolustuksen tulisi saada kaikki aineisto riippumatta siitä, onko sillä merkitystä vai ei, Valkama sanoi.

- Olemme pyytäneet poliisilta, että suhtautukaa Mannerin pyyntöön äärimmäisen myönteisesti, mutta poliisi ei ole silti suostunut. Minun mielestäni tämä ei välttämättä ole ihan linjassa, Valkama jatkoi.

Ulvilan murhan nykyinen tutkinnanjohtaja Erik Salonsaari oli joutumassa oikeuden eteen perustelemaan salailulinjaa. Lounastauolla käytyjen neuvottelujen jälkeen syyttäjät kuitenkin ilmoittivat oikeudelle, että poliisi suostuu sittenkin luovuttamaan pyydetyn aineiston. Elinkautisen vankeuden uhkaama Auer ja hänen asianajajansa saavat aineiston käyttöönsä näillä näkymin huomenna. Jo aiemmin Porin poliisi yritti salata julkisuudelta noin 80 prosenttia mittavasta esitutkinnasta. Yritys epäonnistui, kun käräjäoikeus ei nähnyt estettä julkisuudelle.

Käräjäoikeuden julkistamasta, poliisin alun perin salaamasta aineistosta paljastui useita viitteitä mm. rikospaikkatutkinnassa tehdyistä virheistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu