Olen viime aikoina ikävöinyt hurjasti erästä vanhaa

Pari kuukautta sitten tuli 10 vuotta siitä kun koin elämäni suurimman rakkaustarinan. Kevään mittaa minulle alkoi pikku hiljaa enempi ja enempi palautua mieleen muistot hänestä ja pienestä romanssistamme. Kirjoitin silloin paljon päiväkirjaa ja usein tekstareitakin ylös. Löysin tämän nostalgiapakkaukseni, mistä nämä kaikki löytyivät ja se on suuri aarteeni. jotain vain minua varten. Nyt kaduttaa, että lakkasin aikoinaan kirjoittamasta näitä muistoja ylös. Ihmisen muisti ei kaikki upeita elämän kokemuksia niin tarkasti muista ilman apuja. Minulla ei koskaan ollut yhtään kuvaa hänestä. En tiedä miten se tapahtui. Minulla oli kyllä silloin vielä ihan oikea kamera. Nyt ystävää tavatessa häneltä löytyi kuva minusta ja hänestä. Skannasin sen ja olen tuijottanut sitä päiväkausia.

Olen tajunnut että viimeiset pari kuukautta olen ajatellut häntä päivittäin. Rakkaus ja ikävä riepottelevat sydäntäni hyvässä ja pahassa; nautin joka hetkestä. Tiedän, että nämä muistot ja tunteet palasivat suuren vuosipäivän kunniaksi ja menevät kyllä ajan kanssa ohitse tai ainakin laimenevat. Hyvä niin. En haluaisikaan olla vanhan rakkauden riivattavana kuukausia, vuosia. Tiedän, että hän on nykyään pitkässä parisuhteessa ja hänellä on lapsi. Toivon hänelle onnea ja rakkautta suhteessaan. Tiedän kuinka suuri haaste ja saavutus se hänelle on. Olen ylpeä ja onnellinen hänen puolestaan. Mutta saanhan toki hetken nauttia vanhoista muistoistani.

Olin 10 vuotta sitten 2-kymppinen yh, onnellinen sellainen. Äitiyteni oli täysin vaistojen varaista ja nautin joka hetkestä. Lapseni opetti minut rakastamaan elämää, itseäni ja kanssaihmisiäni paremmin kuin aiemmin osasin. Sitten tapasin HÄNET. Ensimmäistä kertaa elämässäni pystyin heittäytymään tunteideni ja miehen vietäväksi. Hän piti itseään pahana poikana, joka ei osannut sitoutua parisuhteeseen. Pelkäsi, koska oli aiemmin satuttanut itsensä kariutuneen rakkauden tähden. Hän kertoi minulle tämän kaiken avoimesti ja toivoi vain, että voisimme elää ja rakastaa siinä hetkessä, tulevaisuutta pelkäämättä, stressaamatta. Meidän rakkautemme liekki paloi kuumana, korventavana vain kolmen kuukauden ajan. Minua kaduttaa, että lopun tullessa luultavasti vahvistin hänen epäilyään siitä, ettei hän olisi minulle tarpeeksi. Hän oli kaikkea, mitä miehestä halusin, mutta loppua kohden hänen käytöksensä kertoi minulle, että hän halusi minun havahtuvan ja näkevän, ettei hän ollut hyväksi minulle ja tyttärelleni. Hänellä ei ollut voimia erota minusta, joten hän sai minut eroamaan hänestä. Olen aina katunut, että annoin sille periksi. Eron hetkellä olin täydellisen käpertynyt menettämisen tuskaan mitä olin viimeisen kuukauden ajan tuntenut. Minusta tuntui kuin hän olisi pikku hiljaa lipunut luotani pois. Koin, että oli epäreilua ikävöidä häntä jatkuvasti kun selvästi tulevaisuutemme oli aika olematon. Hänen pelkojensa vuoksi. En olisi ikinä halunnut päästää häntä menemään, mutta sillä hetkellä se tuntui oikealta.

Kuitenkin kaikesta huolimatta hän oli paras mies, johon koskaan rakastuin. Hän oli täydellinen herrasmies, romantikko, hellä ja huomioonottava kaikin puolin. Missään vaiheessa suhdetta tai sen jälkeen en ole löytänyt yhtään mitään mistä en hänessä olisi pitäny, minkä takia olisin alkanut häntä pelätä tai inhota. Vaikka suhteemme paloi kuumalla liekillä vain vähän aikaa, se jätti minuun jälkensä. Hänen nimensä, kasvonsa, kosketuksensa ovat syvään uurrettuna sydämessäni, sielussani. Minun aarteitani, loppuun asti.