Seksi ahdistaa adventisteja

Katsotaan jälleen tieteellisestä tutkimuksesta, että mitä haittoja on kuulua amerikkalaiseen uus-uskontoon, eli outoon lahkoon ja noudattaa sen järjettömiäkin oppeja:

http://www.kotimaa24.fi/uutiset/ulkomaat/5236-tutkimus-seksuaalisuudesta-koettu-syyllisyys-eroaa-uskontokunnittain

>>> Tutkimusta varten haastateltiin 14 500 henkilöä. Kävi ilmi, että uskonnolla ei ole vaikutusta seksuaalisuuden toteuttamisen muotoihin tai esimerkiksi siihen missä iässä henkilö tulee seksuaalisesti aktiiviseksi. Sitä vastoin tutkimus osoittaa, että uskonnolliset oppijärjestelmät vaikuttavat siihen miten henkilö seksuaalisuutensa kokee ja kuinka avoimesti hän kokee voivansa puhua seksuaalisuudestaan. >>>

Eli nämä oudot lahkot saavat aikaan sen, että maailman luonnollisin asia, eli lajin lisääntymiseen johtava toiminta koetaan syyllisyyttä aiheuttavaksi.

Outoihin lahkoihin kuuluvat nuoret alouttavat seksin aivan samassa iässä kuin uskonnottomatkin (vaikka lahkossa muuta näytellään) ja lahkojen jäsenet harrastavat aivan samoja seksuaalisuuden muotoja (myös homoseksuaalisuutta) kuin kaikki muutkin, mutta nämä oudot lahkot oppeineen saavat aikaan sen, että lahkojen jäsenet kokevat iloisesta ja hauskasta asiasta syyllisyyttä.

>>> Voimakkaimmin syyllisyyttä koettiin mormoniyhteisöissä, jossa keskiarvo oli yli kahdeksan. Mormonien ohella jehovan todistajat, helluntailaiset, adventistit ja baptistit sijoittuvat indeksiluvulla mitattuna korkealle. >>>

Onpas todella yllättävää, että samasta hulluudesta veistetyt lahkot, eli mormonit, jehovat ja adventistit ovat kärjessä myös syyllisyydessä, jota he aiheuttavat jäsenilleen lajille tyypillisestä käyttäytymisestä, eli seksin harrastamisesta.

No serkkuja kun ovat ja kaikki amerikkalaisia uus-uskontoja, niin sama menohan niissä tietenkin vallitsee.

Mutta kuten tutkimus kertoo, kun kähdette pois näistä hulluuden ja syyllistämisen kehdoista, alatte taas nauttia niistä asioista, joista ihmisen pitääkin nauttia, sillä tämä elämä on se tärkein elämä, kun toista ei tule.

45

327

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • näinhän se on...

      Niin Busmannihan sen tietää kun on sieltä kotoisin, kuinka menetellään ja kuinka nuorena.

      • >>> Niin Busmannihan sen tietää kun on sieltä kotoisin, kuinka menetellään ja kuinka nuorena. >>

        Luonto ajaa tikanpojan puuhun, näin se vain on.

        Sitten voi keskustella siitä, että kun näytellään ja teeskennellään kaikki yhdessä, että luonto ei aja tikanpoikaa puuhun meidän lahkossa, niin mitäpä siitä seuraa?

        Ja sen kertoo meille tuo tutkimus.

        Tämän tutkimuksen tuottamaa tietoa voi kukin pohtia itsekseen rehellisesti, mutta valitettavasti henkilö ei voi samanaikaisesti käyttää ajatteluaan, olla rehellinen sekä adventisti, vaan jostain on tigittävä.

        Sitä voisi kutsua pyhäksi kolminaisuudeksi.

      • kumpaijaa
        bushmanni kirjoitti:

        >>> Niin Busmannihan sen tietää kun on sieltä kotoisin, kuinka menetellään ja kuinka nuorena. >>

        Bushmanni onkin luonnostaan puussa, niinkuin Sakkeus. Busmanni ei tule alas puusta, ennenkuin Herra tulee puun juurelle ja huutaa:" Bushmanni, tule nopeasti puusta alas kehitysoppeinesi, minun, sinun Luojasi kanssa sinun on tänään aterioitava! :)

      • ooh..
        bushmanni kirjoitti:

        >>> Niin Busmannihan sen tietää kun on sieltä kotoisin, kuinka menetellään ja kuinka nuorena. >>

        Luonto ajaa tikanpojan puuhun, näin se vain on.

        Sitten voi keskustella siitä, että kun näytellään ja teeskennellään kaikki yhdessä, että luonto ei aja tikanpoikaa puuhun meidän lahkossa, niin mitäpä siitä seuraa?

        Ja sen kertoo meille tuo tutkimus.

        Tämän tutkimuksen tuottamaa tietoa voi kukin pohtia itsekseen rehellisesti, mutta valitettavasti henkilö ei voi samanaikaisesti käyttää ajatteluaan, olla rehellinen sekä adventisti, vaan jostain on tigittävä.

        Sitä voisi kutsua pyhäksi kolminaisuudeksi.

        Seksin tuotosta tuo bushmanni, vai rakkauden tuotosta?

    • Ei siis ihme, että mm. USA:ssa syntyneet lahkot ja kultit ovat hyvä kasvualusta eriasteisille perversioille.
      On tutkittu, että nimenomaan mm. ahdasmielinen ja ankara uskonnollinen kasvatus edesauttaa pedofilian ja muiden seksuaalisesti poikkeavien käyttäytymisten synnyssä.
      Lapsiin kohdistuva väkivalta on usein myös tiukan ja konservatiivisen uskonnollisen kasvatuksen seurausta. Yllensä ns. "pojasta" vielä polvi paranee, jolloin erilaiset perversiot vain korostuvat ahdasmielisen uskonnollisen kasvatuksen saaneissa lapsissa.

      • Tämäkin puoli

        Adventismissa mm. suhtaudutaan hyvin kielteisesti esiaviollisiin suhteisiin ja siitä johtuen adventtikirkossa on hyvin paljon onnettomia parisuhteessa tahtomattaan eläviä ihmispoloisia, jotka eivät voi erota puolisostaankaan, koska adventismissa avioliitosta eronnutta jäsentä katsotaan hyvin karsaasti ja hänet luokitellaan c-luokan jäseneksi.

        Kun seksi ja rakastelu on jätetty vasta "papin aamenen" jälkeen tapahtuvaksi mystiseksi tapahtumaksi, niin monelle selviääkin vasta silloin, että hänen kumppaninsa ei ollutkaan sopiva, vaan petipuuhat eivät toimikkaan ja seksi uuden puolison kanssa on jopa vastenmielinen tapahtuma.

        Tilannetta voidaan verrata hyvin siihen, että kun olet menossa autokauppaan hankkimaan itsellesi uutta ajokkia ja sinulle kerrotaan autoliikkeessä, että et saa koeajaa autoa ennen kuin olet maksanut auton ja mitään palautusoikeutta ei ole mahdollista saada maksusuorituksen jälkeen.
        Haluasitko tehdä autokauppoja ko. liikkeessä?

        Seksi on kuitenkin kahden ihmisen välinen toimitus, joka pitää parisuhdetta elossa ja koossa sekä voimistaa myönteisiä tunteita partneria kohtaan. Seksi ja sen toimimattomuus on myös asia, johon parisuhde lähes aina kaatuu.

        Toinen asia sitten on, että noudatetaanko monessakaan uskonlahkossa kieltäytymistä esiaviollisista suhteista ja kuinka laajalti.
        Lahkojenhan on hyvin vaikea kontrolloida sääntöjensä noudattamista.
        Pienessä lahkossa valvonta ja konrolli saattaa kuitenkin olla helpompaa pitää yllä ja aina löytyy seurakunnista ns. "juoruakkoja", joiden kielen kannat ovat hyvin löyhällä.

      • pyh!
        Tämäkin puoli kirjoitti:

        Olet jumalaton.

        Jumala loi seksin ja Hän määrää, miten sitä saa ja ei saa käyttää.

      • pyh! kirjoitti:

        Olet jumalaton.

        Jumala loi seksin ja Hän määrää, miten sitä saa ja ei saa käyttää.

        >>> Olet jumalaton.

        Jumala loi seksin ja Hän määrää, miten sitä saa ja ei saa käyttää. >>>

        No sinäpä saat sen väkivaltaisen änkyräsi edessä nöyristellä aivan niin paljon kuin haluat ja senpä se tutkimuskin kertoi, eli että seksuaalisuus ja seksi ahdistaa oudoissa lahkoissa eläviä.

        Siksipä nuo sinun juttusikin ovat niin väkivaltaisia ja typeriä, kun sitä se teettää, kun kaikki ahdistaa ja syyllisyyttä tuntee joka asiasta ja pelkää, että joku mielikuvituskaveri tulee ja kostaa.

        Siksi sinä olet adventisti ja se on hyvä se, sinun lahkosi tulevaisuudelle.

      • kumpaijaa
        Tämäkin puoli kirjoitti:

        Adventismissa mm. suhtaudutaan hyvin kielteisesti esiaviollisiin suhteisiin ja siitä johtuen adventtikirkossa on hyvin paljon onnettomia parisuhteessa tahtomattaan eläviä ihmispoloisia, jotka eivät voi erota puolisostaankaan, koska adventismissa avioliitosta eronnutta jäsentä katsotaan hyvin karsaasti ja hänet luokitellaan c-luokan jäseneksi.

        Kun seksi ja rakastelu on jätetty vasta "papin aamenen" jälkeen tapahtuvaksi mystiseksi tapahtumaksi, niin monelle selviääkin vasta silloin, että hänen kumppaninsa ei ollutkaan sopiva, vaan petipuuhat eivät toimikkaan ja seksi uuden puolison kanssa on jopa vastenmielinen tapahtuma.

        Tilannetta voidaan verrata hyvin siihen, että kun olet menossa autokauppaan hankkimaan itsellesi uutta ajokkia ja sinulle kerrotaan autoliikkeessä, että et saa koeajaa autoa ennen kuin olet maksanut auton ja mitään palautusoikeutta ei ole mahdollista saada maksusuorituksen jälkeen.
        Haluasitko tehdä autokauppoja ko. liikkeessä?

        Seksi on kuitenkin kahden ihmisen välinen toimitus, joka pitää parisuhdetta elossa ja koossa sekä voimistaa myönteisiä tunteita partneria kohtaan. Seksi ja sen toimimattomuus on myös asia, johon parisuhde lähes aina kaatuu.

        Toinen asia sitten on, että noudatetaanko monessakaan uskonlahkossa kieltäytymistä esiaviollisista suhteista ja kuinka laajalti.
        Lahkojenhan on hyvin vaikea kontrolloida sääntöjensä noudattamista.
        Pienessä lahkossa valvonta ja konrolli saattaa kuitenkin olla helpompaa pitää yllä ja aina löytyy seurakunnista ns. "juoruakkoja", joiden kielen kannat ovat hyvin löyhällä.

        No, jos Jumala loi avioliiton miehen ja naisen väliseksi, niin kenenkä välillä, se eron jälkeen on?

        Vaimohan on kuitenkin sidottu mieheensä, siitäkin huolimatta, jos heidän välillään on jotakin riitaa. Onhan saatanankin kumarrettava " Herra, Jumalaa".. vaikka hänet onkin heitetty talosta ulos!

      • kohta 50 v
        kumpaijaa kirjoitti:

        eihän Jeesus halunnut, että ihmiset eroaa. Hän sanoi eron syyn olevan ihmisen sydämen kovuuden. tämä on totta joka erossa: Molempien ihmisten sydämen kovuus.

        Olen sivusta seurannut ja asian todeksi havainnut,. ei enää keskustella, sovitella eikä mitenkään edes yritetä jatkaa.

        Pahoinpitely on eri asia, sitä ei Jumalakaan hyväksy. Samoin hylkääminen, jota Jumala vihaa... Nämä on itse paholaisen meininkiä, kun lyö toista tai toisen hylkää.

        Pian on 50 vuotta oltu yhdessä, ei taistelutta, mutta sovinnot on tehty joka riidan päälle.

        Muuten seksikin maistui, kun oli sen aika. Neljä saatiin aikaan, joten kansalaisvelvollisuus on suoritettu. Nyt ollaan siitäkin jo eläkkeellä ja se on hyvä näin. Olemme tämän yhdessä sopineet.

    • näin se on..

      Busman puhuu taas buska juttuja, kaikki nuoret se tikanpoika puuhun ajaa, ei siinä isän, äidin ja kirkon sanaa kuunnella, vai kuuntelitko sinä busman?

      • >>> Busman puhuu taas buska juttuja, kaikki nuoret se tikanpoika puuhun ajaa, ei siinä isän, äidin ja kirkon sanaa kuunnella, vai kuuntelitko sinä busman? >>>

        Kun luonto puhuu, ei siinä silloin satukirjat auta tai kiukkuiset mielikuvitusolennot ja niillä uhkaileminen.

        Mutta ongelma on se, mitä tutkimuskin kertoo, että näissä lahkojen talutushihnoissa kiinnipidetyt eivät osaa nauttia nautittavista asioista, vaan kokevat niistä syyllisyyttä.

        Se ei tietenkin näitä lahkoja haittaa yhtään, sillä syyllisyys on niiden liima ja mitä enemmän lahkon jäsenet saadaan syyllisyyttä tuntemaan, sitä avokätisemmin he haluavat vaikkapa rahoistaan luopua, eli ostavat itsensä syyllisyydestä puhtaaksi.

        Mitäpä muuten tekee jumala, taas kerran?

        No odottaa, kuten on odottanut 2000 vuotta ja taitaa odottaa seuraavat 2000 vuotta ja luultavasti odottaa siihen hetkeen, kun Aurinko sammuu ja sen jälkeen häipyy vähin äänin paikalta, kiusaamaan jonkin muun galaksin asukkaita.

      • pyh!
        bushmanni kirjoitti:

        >>> Busman puhuu taas buska juttuja, kaikki nuoret se tikanpoika puuhun ajaa, ei siinä isän, äidin ja kirkon sanaa kuunnella, vai kuuntelitko sinä busman? >>>

        Kun luonto puhuu, ei siinä silloin satukirjat auta tai kiukkuiset mielikuvitusolennot ja niillä uhkaileminen.

        Mutta ongelma on se, mitä tutkimuskin kertoo, että näissä lahkojen talutushihnoissa kiinnipidetyt eivät osaa nauttia nautittavista asioista, vaan kokevat niistä syyllisyyttä.

        Se ei tietenkin näitä lahkoja haittaa yhtään, sillä syyllisyys on niiden liima ja mitä enemmän lahkon jäsenet saadaan syyllisyyttä tuntemaan, sitä avokätisemmin he haluavat vaikkapa rahoistaan luopua, eli ostavat itsensä syyllisyydestä puhtaaksi.

        Mitäpä muuten tekee jumala, taas kerran?

        No odottaa, kuten on odottanut 2000 vuotta ja taitaa odottaa seuraavat 2000 vuotta ja luultavasti odottaa siihen hetkeen, kun Aurinko sammuu ja sen jälkeen häipyy vähin äänin paikalta, kiusaamaan jonkin muun galaksin asukkaita.

        Kartutat päällesi vain kovempaa helvettituomiota.

      • pyh! kirjoitti:

        Kartutat päällesi vain kovempaa helvettituomiota.

        >>> Kartutat päällesi vain kovempaa helvettituomiota. >>>

        ja tästä tuomiosta siis vastaa se taikaukko, joka heilutteli täällä taikasauvaa 6000 vuotta sitten ja huuteli zimzalabim?

        Sellaisellako ajattelet minua ihan oikeasti pelotella?

        http://www.hs.fi/tiede/a1372297945413

        Ehkäpä se uppoaa niihin toivottomiin tapauksiin, joiden kanssa vietät sapattisi, mutta kokeilepa minuun jotain muuta.

        Bushmanni ei käsitä, ettei tarkoituskaan ole Bushmannia saada kääntymään, tai ajattelemaan toisin, sillä on kirjoitettu: saarnatkaa tämä evankeliumi todistukseksi kaikille kansoille, ja sitten tulee loppu"!

        Kysehän on todistuksen antamisesta, ei muusta, nyt lopun aikana! Miksi?..No tämän vuoksi: " Jumalattomat pysyvät jumalattomina.. jne.

      • lautturi3

        Elämmekö siis viidennen juurirodun loppuvaiheita, ja siirrymme varsinasisesti kuudennen Juurirodun, pian däydelliseen ilmenemiseen, jota "symbolisoi" kala raamatullisesti'?

    • Usein myös seksin puute puolison kanssa ahdistaa adventisteja.
      Ja tämä johtuu nimenomaan adventtikirkon konservatiivisesta kannasta esiaviollisiin suhteisiin.

      Monet adventistit ja ihan pastorikuntaan kuuluvatkin ovat siksi vaihtaneetkin puolisonsa mm. paremmin sängyssä toimivaan yksilöön.
      Tämä vain siitä syystä, että koeajoa ei ollut mahdollista suorittaa silloin joskus ennen ensimmäisiä naimakauppoja.

      • pyh!

        Sinä ja bushmanni olette palstan pahimmat valehtelijat. Eikö yhtään hävetä?

      • pyh! kirjoitti:

        Sinä ja bushmanni olette palstan pahimmat valehtelijat. Eikö yhtään hävetä?

        >> Sinä ja bushmanni olette palstan pahimmat valehtelijat. Eikö yhtään hävetä? >>

        Tässä oli ihan kyseessä tieteellinen tutkimus, jossa oli haastateltu sinun onnettoman lahkosi jäseniä ja tutkimus kertoi sen, mitä he kertoivat.

        Jos sinusta tutkimus ei pidä paikkaansa, niin sitten ne onnettomat adventistit ovat valehdelleet tutkimuksessa ja sitten pitää kysyä, että miksi ihmeessä?

    • pyh!

      Tutkimus osoittaa vain sen, että jumalattomat eivät välitä siitä, että tekevät syntiä. Ne, jotka haluavat elää lähellä Jumalaa, tuntevat synneistää syyllisyyttä. Mitään muuta tuo ei osoita.

      • >>> Tutkimus osoittaa vain sen, että jumalattomat eivät välitä siitä, että tekevät syntiä. Ne, jotka haluavat elää lähellä Jumalaa, tuntevat synneistää syyllisyyttä. Mitään muuta tuo ei osoita. >>>

        Ei maailman luonnollisimmasta asiasta, eli seksistä, tarvitse tuntea mitään syyllisyyttä.

        Paitsi tietenkin oudoissa amerikkalaisissa lahkoissa, jonka nyt sitten itse hienosti todistit.

        Ja syyllisyyttä pitää tietenkin tuntea, koko ajan ja mitä enemmän, sen parempi, jotta onnettoman lahkosi papiston palkkarahat saadaan joka kuukausi kasaan.

        Syyllisyys kun on liima näissä lahkoissa ja jos kannattajat eivät koe jostain joka päivä syyllisyyttä, he poistuivat elämään onnellista ja mukavaa elämää, ilman lahkon syyllistävää ja ankeaa ilmapiiriä.

      • savonkielellä.
        bushmanni kirjoitti:

        >>> Tutkimus osoittaa vain sen, että jumalattomat eivät välitä siitä, että tekevät syntiä. Ne, jotka haluavat elää lähellä Jumalaa, tuntevat synneistää syyllisyyttä. Mitään muuta tuo ei osoita. >>>

        Ei maailman luonnollisimmasta asiasta, eli seksistä, tarvitse tuntea mitään syyllisyyttä.

        Paitsi tietenkin oudoissa amerikkalaisissa lahkoissa, jonka nyt sitten itse hienosti todistit.

        Ja syyllisyyttä pitää tietenkin tuntea, koko ajan ja mitä enemmän, sen parempi, jotta onnettoman lahkosi papiston palkkarahat saadaan joka kuukausi kasaan.

        Syyllisyys kun on liima näissä lahkoissa ja jos kannattajat eivät koe jostain joka päivä syyllisyyttä, he poistuivat elämään onnellista ja mukavaa elämää, ilman lahkon syyllistävää ja ankeaa ilmapiiriä.

        Niinpä niin bushmanni, mutta kuin teitin maailmassa ei seksi ole luonnollista, vaan sairasta ja pimeetä hommaa. Siksi näin kansankielellä naisten pitää isontaa tissinsä, että kelpaa bushmanneille ja miesten heppinsä, että tuntuis olevansa mies.
        Eli nykymaailma on todella pimeetä pusmanniporukkaa täysi varsinkin seksualisella puolen. Tämä näin kansankielellä kerrottuna, kun oman suusi tunnustuksen mukaan et muuta ymmärrä ja menee yli hilseesi. Ilahduin, että edellisen kirjoituksen tajusit, kun se tuli kansanomaisesti selitettyä. Jatketaan tätärataa.

    • Kiitos vain ansaitsemattomasta kunniasta!

      Onneksi sinä "pyh!" olet palstan ainoa totuuden mukaan kirjoitteleva päivänsäde?

      Jos nyt kuitenkin pysyttäisiin tälläkin palstalla ihan vain tiedetyssä totuudessa, eikä lahkosi levittämässä kuvitteellisessa totuudessa, niin ei minua totuus ole hävettänyt koskaan. Häpeää yleensä kokevat ne, jotka hoksaavat joskus, että heitä on vedätetty nenästä oikein olan takaa jonkun USA:ssa päämajaansa pitävän rahan ja mammonan perässä ahnaasti liikehtivän kultin toimesta.

      • pyh!

        Sinä olet valehtelija.

    • onanointi kunniaan

      Jäi muuten huomioitta kokonaan itsetyydytys seksin saralta.
      Adventistien keskuudessa vanhoilliset jäsenet kutsuvat onanointia itsesaastutukseksi, joka termi on itseasiassa koipioitu hokemaksi adventistien keskuudessa niin suuria tuntemuksia herävän Ellen G. Whiten kynästä.

      Uskovaisten keskuudessa kuitenkin itsetyydytys on tuiki tavallista varsinkin nuorten ja naimattomien keskuudessa, mutta onpa joukko niitäkin uskovia, jotka suorittavat sitä puolisonsa kanssa silmät kiinni tai puolison tietämättä silmät auki. Jokainen tulkitkoon em. kuten itse haluaa tai ymmärtää.
      Uskovaisissa on siis paljon niitä, jotka elävät vain kuvitteellisessa seksin maailmassaan, puolisonsa kanssa tai ilman. Vankka kokemus puuttuu siis lahkon sanelemien tiukkojen käyttäytymissääntöjen vuoksi.

      On luonnollisesti lahkoissa myös niitä, joita muut lahkon jäsenet kutsuvat selän takana hillittömiksi hurjastelijoiksi. Usein nämä ns. kokeneet seksihurjastelijat ja hyvän tekniikan omaavat pelimiehet ovat jostain kumman syystä kuitenkin monien seurakuntalaisten suuressa suosiossa.

      Ellen Whiten näkemykset itsetyydytyksestä ja sen haittavaikutuksista ihmiseen olivat perin kummalliset. Ellen White mm. kirjoitti, että itsesaastutus, joksi hän itsetyydytystä kutsui, aiheuttaa luuston ja lähinnä selkärangan surkastumista ja mielen tylsyyttä ja jopa mielisairautta.
      Nykyään kuitenkaan kukaan ei yhdy Ellenin näkemyksiin, jotka ilmeisemmin perustuivat vain Ellen Whiten henkilökohtaisiin kokemuksiin itsetyydytyksestä ja sen vaikutuksesta hänen kehossaan.

      Nykyään itsetyydytystä pidetään huomattavasti turvallisempana menetelmänä kuin esim. seksiä puolison kanssa. Ei pelkästään sen vuoksi, että seksisairauksien tartuntavaara on olematon, vaan lähinnä siksi, että on laajalti tutkittu, että itsetyydytys on yksi parhaista menetelmistä stressin ehkäisyssä ja sen laukaisemisessa.
      Partnerin kanssa harrastettu seksi kun taas voi luoda suorituspaineita ja se osaltaan vain lisää stressiä.

      On myös kiistatta todettu, että mm. yksin elävillä miehillä ja naisilla, joilla on vaikea luoda lyhytkestoisia seksikontakteja muiden ihmisten kanssa, niin heidän kohdallaan itsetyydytys on lähes ainoa keino nauttia seksuaalisuudesta.
      Miehillä jopa eturauhassyövän riski aleni murto-osaan, kun mies harrasti itsetyydytystä vähintään 3 kertaa viikossa.

      Rakastelkaa siis välillä myös itsenne kanssa. Se on tervettä ja terveydeksenne.

      • otahan hanskasi poik

        Otahan sinäkin näppylähanskas esiin taas illalla. Jos elämä ei muuta anna, niin anna poikanen palaa. Lopulla louskuta saranapuolella, niin löydät ihmisyyden.

        Jos muuta kirjoittamista sinulla ei ole, niin kukaan ei kaipaa noeuvojas. Voi hyvä sylvi, mikä aihepiiri taas kertoo kirjoittajien elämänpuutteesta.

        No, jos se sinuakin helpottaa tuo kojotus, käyhän rynkyttämässä, ihaile niitä hanskojesi näppylöitä, varmaan nostaa potenssiasi, sillä surullistahan se sinunkin kohtasi näkyy olevan. Voi, voi...... Anteeksi adventistit, .... piipahdin taas palstallanne, mutta hieman tuo tyhmyys uskonnottomien kohdalla paistaa, luulevat, että uskovilla olisi ongelmia.

        Suuremmat ongelmat on tuolla maailmassa ja sen kertoo heidän jokainen suu päivittäin. Niin paljon tarvitsevat elämäänsä apukeinoja, että sääliksi käy tuota porukkaa.

      • Kun nyt mainittiin onanointi niin heitän kaksi näkökohtaa, joista ensimmäinen on vain vähän asian vierestä ja toinen on kevennykseksi tarkoitettu vitsi.

        1) Onania on saanut nimensä Raamatun henkilöstä nimeltä Onan. Kertomus Onanista ei kuitenkaan sisällä oikeasti itsetyydytystä vaan siinä kuvataan ehkäisymenetelmä nimeltä coitus interruptus eli keskeytetty yhdyntä. Onan sai kokea Jumalan vihan, mutta ei suinkaan itsetyydytyksen takia, vaan siksi, ettei hän suostunut siittämään jälkeläistä edesmenneen veljensä leskelle, kuten olisi Mooseksen lain mukaan pitänyt tehdä. Syntinä siinä oli ahneus. Onan oli haluton jakamaan perintöään veljensä sukuhaaralle. Näin hassuja ovat joskus sanojen historiat.

        2) Itsetyydytys on sukurutsaista ja homoseksuaalista. Ihminen on mitä läheisintä sukua itsensä kanssa ja aina myös edustaa itsensä kanssa samaa sukupuolta.

    • uskomaton aloitus.

      Meillä junatoimistossa eräs pelatessaan korttia, hoki, puristele kikkeliäs.
      Eli puristelehan bushmann, kuin noin kojo kikkeleitäs kovertaa, että kirjoittelet bushman/ilmiantajan roolissa kaikennäköistä söhellystä.

      Luulen, että seksualinen ilo, onni ja vapaus on kristityllä, kun ei tarvitse saastaan koskea. Tosin eräs vanha mies, siis koetti syyllistää, kun revin toimiston seiniltä töihinmennessäni kaikki alastomien naisten kuvat. Siellä käy alaikäisistä lähtien asioimassa, niin ei sitä revaa tarvii esittää yleisellä asiakaspalvelutiskillä.
      Mutta ongelma oli siellä bushmannien leirissä, sillä vanhalla miehellä.
      Hänellä ei ilmeisesti homma pelannut, ei ollut onnea, niin piti työmaan seinille laittaa kuvat. Tietenkin ensin ostaa lehdet, että saa onnensa silmiensä eteen.

      Eli kurkistele omat nurkat ensin ja mieti, miksi niin paljon sitä saastaa on omissa nurkissa, ennenkuin tulet puhumaan aikuisille asioita.
      Käy kauppasi lehtihylly ja mieti, onko se tervettä, siinä sinä sitä syyllisyyttä koet.

      Meillä ei 40 vuoden avioliittoajan aikana koskaan ole tarvinnut seksualisuutta peitellä, eikä näin jälkikäteen pohtia, että jotain jäi puuttumaan.
      Se on ollut avioparille Jumalallinen lahja, joka rakkauden tältäpuolen on ollut monisäikeinen, mutta meillä ei ole sontaa syöty, niinkuin te ja teidän sairaat maailman mieleiset asiat, jotka saattaa tänäänkin ihmiset suuriin ongelmiin.

      Kysy niiltä, jotka pitää tissinsä suurentaa ja heppiä paisuttaa, että mukamas joku asia olisi parempi. Sontaa se on, bushmannien suurta tyhmyyttä ja harhaa.

      Meitil, rakkaus on korvienvälissä, eikä siinä tarvita muuta. Se homma pelaa ilman teitinlaisia hölmöyksiä.

      Vielä kehtaa tulla tänne poikosena kertomaan, mitä vehkeillä tehdään.
      Taitaa ukolla olla viagratilaus, kun pönkkä ei enää toimi.

      Eli pidä vain suusi soukemmalla, mopomies olet.

      • >>> Vielä kehtaa tulla tänne poikosena kertomaan, mitä vehkeillä tehdään.
        Taitaa ukolla olla viagratilaus, kun pönkkä ei enää toimi.

        Eli pidä vain suusi soukemmalla, mopomies olet. >>>

        Sinä olet niin suloinen tapaus.

        Oikeastaan vielä suloisempi kuin nimimerkki Pyh ja teidän kahden, niin ihanan puhtaan kristillisiä tekstejä lukiessa ei voi tulla kuin hyvälle tuulelle.

        Eniten minua ilahduttaa se, että kun Pyh:n Ted Wilsonilta omima nuoren maan pölvästiys pääsee Suomessa voitolle ja kaikki ajatteluun taipuvaiset on savustettu adventtikirkosta pihalle, niin Pyh johtaa lampaita, joita sinä edustat.

        Sinun kaltaisesi ovat juuri sitä lammasryhmää, joita jokainen amerikkalainen lahko tarvitsee vakaan tulevaisuutensa turvaamiseksi ja kun Pyh:n kaltaiset ovat johdossa, se on parasta mitä minä voin toivoa!

      • mopoilijalle.
        bushmanni kirjoitti:

        >>> Vielä kehtaa tulla tänne poikosena kertomaan, mitä vehkeillä tehdään.
        Taitaa ukolla olla viagratilaus, kun pönkkä ei enää toimi.

        Eli pidä vain suusi soukemmalla, mopomies olet. >>>

        Sinä olet niin suloinen tapaus.

        Oikeastaan vielä suloisempi kuin nimimerkki Pyh ja teidän kahden, niin ihanan puhtaan kristillisiä tekstejä lukiessa ei voi tulla kuin hyvälle tuulelle.

        Eniten minua ilahduttaa se, että kun Pyh:n Ted Wilsonilta omima nuoren maan pölvästiys pääsee Suomessa voitolle ja kaikki ajatteluun taipuvaiset on savustettu adventtikirkosta pihalle, niin Pyh johtaa lampaita, joita sinä edustat.

        Sinun kaltaisesi ovat juuri sitä lammasryhmää, joita jokainen amerikkalainen lahko tarvitsee vakaan tulevaisuutensa turvaamiseksi ja kun Pyh:n kaltaiset ovat johdossa, se on parasta mitä minä voin toivoa!

        Katsos, sinulle kerrottiinkin nyt omalla kielelläsi, että pysyt perässä, ei siinä mitästään muusta ollut kyse. Kerrottiin vain, minkälainen se maailmasi on.

        Tarviisko ottaa siitä hullunmyllystäsi esimerkitkin mukaan, jos mopopojalla ei vielä käsitysareena ole täysin hallinnassa.

    • höpönlöpön

      Ei ahdista.

    • Aloitushan on ihan mielenkiintoinen, sen sovellus kuitenkin vähän tuoksahtaa, ja siksi pari kommenttia.

      Seksuaaliset asenteet ovat vahvasti kulttuurisidonnaisia ja amerikkalaisilla on pahoja viktoriaanisen ajan solmuja seksikäsityksissään. Kirkot siellä ovat ottaneet tehtäväkseen näitä solmuja kiristää eikä siksi ole yllättävää, että konservatiiviset amerikkalaiset kirkot ovat syyllistämisen kärkipäässä (adventtikirkko mukaanluettuna, vaikka jääkin toiseksi muutaman muun uskonnollisen yhteisön jälkeen). Liberaalit uskonnolliset yhteisöt ja uskonnottomat ovat siellä tässä suhteessa ehkä järkevämmällä pohjalla.

      Mutta me emme ole Amerikassa emmekä amerikkalaisia. Amerikkalainen tutkimustulos ei siis ole suoraan käännettävissä Suomeen tai Eurooppaan. Sen, missä määrin vastaavuutta löytyy, voi selvittää vain tutkimalla.

      Toiseksi on vähän huolestuttavaa, että tutkimuksen tekijä on useissa yhteyksissä luokitellut itsensä sekularismin ja ateismin puolestapuhujaksi. Jos lähtökohta - niinkuin kirjan otsikko ja miehen omat lausunnot vihjaavat - on todistaa, että elämä parani, kun jätettiin uskonto. On lähtökohta ontuva. Tällä ei tietenkään voida todistaa, että tutkimus olisi huonosti tehty - kyllähän se saatta olla aivan priimaa - mutta tavoite todistaa oma aate hyväksi ei lähtökohtaisesti ole paras, jos odotetaan puolueetonta tutkimustulosta.

      Kolmanneksi jotkut ovat tulkinneet tämän niin, että sekulaarien tai ateistien avioliitot ovat parempia, jos tällaisten ihmisten seksiin sisältyy vähemmän syyllisyyttä. Halloo! Onhan avioliitossa nyt paljon muutakin kuin seksiä ja avioliiton onnellisuuden mittauksessa seksi on vain yksi osa-alue. Mielessä on pieni epäilys, että tutkijat löysivät tästä aiheesta hyvän keppihevosen, kun kokonaisvaltaisemmilla mittareilla mitattuna avioliiton kestävyys ja tyytyväisyys arvot eivät sekulaarien/ateistien kohdalla olleetkaan kovin hyviä.

      Uutinen on myös rajoitettu siinä suhteessa, ettei siinä eritellä missä, miten ja millaisilla menetelmillä tutkimus tehtiin. Kuuluuhan amerikkalaiseen luterilaisuuteenkin hyvin konservtiivisiä ryhmiä kuten Missouri Synodi jne. Tutkijat ovat Kansasin yliopistosta keskeltä ultrakonservatiivista fundamentalistialuetta (Bible Belt). Lukematta ei kuitenkaan tiedä, kuinka laajalla työ on tehty. Lähes kaikkien mainittujen kirkkojen osalta tulos voisi olla toinen vaikkapa liberaalissa Kaliforniassa.

      Ilman erillistä Suomessa tehtyä tutkimusta asiassa ei kuitenkaan päästä eteenpäin. Tiedän monia adentistipareja, jotka selvästi nauttivat toistensa seurasta ja elävät tyytyväistä avioelämää... mutta tiedän myös sellaisia, jotka selvästi eivät nauti. Tunnen myös muihin kirkkoihin kuuluvia ja Jumalaan uskomattomia pareja, jotka ovat aivan onnellisia liitossaa... samoin kuin jonkun sellaisenkin, jotka eivät yhdessäelosta nauti. Ilman tutkimusta ei kukaan pysty väittämään, että tietäisi, miten tämä homma toimii Suomessa ja onko täällä joku sellainen uskova adventtikirkossa tai muissa kirkoissa, joka seksistä syyllistyy. Ehkä? Minä kuitenkin ihan suosilla jätän seksistä syyllistymisen amerikkalaiseksi harrastukseksi.

      Kai

    • Tässä on faktaa

      --"Seksuaaliset asenteet ovat vahvasti kulttuurisidonnaisia ja amerikkalaisilla on pahoja viktoriaanisen ajan solmuja seksikäsityksissään."--

      Ei siellä USA:ssa ole sen enempää solmuja kuin täällä meidän Suomessammekaan.
      USA:ssa ollaan jopa uskonnollisissa piireissä seksuaalikäsityksissä paljon liberaalimpia nykyään kuin aiemmin.

      Adventismi on aikanaan rantauduttuaan Ruotsin kautta USA:sta Suomeen tuonut tullessaan esim. samat 1800-luvun konservatiiviset seksuulikäsityksensä mukanaan muiden oppiensa kanssa.
      Adventismissa Suomessa eletään monissa asioissa vielä amerikkalaista 1800-lukua. Tämä on pitkälti Ellen Whiten käsitysten ansiota ja tulosta.
      Ellenistit Suomessa ovat halunneet elää konservatiivisesti ja tehdä tiukat säännöt adventismiin Ellenin ohjeiden mukaan.

      Suomen adventtikirkko on kuitenkin alkanut viime vuosina vähitellen irtautua mm. Ellen Whiten harhakuvitelmista. Se prosessi on käynnissä parhaillaan ja nuorempi polvi haluaa sanoutua irti mm. Ellen Whiten käsityksistä ja opeista, jotka olivat pitkälti vain Whiten oman ajan harhaisia olettamuksia ja sen ajan taikauskoa.

      • Valitettavasti näin

        Valitettavasti adventtikirkon presidenttinä toimii tällä hetkellä USA:ssa Ted Wilson, joka on pahemman luokan kiihko Ellenisti.
        Hänen vaikutuksensa ei voi olla näkymättä kansainvälisessä adventismissakaan.
        Eli orastava adventismin liberaalisuus ja suvaitsevaisuus ovat jälleen menettämässä kannatustaan ja jyrkän linjan Ellenistit nostavat päätään adventismissa jälleen.
        Adventismi on siis palaamassa vähin erin 1800-luvun teeseihinsä, joita Ellen White raapusteli ja lainailli muilta sen ajan uskonnollismielisiltä konservatiiveilta.

      • Pyh!

        Puhut potaskaa. Adventtikirkon oppi tulee Raamatusta eikä Whiten kirjoituksista.

      • Pyh!
        Valitettavasti näin kirjoitti:

        Valitettavasti adventtikirkon presidenttinä toimii tällä hetkellä USA:ssa Ted Wilson, joka on pahemman luokan kiihko Ellenisti.
        Hänen vaikutuksensa ei voi olla näkymättä kansainvälisessä adventismissakaan.
        Eli orastava adventismin liberaalisuus ja suvaitsevaisuus ovat jälleen menettämässä kannatustaan ja jyrkän linjan Ellenistit nostavat päätään adventismissa jälleen.
        Adventismi on siis palaamassa vähin erin 1800-luvun teeseihinsä, joita Ellen White raapusteli ja lainailli muilta sen ajan uskonnollismielisiltä konservatiiveilta.

        Liberaalit saavatkin mennä menojaan.

      • Taitaakin olla suomipalsta solmussa... takkuaa ja nielee tekstit. :)

        Sanot, ettei siellä USAssa sen enempää solmuja ole kuin täällä. Ehkä voisit sitten antaa jonkun muun sanan selittämään, miksi USAssa ei monissa yleisissäkään kouluissa ole saanut opettaa muuta seksuaalivalista kuin sitä, ettei seksiä saa harrastaa - ehkäisymenetelmiä ei ole saanut kuvata eikä paljon seksin fysiologiasta tai psykologiastakaan. Kirkot yleisesti ovat olleet samalla linjalla ja myös syitä tähän tilanteeseen. Seuraus on ollut ilmeinen. USAssa taitaa vieläkin olla nelinkertainen määrä teiniraskauksia Suomeen verrattuna.

        Tilanteeseen on onneksi sielläkin tulossa muutos. Obama on vuodesta 2010 runnonut läpi uutta seksuaalivalistusohjelmaa kouluihin ja tänä vuonna teiniraskauksissa on ensimmäistä kertaa tapahtunut merkittävä lasku... onhan siitä vielä pitkä matka Suomen tilanteeseen, jossa sentään koulut, useimmat normaalit vanhemmat ja kirkotkin uskaltavat puhua asioista niiden oikeilla nimillä.

        Tämähän ei merkitse sitä, etteikö USAsta löytyisi seksuaalikäyttäytymistä ja seksuaalikasvatusta koskevaa tietoa. Kyllä sitä löytyy. Amerikkalainen tutkimus on maailman huippua (vaikka tästä Darrel Rayn tutkimuksesta kysymyksiä esitinkin). Olen kuitenkin edelleen sitä mieltä, että tavallinen jenkkiuskova on paljon pahemmassa solmussa seksin suhteen kuin tavallinen suomalainen uskova - kunnes pystyt antamaan aiheesta jotakin todellista faktaa tai löytämään paremman sanan kuin "solmu" tilannetta kuvaamaan.

        Kai

    • Tällainen on USA

      USA esittäytyy hyvin vapaamielisenä ja demokraattisena maana ja mainostaa sitä kuuluvasti ulkopuolelleen.
      Totuus oin kuitenkin se, että USA:ssa toiminta on hyvin kaksinaamaista ja siellä salailut ja peittelyt on viety kaikissa asioissa huippuunsa.
      Seksin saralla USA:ssa toimitaan myös hyvin kaksinaamaisesti.
      Holywoodin saippuaoopperoiden esimerkki on hyvin voimakas ja kuvastaa hyvin amerikkalaista käytäntöä. Partneria vaihdetaan kuin "hevosta" markkinoilla. Esim. amerikkalainen avioliitto on vain kuin jokin show ja kun show alkaa kyllästyttää vaihdetaan näytelmää ja näyttelijöitä.

      Amerikkalaisten kulttien ja lahkojen piirissä meno on aivan samankaltaista kuin USA:ssa yleensäkkin.
      Uususkonnolliset amerikkalaiset lahkot ovat hyvin pinnallisia ja toiminta niissä on myös teatraalimaista showta, jolla vain pyritään viihdyttämään jäsenistöä ja saadaan heidät hyviksi ja uskollisiksi maksajiksi shown esittäjille.

    • Show must go on

      Miten siis amerikkalaisten uususkonnollisten liikkeiden ja lahkojen show eroaa esim. Suomen adventtikirkon ylläpitämästä showsta Suomessa?

      Siten, että näyttämö on täällä Suomessa paljon pienempi ja näyttelijät vain harrastelijoita ja heitä on lavalla paljon paljon vähemmän kuin USA:ssa.
      Suomessa voidaan puhua lähinnä monologista.

    • KESÄTEATTERI PAREMPI

      Aikani läheltä seurattuani (osa suvusta adventisteja)aika pian tajusin,että koko kultti on pelkkää teatteria,,näyttelijöillä,eli näillä "uskovaisilla"on tarkkaan määritellyt puheet,lauseet.mutta kun tuo näytelmä on lauantaina puoleltapäivin ohi,voipi sitten roolivaatteet pois heitettyään toimia ihan miten huvittaa,ei siinä juur äsken puhutulla ole mitään yhteistä.Eli lyhykäisyydessään SUU PUHUU TOISTA,MUTTA TEOT JA ELÄMÄ ONKIN SITTEN IHAN JOTAIN MUUTA.Saa kavaltaa,valehdekka ja puukottaa lähimmäisiään selkään minkä ehtii.ja näillä uskovaisilla ei ole LAINKAAN OMATUNTOA.ANTEEKSIPYYNTÖ ON AIVAN VIERAS KÄSITE

    • Nimimerkki show must go on toteaa ihan oikein, että USAssa adventtikirkonkin sisältä löytyy ihan eri tavalla monenlaista ja erilaisille ihmisille sopivaa. Suomen kirkko on pieni ja tarjonta siksi paljon kapeampaa.

      Tähän aihepiisiin tällä ei liene suurta merkitystä. Seksuaalinen käyttäytyminen on enemmän kulttuurisidonnaista kuin kirkkosidonnaista. Darrel Raykin viittaa tähän. Hänen oli vaikea löytää asioita, joissa olisi eroja eri kirkkojen välillä.

      Veli kesäteatterilla suku puhuu pahaa kirkon jälkeen. Too bad, heikko homma. Olet huonosti valinnut sukusi. Sekään ei taida olla kirkkokuntakohtaista yhtä paljon kuin sukukohtaista. Ainakin tällä palstalla monet kirkosta eronneet tai siihen kuulumattomat näyttävät osaavan tämän taidon ihan erinomaisesti. :)

      Kai

    • Millainen seksi siellä adventtikirkon piirissä on oikein sallittua?
      Onko se "vegetaarisesti" suoritettu lauantaisen iltasaunan jälkeen peiton alla pimessä suoritettu muutaman vedon ähkäisy, kyljenkääntö ja kalun kuivaus päälle, vai täydet valot päällä ja verhot avoinna suoritettu sängyn ja akan rynkytys, joka saa naapurin hakkaamaan kateudesta vihreänä nyrkillä seinään?
      Onko autuaampi antaa kuin ottaa?

    • Adventistimies

      Peiton alla, valot pois..
      Syntiähän se itsensä viihdyttäminen seksillä on, jos ei olla muksuja tekemässä.
      Meillä adventisteilla kun seksi on sallittua vain lisääntymistarkoituksessa, muuten se on huoraamaista ja halujen tyydyttämistä vain.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      103
      3634
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      316
      1942
    3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      247
      1747
    4. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      100
      1626
    5. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      423
      1572
    6. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      2
      1520
    7. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      432
      1456
    8. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      43
      1210
    9. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      43
      1097
    10. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      359
      1041
    Aihe