Laittakaapa nyt jälkikasvunne viimeestään seurantaan mitä touhuavat illat/yöt.
Löydettiin juuri 18 täyttäneeltä pojalta käytössään olevasta autosta vehkeet ja kannabista ym.Autosta löytyi myös tarkka vaaka mikä kielii että joku porukasta myös hoitaa tuota myynti puolta.Mitään ei suostu vielä puhumaan ja nyt pojalla vaihtoehdot vähissä,vehkeet toimitettu Poliisille ja jos ei selvyyttä ala asiaan omaehtoisesti tulemaan on seuraava kortteeri taivasalla.Tämä päivä asiaa koitettu selvittää ja ko.aineiden käyttö Ylöjärvellä tuntuu olevan suhteellisen laajaa ja se että löytyi myös em.aineiden siemeniä ja kasviravinnetta kertoo että jotkut myös sitä kasvattaa.Yksi nuori ollut jo sairaala hoidossakin kun ostanut joitain epäkelpo pillereitä kaveriltaan,hengenlähtö ollut lähellä.
Meillä pojalle annettu nyt muutama päivä aikaa miettiä(kotona kun vielä asuu) mitä elämältään haluaa ja jos Poliisi tai me emme saa kaipaamiamme tietoja asian suhteen lentää poika pihalle kuin lumiukko,sen verran jyrkkiä ollaan noitten huumeiden suhteen.
Eli hyvät vanhemmat seuratkaapa oikein tarkkaan nuorisonne tekemisiä ja kenen kanssa liikkuvat jottei tarvitse uutisista lukea yliannostukseen menehtyneistä.
ylöjärvi ja nuorison huumeiden käyttö
62
3172
Vastaukset
- gusse1
En ala puolustulemaan huumeita enkä niiden käyttäjiä, mielestäni niitä on aivan liikaa tässä maassa ja niitä hyysätään muutenkin. Tuomiot ovat naurettavia, joten tuskin asia tulee muuksi muuttumaankaan.
Mutta melkosen karhunpalveluksen omalle lapsellenne teette jos kotoa ulos heitätte. Tuskin se on ratkaisu ongelmaan ja luultavasti sitä vain pahentaa. - Tapahtuu, onko ongel
Entä nämä wanna be prosenttisedät, jotka koukuttavat nuoria tyttöjä viinan ja huumeiden avulla? Kyllä monella isällä leuka loksahtaisi, jos tietäisi parin itsensä ikäisen jyystävän isin pikku prinsessaa.
- samavoivoi
gusse1,eiköhän poika toimillaan jo tehnyt sen karhunpalveluksen itselleen?
Se että jos asiaa ei oltaisiin ilmoitettu Poliisille ja annettu asian olla ja voivoteltu,siinä olisimme tehneet sen karhunpalveluksen.Nyt vielä pienet mahdollisuudet että poika havahtuu todellisuuteen ja joutuu miettimään suuntaa elämälleen.Valintahan on nyt pojan,joko kertoo sen minkä me tai Poliisi haluamme tietää tai jatkaa samalla tiellä minkä valinnut.Mutta aika näyttää mitä tapahtuu,poika nyt kuitenkin täysi-ikäinen ja päättää ihan itse jatkosta,kumpaa tietä lähtee kulkemaan.Elämähän täynnä valintoja,oikeita tai vääriä ja jälkikäteen on hellppo sanoa kummin teki mutta nyt se pojalla konkreettisesti edessä,valinta.Jos poika päättää kertoa meille/Poliisille teen sen sanktioidenkin uhalla että tällä palstalla kerron kaikkien nimet jotka esiin tulee jotta jos jollekin tuttu nimi niin tietää varoa jatkossa.Mulle nämä paikalliset huumehörhöt eivät pysty mitään mutta tietysti saavat yrittää jos tykkäävät ja oikeesti sitä toivonkin mutta nyt nostamme kissan pöydälle ja nimet tulee julki sitä myöten selviää. - stefan-_
prosenttisedät on katsonu tv:stä muutaman jakson liikaa Sons of Anarchya :) No tuskin niistä hommista eläkkeelle pääsee
- sammavoi
Ensimmäinen vihje:Kaikki muistaa vähän aikaa sitten nuoren kaverin joka ryösti Metsäkylän Siwan!
Sama kaveri möi kaverilleen pillereitä seurauksella että kaveri joutui sairaalaan ja oli hengenlähtö suht lähellä.Tollaiset velikullat joutaa mäkelään Ylöjärvelta ja jos joku on kiinnostunut nimestä niin kertokaa niin julkistetaan sekin.Kyseisen kaverin vanhemmat varmasti tietää poikansa mutta miksi eivät asiaan puutu?Annetaan hetki aikaa tehdä heidänkin päätöksensä mitä tekevät ja jos ei kiinnosta, löytyy nimi ja osoite kohta täältä,ja otan takuulla vastuun asiasta.Jos joku katsoo että teen siinä väärin niin kertokaa sekin,olisi kiva tietää!
Tästä se hauskuus alkaa,voi olla mukana myös suhteellisen tuttuja nimijä Ylöjärvellä.- halohalohalo
Olis kiinnostusta nimille ja osotteille iha muutenvaan :)
- juhajoujou
halohalohalo kirjoitti:
Olis kiinnostusta nimille ja osotteille iha muutenvaan :)
hyvä! ensimmäinen joka ottaa osoitteet hyötykäyttöön ja lähtee saaalistaan säätöjä :P
- Voimia
Kaikki tuki näille vanhemmille, jotka eivät katsele sormiensa läpi kultapojun toimintaa. Olisivatpa kaikki vanhemmat yhtä ehdottomia!!! Vaikea tilanne, mutta vaihtoehtoja ei nuorelle anneta, oikein.
- Huumeet ja kuolema
Olisivatpa kaikki vanhemmat yhtä vastuullisia ja päättäväisiä kuin ap. kommentoijakin!
Nostan hattua, että joku edes vielä jaksaa välittää.
- vasikka4
Entiseen aikaan paikkakunnalla oli menestyneen yrittäjäperheen vesa tai jopa yrittäjä itse, joka rahoitti toimintaa. Kuka rahoittaa Ylöjärvellä?
- taasvoi
Veikkaan että huomenna kun alan julkaisemaan noita asianosaisten nimiä,seison muuten kaiken julkaisemien nimien takana,ei kukaan pysty mua vetämään mihinkään koska samat tiedot löytyy myös Poliisilta joten katson että jonkun tämä on tehtävä!!!!
Jos sattuu että oma kullannuppu löytyy nimilistalta ei se ole sattumaa vaan yhteys Poliisiin niin homma selviää ja olen valmis julkaisemaan myös oman nimen ettei kellekkään jää epäilys että paskaa puhun,mutta lupaan että julkinen painostus ko.kavereihin ja heidän perheisiin tulee olemaan suhteellisen kova ja toivon että Ylöjärvestä saadaan pikkuisen parempi paikka ja nuo huumehörhöt saadaan täältä mäkelään.- joiuuuk
Koska tää huominen oikeen on ?
- mrseven7
missä nimi on kusipää? sitä odotetaan..
- Ota vastuu
Aikuisten on pakko puuttua kovalla otteella nyt asiaan, nostetaan kissa pöydälle! Ei saa lakaista maton alle ongelmaa.
- Faktaa vain
Ikävä kyllä näitä tarpeeksi vahvoja ja vastuullisia vanhempia on yhä harvemmassa.
Ylöjärvellä on aiemminkin ollut näitä nuorten huumekuolemia, ja siksi näihin asioihin olisi puututtava kovalla kädellä ja tarpeeksi ajoissa.
Jokainen huumeisiin kuollut on ollut jonkun äidin ja isän lapsi.
Miettikää miltä heistä on tuntunut, kun tieto oman lapsen kuolemasta on tullut.
- kananpaskaa poskeen
No missäs ne nimet viipyy, laita nyt jo ne tänne kun lupasit hörhöö
- Ei huumeille
Huumeiden käyttö, erityisesti kannabis, ovat nykyään kovasti nuorison suosimia. Harmillisesti tämä johtaa usein myös ns. kovempien aineiden käyttöön. Vanhemmat, seuratkaa lapsianne ja nuorianne, että mitä puuhaavat ja kenen kanssa. Mutta älkää syyttäkö itseänne jos lapsenne jää kiinni huumeiden käytöstä. Monesti nuoret hakevat jännitystä, kavereiden hyväksyntää ja haluavat huomiota tällaisella käytöksellä. Tietenkin joissain tapauksissa myös vanhemmilla voisi olla jotain osaa asiaan, mutta ei aina. Tsemppiä!
- Tyämiäs
Morjenttes vaa mä oon tyämiäs jumalauta sinäkin bob marley siellä saatana imeskelet jotai kasvinlehtiä sekopäissäs. Mun VERO VITUN RAHOILLANI vitu luuseri mee töihi homo!
- mrbobmarley
kiitostavaan :) nyt kun tietää että siinä on jonkun mulkunkin rahoja nii voi noita bob marley jointteja imeskellä vaikka kaksin käsin :)
- jeps1
saatiin tietää missä eräs hörhö kasvattaa noita huume kasveja Ylöllä ja kun keretään käydä katsomassa pitääkö tieto paikkansa saa Poliisi myös tiedon siitä ja jos hyvin käy lähtee yksi nuori laitokselle selvittämään asiaa,osan noista kasveista Poliisi kait jo löytänyt.Jipii!!Sitä saa mitä tilaa!!!
- joopa6
Mites ne nimet mitä niin reteesti lupailit ?
- Puhuttelinjakyselinj
Juu niitä nimiä tässä olen odotellut minäkin.
- saatana3
mira666
- Asuntilan Erkki
Taisi nimien lupailu olla viime perjantai pullon reteilyjä, missä nimet?
- Asuntilan Erkki
Ei tullu nimiä. Sanoko poika isukille, että älä nyt laita niin en saa kylillä selkääni.
Melkosta pelleilyä, ensin uhotaan julkaista nimiä ja sitten ollaan vaan hiljaa. - havumetsä
Metsäkylässä sellainen tumma poika joka pitää usein yllään takkia, jossa on mustalla pohjalla kultaisia kuvioita ja punainen lippis. Polttelee pullon kautta jotakin huumetta .Nuorempia lapsia näytti olevan erään kerran polttelemassa jotakin hänen kanssaan.
Kaikki ovat jonkun lapsia, jotka ovat joutumassa todella karulle polulle. Harmi.- Mkylän Judge Dredd
Metsäkylässä on yks semmonen tummempi mopoporukoissa pyörivä poika. Liekö sama, jos on faktaa niin sitten varmaan hepun pitää varoa että ei nenä entisestään leviä yöaikaan.
Tuohan ei ole uhkaus, kuten polliisipelle on Jussi Halla-Aholle todennut, niin jokaisen pitää ymmärtää että yöllä voi saada pataan jos ei ole hyvin hyvin varovainen.. mahdollinen huumeiden diilaus lapsille ei tokikaan yhtään vähennä pataan saamisen riskiä kuten jokainen Sopranosia katsonut voinee ymmärtää, huumeporukoissa on paljon väkivaltaisia kavereita. Jotkut huumehörhöt jopa katoavat kokonaan kun yrittävät uida betonisaappailla. - Mäkimäkimäki
Se on Metsäniitty lastenkodista toni ja todennäköisesti vetelee naapurin stögiksen tupakin jämä puruja :D
- viestinkantajaviesti
Mäkimäkimäki kirjoitti:
Se on Metsäniitty lastenkodista toni ja todennäköisesti vetelee naapurin stögiksen tupakin jämä puruja :D
noniin nyt kaikki sit pitää tuhkakupeistaan oikeen hyvää huolta. tämä sama herra on myös seksuaalisesti sairas nuori. joten pitäkää pikkulapsianne silmällä..
- tonimäkiselite
viestinkantajaviesti kirjoitti:
noniin nyt kaikki sit pitää tuhkakupeistaan oikeen hyvää huolta. tämä sama herra on myös seksuaalisesti sairas nuori. joten pitäkää pikkulapsianne silmällä..
Tää toni on kuvaillu 5v pikkutyttöjä metsäkylän alueella ja ei tietoa mitä tekee kuvilla....:o pedo ainesta on havaittavissa :o?
- Turha elämä
Vanhemmat hoi - pitäkää silmällä nuorisoanne ja älkääkä uskoko kaikkia nuortenne selityksiä.
Ylöjärvellä on jo liian monta nuorten huumekuolemaa. - havumetsä
Tämä poika ei mopoile. Keulii jollain jopon näköisellä.
- tietäjä
Juu metsäniityn lastenkodissa on pinkki,keltainen ja vihreiä jopo. niistä tunnistaa tämän tumppeja saalistavan nuoren.
- Faktaa vain
Ap:lle hatununosto ja kunniakumarrus, että nosti erittäin tärkeän asian esille.
Tiedättekö, kuinka moni nuori on Ylöjärvellä kuollut huumeisiin 2000-luvulla?- Kuolemankauppiaat
Ja anaboliset steroidit ovat vieneet hautaan ehkä jopa enemmän väkeä.
Kaikki steroidikauppiaat pitäisi hukuttaa kivi kaulassa järvenpohjaan. - Pataan vaan
No montako on kuollu ?
- Turkin kurdit.
Laittakaa tehovalvontaan alueen PIZZA , GRILLI , vst mestat mitä pyörittävät mustapäiset mamut. ne osaavat tuon huumevälityksen kohtuu hyvin.ovat muuten synnyinmaansa MUSTALAISIA koko sakki.
- auttakaa nuoria
Jos vähänkään silmät auki kylillä kulkee niin ei nuo mainitsemasi tahot nuorten ympärillä pyöri, kyllä siellä häärää aivan valkoihoisia nipin napin ajokortti-ikäisiä aika laittoman näköisillä ja kuuloisilla autoillaan. Kannattaisi vanhempienkin hieman jalkautua keskustaan ihan valoisallakin katselemaan mitä omat pikkuiset puuhailee, jos puuttua haluavat ja lastensa tulevaisuuden suojata. Voimia ap:lle ja kiitos, että otit esiin yhden Ylöjärven ison ongelman jonka senkin kaupunkipäättäjätkin ohittaa tekemättä mitään.
- läskipäät420blase
mitä herraisä te herneaivoiset jännäkakkatädit täälä keskenänne sekoilette. jumala loi kannapiksen, siihe ei woi kualla ja heitelkää kersanne vaa kadulle asuu ni hyvä tulee!! t-pop marley, hauran takkaaa
- Seijantie-
Illalla kymmenen jälkeen torilla on tuoksunu muu kuin tupakka. Mopoikäiset kimpassa vetelee hamppusätkää. Joukossa olen nähnyt myös pojan, joka oman äitinsä mielestä ei liiku epämääräsissä porukoissa ja on kiltti poika. Sama porukka kantaa myös aron rantaan kaljaa enemmän kuin monet tallinnan laivalta.
Sellaisia ne on ne meidän ja teidän "ei-meidän-lapset".- minä
Kukahan tämä äitin "kiltti poika" on?
Meinaan ettei vaan mun.
- Turhia kuolemia
"Ja anaboliset steroidit ovat vieneet hautaan ehkä jopa enemmän väkeä.
Kaikki steroidikauppiaat pitäisi hukuttaa kivi kaulassa järvenpohjaan."
Pitää paikkansa. Laissa on porsaanreikä kun noita myrkkyjä ei rinnasteta huumeisiin vaikka ovat vielä pahempia. - Gtvgtgg
Rehtori kertoi, että koulussa on tupakointi vähentynyt. Nuuskaminen on lisääntynyt, jos koulun käytävien nuuskapusseista voi jotain päätellä. Mistä alaikäiset nuuskansa saavat?
- miksei puututa
Ja mistähän ne steroidit tulevat...
- Kannabis
Käyn joka päivä säännöllisesti töistä ja polttelen satunnaisesti pilvee ja kannabiksen yliannostus on ku putoaa kuudennesta kerroksesta 15kg päähä eli ei pysty polttaa niin suurta määrä että kuolis mihkään yliannostukseen ja kahvi on todettu vaarallisemmaks ku kannabis te tietämättömät älkääny viittikö puhua mistään yliannostuksista ku niistä mitään tiedä
- sopis003
Kannabis kirjoitti:
Käyn joka päivä säännöllisesti töistä ja polttelen satunnaisesti pilvee ja kannabiksen yliannostus on ku putoaa kuudennesta kerroksesta 15kg päähä eli ei pysty polttaa niin suurta määrä että kuolis mihkään yliannostukseen ja kahvi on todettu vaarallisemmaks ku kannabis te tietämättömät älkääny viittikö puhua mistään yliannostuksista ku niistä mitään tiedä
Kirjoituksen perusteella on kannabis tehnyt jo tehtävänsä. Kyky tuottaa kelvollista tekstiä on jo kadonnut.
- Hyi olkoon
Ja voin vannoa että asut kauheissa murjussa, elämän keskipiste on kalja, rööki, huume. Kuljet mustissa lökäpöksyissä, parveke tai takapiha täynnä tupakantumppeja. Elämisen arvoista elämää...
- Näin on
Kannattaa jättää vasikoimatta ihan oman turvallisuutensa tähden. Siinä voi mennä polvet paskaksi ja sormet poikki.
- Drug
On katottu vähä liikaa jenkki leffoja :D Suomalainen tosielämän huumehörhö ei pysty kun kuseen omiin housuihinsa ja jos oikein kovasti yrittää voi paskakin tulla. Säälittävää porukkaa.
- ottopoika1234
Se eräs siwan ryöstänyt wannabehuumeluuseri onkin taas pyörinyt maisemissa, ilmankos alkaa tulemaan uhkailuita..
- Ylireagointi1
Tsemppiä! Onhan se vakavanhaväinämöinen kossu nyt terveellisempää kun sekopäismarihuona!(fakta?) : 3
Itsekin koin tosi tärisyttävän kokemuksen gannabiksen kanssa noin kaksi vuotta sitten. olin ollut kuukausien kannabiskierteessä vesikauhuspäissäni majjorcalla, sitten kuolin vedettyäni 100% kannabista kun katsoin youtubesta videon miten voi vetää 100% kannabista, onnekseni nopea henkilökunta hotellissa sai minut elvytettyä.. (uskon myös että SUomi24 kommenttien "tsemppiä" osuuksilla oli iso osuus ihme selviämisessäni) Ottakaa opiksi tästä, älkääkä yrittäkö tehrää perässä, vaan kovimmat selevii. tavoittelin nuorena "jännityksiä" ja myös majjorkcalaisten kavereideni hyväksyntää yrittäessäni vetää 100% myrkkyhuume Ainetta.
-jari - tiedonantaja1966
http://www.youtube.com/watch?v=L_4hYTKaf1U Suosittelen epäilevää katsomaan videon. Älkää kasvia syyttäkö jos ette ole tyytyväisiä omaan kasvatukseenne.
- tiedonantaja1966
Suosittelen myös katsomaan tämän mikäli tykkäät syöttää aivoillesi faktaa roppakaupalla Terveisin kohta viisikymppinen vakiYlöjärveläinen!
http://www.youtube.com/watch?v=oeC8y19UBt4
Muista! Ennakkoluulot veke niin elämäkin saattaa alkaa näyttää hymyä! :) - huhheijaa1
tiedonantaja1966 kirjoitti:
Suosittelen myös katsomaan tämän mikäli tykkäät syöttää aivoillesi faktaa roppakaupalla Terveisin kohta viisikymppinen vakiYlöjärveläinen!
http://www.youtube.com/watch?v=oeC8y19UBt4
Muista! Ennakkoluulot veke niin elämäkin saattaa alkaa näyttää hymyä! :)Ei se kannabis mitään hyvää tee aivoille. Jumankauta että oli meikäläisellä pää kipeä kun pilvee polttelevat hörhöt asu samassa rapussa ja naapurin poikaan vaikutti myös. Omat lapset eivät ainakaan mitään sanoneet mutta eipä sitä 2kk:den ikänen vauva mitään sanokaan. Ihmeen hyvin nukku siihen aikaan yönsä. Oottekos huomanneet että siellä Ylöjärvellä on myös sitä vanhempaa porukkaa nykyään jotka polttelee sitä potaskaa ja yhden niistä sisko juuri täysikäinen...
- marihuanapiikki
tiedonantaja1966 kirjoitti:
Suosittelen myös katsomaan tämän mikäli tykkäät syöttää aivoillesi faktaa roppakaupalla Terveisin kohta viisikymppinen vakiYlöjärveläinen!
http://www.youtube.com/watch?v=oeC8y19UBt4
Muista! Ennakkoluulot veke niin elämäkin saattaa alkaa näyttää hymyä! :)http://www.uusisuomi.fi/tiede-ja-ymparisto/62558-uusi-kannabistutkimus-syy-oireille-loytyi
nonii työttömät pummiluuseripilviveikot lopettakaa se pilvenpoltto, vaikka muutokset taitaa kyllä olla kyllä pysyviä.
- asiat voi kääntyä
Mitä tuo nimim. voivoi on vetänyt, kun ei aikuisena ihmisenä osaa edes kirjoittaa, kaikkein huvittavinta, että kirjoittaa poliisin isolla alkukirjaimella. Katsotaan miten käsitykset muuttuvat, kun poliisi tulee tekemään kotietsinnän omien hölmöilyjensä takia ja hajottaa talon.
- Huumemiäs
Huumeet tekee hyvää Metsäkylän häiriintyneille ADHD-kakaroille. Lissää huumetta ja rauhottavaa niille!
- vältämmepaikan
Ottaen kirjoitukset, poliittisen myllerryksen huomioon ja kaiken maailaman hihhulit niin, ylöjärvestä puhuttaessa niin sielläpäin menee henkisesti, hiton huonosti?
Korjatkaa toki jos olen väärässä :) - lin5
Huh huh, on kyllä idioottimainen temppu ilmoittaa vallesmanneille oman lapsen hamputteluista. Voi voi, ei voi kun sääliä tuollaista "perhettä" joka tekee noin kusisen tempun jäsenelleen. Mitenkään puollustelematta alaikäisten päihteidenkäyttöä, eikö olisi parempi hoitaa tällaiset asiat perheen sisällä?
Ymmärrätkö mitä vaikutuksia lapsesi ilmiantamisella on hänen tulevan elämän kannalta? Pahimmassa tapauksessa rikot perheesi hyvin mitättömän asian takia, nuori syrjäytyy ja se on sinun syysi. - Happivajari
Itsekin Ylöjärvellä polttelin aikoinaan yli 5 vuotta kannabista melkein päivittäin. Mihkään muihin aineisiin en koskenu... Aijai se oli sitä nuoruusaikaa.. Kivaahan se aluks oli mut sit rupes vähä laiskottaa ja siittä tuli elämä hankkia joka päivä sitä.
Ei se ole vaikeeta tällä kylällä sitä hatsia löytää. Ite oon yli 2v ollu tauolla ilman ainoataan henkosta, mutta tiedän että alle puoleen päivään täältä sitä sais kätöseen... :)
Ja mitä tuleen muhun itteeni tollasen hirveen hinutusputken jälkeen.... NO EI SITTEN YHTÄÄN MITÄÄN! Älykkyysosamääräkokeen tein juuri muutama viikko sitte ja tulos oli 138. Fiksu kaveri joka korjaa autot ja kämpän, pitää huolta omasta jälkikasvustaan ja ei tee kellekkään pahaa.
Älkää vanhemmat olko niin kamalan huolissanne tosta kannabiksesta, se nykysin kuuluu nuoruteen ja ainoo mitä voitte/kannattaa tehdä on sallia se pienissä määrin mielummin kun alkoholin. Ihan vaaraton verrattuna kaljan- ja siiderin lipittämiseen viikonloppusin.
Eipä mua varmaan kukaan usko mutta näin se vaan menee... Ei muuttanu mua fyysisesti milläänlailla, liikunta, rakkaus ja järjenkäyttö on mulle kaikki kaikessa viel nykysinkin, kuten oli hinutusaikoinakin.- sopis003
Se väki joka sitä tuossa linkillä päivittäin polttelee, vetää myös röökiä ja juo pirkkaolutta. Kyllä siitä vähä kannattaa olla huolissaan, myös senkin takia että se on laitonta ja saattaa aiheuttaa turhia ja yllättäviä käänteitä elämään.
Itsekin olen juonut viinaa ja polttanut tupakkaa, ja mäkin olen fiksu. Murtomäentien Roope joi kans ja se ei oo fiksu. Kaikki syy-yhteydet ei mene aina ihan tasan.
On myös niitä jotka on poltellut, sairastelleet skitsofreniaa, tuomioiden takia taloudellisissa ja sosiaalisissa vaikeuksissa. Ihan vain siksi ettei elämästä osannut nauttia ilman pilveä.
Ilman muuta vanhempien kannattaa sallia kannabis lapsilleen pienissä määrin, pankin ryöstökin on ihan ok jos se on Nordea ja vie vain vähä, eikä ota sen köyhän mummon tililtä. - selvä lapsi
sopis003 kirjoitti:
Se väki joka sitä tuossa linkillä päivittäin polttelee, vetää myös röökiä ja juo pirkkaolutta. Kyllä siitä vähä kannattaa olla huolissaan, myös senkin takia että se on laitonta ja saattaa aiheuttaa turhia ja yllättäviä käänteitä elämään.
Itsekin olen juonut viinaa ja polttanut tupakkaa, ja mäkin olen fiksu. Murtomäentien Roope joi kans ja se ei oo fiksu. Kaikki syy-yhteydet ei mene aina ihan tasan.
On myös niitä jotka on poltellut, sairastelleet skitsofreniaa, tuomioiden takia taloudellisissa ja sosiaalisissa vaikeuksissa. Ihan vain siksi ettei elämästä osannut nauttia ilman pilveä.
Ilman muuta vanhempien kannattaa sallia kannabis lapsilleen pienissä määrin, pankin ryöstökin on ihan ok jos se on Nordea ja vie vain vähä, eikä ota sen köyhän mummon tililtä.mix pitää vetää ylensäkään mitään ???
mix pitää vetää keppanaa, sidukkaa tai polttaa kannabista ja syljeskellä ympäriinsä ???
onx niin ankeeta ???
onx teidän elämä niin surkeeta, et siit pitää päästä pakoon mömmöil ???
pyöriikö siel päässä mikään ratas oikeinpäin ???
onx muhat kuivii ???
onx maton hapsut suoras ???
eix teil oo mitään harrastuksii, urheilua, luontoa, valokuvausta, kokkausta, kalastusta, karaokea, rallia, kuoroa, rakentakaa vaikka porukalla jotain suurta ja komeeta
porukka laahustaa vaan ämpärit korvil tai pelaa puhelimel pelei...
viekää lapsenne korpeen, kunnon mökkiin, retki vehkeet ja hyvät eväät reppuun, onget mukaan, ei kämmyköitä, ei tietsikkaa, kimpassa duunatte notskit ja safkat, pidätte hauskaa, SELVÄNÄ
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ikävä sinua
Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k273623- 412459
Otavassa tapahtuu!
Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut362304Tulemmeko hyvin
Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s72067Tiedän kuka sinä noista olet
Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta431572- 381539
- 141342
- 1271302
Pitkäaikaiset työttömät työllisyystöillä takaisin yhteiskuntaan
Vaikka se vähän maksaakin, niin parempi on valtion teettää hanttihommia, jottei yksilöistä tule yhteiskuntakelvottomia.2661285Kesäseuraa
Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t451275