Miksi arvostelette lestaadiolaisuutta kielteisesti ?

Arvostelette kielteisesti koko toiminnan. Kaikki perustuu tietämättömyyteen ja suvaitsemattomuuteen. Itse olen tuntenut ja tunnen Lestaatiolaisia eikä minulla ole heistä mitään moitittavaa. Itse kuulun kirkkoon ja hyväksyn kaikki uskonlahkot. Ei pidä liikaa kiinittää huomiota uskonoppeihin eri uskontolahkojen välillä. Vaan pitää oppia tuntemaan uskovaisia ihmisiä, heidän elämäntapaansa kohdata muita ihmisiä. He tekevät paljon hyvää monenkin syrjäytyneen ihmisen hyväksi. Monikin uskovainen ihminen, kuului sitten mihin uskontoon tahansa, viettää raitista ja terveellistä elämää, ei ryyppää ei tupakoi... Enemmän pitää kiinittää huomiota siihen hyvään mitä eri uskonnot ovat saaneet aikaan. Toivon enemmän suvaisevaisuutta ja ymmärrystä. Moni kielteinen arvostelu eri uskontoihin perustuu tietämättömyyteen. Hyvistä teoista ihminen muistetaan, kuului hän sitten mihin uskontoryhmään tahansa.
95798
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 95

Vanhimmat

ja paskanmarjat sentään,minä tiiän ja kylillä tietävät,ei me tyhmiä olla,vai ollaan sitä niin pumpuleita,että ei tiijetä,,mitä pirruutta ja syntiä tehhään,joopa joo....kylillä sammaa mieltä olivat!

Äänestä
  • Syntiä tekevät uskovaiset ja ne, jotka eivät kuulu mihinkään uskontoyhteisöön. Ei kuitenkaan pidä yleistää jonkun yksittäisen ihmisen syntientekoja koko yhteisön syyksi. Jos yksi kymmenestä tekee väärin, ei pidä syyllistää sen perusteella yhdeksää rehellistä ihmistä väärintekijöiksi, synnintekijöiksi. Yleistäminen on suurin synti, sillä halutaan, siis yleistämällä rehellisetkin ihmiset synnintekijöiksi.

    Äänestä

  • ajattelija4 kirjoitti:

    Syntiä tekevät uskovaiset ja ne, jotka eivät kuulu mihinkään uskontoyhteisöön. Ei kuitenkaan pidä yleistää jonkun yksittäisen ihmisen syntientekoja koko yhteisön syyksi. Jos yksi kymmenestä tekee väärin, ei pidä syyllistää sen perusteella yhdeksää rehellistä ihmistä väärintekijöiksi, synnintekijöiksi. Yleistäminen on suurin synti, sillä halutaan, siis yleistämällä rehellisetkin ihmiset synnintekijöiksi.

    Yleinen määritelmä toimii järjestössä jossa on johtajat, srk on pahempi rikollisjärjestö kuin liivijengit yhteensä.

    Srk on raiskannut lapsia useita tuhansia, liivijengit tappelee keskenään ja perii velkoja joita srk:n väki niille myy.

    Jos puhutaan liivijengeistä heihin yhdistetään huumeet ja aseet.
    Kun puhuu pedofiliasta (lastenraiskauksesta) siihen yhdistetään srk.
    Kun puhutaan srk:sta silloin normaali ihminen yhdistää siihen nöyrät herrojen ohjailemat lastenrsiskaajat sekä aivopesun

    Äänestä

  • jeesusnussiilapsia kirjoitti:

    Nyt kyllä yleistät asioita liikaa. Mainitsemasi aaasiat ovat yksittäistapauksia. Yksittäistapauksilla ei voi muodostaa yleistä mielipidettä.

    Äänestä

  • ajattelija4 kirjoitti:

    Nyt kyllä yleistät asioita liikaa. Mainitsemasi aaasiat ovat yksittäistapauksia. Yksittäistapauksilla ei voi muodostaa yleistä mielipidettä.

    Missä raja yleistämiselle? jos srk:n jäsenet on raiskannut lapsia viimeisen vuoden aikana yli 1000, ja asiasta on ollut tietoisia monet jäsenet jotka on raiskauksia käsitelleet niin silloin tämä srk on rikollisjärjestö joka, järjestelmällisesti tekee rikoksia sekä järjestelmällisesti peittelee niitä.
    Kuten useat lastenraiskaus tapaukset on todistaneet, uhrien ja läheisten uhkailu kuuluu myös srk:n toimiin.

    Srk:n jäsenet kuuluvat suomen suurimpaan ja raakimpaan rikollisjärjestöön jossa on kehittynyt erittäin raakoja menetelmiä rikoksien peittelemiseksi, suomen poliisi on joissaintapauksissa ollut mukana peittelemässä lasten raiskauksia.

    Kerroppa ajattelija mikä on se yleistämisen raja?
    Lasten raiskaus on huomattavasti raakempi rikos kuin huumeiden myynti ?
    Raiskatun lapsen omaisten uhkailu on myös raakaa?
    Pudasjärvellä pappi teki itsemurhan kun hän kohtasi rikollisjärjestö srk:n henkistä väkivaltaa.

    Lista on loputon ja tilastoja voi etsiä vaikka täältä pudasjärven palstoilta, tänne on nimittäin kerätty laaja aineisto srk:n tekemistä rikoksista ja niiden määristä.

    facebookissa on listattu lastenraiskaajia joista suurin osa kuuluu srk:n jäsenistöön, nimet ja paikkakunnat löytyy myös sieltä.

    Puolustat pahaa ajattelija4 vai pitäiskö sanoa aivopesty näennäisajattelija4

    Äänestä

  • zaqq kirjoitti:

    Kiitos kysymyksestä. En puolusta pahaa eikä minua voi aivopestä, koska ajattelen omilla aivoillani. Yleistämisen raja menee siinä, että tietentahtoen tai tietämättömyyttään halutaan tehdä syyllisiksi ja tuomita myös syyttömät ihmiset syyllisten ihmisten tekemistä rikoksista. Jos kuulut johonkin yhdistykseen, järjestöön, puolueeseen, uskonlahkoon, niin useammat ihmiset muodostavat yhteisön. Kaikissa, edellämainitsemissani yhteisöissä on aina joku tai joitakin jotka tekevät rikoksia. Löytyypä rikoksen tekijöitä myös politiikan huipulta.

    Kuten aikaisemmin sanoin, tunnen Lestadiolaisia, ystäviäni, jotka eivät ole osallistuneet mihinkään epärehelliseen toimintaan. Pitäisikö minun tuomita tai luopua ystävistäni, jos he kuuluvat uskonnolliseen yhteisöön ?

    Äänestä

  • zaqq kirjoitti:

    Missä raja yleistämiselle? jos srk:n jäsenet on raiskannut lapsia viimeisen vuoden aikana yli 1000, ja asiasta on ollut tietoisia monet jäsenet jotka on raiskauksia käsitelleet niin silloin tämä srk on rikollisjärjestö joka, järjestelmällisesti tekee rikoksia sekä järjestelmällisesti peittelee niitä.
    Kuten useat lastenraiskaus tapaukset on todistaneet, uhrien ja läheisten uhkailu kuuluu myös srk:n toimiin.

    Srk:n jäsenet kuuluvat suomen suurimpaan ja raakimpaan rikollisjärjestöön jossa on kehittynyt erittäin raakoja menetelmiä rikoksien peittelemiseksi, suomen poliisi on joissaintapauksissa ollut mukana peittelemässä lasten raiskauksia.

    Kerroppa ajattelija mikä on se yleistämisen raja?
    Lasten raiskaus on huomattavasti raakempi rikos kuin huumeiden myynti ?
    Raiskatun lapsen omaisten uhkailu on myös raakaa?
    Pudasjärvellä pappi teki itsemurhan kun hän kohtasi rikollisjärjestö srk:n henkistä väkivaltaa.

    Lista on loputon ja tilastoja voi etsiä vaikka täältä pudasjärven palstoilta, tänne on nimittäin kerätty laaja aineisto srk:n tekemistä rikoksista ja niiden määristä.

    facebookissa on listattu lastenraiskaajia joista suurin osa kuuluu srk:n jäsenistöön, nimet ja paikkakunnat löytyy myös sieltä.

    Puolustat pahaa ajattelija4 vai pitäiskö sanoa aivopesty näennäisajattelija4

    Tuomas Hänninen tuomitsee jo maan päällä, kuten kävi Puidasjärven suviseuroissa, missä hän piispa Samuel Salmen tuomotsi helvettiin. Hänninen saa anoa turvapaikkaa SRKsta.

    Äänestä

Alkuperäinen kirjoittaja vaikuttaa katkeralta ja taitaa epäillä, että josko ne ovat kuitenkin oikeassa.

Äänestä
  • Tarkoitin nimimerkkiä Maksettumainos, en siis ajattelija4:sta.

    Äänestä

  • Lue Raamattua kirjoitti:

    Tarkoitin nimimerkkiä Maksettumainos, en siis ajattelija4:sta.

    kyllä peruskoulussa sai keskitysleirimäistä pakkoraamattua lukia,joten pääpiirteet
    satukirjasta on päähän väkiselläupotettu,lapsia väkipakolla aivopestään ja vielä
    eduskunnan siunauksella,uskontoa voisi selkeemmin opettaa vaikka kansanopistossa aikuisopetuksena ja jättää lapset rauhaan,eli taas tässä näemme
    lapsiinsekkaantumisen piirteitä....kylillä ollaan barrikaadeja valmiita pystyttämään pakkoraamatun poistamiseksi koulunkäymisessä!

    Äänestä

  • maksettumainos kirjoitti:

    Onneksi itse olen saanut koulussa uskonnontunneilla lukea raamattua ja ennen koulunkäyntiä pyhäkoulussa. Se opiskelu on antanut ne oikeat elämänarvot tulevalle elämälleni: kunnioitusta, suvaitsevaisuutta, ymmärrystä, vahvuutta selvitä elämän arjessa. Aivopesemisestä ei ole ollut kysymys. Nykyajan vapaa-kasvatus ? Se on varsinaista aivopesua, jota tulee kaikista tiedotusvälineistä, nettiä myöten. Sieltäkö löytyy ne oikeat elämänarvot lapsille ? Televisiosta ja netistä ???

    Äänestä

Hyväksyttekö lessut ja muut kirkkoonkuuluvat muita uskontoja joissa on eri jumala palvonnan kohteena kuin omassanne?

Lessuja puolustellaan suvaitsevaisuudella ja samaan aikaan soditaan jumalten ja öljyn vuoksi. Tekopyhää paskaa kaikki uskonnot ja ne reilut 300 jumalaa joita tällä planeetalla palvotaan.

Perusviesti lähes kaikissa uskomuksissa on: palvele ja ole nöyrä herralle.

Äänestä
  • Kysymyksiä tulee niin paljon, ja antaa tulla, pitää vähän nukkua ja huomenna vastata, kun tulee niin kysymyksiä, että pittää aatella ajatustenkera. Minä palaan keskuasteluihin. Hyvää Yötä!

    Äänestä

  • ajattelija4 kirjoitti:

    Kysymyksiä tulee niin paljon, ja antaa tulla, pitää vähän nukkua ja huomenna vastata, kun tulee niin kysymyksiä, että pittää aatella ajatustenkera. Minä palaan keskuasteluihin. Hyvää Yötä!

    mitä jumalia palvovia voi suvaita että kepaa kuulua srk tai kirkon kirjoihin?

    Äänestä

  • Vastaan, kun kysytään. Vastaan omalla mielipiteelläni. Kirkkoonkuuluvana hyväksyn kaikki uskonnot joissa on eri Jumala palvonnankohteena, jos tarkoituksena on edistää rauhaa ja suvaitsevaisuutta ja jos joku löytää palvonnankohteestaan mielenrauhaa itselleen. Sanoit, palvele ja ole nöyrä herralle. Elämässä voi palvella, arkielämässä lähimmäisiään, naapureitaan ystäviään, vanhuksia...auttamalla arjen pienissä askareissa. Nöyryys on vaatimattomuutta ja hyväksi meille kaikille. Eikä siinä lasketa euroja.

    Äänestä

Johonkin se perustuu tuommoinen viha uskovaisia kohtaan.Vaikuttaa siltä, että se perustuu huonoon omaantuntoon. Raskasta varmaan elää sen kanssa.

Eihän kaikista asioista, joita ei itse ymmärrä, voi olla samaa mieltä. Mutta miksi pitää solvata ja olla katkera sekä vihainen?

Raamatussa on selkeästi osoitettu 2 joukkoa: uskovaiset ja epäuskoiset. Oma valinta kumpaan joukkoon kuuluu ja parannusta ei voi tehdä omilla ehdoilla, se ei ole raamatun mukaista. Ihminen ei näitä asioita päätä, vaan Jumala.

Äänestä
  • toisten tituleeraaminen epäuskoiseksi,tietämättömäksi...jne on sitä pahinta paskasenmielenesilletuottamaa tuotetta,jota raamatussa ja hippa-ym. kouluissa ja kokkoontumisissa tuuvaan esille,ylimielisyyttä ja toisen vähättelyä,sitä tuo nimenommaan on,iletään tulla näihinki mestoihin vähättelee normaaleja ihmisiä,nuilla lärinöillä,tullee mielee klunkklunkklaani,tosin ei niin värillisenäpainotettuna,ylimielisyyttä....kylillä merkillepantu asia myös!

    Äänestä

  • Vihalle ei pidä antaa valtaa, se varmaan lisää katkeruutta ja saa aikaan huononomantunnon. Toiset saavat vihamisesta voimaa, mutta kenenkään itsetuntoa se ei kohota. Solvaaminen, katkeruus ja vihaaminen saavat ihmisen ajatusmaailman väärilleraiteille. Uskon pitäisi olla iloinen asia, ymmärtääkseni.

    Äänestä

Lestaatiolais papit on tuomittu naisten hyväksikäytöstä usein.

Äänestä

On saatanallista opettaa, että VAIN ME olemme oikeita uskovaisia ja VAIN ME kelpaamme Jumalalle.

Vanhoillislestadiolainen herätysliike opettaa noin.

Äänestä
  • Totta mitä sanot, oikeita uskovaisia ei ole missään uskontopiireissä. Oikea uskovainenhan olisi pyhimys, jos sellainen olisi olemassa maanpäällä. On vain olemassa uskovaisia, mutta ei oikeita uskovaisia. Mikään uskonto ei saisi väittää olevansa oikea uskonto.

    Äänestä

Kyllä lessut polttaa tupakkaa ja osaavat ryypätäkkin ja ne kaikkein ikävimmät uutiset tulevat niistä pedofiinitapauksista.

Äänestä
  • Kyllä minunkin kaveripiireissä Lestadiolaiset polttivat tupakkaa, niin kuin minäkin, kirkkoon kuuluvana. Ja kyllä sitä joskus ryypättiinkin yhdessä. Mutta se kuului nuoruudenajan kokeiluihin. Pedofiilitapaukset ovat aina ikäviä uutisia ja niitä esiintyy muuallakin, ei vain uskovaisten yhteisöissä. Onneksi meillä on oikeuslaitos, käräjäoikeudet, hovioikeudet... jotka antavat omat tuomionsa näissä ikävissä tapauksissa.

    Äänestä

  • ajattelija4 kirjoitti:

    Kyllä minunkin kaveripiireissä Lestadiolaiset polttivat tupakkaa, niin kuin minäkin, kirkkoon kuuluvana. Ja kyllä sitä joskus ryypättiinkin yhdessä. Mutta se kuului nuoruudenajan kokeiluihin. Pedofiilitapaukset ovat aina ikäviä uutisia ja niitä esiintyy muuallakin, ei vain uskovaisten yhteisöissä. Onneksi meillä on oikeuslaitos, käräjäoikeudet, hovioikeudet... jotka antavat omat tuomionsa näissä ikävissä tapauksissa.

    vaan eipä anna,taas puhut lessua...kylitä raportoivat!

    Äänestä

helsingissä marssittiin L.positiivisiä vastaan gaygay-marssi vaimikä lie homojen metku

Äänestä
  • Armeijassa sitä marssittiin sen muistan. Se oli hyvää liikuntaa. Mutta marssimisella ei maailmaa paranneta. Jeesusmarssit ja vastaavat marssit ???. En oikein niitä ymmärrä. Senkin ajan, marssimisensijasta voisi käyttää jonkun vanhuksen auttamiseen vaikka pihatöissä tai käymällä kaupassa.

    Äänestä

  • ajattelija4 kirjoitti:

    Armeijassa sitä marssittiin sen muistan. Se oli hyvää liikuntaa. Mutta marssimisella ei maailmaa paranneta. Jeesusmarssit ja vastaavat marssit ???. En oikein niitä ymmärrä. Senkin ajan, marssimisensijasta voisi käyttää jonkun vanhuksen auttamiseen vaikka pihatöissä tai käymällä kaupassa.

    piruako te sitte kokkoonutta läijjää vaikka voisitta senni ajan auttaa vanhuksia???
    poika puhhuu pussiin kokoajan ihtiään,(en se minä,vaan ne muut....)....yäääk!
    millo sinähi tajuatettä lätiset tyhjää,nokkapystyssä...kylillä panneet merkille!

    Äänestä

  • maksettumainos kirjoitti:

    piruako te sitte kokkoonutta läijjää vaikka voisitta senni ajan auttaa vanhuksia???
    poika puhhuu pussiin kokoajan ihtiään,(en se minä,vaan ne muut....)....yäääk!
    millo sinähi tajuatettä lätiset tyhjää,nokkapystyssä...kylillä panneet merkille!

    En minä tuyhjää lätise. Olen auttanut vanhuksia nurmikonleikkuussa. Mutta oletko ite edes saanut tikkua ristiin laitettua ?

    Äänestä

  • ajattelija4 kirjoitti:

    En minä tuyhjää lätise. Olen auttanut vanhuksia nurmikonleikkuussa. Mutta oletko ite edes saanut tikkua ristiin laitettua ?

    kattojenlaitoista halkohommien kautta tulvatorjuntaan,vähä enempi kuin teikäläinen pyhimys....kylillä olivat myös ahkeroineet!

    Äänestä

  • maksettumainos kirjoitti:

    kattojenlaitoista halkohommien kautta tulvatorjuntaan,vähä enempi kuin teikäläinen pyhimys....kylillä olivat myös ahkeroineet!

    Hieno juttu, että osallistut moneen avustustoimintaan ja jos kyliltänne löytyy muitakin vapaaehtoisia auttajia, on siinä talkoohenkeä. Suuret ikäluokat eläköityvät ja vanhenevat ja voimat heikkenevät. Autettavia varmasti riittää kylillä kuin kylillä. Saarnaamalla ei maailmaa paranneta eikä ongelmia ratkaista suurissa kokouksissa. Pitää mennä sinne missä autettavia näkee ja voi auttaa. Pienistäkin asioista voi olla iloa ja apua autettavalle, kuten halonhakkuusta, pihanhiekottaminen talvella tai kaupassakäynti.

    pitkäänpä meni sullaki,ennenkä sait jottain asiallista raapustettua tänne....kylillä maalasivat taulun sen kunniaksi!

    Äänestä

  • maksettumainos kirjoitti:

    pitkäänpä meni sullaki,ennenkä sait jottain asiallista raapustettua tänne....kylillä maalasivat taulun sen kunniaksi!

    No,mutta kiitos positiivisesta palautteesta. Mikä sitten on asiallista tai asiatonta raapustelua kohdaltani niin en tiedä. En kuitenkaan ole kenenkään puolella näissä keskusteluissa. Pyrin katsomaan asioita ja mielipiteitä monesta erinäkökulmasta. En ole kenenkään puolella enkä ketään vastaan. Luen monien mielipiteitä, tästäkin avaamastamani viestiketjusta. Kaikki kommentit ovat hyvästä, niistä voi muodostaa oman mielipiteen. Jos ei olisi vastakommentteja, eli mielipiteitä, ei olisi helppoa jatkaa keskustelua. Aina jotain oppii myöskin tästä keskustelunaiheesta, jota olen pitännyt yllä tässä viestiketjussa. Kaikki kommentit, ja kysymykset, vastaväitteet, kyseenalaistamiset ja eriävätmielipiteet antaa tulla. Keskustellaan ja kommentoidaan Jaa, että oikein taulun maalaasivat No olipa nopeaa toimintaa maalareilta..

    tämä kyliltä-viittailu on loppukevennystä....kylillä kehuivat kylillä-kevennyksiä!

    Äänestä

ketkään vastuunsa tuntevat vanhemmat eitee 10-15 lasta,kun tietävät ettei pysty heitä hoitamaanitse.muutako yhteiskunnantuella,sillai

Äänestä

Elämänsä aikana jos kokee useamman loukkasen lestadiolaisten taholta ja ammutaan mm sanoilla ettet sinä pääse taivaaseen vaikka elintavoissani ei ole mitää moitittavaa ja ainoana motiivina sanoihin on kun ei kuulu lestadiolaisjoukkoon niin väkisellä vetäytyy siitä laumasta kauemmas eikä millään tahdo jaksaa ajatella nätisti siitä porukasta. Kokemuksen kautta vetäytyy kuoreensa ja kiertää kaukaa sen porukan suojellakseen itseään ettei pahota mieltään. En saata lukea etes Kalevasta Suviseura juttuja joista paistaa läpi suvaitsemattomuus ja käsitys ettemme ole me ei lestadiolaiste yhtään mitään.

Olen lapsesta saakka ollut Luojani käsikynkässä mikä osoittaa että en ole pakana joten koen elämän ymmärryksellä. Toivoisin elämältä että saisin puhdistaa kokemukseni pois mielestäni ja oppia tuntemaan rakastavia avarakatseisia lestadiolaisia jotka eivät laita ketään helvettiin. Sillä kenelläkään meillä ei ole taivaan avaimia eikä meidän pidä asettua Jumalan asemaan tuomiten halliten toisiamme lyöden uskon asein toisiamme.

Äänestä
  • Kuten sanoit sinun elämäntavoissa ei ole moitittavaa. Sinähän parhaiten tunnet omat elintapasi. Ja jos ahdistaa se ympäristö, ja koet, että et kuulu siihen yhteisöön, sen suvaitsemattomuudenperusteella. Jos lapsesta asti olet kokenut, että et ole pakana, usko siihen samaan kokemukseen, koska koet elämän ymmärryksellä. Etsi sellaisia ihmisiä, jotka eivät tuomitse ketään helvettiin. Löytyykö ketään avarakatseisia Lestadiolaisia, jotka eivät laita ketään helvettiin ? (lainaus sinun kommentista)

    Äänestä

Pudasjärvellä vanhusten palvelutaloa tekee lestafirma jonka omistaja on tuomittu pedofili.
Näin ne lestat palkitsee heidän aarteensa, pedofili on srk:n tärkein jäsen ja lesta poliitikoiden ylpeys.

Miksi v i t t u on pitäny valita sellainen urakoitsija joka raiskaa lapsia?

Äänestä
  • Lestasaarnaajat jakaa sanaa tasapuolisesti kaikille ja samalla kuksiin sekä emännät että lapset.

    Äänestä

  • kieroa peliä kirjoitti:

    Lestasaarnaajat jakaa sanaa tasapuolisesti kaikille ja samalla kuksiin sekä emännät että lapset.

    kuinka usein vielä isännätkin

    Äänestä

Ajattelia4!!!!OLETKO AJATELLUT kuinka paljon HÄIRIÖTÄ suviseurat aiheuttaa niitä lähellä olevia asukkaita jotka ei kuulu LESTARI kommuuniin !! Nytkin on jo paljon lähiasukkaat joutunut kärsimään saarnaamisesta ja virsien veisuusta !! Eikö olisi sinunkin mielestä oikeus ja kohtuus ajatella niitäkin asukkaita jotka ei halua kuunnella päivät päästyään teidän syntien anteeksi anelemisia ja virsien veisuusta !!
SEURAAVAT SUVISEURAT TULEE KUUSAMO PITÄMÄÄN PUDASJÄRVELLE VUONNA 2020 silloin on pakko saada kaikki näiden kovaäänisesti minimiin ! Ja TOIVOTTAVASTI KAUPUNGIN PÄÄTTÄJÄT ÄLYÄÄ PERIÄ VUOKRAT KENTÄN KÄYTTÄJILTÄ ! TÄNÄVUONNA RANUALAISET SAIVAT KENTÄN KÄYTTÖÖNSÄ PELKÄLLÄ KIITOKSELLA ! MUUALLA VANHOILLISLESTARIT JOUTUU MAKSAMAAN KYMMENIÄ TUHANSIA EUROJA KENTTIEN KÄYTÖSTÄ ! KAUPUNGIN ON TURHA VALITTAA PUDJETTIVAJEESTAAN KUN SITÄ EI OSATA OTTAA SILLOIN KUN SITÄ OLISI TARJOLLA !!!!!! Onneksi nämä on ohi !!TÄLLÄ KERTAA ! LESTARIT rikastuu sadoilla tuhansilla euroilla RANULLA TÄNÄVUONNA KUN EI TARVINUT MITÄÄN MAKSAA KAUPUNGILLE VUONNA 2013 !että näin Pudsjärvellä toimitaan!

Äänestä
  • Varmasti ääntä lähtee niin kovaäänisistä, kun kymmenettuhannet ihmiset veisaavat virsiä, ja puheenpitäjät pitävät puheita. Ongelma se on varmaan monellekkin jotka tahtomattaan joutuvat kuuntelemaan, kun asuvat lähellä juhlapaikkaa. Eikä siihen pitäisi kenenkään liiaksi kiinittää huomiota. Tapahtuma kesti kolmepäivää ja jos seuraavat suviseurat järjetetään vasta seitsemänvuoden päästä on siihen vielä aikaa.

    Sitä ihmettelen mikseivät kunnat ja kaupungit eivät peri vuokraa seurojenjärjestäjiltä. Mutta toivottavasti sitten suviseurojen kävijät toivat euroja muussa muodossa Pudasjärven kassaan, käyttämällä Pudasjärvenpalveluja.

    Kovaääniset ja musiikki, festaritapahtumat ja ulkoilmakonsertit ovat joissakin kaupungeissa jokavuotinentapahtuma varsinkin kesäisin, varsinkin rantojenläheisyydessä asuville ihmisille. Monikaan ei siitä pidä, kun joutuvat pakosta kuulemaan festareita tai rokkikonsertteja joka vuosi. Jos nyt Pudasjärvellä kovaääniset kerran kymmenessä vuodessa pauhaa, ei se pitäisi olla ongelma.

    Äänestä

  • Ajattelija4 kirjoitti:

    Varmasti ääntä lähtee niin kovaäänisistä, kun kymmenettuhannet ihmiset veisaavat virsiä, ja puheenpitäjät pitävät puheita. Ongelma se on varmaan monellekkin jotka tahtomattaan joutuvat kuuntelemaan, kun asuvat lähellä juhlapaikkaa. Eikä siihen pitäisi kenenkään liiaksi kiinittää huomiota. Tapahtuma kesti kolmepäivää ja jos seuraavat suviseurat järjetetään vasta seitsemänvuoden päästä on siihen vielä aikaa.

    Sitä ihmettelen mikseivät kunnat ja kaupungit eivät peri vuokraa seurojenjärjestäjiltä. Mutta toivottavasti sitten suviseurojen kävijät toivat euroja muussa muodossa Pudasjärven kassaan, käyttämällä Pudasjärvenpalveluja.

    Kovaääniset ja musiikki, festaritapahtumat ja ulkoilmakonsertit ovat joissakin kaupungeissa jokavuotinentapahtuma varsinkin kesäisin, varsinkin rantojenläheisyydessä asuville ihmisille. Monikaan ei siitä pidä, kun joutuvat pakosta kuulemaan festareita tai rokkikonsertteja joka vuosi. Jos nyt Pudasjärvellä kovaääniset kerran kymmenessä vuodessa pauhaa, ei se pitäisi olla ongelma.

    tietää että seurapaikalla on kaikki palvelut omasta takaa eli Pudasjärven palveluita oltiin hyvin vähän vailla mitä nyt kortsuja ja alkon tuotteita

    Äänestä

Miksi arvostella lestaadiolaisia? Esimerkisi Tuomas Hänninen tuomitsi piispa Samuel salmen HELVETTIIN! Pudasjärven suviseuroissa. Lestaadiolaisena hän luulee olevansa Jumala, hänhän on täsi Piru!

Äänestä

minkäköhänlaista kirjanpitoa lestat pitää suviseurojen myyntituloista? kahvit ja nisut ostin teltasta, tytär laitto rahat kenkälaatikkoon, kuittia ei saanu. Jäätelönmyyjät pikkulapsia, ymmärtämättömiä raha-asioista. ajatteleppa, jos jokkainen kävijä jätti vaikka 20 euroa (ruoka, kahvit, jäätelöt jne) x 80000 kävijää = eur 1.600.000= 1,6 miljoonaa. Työvoimakuluja ei tullut kun työt teki alaikäiset ja talkooporukka. Tilavuokria ei kait ollut jos kerta kaupunki ei mittää periny. Kalustovuokrat ja raaka-aineet varmaan hoidettiin veljien kesken asevelihintaan.Voittoa tuli varmasti- Keskenäänkö saarnaajat voitot jakoi sullemulle tyyliin, vaimiten? Miten se verojenmaksu menikään kun myyntejä ei lyöty kassaan? Kukapa näistä tietää.

Äänestä
  • Kyllä kaupungin kassaan olisi pitännyt periä juhlienjärjestämisestä tilavuokrien johdosta muutama satatuhatta euroa juhlien järjestäjiltä. Niillä rahoilla olisi pitkälti autettu Pudasjärven työttömiä, köyhiä, vanhuksia, syrjäytyneitä, nuorisoa...

    Äänestä

  • Ajattelija4 kirjoitti:

    Kyllä kaupungin kassaan olisi pitännyt periä juhlienjärjestämisestä tilavuokrien johdosta muutama satatuhatta euroa juhlien järjestäjiltä. Niillä rahoilla olisi pitkälti autettu Pudasjärven työttömiä, köyhiä, vanhuksia, syrjäytyneitä, nuorisoa...

    Onneksi meillä Pudasjärvellä on rehellsiä yrittäjiä, lukekaapa esim. uusimman Iikkarin uutinen ravintola Streetin tilanteesta. Siitä jää suuret rahat Pudasjärven köyhille jaetavaksi?
    Entä sitten Pudasjärven yrittäjien Markkinalehti tänäpäivä. Yrittäjien hallituksen jäsen kertoo siinä lopettaneensa rakennusyrityksensä. Keväällä saman yritäjien palkitseman yritäjän yritys taisi mennä konkurssiin?

    Äänestä

Maailmassa ei olisi yhtään sotaa ellei olisi uskontoja.
Parasta kun uskoo siihen mitä näkee, eikä jonkun päästään viallisen "papin" höpinöitä.
Lestapöllöt on kaikkein pahimpia toisten manipuloijia ja sisäpiirin väkeä ja sisäsiittoisia, jos ei isännän siemenet idä, niin otetaan avuksi naapurin ukko.

Äänestä
  • Mitäpä Aatulle vastaisin ? Hyvinkin mahdollista ellei olisi uskontoja, tai jos olisi vain yksi uskonto, ei olisi sotia. Sanoit, että parasta, kun uskoo siihen mitä näkee, se ei vielä mielestäni riitä, tärkeää on miltä näkenmänsä kokee. Lestapöllöt ja viallisetpapit joista mainitsit, niihin en kommentoi. Nyt väsyttää, pitää mennä untenmaille. Hyvät yöt kaikille mielipiteistä osallistujille. Palataan.

    Äänestä

  • Eiköhän nuo tapaukset ole jo vanhentuneita katollisessa kirkossa, kun ovat 1950 luvulta. Ikäviä tapauksia katollisessa kirkossa ja miksei myös Suomessa. Uskoisin, että nämä tapaukset ainakin Suomessa ovat vähentyneet ja vähenevät jatkossakin, koska niistä on jo keskusteltu monissa medioissa ja lehtienpalstoilla.

    Minusta kuitenkin suurempi ongelma nykyään on NETTI!. Heittäisin kysymyksen ? Korvaako netti uskonnon ? Kun ihminen menee nettiin, niin eiköhän siinä vieraannuta uskonnosta ? Mielestäni tämä on paljon ajankohtaisempi asia, kuin jotkut pedofiilitapaukset vuosikymmenten takaa.

    Äänestä

  • Ajattelija4 kirjoitti:

    Eiköhän nuo tapaukset ole jo vanhentuneita katollisessa kirkossa, kun ovat 1950 luvulta. Ikäviä tapauksia katollisessa kirkossa ja miksei myös Suomessa. Uskoisin, että nämä tapaukset ainakin Suomessa ovat vähentyneet ja vähenevät jatkossakin, koska niistä on jo keskusteltu monissa medioissa ja lehtienpalstoilla.

    Minusta kuitenkin suurempi ongelma nykyään on NETTI!. Heittäisin kysymyksen ? Korvaako netti uskonnon ? Kun ihminen menee nettiin, niin eiköhän siinä vieraannuta uskonnosta ? Mielestäni tämä on paljon ajankohtaisempi asia, kuin jotkut pedofiilitapaukset vuosikymmenten takaa.

    Ajattelija4 edes joskus, ei ne pedofiliatapaukset ole vuosikymmenten takaa kyllä niitä on ihan tämän päivän juttuja oikeudessa käsiteltävänä, onneksi

    Äänestä

  • Ajetteleppa kirjoitti:

    Ajattelija4 edes joskus, ei ne pedofiliatapaukset ole vuosikymmenten takaa kyllä niitä on ihan tämän päivän juttuja oikeudessa käsiteltävänä, onneksi

    Oikessa olet, että niitä on oikeudessa nykyään käsiteltävänä. Hyvä niin vääryyksiin on puututtava. Hyvä, että meillä on oikeuslaitos, joka käsittelee pedofiilitapaukset ja antaa tuomionsa. Toivottavasti tapaukset vähenevät. Uskon niin. Joskus vain ihmettelen pitääkö niitä vuosikymmenten vanhoja pedofilitapauksia nostaa keskustelun aiheeksi ? Maailma menee ettenpäin, toivottavasti myös näissätapauksissa. Uskoisin, että ne vähenevät, silloin suunta olisi oikea. Heitit hyvän kommentin, osasin sitä odottaa.

    Äänestä

pohjois-pohjanmaalla oli vuonna 2012 lasten raiskaus tapauksia 2500
Suurin osa lastenraiskareista on lestadiolaisia, facebookissa on lastenraiskaajien nimet ja kaikki.
turha muuten väittää että on niitä lasten raiskaajia muissakin "ryhmissä", 2500 lastenraiskausta ja tekijöitä 400, suurinosa lastenraiskaajista on lestadiolais puhujia, yhdellä raiskarilla on jopa 150 uhria.
vatikaanin tekoset on pieniä kun vertaa lestadiolaisten joukkoraiskaukseen.

Menkää faceen kattoon niin tiedätte naamat myös pudasjärven lastenraiskareille, on nääs suurin osa kuvien kera, jotkin tiedot on lisännyt uhrit itse ja kertovat kokemuksensa avoimesti.

Miksihän krp on tehnyt ainutlaatuisen poikkeuksen ja pyytänyt järjestöltä tietoja lastenraiskauksista, tätä juttua kutsutaan nimellä: Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistyksen pedofilia selvitys.

http://www.murha.info/phpbb2/viewtopic.php?f=5&p=382626

Katelkaa lessut montako herraanne löydätte täältä

Äänestä

Lapsityövoimaa todella teetettiin SUVISEUROISSA !, oli karmeaa katella kun pienet lapset teki aikuisille kuuluvia töitä hikihatussa!,,,,,,!!!!! Tämähän toimii kun kehitysmaissa näköjään !! Varma on että nämäkin lapset teki talkootyötä pakotettuna !!!!! Voi luoja paratkoon teitä messuja , katsokaa peiliin olette rahan ahneita ja vain JUMALAN NIMESSÄ!!

Äänestä
  • Miten voit päätellä, että lapset olisivat olleet pakotettuina tekemään töitä suviseuroissa ? Sehän on vaan hyvä, että lapset ovat mukana työtä tekemässä aikuisten mukana. Talkootyö on vapaaehtoista, eikä ole tarkoitus, että talkootyöstä maksettaisiin palkkaa. Vertauksesi kehitysmaiden lapsiin oli huono. Suomessa ei käytetä lapsityövoimaa. Suviseuroissa on suurperheitä, joissa lapset joutuvat ottamaan vastuuta niin toisistaan kuin suviseurojen yhteisistä järjestelyistä. Talkoo työ on katovaa perinnettä Suomalaisten keskuudessa. Meillä olisi paljon opittavaa suviseurojen talkoohengestä.

    Äänestä

lapsia tuleekuin kehitysmaissa,uskokieltää ehkäisyn,sen jälkeen yhteiskunnan elätettävänä,

Äänestä
  • Ei pidä paikkansa. Perheet, vanhemmat elättävät lapsensa. Ei yhteiskunta. Ketkä meidän eläkkeet maksaa tulevaisuudessa, kun isot ikäluokat lähtevät eläkkeelle ? Nykyiset runsaslukuiset lapsiperheet. Hyvä, että lapsia syntyy.

    Äänestä

  • Ajattelija4 kirjoitti:

    Ei pidä paikkansa. Perheet, vanhemmat elättävät lapsensa. Ei yhteiskunta. Ketkä meidän eläkkeet maksaa tulevaisuudessa, kun isot ikäluokat lähtevät eläkkeelle ? Nykyiset runsaslukuiset lapsiperheet. Hyvä, että lapsia syntyy.

    montako veronmaksajaa on 12-lapsisessa perheessä, yksi ja kun uusi sukupolvi aikuistuu jo alle 20v alkavat latoa lapsia jolloin edelleen perheessä vain yksi veronmaksaja.Odotas kun lapsivähennys palautetaan verotukseen ei yksikään lesta maksa veroja mutta kovasti lapsilisiä ym yhteisestä kassasta ollaan vailla

    Äänestä

  • Ajatteleppa kirjoitti:

    Kiitos kommentistasi. Minäpä ajattelen...Ongelma on se, että syntyvyys Suomessa on liian alhainen eläköityviin Suomalaisiin nähden. Mielestäni yhteiskunnan on tuettava lapsiperheitä, jotta syntyvyys saataisiin lisääntymään. Joissakin kunnissa on palkittu lapsiperheitä siitä, että synnyttävät lapsia. Miten käy kyläkoulujen kylien palveluiden, ellei syntyvyyttä saada lisääntymään ? Mitä enemmän lapsia syntyy, sen parempi. He kuitenkin sijoittuvat yhteiskuntaamme tulevina veronmaksajina, jotka maksavat veroina suurten ikäluokkien eläkkeet. Jos Suomen yhteiskunnassa vain tuetaan eläkeläisiä eikä lapsiperheitä, niin pieleen menee. Suuria lapsiperheitä ja lapsiperheitä pitää yhteiskunnan tukea enemmän kuin nykyään. Pitää nähdä tulevaisuuteen, eikä vain elää tätäpäivää.

    uudestaan. Kun lapsivähennys verotuksessa oli yksikään lestaperheestä ei maksanu veroja ja sama tulee olemaan tilanne jos lapsivähennys palautetaan.

    Äänestä

  • Ajatteleppa kirjoitti:

    uudestaan. Kun lapsivähennys verotuksessa oli yksikään lestaperheestä ei maksanu veroja ja sama tulee olemaan tilanne jos lapsivähennys palautetaan.

    Kiitos kommentista, vastaan minkä kerkeen, kun kommenttia pukkaa tulemaan. Suuret lestaperheet. Annetaan heille verohelpotuksia, suurista perheistä tulee hyviä veronmaksajia yhteiskunnalle, suurista lapsiperheistä, tulevaisuudessa. Asioita pitää nähdä tulevaisuuteen.

    Äänestä

  • Ajattelija4 kirjoitti:

    Kiitos kommentista, vastaan minkä kerkeen, kun kommenttia pukkaa tulemaan. Suuret lestaperheet. Annetaan heille verohelpotuksia, suurista perheistä tulee hyviä veronmaksajia yhteiskunnalle, suurista lapsiperheistä, tulevaisuudessa. Asioita pitää nähdä tulevaisuuteen.

    Millä ne verot maksaa, kuntahan ne joutuu maksamaan. Miehet työntelevät vaimot paksuiksi, jotta he pysyisivät kodissa, eivätkä pääse poikamiesten pyöriteltäväksi.

    Äänestä

  • takoja6 kirjoitti:

    Millä ne verot maksaa, kuntahan ne joutuu maksamaan. Miehet työntelevät vaimot paksuiksi, jotta he pysyisivät kodissa, eivätkä pääse poikamiesten pyöriteltäväksi.

    Jos vaimot ja lapset pysyvät kodissaan. Vaimot hoitavat lapset kodissaan. Koti on paras kasvuympäristö lapselle. Ja luonnollinen kasvuympäristö.

    Äänestä

eise nainenkaan mikään tuotantolaitos ole,jos sinun on niin olkoon

Äänestä
  • suurlapsiset perheet ovat syöppöjä kunnalle,saavat tuhansia euroja,on kunnanpalkkaamat kodinhoitajat,asumistukeja,suuret lapsilisät,ymm,mitenmuuten vois hankkia linnankokoisia taloja,isoja uudenkarhioita autoja on monet pihalla,asuntoautot,asuntovaunut

    Äänestä

  • pliis 10e kirjoitti:

    suurlapsiset perheet ovat syöppöjä kunnalle,saavat tuhansia euroja,on kunnanpalkkaamat kodinhoitajat,asumistukeja,suuret lapsilisät,ymm,mitenmuuten vois hankkia linnankokoisia taloja,isoja uudenkarhioita autoja on monet pihalla,asuntoautot,asuntovaunut

    Ei siinä ole mitään väärää. Suurlapsiset perheet ovat oikeutettuja saamaan yhteiskunnan tukea, siinä missä vähälapsiset perheet. Lasten lukumäärä ratkaisee. Ja oikeudenmukaisuus, tasavertaisuus.

    Äänestä

  • pliis 10e kirjoitti:

    suurlapsiset perheet ovat syöppöjä kunnalle,saavat tuhansia euroja,on kunnanpalkkaamat kodinhoitajat,asumistukeja,suuret lapsilisät,ymm,mitenmuuten vois hankkia linnankokoisia taloja,isoja uudenkarhioita autoja on monet pihalla,asuntoautot,asuntovaunut

    Lapsinlisät verolle ja katto tulee asettaa viiteen lapseen. Sen jälkeen joutuisi tulemaan toimeen omillaan tai mentävä kuohittavaksi.

    Äänestä

  • persreikä kirjoitti:

    Lapsinlisät verolle ja katto tulee asettaa viiteen lapseen. Sen jälkeen joutuisi tulemaan toimeen omillaan tai mentävä kuohittavaksi.

    irvokasta seurata politikkojen puheita heidän nivoessa yhteen kaksilapsisen yksinhuoltajaperheen ja 14-lapsisen lestaperheen arjen sekä toimeentulo-ongelmat. Näitten lapsiperheitten tilanne toisiinsa nähden on kuin eri aurinkokunnasta

    Äänestä

  • persreikä kirjoitti:

    Lapsinlisät verolle ja katto tulee asettaa viiteen lapseen. Sen jälkeen joutuisi tulemaan toimeen omillaan tai mentävä kuohittavaksi.

    Lapsilisiä ei missääntapauksessa verolle. Lapsilisien kattoa ei tule rajoittaa viiteen lapseen. Jokaisesta lapsesta tulee saada lapsilisä, oli sitten kyseessä viidestä tai viidestätoista lapsesta. Lapsilisät menevät perheen lasten hoitoon.

    Äänestä

  • On ollut kirjoitti:

    irvokasta seurata politikkojen puheita heidän nivoessa yhteen kaksilapsisen yksinhuoltajaperheen ja 14-lapsisen lestaperheen arjen sekä toimeentulo-ongelmat. Näitten lapsiperheitten tilanne toisiinsa nähden on kuin eri aurinkokunnasta

    Hyvinkin mahdollista kuten sanoit. Yksinhuoltaja kahden lapsensa kanssa voi painiskella monien ogelmien kanssa kuin 14-lapsinen perhe, varsinkin silloin, kun kyseessä on yksinhuoltaja. Yksinhuoltajalla voi olla enemmän ongelmia kannettavanaan, kuin perheessä jossa on kaksi aikuista huoltajaa ja 14-lasta. Vastuu painottuu liiaksi yksinhuoltajaan, niin taloudellisesti kuin henkisesti.

    Äänestä

"Moni kielteinen arvostelu eri uskontoihin perustuu tietämättömyyteen. Hyvistä teoista ihminen muistetaan, kuului hän sitten mihin uskontoryhmään tahansa."

En muuta jaksanut lukea kuin aloituksen jonka viimeinen lause itsessään kumoaa koko aloituksen.

Vain vl. pääsee taivaaseen ja muut palavat helvetissä ko.lahkon mukaan.

Sitä niittää mitä kylvää.

Äänestä
  • En tiedä, ymmärsitkö väärin. Mutta sanon mielipiteeni:Hyvistä teoista ihminen muistetaan, hän voi kuulua uskontoryhmään tai ei kuulu. Hyvät teot muistetaan. Mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää elämässään. Hyvät teot aina muistetaan. Jos ihminen on tietämätön tai epäilevä, on hänen otettava asioista selvää ja muodostettava oma mielipiteensä omien kokemuksien kautta.

    Äänestä

Hyvä uutinen oli lauantain Keski-Pohjanmaanlehdessä, että Herättäjä-Yhdistys panostaa varhaisnuoriso ja lapsityöhön lisäämällä perhekirkkoja ja pyhäkouluseuroja.

Tätä toimintaa olen toivonut, ja jos se toteutuu on se hyvä suunta tässä maallistuvassa yhteiskunnassa. Se antaa perustan, pohjan tulevalle elämälle.

Äänestä

Taitaa herättäjä-yhdistys vaan siksi nyt panostaa tuohonkin koska ihmiset eroavat kirkosta. Pitää saada aivopestä uutta porukkaa jotta saadaan kirstuun rahaa. Mutta eipä taida enään onnistua. Näen tässä lopun alkua. Pitkäänhän tätä on jo katseltukin, mutta lopulta järki aina voittaa. Hieno asia että ihmiset ajattelevat aivoillansa eikä vanhojen höpö puheiden pohjalta rakennettujen kirjojen perusteella.

Äänestä
  • Herättäjä-yhdistys ei ketään aivopese, sanon sen omasta kokemuksestani, minua ei ole aivopesty, eikä minulle ole uskontoa tyrkytetty. Tunnen eri uskontoryhmissä olevia ihmisiä, eikä siellä ole uskonasioista keskusteltu tai uskontoa tarjottu. Kukaan ei hallitse, jokainen tekee omat valintansa kokemusten perusteella. Ihmiset voivat hyvin tulla keskenään toimeen vaikka eri uskontoryhmiä edustavatkin.

    Äänestä

Lestadiolainen tai ei, kaikki uskonnon ovat yhtälailla perseestä. Maailma on vasta sitten parempi paikka kun kaikki uskonnon ovan hävinneet.

Maailmassa tulisi katsoa aina kohti uutta, tiede on ainut asia millä voimme ymmärtää enemmän maailmankaikkeudesta ja itsestämme. Vanhoilliset uskonnot ovat tämän kehityksen jarruna.

Näiden lisäksi jarruna toimivat tapakristityt jotka tukevat kirkollista toimintaa kuulumalla kirkkoon ja maksamalla kirkollisveroja.

Äänestä
  • Ystävät hyvät ! Kommenttinne on miettimisen paikka pohdinnan paikka ajatuksissani. Esittämiinne mielipiteisiinne en suoraa pysty vastaamaan, se vaatii ajattelua ja pohdintaa, myös aikaa, että voin kommentoida viestijänne. Mutta huomenillalla vastaan, nyt vain minun pitää miettiä tulleita kommentteja, jotta voisin niihin vastata mielipiteittenne pewrusteella.

    Äänestä

  • Tiede ei ole pystynyt ratkaisemaan ongelmia ihmishistoriassa. Uskontoja tarvitaan, vaikka eennen on sodittu uskontojen takia. Mutta kehitys on mennyt eteenpäin, vähän soditaan uskontojen takia. Nykyään on tultu paljon suvaitsevaisemmaksi eri uskontoja kohtaan, sen huomaa jo arkielämässä. Uskoisin että suvaitsevaisuudessa mennään kokoajan eteenpäin. Hitaasti. Mutta eteenpäin, kaikki ei tapahdu hetkessä.

    Äänestä

  • Nimimerkille"Einarinari" En usko siihen,että maailma olisi parempi paikka, jos uskonnot olisivat hävinneet. Uskonnoissa on myös paljon hyvää ideaa ja elämänohjeita antavia neuvoja. Yleensä uskonnoista yritetään vai etsiä ne kielteisimmät asiat, kuten uskosodat. Usko tai uskonto arkielämässä, siitä on monilla hyviä kokemuksia.

    Voisivatko ne, jotka Räsäsen mielipiteiden takia eroavat kirkosta, olla niitä tapakristittyja ?

    Olet oikeassa ettenpäin pitää katsoa, jotta emme toistaisi aiemmin tehtyjä virheitä. Tiede ei pysty auttamaan meitä ymmärtämään itseämme, ja vielä vähemmän tiede pystyy auttamaan maailmankaikkeuden ymmärtämisessä. En lähtis syyttämään vanhoillisuskontoja. Syyttämisellä ja tuomitsemisella ei maailmaa paranneta.

    Äänestä

  • Ajattelija4 kirjoitti:

    Nimimerkille"Einarinari" En usko siihen,että maailma olisi parempi paikka, jos uskonnot olisivat hävinneet. Uskonnoissa on myös paljon hyvää ideaa ja elämänohjeita antavia neuvoja. Yleensä uskonnoista yritetään vai etsiä ne kielteisimmät asiat, kuten uskosodat. Usko tai uskonto arkielämässä, siitä on monilla hyviä kokemuksia.

    Voisivatko ne, jotka Räsäsen mielipiteiden takia eroavat kirkosta, olla niitä tapakristittyja ?

    Olet oikeassa ettenpäin pitää katsoa, jotta emme toistaisi aiemmin tehtyjä virheitä. Tiede ei pysty auttamaan meitä ymmärtämään itseämme, ja vielä vähemmän tiede pystyy auttamaan maailmankaikkeuden ymmärtämisessä. En lähtis syyttämään vanhoillisuskontoja. Syyttämisellä ja tuomitsemisella ei maailmaa paranneta.

    Nimeenomaan juuri tieteen avulla pystymme ymmärtämään enemmän maailmankaikkeudesta! Mitä enemmän ymmärrämme ympäröivästä universumista, sitä enemmän tiedämme itsestämme ja omasta paikastamme maailmassa ja näin pystymme muodostamaan identiteettiämme. Tiede perustuu havaintoihin ja todistettuihin faktoihin. Toisin kuin uskonto, jolla ei ole minkäänlaista todellisuuspohjaa.

    Tottakai uskonnot sisältävät paljon hyviä elämänohjeita, mutta ihmisellä on luonnostaan moraali, omatunto sekä käsitys oikeasta ja väärästä. Nämä ovat ihmisyyden peruspilareita. Pahimmillaan taas uskon varjolla saatetaan sortua tekopyhyyteen ja kaksinaismoralismiin.

    Niinkuin sanoit syyttämisellä ja tuomitsemisella ei maailmaa paranneta, mutta tuntuu kuitenkin että raamattuun vedoten kielletään ja tuomitaan enemmän asioita kuin sallitaan. Yksi hyvä elämänohje siellä on (lähimmäisen rakkaus), mutta sata kieltoa sen päälle. Ihminen on luonnostaan hyvä, inhimillinen eettinen eläin, eikä siihen uskontoja tarvita.

    Tottakai uskonnoilla on ollut suuri merkitys historiassa tieteen ja valistuksen leviämisellä, sitä ei voi kukaan kieltää. Yksittäiselle ihmiselle usko voi olla ainoa lohdun tuoja, mutta tänä aikana uskonnolla ei saisi olla enää minkäänlaista tekemistä valtion ja politiikan kanssa.

    Äänestä

  • Einarinari kirjoitti:

    Maailmankaikkeus on äärettömyys, sitä ei edes tiede pysty selvittämään. Kyllä usko ja uskontokin perustuvat faktoihin. Pääsiäisen ja Joulun tapahtumat mms. Tiede ei ole pystynyt kumoamaan uskon tai uskonnon käsitystä, vaikka tiede pyrkiikin kumoamaan uskon käsityksen, luomalla sen käsityksen, että tiede on oikea uskonto, mihin pitäisi uskoa.

    Totta, että uskonvarjolla sorrutaan. Ihminen ei ole luonnostaan hyvä ja inhimmillinen, kuten väitit. Historia sen todistaa.. Usko tukee ja tekee ihmisen hyväksi ja inhimmilliseksi. Monilla on kokemuksia tästä omassa lähipiirissään.

    Olen samaamieltä. Poliitikkojen ei pitäisi ottaa kantaa uskontoon liittyviin kysymyksiin. Politiikka ja uskonto ovat toisistaan erillä olevia asioita. Siihen toiseen kommenttiisi vastaan vaikka huomenna. Kiitos kommentista.

    Tiede pystyy ymmärtämään maailmankaikkeuta, vaikkei sitä pysty sataprosenttisesti selittämänkään. Siinä on juuri se hienous, että opimme siitä kokoajan enemmän. Kun uskovat pitäytyvät sokeasti uskossaan, tieteilijät ja tutkijat pystyvät myöntämään olevansa väärässä teoridensa suhteen jos todisteen niin väittävät, sekä myös pyrkivät osoittamaan teoriat vääriksi. Tämä on kehitystä ja oppimista.

    Mitä taas tulee uskonnon "faktoihin", suurin osa perustuu muutama tuhat vuotta vanhaan kirjaan mikä on ties kuinka moneen kertaan kirjoitettu ja tarinat suusta suuhun levinneet. Todellista näyttöä raamatun tapahtumille ei löydy. Saduksi kirjan huomaa viimeistään silloin kun ruvetaan rikkomaan fysiikan lakeja.

    Huomiona vielä, että kukaanhan ei pysty täysin todistamaan etteikö raamatun tapahtumat olisi totta. Se on vain helvetin epätodennäköistä että näin olisi. Jeesuksella on yhtä paljon todellisuusarvoa kuin muumipeikolla.

    Sillä ei ole väliä mihin kukanenkin uskoo. Sillä on väliä, että uskonnon varjolla ummistetaan silmät ympäröivältä maailmalta ja kehitykseltä sekä tuomitaan ja painostetaan yksittäisiä ihmisiä. (Näin kärjistettynä mutta ei liioiteltuna.)

    Vielä tuohon ihmisen hyvyyteen.. Kasvatus viimeistään tekee ihmisestä inhimillisen ja eettisen. Usko voi parhaillaan tukea tätä kehitystä niinkuin moni muukin tavoite tai päämäärä. Mutta mitään erikois-statusta sillä ei ole.

    (Ja vielä maailmankaikkeuden äärettömyydestä. Sitäkään ei voi varmasti tietää, mutta hullulta tuntuisi jos universumi olisi ääretön. Silloinhan kaikki mahdolliset asiat olisivat jo tapahtuneet äärettömän monella tavalla äärettömän monta kertaa.)

    Kuten sanoit, olen samoilla linjoilla. Tiede ei pysty maailmankaikkeutta selittämään, eikä asioita jotka liittyvät uskoon ja uskontoon, uskontoihin. Uskosta, uskkonnoista pyritään tietoisesti hakemaan ne ikävimmät asiat, kuten uskonsodat ihmishistoriassa ennen ja nyt. Maanjuuritasolla tiede ei pysty selittämään niiden tavallisten ihmisten hyviä tekoja, jotka ovat elämässään suorittaneet ja ovat olleet uskovaisia. Minulla on siitä omakohtaisia kokemuksia. Yksi esimerkki. Edesmennyt tätini kuoli yli 90 vuotiaana. Hän oli uskovainen. Hän oli aina auttamassa siellä, missä suvussa oli kuolemantapaus. Hänen läsnäolonsa rauhoitti ja antoi vaikeina aikoina uskomaan parempaan huomiseen. Uskoisin, että monilla muillakin on vasttaavia kokemuksia lähimmäiseen auttamisesta, kuten minulla. Tätini oli aina siellä missä apua tarvittiin.

    Totta, että uskonnon avulla painostetaan yksittäisiä ihmisiä ja se on väärin. Jokaisella tulee olla oma päätösvalta uskoon liityvissä asioissa.

    Raamatun tapahtumat tarua vai totta, sitä ei kukaan pysty todistamaan oikeaksi, kuten sanoit, ei myös tiedekkään. Uskon siihen, mitä raamattuun on kirjoitettu on totta. Tieteen tarkoitus on kumota monia asioita, kuten raamatun kirjoitukset. Jos pääsisimme ajassa taaksepäin muutama tuhat vuotta, ja olisimme elämässä sitä aikaa, kun ajanlaskumme alkoi, olisimme varmaan paljon viisaampia. Tuhansien vuosien matkalta palattuamme tähän nykyhetkeen, meillä olisi selvä vastaus, mitä kuoleman jälkeen. Ihmisen elinikä on korkeintaan 100 vuotta. Jos eläisimme 5000 vuotiaiksi, niin näihinkin kysymyksiin olisi löytynyt vastaus, elävä dokumentti historiasta ihmisen kertomana.

    Uskovaisen kanssa keskustelu on sillä tavalla hedelmätöntä, että uskovainen pysyy aina uskossaan on se sitten kuinka epäloogista tai järjetöntä tahansa. Maailmassa on vähintään satoja uskontoja, joista jokainen uskoo oman uskontonsa olevan se ainoa oikea. Olisi sitten lestadiolainen syntynyt hinduksi tai kristitty mormoniksi, he aina uskoisivat oman uskonsa olevan oikea valittu uskonto. Nykyäänkin syntyy paljon uskontoja, esim skientologia 1950-luvulta. Sitä pidetään yleisestikin huuhaana jopa uskovaisten keskuudessa. Mutta mitä eroa on L.Ron Hubbardilla ja Jeesuksella, molemmat oman aikansa ihmisiä, (mitä nyt Hubbard on oikeasti elänyt).

    Ihminen on biologinen olento joka kuoleman jälkeen lakkaa olemasta. Muuta meidän ei tarvitsekaan tietää, koska tämä elämä on se jota nyt elämme ja jossa vaikutamme ja johon jätämme jälkemme.

    Tieteen tarkoitus on ottaa asioista selvää, eikä kumota asioita. Asioita kumoutuu kun parempia todisteita löytyy. Tiede uusiutuu.

    Myös uskonnot ovat uusiutuneet tuhansien vuosien aikana ja uusiutuminen jatkuu edelleen uskovaisten vastusteluista huolimatta. Hyvään suuntaan ollaan menossa hitaasti ja varmasti, kunnes uskonnot pikkuhiljaa häviävät olemasta.

    Äänestä

Tiede ei ole pystynyt ratkaisemaan ongelmia ihmishistoriassa.

Oletko ihan tosissasi? Tälle lauseelle ei voi muuta kuin nauraa.

Mutta kehitys on mennyt eteenpäin, vähän soditaan uskontojen takia.

Oletko kuullut sellaisesta asiasta kuin terrorismi?

Äänestä
  • Kiitos kommentistasi. Minun on korjailtava mielipidettäni. Kyllä tiede on on pystynyt ratkaisemaan ongelmi. Ottaisin tässä esille lääketiede, joka on huimasti mennyt etteenpäin ja sen huomaa siinä kuinka vanhoiksi ihmiset elävät ja kuinka uusia tehokkaita lääkkeitä on keksitty.

    Terrorismillä ei välttämättä ole aina tekemistä uskontojen suhteen. Terrorismillä ratsastetaan uskon ja uskontojen varjolla. Terrorismissä liikkuu suuret rahat ja valta, Tuskinpa terroristit uskontakia tekevät tuhojaan.

    Äänestä

  • Ihmiset eroavat kirkosta jonkun Räsäsen mielipiteiden vuoksi. Ja miksi? Siksi että on helppo painaa tietokoneen näppäintä ja erota kirkosta. Mennään muiden eroavien mukana kuin sopulilauma. Joukkohysteriaa tuo kirkosta eroaminen on. Heikko on ihmisen itsetuno ja oma identiteetti, että antaa jonkun mielipiteiden vaikuttaa siihen kirkosta eroamiseen.

    Äänestä

  • Ajattelija4 kirjoitti:

    Ihmiset eroavat kirkosta jonkun Räsäsen mielipiteiden vuoksi. Ja miksi? Siksi että on helppo painaa tietokoneen näppäintä ja erota kirkosta. Mennään muiden eroavien mukana kuin sopulilauma. Joukkohysteriaa tuo kirkosta eroaminen on. Heikko on ihmisen itsetuno ja oma identiteetti, että antaa jonkun mielipiteiden vaikuttaa siihen kirkosta eroamiseen.

    Tuskin kukaan eroaa kirkosta jonkun mielipiteen vuoksi, asia on varmasti hautunut päässä pitkään ja tuollaiset aivopierulausunnot vain saattavat toimia indikaattorina. Joukkohysteria tässä asiassa on vain hyväksi, eli uskalletaan toimia. Ei sen pahempaa joukkohysteriaa kuin itse uskonto. Tässä vain aikuiset ihmiset päättävät omasta vakaumuksestaan. Enemmän pitäisi huolettaa niiden lapsien kohtalot, joita päivittäin aivopestään uskonlahkoon.

    Kirkosta eroaminen on muoti-ilmiö. Jonkun lausunnot saavat sen aikaan. Moni menee tähän muoti-ilmiöön ja luopuu uskostaan ajattelematta asiaa, omaa uskoaan. En usko, että lapsia aivopestään uskonlahkoon, uskontoon, tai uskoon tulemiselle. Kyllä lapset, tarkoitan ajattelevat nuoret, aikuisikään lähestyessään saavat itse tehdä omat valintansa. Uskonlahkot eivät saa olla esteenä rajoittamassa nuorten omiamielipiteitä. Hyvät suhteet pitää säilyttää niihinkin aikuistuviin nuoriin ja kunnioittaa heidän omaa mielipidettään uskoon liittyvissä asioissa, vaikka se ei aina kaikkia uskovaisia mielyttäsi. Hyvät ihmissuhteet ovat kaiken perusta. Ketään ei pidä hyljätä omien mielipiteidensä vuoksi.

    Äänestä

Kirkkoon kuuluminen ei tarkoita välttämättä sitä että on uskossa. Satoja tuhansia suomalaisia ihmisiä on tälläkin hetkellä evlut kirkon jäsenenä ilman uskoa ja hekin jatkavat tätä perinnettä kastamalla lapsensa, koska se on tapana. Jos tämä määrä lähtisi kirkosta pois, se olisi katastrofi kirkolle. Nyt kun vielä suurin osa suomalaisista kuuluu kirkkoon, kirkon ja valtion yhteistyötä voidaan perustella. Tämän takia valtion kirkko tuleekin myötäilemään kehityksen kaarta, jäseniä ei ole vara menettää.

Sillä ei ole mitään väliä, onko kirkosta eroaminen muoti-ilmiö vai ei. Ihmiset vain uskaltavat heittää romukoppaan asian, josta heille ei ole ollut muutenkaan mitään merkitystä.

Uskonnon merkityksen ymmärsi keskiajalla kun ei ollut tiedettä selittämään asioita. Nykyihmiselle uskonto on tarpeeton.

Tottakai jokaisella ihmisellä on vapaus uskoa mihin tahtoo ja sitä pitää kunnioittaa. Mutta ainoastaan silloin kun uskonto on henkilökohtainen asia, eikä siitä aiheudu vahinkoa muille.

Äänestä

Kun lesta kirjoittelee alkoholista tällä palstalla, tarkoittaa se, että kaikki on "ryyppy-jengin" jäseniä"...EI NOILLA HALVATUN LESTOILLA OLE KÄSITYSTÄ NORMAALISTA OLUEN , WHISKIEN YM . VIINIEN KOHTUULLISESTA KÄYTÖSTÄ.
Näyttää olevan niin, jotta kaikki jotka vähänkään juovat alkoholituotteita, ovat lestojen mielestä juoppoja !
Jaa´a ....mm erään lentofirman omistajat ovat kuin islamilaisia: mennään lappiin korpeen , jotta "jumala" näe ja siten pershheet olalle ! Akkakaan ei ole kielimässä hoitokokouksille miehensä touhuista....töissä lentolaitteella lapissa...HYVIN MENEE!

Äänestä
  • Hieno kommentti sinulta. Oli ne sitten Lestaadiolaisia, kirkkouskovaisia, tai uskovaisia, jotka eivät mihinkään uskonjärlestöön kuulukkaan, mutta uskovat kuitenkin. Monilla edellämainituistani ei ole käsitystä alkoholin kohtuukäyttämisestä. Lasillinen punaviiniä päivässä on tutkimustenmukaan todettu terveelliseksi annokseksi päivässä. Jos lasillisen punaviiniä ottaa päivässä, silloin ei pidä yleistää ketään juopoksi. Valitettavasti alkoholiin kriittisimmin suhtautuvat haluavat yleistää ja tuomita alkoholin kohtuukäyttäjän juopoksi, joka lasillisen punaviiniä ottaa päivässä. Pitää kuitenkin muistaa, alkoholi on viisasten juoma. Sinulla näyttää olevan käsitys, mikä on alkoholin kohtuukäyttämistä. Mitä se kohtuus, alkoholin käyttämisessä on, sitä pitäisi monenkin pohtia omalla kohdallaan, se on hyvin yksilöllistä. Yleistä ohjetta, mikä on sopiva määrä alkoholia, siihen ei ole vastausta, koska ihmiset ovat erilaisia luonteeltaan. Siihen sanoisin alkoholi on viisasten juoma. Alkoholi vaikuttaa moniin ihmisiin eritavalla.

    Äänestä

Pitkän tauon jälkeen palasin tähän aloittamaani keskusteluviestiketjuun. Kommentteja, omat kommenttini mukaanlukien 94 ja lukukertoja 624. Keskustelun avasin kuukausi sitten ja vielä näyttää kommentteja tulevan. Huikea määrä, minulle tämä määrä on arvoitus. Minulta loppuvat sanat kesken. Hienoja kommentteja, mielipiteitä puolesta ja vastaan, asiallista keskustelua, joskus värikästäkin keskustelua. Palataan. Ja heippa!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

ajattelija4 kirjoitti:

Arvostelette kielteisesti koko toiminnan. Kaikki perustuu tietämättömyyteen ja suvaitsemattomuuteen. Itse olen tuntenut ja tunnen Lestaatiolaisia eikä minulla ole heistä mitään moitittavaa. Itse kuulun kirkkoon ja hyväksyn kaikki uskonlahkot. Ei pidä liikaa kiinittää huomiota uskonoppeihin eri uskontolahkojen välillä. Vaan pitää oppia tuntemaan uskovaisia ihmisiä, heidän elämäntapaansa kohdata muita ihmisiä. He tekevät paljon hyvää monenkin syrjäytyneen ihmisen hyväksi. Monikin uskovainen ihminen, kuului sitten mihin uskontoon tahansa, viettää raitista ja terveellistä elämää, ei ryyppää ei tupakoi... Enemmän pitää kiinittää huomiota siihen hyvään mitä eri uskonnot ovat saaneet aikaan. Toivon enemmän suvaisevaisuutta ja ymmärrystä. Moni kielteinen arvostelu eri uskontoihin perustuu tietämättömyyteen. Hyvistä teoista ihminen muistetaan, kuului hän sitten mihin uskontoryhmään tahansa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu