Rasismista

Rasisteja ovat myös ne jotka eivät suvaitse rasisteja.
Loisivan ja rikollisen maahanmuuton suvaitseminen on samaa kuin rikollisuuden hyväksyminen, rasismia tämäkin lain mukaan.
Ruotsalaiset ovat hurahtaneet elämysmatkailuun Suomessa, heidän mielestään on suuri elämys kun voi jättää lompakon ulkoterassille vartioimatta ja pulahtaa uimaan, pelkäämättä että lompakkoa sillävälin varastetaan.
Tähän on tultu, Ruotsi on kaikessa suvaitsevaisuudessaan suvainnut loisivaa ja rikollista maahanmuuttoa siinä määrin että maa on jo todellisissa vaikeuksissa ulkoa tulleiden rikollistensa kanssa.
Eikä olisi jo hyvä herätä todellisuuteen myös Suomessa.
Monikultturisuus on vain teoreettinen utopia eikä tule tällä istumalla toteutumaan vuosituhansiin. Ihminen on aina tuntenut olonsa turvalliseksi omiensa parissa jo ammoisista ajoista lähtien ja vieraisiin on suhtauduttu terveellä varovaisuudella. Maailman väkivaltaisimpia paikkoja ovat vääjäämättä ne joissa pakkoasustaa yhdessä useita rotuja ja kansallisuuksia.
Vai tietääko joku todella monikulttuurisen maan missä olo on auvoisaa ja rauhallista ?

X
8668
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

"Rasisteja ovat myös ne jotka eivät suvaitse rasisteja."

Rasisti on henkilö joka syrjii / vihaa joitain ihmisiä heidän ominaisuuksien takia, ei heidän mielipiteidensä takia. Rasismi on aate / mielipide. Jos ei suvaitse jonkun henkilön(rasistin) mielipidettä, ei sillä ole mitään tekemistä rasismin kanssa, vaan pyritään ylläpitämään suomalaista yhteiskuntaa noudattamalla lakia.

Äänestä
  • rasistikortti heilahtaa myös muista kuin mainitsemistasi syistä.

    Onko loisivan ja rikollsien maahanmuuton vastustaminen mielsestäsi rasismia?

    X

    Äänestä

  • XXX kirjoitti:

    rasistikortti heilahtaa myös muista kuin mainitsemistasi syistä.

    Onko loisivan ja rikollsien maahanmuuton vastustaminen mielsestäsi rasismia?

    X

    Heilahtaa varmasti, vaan silloin heiluu väärin perustein.

    Ei, minkäänlaisen maahanmuuton vastustaminen ei ole rasismia, mikäli se on rodusta riippumatonta.

    Äänestä

  • jst kirjoitti:

    Totta puhut. Käytännön totta on myöskin se että rikollisen ja loisivan maahanmuuton vastustaminen mielletään yleisesti rasistiseksi toiminnaksi. Eli maahanmuuttoa ei missään nimessä haluta jakaa millään lailla, asia tuntuu olevan tabu.

    Usein maahanmuuttoa vain vastustetaan henkeen "Ei somaleita Suomeen!" Tämä on rasistista sikäli, että siinä annetaan ymmärtää että muunmaalaiset / rotuiset ovat tervetulleita. Asioista pitäisi puhua niiden omilla nimillään. Maahanmuuton vastustaminen ja nationalismi eivät itsessään ole rasistista toimintaa, vaikka tosin sama porukka usein perustelee mielipiteitään rasistisilla argumenteilla.

    Laput silmillä kaiken yleistäen on helppo kulkea. Onneksi nykyisin olen havaitsevinani lisääntyvää henkeä että asioista uskalletaan ja voidaan puhua niiden oikeilla nimillä, ilman että rasistikortti heilahtaa. Ja jos heilahtaakin niin, so what.

    Itseäni kyllä häiritsisi jos minua sanottaisiin rasistiksi. Tosin tietäisin sen olevan perätöntä, ja siksi antaisin mennä toisesta korvasta ulos.

    No jaa, eipä minua ihmeemmin häiritse jos joku rasistiksi moittiikin.

    Kerrankin joku väitti, että olen fasisti. Sikäli outoa, että olen mielestäni korkeintaan maltillinen natsi...

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

XXX kirjoitti:

Rasisteja ovat myös ne jotka eivät suvaitse rasisteja.
Loisivan ja rikollisen maahanmuuton suvaitseminen on samaa kuin rikollisuuden hyväksyminen, rasismia tämäkin lain mukaan.
Ruotsalaiset ovat hurahtaneet elämysmatkailuun Suomessa, heidän mielestään on suuri elämys kun voi jättää lompakon ulkoterassille vartioimatta ja pulahtaa uimaan, pelkäämättä että lompakkoa sillävälin varastetaan.
Tähän on tultu, Ruotsi on kaikessa suvaitsevaisuudessaan suvainnut loisivaa ja rikollista maahanmuuttoa siinä määrin että maa on jo todellisissa vaikeuksissa ulkoa tulleiden rikollistensa kanssa.
Eikä olisi jo hyvä herätä todellisuuteen myös Suomessa.
Monikultturisuus on vain teoreettinen utopia eikä tule tällä istumalla toteutumaan vuosituhansiin. Ihminen on aina tuntenut olonsa turvalliseksi omiensa parissa jo ammoisista ajoista lähtien ja vieraisiin on suhtauduttu terveellä varovaisuudella. Maailman väkivaltaisimpia paikkoja ovat vääjäämättä ne joissa pakkoasustaa yhdessä useita rotuja ja kansallisuuksia.
Vai tietääko joku todella monikulttuurisen maan missä olo on auvoisaa ja rauhallista ?

X

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu