palkkavertailu

työantajan velvollisuuksiin kuuluu tasa-arvon edistäminen ja siitä syystä työantaja laatii yhdessä työntekijöiden edustajan kanssa ajantasaisen tasa-arvosuuunnitelman, joka sisältää koko henkilöstöä käsittävän palkkavertailun ja töiden vaativuusarvioinnin, jolloin palkkausjärjestelmien kehittäminen samapalkkaisuusperiaatteen mukaiseksi on mahdollista.

niin?
24146
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Nämä palkkavertailut ovat yhtä sontaa kaikki. Yhdessäkään palkkavertailuohjeessa en ole nähnyt sitä, että tehdyt työtunnit otetaan huomioon. Nämä STM:n tasa-arvoyksikön ladyt (kaikki naisia) eivät halua otettavaksi huomioon sitä, että miehet tekevät enemmän töitä.

Esimerkiksi mieslääkärit tekevät viidenneksen enemmän työtunteja vuodessa kuin naiset. Lisäksi mieslääkäri käsittelee päivässä enemmän potilaita kuin naislääkäri. Mieslääkäri jättää turhat löpinät pois ja silti hoidon tasossa ei ole eroa. Naislääkäreille vaaditaan parin kymmenen prosentin palkankorotuksia, sillä Tilastokeskuksen palkkatilastojen mukaan he ansaitsevat vain 84 % miesten ansioista.

Sellaisen STM:ssä sorvatun työpaikkakohtaisen tasa-arvosuunnitelman mukaan naislääkärit ovat palkkakuopassa!!!! Revi siitä!

Äänestä
  • Useissa eri ammateissa on tullut oltua ja jokaisessa "löpinöijät" ovat niitä miehiä, jotka mielellään katsovat sivusta kun nainen tekee heidänkin osuutensa!
    (Niin töissä kuin kotona miehellä näyttää olevan aina parempaa tekemistä kuin itse työt - kunhan "orjatar" on läsnä.)

    Ja eikös palkoista kyse ollessa, kyse ole yleensäkin tuntipalkoista, jonkun kyseisen naivismin sijaan ja sen mukaan kyseiset tilastot lasketaan?

    Äänestä

  • Kasva isoksi kirjoitti:

    Useissa eri ammateissa on tullut oltua ja jokaisessa "löpinöijät" ovat niitä miehiä, jotka mielellään katsovat sivusta kun nainen tekee heidänkin osuutensa!
    (Niin töissä kuin kotona miehellä näyttää olevan aina parempaa tekemistä kuin itse työt - kunhan "orjatar" on läsnä.)

    Ja eikös palkoista kyse ollessa, kyse ole yleensäkin tuntipalkoista, jonkun kyseisen naivismin sijaan ja sen mukaan kyseiset tilastot lasketaan?

    Täältä löytyy hyvä kirjoitus aiheesta palkkaerot:

    http://paulisumanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/130024-postia-kansanedustajille

    Mielenkiintoista kyllä Tilastokeskuksen palkkaluvut jäävät reippaasti jälkeen kansainvälisen työjärjestön ILO-standardeista. Erilaiset palkka- ja olosuhdelisät lasketaan surutta mukaan, vaikka ILO tämän kieltää.

    Suomalaisesta palkkavertailusta myös puuttuu erittelyt tehdyltä ja ei-tehdyltä työajalta. Tämä siksi, että mitattavat palkat ovat kuukausipalkkoja. Tuntipalkkoja siis ei huomioida todellisina. Ne on vakioitu 170 tuntiin per kk. Siten on mahdotonta sanoa, miltä käytännön työajalta miehet ja naiset saavat palkkaa.

    Äänestä

Kova jätkä oot, kun oot ryhtynut femakoksi jotta voisit olla kiusaajana. On se kumma että kaikki profeministit on työttömiä, matalapalkka-aloilla, yliopiston "tutkijoina", pätkätyöntekijöinä tai muunlaisessa löysässä hirressä.

Onko juttu siis se, että jotta et olisi täysin kiusattu, niin femakkona pääset kiusaajaksi?

Samaa paskasakkia siis, kuin ne juutalaiset jotka ryhtyi natseiksi ja nää muut jotka kuuluu tähän sakkiin, - juudakset siis.

Etkö ole huolissasi että saat nyrkistä silmään jossain kadulla, kiusausvaltasi on kuitenkin aika marginaalista, ja kiusattuja aika pino? Muutenkin aatteesi on vähän alaviistoon menossa; eikö olisi fiksua mennä vaikka jollekkin kurssille jossa voisi vähän kouluttautua, ja kiusata köyhiä vaikka ostamalla bemari ja parkkeeraamalla se invapaikalle?

Äänestä

Tasa-arvokysely tehtiin firmassa ja siitä selvisi, että sukupuoleen perustuvaa epätasa-arvoa ei vastaajien mielestä ollut. Sen sijaan ikään perustuvaa syrjintää epäiltiin olevan, palkkaa kun ei vanhemmilla työntekijöillä enää kovin usein nosteta.

Niin että mitä nyt tehdään?

Äänestä
  • viimeiset ikälisät eli ansiovuosilisät tulevat 11 vuotta kestäneen palvelussuhteen jälkeen silloin, kun palkkaus perustuu keskitetysti sovittuun taulukkopalkkaukseen.

    kokeneempien työntekijöiden palkkausta parantaa yleensä työuralla eteneminen, esimerkiksi työntekijästä siirtyminen vastuullisempiin laadunvalvonta- tai työnjohtotehtäviin.

    pelkkä kysely ei riitä, jos henkilöstön palkkaus ei ole transparenttia eli henkilöstön edustajat (luottamusmiehet) eivät tunne palkkatasoja ja -perusteita kaikilta työnantajan palveluksessa olevien toimialoilta.

    Äänestä

  • manna gryn kirjoitti:

    viimeiset ikälisät eli ansiovuosilisät tulevat 11 vuotta kestäneen palvelussuhteen jälkeen silloin, kun palkkaus perustuu keskitetysti sovittuun taulukkopalkkaukseen.

    kokeneempien työntekijöiden palkkausta parantaa yleensä työuralla eteneminen, esimerkiksi työntekijästä siirtyminen vastuullisempiin laadunvalvonta- tai työnjohtotehtäviin.

    pelkkä kysely ei riitä, jos henkilöstön palkkaus ei ole transparenttia eli henkilöstön edustajat (luottamusmiehet) eivät tunne palkkatasoja ja -perusteita kaikilta työnantajan palveluksessa olevien toimialoilta.

    Kyllä se kysely antaa aika vahvan signaalin luottamusmiehille. Aika paha on vaatia työnantajalta mitään toimia, jos henkilöstö itse ilmoittaa kysyttäessä, että sukupuolesta johtuvaa syrjintää ei ole.

    Äänestä

  • näin se nyt on kirjoitti:

    Kyllä se kysely antaa aika vahvan signaalin luottamusmiehille. Aika paha on vaatia työnantajalta mitään toimia, jos henkilöstö itse ilmoittaa kysyttäessä, että sukupuolesta johtuvaa syrjintää ei ole.

    ei enää, sillä palkkavertailua koskevaa muotoa täsmennetään tulevassa tasa-arvolaissa. palkkavertailulle tulee siis valtakunnallinen standardi.

    ja nimenomaan siksi, että tasa-arvosuunnitelmia ja palkkavertailuja on tähän asti tehty vähän sinne päin heikoilla lähtötiedoilla. työnantajat usein erehdyttävät työntekijäosapuolia antamalla palkkavertailuihin tes:n sopimustietoja todellisten palkkojen sijaan tai sitten yrittämällä eksyttää toimialat riitelemään keskenään.

    isoissa konserneissa voi olla satoja työntekijöitä, joita edustaa jopa kymmeniä eri ay-jaostoja. paitsi sukupuolten välistä tasa-arvoa, niin palkkavertailu edistää muutenkin työpaikkademokratiaa ja oikeudenmukaisuutta.

    ay-liikkeellä on onneksi omat keinot selvittää palkkaerojen suuruusluokkia toimialakohtaisesti, palkansaajien tutkimuslaitos nimittäin tuottaa jatkuvasti eri ay-järjestöille jäsenkohtaisesti kyseltyä palkka- ja työolotietoa.

    Eläköön erilaisuus, erilaiset työtehtävät ja erot niistä maksettavista palkoista. Alas sosialistinen harmaa yhdenmukaisuus.

    Äänestä

Mannaryyni sanoo: "palkansaajien tutkimuslaitos nimittäin tuottaa jatkuvasti eri ay-järjestöille jäsenkohtaisesti kyseltyä palkka- ja työolotietoa."

Tuottaako Palkansaajien tutkimuslaitos todella sellaista palkkatietoa, missä on otettu huomioon tehdyt työtunnit? Sitähän on nimittäin mahdotonta tehdä palkkatiedoista, sillä kuukausipalkat maksetaan jo jokaisen kuun puolessa välissä, jolloin loppukuun työaikatietoja on mahdotonta tietää.

Palkansaajien tutkimuslaitos tuottaa sitä samaa palkkatietopaskaa kuin Tilastokeskuskin, mitä tulee tehtyihin työtunteihin.

Jos Palkansaajien tutkimuslaitos tuottaa ansiotasotietoa, sillä ei ole mitään tekemistä palkkatasotiedon kanssa.

Palkkataso ja ansiotaso ovat ihan eri asiota. Niinkuin appelsiinien ja omenoiden vertaaminen keskenään.

Äänestä
  • joo, ja edellisen kuukauden palkkatiedot = bruttopalkka erittelyineen, matkakorvaukset, ay-jäsenmaksut, yms. työttömyysvakuutusmaksut sekä pankkitilille maksettu nettopalkka ovat toki jo tiedossa.

    joku höperö esitti aikaisemminkin että "palkansaajan palkka on eri asia kuin palkansaajan ansio", mikä tosin kirjaimellisesti pitääkin paikkaansa. palkansaajan ansio kuitenkin koostuu perusluonteisesta palkasta ja erilaisista palkanlisistä eli palkansaajan ansioiden pohjana on palkkaus :*)

    ehkä kuitenkin uskomme tilastokeskuksen ja erilaisten palkkaukseen erikoistuneiden tutkimuslaitosten kykyyn erotella palkkaukseen liittyvät tekijät ja niiden kykyyn suorittaa asianmukaiset palkkavertailut joko tasoittamattomien ansioiden tai sitten palkkauksen eri osien suhteen.

    tehdyt työtunnit otetaan huomioon tietenkin tuolla työnantajakohtaisissa palkkavertailuissa, mutta niissä otetaansamassa yhteydessä huomioon myös muitakin -usein laadullisia- palkkaan vaikuttavia tekijöitä. varsinaiset palkkavertailuthan tehdään sitä paitsi euroopan unionin suositusten mukaisesti ja ILO:n samapalkkaisuussopimuksen sanamuotoa mukaillen samaa tai saman arvoista työtä tekevien työtehtäviä vertaillen.

    work of same value.

    kaikkia palkansaajia koskevasti työaikaero miesten eduksi lienee 20 prosenttia,. eli miehet ryhmänä tekevät sen verran enemmän työtunteja vuodessa. säännöllisessä kokoaikatyössä tuo ero on kuitenkin noin 6 prosenttia ja sukupuolten välinen palkkaero samassa ryhmässä nöin 17,5 prosenttia.

    kaikkien palkansaajamiesten ja -naisten työaikaero (20 prosenttia) selittyy sillä, että osa-aikatyötä tekevistä suurin osa on naisia ja toisaalta ylipitkiä viikkoja tekevien ryhmässä on miesten yliedustus.

    Äänestä

  • manna gryn kirjoitti:

    joo, ja edellisen kuukauden palkkatiedot = bruttopalkka erittelyineen, matkakorvaukset, ay-jäsenmaksut, yms. työttömyysvakuutusmaksut sekä pankkitilille maksettu nettopalkka ovat toki jo tiedossa.

    joku höperö esitti aikaisemminkin että "palkansaajan palkka on eri asia kuin palkansaajan ansio", mikä tosin kirjaimellisesti pitääkin paikkaansa. palkansaajan ansio kuitenkin koostuu perusluonteisesta palkasta ja erilaisista palkanlisistä eli palkansaajan ansioiden pohjana on palkkaus :*)

    ehkä kuitenkin uskomme tilastokeskuksen ja erilaisten palkkaukseen erikoistuneiden tutkimuslaitosten kykyyn erotella palkkaukseen liittyvät tekijät ja niiden kykyyn suorittaa asianmukaiset palkkavertailut joko tasoittamattomien ansioiden tai sitten palkkauksen eri osien suhteen.

    tehdyt työtunnit otetaan huomioon tietenkin tuolla työnantajakohtaisissa palkkavertailuissa, mutta niissä otetaansamassa yhteydessä huomioon myös muitakin -usein laadullisia- palkkaan vaikuttavia tekijöitä. varsinaiset palkkavertailuthan tehdään sitä paitsi euroopan unionin suositusten mukaisesti ja ILO:n samapalkkaisuussopimuksen sanamuotoa mukaillen samaa tai saman arvoista työtä tekevien työtehtäviä vertaillen.

    work of same value.

    kaikkia palkansaajia koskevasti työaikaero miesten eduksi lienee 20 prosenttia,. eli miehet ryhmänä tekevät sen verran enemmän työtunteja vuodessa. säännöllisessä kokoaikatyössä tuo ero on kuitenkin noin 6 prosenttia ja sukupuolten välinen palkkaero samassa ryhmässä nöin 17,5 prosenttia.

    kaikkien palkansaajamiesten ja -naisten työaikaero (20 prosenttia) selittyy sillä, että osa-aikatyötä tekevistä suurin osa on naisia ja toisaalta ylipitkiä viikkoja tekevien ryhmässä on miesten yliedustus.

    No mitä asialle (erot työajoissa, erot palkassa) pitäisi mielestäsi tehdä?

    Äänestä

  • Ja sitten? kirjoitti:

    No mitä asialle (erot työajoissa, erot palkassa) pitäisi mielestäsi tehdä?

    suhteuttaa toisiinsa oikeudenmukaisesti, siitähän koko tasa-arvosuunnitelmassa on kyse. töiden erilaisuudesta johtuen samanarvoisilla töillä voi olla erilaiset työaikajärjestelmät, esimerkiksi jatkuvaprosessisella tehtaalla tai sairaaloissa, joissa vuorotyöläisten lisäksi hallinto, markkinointi, huolto jne.. työskentelevät pääosin yhdessä vuorossa päiväaikaan.

    tietenkin palkkojen ja etenkin työtehtävien vertailu on vaikeaa ja asiaa ei yhtään auta sekään, että jokainen toimiala pitää juuri omien jäsentensä ammattityötä kaikkein arvokkaimpana.

    töiden vaativuusarviointiin on kehitetty valmiita malleja, joilla tuo vertailun tekeminen helpottuu ja konsulttiyritykset myös tekevät (maksua vastaan) töiden vaativuusarviointeja. yleinen standardi olisi tietenkin kaikkein paras lähtökohta.

    Jonkinlaisia tasoituksia siis, joilla otetaan miehiltä ja annetaan naisille, kunnen palkat ovat "tasa-arvoisia"?

    Miksei edelleenkään sinun mielestäsi merkitse mitään se, mitä työntekijä saa aikaan, siis miksei arvioinnissa oteta huomioon työntekijän aikaansaamaa euromääräistä tulosta? Työtehtävät voidaan kyllä arvioida samanarvoisiksi, mutta yksi henkilöistä tuottaa loistavasti, toinen oman palkkansa ja kolmas tarvitsee yhteiskunnan rahoja toimintaansa.

    Äänestä

  • Oikeudenmukaisuus... kirjoitti:

    otetaanpa huomioon "tuottavuuskin" palkkavertailussa.

    palkkavertailu jakaantuu palkan perusosan, palkanlisien JA yksilöllisen työssä suoriutumisen palkitsemisen vertailuun. samapalkkaisuusperiaate tarkoittaa täsmälleen sitä, että palkkausperusteiden tulee olla syrjimättömät ja siten henkilökohtaisesta osaamisesta saa ja on ay-liikkeenkin mielestä oikein palkita.

    laatupalkkiojärjestelmät esimerkiksi palkitsevat ttyöntekijöitä tuottavuudesta.

    ja työnantajajilla on jo nykyisin riittävän laajat oikeudet karsia kuluja (irtisanoa tuottamattomina pitämiään työntekijöitä) esimerkiksi yt-menettelyn avulla.

    No niinhän ne ovatkin syrjimättömiä jo nyt, koska TULOSpalkkio perustuu nimen omaan mitattuun tulokseen, mikä ei mitenkään ole sukupuolesta riippuvainen asia.

    Heti, kun tulospalkkioon sekoitetaan jotain handicappejä, se lakkaa olemasta tulospalkkio.

    Äänestä

Jii olavien ja muiden femakoiden taso: naapurin Pera tienaa enemmän kuin minä, epistä, minua syrjitään!

Faktat esiin:

1. nainen saa tasan yhtä paljon/vähän palkkaa _tasan samasta_ työstä kuin mies.

2. nainen tienaa tasan yhtä paljon/vähän kuin mies _tasan samasta_ työstä kuin mies tehdessään _tasan saman_ määrän työtunteja

Siitä vain kumoamaan tämä totuus, jos on esittää todistusaineistoa muunlaisesta asiantilasta.

Äänestä
  • entä silloin, kun puhumme ILO 100/1951 sopimuksen mukaisista samanarvoisista töistä?

    Äänestä

  • manna gryn kirjoitti:

    entä silloin, kun puhumme ILO 100/1951 sopimuksen mukaisista samanarvoisista töistä?

    Niitä ei kukaan ole vieläkään kyennyt määrittelemään. Yritystä on ollut sen verran, että muistan sairaanhoitajien halunneen, että heitä verrataan insinööreihin. Kuinka yllättävää. Kukapa haluaisi, että omaa työtä verrataan alemman palkan töihin? Kuitenkin perushoitajan työ taitaa olla huomattavasti lähempänä sairaanhoitajan työtä kuin edellä mainittu.

    Ettei taas unohtuisi, palkkaa ei makseta koulutuksesta, vaan työstä. Postia jakavalle maisterille maksetaan posteljoonin palkka, eikä senttiäkään maisterislisää.

    Eikös manna voisi jo unohtaa vuoden -51 hassunhauskan sopimuksen, joka on täysin ympäripyöreä?

    http://paulisumanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/80672-ilo-100-sopimus-eli-ns-samapalkkasopimus-vuodelta-1951

    Tässä vähän vanhempi sopimus. Toteutuukohan sekään ihan oikeasti?

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Ihmisoikeuksien_yleismaailmallinen_julistus

    Äänestä

  • Manna-usko kirjoitti:

    24. artikla. Jokaisella on oikeus lepoon ja vapaa-aikaan, työajan järkevään rajoittamiseen sekä määräaikaisiin palkallisiin lomiin.

    Mitäs jos hoidetaan tämä loma-asia ensin maailmanlaajuisesti kuntoon ja aletaan sitten viilata Suomen hyvätuloisten naisten palkkoja. Nythän esimerkiksi USAssa ei taida kaikilla olla lomia ollenkaan, meillä taas naiset lomailevat työaikatilastojen perusteella yllin kyllin.

    No, joko manna hyytyi? Sopimuksistako valitaan vain yksi kohta, johon takerrutaan liikuttavalla innolla, samalla unohtaen kaikki muut hyvät pyrkimykset?

    Äänestä

Naisvaltaisilla aloilla on päättäjätkin yleensä naisia tai heidän tukipilarit ovat naisia. He ovat saaneet oman palkkansa sellaiseksi, kun ovat halunneet, alaisillaan on huomattavan paljon huonompi palkka kuin kriteerit otetaan huomioon. Miesvaltaiset alat taas perustuu suoraan normi mukaisten palkkauksien mukaan. Miesvaltaisetalat ja niiden palkkaerot:

1. Työtehtävät
2. Työn vaativuus
3: Kokemus
4. Vastuullisuus
5. Omat "lisävastuut"

Jos nainen tekee tismalleen samaa työtä ja muutkin kriteerit täyttyy, on hänen palkkansa täysin sama kuin miehellä.

Äänestä

Ei tuossa juttu ole suurempi kuin rasismissa. Sääli vain, että naisia ei tasa-arvoon lueta vaan käytetään kuten muinoin.

Äänestä

Ihmettelen, miksei yksikään syrjintää vastaan-oleva nainen ole kehdannut haastaa työnantajaansa?
Vai halutaanko asioista vain vaieta?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

manna gryn kirjoitti:

työantajan velvollisuuksiin kuuluu tasa-arvon edistäminen ja siitä syystä työantaja laatii yhdessä työntekijöiden edustajan kanssa ajantasaisen tasa-arvosuuunnitelman, joka sisältää koko henkilöstöä käsittävän palkkavertailun ja töiden vaativuusarvioinnin, jolloin palkkausjärjestelmien kehittäminen samapalkkaisuusperiaatteen mukaiseksi on mahdollista.

niin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu