Lohdutusta, varoitusta ja kehotusta

Pitääkö profetian olla aina ennustusta?
Eikö se voisi olla lohdutusta, varoitusta ja kehotusta, niin että seurakunta siitä rakentuisi?
Eikö profetia voisi olla myös opetuksen sanaa?
14112
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

ja toisella ja armolahjat moninaiset, eikä tärkeintä ole sitä armolahjan nimeä erottaa vaan se onko Hengen sanoma Jumalalta vain muun hengen tuotosta, sillä eivät kaikki ole Jumalasta.

Oleellista myös totuudessa pysyminen eikä se kuulostaako suloiselta kuin mesimarja luonnossa.

Äänestä

Jos totuudessa pysytään, niin meidän tulisi muistaa Jeesuksen ja apostolien varoitukset tästä pahasta ajasta. On vääriä profeettoja, vääriä kristuksia ja väkevää eksytystä. On ihmetekoja, ennustusta ja riivaajien ulosajamista Jeesuksen nimessä, mutta Jeesus ei näitä vääryyden tekijöitä tunne.

On lupaukset niille, jotka pysyvät uskollisina loppuun asti.
On kehoitukset valvoa ja rukoilla, niin että kestämme seisoa Ihmisen Pojan edessä, kun hän saapuu.

On opetukset pysyä raittiina ja käyttäytyä sopimattomasti. On neuvot siitä, miten Jumalan seurakunnan kokouksissa tulisi menetellä.

On Jeesuksen kertomukset viidestä viisaasta ja viidestä tyhmästä neitsyestä. On Ilmestyskirjan ennustus kahdesta Jeesuksen todistajasta. Näistä tiedämme, milloin Herran tulemus on lähellä.

Tällaista profetiat voisivat mielestäni sisältää (ei ole pakko ennustaa).

Äänestä
  • hups... pitäisi lukea "on ohjeet käyttäytyä sopivasti"...

    Äänestä

Nythän on niin, että vastaus on riippuvainen siitä, kenelle kysymyksen esitämme.
Uskonelämän alkumetreillä olevalle, suurelle uskovaiselle, vai kenelle?
Eilen opiskelimme uskovaisten hierakiasta, joten mille portaalle nyt esitämme kysymyksen?

Suurimmat uskovaiset on armeijan ylimmillä paikoilla, ja heidän alipäällystönsä on normaalit riviuskovaiset. Miehistön muodostaa kaikki ei-uskovaiset ja muuta kuin kristillisjuutalaista uskoa tunnustavat. Heidän tehtävänsä on pelkästään toimeenpanna annetut määräykset käytäntöön, sillä Herran hengen mukaiset päätökset eivät heiltä onnistu.

Äänestä

Lohdutusta tarvitaan.

Äänestä

No, lohdutusta on se, että Jumala pitää huolen omista lapsistaan. Me saamme luottaa häneen täysillä.

Äänestä

Luja usko, niin luotta ja on rauha sydämessä. Uskossa kasvamisessa on erilaisia vaiheita ja siksi aloituksen aiheet juuri Pyhän Hengen tehtäviä.

Äänestä

Profetalinen ihminen saa Herralta sanomia, eikä aina ennustuksia lainkaan. Johonkin tilanteeseen sopivaa lohdutusta ja kehotustakin. Niin se olee.

Äänestä

Jeesuksen toimeenpanema tempaus tulee kuin varas yöllä, ei kellot kaulassa, eikä merkinantolippuja heilutellen, vaan VARKAIN.

Jos Israel on tehnyt rauhan, tiedät että ylösottokin on jo tapahtunut. Mikäli säkkipukuiset todistajat alkavat julistaa ja tehdä ihmeitä, on ylkä jo mennyt. Jos kolmas maailmansota tai Venäjä on hyökännyt Suomeen, on morsian jo poissa.

Jeesus tulee noutamaan morsiantaan niin, että on kaksi miestä pellolla; toinen korjataan talteen, ja toinen jätetään. Kaksi naista on jauhamassa käsikivillä; toinen korjataan talteen, ja toinen jätetään. Kaksi miestä yhdellä vuoteella; toinen korjataan talteen, ja toinen jätetään.

Lohdutusta tuo se, että suuri sadonkorjuu on silloin vasta alkanut.

www.pelastussanoma.fi

Äänestä

Lopun merkit on näkyvissä monella tavalla nytkin. Raamatunprofetioista suurin osa jo täyttynyt. Pyhän Hengen tehtäviin kuuluu aloituksenkin mainitsemat lohdutus, kehoitus ja varoitus. Niistä kiitämme.

Äänestä

Aloitus asiaa. Sinä lueteltu juuri Pyhän Hengen tehtäviä, lohdutusta, varoitusta ja kehotusta. Seurakuntaa, siis toisia ihmisiä vartenhan armolahjat annetaankin. Kielillä puhuva vahvistaa itseään. Olikos se niin.

Äänestä

Profetia lohduttaa, rohkaisee ja kehoittaa (=nuhtelee rakkaudella tai ohjaa). Kristuksen todistus on profetian Henki, joten mitä tahansa profetaalinen sana sisältääkin, sen tulee kirkastaa Kristusta ja vetää lähemmäksi Häntä. Lohduttava profetia ei vähättele Sanaa, rohkaiseva profetia tunnistaa Jumalan kutsun ja ihmisen kutsumuksen, ja tärkeää on muistaa että Kehoittava profetia ei aja ihmistä itse itseään parantelemaan kunnes joskus sitten uskaltaa tulla Jeesuksen tykö, vaan ensin Jeesuksen luo, sillä sieltä alkaa oikea parannus silloin kun siihen on aihetta. Profetiassa itsessään on voima sen toteuttamiseen kun se uskossa vastaanotetaan. Sitten vain askeleita Sanan viitoittamaan suuntaan. Suunta on aina enemmän Kristuksen kaltaisuuteen, suurempaan armoon ja rakkauteen, pyhitykseen jonka rakkaus aikaansaa, eli lähemmäs Kristusta. Aikainmerkit on kaikkien nähtävissä, vaikka toki niistäkin joskus tulee profetiaa muistuttamaan jos ihminen ei muista että se on Jumala joka kaikkea loppujenlopuksi hallitsee. Jumala elää ajan ulkopuolella, joten samoin profetiassa voi olla mikä tahansa menneen, nykyisen tai tulevan ajan asia joka on merkityksellinen nyt. Jumala on aina nyt:) Samoin on suunnaton rakkaus läsnä siellä missä on profetaalinen sana, olkoon se nuhde tai varoittava sanakin, siellä Jumalan rakkaus on selvästi läsnä.
Siellä missä on kiivaus, riitaisuus, katkeruus, vähättely tai tuomiohenki, on huono hengen hedelmä- ja kasvaako samasta puusta sekä hyvä että huono hedelmä.. Sellaisesta puusta ei tule syödä. Katsotaan että se mitä nautimme, kasvaa sekä hyvästä juuresta että hyvästä oksasta. Me emme karsi oksia, Herra itse karsii, mutta me saamme ihan kauniisti kieltäytyä jos meille tarjoillaan syötäväksi kelpaamatonta. Moni huono hedelmä ei kuitenkaan ole huono, vaan raakile. Eikä oksia karsita siksi että hedelmät ovat raakoja, vaan sellaisia puita ravitaan ja tuetaan että kestävät hedelmien painon.

Äänestä

Olipa hienoa lukea asiallista kirjoitustasi. Juuri niin koen kuin kirjoitatkin. Yksi kohta kirjoituksessani sykähdytti niin, että nyt olet Jumalan asialla kirjoituksesi kanssa.
Minä olen aina ihmetellyt sitä ihmisten parantelua, tai ajatusta, että meidän tulee parannella ja tehdä parannusta, että kelpaamme Herralle. Olen täällä useita kertoja kirjoittanut laillasi, että usko ensin, Jeesus ja sitten on vuorossa Pyhän Hengen johdatuksella ja Jumalan voiman avulla se paranteleminen, parantuminen ja mitä tarvitsemmekaan Jumalan lapsina. Vahvistit asian. Yleensä yksin mielipiteineni.

Äänestä

byybn ui56ubnby5b545vm 55

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


:-) kirjoitti:

Pitääkö profetian olla aina ennustusta?
Eikö se voisi olla lohdutusta, varoitusta ja kehotusta, niin että seurakunta siitä rakentuisi?
Eikö profetia voisi olla myös opetuksen sanaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu