Oulu kaupunkina ja yliopisto

Hei, tässä on pohdissanna Ouluun muutto opiskelemaan yliopistoon.
Olisi kiva kuulla millain se Oulun yliopisto on ja kaupunki itse.

Onko rakennus hieno, viihtyisä sisältä? Opetus ja ihmiset siellä yms.?
Entä kaupunkina onko Oulu viihtyisä ja monipuolinen kaupunki vai onko enempi semmoinen hieman "syrjäytynyt junttila"? En ole siis Oulussa koskaan ennen käynyt. Onko harrastusmahdollisuuksia, baareja, yökerhoja?
Onko siellä semmoinen selvä kampusalue ja onko muutenkin paljon opiskelijoita Oulussa? Toki olisi kiva jos kaupungissa olisi paljon nuoria, että voidaanko Oulu laskea opiskelukaupungiksi? :)
1015948
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 101

Vanhimmat

Yliopistossa on opiskelijapaikkoja noin 2000. Baareja Oulussa on todella paljon. Ne on faktoja.
Yliopiston viihtyisyys ym on sitten taas mielipideasioita joita ei voi mitata tai muuten tarkasti ilmoittaa.

Numeroita Oulusta:

http://www.ouka.fi/oulu/oulu-tietoa/tilastoja-oulusta

Äänestä

Yliopisto on kyllä ihan järkyttävän ruma, mutta muuten ei ole Oulusta pahaa sanottavaa. Itse olen muutaman kuukauden Oulussa asunut ja viihdyn hyvin! Baarien tasosta voi olla montaa mieltä. Pystäreitä löytyy moneen makuun, mutta jos yökerho-fiilistä hakee niin Kaarlenhovi on se ykkönen. Kyllä Oulu on kaunis ja monipuolinen kaupunki!! Tekemistä ja näkemistä riittää eli en kuvailisi "syrjäytyneeksi junttilaksi" :-D Nuoria löytyy paljon ja opiskelijat järjestävät paljon tapahtumia. Lyhyesti ja ytimekkäästi voin kyllä suositella, mutta kannattaa varautua ettei yliopisto ole todellakaan kovin viihtyisä.. Ehkä opetus ja ihmiset siellä korvaavat kuitenkin tuon puutteen ;-)

Äänestä
  • Ainakin noita juottoloita on enemmän kuin riittämiin. Niinkuin juoppojakin...

    Äänestä

  • Oulun on huono kaupunki asua ja opiskella. Juottolatkin on vähentynyt vuosien varrella. On kalliit liikehuoneistot ja varsinkin vuokrat asunnoissa on Suomen mittapuun mukaan todella korkealla.
    Älkää muuttaako tänne. Tulee tungos kesällä torille. Eikä myöskään kannata tulla edes turistina.

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Oulun on huono kaupunki asua ja opiskella. Juottolatkin on vähentynyt vuosien varrella. On kalliit liikehuoneistot ja varsinkin vuokrat asunnoissa on Suomen mittapuun mukaan todella korkealla.
    Älkää muuttaako tänne. Tulee tungos kesällä torille. Eikä myöskään kannata tulla edes turistina.

    Moni käy vain vaihdolla. Kun pääsee helposti opiskelemaan yliopistoon, keikka oulussa, vuosi ja sitten uraa tekemään hkiin.

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Moni käy vain vaihdolla. Kun pääsee helposti opiskelemaan yliopistoon, keikka oulussa, vuosi ja sitten uraa tekemään hkiin.

    Oulu on viihtyisämpi paikka. Täällä on opiskelijankin helppo liikkua paikasta paikkaan. Tuiran uimatanta ja siellä oleva sauna on hyvä paikka kokoontua, myös torin ympäristö. Menopaikkoja on myös moneen makuun. Yliopistoon on helppo ja nopea kulkea, asui sitten missä päin vain Oulua. Opiskelija-asunnot ovat viihtyisiä ja melko uusia. Yliopisto on sisältä viihtyisä ja sijaitsee hyvässä ympäristössä. Ihmiset ovat rauhallisia ja ystävällisiä. Oulusta puuttuu monen suuren kaupungin ongelmat. Oulu on sopivan suuri kaupunki. Meillä opiskelijaporukka on mahtava. Opetuksen laatu yliopistossa on korkea.

    Äänestä

Uudempi puoli yliopistosta on ihan nätti ja viihtyisä :) Se vanha puoli on sitten vähän... no, mielenkiintoisempi :D Että jos vaikka humanistiksi tai kasvatustieteilijäksi haluat, niin enimmäkseen vietät aikaasi siellä paremmannäköisellä puolella. Vaikka oikeesti, mitä väliä? Kunhan saa hyvää opetusta.

Äänestä

Kerro mistä tulet. Maalta muuttaville varmasti kiva iso kaupunki, mutta toisesta samankokoisesta tai isommasta oleville veikkaisin Oulua ankeaksi pettymykseksi.

Äänestä
  • Joka ikinen kerta kun palaan Oulusta kotiseudulleni Kokkolaan niin minusta tuntuu kuin olisin tullut jostain pikkukylästä (Oulu) isoon kaupunkiin (Kokkola). Ihme ja kumma, että kotikaupungissani Kokkolassakin on isompi keskusta ja enempi kaupunkikulttuuria, kuin pienen keskustan omaavassa maalais-Oulussa.

    Oulu onkin maalaisten asuttama kaupunki.

    Äänestä

  • fgdytrhhf kirjoitti:

    Joka ikinen kerta kun palaan Oulusta kotiseudulleni Kokkolaan niin minusta tuntuu kuin olisin tullut jostain pikkukylästä (Oulu) isoon kaupunkiin (Kokkola). Ihme ja kumma, että kotikaupungissani Kokkolassakin on isompi keskusta ja enempi kaupunkikulttuuria, kuin pienen keskustan omaavassa maalais-Oulussa.

    Oulu onkin maalaisten asuttama kaupunki.

    Mitä se rantaruottalainen hоmоpuppeli täällä taas lässyttää. Pysy siellä kökkölän gayelämässä äläkä tule tänne saastuttamaan. Sinunlaiset pitäisi kääriä kanaverkkoon ja upottaa itämereen, mutta ei sitäkään viitsisi saasteilla pilata.

    Äänestä

  • HeteroÄijä! kirjoitti:

    Mitä se rantaruottalainen hоmоpuppeli täällä taas lässyttää. Pysy siellä kökkölän gayelämässä äläkä tule tänne saastuttamaan. Sinunlaiset pitäisi kääriä kanaverkkoon ja upottaa itämereen, mutta ei sitäkään viitsisi saasteilla pilata.

    En ole suomenruotsalainen ja vaikka olisinkin, niin kansallisuus tuskin tekee kenestäkään homoa (ellei sitä sitten kysy kaltaiseltasi oululaiselta JUNTILTA), joten voisitko mennä vaikka sinne Becksuun näitten kilttien oululaisten pyhäkoulupoikien/vanhoillislessujen perseeseen porattavaksi. Mutta ainiinjoo, mutta eihän sinulla ole varaa edes pääsylippuun sinne, koska olet köyhästä ja juntista Oulusta kotoisin.

    Mielestäni koko Oulu ja kaikki muu P-pohjalainen p*ska, mukaan lukien kaltaisesi Oululaisjuntit, pitäisi työntää mahdollisimman syvälle Oulujokeen sillä olette koko Suomenmaan pahinta saastaa.

    Äänestä

  • fdgfdgfdgfd kirjoitti:

    En ole suomenruotsalainen ja vaikka olisinkin, niin kansallisuus tuskin tekee kenestäkään homoa (ellei sitä sitten kysy kaltaiseltasi oululaiselta JUNTILTA), joten voisitko mennä vaikka sinne Becksuun näitten kilttien oululaisten pyhäkoulupoikien/vanhoillislessujen perseeseen porattavaksi. Mutta ainiinjoo, mutta eihän sinulla ole varaa edes pääsylippuun sinne, koska olet köyhästä ja juntista Oulusta kotoisin.

    Mielestäni koko Oulu ja kaikki muu P-pohjalainen p*ska, mukaan lukien kaltaisesi Oululaisjuntit, pitäisi työntää mahdollisimman syvälle Oulujokeen sillä olette koko Suomenmaan pahinta saastaa.

    Kokkolalaisuus tarkoittaa että on ruotsiin ja poikiin päin kallellaan. Kokkolalaiset ei yski koska niillä tulisi saman tien pаskаt housuun. Suksi nyt vіttuun löysäpеrsеhinttаri!

    Äänestä

  • fgdytrhhf kirjoitti:

    Joka ikinen kerta kun palaan Oulusta kotiseudulleni Kokkolaan niin minusta tuntuu kuin olisin tullut jostain pikkukylästä (Oulu) isoon kaupunkiin (Kokkola). Ihme ja kumma, että kotikaupungissani Kokkolassakin on isompi keskusta ja enempi kaupunkikulttuuria, kuin pienen keskustan omaavassa maalais-Oulussa.

    Oulu onkin maalaisten asuttama kaupunki.

    Joo..ei ole enää edes letkun Grilliä. Keskusta on vain joku kauppakeskus.

    Äänestä

  • fdgfdgfdgfd kirjoitti:

    En ole suomenruotsalainen ja vaikka olisinkin, niin kansallisuus tuskin tekee kenestäkään homoa (ellei sitä sitten kysy kaltaiseltasi oululaiselta JUNTILTA), joten voisitko mennä vaikka sinne Becksuun näitten kilttien oululaisten pyhäkoulupoikien/vanhoillislessujen perseeseen porattavaksi. Mutta ainiinjoo, mutta eihän sinulla ole varaa edes pääsylippuun sinne, koska olet köyhästä ja juntista Oulusta kotoisin.

    Mielestäni koko Oulu ja kaikki muu P-pohjalainen p*ska, mukaan lukien kaltaisesi Oululaisjuntit, pitäisi työntää mahdollisimman syvälle Oulujokeen sillä olette koko Suomenmaan pahinta saastaa.

    Mitähän kulttuuria siellä Kokkolsssa on, kun kielenkäyttösi on noin rumaa. Etkö osaa käyttäytyä. Luulisi käytöksesi olevan fiksumpaaa kun kulttuurikin Kokkolassa, josta olet kotoisin kukoistaa.

    Äänestä

  • HeteroÄijä! kirjoitti:

    Kokkolalaisuus tarkoittaa että on ruotsiin ja poikiin päin kallellaan. Kokkolalaiset ei yski koska niillä tulisi saman tien pаskаt housuun. Suksi nyt vіttuun löysäpеrsеhinttаri!

    Jaahas juodon lapella on korkki jääny auki ku noin ängstäilee!!!

    Äänestä

  • HeteroÄijä! kirjoitti:

    Kokkolalaisuus tarkoittaa että on ruotsiin ja poikiin päin kallellaan. Kokkolalaiset ei yski koska niillä tulisi saman tien pаskаt housuun. Suksi nyt vіttuun löysäpеrsеhinttаri!

    Siinäpä viksu vastaus.

    Äänestä

Tulen siis etelä-pohjanmaalta, minkä kokoinen Oulu on esim. vertrattuna Vaasaan? Onko modernimpi vai samaa tasoa?
Mutta kiitokset vastauksista :)

Äänestä
  • Isompi mutta maalaisempi. Seinäjoki olisi kuin Oulu, jos siellä olisi satatuhatta asukasta lisää. Toisin sanoen kaupunkimaisuus puuttuu täysin. Ihmiset toki ovat täällä erilaisia.

    Äänestä

  • Etelä- pohjalaisena takuulla viihdyt Oulussa. Oululaiset tykkäävät etelä-pohjalaisista heidänluonteensa ja käytösyapojensa vuoksi, siis positiivisessa mielessä. Toista mieltä olevat ovat vähemmistönä Oulussa, mutta onneksi ovat elävässä elämässä hiljaa. Pieni osa keskustaa on hieman ankean näköinen ( vanhoja kerrostaloja, ei vihreää). Mutta muu ympäristö, myös keskustan lähialue on viihtyisä. Valkeassa on paljon kahviloita ja ruokapaikkoja. Toria kehitetään ja rakennetaan viihtyisäksi paraikaa. Opiskelijoille on paikkoja missä kokoontua. Opiskelijana täällä on helppo liikkua ja täällä tutustuu hyvin ihmisiin, etelä-pohjanmaalta tulleet etenkin. Sopivan kokoinen kaupunki, ei liian pieni eikä liian suuri. Tervetuloa meidän joukkoon. Olen myös itsekin tullut muualta tänne opiskelemaan, en etelä-pohjanmaalta vaan etelämmästä. Olen viihtynyt täällä ja opetus yliopistossa on myös laadukasta.

    Äänestä

Älä ainakaan taloustieteitä opiskele Oulun yliopistossa. "Opiskelijat" ovat valitettavasti rupusakkia, joka ei parempiin yliopistoihin ole päässyt. Henkilökunta on samaa tasoa kuin opiskelijat.

Äänestä

Ouluun ei kannata tulla, lueppa uutisia.

Äänestä
  • Uutiset Oulun seutu tännään. Polliisi eppäilee että 23-vuotias nainen tapettiin Oulun keskustasa yksityiskämpäsä 5–6. lokakuuta. Ja teosta eppällään sen eksää, 49-vuotiasta äijää.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Uutiset Oulun seutu tännään. Polliisi eppäilee että 23-vuotias nainen tapettiin Oulun keskustasa yksityiskämpäsä 5–6. lokakuuta. Ja teosta eppällään sen eksää, 49-vuotiasta äijää.

    Tapahtuuhan sitä muuallakin. Oulu ei poikkea mitenkään muista kaupungeista eikä paikkakunnista. Yleisesti ottaen Oulu on rauhallinen ja viihtyisä paikka olla ja elää. Ihmiset ovat rauhallisia ja ystävällisiä.

    Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    Tapahtuuhan sitä muuallakin. Oulu ei poikkea mitenkään muista kaupungeista eikä paikkakunnista. Yleisesti ottaen Oulu on rauhallinen ja viihtyisä paikka olla ja elää. Ihmiset ovat rauhallisia ja ystävällisiä.

    Ihan toiste päin kyllä.

    Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    Tapahtuuhan sitä muuallakin. Oulu ei poikkea mitenkään muista kaupungeista eikä paikkakunnista. Yleisesti ottaen Oulu on rauhallinen ja viihtyisä paikka olla ja elää. Ihmiset ovat rauhallisia ja ystävällisiä.

    Ja ainoat Juntit oulussa ovat lestadiolaiset. Heidän kanssaan ei kannata kenenkään olla tekemisissä tai tehdä bisnestä. Sen verran turhaa porukkaa

    Äänestä

Uutisissa yhtenään jtn negatiivista. Ihmiset ovat alkaneet rapoelemaan, yliopiston, jopa kaupunginjohdon tasolla. Autokin ojassa, käsijarru unohtuu ynnä muuta. Jertoo jstn. Ehkä oulussa jotkin asiat ovat muhineet pinnan alla pitkään. Toivottavasti saadaan sopu aikaiseksi, eihän kenenkään opinnot esim hyvää tykkää jos yliopistolla huono ilmapiiri ja lääketieteen dosentuaaritkin jaikkoavat.

Äänestä
  • Muisaki tiedekunnisa on patskaa johtamista..

    Äänestä

  • Kyllähän se auto siitä valuu mäestä mihin vain, kun vaihe ei ole päällä eikä käsijarru. Niin oli vähällä.käydä myös minun autollekin.

    Äänestä

Yliopistoonkin satsata kuten eteläsuomeenkin. Se on usein semmoista yleistä kaavailua, tulee tunnin junaa, espoo-salo oikorataa ynnä muuta. Pohjoisenkin voisi tulla osaajia.

Äänestä
  • Voisi, mutta kuka haluaa?

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Voisi, mutta kuka haluaa?

    Niin, siihen pitänee olla halua.

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    Niin, siihen pitänee olla halua.

    Oulua en valitse.

    Äänestä

yliopistollahan pitäisi puhaltaa yhteen hiileen, eikä asioita saisi kaavailla yhden ihmisen pään menoksi, koska usein on niin että sillä yhdellä onkin liittolaisiiia

Äänestä

it would be a really good idea if we did not have no rasism, in any kind..

Äänestä

Opiskelijahan siitä kärsii jos organisaatio on mätä.

Äänestä
  • Kyllä nyt asiaan tulee parannusta. Hyvä tästä tulee.

    Äänestä

  • Ei näy opiskelija piireissä mitenkään. Kaikkin hoituu ja hyvin.

    Äänestä

  • Anonyymi00044 kirjoitti:

    Ei näy opiskelija piireissä mitenkään. Kaikkin hoituu ja hyvin.

    Opiskelijoita ei kuunnella.

    Äänestä

Ei ole ihmisillä vissiin suhteet kunnossa..

Äänestä

Lääkisvalmennus pisterajat. Ouluun pääsee suhteellisen helposti opiskelemaan lääjetiedettä. On korkeammat vaatimukset etelässä ja kun käy riittävän määrän vanhempien maksamia valmennusjyrsseja niin monikin on sisällä lääketieteellisessä akateemikkpna . Jälki näkyy sitten myöhemmin, käytännössä. Ei uraa voi väkipakolla kaikille vanhemmat maksaa, kaikilla ri kapasiteetti riitä.

Äänestä
  • No hei. Makso tai ei vanhemmat, niin ihan tuo parempi ura kuin uskonnollisella saralla mikä oulussa monella on.

    Äänestä

Kalevassa taas Oulun yliopiston päähänpotkimiskulttuurista. ”Kaikilla on sisäpelitossut jalassa, vaikka oikea peli on ulkokentillä."

Äänestä

Tahtoo olla liittoutumia liikaa ihmisten välillä. Mutta läpi näkyy monesti , monikin asia kyllä.

Äänestä
  • Eipä ole meidän opiskelua haitannut eikä opiskelijoiden keskuudessa näkynyt. Opetus ja palvelu pelaa. Opetus on myös laadukasta.

    Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Eipä ole meidän opiskelua haitannut eikä opiskelijoiden keskuudessa näkynyt. Opetus ja palvelu pelaa. Opetus on myös laadukasta.

    Koko ajan karsitaan ja säästetään oleellisessakin.

    Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Eipä ole meidän opiskelua haitannut eikä opiskelijoiden keskuudessa näkynyt. Opetus ja palvelu pelaa. Opetus on myös laadukasta.

    Opiskelijat ohitetaan päätöksenteossa…

    Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    Koko ajan karsitaan ja säästetään oleellisessakin.

    Ja sen huomaa!

    Äänestä

Kestävä johtaminen on toimintaa, jolla edistetään työyhteisön hyvinvointia ja liiketoiminnan kannattavuutta ottamalla huomioon sekä yksilön, että organisaation tarpeet.

Tämä on yliopistossa ylemmillä johtamisen tasoilla täysin tuntematon käsite ja esiintyy korkeintaan juhlapuheiden fraaseissa.

Arvot pielessä.

Äänestä

jännä sanonta joillakin se että raha on ylin arvo. mutta kun sitä tarvitaa, etenkin, jos on lapsosia. kaikkihan niitä ei saa tai edes halua. nyt oululla tilanne että saanut rahaa, kyllähän se varmasti auttaa ja on siten, joillakin sektoreilla ylin arvo. hallintoylilääkäri. diplomi insinööri,palkka likemmäs kymppitonni, voi olla arvokin, mutta monesti se, että saa käyttää lahjojaan, se on monelle ylin arvo.

Äänestä

Hyvin kirjoitti kalenassa vanha rehtori että tuskinpa tuo yliopisto häviää Oulusta. Sitä ei moni usko kuten ei mihinkään hirveisoin kriiseihinköän ja joulupukkeihin .

Äänestä
  • Yliopiston talous kuralla, taria vai totta.

    Äänestä

  • Anonyymi00054 kirjoitti:

    Yliopiston talous kuralla, taria vai totta.

    Joulupukki pelastaa…

    Äänestä

  • Anonyymi00054 kirjoitti:

    Yliopiston talous kuralla, taria vai totta.

    Niinhän tuo Ayubi totesi, että huteralla pohjalla on yliopiston tulevaisuus.

    Äänestä

Yhdenvertaisuusvaltuutettu tuolla saisi joukossa olla. Kuten monessa muussakin toiminnassa, organisaatiossa. Ei ole oikein ja etiikan mukaista että esimerkiksi maahanmuuttajaväestöt , työttömät, sairaat ja huonommassa sosiaaliluokassa olevat ihmiset saavat huonompaakin palvelua, ala kuin toinen, kalevassa hyvä professorin juttu. Mutta kun jutussa on vain käsitelty asiaa niin että ne jotka ovat hyödyksi , niitä pitää auttaa. Lääketieteen etikka ei toteudu js on syitä miksi kaikki ihmiset eivöt oysty olemaan hyödyksi, heillä on voinut mennä aikaa ja voimia vaikka elämänkärjestelyihin,keikkauksiin ja lakiasiauudustyksiinkin.

Äänestä

ja semmoinen vielä joka ei ole jäävi, kunten joskus joku lakimieskin on.

Äänestä
  • Syyttäjä vaatii tuomiota taposta Kuivasjärvellä. Sattui ja tapahtui taas.

    Äänestä

Vanha reksi sanoi Kalevassa: On kohtuullista toivoa, että myös menneiden sukupolvien työtä ja saavutuksia arvostetaan ja julkisuuteen annetaan yliopiston toiminnasta totuudenmukainen kuva.

Paljon on potaskaa julkaistu, valtapeli mennyt päähän.

Äänestä

Älä, mene ihmeessä johonkin toiseen yliopistoon. OY on sisäänpäin lämmennyt laitos, jossa toisia nostetaan jalustalle ja toisia syrjitään. Arviointi on juuri samanmoista. Olisin mennyt Itä-Suomen yliopistoon, mutta en silloin pystynyt lähtemään.

Äänestä

No älä mene Lappiin, siellä opetetaan päissäöän

Äänestä
  • Ei liene ainoa paikka.

    Äänestä

Oulussa kaikesta leikataan, talous on rapakunnossa.

Äänestä
  • Se mitä leikataan ei tule takaisin.

    Äänestä

Lehdon konkurssi oli huono homma, koko maahan vaikuttaa.

Äänestä

”Kaksi professoria esittää Oulun yliopiston kriisiin rajua ratkaisua: koko hallitus voitaisiin vaihtaa.” Yle uutiset tänään

Äänestä

No mutta, jos tulee vaihtateita , tasoitttavat ilmapiiriä. Eri maissa, lähi itä, kosovo, albania jne.

Äänestä

Kansainvälinen yhteistyöhön on tätä päivää. Oulun yliopistokin tekee paljon verkostoyhteistyötä ruotsinkielinen kanssa, väkeä tukee ruotsissakin, ei taho ruotsalaiset pysyä pois Suomesta.

Äänestä

Jyskylästäkin eli Jyväskylästä näköjään tullaan innolla pohjoiseen. Voi hyvinkin kannattaa, pohjoiseen ainakin pääsee helpommin joissakin tapauksissa ja jos vanhemmat siyö pyytää:)

Äänestä
  • kuinkahan kauan tullaan, voi olla että tyrehtyy pian

    Äänestä

Opiskelijapiireissä hyvä vitsi sekin , että etelässä biletetäön. Kauppakadun apro, pohjoisessa pyllistellään sunnuntaisin ja rukoillaan varmaan sitäkin että lapset menestyisivät opinnoissa.

Äänestä

No lääkistä ei ole joka yliopistossa. Minkä tasoisia lekureita tulee niistä jotka on tulleet pärstäkertoimilla…

Äänestä

Kyllähän noita lääkiksiä löytyy. Ihme sinänsä se että disentuaarit eivöt aina tule keskenään toimeen, onko se sitten niin professoorienkin keskuudessa, nähdäänkö asia niin että opiskelija-aines on alempiarvoista koska me olemme niitä oppineita ha merkityksellisiä?

Äänestä

Totuus lienee se, että usein professorikin joutuu lunttimaan oppikirjasta, kertaamaan, koska unohtunut. Harva on yleisnero, jolla asia kerralla perille menee, niin ettei tarvitse kerrata ja tietous on asuanmukainen, laaja.

Äänestä
  • Kiteytynyt älykkyys riittää, kun on nopeaälyinen. Valokuvamuistihan on harvalla. Hyvä graduohjaaja valmentaa ja kannustaa. Hyvät ohjaajat saavat kiitosta kyllä.

    Äänestä

Pahinta on autoritaarinen johtaminen ja epäasiallinen kohtelu.

Äänestä

Mitä laki sanoo häirinnästä:

Työnantajan yleiseksi velvollisuudeksi voidaan katsoa muun muassa työturvallisuuden, työssä viihtymisen ja työterveyden valvomisen ja ylläpitämisen. Työnantajan tulee huolehtia työpaikan sosiaalisestakin ilmapiiristä. Tähän kuuluu, että työnantaja ei salli tietoonsa tulleen häirinnän jatkuvan.

Työnantaja voi syyllistyä rikokseen laiminlyödessään työturvallisuuden. Samoin kiusaava työntekijä voi syyllistyä esimerkiksi kunnianloukkausrikokseen tai vammantuottamukseen.

Äänestä

Opiskelijat vaativat parempaa ruokaa. Uutinen tänään.

Äänestä

Tasaveroisesti ruokaa kaikille, there is a differences, still. Halal. Ja suomalaista, kuten juttua oli kalevassa. Tasavertaista ruokavalioåolitiikkaa.

Äänestä

Tärkeä muistaa missä menee se" asemapihan raja", ruokailuaikanakin. Halal. Haram. Kenenkään kunniaa ei tarvitse loukata eriarvoistamalla halvalla ruoka esimerkiksi huonommaksi. Silloin voi olla että joku sanoo tms toimii, tietyllä tavalla, antaa takaisin.

Äänestä

Halal ruoka , tekstinsyöttö. Eriarvoistamalla se huonommaksi.

Äänestä

Annettu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 2014

Yhdenvertaisuuslaki
Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

1 luku
Yleiset säännökset
1 §
Lain tarkoitus
Tämän lain tarkoituksena on edistää yhdenvertaisuutta ja ehkäistä syrjintää sekä tehostaa syrjinnän kohteeksi joutuneen oikeusturvaa.

2 §
Soveltamisala
Tätä lakia sovelletaan julkisessa ja yksityisessä toiminnassa.

Lakia ei kuitenkaan sovelleta yksityis- eikä perhe-elämän piiriin kuuluvaan toimintaan eikä uskonnonharjoitukseen.

3 §
Suhde muuhun lainsäädäntöön
Sukupuoleen perustuvan syrjinnän kiellosta ja sukupuolten välisen tasa-arvon edistämisestä säädetään naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annetussa laissa (609/1986).

Rangaistus syrjinnästä, työsyrjinnästä ja kiskonnantapaisesta työsyrjinnästä, kiihottamisesta kansanryhmää vastaan sekä törkeästä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan säädetään rikoslaissa (39/1889).

Hyvän tavan vastaisen markkinoinnin kiellosta säädetään kuluttajansuojalaissa (38/1978).

4 §
Määritelmät
Viranomaisella tarkoitetaan tässä laissa valtion viranomaisia, kunnallisia viranomaisia, itsenäisiä julkisoikeudellisia laitoksia ja eduskunnan virastoja sekä Ahvenanmaan maakunnan viranomaisia niiden soveltaessa valtakunnan lainsäädäntöön kuuluvia säädöksiä. Mitä viranomaisesta säädetään, sovelletaan myös muuhun julkista hallintotehtävää hoitavaan.

Koulutuksen järjestäjällä tarkoitetaan tässä laissa sitä, joka järjestää lakiin perustuvaa opetusta tai koulutusta.

Työnantajalla tarkoitetaan tässä laissa sitä, jonka palveluksessa on henkilöitä työsuhteessa tai julkisoikeudellisessa palvelussuhteessa. Mitä tässä laissa säädetään työnantajasta, sovelletaan myös työsopimuslain (55/2001) 1 luvun 7 §:ssä ja merityösopimuslain (756/2011) 1 luvun 8 §:ssä tarkoitettuun käyttäjäyritykseen tämän käyttäessä vuokratyöntekijöihin työnjohto- ja valvontaoikeutta samoin kuin työharjoittelun ja muun vastaavan toiminnan järjestäjään siltä osin kuin tämä käyttää työnjohto- ja valvontaoikeutta.

Tavaroiden tai palvelujen tarjoajalla tarkoitetaan tässä laissa sitä, joka ammattimaisesti tarjoaa tavaroita tai palveluja yleisesti saataville.

2 luku
Yhdenvertaisuuden edistäminen
5 §
Viranomaisen velvollisuus edistää yhdenvertaisuutta
Viranomaisen on arvioitava yhdenvertaisuuden toteutumista toiminnassaan ja ryhdyttävä tarvittaviin toimenpiteisiin yhdenvertaisuuden toteutumisen edistämiseksi. Edistämistoimenpiteiden on oltava viranomaisen toimintaympäristö, voimavarat ja muut olosuhteet huomioon ottaen tehokkaita, tarkoituksenmukaisia ja oikeasuhtaisia.

Viranomaisella on oltava suunnitelma tarvittavista toimenpiteistä yhdenvertaisuuden edistämiseksi. Velvollisuus suunnitelman laatimiseen ei koske evankelis-luterilaista kirkkoa, ortodoksista kirkkoa eikä julkista hallintotehtävää hoitavaa sellaista yksityistä, jonka palveluksessa on säännöllisesti vähemmän kuin 30 henkilöä.

6 §
Koulutuksen järjestäjän velvollisuus edistää yhdenvertaisuutta
Koulutuksen järjestäjän ja tämän ylläpitämän oppilaitoksen on arvioitava yhdenvertaisuuden toteutumista toiminnassaan ja ryhdyttävä tarvittaviin toimenpiteisiin yhdenvertaisuuden toteutumisen edistämiseksi. Edistämistoimenpiteiden on oltava oppilaitoksen toimintaympäristö, voimavarat ja muut olosuhteet huomioon ottaen tehokkaita, tarkoituksenmukaisia ja oikeasuhtaisia.

Koulutuksen järjestäjän on huolehdittava siitä, että oppilaitoksella on suunnitelma tarvittavista toimenpiteistä yhdenvertaisuuden edistämiseksi.

Koulutuksen järjestäjän ja tämän ylläpitämän oppilaitoksen on varattava oppilaille ja heidän huoltajilleen sekä opiskelijoille tai heidän edustajilleen mahdollisuus tulla kuulluiksi edistämistoimenpiteistä.

7 §
Työnantajan velvollisuus edistää yhdenvertaisuutta
Työnantajan on arvioitava yhdenvertaisuuden toteutumista työpaikalla ja työpaikan tarpeet huomioon ottaen kehitettävä työoloja sekä niitä toimintatapoja, joita noudatetaan henkilöstöä valittaessa ja henkilöstöä koskevia ratkaisuja tehtäessä. Edistämistoimenpiteiden on oltava toimintaympäristö, voimavarat ja muut olosuhteet huomioon ottaen tehokkaita, tarkoituksenmukaisia ja oikeasuhtaisia.

Työnantajalla, jonka palveluksessa on säännöllisesti vähintään 30 henkilöä, on oltava suunnitelma tarvittavista toimenpiteistä yhdenvertaisuuden edistämiseksi. Edistämistoimia ja niiden vaikuttavuutta on käsiteltävä henkilöstön tai heidän edustajiensa kanssa.

Työ- tai virkaehtosopimuksen perusteella valitulla luottamusmiehellä tai, jos tällaista ei ole valittu, työsopimuslaissa tarkoitetulla luottamusvaltuutetulla tai muulla sellaisella henkilöstön edustajalla, joka on osallistunut yhdenvertaisuustoimien suunnitteluun, on oikeus pyynnöstä saada tietää, mihin toimiin työnantaja on ryhtynyt yhdenvertaisuuden edistämiseksi työpaikalla. Sama oikeus on myös työsuojeluvaltuutetulla.

3 luku
Syrjinnän ja vastatoimien kiellot
8 §
Syrjinnän kielto

Äänestä

jokaiseen asiaan kun on lakipykälät. salassapitovelvollisuuden rikkominen esimerkiksi, voi tulla ehdotonta vanketta. monikin paskahousu sen oppii/perille menee sitä kautta.

Äänestä
  • Oletko paskahousu lukenut toisten terveystietoja. Eikö lääkiksessä opeteta juuri kurkkimaan sinne minne ei saa.

    Äänestä

Lapin yliopistossa annetaan potkuja niille, joista opiskelijat ovat valittaneet. Oulun yliopisto haluaa eroon niistä, joita opiskelijat kehuvat.

Äänestä

Tänään Yle-uutisissa: Syyskuun puukotuksessa oli vihamotiivi.

Äänestä

Puukotusta tosiaan. Eikä näytä päättyvän.

Äänestä

Molemmat ovat paheiden pesiä.

Äänestä

Miksi Oulun yliopistossa vallitsee pelon ilmapiiri? Miksi johdetaan pelolla?

Äänestä
  • Pelko on aseeni

    Äänestä

Kuka siellä nyt niin pelolla johtaa, kaiki eivöt vaan näköjään tule juttuun, normaalia. Yliopisto-opinnot, voi kannattaa muutoinkin, riippuu alavalinnasra ja ihmissuhteista ynnä muusta, miten. Tradenomiopinnot eivöt välttämättä nin kannata, kalevassakin juttua, toista se ilo ennen kun oli merkantteja, ura alkoi varhain ynnä muuta, pääsi palkanlaskijaksi ja pankkiin merkanttina ja tienasi hyvin.

Äänestä
  • Oulussa häirintä on normaalia.

    Äänestä

  • Anonyymi00096 kirjoitti:

    Oulussa häirintä on normaalia.

    Huumeidenkäyttäjät häiritsevät muita ihmisiä, naapurustoa ha kanssaihmisiään. Vanhemmille häpeäpilkkuja, eivöt halua edes tavata.

    Äänestä

  • Kaukana normaalista se mitä uutisissakin on.

    Äänestä

Insinööripuolella ja matemaattisella puolella pärjännee, kuten ennenkin merkanttinakin. Eikä unohdu matematikkajaan kun päivät lukuja pyörittelee.

Äänestä
  • Työnantajs ostaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00103 kirjoitti:

    Työnantajs ostaa.

    Onko Uros ollut hyvä työnantaja:)? Satutko tuetämään:)

    Äänestä

Sehän on kuitenkin pohjimmiltaan itsestäkin kiinni miten se elämä menee. Merkanttiba ennen pystyi ylenemään itse, jos omaatahtoaoli, ei jäänyt työttömäksi.

Äänestä
  • Niin, pitää kuulua hyväveliseuroihin niin voi joukkovoiman avulla käyttää mielivaltaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00100 kirjoitti:

    Niin, pitää kuulua hyväveliseuroihin niin voi joukkovoiman avulla käyttää mielivaltaa.

    Ja valtaa pitäviin väkivaltaisiin kuppikuntiin.

    Äänestä

ilmoittakaa väärinkäytöksistä ja lasten kaltoinkohteluista ynnä muista suoraan Poliisille. kyllä POLIISI reagoi ja kun todisteet on, niin äkkiä läjhtee lapset pois ynnä muuta, kyllä Aikuisetkin rettelöitsijät kuriin saadaan.

Äänestä

Se ei aina paljoa vaadi kun Poliisi reagoi ja lapsetkin tarvittaessa huistaanotetaan.

Äänestä

Ainakin Uros asiat puhututtavat..

Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Pohtija. kirjoitti:

Hei, tässä on pohdissanna Ouluun muutto opiskelemaan yliopistoon.
Olisi kiva kuulla millain se Oulun yliopisto on ja kaupunki itse.

Onko rakennus hieno, viihtyisä sisältä? Opetus ja ihmiset siellä yms.?
Entä kaupunkina onko Oulu viihtyisä ja monipuolinen kaupunki vai onko enempi semmoinen hieman "syrjäytynyt junttila"? En ole siis Oulussa koskaan ennen käynyt. Onko harrastusmahdollisuuksia, baareja, yökerhoja?
Onko siellä semmoinen selvä kampusalue ja onko muutenkin paljon opiskelijoita Oulussa? Toki olisi kiva jos kaupungissa olisi paljon nuoria, että voidaanko Oulu laskea opiskelukaupungiksi? :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu