Lieksalainen nuori karttaa töitä

Tämmöinen johtopäätös on tehtävä, kun lueskelin paikallista aviisia maanantaina (tulee viiveellä Joensuuhun). Käsittämätöntä, että joka viides lieksalainen on tilaston mukaan työtön ja mansikanpoimijat tulevat Venäjältä jopa 2000 km:n päästä. Yrittäjän mukaan lieksalaiset nuoret leikkivät pellolla eikä heitä voi siis työllistää. Miten on Liekassa kakarat kasvatettu? Samanen tilasto kertoo, että lieksalaisia lapsia sijoitetaan vielä ennätysmäärä kodin ulkopuolelle. Millaista porukkaa siellä oikein asustaa. Näitä juttuja lukiessani ymmärrän täysin miksi suksi ei luista.
5127
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Joensuussa tuo on varmasti mahdotonta, vai onko?

Äänestä
  • Minusta on hirveetä tämä lieksalaisten nuorten hyysääminen sosiaalitoimen viranhaltijoiden taholta. Antaisivat nuorten levätä. Ei heitä töihin kannata opastaa. han turhaan nuoria opastatte ja ohjaatte -- kyllä siperia sitten opettaa.

    Äänestä

"Yrittäjän mukaan lieksalaiset nuoret leikkivät pellolla eikä heitä voi siis työllistää."

Saisikohan linkin tuosta faktasta?

Kuinkas paljon prosentuaalisesti joensuulaisia nuoria on mansikan poiminnassa enemmän kuin lieksalaisia?

Äänestä
  • Kuuntelin ko. radio-ohjelman eikä siinä puhuttu lieksalaisista nuorista. Yrittäjä ei valittanut työntekijäpulaa.


    Suomalainen ei ala halpatyövoimaksi, eikä pidäkkään. Siksi työntekijät rahdataan ulkomailta.

    Äänestä

Joensuulaisia on varmaan yhtäoaljon kuin helsinkiläisiä ja lieksalaisia, eli surkean vähän! Tilanne on sama turussa ja tampereella!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


joensuunvävy kirjoitti:

Tämmöinen johtopäätös on tehtävä, kun lueskelin paikallista aviisia maanantaina (tulee viiveellä Joensuuhun). Käsittämätöntä, että joka viides lieksalainen on tilaston mukaan työtön ja mansikanpoimijat tulevat Venäjältä jopa 2000 km:n päästä. Yrittäjän mukaan lieksalaiset nuoret leikkivät pellolla eikä heitä voi siis työllistää. Miten on Liekassa kakarat kasvatettu? Samanen tilasto kertoo, että lieksalaisia lapsia sijoitetaan vielä ennätysmäärä kodin ulkopuolelle. Millaista porukkaa siellä oikein asustaa. Näitä juttuja lukiessani ymmärrän täysin miksi suksi ei luista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu