Jeesus parantaa

Mikä siinä on kun Jeesus parantaa helluntailaisen Paavon ilmavaivat mutta ei esim aidsia sairastavaa afrikkalaista nälkiintynyttä pientä lasta?

http://whywontgodhealamputees.com/
51116
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 51

Vanhimmat

Kysy Jumalalta itseltään. Vai täytyisikö meidän ryhtyä puolustamaan Jumalaa sinua vastaan? Ei Hän tarvitse ihmistä puolustamaan itseään. Hän tietää mitä tekee ja mitä ei tee.

Me pienet ihmiset emme ymmärrä kaikkia Jumalan tekoja ja tekemättä jättämisiä. Emmehän me ymmärrä edes kaikkia oman puolisomme tai lapsemmekaan tekoja tai tekemättä jättämisiä, saati sitten Jumalan. Älä vaadi itseltäsi liikaa, sellaista mihin kukaan ei kykene. Kukaan ihminen ei voi antaa sinulle tyhjentävää vastausta.

Äänestä
  • "Vai täytyisikö meidän ryhtyä puolustamaan Jumalaa sinua vastaan?"

    Keidän meidän? Sinä ja jeesus-loinen päässäsi?

    Jospa aloittaja ei tosissaan tarkoittanut Jumalaa, hänen oli vaan käytettävä sitä sanaa että te ymmärtäisitte mistä on kyse?

    Hän itse asiassa tarkoitti sitä jumalakuvaa joka esm.sinulla on.

    "Hän tietää mitä tekee ja ei tee."

    Niin joo, sinusta on oikein että sinun ilmavaivat parantuu mutta että Afrikassa lapset kuolee nälkaan. Siksi koska olet niin ITSEKÄS.

    "Me pienet ihmiset emme ymmärrä kaikkia Jumalan tekoja ja tekemättä jättämisiä. Emmehän me ymmärrä edes kaikkia oman puolisomme tai lapsemmekaan tekoja tai tekemättä jättämisiä."

    Pidä tuo, ja älä ainakan ala saarnaamaan meille helvetistä, vaikka mielesi tekisikin.

    Koska nyt on pikkujaikalia loukattu ja jälleen Jumalalta unohtuu ne Afrikan nälkää näkevät lapset!

    "Älä vaadi itseltäsi liikaa, sellaista mihin kukaan ei kykene. Kukaan ihminen ei voi antaa sinulle tyhjentävää vastausta."

    Vastaus aloitukseen on se että näillä uskovilla ei ole oikeasti Jumalaa. Uskova vain kuvittelee rukousvastauksensa ja Jumalan huolenpidon omalle kohdalleen koska todellisuus on hälle liian vaikea kestää.

    Sinäkin, jouko(hups)olet kuvitellut Jeesuksen olleen työkaverinasi työmaalla ja tehneen sinulle lisää betonia puolestasi.

    Toiset uskovaiset uskovat sinua.

    Siinä olet oikeassa että oikeasta Jumalasta et sinä eikä kukaan muukaan voi tietää miksi hän jättää tekemättä, pysyy piilossa.

    Äänestä

  • k.kiusaantunut kirjoitti:

    "Vai täytyisikö meidän ryhtyä puolustamaan Jumalaa sinua vastaan?"

    Hyvinpäs näkyy ateistiloinen jäytävän pilkkakirveen päässä ?

    Äänestä

  • Hyvä vetäytyminen; me pienet ihmiset emme ymmärrä. Niinpä niin milloin te pienet ihmiset jotain ymmärtäisitte sillä nämä uskonnon järjestöt ovat vain harvojen ja valittujen varainkeräys laitoksia heille itselleen. olet vain maksaja heidän vallasaan etkä ikinä tule tajuamaan mikä kierous näissä uskonnon porukoissa vaikuttaa.

    Äänestä

  • Helluntailaisissa paljon kieroutuneita valheellisia seurakuntalaisia. Ei teistä kukaan selvää voi ottaa sillä ootte sitä mitä ootte ja valheet ja suuri teeskentely näkyy teidän kaikkien käytöksessä. Puheet ja jutut on todella teoriaa eikä niistä kukaan oikeasti saa mitään. OOtamma kaikki herran tulemista. Raamattuhan kertoo minkälaisia ovat nämä anti kristuksen seurakuntalaiset eikä kaukaa liippaa etteikö nuo hellarit ole antikristuksen avustajia sillä vain itse kehu sekä fraasipuheet ja opitut litaniat jotka on muka helluntaihenkeä muttei Jumalan henkeä. Aamen ja hautautukaa rauhassa.

    Äänestä

  • henkeytetty kirjoitti:

    Helluntailaisissa paljon kieroutuneita valheellisia seurakuntalaisia. Ei teistä kukaan selvää voi ottaa sillä ootte sitä mitä ootte ja valheet ja suuri teeskentely näkyy teidän kaikkien käytöksessä. Puheet ja jutut on todella teoriaa eikä niistä kukaan oikeasti saa mitään. OOtamma kaikki herran tulemista. Raamattuhan kertoo minkälaisia ovat nämä anti kristuksen seurakuntalaiset eikä kaukaa liippaa etteikö nuo hellarit ole antikristuksen avustajia sillä vain itse kehu sekä fraasipuheet ja opitut litaniat jotka on muka helluntaihenkeä muttei Jumalan henkeä. Aamen ja hautautukaa rauhassa.

    >>> Ei teistä kukaan selvää voi ottaa sillä ootte sitä mitä ootte

    Äänestä

  • UPDATE_10332393 kirjoitti:

    " Ei teistä kukaan voi selvää ottaa sillä ootte mitä ootte" Todellakin ihminen on sitä mitä se on rehellisesti, sitten on matkijat, teeskentelijät, johonkin parempaan kuppikuntaan hamuajat,seurakunnan hengen vartijat, kyylääjät valehtelijat, sekä seurakuntalaisen elämän vääristäjät, juoruujien saunaillat, valheella pilkatun karttaminen, yleensäkin heikomman uskon omaavan karttaminen.

    Äänestä

Me emme ymmärrä Jumalan tekoja ja tekemättä jättämisiä siitä yksinkeraisesta syystä, että sellaista olentoa ei ole edes olemassa.

Mielikuvitus-Jumala elää ns. uskovaisten aivoissa, ts. on psyykkinen kokemus.

Äänestä
  • Aulikki hyvä! Jumala on ja Hän on kiinnostunut meistä ihmisistä.
    Minä olen kohdannut Hänet Jeesuksessa Kristuksessa ja siksi minä
    todistan Hänestä. Ennen sitä en todistanut kenellekään Jeesuksesta.
    Ennen uskoon tuloani Jeesus ja Jumala olivat minulle "jossakin kaukana taivaassa täysin saavuttamattomissa". Oikeastaan jo ennen kuin jättäydyin, kohtasin Jeesuksen. Minä kerron sinulle jotakin:

    Minä sain Gideoniittien ruotsalaisen "Levande bok" kirjan postilaatikkooni. http://www.bibleserver.com/start Löysin sen sieltä eräänä päivänä kun hain postin. Olin silloin Jumalan puhuttelussa ja kiinnostunut näistä asioista. Painoin Kirjan rintaani vasten kävellessäni postilaatikolta talolleni. Ymmärsin että Jumala oli antanut sen minulle ja että Hän tahtoi että minä lukisin sitä. Rakastin tuota kirjaa ja sen Sanaa aivan käsittämättömän paljon. Kyyneleet virtailivat. Aloin lukemaan Kirjaa. Jeesus tuli minulle todelliseksi ja läheiseksi henkilöksi Kirjan Sanan kautta. Sana vain eli minulle ihmeellisellä tavalla. En ollut koskaan aikaisemmin kokenut Jeesuksen läheisyyttä ja todellisuutta sillä tavalla. Minä ajattelin jatkuvasti lukemaani Sanaa, niin vapaa-ajallani kuin työmaalla työni ohessa. Jumala puhui minulle voimallisesti. Jeesus Kristus oli kanssani.

    Tuon Kirjan sanoma ja Sana johti minut monien elämänvaiheiden jälkeen muutaman vuoden kuluttua lopulliseen parannukseen ja Jeesukselle antautumiseen. Silloin sain kokea pelastuksen ja sain pelastusvarmuuden. Sain kokea elämän josta en ollut tiennyt että sellaista on edes olemassa. Olin saanut uuden alun ja uuden elämän. Löysin Jumalan valtakunnan ja Hänen vanhurskautensa Jeesuksessa Kristuksessa ja oli päässyt sisäpuolelle.

    Myöhemmin uskoon tulon jälkeen olen ymmärtänyt että kokemani ihmeellinen pehmeä rakastava ilmapiiri, Pyhä Henki ja Jumalan Sana, ympärilläni oli Jeesuksen konkreettista läheisyyttä. Jeesus tuli Sanassa ja Pyhässä Hengessä minua erittäin lähelle ja minä koin sen myös. Se ei ollut luulottelua.

    Äänestä

  • UPDATE_10332393 kirjoitti:

    Aulikki hyvä! Jumala on ja Hän on kiinnostunut meistä ihmisistä.

    Tuota kutsutaan itsesuggestioksi. Myös itsensä pettäminen voi olla syynä tuollaisiin tuntemuksiin.

    Kertomasi perusteella voi päätellä, että se on varmasti LUULOTTELUA:

    Äänestä

  • Harhainen olet kirjoitti:

    Tuota kutsutaan itsesuggestioksi. Myös itsensä pettäminen voi olla syynä tuollaisiin tuntemuksiin.

    Kertomasi perusteella voi päätellä, että se on varmasti LUULOTTELUA:

    Tällä palstalla ja jopa tässä ketjussa vaaditaan uskovilta todisteita parantumisista ja muista Jumalan tekemistä ihmeistä. Mutta kun uskova kertoo näistä asioista, hänet leimataan heti hulluksi, itsesuggeroijaksi ja luulottelijaksi. Kukaan ei usko meidän todistuksiamme. "Kuka uskoo saarnamme, kenelle Herran käsivarsi (Jeesus Kristus) ILMOITETAAN!" (Jes 53).

    Miksi et nyt lähtisi vaihteen vuoksi siitä lähtökohdasta että kertoja puhuu totta ja että Jumala todella on vaikuttanut asian mistä kerrotaan. Miksi pidät kaikki uskovien kertomukset ja todistukset kuvitelmina? Onhan se mahdollisuuskin olemassa että uskova on kokenut mitä hän kertoo ja että se on totta. Miksi et ota selvää asioista? Mutta voimakas mielipiden sinulla on ja tuot se esille perehtymättä uskovan todistukseen. Et ainakaan ole tutkinut mitenkään minun todistustani ja todistuksiani? Kuitenkin olet päättänyt kokemukseni olevan pelkkää harhaa???

    Ehkä sinä kiellät nämä asiat sen tähden että mikäli tunnustat kokemamme asiat todeksi, sinä tunnustat samalla Jumalan todellisuuden. Se taas antaa sinulle vastuun mitä tehdä tällä tiedolla että uskovat puhuvat totta ja että Jumala ja Jeesus Kristus on. Kieltämällä nämä asiat ajattelet olevasi vapaa vastuusta Jumalan edessä. Et vapaudu vastuusta kieltämällä todlellisuutta.

    Olen itse kokenut ruumiissani Jumalan parantavaa voimaa ja olen parantunut monista vaivoista yliluonnollisesti. Sitten olen itse omin silmin nähnyt Jeesuksen parantavan sairaita. Sitten olen kuullut uskovien kertovan kuinka he ovat parantuneet erilaisista vaivoista. Koska olen itse nähnyt ja kokenut samoja asioita, minulla on helppo uskoa että muutkin ihmiset kokevat Jumalan parantavaa voimaa.

    Sitten viimeiseksi se tärkein pointti: Raamattu kertoo näistä asioista että ne ovat todellisia.

    Jaikal, kai ymmärrät että todistukseksi ei kelpaa uskovaisen oma kertomus. Todisteeksi kelpaa lääkärintodistus. Minulla sellainen on.

    Sinulla ei ole.

    Sinä olet kertonut että Jeesus on raatanut kanssasi työmaalla ja tehnyt sinulle betonia lisää.

    Minä, eikä kukaan kellä on järkeä päässä usko tuota. Tuon tarinan myötä minulla heräsi epäilys että sinulla oikeasti viiraa, ja kaikki loputkin kertomuksistasi ovat ihan vain mielikuvitusta. Aikuinen mies satuilee...

    Ja tämä ei ole pahalla sanottu, ja ei millään lailla Jumalaa vastaan, sillä sinä et ole Jumala.

    En ole ateisti, minulla on sellainen käsitys Jumalasta että hän on antanut jokaiselle uskovalle järjen, ja sitä pitää käyttää.

    Sinulla on kyky tehdä betonia ja laskea että aineita siihen on riittävästi. Jumala on tarkoittanut että sinä käytät tuota kykyä....parane!

    Äänestä

  • UPDATE_10332393 kirjoitti:

    Tällä palstalla ja jopa tässä ketjussa vaaditaan uskovilta todisteita parantumisista ja muista Jumalan tekemistä ihmeistä. Mutta kun uskova kertoo näistä asioista, hänet leimataan heti hulluksi, itsesuggeroijaksi ja luulottelijaksi. Kukaan ei usko meidän todistuksiamme. "Kuka uskoo saarnamme, kenelle Herran käsivarsi (Jeesus Kristus) ILMOITETAAN!" (Jes 53).

    Miksi et nyt lähtisi vaihteen vuoksi siitä lähtökohdasta että kertoja puhuu totta ja että Jumala todella on vaikuttanut asian mistä kerrotaan. Miksi pidät kaikki uskovien kertomukset ja todistukset kuvitelmina? Onhan se mahdollisuuskin olemassa että uskova on kokenut mitä hän kertoo ja että se on totta. Miksi et ota selvää asioista? Mutta voimakas mielipiden sinulla on ja tuot se esille perehtymättä uskovan todistukseen. Et ainakaan ole tutkinut mitenkään minun todistustani ja todistuksiani? Kuitenkin olet päättänyt kokemukseni olevan pelkkää harhaa???

    Ehkä sinä kiellät nämä asiat sen tähden että mikäli tunnustat kokemamme asiat todeksi, sinä tunnustat samalla Jumalan todellisuuden. Se taas antaa sinulle vastuun mitä tehdä tällä tiedolla että uskovat puhuvat totta ja että Jumala ja Jeesus Kristus on. Kieltämällä nämä asiat ajattelet olevasi vapaa vastuusta Jumalan edessä. Et vapaudu vastuusta kieltämällä todlellisuutta.

    Olen itse kokenut ruumiissani Jumalan parantavaa voimaa ja olen parantunut monista vaivoista yliluonnollisesti. Sitten olen itse omin silmin nähnyt Jeesuksen parantavan sairaita. Sitten olen kuullut uskovien kertovan kuinka he ovat parantuneet erilaisista vaivoista. Koska olen itse nähnyt ja kokenut samoja asioita, minulla on helppo uskoa että muutkin ihmiset kokevat Jumalan parantavaa voimaa.

    Sitten viimeiseksi se tärkein pointti: Raamattu kertoo näistä asioista että ne ovat todellisia.

    Kukaan ei varmaan sano etteikö kertoja puhu totta niinhän on myös mielenhäiriöissä. Ihminen joka kuulee ääniä , puhetta ,kuiskailuja kuulee aivan varmasti ne kuiskaukset ja puheet sekä näkyjen näkijä näkee yhtä lailla ne näyt joita hän näkee. Uskovaisten psykologia on aivan samaa kuin muukin psykologia uskotaan samaan illuusioon ja ollaan onnellisia se riittää .

    Äänestä

Lupaako Raamattu, yli Raamatun? Joh.15:7. Jos te pysytte minussa ja minun sanani pysyvät teissä, niin anokaa, mitä ikinä tahdotte, ja te saatte sen. 16:24. Tähän asti te ette ole anoneet mitään minun nimessäni; anokaa, niin te saatte, että teidän ilonne olisi täydellinen.

Äänestä
  • Todella sekavuutta ja tulkintoja jos jonkinmoisia joh.15; 7 Eipä pitäisi okeilla uskovaisilla olla minkään asian kanssa ongelmia sillä tämähän pitäisi toimia JOH.14; 13, 14

    Äänestä

Ihmeparanemisia tapahtuu, mutta niiden syytä ei tiedetä. Helluntailaisten tarinat - kuten muidenkin uskovaisten - rukouksen voimasta ja muista hengellisistä taustoista ovaty satua.

Äänestä
  • >>>Ihmeparanemisia tapahtuu, mutta niiden syytä ei tiedetä.

    Äänestä

  • UPDATE_10332393 kirjoitti:

    >>>Ihmeparanemisia tapahtuu, mutta niiden syytä ei tiedetä.

    Tarkoitan ihmeparantumisilla sitä, että ihmiset parantuvat vastoin ennakko-odotuksia. Aina ei paranemisen syytä selville saada. Tai pikemminkin pitäisi kai lähinnä sanoa, että syytä ei VIELÄ tämänhetkinen lääketiede kykene selittämään. Juttuja löyty medioista helposti.

    Näitä ihmeparanemisia tapahtuu ihan kaikissa uskonnollisissa ryhmissä. Se tiedetään tänä päivänä, että esim. potilaan oma psyyke vaikuttaa paljon. Lumelääkkeistä - tietänet, mitä ne ovat? - on mielenkiintoisia tuloksia.

    Helluntailaisten ihmeparanemisiakin on tutkittu. Jostakin kumman syystä tulokset vain eivät kelpaa helluntailaisille.

    http://www.markushirsila.com/content/files/herra_tekee_ihmeita_ilman_maaraa.pdf

    Linkki lienee tuttu? Olen joskus kuullut hivenen hupaisiakin selityksiä siitä, miksi tutkimus ei ole pätevä.

    Ei minulla ole erikseen mitä tarvetta ryhtyä uskovaiseksi tai olla ryhtymättäkään. Olen niin rationaalinen ihminen, etten usko pätkääkään Jumalan olevan jotakin sellaista kuin uskovaiset väittävät hänen olevan. Jos Jumala olemassa on, hän ei takerru lillukan varsiin niinkuin uskovaiset tekevät. Koko kristinuskon oppirakennelma on sekava. Hyvin harva on pohtinut vaikkapa Jumalan ominaisuuksia tai Taivasta ja sitä Toista Vaihtoehtoa. Ihmisen mielikuvitus SELVÄSTI näkyvissä.

    Jumalan nimissä käytetään kovasti valtaa, mutta enimmäkseen uskovaisuus on sitä, että Raamatun kohtia luetellaan putkeen ja sitten kerrotaan, miten joku on ne tulkinnut. Ihmisten elämää säädellään erittäin mieluusti, mutta perustelut ontuvat.

    En viitsi loputtomiin jankata samaa juttua näistä ihmeparanemisista, joten lainaan itseäni alempaa ketjusta:

    "JOS ihmeparanemisia olisi oikeasti tapahtunut selkeästi yliluonnollisen toimijan aktivoimana vaikkapa helluntailaisten piireissä, asiasta tehtäisiin ilman muuta julkinen. Uskovaisilla olisi kerrankin keino osoittaa ajatuksensa oikeiksi! SE olisi sitä Lähetyskäskyn toteuttamista konkreettisimmillaan.

    Kummallisesti ihmisiin kuitenkin iskee ujous, kun nämä jutut pitäisi perin pohjin selvittää julkisesti. Mieluummin pidättäydytään epämääräisissä tarinoissa ja jätetään tosiasiat tutkimatta.

    Syy on tietenkin ilmeinen: nämä ihmeparanemiset ovat jääneet yleensä puheen tasolle ja siksi uskovaiset mieluusti eivät asioita juurta jaksain HALUAKAAN selvittää; se "ihme" voisi osoittautua epätodeksi tai kovin tilapäiseksi, kuten onkin usein osoittautunut. "

    Jos olet eri mieltä, palannet aiheeseen ASIAPITOISESTI. Raamatun pätkillä emme tämän tyyppisissä keskusteluissa ja aiheissa etene.

    Äänestä

  • Inhottava realisti kirjoitti:

    Ihmeparantumisia siis tapahtuu ja joku parantaa, mutta se joku ei ole helluntailaisten kertoma Jeesus Kristus vaan joku muu. Hmmmm????? mielenkiintoista!!!!!!!!!!!!

    Äänestä

  • UPDATE_10332393 kirjoitti:

    Ihmeparantumisia siis tapahtuu ja joku parantaa, mutta se joku ei ole helluntailaisten kertoma Jeesus Kristus vaan joku muu. Hmmmm????? mielenkiintoista!!!!!!!!!!!!

    Jankutat TYHJÄNPÄIVÄISIÄ, jaikal.

    Oletan aikuisen ihmisen olevan perillä siitä, että ihmisen keho parantaa monin tavoin itse itseäänkin. Haavat umpeutuvat. Kipeät lihakset palautuvat. Ei siinä mitään ihmeellistä ole.

    Kun mennään vakavampiin terveydellisiin ongelmiin, voidaan sitten puhua jo jopa ihmeistäkin. Ihminen esim. toipuu vakavasta syövästä vastoin ennustetta. Pitkästä koomasta herätään, vaikka toivo on jo mennyt. Lääkärit eivät ole kaikkitietäviä ja - kuten sanoin - ihmisen psyyken vaikutus on monin tavoin tuntematon asia. Luulisin Sinunkin kuitenkin olevan samaa mieltä siitä, että lääketiede on huimasti kehittynyt Raamatun ajoista?

    On aika omituista, mikäli kaikki asiat määrittelee persoonallisen toimijan tahdon seurauksiksi. Muinaisina aikoina ihan kaikkia asioita pidettiin jumalten rangaistuksina tai palkintoina, mutta et kai Sinä niin tee? Vai, onko se Jumalan rangaistus, mikäli saat flunssan? Onko se Jumalan palkinto, mikäli flunssasi loppuu?

    Uskon Sinunkin olevan sn verran perillä todellisuudesta, että tunnet vaikkapa taudinaiheuttajia. Tiedät, että moniin sairauksiin on syitä. Tiedät myös sen, että monia sairauksia voidaan lääkitä ja jopa parantaa? Mitä muuten arvelet, mikäli ajattelisimme asioista samoin kuin Raamatun aikoina - sairaudet ovat Jumalan vihaa - olisiko lääketiede näin kehittynyt?

    Saivartelet ihmeellisesti siitä, miten "joku" parantaa. Miten niin joku? Se on jokin - eli lääketiede. Tai, sitten emme vain tiedä sitä, miksi lopullinen parantuminen on tapahtunut.

    Helluntailaiset syyllistyvät myös siihen, että julistavat parantuneensa vaikkapa rukouksen avulla niissäkin tilanteissa, joissa lääketiede on selvästi osansa tehnyt. Se "unohtuu" aika helposti.

    Urbaaneja legendoja toki riittää ja niitä mieluusti kerrotaan. Tarinat leviävät suusta suuhun ja Suomi lienee täynnä ilman lääketiedettä parantuneita helluntailaisia, jotka eivät ilmeisesti enää ikinä edes tarvitse lääkäreitä mihinkään. Jeesus parantaa vailla määrää? Luitko jutun?

    Toivon, että koetat päästä lepertelyn sijaan keskustelulinjalle. Julistaminen ei ole keskustelua. Voit vapaasti puolestani julistaa ja luetella vaikka koko Raamatun putkeen, mutta se osoittaa vain sen, että olet asialinjalle lähdettäessä heikoilla. Ehkäpä palaamme aiheeeseen...?

    Jaikal1. Eihän kaikessa tarvitse olla parantajaa. Haava paranee kehossa olevien parantavien aineiden sekä informaation ansiosta mikä on niinsanottua itsestäänparanemista. Kehossa itseassään on järjestelmä mikä ikäänkuin suojelee ja jos sattuu vahinko niin myös korjaa sitä vahinkokohtaa.Ihmeet alkaa vasta siitä jos jonkin irtipoikkimenneen raajan tilalle kasvaa uusi raaja tai aikuisen poisvedetyn hampaan tilalle kasvaa uusi mammas. Nämä ihmeet ovat todellakin saaneet Ylivainionkin jälkeen kaikenlaista tsamaanista meininkiä kun kaikenlaiset takinheiluttajat leikkivät ihmisten mielillä.On kuitenkin todettava että pidän suurempana ihmeenä sitä että ihminen sairastuu kuin sitä että jokin Jumalaksi mainittu sallii sairastumisen ja sitten lleikkii ihmisen kanssa ja parantaa hänet suuresta armostaan ja rakkaudesta mutta miksi ei kaikki saa armoa parantua.

    Mitäs sitten kun nuori nainen on menossa leikkaukseen syöpäkasvain rinnassa.
    Muutama päivä ennen sitä nainen kääntyy uskovien puoleen ja uskovat rukoilevat. Sitten hän menee leikkaukseen. Lääkäri tutkii potilaan ennen leikkausta ja toteaa että mitään leikattavaa syöpäkasvainta ei ole. Se on poissa.

    Sitten pieni lapsi sairastaa pahaa astmaa. Hän on saanut lääkäriltä astmalääkkeet ja piiput sen muut arkielämän toimivuuteen välttämättömät kojeet. Sitten uskovat rukoilevat lapsen puolesta. Äiti vie lapsen lääkäriin tarkastuksille. Lääkäri toteaa: "Lapsi on täysin terve eikä tarvitse lääkkeitä."

    Oliko nämä normaaleja oman ruumiin parantamia haavoja?

    "Oliko nämä normaaleja oman ruumiin parantamia haavoja?"

    Ei ne on jaikalin satuja ..valheita.

    Mikset vastaa minun kysymykseen. Se vähän kuin tukee tuota inhorealistin tekstiä siitä miten todisteet ovat tärkeitä.

    Minä olen sen ymmärtänyt, mikä estää sinua ymmärtämästä?

    Äänestä

  • empatiaa on kirjoitti:

    Jaikal1. Eihän kaikessa tarvitse olla parantajaa. Haava paranee kehossa olevien parantavien aineiden sekä informaation ansiosta mikä on niinsanottua itsestäänparanemista. Kehossa itseassään on järjestelmä mikä ikäänkuin suojelee ja jos sattuu vahinko niin myös korjaa sitä vahinkokohtaa.Ihmeet alkaa vasta siitä jos jonkin irtipoikkimenneen raajan tilalle kasvaa uusi raaja tai aikuisen poisvedetyn hampaan tilalle kasvaa uusi mammas. Nämä ihmeet ovat todellakin saaneet Ylivainionkin jälkeen kaikenlaista tsamaanista meininkiä kun kaikenlaiset takinheiluttajat leikkivät ihmisten mielillä.On kuitenkin todettava että pidän suurempana ihmeenä sitä että ihminen sairastuu kuin sitä että jokin Jumalaksi mainittu sallii sairastumisen ja sitten lleikkii ihmisen kanssa ja parantaa hänet suuresta armostaan ja rakkaudesta mutta miksi ei kaikki saa armoa parantua.

    >>>mutta miksi ei kaikki saa armoa parantua.

    Äänestä

  • UPDATE_10332393 kirjoitti:

    Mitäs sitten kun nuori nainen on menossa leikkaukseen syöpäkasvain rinnassa.
    Muutama päivä ennen sitä nainen kääntyy uskovien puoleen ja uskovat rukoilevat. Sitten hän menee leikkaukseen. Lääkäri tutkii potilaan ennen leikkausta ja toteaa että mitään leikattavaa syöpäkasvainta ei ole. Se on poissa.

    Sitten pieni lapsi sairastaa pahaa astmaa. Hän on saanut lääkäriltä astmalääkkeet ja piiput sen muut arkielämän toimivuuteen välttämättömät kojeet. Sitten uskovat rukoilevat lapsen puolesta. Äiti vie lapsen lääkäriin tarkastuksille. Lääkäri toteaa: "Lapsi on täysin terve eikä tarvitse lääkkeitä."

    Oliko nämä normaaleja oman ruumiin parantamia haavoja?

    Perusteelliset todisteet esiin vain ja lääkärien virallinen lausunto. Sitten palataan asiaan.

    Äänestä

  • UPDATE_10332393 kirjoitti:

    >>>mutta miksi ei kaikki saa armoa parantua.

    Joko niitä todisteita on löytynyt?

    Äänestä

* Ei näille Jumalan kieltäjille tai ateisteille ole tarvis mitään toditella siitä, onko Jumlaa vaiko ei ole ! Julistamme vain evankeliumia Jeesuksesta Kristuksesta Jumalan Pojasta, ja he uskovat, tai sitten hylkäävät Kutsun ja käyvät ohi etsikko aikansa. Jos uskovat, niin ihmeet ja merkit seuraa, he kokevat pelastuksen, täyttyvät Pyhällä Hengellä, puhuvat uusilla kielillä, voivat parantua sairauksistaan ja kaikkea mitä vain taivas voi tarjota. Muussa tapauksessa he paaduttavat sydämensä ja lopulta pääsevät lopulliseen eroon Isäsätään Jumalasta, ja päätyvät ikuiseen jumallattomuuteensa!

Äänestä
  • Höpön höpön, Mohikaani. Julistamisen lisäksi Sinäkin voisit kokeilla ihan tuikitavallista KESKUSTELUA. Tämä osio on keskustelua varten ja ylemmyydentunteellasi osoitat asioita vain itsestäsi.

    JOS ihmeparanemisia olisi oikeasti tapahtunut selkeästi yliluonnollisen toimijan aktivoimana vaikkapa helluntailaisten piireissä, asiasta tehtäisiin ilman muuta julkinen. Uskovaisilla olisi kerrankin keino osoittaa ajatuksensa oikeiksi! SE olisi sitä Lähetyskäskyn toteuttamista konkreettisimmillaan.

    Kummallisesti ihmisiin kuitenkin iskee ujous, kun nämä jutut pitäisi perin pohjin selvittää julkisesti. Mieluummin pidättäydytään epämääräisissä tarinoissa ja jätetään tosiasiat tutkimatta.

    Syy on tietenkin ilmeinen: nämä ihmeparanemiset ovat jääneet yleensä puheen tasolle ja siksi uskovaiset mieluusti eivät asioita juurta jaksain HALUAKAAN selvittää; se "ihme" voisi osoittautua epätodeksi tai kovin tilapäiseksi, kuten onkin usein osoittautunut.

    Äänestä

  • Nopeastipa Sinä tänään tyrehdyit, Mohikaani...

    Äänestä

  • Painikoon ateistit eläväksi tekevän käsitteen kanssa vaikka koko iäisyyden. Uskovat uskovat eläväksi tekevään henkeen joka todistaa Jumalan olemassa olon. Kaatakoon Jumala ateistien pilkat ja valheet että uskovainen saa rauhan elämässään.

    Äänestä

  • Mohikaanin sana on pyhänhengen vaikutusta aamen.

    Äänestä

Caalebbi. Useaan asiaan saa vastauksen, kun ukee Raamattua ja ymmärtää, että tämä koko maailma on pahan vallassa. On virhe ajatella, että Jumala hallitsisi tätä maailmaa. Hän ei hallitse tätä maailmaa, vaan tämä maailma on alistettu Saatanan vallan alle. Jos tämä maailma olisi Jumalan hallinnan alainen, asiat olisivat paremmin. Jeesuksen ristinkuoleman myötä meille ihmisille, jotka olemme saatanan vallan alaisia, on annettu etuoikeus turvautua Jeesukseen. Turvautumalla Jeesukseen ja Hänen sovitustyöhönsä, me voimme saada takaisin sen aseman joka meille kuuluu Jumalan lapsina. Vastustus Saatanan toimesta on kovaa, mutta ilman Jeesusta meillä ei olisi edes toivoa. Nyt meillä on jo voitto, koska Jeesus on jo voittanut Saatanan, sota on jo käyty Golgatalla ja taistelu voitettiin siellä, kun Jeesus polki rikki kärmeen pään. Luota Caalebbi Jeesukseen vaan, nyt kuljemme tämän pimeän laakson kautta Taivaan kotia kohti.

Äänestä
  • Kylläpä heität kehiin ilmeisesti ihan itse keksimääsi juttua. Tuollaisen näkökulman omaavan ihmisen mielestä maailma on varmaankin täynnä pelkkää pahaa. Surullista.

    Äänestä

  • Inhottava realisti kirjoitti:

    Kylläpä heität kehiin ilmeisesti ihan itse keksimääsi juttua. Tuollaisen näkökulman omaavan ihmisen mielestä maailma on varmaankin täynnä pelkkää pahaa. Surullista.

    Etsi Jumalaa niin löydät Hänet. Minulla ei ole lupaa sanoa sinulle enempää.

    Äänestä

  • "koko maailma on pahan vallassa."

    Olet väärässä. Kaikki on Kaikkivaltiaan Jumalan vallassa, kuten Jesajan kirjassa on kirjoitettu:

    Jes. 45:7 minä, joka teen valkeuden ja luon pimeyden, joka tuotan onnen ja luon onnettomuuden; minä, Herra, teen kaiken tämän.

    Jeesus on vain epäjumala, joka lupasi liikoja. Hänen mukaansa kaikki häneen uskovien toiveet toteutuvat.

    Äänestä

  • Bavel man kirjoitti:

    "koko maailma on pahan vallassa."

    Olet väärässä. Kaikki on Kaikkivaltiaan Jumalan vallassa, kuten Jesajan kirjassa on kirjoitettu:

    Jes. 45:7 minä, joka teen valkeuden ja luon pimeyden, joka tuotan onnen ja luon onnettomuuden; minä, Herra, teen kaiken tämän.

    Jeesus on vain epäjumala, joka lupasi liikoja. Hänen mukaansa kaikki häneen uskovien toiveet toteutuvat.

    Mutta kyllä Raamattu puhuu siitäkin, että Jumala on antanut maailman pahan valtaan siihen päivään saakka, kun Jeesus tulee ja ottaa tuon vallan itselleen takaisin.

    Jumalalla on toki valta ja voima hallita, mutta Hän on päättänyt asian näin ja Hän hallitsee lähinnä / ensisijaisesti vain niiden elämää, jotka ovat antautuneet Hän hallintavaltaansa.

    Toki Jumala näyttää valtansa niissääkin tilanteissa, kun Hän laittaa pahan palvelemaan Hänen hyviä tarkoituksiaan, eli ei Jumalan voima ja hallintavalta ole minnekkään kadonnut, mutta Hän itse on nähnyt hyväksi toimia näin.

    Annatko minulle Raamatusta kohdan, missä Jeesus näin lupaa:
    >>>
    Jeesus on vain epäjumala, joka lupasi liikoja.
    Hänen mukaansa kaikki häneen uskovien toiveet toteutuvat.

    Äänestä

  • ~~tähkäpää~~ kirjoitti:

    tähkäpää.

    Miten selität sen, että maailma kuitenkin on muuttunut parempaan suuntaan entisajoista, mikäli kaikki on pahan vallassa?

    Äänestä

  • Inhottava realisti kirjoitti:

    tähkäpää.

    Miten selität sen, että maailma kuitenkin on muuttunut parempaan suuntaan entisajoista, mikäli kaikki on pahan vallassa?

    Riippuu siitä, mikä meille kenellekin on sitä parempaa suuntaa?

    Eikä kai kukaan uskovainen kiellä sitäkään, etteikö pahakin kykenisi antamaan hyvää silloin, kun hän näkee sen palvelevan hänen pahoja tarkoituksiaan.

    Moni paha ihminenkin hallitsee muita hyyvyydellään niin kauan ja siinä määrin, mistä on hänelle itselleen hyötyä.

    Käydäänpä tätä nyt läpi analyyttisemmin eikä vain yleistasolla.

    Mitkä asiat Sinusta ovat menneet maailmassa huonompaan suuntaan viimeisten vuosituhansien aikana?

    Äänestä

  • Inhottava realisti kirjoitti:

    Käydäänpä tätä nyt läpi analyyttisemmin eikä vain yleistasolla.

    Mitkä asiat Sinusta ovat menneet maailmassa huonompaan suuntaan viimeisten vuosituhansien aikana?

    Kyllähän kaikkinainen pahuus on saanut toisella tavalla valtaa ja tilaa ja jopa ihmisistä on tullut toinen toisilleen kovempia, kylmempiä ja myöskin itsekkäämpiä.

    Minä en toki voi puhua vuosituhansista kovinkaan syvällä kokemuksen rintaäänellä, mutta jos nyt vain peilaan sitäkin aikaa, mitä olen itse elänyt
    ja tätä maailmaa katsellut.

    Toki monia asia on mennyt parempaankin suuntaan, mm. sosiaaliedut, terveydenhoito (ellei tässä katsota ihan viimeisiä huonoja vuosia) yms. ja voisiko tuohon olla syynä mm. kristinuskon lisääntyminen.

    Tuosta yerveydenhoidosta puheen olleen, tuli mieleeni sellainen asia, että esim. jo VT aikana Jumala antoi omilleen ohjeen rakentaa peseytymispaikan niin, että se tapahtui juoksevan veden alla, eikä ole kovinkaan pitkä aika siitä, kun tämä on tullut yleisesti esim. länsimaissa sairaaloihin ja teveydenhuoltoon yleensäkin, joten kyllä Jumala on vain viisas. :)

    Näin lyhykäisyydessään, sillä nyt joudun nostamaan jälleen kytkintä, mutta jos aika sallii, palaan illalla "astialle".

    Toivon, että olet tuonut siihen mennessä esille omia näkemyksiäsi asiasta, josta voimme sitten jatkaa.

    Äänestä

  • ~~tp~~ kirjoitti:

    Minä en voi toki puhua vuosituhansista kovinkaan syvällä kokemuksen rintaäänellä"

    Paljon sulla historian numero todistuksessa kun peruskoulusta pääsit?

    Kannattaa lukea historiaa, se on mielenkiintoista.

    Äänestä

  • ~~tähkäpää~~ kirjoitti:

    Mutta kyllä Raamattu puhuu siitäkin, että Jumala on antanut maailman pahan valtaan siihen päivään saakka, kun Jeesus tulee ja ottaa tuon vallan itselleen takaisin.

    Jumalalla on toki valta ja voima hallita, mutta Hän on päättänyt asian näin ja Hän hallitsee lähinnä / ensisijaisesti vain niiden elämää, jotka ovat antautuneet Hän hallintavaltaansa.

    Toki Jumala näyttää valtansa niissääkin tilanteissa, kun Hän laittaa pahan palvelemaan Hänen hyviä tarkoituksiaan, eli ei Jumalan voima ja hallintavalta ole minnekkään kadonnut, mutta Hän itse on nähnyt hyväksi toimia näin.

    Annatko minulle Raamatusta kohdan, missä Jeesus näin lupaa:
    >>>
    Jeesus on vain epäjumala, joka lupasi liikoja.
    Hänen mukaansa kaikki häneen uskovien toiveet toteutuvat.

    Annatko minulle Raamatusta kohdan, missä Jeesus näin lupaa:
    >>>
    Jeesus on vain epäjumala, joka lupasi liikoja.
    Hänen mukaansa kaikki häneen uskovien toiveet toteutuvat.

    Äänestä

"Kyllähän kaikkinainen pahuus on saanut toisella tavalla valtaa ja tilaa ja jopa ihmisistä on tullut toinen toisilleen kovempia, kylmempiä ja myöskin itsekkäämpiä."

Ei tuolla kuules pitkälle pötkitä. Ei ollenkaan konkreettista. Tätähän tämä aina on.

Äänestä

Koettakaahan nyt Mohikaani ja jaikal palata aiheeseen. Pääsimme vasta alkuun.

Äänestä

Nopeasti hyytyi tämäkin keskustelu. Ei löytynyt muuta kuin helluntailaisille niin tuttuja kuulopuheita. Ei löytynyt haluakaan oikeasati keskustella tätä asiaa läpi.

Äänestä

Yhä edelleenkin minä odotan niitä todisteita ihmeparanemisista.

Äänestä
  • Niitä löydät, kun ensin löydät Jumalan. Siihen asti usko on sinulle hullutusta.

    Äänestä

  • Uskokaan evankeliumi kirjoitti:

    Niitä löydät, kun ensin löydät Jumalan. Siihen asti usko on sinulle hullutusta.

    Älä viitsi höpöttää. Todisteita asioista joko on tai sitten ei. Jos todisteet ovat riittävän vakuuttavia, epäilylle ei jää sijaa.

    Äänestä

Jumala ei ole luvannut parantaa meidän sairauksiamme! Hän on luvannut pelastaa meidät synnin orjuudesta Poikansa ristin kautta.

Ihmiset sairastavat, koska se on syntiinlankeemuksen seurausta - silloin ihmisestä tuli kuolevainen ja haavoittuva. Sairaudet ja kuolema on synnin seurausta, osa tätä Jumalan kiroamaa maailmaa, sitä sanotaan katoavaisuudeksi. Myös vanheneminen vaivoineen on samaa katoavaisuutta. Niitä Jumala ei ole luvannut ottaa pois tästä maailmasta! Samoin luontokin on kirouksen alla. Siitä johtuvat esim. tsunamit, maanjäristykset, ukkoset, katovuodet, kuivuus, tulvat, suuronnettomuudet. Myös syntisten ihmisten toiminta vaikuttaa meihin kaikkiin haitallisesti, niin uskoviin kuin uskomattomiinkin. Kaikki on syntiinlankeemuksen seurausta!

"Sillä luomakunta on alistettu katoavaisuuden alle, - ei omasta tahdostaan, vaan alistajan - kuitenkin toivon varaan, koska itse luomakuntakin on tuleva vapautetuksi turmeluksen orjuudesta Jumalan lasten kirkkauden vapauteen."(Room.8:20-21)

Meillä on täydellinen terveys ja ilo vasta taivaassa!

Ilm.21:4 "ja hän on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä, eikä kuolemaa ole enää oleva, eikä murhetta eikä parkua eikä kipua ole enää oleva, sillä kaikki entinen on mennyt."

Äänestä
  • Miksi kaikki olisi kirouksen alla?

    Eläimet ovat syyttömiä ja silti ne sairastuvat, kuolevat ja kokevat monenmoista. Eikö Jumala olekaan oikeudenmukainen?

    Ihminen on osa samaa kiertokulkua kuin muutkin. Jokainen elävä olento elää aikansa ja kuolee sitten palatakseen takaisin luontoon. Ihmisellä on järki ja on kehitetty uskontoja selittämään asioita.

    Ajatus Perisynnistä on idea, joka ei uppoa minuun. Miksi ihmeessä ihmistä loputtomiin syytettäisiin Aatamin ja Eevan toimista? Kollektiivinen vastuu TARINASSA esiintyvien hahmojen toimista on periaatteessa hölmö.

    Luonnonilmiöt ovat seurausta NORMAALEISTA fysikaalisista tapahtumista planeetallamme.

    Itse aiheeseen julistuksesi ei liity mitenkään.

    Äänestä

Afrikalaisen lapsen Jumala antoi Caalebin hoitoon ja aivan raamatullisesti sen todistaa viimeinen tuomio.

Minkä " -> te

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Caalebbi kirjoitti:

Mikä siinä on kun Jeesus parantaa helluntailaisen Paavon ilmavaivat mutta ei esim aidsia sairastavaa afrikkalaista nälkiintynyttä pientä lasta?

http://whywontgodhealamputees.com/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu