Pro Snowden

USA, jonka käsitys oikeudesta on kulminoitunut mm. Quantanamoon ja aloitti oikeudettomat sodat maailmalla ja tukee Lähi-idän öljyvaltioissa aseellista kapinointia, jonka seurauksen miljoonat ja miljoonat ovat joutuneet pakosalle ja miljoonat ovat kuolleet, eikä laita sylikoiraansa Israelia kuriin, ei ansaitse muuta kuin syvää halveksuntaa,

MAAILMAN ON ERISTETTÄVÄ USA - AIKA ON SIIHEN KYPSÄ.
454
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Snowden on USAn seuraava presidentti.Pressanbvaaleja käydään nykyään näin. New World Order.

Äänestä

Yhdysvallat tuleevielä varmuudella tuomitsemaan H.W. Bushin tekemät päätökset 9/11 kaksoistornin tuhoutumisen jälkeen tehdyt päätökset Afghanistanin sotaretkellä aloitetun Quantanamo vankien keräämisen dollari lahjuksilla, jotka kuitenkin oikeustoiminnan kautta osoittautuivat syyttömiksi. Ja mitä tulee Irakin kansallisten öljyvarojen osittaiseen haltuunottoon, niin muistammehan hyvinkin Saddamin roistomaisen luonteen, joka öljyvarojensa kautta muodostui varsin uhkaavaksi tekijäksi maailmassa. Ja täytyy myös huomioida että Yhdysvallat on maailman suurvaltana ollut velvollinen Irakin Presidentti Saddamin vallasta syöksemisen jälkeen asettamaan Irakiin demokraattinen kansallinen hallinto. Ja mitä tulee Israeliin, niin Yhdysvallat on ollut kohtalaisen luotettava liittolainen ja turvallisuuden tae Israelin kansakunnan selviytymiseksi taistelussaan Iranin kaltaista ydinase uhkavaltiota kohtaan. Tälläinen on siis maailman kaksinapaisuus itäisen ja läntisen liiton välillä olevana jännitteenä. Ja ihmetellä vaan täytyy helsingin poliisien liittoutumista tukemaan kaikessa itäisen liiton Venäjä, Iran, Irak, Palestiinan Hamasia. Vaikka onhan sillekin selitys annettava, sillä helsingin poliisi on poliittisessa asenteessaan osoittanut jo salaliittoon perustuvalla pahimman laatuisella valtionrikollisella "Kansanmurha" toiminnallaan olevansa vallankumouksellinen tekijä suomessa. Ja sellainen olettekin varmaan hamaan kuolemaanne asti.

Äänestä

Saddamin aikana maassa toimi ihan kaikki - nyt ei mikään ja sama kaava Libyassa ja Syyriassa ja kohta Iranissa.

Hinta amerikkaliselle 'demokratialle': MILJOONIA KUOLLUT JA LISÄÄ KUOLEE.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Aika Loppuu kirjoitti:

USA, jonka käsitys oikeudesta on kulminoitunut mm. Quantanamoon ja aloitti oikeudettomat sodat maailmalla ja tukee Lähi-idän öljyvaltioissa aseellista kapinointia, jonka seurauksen miljoonat ja miljoonat ovat joutuneet pakosalle ja miljoonat ovat kuolleet, eikä laita sylikoiraansa Israelia kuriin, ei ansaitse muuta kuin syvää halveksuntaa,

MAAILMAN ON ERISTETTÄVÄ USA - AIKA ON SIIHEN KYPSÄ.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu