Chevyn myynti se vain kasvaa.

Olen kovasti koittanut provoillani saada ihmisten päitä kääntymään mutta siitä huolimatta Chevyn myynti vain kasvaa. Kesäkuussa myynti kasvoi 29% viime kesäkuuhun verrattuna.
9225
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

CHEVROLET
MALIBU
8
CHEVROLET
AVEO
12
CHEVROLET
TRAX
28
CHEVROLET
CRUZE
44

Äänestä
  • Cruzen myynti oli toukokuussa 51 kpl ja nyt vain 44 kpl. Myyntihän sakkaa pahasti.

    Äänestä

Onpa totisesti kovia myyntilukuja. Tuollaisiksi tekeleiksi.

Äänestä

Mutta parempi kuitenkin olla reilusti plussalla.

Äänestä
  • Tosi reilusti joo. Kaikki kesäkuussa myydyt Chevroletit mahtuisivat yhdelle K-lähikaupan parkkipaikalle. Tämän vuoden alusta lähtien Chevyn myynti on takellellut ja pienenee kokojan. Naurattaa nämä: "myynti on noussut sen ja sen vuoden" takaiseen, "siihen ja siihen" kuukauteen - kommentit, kun nykymyynti on kertakaikkisesti edelleen aivan surkeaa harrastelijoiden näpertelyä.

    Nyt ollaan jo heinäkuussa ja parin kuukauden päästä ollaan pisteessä, jolloin turbofarkkujenkin myynnin aloittamisesta on tasan vuosi. Eipä ollut siitäkään Chevyn myynnin pelastajaksi Suomessa. Todella säälittäväksi jäi senkin suosio, vaikka moni täällä hehkutti, kuinka siitä tulee yksi myydyimmistä perheutoista.
    Myös samat käytetyt Cruzet seisovat myynnissä kuukaudesta toiseen, kuten "kysynnän mukaan hinnoiteltu" nettiautossa koko kevään seissyt NHT-760 on meille osoittanut. Eihän noita käytettynä kukaan uskalla ostaa, etenkään takuun lähetessä loppuaan, se on tosiasia. Eikä etenkään noilla hinnoilla. 7000 - 10000 euroa järjestäen hinnoista pois, vois joku kokeilunhaluinen riskinottaja ostaa.

    (Nettiautossa liikkeessä myynnissä oleva NHT-760 on yksilö, jonka joku tämän palstan Cruzeisti itse otti alkukeväällä esimerkiksi siitä, kuinka Cruze säilyttää arvonsa ja kuinka ne viedään käsistä)...jotainhan on pielessä, kun ei vaan lähde. Suurin osa noista on muutenkin roikkunut kuukausia myynnissä.

    Äänestä

  • Kylläpä on osittain tuo toimittaja todella pihalla asioista, mutta helpostihan tulee tuollaiseen tulokseen vain tilastoja katsomalla.
    Esim tuossa linkissä sanottiin skoda octavian myynnin laskusta, mutta pitkälti se johtui korimallin vaihdoksesta ja autojen loppumisesta maassa edellisen osalta ja nyt se on taas kesäkuun ykkönen selkeästi ja toinen esimerkki miksei sitten samalla logiikalla hehkuttanut volvo v40 myynnin nousua alkuvuonna kun se oli 10700% joka on taas osaltaan yhdeydessä tuohon chevyn lukuihin siinä, että piesitä luvuista on helppo saada nousu prosentti kovemmaksi...

    Äänestä

  • gs birotor kirjoitti:

    Kylläpä on osittain tuo toimittaja todella pihalla asioista, mutta helpostihan tulee tuollaiseen tulokseen vain tilastoja katsomalla.
    Esim tuossa linkissä sanottiin skoda octavian myynnin laskusta, mutta pitkälti se johtui korimallin vaihdoksesta ja autojen loppumisesta maassa edellisen osalta ja nyt se on taas kesäkuun ykkönen selkeästi ja toinen esimerkki miksei sitten samalla logiikalla hehkuttanut volvo v40 myynnin nousua alkuvuonna kun se oli 10700% joka on taas osaltaan yhdeydessä tuohon chevyn lukuihin siinä, että piesitä luvuista on helppo saada nousu prosentti kovemmaksi...

    Lisätään vielä chevyn alkuvuosi 2013 vrt 2012 on -9,9%, mutta kun muistaa kokonaismarkkinoiden laskun olleen 15,5%, niin markkina osuus on kasvanut...

    Äänestä

  • HEHEHEH!!
    Tuosta jos myynti vielä paljon sakkaisi....eihän Chevyä myytäisi ollenkaan!!!!!!

    Eipä se monilla muillakaan, varsinkaan kärjessä olevilla ole laskenut...Muutamilla jopa hienoisesti noussut!!!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ihmettelevä Eki kirjoitti:

Olen kovasti koittanut provoillani saada ihmisten päitä kääntymään mutta siitä huolimatta Chevyn myynti vain kasvaa. Kesäkuussa myynti kasvoi 29% viime kesäkuuhun verrattuna.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu