Äidilleni (66 v.) tuodaan lääkkeet 2 krt päivässä ja lisäksi hänen luonaan käy sairaanhoitaja juttelemassa. Äitini on usein hermostunut, poissa tolaltaan ja hänellä aloitettiin juuri muistilääkitys. Hän kulkee kaupassa pelkästään minun perässäni eikä viimeksi osannut maksaa pankki/luottokortilla ilman apuani. Hän etsii autossa istuessaan tai kaupassa ollessaan tuskaisesti 5-10 minuutin välein laukustaan lompakkoa, kortin tunnuslukua tai jotain muuta. Hän nukkuu yöllä laukku ja kännykkä lähellään ja saattaa silloinkin tarkistella, onko laukussa lompakko.
Lisäksi hän ei hetkellisesti tunnistanut minua viime viikolla, kun olimme eräällä huoltoasemalla. Hän tuli luokseni ja kertoi hädissään etsivänsä omaisiaan, tytärtään. Minä olen siis hänen tyttärensä. Kun sanoin, että minähän se olen, hän ikään kuin helpottuneena naurahti.
Äitini on myös ajoittain vainoharhainen ja hän kertoo, että hänen "korvansa puhuu" hänelle, käskee häntä jatkuvasti tekemään jotain, kuten esim. menemään lenkille.
Huh, että tämä on raskasta! Nämä oireet äidilläni alkoivat n. 5-6 vuotta sitten ja tänä vuonna, vastikään hänelle on alettu tuoda lääkkeet kotiin, koska hän ei muista ottaa niitä oikein. Mietin vaan, että miten kauan hän suunnilleen pystyy asumaan kotonansa...
Miten kauan äitini voi asua kotona?
6
667
Vastaukset
- jkuh
Otapa heti yhteys äitisi terveyskeskukseen tai äitisi alueen kotihoitoon.
Tarvitsee nyt muistitestit (joita varmaan vastustaa...kuuluu kuvaan). Kyseessä luultavasti muistihäiriö kuten itsekin tiedät ja siihen tarvitaan apuja. Mitä nopeammin otat yhteyttä vaikkapa terveyskeskukseen, sitä nopeammin asioista voidaan alkaa huolehtia ja vaikkapa muistilääkitys aloittaa.
Alkuoireisiin kuuluu todellakin vainoharhaisuus ja epäluuloisuus. Ja tuskin on ohimenevää vaikka joskus voi olla parempiakin jaksoja.
Jaksamista!!- heki2
Äidilläsi käykin jo sairaanhoitaja.....missä päin asut?? Kuullostaa ihan Helsingin alueen touhulta eli kotona pidetään niin pitkään kuin mahdollista..... Helsingissä ei auta kuin kuin yksityinen hoitolaitos tai hauta! Kokemusta on.
Pienemmillä paikkakunnilla pääsee paremmin esim. hoitolaitoksiin.
- hituke
siis anteeksi, mutta onko pakko sanoa ettei "auta kuin hoitolaiton tai hauta"? Asiat saattaa kuitenkin mennä paremminkin... Äitisi asuu ilmeisesti yksin? Onko hänellä omaishoitajaa? Mun äiti aika samassa tilanteessa, tai siis samanikäinen, hiukan pidemmällä tauti kyllä jo. Ei ehkä enää pärjäisi kotona jos isä ei hoitaisi. Voimia, se on raskasta! En osaa raskaampaa sairautta kuvitella :(
- Väsynyt tytär
Kuten kerroin äidilläni on aloitettu muistilääkitys muutama viikko sitten, muistitestit on siis tehty aikaa sitten. Hän asuu yksin ja sen vuoksi mietinkin, miten kauan hän pystyy asumaan kotonansa tai että mikä näissä sairauksissa on yleensä ennuste, jos sellaista on. Tiedän kyllä mihin tauti aikanaan johtaa, mutta haluaisin tietää, miten kauan siihen voi mennä. Voiko hän pystyä asumaan kotonansa vaikkapa vielä kymmenenkin vuotta vaiko todennäköisesti vähemmän?
Äitini ei asu Helsingin seudulla, vaan Keski-Suomessa. - omasta kokemuksesta
Väsynyt tytär kirjoitti:
Kuten kerroin äidilläni on aloitettu muistilääkitys muutama viikko sitten, muistitestit on siis tehty aikaa sitten. Hän asuu yksin ja sen vuoksi mietinkin, miten kauan hän pystyy asumaan kotonansa tai että mikä näissä sairauksissa on yleensä ennuste, jos sellaista on. Tiedän kyllä mihin tauti aikanaan johtaa, mutta haluaisin tietää, miten kauan siihen voi mennä. Voiko hän pystyä asumaan kotonansa vaikkapa vielä kymmenenkin vuotta vaiko todennäköisesti vähemmän?
Äitini ei asu Helsingin seudulla, vaan Keski-Suomessa.Ehkei kymmentä vuotta voi asua tuon perusteella mitä kerrot. Oma äitini on jo yli 80 mutta siinä vaiheessa kun ihan vastaavia oireita alkoi lisääntyvästi ilmetä, yksinasumisaikaa oli jäljellä alle kaksi vuotta.
Sitten alkoi eksyily, eikä aina tunnistanut omaa kotiaan kodikseen, siis sisältäkään. Kun menin käymään, ilmoitti "olleensa täällä vähän aikaa, mikä paikka lienee ja hyvä kun tulit käymään, vie pois täältä..." jne. Vuorokausirytmikin sekosi täysin.
Jälkiviisaana totean, että viitteellisiä oireita hänellä oli ollut jo ainakin viisi vuotta.
Itä-Suomessa asutaan. - nähty+
Väsynyt tytär kirjoitti:
Kuten kerroin äidilläni on aloitettu muistilääkitys muutama viikko sitten, muistitestit on siis tehty aikaa sitten. Hän asuu yksin ja sen vuoksi mietinkin, miten kauan hän pystyy asumaan kotonansa tai että mikä näissä sairauksissa on yleensä ennuste, jos sellaista on. Tiedän kyllä mihin tauti aikanaan johtaa, mutta haluaisin tietää, miten kauan siihen voi mennä. Voiko hän pystyä asumaan kotonansa vaikkapa vielä kymmenenkin vuotta vaiko todennäköisesti vähemmän?
Äitini ei asu Helsingin seudulla, vaan Keski-Suomessa.Tuskin kovin kauan jos on tuossa kunnossa,,Ainakin tarvitsee jatkuvaa seurantaa.Sitten kun lähtee harhailemaan tarpeeksi kauas ja palautetaan sairaalaan poliisiauton kyydissä-peli on pelattu.Laitoshoito.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään
Kaikkosen erityisavustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po1216020- 292110
- 1771942
Ei monet elä kuin alle 60 v, mikä vaikuttaa?
gulp, gulp.. Juice Leskinen eli 56 vuotta. Matti Nykänen eli 55 vuotta. Topi Sorsakoski eli 58 vuotta.661114Mitä tämä on
Ajatella, olen viimeksi nähnyt sinua melkein vuosi sitten ohimennen. Ja silloinkin sinä välttelit minua. En ole kuullut101113Hyvää yötä kaivatulleni
En pysty tekemään kokemaan mitään sielussa tuntuvaa, syvää, vaikuttavaa, ilman että rinnastan sen sinuun. Niin kävi tänä24997- 73987
Nyt on konstit vähänä.
Nimittäin tuulivoiman vastustajilla, kun pitää perättömiä ilmiantoja tehdä. Alkaa olla koko vastustajien sakki leimattu,24902Tilinpäätösvaltuusto 27.5
Samalla viimeinen kokous ennen uudenvaltuustokauden alkamista. Vanhat antavat itselleen erinomaiset arvosanat, ja siirty42887Hevoset ajoteillä Karhulanvaaralla
Minkä ihmeen takia osaamattomat ihmiset tuovat hevosia ajoteille ja pyöräteille? Eilen oli kolari lähellä tämän takia. I12755