Aletaampas listaamaan tänne pelottavia lasten-ohjelmia. Itselläni nyt ensimmäisenä tulee mieleen kaikille tuttu rölli-peikko. Vanhat röllijaksot olivat pienenä poikana minulle silkkaa kauhua, koska rölli oli jo ensinnäkin hemmetin pelottavan näköinen, jolla oli vihreät korvat. Nyt parikymppisenä nuorukaisena voin jo nauraa näille jaksoille, mutta edelleen yksi jakso on jäännyt elävästi mieleen, ja joka myös pistää edelleen ihokarvat pystyyn ja kyseinen jakso on: rölli ja noitien vuori. Isoveljeni kiusasivat minua pienenä röllillä ja sitä pelkoa kesti varmaan 12-vuotiaaksi asti. Kertokaahan omia kokemuksianne pelottavista lasten-ohjelmista
karmaisevat lasten-ohjelmat
26
1372
Vastaukset
- kjbhvycxrz
Japanilaiset animet.
Salatut elämät - Otto ja Pano
Kaikista karmein oli se Hello Hello Hello ohjelma. Siinä oli se kauhia noitanainen ja kissa kuutamolla.
- hui kauhiaa!
Pelle Hermanni on kuulema jotakin pelottanut, M.A. Numminen myös kuuluuu kauhua herättäneen.
- 80's kid
Ritari Ässä tuntui jostain syystä tosi jännittävältä, jopa joskus pelottavalta pikkupoikana 80-luvulla mutta nyt sarjaa katsoo mielellään enimmäkseen linjakkaan Trans-Amin vuoksi.
Ok se sarjan "tietokone" kojetaulu on huomattavasti paremman näköinen kuin auton alkuperäinen kojelauta joka melkein onkin suora lauta reunasta reunaan, aika vaatimaton esitys ulkoapäin niin sporttiseen autoon.
MacGyver, varsinkin ne jaksot jossa oli kaiverin arkkivihollinen, Murdock. Se äijä ei kuollut sitten millään ja oli varsin häikäilemätön yrittäessään saada kaiverin hengiltä :P
V, Vierailijat, se 80-luvun sarja oli varsin pelottava, kun vierailijoiden naama repeytyi ja alta paljastuikin vihreä liskomainen hirviö O_O - daddaaa
pelle hermanni ja muumien mörkö
- Mamman nössö
Minulla myös tulee mieleen englanninkielen opetussarja jostain seiskytluvulta...mahtoi olla tuo Hello, hello, hello...siinä kysyttiin aina Where is the cat ja vastaus oli Cat is in to moon...siinä oli jotkut pahikset (Cecil ja Cecilia tms?). Oli tosi pelottava, piti kattoaa sormien lomitse noi pahiskohdat...
- Trai Trai Trallallaa
Mustavalkotelkkarista katselin kakarana Kasper-käsinukkea. Siinä vasta karmea ohjelma!
- mustavalko_sharp
Trai Trai Trallallaa kirjoitti:
Mustavalkotelkkarista katselin kakarana Kasper-käsinukkea. Siinä vasta karmea ohjelma!
Samat kokemukset täälläkin kun nukke ilmestyi ruutuun lauleskellen niin oma hymy kyllä hyytyi
- Kissa on kuussa
Cecil ja Cissy.
Valmistaudu kauhuun:
http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/hello_hello_hello_26419.html#media=102033 - ..................
»Pelokkaat englantilaispoliisit Stan (David Mitchell) ja Dud (Neil Hardwick) pohtivat klassikkokielikurssissa, missä se kissa oikein on. Kaikki olisi paljon helpompaa, mikäli viekkaat Cecil ja Cissy jättäisivät hyväuskoiset poliisimiehet rauhaan.»
http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/hello_hello_hello_26419.html#media=26421
- K7777777
Nykyisistä lastenohjelmista "salatut elämät "säikäyttää pahiten.
- TheNäsä
the joulukalenterin näsä. se se vasta oli jotain. myös farmari rouvan ääni oli pelottava :DD
- kiva jänönen
Paras ja mukavin lastenohjelmahahmo on tämä Neponen -jänö. Se on ihana.
- kakkq
Kerron vain pahimmat kohtaukset
Pingu ( mursu)
Muumit ( mörkö mörö ei pelottanut mutta ne musiikit)
Varokaa heikioa jäätä ( kummituksen ilme hrrrr)- pöö.
Mulla oli kans tuo varokaa heikkoa jäätä, se oli jotenkin karmiva.
Muumien mörkö kokonaisuudessaan.
Ja Pelle Hermannissa oli jotain karmivaa, en tiedä mitä :D
- lkjdflöadjfslö
Juu Muumit pelotti minuakin pienenä, 60-70-luvun taitteessa. Ja Yöjuttu, vaikka se ei nyt mikään lastenohjelma kyllä ollutkaan *lol*. Sitten muistan Hardwickin&kumppanin Hello, Hello, Hello-kieliohjelman ja Safiiriin ja Teräksen jo vähän vanhempana lapsena katsoneeni ja hieman pelänneeni.
- Elsa-Pekka
Jossakin 80-luvun tv-sarjassa oli joitakin luurankoja kaapissa. Niitä kutsuttiin sääriluun veljeksiksi.
- joku ees kertokaa
onko tuo candle cove totta jos on tai ei voisko joku kertoo kun ei vviitti ite googlata :DDDD
- Joku joka ei kerro
Mä taas en viitti kertoo.
- * * * * *
Mun likka pelkäs pienenä Tehotyttöjä.
- Kiikarit
Se joku ruotsalainen lastensarja, missä naisella nenä kasvoi kun se valehteli. Pöllö istui talon katolla ja se naikkonen pyöräili aina johonkin. Hyh
- A:sta Ö:hön
Från A till Ö.
- Lasten ohjema?
Kakkosella oli sarja nimeltä Putoajat. Aivan hirveä ohjelma ei voi ymmärtää että lapsille ja nuorille tuollaista esitetään.
- Minna45r
on niitä paljon
http://www.ilmoitus24.fi/tv-finland/07-12-0015-satuhaat-suomalaisia-rakkaustarinoita/ - lollollolololololo
Tosi pelottavaa😨😰😱😵😢😢😢😢😢😢😢😢😢😢😢😢
- nalle.luppakorva1
En kyllä muista, että mikään lastenohjelma olis ollu 70-luvulla varsinaisesti pelottava. Hello, hello, hello oli kyllä jännän kiehtova, mutta muistaakseni minua se ei mitenkään pelottanut. Safiiri ja teräs on oikeastaan ainoa sarja, joka on saanut kylmät väreet menemään pitkin selkäpiitä. Englantilaiset hallitsevat kauhun paljon paremmin kuin jenkit, jotka enemmänkin mässäilevät erikoistehoisteilla, kun englantilaiset osaa paremmin taas psykologisen puolen.
https://www.youtube.com/watch?v=_gjHmEUiaxo
Lastenohjelmat olivat kyllä eri hauskoja 70- ja 80-luvuilla. Kössi Kengurua muistan katsoneeni ja rosvo Rudolfia. Suurin osa on kyllä kadonnut muististani. 80-luvulle tultaessa alkoi tulla Tohtori Sykeröä, Olipa kerran ihmistä ja monia muitakin laatusarjoja. Sarjojen musiikkikin oli erinomaista ja moni biisi soi päässä vielä tänäkin päivänä. Se oli vielä sitä television viattomuuden aikaa, oli hienoa kokea se!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miten Eerolan silmäkuvat voivat levitä muutamassa tunnissa ympäri maailmaa?
Seuraako koko maailma persujen ja erityisesti Eerolan somea reaaliajassa? Edes kansanedustajan itsemurha eduskuntatalos4506486Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http1763860Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1082506Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit251989Moraaliköyhä S-ryhmä
S-ryhmä on kehystänyt Israel-boikottipäätöksen “ihmisoikeuslinjaukseksi”, mutta toteutus paljastaa sen onttouden: valiko1281382Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?751285- 671134
- 631085
Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te771039- 441003