Ihmetystä piisaa

Minkä takia suomalaiset saivat niin pahasti turpaansa Neuvostoliitolta Kuuterselällä kesäkuun puolenvälin aikoihin 1944?

Eikö nyt erinomaiset suomalaiset valiojoukot nyt pysty heikkoa rysssää vastaan taistelemaan aina hyvin menestyksekkääst?
96326
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 96

Vanhimmat

Muutaman tuhannen miehen kimppuun hyökkääminen lähes sadantuhannen miehen ylivoimalla voi Venäjä fanista tuntua hienolta. Muista se on lähinnä mongoolista.

Äänestä

Provoilu ei taida loppua helpolla?

Mistä olet saanut päähäsi, että se ryssä olisi ollut 'heikko'? Päinvastoin! Kannakselle oli hyökkäämään osoitettu pelkästään NL:n kaartin iskudivisioonia (=nuoria, paras aseistus), ps-divisioonia ja valtava tykistö.

Neuvostojoukkojen kokonaisvahvuus ennen hyökkäyksen alkua oli noin 260 000-280 000 miestä, 440-460 panssarivaunua, 170 rynnäkkötykkiä ja noin 1 600 kenttätykkiä sekä yli 100 rannikkotykkiä.

Suomalaisia oli Kannaksella hyökkäyksen alkaessa määrävahvuuksien mukaan 75 000 miestä, 100 panssarivaunua, 25 rynnäkkötykkiä ja 289 kenttätykkiä

Kuuterselässä ps-divisioonasta kaksi pataljoonaa ja rynnäkkötykkiosasto hyökkäsi VT-aseman murtaneita neukkujoukkoja vastaan ja työnsi sitä useamman kilometrin taaksepäin aiheuttaen mittavat tappiot sekä miehissä että ps-vaunuissa. Voimat eivät kuitenkaan riittäneet VT-asemien saavuttamiseen. Samalla huomattiin, että neukkujen ps-kärki oli jo edennyt toista kautta pitkälle selustaan, joten VT-aseman saavuttamisesta ei olisi enää ollut varsinaista hyötyä. Niinpä joukot vedettiin takaisin.

Mistä olet sdsaanut päähäsi, että Kuuterselkä oli tappio? Neukut saivat pahasti päihinsä ja eteneivät sen jälkeen hieman varovaisemmin.

Äänestä
  • Onko se sinu mielestäsi nyt jonkinlaista provoilua kun joku kertoo totuuden siitä esim.mitä kuuterselällä tapahtui kesäkuun 14.päivä?

    Ja valkolahtarithan ovat uhoissaan aina huutaneet että yksi suomalainen sotilas vastaa kymmenttä ryssää.

    Ja silti tuli suomipojalle pahasti turpiin kuuterselällä kesällä 1944

    Äänestä

  • MITÄ MITÄ! kirjoitti:

    Onko se sinu mielestäsi nyt jonkinlaista provoilua kun joku kertoo totuuden siitä esim.mitä kuuterselällä tapahtui kesäkuun 14.päivä?

    saat tuolla tavalla riemuita suomalaisten kovasta onnesta.

    Jääkäriprikaati taisteli kyllä hyvin, mutta ei sinun riemuksesi voinut ylivoimalle mitään.

    "Onko se sinu mielestäsi nyt jonkinlaista provoilua kun joku kertoo totuuden siitä esim.mitä kuuterselällä tapahtui kesäkuun 14.päivä?"

    Ei olisi, jos oikeasti sen kertoisit, mutta tunnut kertovan vain vanhoja stallariversioita?

    " Ja silti tuli suomipojalle pahasti turpiin kuuterselällä kesällä 1944 "

    Todellisuudessa venäläiset hyökkäysjoukot saivat pahasti selkäänsä ja kärsivät suuria tappioita. Et sinä sille mitään mahda:-)

    Äänestä

  • Ti durak kirjoitti:

    Kyllä se oli nimenomaan Suomi joka kärsi pahan tappion kuuterselässä ja suomen rintamalinjat murtuivat ihan täysin.

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Kuuterselän_taistelu

    Äänestä

  • Mukavaa, että kirjoitti:

    saat tuolla tavalla riemuita suomalaisten kovasta onnesta.

    Jääkäriprikaati taisteli kyllä hyvin, mutta ei sinun riemuksesi voinut ylivoimalle mitään.

    Sinä nyt kumminkin myönnät täysin rehellisesti että turpiin tuli suomijojalle kuuterselässä kesällä 1944.

    Ylivoima oli tosiaan puna-armeijaalla murskaava.Ei siinä suomipoika muuta voinut tehdä kuin pötkiä karkuun niin kovaa kuin pääsee.

    Äänestä

  • hyvä... kirjoitti:

    Ja sinä puolestasi väität valheellisesti, että Kuuterselässä olisi tullut turpiin suomalaisille kun totuus oli päinvastainen?

    Hyökkäys keskeytettiin ja vetäydyttiin. Ei ps-divisioona 'pötkinyt pakoon'! Ei silloin eikä myöhemmin!

    Äänestä

  • miksi valehtelet? kirjoitti:

    Kyllä se oli nimenomaan Suomi joka kärsi pahan tappion kuuterselässä ja suomen rintamalinjat murtuivat ihan täysin.

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Kuuterselän_taistelu

    Siksi, että esität asian epätarkasti tai suoranaisesti valehtelet? Lue itse läpi se, mitä tarjoat!

    VT-linja oli JO AIEMMIN murtunut! Hyökkäyksellä pyrittiin palauttamaan VT.linja. Siinä ei hyökkäys onnistunut, mutta se viivytti vihollista ja aiheutto sille pahat tappiot. Myös omat tappiot olivat raskaat. Hyökkäys lopetettiin ja vetäydyttiin hallitusti.

    SINÄ annat ymmärtää ikään kuin linjat olisi murtuneet hyökkäyksessä, mikä on vale!

    Äänestä

  • Ti durak kirjoitti:

    Ja sinä puolestasi väität valheellisesti, että Kuuterselässä olisi tullut turpiin suomalaisille kun totuus oli päinvastainen?

    Hyökkäys keskeytettiin ja vetäydyttiin. Ei ps-divisioona 'pötkinyt pakoon'! Ei silloin eikä myöhemmin!

    Kuuterselän taistelu oli Kannaksen suurhyökkäyksen alkuvaiheessa 14.–15. kesäkuuta 1944 suomalaisten ja neuvostojoukkojen välillä käyty taistelu, joka päättyi suomalaisten vetäytymiseen ja Vammelsuu–Taipale-tukilinjan murtumiseen.

    Äänestä

  • Ti durak kirjoitti:

    Siksi, että esität asian epätarkasti tai suoranaisesti valehtelet? Lue itse läpi se, mitä tarjoat!

    VT-linja oli JO AIEMMIN murtunut! Hyökkäyksellä pyrittiin palauttamaan VT.linja. Siinä ei hyökkäys onnistunut, mutta se viivytti vihollista ja aiheutto sille pahat tappiot. Myös omat tappiot olivat raskaat. Hyökkäys lopetettiin ja vetäydyttiin hallitusti.

    SINÄ annat ymmärtää ikään kuin linjat olisi murtuneet hyökkäyksessä, mikä on vale!

    Kuuterselän taistelu oli Kannaksen suurhyökkäyksen alkuvaiheessa 14.–15. kesäkuuta 1944 suomalaisten ja neuvostojoukkojen välillä käyty taistelu, joka päättyi suomalaisten vetäytymiseen ja Vammelsuu–Taipale-tukilinjan murtumiseen.

    Äänestä

  • Tuskin kannattaa selvälle trollille vastailla. Se ei oo nimittäin terve.

    Äänestä

  • älä ruoki trollia kirjoitti:

    Tuskin kannattaa selvälle trollille vastailla. Se ei oo nimittäin terve.

    Onko historiallisen faktatiedon kertominen sinun mielestäsi jonkinlaista trollausta?

    Äänestä

  • miksi valehtelet? kirjoitti:

    Kuuterselän taistelu oli Kannaksen suurhyökkäyksen alkuvaiheessa 14.–15. kesäkuuta 1944 suomalaisten ja neuvostojoukkojen välillä käyty taistelu, joka päättyi suomalaisten vetäytymiseen ja Vammelsuu–Taipale-tukilinjan murtumiseen.

    Miksi valehtelet itse vai etkö tunne edes tuon verran sotahistoriaa?

    VT-linja OLI MURTUNUT KUUTERSELÄN KOHDALLA JO AIEMMIN JA JUURI SE OLI SYY KUUTERSELÄN VASTAHYÖKKÄYKSEEN!

    Joten Kuuterselän taistelu ei tietenkään päättynyt VT-linjan murtumisee´n. Se päättyi siihen, ettei hyökkäykseen varatuilla joukoilla saatu palautettua VT-linjaa.

    VT-linja oli murtunut aina rannikolta Kuu terselkään asti 14.5..

    Äänestä

  • Niinkö kirjoitti:

    VT-linja oli murtunut aina rannikolta Kuu terselkään asti 14.5..

    Eli toistat nyt samaa mitä sanoin? VT-linja oli murtunut jo ENNEN HYÖKKÄYSTÄ. Linjaa yritettiin palauttaa hyökkäyksellä ja siinä mlkein onnistuttiin. VT-linjan murtuminen ei johtunut hyökkäyksestä vaan se oli tapahtunut jo ennen sitä. PS-divisioona ei ollut VT-linjaa puolustamassa.

    "VT-linja oli murtunut jo ENNEN HYÖKKÄYSTÄ. Linjaa yritettiin palauttaa hyökkäyksellä ja siinä mlkein onnistuttiin"

    Ei mennyt noin.Siinä vt-linjan puolustuksessa epäonnistuttiin täydellisesti.

    "VT-linjan murtuminen ei johtunut hyökkäyksestä vaan se oli tapahtunut jo ennen sitä"

    Kyllä vaan vt-linjan murtuminen nimenomaan johtui puna-armeijan hyökkäyksestä.
    Sillä eihän tosiaankaan mitkään vt-linjat nyt mitenkään itsestään murru yhtään missään.:))

    Äänestä

  • oletko tosissasi?:)) kirjoitti:

    "Ei mennyt noin.Siinä vt-linjan puolustuksessa epäonnistuttiin täydellisesti."

    Vähän idioottimainen ilmaisu. Puolustus ei vaan kestänyt VT-asemassa. Voimasuhteet huomioonottaen se ei ollut ihme.

    VOIMASUHTEET KANNAKSELLA:

    Neuvostojoukkojen kokonaisvahvuus ennen hyökkäyksen alkua oli noin 260 000-280 000 miestä, 440-460 panssarivaunua, 170 rynnäkkötykkiä ja noin 1 600 kenttätykkiä sekä yli 100 rannikkotykkiä.

    Suomalaisia oli Kannaksella hyökkäyksen alkaessa määrävahvuuksien mukaan 75 000 miestä, 100 panssarivaunua, 25 rynnäkkötykkiä ja 289 kenttätykkiä

    "Kyllä vaan vt-linjan murtuminen nimenomaan johtui puna-armeijan hyökkäyksestä."

    Vaan ei Kuuterselän vastahyökkäyksessä kuten yritit alkuun tarjota. Tonttu, mikä tonttu:-)

    !Vaan ei Kuuterselän vastahyökkäyksessä kuten yritit alkuun tarjota. Tonttu, mikä tonttu:-) "

    Ei täällä nyt kyllä ketään muita tonttuja ole näkynyt kuin opelkästään sinä itse.

    Laitahan nyt sitten vaikkapa linkin muodossa lainaus siitä kohtaa palstalle näkyville misää minä ole moista kertonut mitä sinä nyt väität.

    Jos nyt et kumminkaan jostain syystä pysty suoriutumaan tuosta sinulle annetusta tehtävästä,niin silloinhan voimme taas kerran täysin rehellisesti todeta että olet jäänyt valehtelusta kiinni.

    Äänestä

  • niinkö? kirjoitti:

    Ja höpö höpö, tonttu. Ketkä ihmeen 'me'? Sinä olet yksi ja ainoa tiskaripoika Berliinistä ja saat olla aivan mitä mieltä haluat. Kutsu ihmeessä kaverisi HEHEE!!! ja HOHOO!!! apuun:-)

    Näytät olevan taas ihan kuutamolla.Hyvä niin.
    Mutta kerrohan nyt kumminkin että miksi sinulta aina palaa päreet todella helposti kun sinua hiukan vain "lämmittää"?:))

    Äänestä

  • HEH HEE! kirjoitti:

    Näytät olevan taas ihan kuutamolla.Hyvä niin.
    Mutta kerrohan nyt kumminkin että miksi sinulta aina palaa päreet todella helposti kun sinua hiukan vain "lämmittää"?:))

    Ei pala. Yrittäähän sinä saat, mutta kun tunnen ja tiedän tapauksen niin ei pala. Olet tietämykseltäsi ja väittelytyyliltäsi aivan omassa 'tarkkispoika-sarjassasi'.

    Äänestä

  • Ti durak kirjoitti:

    Ei pala. Yrittäähän sinä saat, mutta kun tunnen ja tiedän tapauksen niin ei pala. Olet tietämykseltäsi ja väittelytyyliltäsi aivan omassa 'tarkkispoika-sarjassasi'.

    Lämpöisenähän sinä käyt juuri nytkin kuin hellankoukku.:))

    Olet nyt vain aivan liian heppoinen vastus meille normaaleille suomalaisille ihmisille.::)))

    Äänestä

  • höpöhöpö... kirjoitti:

    "Olet nyt vain aivan liian heppoinen vastus meille normaaleille suomalaisille ihmisille.::)))"

    Tasrkoitatko, että tarkkis-poika Berliinissä eli tiskihommilla saksalaisille itseään elättävä Suomi-vihaaja ja edesmenneet Neuvostoliiton syvin ystävä on luokassa 'me normaalit suomalaiset ihmiset'?

    Sinä olet todellinen Quisling ja mahdollisimman kaukana tavallisesta suomalaisesta. Omituinen kummajainen, joka vaivoin itsensä elättää:-D

    "Tasrkoitatko, että tarkkis-poika Berliinissä eli tiskihommilla saksalaisille itseään elättävä Suomi-vihaaja ja edesmenneet Neuvostoliiton syvin ystävä on luokassa 'me normaalit suomalaiset ihmiset'? "

    En tarkoita.Vaan tarkoitan että sinä olet nyt vain aivan liian heppoinen vastus meille normaaleille suomalaisille ihmisille.::)))

    Äänestä

  • höpöhöpö.. kirjoitti:

    Hehe. Sinä et ole mikään 'normali Suomen kansalainen' etkä liioin ole mikään 'me'. Olet pelkkä Suomen Quisling, joka tiskaa astioita Berliinissä:-D

    Äänestä

  • Ti durak kirjoitti:

    Hehe. Sinä et ole mikään 'normali Suomen kansalainen' etkä liioin ole mikään 'me'. Olet pelkkä Suomen Quisling, joka tiskaa astioita Berliinissä:-D

    Miksi sinä olet nyt taas kerran noin kovin hermostunut ja kireä?

    Onko sinulla nyt kaikki asiat aivan varmasti kunnossa?

    Täytyykö sinun nyt kumminkin hakea kiireesti apua noihin todella suuriin ongelmiisi? TEMPPIÄ.

    Äänestä

  • höpöhöpö.. kirjoitti:

    Miksi sinä olet nyt taas kerran noin kovin hermostunut ja kireä?

    Onko sinulla nyt kaikki asiat aivan varmasti kunnossa?

    Täytyykö sinun nyt kumminkin hakea kiireesti apua noihin todella suuriin ongelmiisi? TEMPPIÄ.

    Asiat loppuivat ja jauhat skeidaa?

    Äänestä

  • Ti durak kirjoitti:

    Asiat loppuivat ja jauhat skeidaa?

    Miksi sinä olet nyt taas kerran noin kovin hermostunut ja kireä?

    Onko sinulla nyt kaikki asiat aivan varmasti kunnossa?

    Täytyykö sinun nyt kumminkin hakea kiireesti apua noihin todella suuriin ongelmiisi? TSEMPPIÄ.

    Äänestä

  • höpöhöpö... kirjoitti:

    Miksi sinä olet nyt taas kerran noin kovin hermostunut ja kireä?

    Onko sinulla nyt kaikki asiat aivan varmasti kunnossa?

    Täytyykö sinun nyt kumminkin hakea kiireesti apua noihin todella suuriin ongelmiisi? TSEMPPIÄ.

    Hehe. Osaatko jo päättää? Onko se TEMPPIÄ vai TSEMPPIÄ?

    Norjassa olisit Quisling, Neuvostoliitossa Vlasov ja Ranskassa Vichy:-)

    Äänestä

  • höpöhöpö... kirjoitti:

    Hehe. Osaatko jo päättää? Onko se TEMPPIÄ vai TSEMPPIÄ?

    Norjassa olisit Quisling, Neuvostoliitossa Vlasov ja Ranskassa Vichy:-)

    "Norjassa olisit Quisling, Neuvostoliitossa Vlasov ja Ranskassa Vichy:-)"

    Ja sinä olet noissa kaikissa kertomissasi maissa ihan täysi idiootti,kuten myös Suomessa.))))

    Äänestä

  • HEH HEE!! kirjoitti:

    "Norjassa olisit Quisling, Neuvostoliitossa Vlasov ja Ranskassa Vichy:-)"

    Ja sinä olet noissa kaikissa kertomissasi maissa ihan täysi idiootti,kuten myös Suomessa.))))

    Asia on juuri noin.Ei mitään lisättävää.

    Äänestä

  • Hyvin sanottu kirjoitti:

    Komppaat itseäsi? Ainoa varma tuki?

    Äänestä

  • Hyvin sanottu kirjoitti:

    Komppaat itseäsi? Ainoa varma tuki?

    Taitaa olla sulla maanisvaihe päällä kun et edes omia kirjoituksias tunnista. Kurkkaappa sinne omiin housuihisi onko siellä vetelän tavaran joukossa niitä sun kaipaamia munia. Tuskinpa vaan. Olisikohan äitisi purrut ne pois heti nähdessään, kun olisi halunnut tyttären eikä vammaista ääliötä. Eipä vaan auttanut sekään

    Äänestä

  • pistä mekko päälles kirjoitti:

    Huokaus! Pelkkää vanhaa copy/pastea? Et enää keksi mitään uutta edes?

    "Et enää keksi mitään uutta edes? "

    Ei tarvitse.Ainakaan sinun takiasi.::)))

    Tuntuu uppoovan siihen suuntaan kuin metrinen lasnkku.)) Joten ei muuta kuin pistä mekko päälles vaan.)))))

    Äänestä

  • ei tarvitse..))) kirjoitti:

    "Et enää keksi mitään uutta edes? "

    Ei tarvitse.Ainakaan sinun takiasi.::)))

    Tuntuu uppoovan siihen suuntaan kuin metrinen lasnkku.)) Joten ei muuta kuin pistä mekko päälles vaan.)))))

    Uppoaa pohjaan kuin kivi Neuvostoliiton tapaan.

    Itsesi sinä vain noilla häpäiset:-)

    Äänestä

  • pistä mekko päälles kirjoitti:

    Uppoaa pohjaan kuin kivi Neuvostoliiton tapaan.

    Itsesi sinä vain noilla häpäiset:-)

    Ongelmas näyttää olevani se paha pakkomielle, että Suomi ei ole koskaan voittanut yhtään sotimaansa sotaa.

    Äänestä

  • mee hoitoon kirjoitti:

    Ei niin paha kuin sinulla, kun pitää selvitä Neuvostoliiton romahtamisesta. Suomi on yhä jäljellä:-)

    Suurin ongelmasi on se että et edes halua tietää mikä sinua oikein vaivaa.))

    Hieno lause ja ihan uustuotantoa:-D

    Minä olen se sinun ongelmasi:-)

    Äänestä

  • mee hoitoon kirjoitti:

    Minä olen se sinun ongelmasi:-)

    Sinä olit äitisi suurin ja vittumaisin ongelma.
    Äitisihän yritti aikoinaan jopa väkisin repiä sinua irti väljästä tavarastaan.
    Ja sinä olet nyt vain tuosta äitisi teosta se valitettava esimerkki.

    Äänestä

  • et ole kirjoitti:

    Tuo vaikuttaa lähinnä lapselliselta ja hyödyttömältä? Jos en ole ongelmasi niin et sinäkään ole sitä kernellekään! Pelkkä törkeyksien suoltaminen ei auta sinua mihinkään!

    Ei täällä nyt kyllä ole näkynyt ketään muita lapsellisia ja hyödyttömiä idiootteja kuin pelkästään sinä itse.:))

    Äänestä

Taas vahinko merellä ja viisaus maalla.

Äänestä

suomalaisen taktiikan ja tiesi odottaa vastahyökkäystä. Pitkien pyörärivistöjen tuloa seurattiin ilmasta tarkasti.

Murtokohtaan koottiin suuri tulivoima ja valmistauduttiin tykistön sekä ilmavoimien käyttöön.

Suomalaiset eivät järjestäneet kunnon tykistötukea, ilmavoimista puhumattakaan. Kolmannes rynnäkkötykeistä määrättiin sivustan suohjaukseen.Komentajien yhteistoiminta oli heikkoa ja johtamisote hapuileva.

Jääkärien raivoisa taistelu ei auttanut ylivoimaa vastaan. Suomen ainoa valiojoukko kärsi miestappiot, joista se ei enää sodan aikana toipunut.

Tässä vaiheessa puna-armeija hallitsi tilanteet täysin.

Äänestä
  • Hyökkäys tuli venäläisille yllätyksenä ja suuri määrä heidän ps-vaunuistaan oli housut kintussa. Rynnäkkötykin ampujana ollut korpraali Lagun (kenraalin poika) tuhosi neljä neukkupanssaria alle minuutissa!

    Hyökkäys eteni hyvin kunnes uupui voimien puutteessa Kuuterselän kyläaukealle. Etenevä puna-armeija sai vakavan muistutuksen kuolevaisuudesta. Sen tappiot olivat raskaat!

    Äänestä

  • Ti durak kirjoitti:

    Hyökkäys tuli venäläisille yllätyksenä ja suuri määrä heidän ps-vaunuistaan oli housut kintussa. Rynnäkkötykin ampujana ollut korpraali Lagun (kenraalin poika) tuhosi neljä neukkupanssaria alle minuutissa!

    Hyökkäys eteni hyvin kunnes uupui voimien puutteessa Kuuterselän kyläaukealle. Etenevä puna-armeija sai vakavan muistutuksen kuolevaisuudesta. Sen tappiot olivat raskaat!

    Tässä nyt kumminkin tuon sinun keromasi kyseisen taistelun seuraukset.

    Suomalasen jalkaväkirykmentti 53:n II Pataljoonan tappiot olivat suuria, kahdesti lyöty taistelun aikana hajalle ja irti asemista.

    Suomalaisen jalkaväkirykmentti 48:n I Pataljoona tappiot olivat kaatuneina ainoastaan viisi miehistöön kuuluvaa, mutta haavoittuneina viisi upseeria, 12 aliupseeria ja 51 miehistöön kuuluvaa sekä lisäksi kadonneina kaksi upseeria, yksi aliupseeri sekä 12 miehistöön kuuluvaa. Kokonaistappiot olivat siis yhdeltä päivältä peräti 89 miestä.

    Erillinen Pataljoona 13 kärsi tappioita, mutta ei yhtä suuria kuin kaksi muuta alueella toiminutta pataljoona.l

    Jääkäripataljoona 2:n tappiot olivat kaatuneina 16, haavoittuneina 107 ja kadonneina 31 miestä.

    Jääkäripataljoona 3 menetti suhteellisesti eniten Kuuterselän taistelussa. Sen menetti kaatuneina ja haavoittuneina yhteensä 236 miestä. Kaatuneiden joukossa olivat muun muassa kapteeni Arvo Kuukka sekä luutnantit Toivo Kantanen ja Eino Inkinen.

    Jääkäripataljoona 4:n tappiot olivat kaatuneina upseeri, kolme aliupseeria ja 13 miehistöön kuuluvaa, haavoittuneina 11 upseeria, 18 aliupseeria sekä 100 miehistöön kuuluvaa ja lisäksi kadonneina kaksi aliupseeria ja 30 miehistöön kuuluvaa. Jääkäripataljoona 4:n tappiot olivat yhteensä 178 henkeä.

    Rynnäkkötykkipataljoonan tappiot olivat kaatuneina upseeri (luutnantti Myllymaa), kaksi aliupseeria ja yksi miehistöön kuuluva sekä haavoittuneina kaksi upseeria (kapteeni W. von Troil joka kuoli kenttäsairaalassa, sekä luutnantti Aulanko), kolme aliupseeria ja viisitoista miehistöön kuuluvaa. Lisäksi menetettiin kalustosta viisi rynnäkkötykkiä, joista kolme räjäytettiin vaunumiehistön toimesta kahden jäädessä pahoin vaurioituneina viholliselle.

    Rynnäkkötykkipataljoona ilmoitti tuhonneensa 11 T-34-panssarivaunua, kolme Klim Vorosilov -panssarivaunua (KV-1) sekä kolme rynnäkkötykkiä. Näiden vaunujen lisäksi tuhottujen listalle on laitettu 26 panssarintorjuntatykkiä, kenttäkanuuna, jne.

    Venäläisten lähteiden mukaan hyökkääjä menetti Kuuterselässä yhteensä 40 panssarivaunua, 49 lentokonetta ja tuhansia miehiä

    Venäläiset lähteet liioittelevat raskaasti. Vain muutama Sturmi menetettiin.

    Äänestä

  • Ti durak kirjoitti:

    Venäläiset lähteet liioittelevat raskaasti. Vain muutama Sturmi menetettiin.

    Menetettiin kalustosta viisi rynnäkkötykkiä. Näiden vaunujen lisäksi tuhottujen listalle on laitettu 26 panssarintorjuntatykkiä, 

    Äänestä

Tarkoitus oli liikkeessä rymistellä tankeilla vt-linjan yli, mutta se ei onnistunut. Kuuterselkää pidettiin heikoimpana kohtana. Siellä panssaridivisoonan johdosta kaatui lähes kaikki, mikä selittää vähäisiä haluja Viipurin puolustamiseen.

Äänestä
  • "Siellä panssaridivisoonan johdosta kaatui lähes kaikki, mikä selittää vähäisiä haluja Viipurin puolustamiseen."

    KETKÄ kaatuivat ps-divisioonan johdosta? Lagus? Hynninen?

    PS-divisioona EI puolustanut Viipuria vaan 20. prikaati!

    Äänestä

  • Ti durak kirjoitti:

    "Siellä panssaridivisoonan johdosta kaatui lähes kaikki, mikä selittää vähäisiä haluja Viipurin puolustamiseen."

    KETKÄ kaatuivat ps-divisioonan johdosta? Lagus? Hynninen?

    PS-divisioona EI puolustanut Viipuria vaan 20. prikaati!

    Nämä ovat itsestään selviä alkeita, että kaikki paitsi kk-pataljoonankomentaja kaatuivat. Ei kai ylin kohto kovin hanakasti ollut itseään uhraamassa, mutta tankkimiehet. Toiseksi on myös vähän lukeneemmilla tiedossa Laguksen lausumat Viipurin puolustuksesta, mutta ei voinut suorastaan kieltäytyä moisesta Oeschin ja Marskin takia.

    Äänestä

  • Inkerihiljaa kirjoitti:

    Kaikki? Hynninen oli JP3:n komentaja eikä kaatunut. Sana 'kaikki' on vähän suuri sana?

    Minkään maan armeija ei odota, että komppanianpäälikkötasosta ylöspäin johto ottaisi itse osaa rivimiehenä taisteluun, mutta sinä sellaista odotat? Mistä syystä?

    Tiedän toki, mitä Lagus lausui Viipurin puolustuksesta. Entäs sitten? PS-divisioona ei puolustanut Viipuria eikä 20. Prikaati sitä menettänyt ainakaan Laguksen lausuman takia. Tuskinpa Kemppi oli siitä edes tietoinen.

    Panssaridivisioonaan kuulunut erillinen panssarikomppania 20.6.1944.

    Näinkö sinä mulkun ketale kirjoitat?

    "PS-divisioona ei puolustanut Viipuria".

    Äänestä

  • Osallistui Ziboriin kirjoitti:

    Panssaridivisioonaan kuulunut erillinen panssarikomppania 20.6.1944.

    Näinkö sinä mulkun ketale kirjoitat?

    "PS-divisioona ei puolustanut Viipuria".

    "Panssaridivisioonaan kuulunut erillinen panssarikomppania 20.6.1944.

    Näinkö sinä ****** ketale kirjoitat?

    Ja kirjoitin aiheesta. Erillinen panssarikomppania oli ALISTEDTTU 20. prikaatille ja sillä oli muutama vanhentunut rynnäkkötykki. Missään sotahistoriassa ei katsota, että yksi alistettu panssarikomppania oikeuttaisi ilmaisuun 'PS-divisioona puolusti Viipuria'!

    "Missään sotahistoriassa ei katsota, että yksi alistettu panssarikomppania oikeuttaisi ilmaisuun 'PS-divisioona puolusti Viipuria'! "

    Tuo nyt vain on pelkästään sinun oma mielipiteesi.Joten jätettäköön se täysin omaan arvoonsa.

    ""Missään sotahistoriassa ei katsota, että yksi alistettu panssarikomppania oikeuttaisi ilmaisuun 'PS-divisioona puolusti Viipuria'! "

    Tuo nyt vain on pelkästään sinun oma mielipiteesi.Joten jätettäköön se täysin omaan arvoonsa. "

    Ja sinun poikkeava mielipiteesi on pelkästään sinun oma mielipiteesi.Joten jätettäköön se täysin omaan arvoonsa. Sinulle ps-divisioona puolustu Viipuria ja sotahistorioitsijoille taas ei puolustanut. Ongelmasi on se, että et tunne asioita ja silti pityää yrittää 'väitellä'.

    Panssaridivisioonan vetäytyminen VT-linjalta kuvaa päämajan joukkojen surkeutta todellisissa tilanteissa ja siksi siitä vaietaan.

    Aika erikoista on, että tilanne saadaan haltuun maltillisen Oeschin ja tutkijatyypin Nenosen keinoilla. Äkkiväärät ja mielistelyn mestarit loistavat poissaolollaan, kun laitetaan kova-kovaa vasten.

    "Panssaridivisioonan vetäytyminen VT-linjalta kuvaa päämajan joukkojen surkeutta todellisissa tilanteissa ja siksi siitä vaietaan."

    Älä taas munaa itseäsi. PS-divisioonaa haluttiin käyttää nopeana reservinä eikä tuhlata sitä linjaan.

    "PS-divisioonaa haluttiin käyttää nopeana reservinä eikä tuhlata sitä linjaan"

    Ja juuri tuon virheen takia sitten Suomi menetti Viipurin.

    Äänestä

  • niinpä.. kirjoitti:

    Viipuri olisi menetetty kaikissa tapauksissa. Lagus oli oikeassa.

    Äänestä

  • Ti durak kirjoitti:

    Viipuri olisi menetetty kaikissa tapauksissa. Lagus oli oikeassa.

    "Viipuri olisi menetetty kaikissa tapauksissa"

    Totta.Mutta mistä tuo kertomasi fakta sitten oikein johtuikaan?.

    Äänestä

  • niinpä.. kirjoitti:

    "Viipuri olisi menetetty kaikissa tapauksissa"

    Totta.Mutta mistä tuo kertomasi fakta sitten oikein johtuikaan?.

    "Totta.Mutta mistä tuo kertomasi fakta sitten oikein johtuikaan?. "

    Se oli mielipide eikä fakta. Tarkkis-ystäväni ei ole koskaan ymmärtänyt näiden kahden asian eroa. Vastustaja oli täysin ylivoimainen suurhyökkäyksen alussa ja voimakas vielä Viipurissa. Punakone alkoi sen jälkeen hyytymään ja jämähti kokonaan Tali-Ihantalassa ja Vuosalmella..

    "Punakone alkoi sen jälkeen hyytymään ja jämähti kokonaan Tali-Ihantalassa ja Vuosalmella."

    Ja silti vain Suomi hävisi nuo kahinat vaikka punakone hyytyi ja jämähti vallan kokonaan::))))

    Kyllä nyt taas todella paljon hävettää olla suomalainen.)))))

    Äänestä

  • totta. kirjoitti:

    "Kyllä nyt taas todella paljon hävettää olla suomalainen.)))))"

    Sen minä uskon. Nyt sinun on vaikea olla 'me tavalliset suomalaiset'-luokassa? Maailmaa koettelee Quiskingia:-)

    Ja vaikka punakone hyytyi ja jämähti vallan kokonaan,turpiin tuli suomipojalle silti niin että rytisi::))))

    Kyllä me suomalaiset olemme nyt todella surkeaa soturikansaa.::))))))))))))))))))

    Äänestä

  • HEH HEE!!! kirjoitti:

    Nytkö olet taas 'me suomalainen'. Käytä vain jatkossakin muotoa 'te suomalaiset'. Ja itsestäsi 'me Quislingit'.

  • vituttaako?)) kirjoitti:

    Ja vaikka punakone hyytyi ja jämähti vallan kokonaan,turpiin tuli suomipojalle silti niin että rytisi::))))

    Kyllä me suomalaiset olemme nyt todella surkeaa soturikansaa.::))))))))))))))))))

    Saksan puolella olut maa, joka kykei taistelullaan säilyttämään itsenäisyytensä.

    Harmittaahan se sinunlaisiasi.

    Äänestä

  • Suomi oli ainoa kirjoitti:

Panssaridivisioonan patteristoa, joka osallistui myös taisteluun Viipurissa 1944.

Äänestä
  • Yksi tykki jäi suora-ammuntaan sillan kupeeseen.

    Äänestä

  • Ei suuremmin kirjoitti:

    Yksi tykki jäi suora-ammuntaan sillan kupeeseen.

    Panssaridivisioonan vetäytyminen VT-linjalta kuvaa päämajan joukkojen surkeutta todellisissa tilanteissa ja siksi siitä vaietaan.

    Aika erikoista on, että tilanne saadaan haltuun maltillisen Oeschin ja tutkijatyypin Nenosen keinoilla. Äkkiväärät ja mielistelyn mestarit loistavat poissaolollaan, kun laitetaan kova-kovaa vasten.

    Äänestä

  • Zjegburgelo kirjoitti:

    Ei mitään lisättävää.

    Äänestä

  • juuri noin.. kirjoitti:

    Ei mitään lisättävää.

    olivat Päämajan alaisia.
    PsD vedettiin pois taistelusta, koska se oli ainoa liikkuva reservi, jota ei kannattanut sitoa puolustustehtävään.
    Se oli taisteluteholtaan armeijan paras.

    Äänestä

  • Kaikki joukot kirjoitti:

    olivat Päämajan alaisia.
    PsD vedettiin pois taistelusta, koska se oli ainoa liikkuva reservi, jota ei kannattanut sitoa puolustustehtävään.
    Se oli taisteluteholtaan armeijan paras.

    Todellinen syy oli se. että Sturmilla on mahdoton puolustautua T-34:ää vastaan. Se oli teurastus. Kuuterselkä oli rynnäkkötykkipataljoonan ensimmäinen tosikoitos.

    Äänestä

  • Päämajan yleislääke kirjoitti:

    Todellinen syy oli se. että Sturmilla on mahdoton puolustautua T-34:ää vastaan. Se oli teurastus. Kuuterselkä oli rynnäkkötykkipataljoonan ensimmäinen tosikoitos.

    hyvin myös Sotkille. Puna-armeijan ylivoima vain oli liian suuri.

    Sturmit tuhosivat kesällä -44 kaikkiaan 87 vaunua ja menettivät kahdeksan. Revi siitä.

    Äänestä

  • Sturmit pärjäsivät kirjoitti:

    Sturmilla ei voi nokittaa T-34:ää. Rynnäkkötykki ei ole tarkoitettu läpimurto ja saartotaisteluihin ollenkaan. Suomalaislla oli vain sotasaalisklimejä joilla oli mahdollista ajaa suoraan päin T-34:ää ilman , että tarvi luikkia pusikkoon kuten Sturmista, kun tuli oli avattu. Sturmilla nimittäin ei tullut mahdollisuutta seuraavaan laakin, kun T-34 iski uudestaan.

    Äänestä

  • Karvalakkivaunu kirjoitti:

    tarkoitettu vasta-aseeksi T-34:lle. Siksi siihen asennettiin 1942 pitkäputkinen 75-millinen. Vaunun tähtäyslaitteet olivat erittäin hyvät. Korpraali Lagus tuhosi Kuuterselässä parissa minuutissa neljä sotkaa.
    Ylikersantti Brotellin vaunu tuhosi kesän taisteluissa 11 vihollisvaunua.

    Kirjoitat siis tavanmukaista lööperiäsi. Eikö hävetä?

    Äänestä

  • Sturm oli nimenomaan kirjoitti:

    Ryssät hihkuivat riemusta, kun tutkivat sen alustana käytettyä Pzkw III:a, heikommat aseet, heikompi panssarointi. Pelkkä kanuuna ei tee rynnäkkötykistä panssarivaunun veroista. Kuten sanottu Klimi oli ainut, jolla saattoi T-34:n tuhota nokikkain.

    Minua hävettäisi lähettää vanhentuneella vaunulla ja väärällä taktiikalla ukkoja tapattamaan itseään. Ne kuule lähti käpykaartilaisten kanssa kanssa yhtä matkaa Lappeenraannan suunta nuo urhosi Muolaasta ja oikeat panssarivaunut puhalsivat lujaa perässä Viipuriin..

    Äänestä

  • Oikea tankki sentään kirjoitti:

    Intät silkkaa potaskaa.

    "Pelkkä kanuuna ei tee rynnäkkötykistä panssarivaunun veroista. Kuten sanottu Klimi oli ainut, jolla saattoi T-34:n tuhota nokikkain."

    Ei kukaan asiantuntija rynnäkkötykkiä panssarivaunuksi väitäkään. Mutta se oli tehokas pst-ase.
    T-34:n pystyi tuhoamaan Pz IV, Panther, Tiger sekä kaikki pst-vaunut.

    "Minua hävettäisi lähettää vanhentuneella vaunulla ja väärällä taktiikalla ukkoja tapattamaan itseään. Ne kuule lähti käpykaartilaisten kanssa kanssa yhtä matkaa Lappeenraannan suunta nuo urhosi Muolaasta ja oikeat panssarivaunut puhalsivat lujaa perässä Viipuriin."

    Sturmit siis tuhosivat neuvostovaunuja suhteessa 10:1.
    Panssaridivisioonasta ei käpykaartiin lähdetty. Niitä olivat vain sinun hengenheimolaisesi.

    Äänestä

  • Hölynpölyä!!! kirjoitti:

    T-34:t yksinkertaisesti ajoivat laumana lähemmäs ja tuhosivat tigerit.

    Toiseksi T-34:ää oli, niin runsaasti tarjolla Kuuterselässä, että niitä olisi tuhonnut, mikä hyvänsä suorasuuntaustykki saman veroisesti.

    On todellakin ollut masentavaa todeta tuo ylivoima, mutta en ole, niin hullu, että kuvittelisin itse joutuvani moiseen.

    Äänestä

  • Oikea tankki sentään kirjoitti:

    Ryssät hihkuivat riemusta, kun tutkivat sen alustana käytettyä Pzkw III:a, heikommat aseet, heikompi panssarointi. Pelkkä kanuuna ei tee rynnäkkötykistä panssarivaunun veroista. Kuten sanottu Klimi oli ainut, jolla saattoi T-34:n tuhota nokikkain.

    Minua hävettäisi lähettää vanhentuneella vaunulla ja väärällä taktiikalla ukkoja tapattamaan itseään. Ne kuule lähti käpykaartilaisten kanssa kanssa yhtä matkaa Lappeenraannan suunta nuo urhosi Muolaasta ja oikeat panssarivaunut puhalsivat lujaa perässä Viipuriin..

    "Ryssät hihkuivat riemusta, kun tutkivat sen alustana käytettyä Pzkw III:a, heikommat aseet, heikompi panssarointi. Pelkkä kanuuna ei tee rynnäkkötykistä panssarivaunun veroista.."

    Taas tulee sutta ja sekundaa?

    Pzkw III oli ps-vaunu, jonka pääase oli max. 50 mm ja jonka valmistus oli lopetettu jo kauan ennen vuotta 1944.

    Sen sijaan Sturmgeschutz III (Sturmi) oli Pzkw III:n alustalle rynnäkkötykki, joka oli varustettu tehokkaalla 75 mm:n pitkällä tykillä, jolla pystyi vaivatta läpäisemään T-34:n panssarin!

    "Kuten sanottu Klimi oli ainut, jolla saattoi T-34:n tuhota nokikkain."

    Kaikki ne saksalaispanssarit, joissa oli 88 mm:n tykki pystyivät tuhoamaan T-34:n kaukaa jo ennen kuin T-34:n tykki ylettyi vastustajaan!

    Äänestä

  • Tomma tunnor? kirjoitti:

    Miksi nämä saatanat aina hävisivät, kun laitettiin liuta raskaita tankkeja vastaan.

    Äänestä

  • Makeitsimple kirjoitti:

    Miksi nämä saatanat aina hävisivät, kun laitettiin liuta raskaita tankkeja vastaan.

    Ei ne panssaritaisteluita aina hävinneet vaan yleensä tuhoivt runsaasti enemmän kuin itse menettivät.

    Kun tulee tarpeeksi enemmän vastaan niin se riittää. Massalla voittaa huonompikin...

    Äänestä

  • Tomma tunnor? kirjoitti:

    Ei ne panssaritaisteluita aina hävinneet vaan yleensä tuhoivt runsaasti enemmän kuin itse menettivät.

    Kun tulee tarpeeksi enemmän vastaan niin se riittää. Massalla voittaa huonompikin...

    Natsit olivat, niin tyhmiä, että antautuivat lähitaisteluun näiden nopeiden vaunujen kanssa.

    Äänestä

  • Ei järjen häivää kirjoitti:

    Natsit olivat, niin tyhmiä, että antautuivat lähitaisteluun näiden nopeiden vaunujen kanssa.

    Ongelmasi on se pakkomielle, että jos voitti koko sodan olisi pitänyt samalla voittaa JOKAINEN taistelu? Erityisesti Itärintamalla näin ei ollut. Saksalaiset olivat kaukana tyhmästä ja sodan loppupuolella heillä oli parempi kalusto. Venäkläiset kärsivät valtavia ps-tappioita, mutta heillä oli siihen varaa.

    Myös lännessä Shermannit paloivat iloisesti, mutta niitä oli PALJON.

    Äänestä

  • Otetaanpa Kursk kirjoitti:

    T-34:t yksinkertaisesti ajoivat laumana lähemmäs ja tuhosivat tigerit.

    Toiseksi T-34:ää oli, niin runsaasti tarjolla Kuuterselässä, että niitä olisi tuhonnut, mikä hyvänsä suorasuuntaustykki saman veroisesti.

    On todellakin ollut masentavaa todeta tuo ylivoima, mutta en ole, niin hullu, että kuvittelisin itse joutuvani moiseen.

    "T-34:t yksinkertaisesti ajoivat laumana lähemmäs ja tuhosivat tigerit."

    Todellisuudessa Kurskissa Tiikerit tuhosivat suuren joukon T-34:ia JO ENNEN kuin ne pääsivät lähelle. Sen sijaan melkoinen määrä Tiikereitä jäi kentälle voimnsiirto-ongelmien kanssa. Se ei siinä suhteessa koskaan saavuttanut Sotkan luotettavuutta.

    "Toiseksi T-34:ää oli, niin runsaasti tarjolla Kuuterselässä, että niitä olisi tuhonnut, mikä hyvänsä suorasuuntaustykki saman veroisesti."

    Voi hyvä mies! Ei 75 MM.n suorasuuntaustykki liiku itsestään ja on vaikea liikutettava miesvoimin. Sen sijaan Sturmi liikkui eli väitteesi on absurdi.

    "On todellakin ollut masentavaa todeta tuo ylivoima, mutta en ole, niin hullu, että kuvittelisin itse joutuvani moiseen."

    Venäläiset olivat tottuneet vastustajan parempaan kalustoon. He ratkaisivat määrällä eikä laadulla.

    Äänestä

  • Sturmit pärjäsivät kirjoitti:

    hyvin myös Sotkille. Puna-armeijan ylivoima vain oli liian suuri.

    Sturmit tuhosivat kesällä -44 kaikkiaan 87 vaunua ja menettivät kahdeksan. Revi siitä.

    "Sturmit tuhosivat kesällä -44 kaikkiaan 87 vaunua ja menettivät kahdeksan"

    Hohhoh, ehkä kuitenkin enempi "tuhosivat". Maasto kun ei jäänyt koskaan suomalaisten haltuun perääntymistaisteluissa, joten vih. tappioiden todentamiseen ei ollut mahkuja.

    "Tuhosivathan" neukutkin mielestään kymmenittäin suomitankkeja eikä siihenkään kukaan usko. Sama toistui muuallakin maailmassa ja toistuu vieläkin.Minkä vuoksi suomalaiset olisi tappioiden yliarvioinnissa jotenkin "huonompia" kuin muut?

    Äänestä

  • ei kantsi uskoo kirjoitti:

    kun vaunu syttyi tuleen tai räjähti. Maalit olivat aina tähystyksen alla. On tietysti mahdollista, että jotkut vaunut säilyivät korjauskelpoisina.

    #"Tuhosivathan" neukutkin mielestään kymmenittäin suomitankkeja eikä siihenkään kukaan usko.#

    Aivan. Sturmeja tuhoutui kahdeksan ja lisäksi muutama muu. T-26 ja Vickers-kalustoa ei juuri taisteluissa käytetty.

    Äänestä

Hyökkäys keskeytettiin, koska siihen sisältyi liikaa riskejä, huolto oli yhden tien varassa ja panssarirykmentti ei ollut vielä paikalla, ei täyttää voimaa ei ollut käytettävissä.

Riski olisi ollut se, että taistelu olisi voitu hävitä ja sitten ei olisi ollut riittävästi voimaa Tali-Ihantalaan, joka oli seuraava taistelupaikka.

Jälkikäteen voidaan todeta, että päätös oli varmaan oikea vaikka Ärhnrooth itse sitä vastusti ja olisi halunnut jatkaa hyökkäystä Kuuterselässä, oli järkevämpää varmistaa voitto Tali-Ihantalassa, kuin riskeerata koko homma Kuuterselässä, noiden puutteiden takia mitkä siellä oli.

Äänestä
  • "ja panssarirykmentti ei ollut vielä paikalla, ei täyttää voimaa ei ollut käytettävissä."

    Ja missähän sellainen porukka olisi ollut? PsD oli jaettu kahteen osaan. Se toinen käsitti lähinnä Panssariprikaatin, jonka vanhentuneella kalustolla ei ollut mitään tekoa enää kesällä -44.

    Tali-Ihantalasta ei kukaan tiennyt silloin mitään. Seuraava taistelupaikka oli Länsi-Kannaksella Rokkalanjoella.

    "vaikka Ärhnrooth itse sitä vastusti ja olisi halunnut jatkaa hyökkäystä Kuuterselässä"

    Kumpikaan Ehrnrooth ei ollut edes lähellä Kuuterselkää, saati sitten määräävässä asemassa.

    Äänestä

  • "Jälkikäteen voidaan todeta, että päätös oli varmaan oikea vaikka Ärhnrooth itse sitä vastusti ja olisi halunnut jatkaa hyökkäystä Kuuterselässä..."

    Evl Adolf Ehrnrooth komensi JR7:aa eikä ollut millään tavalla mukana Kuuterselässä!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

alikessu... kirjoitti:

Minkä takia suomalaiset saivat niin pahasti turpaansa Neuvostoliitolta Kuuterselällä kesäkuun puolenvälin aikoihin 1944?

Eikö nyt erinomaiset suomalaiset valiojoukot nyt pysty heikkoa rysssää vastaan taistelemaan aina hyvin menestyksekkääst?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu