Mikä on muuttanut oluen ominaisuuksia parin viimeisen vuosikymmenen aikana? 1980-luvulla olut tuoksui vahvalle korkin aukaistessa ja oluen haistoi muiden hengityksessä vielä parinkin päivän päästä. Lisäksi normi suomilager maistui vahvemmalle kuin nykyään. Taisipa olut olla väriltäänkin vielä nykyistä tummempaa.
Vastaukset 1
- ukki maalta
Ainakin vaihtoehtoja on kotimaiselle oluelle on tullut pilvinpimein.
Mitä sitä -80 luvulla juotiin Lapin Kultaa, Olvin Sandelsia ja Döbelniä.
Ei kait tuo esim. jo v 1971 markkinoille tulleen perussantun maku ja tuoksu poikkea hyvinkään paljon tänäkään päivänä alkuperäisestä.
En tiedä sitten muuttuuko ihmisen haju- ja makuaisti vuosien vieriessä.
Ja kait siellä oluen panossakin pientä kehitystä ja viilausta tapahtuu koko
ajan.
Ainoa mitä kaipaan ja mitä ei enää takaisin saa on -60 luvun kesät ja
heinäpellot.
Heinäseipään varjossa isän tarjoama juomalasillinen kylmää Olvin talouskaljaa.
Sen täyteläinen maltaan maku vei janon mennessään ja jätti makunystyröiden
välityksellä aivoihin semmoisen makumuiston, että se muisto häviää vasta
haudassa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1092260- 103896
- 70889
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???22872- 48835
Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha554789- 80697
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76660Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23610- 57561