Mistä johtuu muslimien petturit ?

Noin uskontotieteellisesti, otetaan esimerkiksi Egyptin armeija. Muslimit muutoin vaikuttavat yhtenäiseltä joukolta.
2110
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Muslimit eivät ole yhtenäinen joukko. Shia- ja sunnimuslimit ovat verivihollisia keskenään, kuten olemme nähneet mm. Syyriassa.

Kaikki muslimit eivät ole edes uskovaisia.

Äänestä
  • "Muslimit eivät ole yhtenäinen joukko."

    Eivät uskonnollisesti, kulttuurisesti, etnisesti, rodullisesti... Kyse on yli miljardin ihmisen äärimmäisen heterogeenisestä massasta tai pikemminkin kansanryhmien mosaiikista. Siksi islam ei ole mielekäs poliittinen yksikkö vaikka tietysti islaminuskon eri puolia on mahdollista politisoida ja niitä koko ajan politisoidaankin.

    "Shia- ja sunnimuslimit ovat verivihollisia keskenään, kuten olemme nähneet mm. Syyriassa."

    Mutta muistettakoon että Syyriassa vallitsi pitkään rauha ja eri etnisten ja uskonnollisten ryhmien välinen tasapaino, kunnes sitä alettiin horjuttaa Syyrian ulkopuolelta käsin sunniarabimaiden ja länsivaltojen toimesta geopoliittisista syistä. Bašar al-Assadin vihollisilla ja etenkin heidän ulkomaisilla aseistajillaan ja rahoittajillaan on paljon enemmän verta käsissään kuin Syyrian laillisella hallituksella, joka on tehnyt parhaansa lyödäkseen kapinalliset ja palauttaakseen rauhan maahan. Tietysti valtava katastrofi on jo tapahtunut; miljoonat ovat joutuneet jättämään kotinsa. Syyrian kristityt ovat kärsineet kenties eniten. Länsimailta ei heru heille myötätuntoa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kristitty kirjoitti:

Noin uskontotieteellisesti, otetaan esimerkiksi Egyptin armeija. Muslimit muutoin vaikuttavat yhtenäiseltä joukolta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu