Onkohan muilla kokemusta tästä? Pidän akvaarioharrasteesta, ja luonnonkalat tuntuvat aika mukavan haastavilta. Niinpä napsin mökiltä Mäntyharjusta pikkuahvenia ja särkiä pilkkikoukulla, Keravanjoesta salakoita, kivisimppuja ja töröjä akvaariohaavilla.
Ne tuntuvat viihtyvän oikein hyvin, kasvavat ja ovat eloisampia kuin monet tylsät, koreat ja sukurutsatut akvaariokaupan kultakalat tai tetranrääpäleet.
Ei tarvitse jäähdytintä veteen tms erikoissysteemeitä. Vain hapetin ja suodatin, hiekkaa, kiviä kasveja ym normaalivarustus.
Kuinka monella kokemusta luonnonkaloista, olisi kiva tietää?
luonnonkaloja akvaariossa
3
567
Vastaukset 3
- vaasatar
Vaasan kauppahallin kalaosastolla (ennen, ei oo enää) oli akvaario, jossa oli luonnonkaloja. Yhdessä oli aika suuri haukikin. Hyvin ne viihtyivät, ainakin olivat siellä pitkään asiakkaidenkin nähtävissä.
- kala
Joo minulla ollut suomalaisia kaloja. AHvenia, salakoita,särkiä,lahnoja,pasureita, kivisimppuja ja hietatokkoja. Särki ja nuo muut lahnakalat olivat minulla vain poikasajan kun seurasin niin kasvua sitten päästin taas menemään. 2 ahventa ollut huoneenlämpöisessä akvaariossa, poikasesta asti. Ja hyvin ovat pärjänneet. vaikka talvellakin ovat olleet huoneenlämmössä ei se ole niitä haitannut, pulskasti ovat voineet. Näitä ahvenia minulla oli joskus pari vuotta sitten. Ahventen lempiruoka oli katkurapu, sitä ne syövät minkä kerkesivät.Kivisimput eivät minulla koskaan pärjenneet kuolivat viikon sisällä kun tulivat akvaarioon, tosin ne haettiin kaukkiikin ja oli pitkä kuljetus.
Eniten pidin noista hietatokoista, niitä ajon hankkia lisääkin ensi keväänä ehkä ja myös kolmipiikkejä.
Et kai muuten pidä noita salakoita ja ahvenia samassa? ei saa pitää, sillä ahvenet voivat syödä ja raadella niitä eikä se ole kivaa salakkarukille. Minkä kokoinen akvaario sinulla on? itse ajon erikoistua juuri noihin pienimpiin suomen kaloihin nyt.
"koreat ja sukurutsatut akvaariokaupan kultakalat"
Eivät kaikki kultakalat ole mitään sukurutsattuja, huntupyrstöjä tai muuten epämuodostuneita. Etkö ole koskaan nähnyt niitä jotka muistuttavat lähes luonnonmuotoa, joita kasvatetaan lammikoissa. Ne ovat kauniita. Itsellä 5 kultakalaa. Yhdellä iso pyrstö muttei ole huntu, muistuttaa lahnan pyrstöä. Minulla ollut ihan keltainen kultakala, se oli kaunis kuin koru ja oli vielä luonnonmukainen. Joten älä nyt noin pilkkaa kultakaloja! - Ahven-1
Pyydystin itsekin haavilla neljä pientä kalanpoikasta, ne muistuttavat ahvenia, joten taitavat olla niitä. Ne asuvat aluksi muovisessa säilytyslaatikossa, jossa on tietenkin suodatin. Poikaset ovat vasta parin sentin mittaisia, joten ne voivat asua vielä pienemmässä laatikossa (30l), mutta jos poikaset ovat vielä jouluna elossa niin ostan niille kunnollisen akvaarion. Jos ne kasvavat liian isoiksi niin päästän ne vapaaksi, ettei niiden tarvitse kitua liian pienessa altaassa.
Aion ruokkia niitä kalanruokahiutaleilla ja pakastetuilla toukilla, onkohan tämä hyvä? Ja kun ostan talvella kunnollisen akvaarion, minkä kokoinen kävisi? Ahvenien pitäisi sopia asumaan siinä vuoden tai pari, mutta se ei saa olla kovin iso ja kallis. Jos ne tarvitsevat liian ison akvaarion / kun ne kasvavat liian suuriksi niin päästän ne mielummin vapaaksi ja hankin vaikka neontetroja. Noin 45-70-litrainen vielä käy, mutta isompaa en voi hankkia. Poikaset ovat vielä ihan pieniä, mutta kuinkahan nopeasti ne kasvavat ja kuinka isoiksi?
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 751220
Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔821137Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen241095Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t129965Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m6918- 60854
Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???
LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.73724Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok132682Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast50652Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.80632- 48547
Miten sinä voit?
Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua90540- 25512
- 36495
Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen
Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t11490- 109480
- 43477
Moottoripyöräonnettomuus
Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää40448- 19446
- 33405