Sivarista

Jehovan Todistajien joku ihme pääkeskus New Yorkissa päätti 1996, että JT:kin voivat mennä siviilipalvelukseen. Minä kuulun Perussuomalaisiin, ja tapaan kansanedustaja Timo Soinin maanantaina 6.9. Aion tuoda tämän esille, ja onkin oletettavaa, että Perussuomalaisten eduskuntaryhmä tekee aloitteen asepalveluslain muutoksesta hyvinkin pian. Jos JT:en perusteeton vapautus palveluksesta kumotaan lähiaikoina, voitte kiittä minua.
9720
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat
  • Juuri tuon nähtyäni sain ideani. Kiitos kuitenkin.

    Äänestä

Miksi et saman tien ehdota koko armeijalaitoksen lakkauttamista? Mun mielestäni se olisi paljon järkevämpää.

Äänestä
  • Lieneekö "Johtaja" samainen JT-luopio, joka on kirjoittanut asiasta jo ennen tätä Helsingin sanomiin? Mutta asiaan: valtio ei rupea uudelleen käsittelemään sille niin kiusallista ´jehovalaiskysymystä´, kun siitä on jo olemasa kerran sorvattu laki. Lisäksi voidaan säätää alapykälä, että halutessaan sivariksi kuka tahansa asevelvollinen voi sellaiseksi ruveta uskontonsa kannasta riippumatta. Mutta eihän tähän mitään erillistä lakia tarvita. Asia ON niin.

    Äänestä

  • Bumerangi kirjoitti:

    Lieneekö "Johtaja" samainen JT-luopio, joka on kirjoittanut asiasta jo ennen tätä Helsingin sanomiin? Mutta asiaan: valtio ei rupea uudelleen käsittelemään sille niin kiusallista ´jehovalaiskysymystä´, kun siitä on jo olemasa kerran sorvattu laki. Lisäksi voidaan säätää alapykälä, että halutessaan sivariksi kuka tahansa asevelvollinen voi sellaiseksi ruveta uskontonsa kannasta riippumatta. Mutta eihän tähän mitään erillistä lakia tarvita. Asia ON niin.

    kun luin viestiäsi. Nyt eduskunnassa istuu osittain eri ihmisiä kuin lain säätämisajankohtana joten en pidä mitenkään mahdottomana että laki todella kumottaisiin.

    Alapykäliä ei tarvita koska laki siviilipalveluksesta on jo olemassa.

    Siinä olet väärässä että kyllä siihen kumoamiseen tarvitaan laki.

    Lopuksi: miten 'jehovalaiskysymys' on valtiolle kiusallinen? Luulisi siviilipalveluskysymyksen olevan ennemin kiusallinen Jehovan todistajille Suomessa, ainakin jos haluttaisiin toteuttaa perustuslaillista kansalaisten yhdenvertaisuusperiaatetta.

    Äänestä

  • Bumerangi kirjoitti:

    Lieneekö "Johtaja" samainen JT-luopio, joka on kirjoittanut asiasta jo ennen tätä Helsingin sanomiin? Mutta asiaan: valtio ei rupea uudelleen käsittelemään sille niin kiusallista ´jehovalaiskysymystä´, kun siitä on jo olemasa kerran sorvattu laki. Lisäksi voidaan säätää alapykälä, että halutessaan sivariksi kuka tahansa asevelvollinen voi sellaiseksi ruveta uskontonsa kannasta riippumatta. Mutta eihän tähän mitään erillistä lakia tarvita. Asia ON niin.

    En tosiaan ole aiemmin Hesariin kirjoittanut. En ole ex-JT. Hauskin tuossa lakimuutoksessa on se, että puolueitten ei tarvitse pelätä menettävänsä äänestäjiä, JT kun eivät kansalaisvelvollisuuttaan täytä.

    Äänestä

mielessä toivon, että tuo vapautus lakkautettaisiin, sillä se vähentäisi huomattavasti teeskentelijöiden määrää todistajien keskuudessa.

Äänestä
  • Itse olen sitä mieltä, että siviilipalvelus, joka ei liity asepalvelukseen, siis esimerkiksi sairaalatyöskentely tai muu jopa koulutusta vastaava siviilipalvelustyöpaikka jossakin valtion laitoksessa on mielestäni aina ollut "sen antamista mikä kuuluu keisarille"....

    Eli ne lukuisat JT-miehet jotka ovat 80-luvun lopulle asti istuneet vankilassa sen ainoan seikan takia, että Vartiotornissa kiellettiin siviilipalvelus (ei siis Raamatussa) on mielestäni harmittavaa. Omia sukulaisianikin on vankilassa istunut, mutta ei sitä voi mennä sanomaan että "hah, turhaan te siellä viruitte, olisitte menneet sivariin, minä ainakin olisin"...:-(

    Eli mielestäni lain tietysti voisi lakkauttaa, itsekkäästi toivoisin tietysti, että itselle lankava sivaripaikka olisi jotakin mielekkäämpää kuin kirjastonhoitoa tai vanhusten hoitoa, esim. jotakin joka vastaisi koulutustani ja jota tekemällä valtio todella saisi hyötyä minusta...(Tämä kritiikki kohdistuu yleisesti nykyiseen sivarijärjestelmään: suurin osa ei taida edes saada mitään työpaikkaa, edes sitä sosiaalityötä...)

    Äänestä

Jehovan todistajista luonamme "kuulustelemassa" käynyt inkvisiittori-"vanhin" sanoi,että hän toivoisi,että "kaikki Jehovan Todistajat menisivät vankilaan".
Se "Parantaisi ilmapiiriä terveen kilvoittelun hengessä"
Ja nyt Todistajilla olisi-kenties ensi kertaa elämässään-päättää vapaasti mitä tekee.
Saisi IHAN ITSE PÄÄTTÄÄ meneeko vankilaan vai siviilipalvelukseen.

Ainakin minua ketuttaa suunnattomasti,että Todistajat,jotka eivät omasta mielestään osallistu politiikkaan ovat kuitenkin ajaneet läpi mm. tuon lain->siis heidän omien dogmiensa vastaisesti syntyneitä-eli paha on se laki.
Siitä tulee siis luopua.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Johtaja kirjoitti:

Jehovan Todistajien joku ihme pääkeskus New Yorkissa päätti 1996, että JT:kin voivat mennä siviilipalvelukseen. Minä kuulun Perussuomalaisiin, ja tapaan kansanedustaja Timo Soinin maanantaina 6.9. Aion tuoda tämän esille, ja onkin oletettavaa, että Perussuomalaisten eduskuntaryhmä tekee aloitteen asepalveluslain muutoksesta hyvinkin pian. Jos JT:en perusteeton vapautus palveluksesta kumotaan lähiaikoina, voitte kiittä minua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu