Etkö tule toimeen perheessäsi jonkun ihmisen kanssa?

Onko hän perheen ulkopuolelta?
- Onko hän voittamiseen suuntautuva ja kilpaileva?
Onko hän hyvin turvallisuushakuinen, ja sillä alistava, aikuinen?
Onko hän vaarallinen, tai muutoin haitaksi siinä perheessä oleville lapsille?
Onko hän vaarallisesti vahingoittanut, tai muutoin välinpitämätön, siten myös ajoittain väsymyksestä johtuen turvallisuudesta itsellensä?
Onko hän turvallisuushakuinen alistamiseen usein turvautuen?
Onko hän välinpitämätön mm. erityistä hektisyyttä, vai väkivaltansa harjoittamista kohtaan?
Onko hän sisimmällisesti hyvin kylmän, tai tunteettoman oloinen?
Onko hän sisimmällisesti tasapainoton, ja hyvin turhautunut, myös muita ihmisiä tahallisesti turhauttaen, ja eristää, myös mielellään vapauden osalta saavuttaakseen kilpailemalla voittamista?
Onko hän tahallisesti ottanut ihmisiä vangeiksi ympäristöönsä, kilpaillaksensa voittamisesta, saavuttaen eristämisen hektisyydellä?
Onko hän tahallisesti suuntautunut voittamaan erityistä hektisyyttä käyttäen, psyykkisen kivun aiheuttamisella ja siten väkivaltaisella voimalla kilpailemisensa?
Onko hän kiinnostunut vain saamaan aikaa itsellensä, väkivaltaisesti voittamaan pyrkien ja ahdistusta vaarallisuudesta toiseen ihmiseen purkaen?
Onko hän hyökäten kimppuun usein liian hektinen?
Onko hän erityisen reagoimaton samanaikaisesti hyökäten, kehoa, kuin olemustakin hektisesti käyttäen, psyykkistä kipua tuottaen omaksi turvallisuudeksensa, mm. omana saavutuksenansa,onnistumisena?
Onko hänen olemuksensa turvallisuushakuisuudesta johtuen, vain hänen ainoa seuransa, ja siten saavutuksensa läheisyydenkyvyttä?
Onko hän ainut kertainen kokemus elämästä, ja ympäristöstä turvallisuutena, ja suljettua tilaa, paikkaa ja vankeutta käyttäen, pakotettu aina turvautumaan omaan egoismiinsa ja käyttämään, vahingoittamisen ja rankaisuhakuisuuden auktoriteettiharhaista, tai hier-arkiapohjaa: Haarniskaperhonen.
Onko Haarniskaperhonen hänen ainut mahdollisuutensa hänen omaksi turvallisuudeksensa, ja tulevaisuudeksi maailmassa, hänen omana egoisminänsä,ja jopa kehona, turvallisuushakuisesti?
Onko hän aina osoittanut olevansa pahoillaan nimenomaan mittaamattomin turvallisuudenhakuisuuden tuntein järjestämistänsä vapaudettomista, tai vankeuden kaltaisista tiloista, mm. vahingossa?
Onko hän irstas hymyilevä lepatteleva perhonen vain luotu sellaiseksi, aktiiviseksi, ja hektisen kiireiseksi toimijaksi, ulkopuoliseksi, ja aikuiseksi, vieraaksi, mutta tuntemattomasta, tutuksi ihmiseksi, esim. perheeseen?


Kohta F. Seksuaali väkivalta
- Kuolleelle lasten nussiminen.
Ote päiväkirjasta 17.1. 1994
Aikuisen naisen seurassa
- Pimppani on valloillaan.
Esim. Hypoteesi 1. "Koska sitten saan uuden ympäristön..."
- Koska hän sitten menee pois ympäristöstäni.

Jumalan maailma on kaikille yhteinen asia.
Hoitaja: Jaa, hän on mulla tässä perhe-kriisin takia.
1179
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kun palomies on vain sylissä pitävä hallusinaatio, jonka olkapäähän saa itkeä kaikelta muulta väestön auttamiselta.
- Ei tämä on romani-alue.
Kts. Feminismi-Flash
Tämä on mukava kokemus suojavaatteista, jonka saa joka ilta kotiin.
Se voi kertoa erityisestä sisimmällisestä kivusta, lapsiavioliitosta, siten avunhakemisesta, ja sen saamisesta, vapauttavasta onnesta, mm. vastuusta.
Tämä hallusinaatio ei ole hahmo.

F1, FF "Miten miehet noin Gaiassa?"
- Tämä lapsiavioliitto on vähän sama asia.
Turva-vaatetuksen käyttö pitkällisesti kuoleman yhteydessä on pakollista. Kun vaara on ohi, sen voi näyttää, täyttämällä vapauden tarpeen, esim. välittämisenä, ja kiduttamisen tuntemuksien välttämisenä. Ihmistä ei saa eri-arvoistaa. Ihmisen elossa pitäminen ja hengissä selviytyminen, elämällä kaksoiselämää ja siten antamalla apua, koskettaa varmasti jokaista ihmistä, myös ^ydinperheen, ja sen luomisen arvomaailma-käsitteiseksi*, takia.
Auttamisen arvo on hyvin pieni, koska se sisältää jotenkin erilaisuutta, sen vähän sietämistä, tai eristämistä, eri-arvoistamista, esim. psyykkistä kipua jatkuvasti julki tuoden. Se luo arvoa ympäristöön, ja tekee erityisesti pitkistä pari-suhteista, erityisen raskaita, jos ne kestävät kauan. Tämä saattaa aiheuttaa yksinäisyyden tunteita, siinä olevista käytös-häiriöistä, jotka sukupuolisen häveliäisyyden takia, kuuluvat aina yksityis-elämään, ei sen seurailemisen oikeutukseen.
- On raskasta elää epätodellisuudessa varsinkin turvallisuutta vaarantavasti esille asetettuna, ja näin aivan outoon, ja tuntemattomaan, ihmiseen jatkuvasti turvautumaan joutuessa, hänen tukiessa kehoni, kehostansa, pitkänkin välimatkan päästä.
Kiduttamisen tilaa, sen sietokykyä, kytkemiseen käytettäessä, on syytä muistaa, että sitä ei saa jättää pitkäaikaiseksi kokemukseksi, toista ihmistä kohtaan, tai käyttää muutenkaan turhaan, mm. absurdin laajasti tai suureellisesti, pelkästään väestön kiduttamiseen, ja siten vankina pitämiseen, vapautta riistäen, vain itsellensä, omaksi elämän sisällöksi, ja siten yleis-kuntonostoksi. Tämä on ehkä lapsenkehitys-tehtävä, kuin uskonnollisen kiihkomielisyydenkin usein aiheuttamaa, pakkomielteisyyttä. Ei aikuinen tällaisia käytä.
- Me emme ole tienneet, että on tällaisia hallusinaatioita tukemaan ihmisiä, oikeasti.
Miksi lahko toimintaa ei voisi kieltää?
- Et sinä saa niitä yleis-kuntonostoja mistään.
Ei ole tarvetta käyttää toista ihmistä hyväkseen.
- Kysymys on aina sukupuolen halventamisesta.
Psyykkisen kivun tuoton oikeuttaminen on sairaalloisuutta.


Mikähän tähän olisi sitten ratkaisuna tätä lähtökohtaa käyttäen?
- Ilmeisesti ainakaan psyykkisen kivun tuoton oikeuttaminen ei voi koskaan olla ratkaisu.
- Ei.
Se on naiseuden käyttämistä sukupuolen halventamiseen, ja väestönsuojelu-tarpeen aiheuttamista.
- Entä onko sun vaikea jutella, tai se asia tulee jotenkin hitaasti?
- On.
Esim. Hypoteesi 2. "Kysymyksessä kaksikielisyys vai romanius...?"
- Vaihtoehto 2. Romanius, romanikieli

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Oma elämä:Sinde82 kirjoitti:

Onko hän perheen ulkopuolelta?
- Onko hän voittamiseen suuntautuva ja kilpaileva?
Onko hän hyvin turvallisuushakuinen, ja sillä alistava, aikuinen?
Onko hän vaarallinen, tai muutoin haitaksi siinä perheessä oleville lapsille?
Onko hän vaarallisesti vahingoittanut, tai muutoin välinpitämätön, siten myös ajoittain väsymyksestä johtuen turvallisuudesta itsellensä?
Onko hän turvallisuushakuinen alistamiseen usein turvautuen?
Onko hän välinpitämätön mm. erityistä hektisyyttä, vai väkivaltansa harjoittamista kohtaan?
Onko hän sisimmällisesti hyvin kylmän, tai tunteettoman oloinen?
Onko hän sisimmällisesti tasapainoton, ja hyvin turhautunut, myös muita ihmisiä tahallisesti turhauttaen, ja eristää, myös mielellään vapauden osalta saavuttaakseen kilpailemalla voittamista?
Onko hän tahallisesti ottanut ihmisiä vangeiksi ympäristöönsä, kilpaillaksensa voittamisesta, saavuttaen eristämisen hektisyydellä?
Onko hän tahallisesti suuntautunut voittamaan erityistä hektisyyttä käyttäen, psyykkisen kivun aiheuttamisella ja siten väkivaltaisella voimalla kilpailemisensa?
Onko hän kiinnostunut vain saamaan aikaa itsellensä, väkivaltaisesti voittamaan pyrkien ja ahdistusta vaarallisuudesta toiseen ihmiseen purkaen?
Onko hän hyökäten kimppuun usein liian hektinen?
Onko hän erityisen reagoimaton samanaikaisesti hyökäten, kehoa, kuin olemustakin hektisesti käyttäen, psyykkistä kipua tuottaen omaksi turvallisuudeksensa, mm. omana saavutuksenansa,onnistumisena?
Onko hänen olemuksensa turvallisuushakuisuudesta johtuen, vain hänen ainoa seuransa, ja siten saavutuksensa läheisyydenkyvyttä?
Onko hän ainut kertainen kokemus elämästä, ja ympäristöstä turvallisuutena, ja suljettua tilaa, paikkaa ja vankeutta käyttäen, pakotettu aina turvautumaan omaan egoismiinsa ja käyttämään, vahingoittamisen ja rankaisuhakuisuuden auktoriteettiharhaista, tai hier-arkiapohjaa: Haarniskaperhonen.
Onko Haarniskaperhonen hänen ainut mahdollisuutensa hänen omaksi turvallisuudeksensa, ja tulevaisuudeksi maailmassa, hänen omana egoisminänsä,ja jopa kehona, turvallisuushakuisesti?
Onko hän aina osoittanut olevansa pahoillaan nimenomaan mittaamattomin turvallisuudenhakuisuuden tuntein järjestämistänsä vapaudettomista, tai vankeuden kaltaisista tiloista, mm. vahingossa?
Onko hän irstas hymyilevä lepatteleva perhonen vain luotu sellaiseksi, aktiiviseksi, ja hektisen kiireiseksi toimijaksi, ulkopuoliseksi, ja aikuiseksi, vieraaksi, mutta tuntemattomasta, tutuksi ihmiseksi, esim. perheeseen?


Kohta F. Seksuaali väkivalta
- Kuolleelle lasten nussiminen.
Ote päiväkirjasta 17.1. 1994
Aikuisen naisen seurassa
- Pimppani on valloillaan.
Esim. Hypoteesi 1. "Koska sitten saan uuden ympäristön..."
- Koska hän sitten menee pois ympäristöstäni.

Jumalan maailma on kaikille yhteinen asia.
Hoitaja: Jaa, hän on mulla tässä perhe-kriisin takia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu