OLE ROHKEA!
Olen usein toistanut vuosikymmeniä sitten lukemaani ajatusta: ”Rahat meni vähän meni, maine meni, paljon meni, rohkeus meni, kaikki meni!
Tämä lause on ollut mielessä kohdatessani viime kuukausien aikana suurissa vaikeuksissa eläviä lähimmäisiäni. Monet ovat olleet aivan kestokykynsä äärirajoilla. Huonostihan heitä on osannut palvella. On kuitenkin yrittänyt viitata johonkin Raamatun sanaan ja välillä käyttänyt tuotakin sananpartta apuna. Usein on ollut kuitenkin vaikea löytää yhteistä kieltä. Ehkä vain lisää kuormaa ennestään kuormitetulle. Mutta en ole päässyt siitä ajatuksesta irti, että tärkeintä on kuitenkin kaikissa elämän tilanteissa ja vaiheissa säilyttää rohkeus.
Emme ehkä kykene määrittelemään, mitä on tämä rohkeus. Kai siinä on kysymys itsensä koossa pitämisestä eikä päästämisestä hajalle, seisomisesta paikallaan eikä antautumisesta pakokauhun valtaan, kyvystä ottaa vastaan, mitä tulee ja kestämisestä. Juuri kestämiseen liittyy eräs Raamatun määritelmä rohkeudesta. ”Rohkeus auttaa kestämään sairaudenkin, mutta kuka jaksaa elää, jos rohkeus pettää? (San 18:14). Jeesus puhuessaan lopunajan kauheuksista sanoi: ”Nostakaa rohkeasti päänne pystyyn” (Luuk 21:28). Rohkeus on pään pitämistä pystyssä tilanteessa, jossa olemme antamassa periksi masennukselle ja toivottomuudelle (Hepr 12:3). Rohkeus on hervonneitten käsien ja halvaantuneiden polvien oikaisemista (12:12). Halvaantuneen jäsenen kuntouttaminen vaatiikin aikamoista sisua, kärsivällisyyttä ja periksi antamattomuutta.
Kylväjä-lehti 6/1999

Vastaukset 5
Vanhimmat
Olen joskus ihmetellyt, miksi juuri Joosuan kohdalla Pyhä Henki on tallettanut Raamattuun niin monta kertaa kehotuksen olla rohkea? Eikä yksi kerta olisi riittänyt? Ensin Herra sanoi Moosekselle: ”Vala häneen rohkeutta” (5 Moos 1:38). Kehotus toistettiin: ”Rohkaise ja vahvista häntä” (3:28). Mooses sanoikin kaikkien kuulleen Joosualle: "Ole vahva ja rohkea.” ”Herra itse kulkee sinun edelläsi. Hän on sinun kanssasi, hän ei jätä sinua yksin eikä hylkää sinua. Älä lannistu, älä pelkää" (5 Moos 31:7-8). Herran sana tuli myös henkilökohtaisesti Joosualle: ”Ole vahva ja rohkea.” ”Minä olen sinun kanssasi" (31:23). Kehotukseen olla rohkea liittyi lupaus siitä, että Herra on hänen kanssaan. Mutta tämäkään ei vielä riittänyt. Joosuan kirja alkaa neljä kertaa toistuvalla kehotuksella: Ole rohkea ja luja (Joos 1:6,7,9,18). Tämä Herran sana juurtuikin niin syvään, että Joosua muisti sanoa sen eräässä vaarallisessa tilanteessa kansalleen: "Älkää pelätkö älkääkä lannistuko, olkaa rohkeat ja lujat” (Joos 10:25).
"Älkää pelätkö älkääkä lannistuko, olkaa rohkeat ja lujat” (Joos 10:25).
Me olemme sitten rohkeita ja lujia, vai olemmeko?
Rohkeus on minusta parhaimmillaan Jumalan lupauksiin tarttumista, Uskoa siihen, että Sana on elävä ja voimallinen ja tekee sen mitä varten se on lähetetty. Rohkeus ei ole pelon puutetta, vaan sitä, että luottaa Jumalaan silloinkin kun olosuhteet pelottavat. Että menee eteenpäin, ja luottaa koko sydämestään siihen sanaan, että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat. Olen huomannut, että ihminen ei juurikaan rohkaistu siitä, että olemme empaattisina mukana heidän tunnemaailmassaan, vaan enemmänkin siitä, että puhuu heidän tilanteeseensa Jumalan Sanan totuutta. Kuulin juuri tänään hyvän opetuksen siitä, kuinka meidät on kutsuttu olemaan uskon sankareita. Ja mitä sankari tekee? Vaikeuksien uhatessa sankari menee "puhelinkoppiinsa", ja pyörähtää ylleen sankaripukunsa, koko hengellisen sota-asun, ja rientää kohti vaikeuksia. Meille on annettu Nimi, Jeesus, jossa on kaikki vihollisen yritykset jo voitettu, meidän tehtävä on vain käydä keräämässä voittosaalis:) jos meillä on ilmestys siitä kuinka olemme kätkettyinä Kristuksessa, ja Kristus meissä on kirkkauden toivo, voimme ihan oikeasti kulkea voittosaatossa. Se ei tarkoita vaikeuksien puuttumista, vaan vaikeuksien keskellä kukoistamista! Ole siunattu, ole rohkea, luota siihen että Pyhä Henki sinussa on voimallinen! Jos Jumala on meidän puolellamme, kuka voi olla meitä vastaan? Jos Jeesukselle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä, mitä silloin on jäänyt viholliselle? Pelon ja valheen voima, mutta ei yhtään valtaa. Valta on annettu Kristukselle, ja Kristus on antanut omilleen vallan toimia hänen nimessään:) Voittajan puolella.. Hänessä olemme enemmän kuin voittajia! Mikä on enemmän kuin voittaja, eikö se ole valloittaja? Ensimmäisenä valloitetaan oma ajatusmaailma Kristukselle kuuliaiseksi, luotetaan Häneen kun Hän sanoo : ole vain aivan luja ja rohkea, sillä vaikka olet heikko, olen minä sinun kanssasi!
Niin juuri onkin. Jumalan lupauksiin tarttumista on rohkeus uskovalla. Silloin saa myös uskoa Jumalan johdatukseen. Olla levossa myös kun on myrskyää, sillä Jeesus on mun purressain.
Jokohan olisi aika lukaista muutakin kuin....