Jospas Minä Kissan (Ison) Saisin

Pohdintaa. Mitä jos minä hänet saisin? Hän ei olisi enää se nautinnollinen, kiihoittava, kielletty. Olen kertonut hänelle asioita, mutta paljon enemmän olen jättänyt sanomatta. Annan vain mieleni herkutella sillä, mitä silmäni eivät voi saada.
26324
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Tärkein asia, mikä pitää huomioida ennen kissan hankintaa on se, että kissa elää jopa 20 vuotta. Oikein huolehdittuna kissa on varsin vaivaton kumppani, mutta vaatii silti huomiota, hellyyttä ja huolenpitoa.

Kissa pitää ruokkia ja sen hiekkalaatikko siivota, joskus pöydältä saattaa pudota kukkaruukku tai nahkasohvasta löytyä kynnenjäljet. Pitkäkarvaisen kissan turkkia pitää harjata säännöllisesti. Kissan kasvaessa pitää myös huolehtia rokotuksista ja matokuureista.

Kissaa ei tulisi ottaa hetken mielijohteesta, vaan siihen on sitouduttava sen koko loppuelämän ajaksi.

Äänestä

Näen suoraan sieluusi ja maiskuttelen salaisuuksillasi. Katselen sinua silmät puoliummessa eikä sinulla ole mitään käsitystä, mitä minun päässäni pyörii. Minulla ei ole kiire.

Äänestä
  • Ja saalistat yöllä keltaiset silmät kiiluen. Jaa niin, montako kertaa sulla on vielä varaa ryssiä? Ettet olisi mennyt laskuissa sekaisin?

    Äänestä

Kaikkea ei voi saada

Äänestä

kissa ja hiirileikkiä. Otat kiinni, ja päästät irti, iskeäksesi jälleen.
Miksi?
Varo ettei se hiiri ala huutamaan tai vikisemään jossain niin suureen ääneen että se kuuluu kotiin asti.

Äänestä
  • sitähän mä pelkään

    Äänestä

Mutta saako kesäkollia ottaa, diudiu? Eikös se oo vähän epäeettistä.

Äänestä

Älä ota vain kesäkissaa. Rakastuu raukka parka.

Äänestä
  • Kissa pärjää kyllä. Putoaa aina jaloilleen ja voi ryssiä kaiken 8 kertaa.

    Äänestä

  • kiiltäväpintainen kirjoitti:

    Kissa pärjää kyllä. Putoaa aina jaloilleen ja voi ryssiä kaiken 8 kertaa.

    Ei pärjää. Kissa ei oikein opi niinkuin koirat. Itsepäisiä. Silti tarvii silittelyä ja rapsutuksia. Tietyltä ihmiseltä, kuka tahansa ei kelpaa.

    Äänestä

Ota puuma.

Äänestä
  • No en hemmetissä ota! Syytä ei varmaan tarvitse kertoa.

    Äänestä

  • ei ole totta, joku sanoi, että meillä on jotain yhteistä, ja minä tosiaan oisin kirjottanu samaa.. :D

    Jotensakin tuossa eläinten seksualisoinnissa tai sukupuoleistamisessa on jotain, mikä risoo. Ei kiinnostaisi olla kenenkään kissa. Vaan ei kannata ottaa henkilökohtaisesti. Sitä lienee tapahtunut läpi historian, kissa on ollut aina feminiininen elikko ja puuma sitä kuuluisaa nykyaikaa.

    http://www.youtube.com/watch?v=8xTaWsX_VTc

    Äänestä

  • Päivi kirjoitti:

    ei ole totta, joku sanoi, että meillä on jotain yhteistä, ja minä tosiaan oisin kirjottanu samaa.. :D

    siis, että hanki puuma..

    Kiiltääkö mirrin karva?

    Äänestä

Voisihan se todella päättyä juuri siihen kun saisi.. Toivon, ettei;)

Äänestä

Kesäkissaa ei saa ottaa...

tarpeettoman rajusti:)

Äänestä

Rakastaisitko" sitä aina, arkena ja sunnuntaina "? ja herkut sille kantelisit ? ja kun kaikki hyvin oisi mukavasti se sanoisi : MIaUUU

Äänestä
  • Kehräisikö se?

    Äänestä

  • :)) kirjoitti:

    Kehräisikö se?

    kuin rukki sormien alla..

    Äänestä

  • Sepä sanoisi kivasti.

    Äänestä

  • kissa suihkussa kirjoitti:

    kuin rukki sormien alla..

    "Oli shamppoo pullossa hiiren tuoksua.".

    Äänestä

  • kissa suihkussa kirjoitti:

    "Oli shamppoo pullossa hiiren tuoksua.".

    ja nyt on sitten mirri märkänä.....

    Äänestä

  • :(((((( kirjoitti:

    ja nyt on sitten mirri märkänä.....

    no jos olisi vain tuo mirri kaulassa eikä muuta niin varmaan kastuisi..;)

    Äänestä

  • kissa suihkussa kirjoitti:

    no jos olisi vain tuo mirri kaulassa eikä muuta niin varmaan kastuisi..;)

    ois aika hot...;)

    Äänestä

Menköön. Suom. huom. notkea pantteri, mutta en kerro onko harmaa vai musta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

illalla sille laulelen kirjoitti:

Pohdintaa. Mitä jos minä hänet saisin? Hän ei olisi enää se nautinnollinen, kiihoittava, kielletty. Olen kertonut hänelle asioita, mutta paljon enemmän olen jättänyt sanomatta. Annan vain mieleni herkutella sillä, mitä silmäni eivät voi saada.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu