Ilmoitin keväällä paikasta joka olisi auki,yhtään ei löytynyt hyvänkunnon ja voiman omaavaa miestä.
Pettymyshän se oli.
Ilmoitin myös joukkueelle treenaus mahdollisuudesta,ja tarjosin grilli ja laavu yöpymistä kaiken treenauksen jälkeen,yhtään ei löytynyt halukasta joukkuetta.
Näillä palstoilla joku haki personal traineriä,ja kun ehdotin treenausta niin ei hänestäkään ollut minkään tekijäksi olisin taanut 3 vuorokaudessa painon putoavan noin 10 kg .
No lopulta muualta sain kaverin tekemään ,oli helsingistä yhteyden ottoa ja kuopiosta mm:(tekijä tuli muualta)
Itse jouduin toimimaan toisena teräsmiehenä ja saimme kuin saimme halot siirettyä rinteen alta ylös latoon,mönkijä ja traktori eivät olisi päässeet kyseistä rinnettä ylös kuorman kanssa.
Tehtävä oli vaativa, mutta toista kertaa en ilmoita teräsmies kilpailusta pohjoiskarjalaisille koska teistä ei ole nykyään treenamaan käytännöntasolla,kyllä pallon perässä juostaan tai golffataan tai mennään kylillä pyörillä ja hölkätään kaduilla mutta jos jotain oikeasti pitää hyödyllistä tehdä niin se jää tekemättä.
Olisi siinä kuntosalit voinut unohtua hetkeksi aikaa kun tehdään oikeaa työtä.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Vielä tuli mieleen jotain,tarjosin vielä kyytiä joensuusta kohteeseen jos ei halua treenata kävellen /juosten kohteeseen.
Olisi siinä rantakylän kingien suu ollut huuli pyöreänä kun tehtävän olisivat nähneet,(sikäli että itse asuin joskus kyseisellä alueella niin näki kaikenlaista jonniin joutavaa meuhkaajaa.
kyllä tappelut onnistuu ja muu uho mutta tosipaikan tullen kun se fyysinen voima pitää laittaa käytäntöön meneekin pupu pöksyyn.
On tämä nähty kun 1990 luvulla olin tuolloin nuori kaveri oli maailmanvahvinmies kisa,yhtään ei löytynyt pohjoiskarjalaista,ai että hävetti kun ei löydy niin ei,joku viikinki halme kerran kävi pyyhkäisemässä joensuu kovanaamaa ja se oli siinä.
Nykyään olen tietenkin vähän vanhempi mutta ilmeisen selvästi omaan teräsmiehen voimat ja kunnon,jotkut sen aikaiset kaverit jäivät pysyvästi joensuuhun ja siinne rantakylään ,minä kerkesin jo kiertää suomen tässä ajassa,olin jopa maailman vahvimman miehen kanssa samassa firmassa kivimiehenä.Ei sielä kivet noussut venkuloilla.
Teräsmies kisa julistetaan päättyneeksi pohjoiskarjalan osalta.
Jatkan vielä hiukan lisää kun kerran aloitin,erään kerran olin lomalla pohjois-karjalassa ja vaimoni edesmennyt isä asui ilomantsissa,sillä kerralla sattuikin olemaan sika juhlat kyseisellä kylällä,no pitihän se käydä katsomassa.
No jo oli uho päällä hotelli mantsissa porukalla,sielä alakerrassa vääntivät kättä,no minäkin päätin koittaa kun näytti olevan niin kovia vääntäjiä,todellisuudessa yhtään kovaa vääntäjää ei ollut koko hotelli mantsissa koska voitin kaikki.
Siehä se vasta humu ootkii, mutta kyllä varmaankin vielä jotain unohtui joten jatkahan..
Kerro vaikka miten teräsmieshen paidan ruskea takahelma pestään oikeaoppisesti.
se kun tuo ruoste raiskaa Teräsmiestä niin paitakin värjääntyy perästä ruskeaksi.
Hotelli mantsi ei ole ollut toiminnassa vuosiin, joten älä puhu peetä!
Eipä ollut ihme ettei pohjois-Karjalasta löydy vahvaa miestä, uhoavia vaan kaikki
parempaakin tekemistä, kuin kannella etelän vetelien halkoja.