Tuntuu oudolta nykypäivänä tapahtuva runsas hyökkääminen Paavalin persoona ja tekstejä kohtaan.
Nykyisin vedotaan jo liberaaleihin teologian tohtoreíhinkin ja sanotaan, ettei Paavalia tarvitse ottaa vakavasti. Ja että hänen tulkintansa Kristuksen opista olisivat vain hänen tulkintojaan tai myöhempien sukupolvien kieroon vääntämiä.
Raamattuun halutaankin tukeutua nykypäivänä vain niiltä osin, mikä mielihaluja milloinkin tyydyttää.
Vanhojen käsitysten jotka katsotaan olevan Raamatuun nojautuvia, sanotaan ahdasmielisiksi menneen ajan jäänteiksi, jotka uusi ymmärrys tahtoo järjen valossa syrjäyttää.
Sanotaan "tulkaa vapauteen sieltä Raamatun pimeydestä".
Vielä vedotaan, ettei tämä vanha ole Kristuksen alkuperäinen oppi, vaan kirkon ja jopa mahdollisesti Paavalinkin harhaan viemä.
On perin vaikea ajatella, että Raamattu, josta uskovat ovat melkein parin vuosituhannen ajan toivonsa ammentaneet, onkin nyt käsitetty hämäräksi Kristuksen opin kieroon kertoneeksi opukseksi, josta vain teologian tohtorit pystyvät tulkitsemaan, mikä mahdollisesti on Kristuksen alkuperäistä oppia.
Ja jos esimerkiksi piispa alkaa julkisesti esittämään Raamatun auktoritettiä kyseenalaistavia lausuntoja, niin eikö jo kuuluisi jonkún huolestua?
Vai pitääkö huolestuminen tapahtua vain salassa?
Raamatun auktoriteettia saa siis murentaa julkisesti ja samoin saa julkisesti käydä Paavalin persoonaa vähättelemään.
Mutta julkisestiko ei saa näpäyttää tälläisiä arvostelijoita?
Minä olen aina pitänyt Sanaa jalkaini lamppuna, joka johdattaa kysyvälle tien.
Tuntuu oudolta, että nyt lamppuani on alettu epäilemään ja sanomaan, ettei sen antama valo ole oikeaa, eikä se näytä kunnolla tietä.
Nykyisin vedotaan jo liberaaleihin teologian tohtoreíhinkin ja sanotaan, ettei Paavalia tarvitse ottaa vakavasti. Ja että hänen tulkintansa Kristuksen opista olisivat vain hänen tulkintojaan tai myöhempien sukupolvien kieroon vääntämiä.
Raamattuun halutaankin tukeutua nykypäivänä vain niiltä osin, mikä mielihaluja milloinkin tyydyttää.
Vanhojen käsitysten jotka katsotaan olevan Raamatuun nojautuvia, sanotaan ahdasmielisiksi menneen ajan jäänteiksi, jotka uusi ymmärrys tahtoo järjen valossa syrjäyttää.
Sanotaan "tulkaa vapauteen sieltä Raamatun pimeydestä".
Vielä vedotaan, ettei tämä vanha ole Kristuksen alkuperäinen oppi, vaan kirkon ja jopa mahdollisesti Paavalinkin harhaan viemä.
On perin vaikea ajatella, että Raamattu, josta uskovat ovat melkein parin vuosituhannen ajan toivonsa ammentaneet, onkin nyt käsitetty hämäräksi Kristuksen opin kieroon kertoneeksi opukseksi, josta vain teologian tohtorit pystyvät tulkitsemaan, mikä mahdollisesti on Kristuksen alkuperäistä oppia.
Ja jos esimerkiksi piispa alkaa julkisesti esittämään Raamatun auktoritettiä kyseenalaistavia lausuntoja, niin eikö jo kuuluisi jonkún huolestua?
Vai pitääkö huolestuminen tapahtua vain salassa?
Raamatun auktoriteettia saa siis murentaa julkisesti ja samoin saa julkisesti käydä Paavalin persoonaa vähättelemään.
Mutta julkisestiko ei saa näpäyttää tälläisiä arvostelijoita?
Minä olen aina pitänyt Sanaa jalkaini lamppuna, joka johdattaa kysyvälle tien.
Tuntuu oudolta, että nyt lamppuani on alettu epäilemään ja sanomaan, ettei sen antama valo ole oikeaa, eikä se näytä kunnolla tietä.
Vastaukset 28
Vanhimmat
Kirjoittanut: hovi, 30.8.2004 klo 15.40
En tiedä onko monikaan ymmärtänyt asian jujua.
Ei naispappeus ole asian ydin. Se on vain oireilua muusta, mutta se on saanut arkaluonteisuutensa vuoksi eniten julkisuutta.
Asian ydin on Jumalan Sana ja "uudet tuulet", jotka puhaltavat.
Nämä uudet tuulet ovat tuoneet tullessaan kulttuurillisen tulkinnan. Tämän tulkinnan perusteella on alettu katsomaan vanhoja tulkintoja eri silmin.
Monet lausunnot Raamatussa eivät enää olekaan Jumalan sanaa, vaan inhimillistä tulkintaa sen ajan ahtaitten näkökantojen mukaan.
Näin on alettu kyseenalaistamaan monia Raamatun tekstejä ja ajateltu, etteivät ne enää ole varteen otettavia.
Sitten kysytää, että "ettehän tekään pidä kaikkea Raamatusta. Miksi muuten tästä kiihkoilette, kuin miehisen egonne takia?"
Raamatun ymmärtämisessä lain ja evankeliumin erotus on kaiken ymmärtämisen avaimia.
Jos nämä ovat hukassa, niin helposti on paljon muutakin.
Kun olen kirkkomme piispojen tulkintoja Raamatusta lukenut, niin huomaan, ettei edes kaikkia Paavalin tekstejä enää pidetä Paavalin omina tuotoksina, vaan "paavalilaisen" koulukunnan oppimestarinsa nimiin kynäileminä.
Näin ajateltuna, ettei kaikki Raamatussa olekkaan alkuperäistä, vaan kristinusko on "kehittynyt" ja esimerkiksi ahtaat miehiset kirjoitukset ovat tulleet jälkeenpäin.
Toinen näkemys on, että Paavalikin oli vakavasti inhimillisyyden rajoittama ja sen takia hänen teksteistään olisi nyt hyvä jälkikäteen tutkia, mikä on Jumalallista ja mikä ei.
"Palataan alkulähteille" sanotaan. Nyt tutkitaan uuden ymmärryksen kanssa, mikä Raamatussa on Jumalallista ja mikä ei.
Tämä kehitys on huolestuttavaa. En sangen innoissani odota, mikä seuraavaksi tulee kulttuurisen tulkinnan piikkii.
Homo asiasta on jo kekusteltu ja esimerkiksi monet papit jo kiistävät neitseestä syntymisen ja ylösnousemuksen tälläisien "uusien tuulien" takia.
Mielenkiintoisinta on se, että kaikki muutos on tapahtunut yhden sukupolven sisällä.
Me jotka yritämme jotakin ääntä pitää kuitataan auttamatta vanhanaikaisiksi patriarkaalisiksi, jotka vastustavat uuden kehityksen tuomaa totuutta.
Onhan tälläisestä ollut oireilua jo kolmisensataa vuotta, kun valistus saapui vieden pimeän keskiajan mennessään. Minä en ikävöi keskiajalle, sen taikauskoisuuden takia.
Minut olisi varmaan poltettu roviolla.
Jossakin mielessä valistus oli ihan hyväksi, vaikka se kylkiäisinä toikin tieteelliset tutkimus tavat teologiaan.
Ja onhan tieteellisesti ajateltuna moni hengellisesti tutkittava asia sangen monimutkainen.
Ja lisään vaimoni 90-vuotiaan uskovan mummon tavoin Raamattuun viitaten: hengelliset asiat on tutkittava hengellisesti.
Mutta. Hymyilkäämme. Uudet ajat ovat koittaneet.
Ongelma onkin siinä. Ettei sinussa ole uskoa sinapin siemenen vertaa ja lamppusikin on sammunut aikoja sitten. Uudistu ja hae parannusta.
Rukoile itsesi puolesta ja tee se riittävän usein.
kehittyvät eli vastaus tekstisi kohtaan "Kun olen kirkkomme piispojen tulkintoja Raamatusta lukenut, niin huomaan, ettei edes kaikkia Paavalin tekstejä enää pidetä Paavalin omina tuotoksina, vaan "paavalilaisen" koulukunnan oppimestarinsa nimiin kynäileminä."
Nykyisin pystytään tieteellisin metodein selvittämään melko luotettavasti minä ajankohtana jokin teksti on kirjoitettu. Näitä metodeja on käytetty myös Raamatun tutkimiseen ja ne paljastavat monia teksteihin tehtyjä lisäyksiä, jotka eivät ole kuuluneet alkuperäisesti Paavalin kirjoituksiin.
Suosittelen sinulle ja kaikkille muillekin osallistumista yliopiston teologisen tiedekunnan eksegeettisille luennoille osallistumista. Niitä pääsee kuuntelemaan jokainen eli ne ovat kaikille avoimia samoin kuin evlut. kirkkomme.
Tieto ei tuhoa vaan vahvistaa uskoa.
Mutta juuri sen takiahan minä tälläisestä puhun, koska jotakin tiedän näistä "tieteellisistä metodeista".
Minä olen teologiaa opiskellut ja siksi olenkin huolissani nykyisestä kehityksestä.
Itseasiassa minä minä pidän teologian opiskelusta ja varsinkin systemaattisesta teologiasta.
Teologia parhaimmillaan antaa uskolle tukea ja rakenteita, mutta toisaalta se saattaa herättää epäuskoa ja kirjoitusten aliarviomista, joka ei johda muuhun, kuin suohon.
Luulisihan sen jo herättävän ihmettelyä, jos tieteen valossa ja metodein tyrmätään uskon kulmakivetkin...
Ja toisekseen tiede ja tieteelliset tulokset ovat kehittyviä ja muutuvia "totuuksia".
Kiitos sinulle. Hyvänen aika sentään. Parannustahan tässä on tehtävä päivittäin vaihtelevalla menestyksellä.
Onneksi toinen ihminen ei voi olla uskon määrän tai laadun arviotsija.
Totuus tästä selviää vasta, kun ja jos pääsemme perille määränpäähämme.
Kysyisin sinulta, että tunsitko mielihyvää kun kohdistit loukkauksesi minuun?
Että sellaista siitä parannuksen tarpeesta...
Jos hyväksyt yhden tieteellisen tutkimuksen ja hylkäät toisen varjellaksesi uskoasi, on se aivan ymmärrettävää. Niin tekevät monet muutkin esimerkiksi vaikkapa creationismin kannattajat.
Ja on totta myöskin se, että tieteelliset käsitykset muuttuvat ajan mittaan, mutta kyse on useimmiten edistyksellisestä eteenpäin menosta ei jämähtämisestä kerran opittuihin asioihin.
Itse ihmettelen syvästi sitä, miksi Raamatun tieteellinen tutkimus herättää niin paljon pelkoa ja torjuntaa. Meidän uskomme kohdehan on ensisijaisesti Jumala eikä mikään tiede kykene horjuttamaan Jumalan asemaa. Tiede auttaa suhtautumaan kypsemmällä tavalla omaan jumalasuhteeseemme.
//Ja lisään vaimoni 90-vuotiaan uskovan mummon tavoin Raamattuun viitaten: hengelliset asiat on tutkittava hengellisesti.//
Monilla kirkonkin palveluksessa olevilla henkilöillä on se harhakäsitys, että ihminen voi tietää, mitä Jumalassa on. Mutta vain Jumalan Henki tietää, mitä Jumalassa on. Siksi kaikki hengelliset asiat on todellakin tutkittava Hengen avulla. Vain antamalla Pyhän Hengen johdattaa meitä, Henki voi avata meille Sanan aarteita.
Hengellisen elämän syventymispäivillä Suomen Raamattuopiston Säätiön hallituksen puheenjohtaja Keijo Rainerma painotti:
"- Kirkkomme perustus on yhä terve. Sen kirkkolaissa ja -järjestyksessä on ilmaistu perustautuminen Pyhään Raamattuun ja sitä selittäviin tunnustuskirjoihin. Olkoonkin, että kirkko on lipsunut perustukseltaan ja päätöksillään ja monien palvelijoidensa opetuksella ja elämäntavalla tekee tyhjäksi perustustaan. Sitä ei kuitenkaan auta, että sen tilaa surevat jättävät hukkuvan laivan, vaan sen voi muuttaa reformaatio, uudistuminen, paluu Raamattuun, Rainerma totesi." (Lainaus on www.sro.fi nettisivun tiedotteesta.)
Näytät nyt jotenkin ajattelevan minun pelkäävän tieteellisyyttä Raamatun tutkimisessa.
Olen jossakin vaiheessa ollut sangen innostunut ja kiinnostunut tieteellisestä Raamatun tutkimisesta.
Melkeinpä jopa vannoin sen nimiin.
Kuitenkin on hyvä ihmisen tunnustaa, ettei Jumalallista voi tieteellisesti kamalan pitkälle tutkia.
Jossakin vaiheessa tulee mysteeriot eteen ja silloin tieteen metodein ei löydetä järjellistä vastausta.
Tällöin ei ole enää muuta vaihtoehtoa, kuin käydä epäilemään, aliarvioimaan, vähättelemään "tieteen nimissä" Jumalallisia asioita.
Ja näin Raamtustakin häviää Jumalallisuus. Ja sen "Jumalallisen" löytämiseen tarvitaankin nyt taitoa ja tieteellisyyttä...
Sanot tieteen antavan uskolle kypsän suhtautumistavan. Itsestäni sen todistan, etten ole teologian opiskelua katunut.
Ja suhtautumiseni asioihin on aivan erillainen, kuin opiskelemattomilla.
Eihän tieteellisyys Jumalan asemaa muuta, mikäli tutkija säilyttää uskon.
Usko kuitenkin muuttuu. Siitä häviää lapsenomainen luottamus. Ja minä näen tälläisen lapsenomaisen luottamuksen parempana, kuin tieteellsesti Raamatun arvovaltaa nakertaneen uskon.
Kuka ottaa Taivasten valtakunnan paremmin vastaan?
Lapsiko, joka ei epäile. Vaiko teologian tutkija, joka pitää Raamattua (vielä ennen Jumalan täydellistä ilmoitusta) vain suhteellisena totuutena.
se on se kirja, joka todistaa Bileamin puhuvasta aasista.
Semmoisessa kirjassa voi olla muidenkin aasien puhetta.
Esimerkiksi Paavali, hän oli niin typerä, että väitti naisen alunperin syntyneen miehestä!!!
Nykyään ei sellaista uskoisi kuin hyvin tietämätön satumaailmassa elänyt henkilö. Silti edelleen eräissä uskonnollisissa piireissä Paavalin sanoilla on painoa.
Kristillisen teologian perinteessä on pitkään keskusteltu Jumalasta, Hänen ominaisuuksistaan, tahdostaan... Jumalasta on kuitenkin vaikea sanoa mitään varmaa ja lopullista. Kaikki Jumalalle annetut nimet ja Häneen liitetyt ominaisuudet ovat likiarvoja.
Äärellisen ja aikaan sidotun ihmisen on vaikea ymmärtää ääretöntä ja ikuista Jumalaa. Jos ihminen tuntisi kaikki Jumalan salaisuudet, olisi ihminen Jumalaa suurempi ja mahtavampi.
Ihmiselle ei ole mahdollista määritellä Jumalaa täydellisesti tai sitten tuon määritelmän kohde ei ole se Jumala, josta kristinusko puhuu Luojana ja Lunastajana.
Ihmisellä on kuitenkin tarve lähestyä Jumalaa, ymmärtää omaa olemassaoloaan ja etsiä elämälleen tarkoitusta. Siksi ihmisen on puhuttava Jumalasta. Jumala on uskon kohde, ei tiedon asia. Usko on suhde ihmisen ja Jumalan välillä, ei oikeassaolemista. Tämä on syytä muistaa.
Voidaksemme keskustella uskonnollisista asioita ja ilmiöistä meidän on jollain tavalla hahmoteltava se mitä tarkoitetaan kun puhutaan Jumalasta.
Kristinuskon tapa hahmottaa aikaa on peräisin vanhasta juutalaisesta kulttuurista ja antiikin filosofiasta. Tyypillistä tälle ajattelutavalle on se että maailmankaikkeudella uskotaan olevan alku ja loppu. Maailman luominen ja viimeiset tapahtumat rajoittavat aikaa, jota ihmiset elävät.
Jumala on iankaikkinen - "ajaton". Hän vaikuttaa aikaan ja ajassa. Näin luominen ei ole aikaan sijoitettava tapahtuma vaan jatkuva prosessi.
Lueppa Raamattua, sielä löydät varmoja ja lopullisia asioita Jumalasta. Hän on ilmoittanut itsestään!
Voisitko opastaa minua lukutavassa? ;)
Raamattua voidaan lukea monella eri tavalla. Sieltä voidaan etsiä erilaisia asioita.
Raamatusta voidaan etsiä tietoa, todisteita ja kuvauksia tiettynä aikana eläneiden ihmisten toiminnasta ja ajattelusta.
Raamattua voidaan myös tulkita uskonnollisesti tärkeänä teoksena, josta ihminen voi etsiä omaan elämäänsä liittyviä asioita, päämääriä ja ihanteita.
Nämä kaksi lähestymistapaa suhteessa Raamattuun eivät sulje toisiaan pois vaikka ne voivatkin olla toisistaan riippumattomia. Mutta... Tieto tukee tulkintaa ja tulkinta antaa aihetta etsiä lisää tietoa. Vaikka tiedon ja tulkinnan, samoin kuin uskon ja tiedon, erottaminen toisistaan on periaatteessa yksinkertaista, on näiden lähestymistapojen välisiä eroja ja yhteyksiä joskus käytännössä vaikea havaita.
Eri aikoina Raamattua on tulkittu ja tutkittu eri tavoin. Kysymys Raamatun oikeasta tulkinnasta on kirkossa aina ajankohtainenen. Raamattu on kristityille pyhä kirja, jonka tulkinta herättää aina keskustelua... ja kiistoja. Ehkä juuri siksi Raamatunlukijoilla on käytössään suuri joukko erilaisia apuvälineitä paremman ymmärryksen ja tarkempien yksityiskohtien saavuttamiseksi.
Seuraavassa on yleisimmät Raamatun tulkintatavat. Niillä kaikilla on omat kannattajansa myös tämän päivän kirkossa ja teologisen tutkimuksen piirissä. Mikään tulkintatapa ei ole täysin ongelmaton.
Allegorinen tulkinta
Allegorinen tulkinta tarkoittaa Raamatun kertomusten tulkintaa vertauskuvallisesti. Tätä tapaa käytti mm. Paavali selittäessään kirjeissään Vanhan testamentin opetuksia. Allegorinen tulkinta on ollut suosittua erityisesti keskiajalla. Allegorisen tulkinnan ongelma on kuitenkin sen riippuvuus tulkitsijan omista ajatuksista. Jokainen voi löytää omia mielipiteitään tukevia kohtia Raamatusta ja selittää ne miten milloinkin.
Kirjaimellinen tulkinta
Kirjaimellisessa tulkinnassa korostetaan Raamatun kirjoitusten erehtymättömyyttä.
Tähän tulkintatapaan liittyy ns. sanainspiraatio-oppi, jonka mukaan Raamattu on Jumalan Hengen sanelema. Kirjaimellinen Raamatun tulkinta kehittyi erityisesti 1600-luvulla ns. puhdasoppisuuden aikana. Kirjaimellisen tulkintatavan ongelmia ovat esimerkiksi eri evankeliumeiden rinnakkaiskertomuksissa olevat erot.
Historiallis-kriittinen tulkinta
Hirstoriallisen lähestymistavan avulla pyritään ymmärtämään Raamattua tiettynä aikana ja tietyissä olosuhteissa kirjoitettuna uskonnollisten tekstien kokoelmana. Raamattua tutkitaan samoin menetelmin kuin mitä tahansa vanhaa kirjallisuutta. Tämä tutkimusperinne kehittyi erityisesti 1700-luvun lopulta alkaen. Ongelmana historiallis-kriittisessä Raamatuntutkimuksessa on sen "irrallisuus" kirkon uskosta.
Pelastushistoriallinen tulkinta
Pelastushistoriallinen tulkinta ymmärtää Raamatun kokoelmana tekstejä, joissa kuvataan Jumalan toimintaa ihmiskunnan pelastamiseksi. Tärkeitä ovat päälinjat (luominen - syntiinlankeemus - Israelin kansan vaiheet - ylösnousemus) sekä se, miten kirjoittajat ovat omana aikanaan Jumalan toiminnan kokeneet ja ymmärtäneet. Ongelmana tai vaarana pelastushistoriallisessa tulkinnassa on vähemmän tärkeiden Raamatunkohtien jättäminen lähes kokonaan huomioimatta.
Eksistentialistinen tulkinta
Eksistentialistinen tulkinta lähtee Raamatunlukijan näkökulmasta. Raamattua tarkastellaan nykypäivän valossa, joka paljastaa Raamatun inhimillisen ydinsanoman. Myyttien riisuminen tuo esille sanoman Kristuksesta, joka vapauttaa ihmisen toimimaan kristittynä vailla menneisyyden taakkoja. Ongelmana eksistentialistisessa tulkinnassa on sen yksilö- ja aikasidonnaisuus. Eksistentialistista tulkintaa on vaikea pitää esillä yhteisössä (esim. seurakunnassa) koska se mahdollistaa aina uudet ja uudet tulkinnat: Tänään tätä ja huomenna ehkä jotain muuta.
Vaikka eri tulkintatapojen välillä on jännitteitä ja niiden kannattajien välillä suuriakin ristiriitoja, mikään niistä ei kuitenkaan sulje pois uskoa Jumalaan.
Kunhan aina muistaisimme tärkeimmän, Jumala on Rakkaus. Tämä tulisi muistaa kaikessa Raamatun lukemisessa ja erityisesti sen tulkinnassa.
Minusta Raamattua ei pidä lukea saadakseen siitä lyömäaseen lähimmäistään vastaan.
Listasit kyllä kaikki yleisimmät ihmisen tuntemat Raamatun tulkintatavat. Tärkein ja olennaisin sinulta kuitenkin puuttuu: Pyhän Hengen tulkinta. Ellet anna Pyhän Hengen avata Raamatun Sanaa, ymmärryksesi jää puutteelliseksi.
Jumalan Sanan ääressä ei pidä istua vain "tutkien", puhumattakaan että pelkkä tekstin lukeminen riittäisi. Elävän kristillisyyden ohje on: ei vain tutkien ja lukien vaan "meditoiden". Kun annamme Sanan imeytyä kokonaan ja kaikessa voimassaan ja vaikutuksessaan koko persoonaamme, Sana alkaa elää meissä Pyhän Hengen avulla, ja eteemme avautuvat täysin uudet mahdollisuudet ja Jumalan meille viitoittamat tiet. Avautuu kokonaan uusi näkökulma ja näemme itsemmekin uusin silmin. Herran silmin.
Tämä on saarnasta, jonka laitoin jo toisaalle, mutta laitanpa seuraavan osan tuosta saarnasta tähänkin.
Kirkkopostilla III, syntien anteeksisaamisesta
(ehkä s. 556 ? tms.)
28.
…
Tietäkäämme siis: Jumala on järjestänyt siten, ettei kukaan pääse Kristuksen tuntemiseen eikä hänen kauttansa ansaittuun anteeksiantamukseen tai saa Pyhää Henkeä ilman ulkonaisia, julkisia välineitä. Jumala on päinvastoin sisällyttänyt tämän aarteen suulliseen sanaan eli saarnavirkaan. Hän ei tahdo asiaansa toteuttaa loukossa tai salaisella tavalla sydämessä, vaan hän tahtoo, että se ihmisten keskuudessa julki kuulutetaan ja jaetaan. Kristuskin käskee: >>Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille>> jne. (Mark.16:15).
29. Tämän hän tekee sitä varten, että oltaisiin varmoja siitä, miten ja mistä armoa on etsittävä ja odotettava. Näin kristikunnassa kaikki tapahtukoon samalla tavalla ja samassa järjestyksessä. Kukaan älköön ryhtykö mihinkään omaan älköönkä kulkeko omien ajatustensa mukaan, ettei pettäisi itseään että toisia, niin kuin muutoin varmasti käy. Kun me, näet, emme voi nähdä sydämeen, kaikki alkaisivat kerskua Pyhästä Hengestä, ja kehua omia ajatuksiaan hengelliseksi ilmoitukseksi, jonka Jumala erikoisella tavalla on opettanut ja mieleen antanut. Kukaan ei silloin voisi tietää ketä tai mitä on uskottava.
30. Siis tämäkin asia, nimittäin kristikunnassa kaikuva ulkonainen sana eli saarna, kuuluu syntien anteeksiantamuksen eli kristillisen vanhurskauden saavuttamiseen. Se on kuin kanava ja välittäjä, jonka kautta Kristus ja hänen armonsa meille ilmoitetaan, eteemme kannetaan ja helmaamme lasketaan. Tämän puuttuessa kukaan ei milloinkaan aarretta huomaisi.
…
31. Siksipä minä olen aina opettanutkin, että ensiksi, ennen kaikkea muuta, täytyy olla käsillä suullisen sanan, ja että tämä sana on käsitettävä korvin, mikäli on päästävä sydämeen Pyhän Hengen, joka sitten sanan avulla ja välityksellä valaisee sydämen ja vaikuttaa uskon. Usko siis ei tule eikä se pysy muulla tavalla kuin kuulemisen ja evankeliumin ulkonaisen saarnan välityksellä; näiden kautta se sekä pääsee alkuun että kasvaa eli vahvistuu. Älköön sitä siis millään muotoa halveksittako! Pidettäköön se suuresssa kunniassa! Halulla sen parissa oltakoon, lakkaamatta sitä harjoitettakoon ja mieliin teroitettakoon. Ei se miloinkaan jää vaille hedelmää, eikä sitä koskaan tarpeeksi käsitetä eikä opita. Kavahtakoot vain kaikki noita häpeällisiä henkiä, jotka pitävät sitä niin halpana, kuin se ei olisikaan välttämättömän tarpeellinen uskoa varten tai jotka sen välehen perusteellisesti oppivat, sitten kyllääntyäkseen, kunnes he lopuksi siitä pois lankeavat, eikä heille uskosta ja Kristuksesta jää hitustakaan jäljelle.
On kahdenlaista "tulkintatapaa":
1. Jumalan tahdon mukaista (Raamattu on auktoriteettina)
2. Perkeleen edustamaa "tulkintatapaa", jossa Raamatun sanaa valheellisesti vääristellään.
Olen laittanut tämän tekstin jo toisaallekin.
1.Moos.kirjan selitystä, Lutherilta. Mutta taidan laittaa tähänkin.
1.Moos.
Jae 3:1:
"Käärme sanoi Eevalle: Onko Jumala todellakin kieltänyt teitä syömästä kaikista puista?"
...
...Voiko olla mitään pahempaa kuin tottelemattomuus Jumalaa kohtaan ja Saatanan totteleminen?
Tätä Saatanan oveluutta ja häijyyttä jäljittelevät kaikki harhaopettajat. Näennäisesti hyvää tarkoittaen he ikään kuin riistävät ihmisten silmistä Jumalan ja hänen sanansa ja kuvaavat heille toisen, uuden Jumalan jota ei ole olemassakaan. Jos kiinnität huomion vain sanoihin, ei ole mitään pyhempää eikä mitään luotettavampaa kuin he. He ottavat Jumalan todistajaksi siitä, että he sydämessään etsivät Kirkon parasta, mutta samalla he kiroavat häntä ollen opetuksessaan niin jumalattomia kuin ikinä: he juuri tunnustavat halunsa kaikin voimin edistää Jumalan nimeä ja kirkkautta. Mitäpä siitä sen enempää? He eivät tahdo näyttää pirullisilta harhaopettajilta, mutta yhtä kaikki he pyrkivät ainoastaan tukahduttamaan oikean opetuksen ja pimittämään Jumalan tuntemuksen.
... Hänkin esittää sanaa, mutta hän ei selitä niin kuin Jumala on esittänyt, että nimittäin saarnataan parannusta ja syntien anteeksiantamusta Kristuksen nimessä. Kun Jumalan sanaa muutetaan tai väärennetään, silloin tapahtuu se, mitä Mooses virressään sanoo: "Silloin tulevat uudet jumalata, joita he eivät tunteneet, joita meidän isämme eivät palvelleet" (5.Moos.32:17).
Nämä juonet on hyödyllistä tuntea. Jos näet Saatana opettaisi, että on murhattava, tehtävä huorin ja oltava tottelemattomia vanhemmille, jokainen huomaisi hänen neuvovan siihen, minkä Jumala on kieltänyt. Olisi siis helppoa pitää varanasa hänen suhteensa. Mutta tässä häne esittää muuta sanaa, kun hän käy keskustelua Jumalan tahdosta, kun hän tuo vastapainoksi Jumalan, Kirkon ja Jumalan kansan nimen, siinä ei ole helppoa pitää varaansa. Tarvitaan terävä hengellinen arvostelukyky, jotta voisi erottaa toisistaan tosi Jumalan ja uuden Jumalan. Tämän eron Kristus teki, kun Saatan yrittii taivuttaa hänet sanomaan, että kivet muuttuisivat leiväksi ja että hän heittäytyisi alas temppelin harjalta. Saatana tahtoi näet taivuttaa Kristuksen yrittämään jotakin ilman sanaa. Kristusta hän ei kuitenkaan voinut pettää niin kuin hän petti Eevan, hänpä säilytti sanan eikä antanut johtaa itseään elävästä Jumalasta valheelliseen uuteen Jumalaan.
Kaiken synnin lähde on todella epäusko ja empiminen silloin kun erkaannutaan Jumalan sanasta. Koska maailma on täynnä tätä, se pysyy epäjumalanpalveluksessa., kieltää Jumalan totuuden ja kuvittelee itseleen uuden Jumalan.
...Oikea Jumala julistaa, että tie taivastaen valtakuntaan on se, että uskon Kristukseen. Kun siis usko on menetetty, on seurauksena epäusko ja epäjumalanpalvelus, joka siirtää Jumalan kunnian tekoihin. Tällä tavoin kasteenuusijat, sakramentin halveksijat ja paavilaiset kaikki ovat epäjumalanpalvelijoita. Eivät siksi että he palvoisivat kiviä tai puita, vaan koska he halveksivat sanaa ja palvovat ihmisajatuksia.
... Erityisesti tähän yhteyteen kuuluvat nämä sanat: "Onko Jumala todellakin kieltänyt tietä?" On todella hirvittävää röyhkeyttä Perkeleeltä, että hän kuvittelee uuden Jumalan ja kieltää edellisen elävän ja iankaikkisen Jumalan niin huolettomasti ja luottavasti. On kuin hän sanoisi: Olettehan todella houkkamaisia, jos uskotte Jumalan antaneen tällaisen määräyksen; eihän Jumala suinkaan sellainen ole, että hän noin tarkoin pitäisi huolta syöttekö vai ette. Koska se kerran on hyvän- ja pahantiedon puu, mitenkä hän voisi olla niin paha, ettei tahtoisi teidän olevan viisaita?
...
...
Sitten paljastuu kavaluus siinäkin, että Saatana käy ahdistamaan sitä osaa ihmisluonnosta, joka on heikompi, Eevaa, naista eikä miestä, Aadamia.
Lisää selitystä (tämä teksti on hiukan ennen edellistä Lutherin tekstiä):
s.142
Vastauksen kaikkiin näihin kysymyksiin tulee siis kuulua ainaostaan näin: Jumala oli nähnyt hyväksi, että Aadam joutuisi vaaraan ja saisi harjoittaa voimiaan. Näinhän on yhä tänäänkin: Kun meidät on kastettu ja siirretty Kristuksen valtakuntaan, ei Jumala tahdo meidän lepäävän jouten, vaan hän tahtoo, että sana ja hänen lahjansa ovat harjoituksessa. Siitä syystä hän lähettää meidät heikot Saatanan seulottaviksi. Tähän tapaan me näemme Kirkon sanalla puhdistettunakin alinomaa joutuvan vaaroihin: liikkeelle pannaan sakramentin halveksijat, uudestikastajat ja muut kiihkohenkiset opettajat, jotka ahdistavat Kirkkoa sitä eri tavoin koetellen. Tähän tulevat lisäksi sisäiset koettelemukset. Tätä Jumala sallii tapahtuvan, ei siksi että hän olisi päättänyt Kirkon hylätä tai antaa sen sortua, vaan niin kuin Viisauden kirjassa sanotaan, Kirkko ja hurskaat joutuvat näihin taisteluihin sitä varten, että he voittaisivat ja käytännössä oppisivat, että mahtavin kaikista on Viisaus (Viis.10:11).
Sanoimme jo edellä, että käärmeellä oli erinomainen kavaluuden lahja ... Tästä syystä se oli tavallista sopivampi tähän Saatanan juoneen. ...
// Tähän tulkintatapaan liittyy ns. sanainspiraatio-oppi, jonka mukaan Raamattu on Jumalan Hengen sanelema. //
Tuo taitaa olla jonkin verran väärin ilmaistu (?).
En ole perehtynyt tuohon aihepiiriin kovin syvällisesti, mutta olen kuullut että sanainspiraatio-opissa ei sanota, että Raamattu olisi Jumalan sanelema.
En ole tästä varma, mutta tällaista olen kuullut (sanainspiraatiossa nimenomaan sanottaisiin, että Raamattu ei ole Jumalan sanelema):
Raamattu on sanainspiraatio-opin mukaan erehtymätön ja täysin Jumalan inspiroima, mutta Raamattu ei ole sanainspiraatio-opin mukaan Jumalan sanelema (?). (Siinä on eroa...)
Joku asiasta tietävä voisi korjata, jos olen väärässä.
Pekka Huhtisen kanta on lähellä sanainspiraatiota. Vai onko Huhtisen kanta sellainen(?). Ainakin hän vetoaa Raamatun auktoriteettiin.
Pekka Huhtinen
http://www.teolinst.fi/luennot/ph020115.html
->
// Tässä ei ole kyse mekaanisesta, sanelunomaisesta inspiraatiosta, vaan sellaisesta inspiraatiosta, jossa Jumalan Henki käyttää välikappaleenaan inhimillistä. //
Jotain / jonkun mielipide sanainspiraatioon liittyen (en tiedä ovatko hyviä tekstejä):
Kirjasta Raamatun inspiraatio, Preus.
http://www.concordia.fi/images/luento/pyhan raamatun sanainspiraatioista.htm
http://www.concordia.fi/images/lehti/2002/22002/2.htm
http://www.sley.fi/luennot/Raamattu/UT/UTn_yleisluennot/JohdantoLTH.htm
// Raamattukäsityksistä voi keskustella tai vaikka riidelläkin loppumattomiin. Ydinkysymykseksi, joka jakaa mielipiteet, nousee loppujen lopuksi pyhän Raamatun ohjeellisuus. Maassamme käydyssä keskustelussa esiin tuotu ankara raamattukritiikki on tähdännyt nimenomaan siihen, että Raamatun ohjeita ei tulisi eikä saisi enää ottaa vakavasti. Toisaalta jotkut ovat ajatelleet myös näin: Kristus on Raamatun keskus ja kaikki muu on toisarvoista. Mielellään toistetaan myös Lutherin sanoja "se mikä ajaa Kristusta". Raamattua onkin luettava keskuksestaan käsin. Kuitenkaan sen enempää Luther kuin myöhemmin luterilainen kirkkokaan ei voinut sivuuttaa Jeesuksen ja apostolien selkeitä sanoja. Raamattu on meille uskonasioissa ainoa luotettava opas. Meidän on suostuttava siihen, että vaikka Jumalan sana välillä poikkeaakin meidän käsityksistämme, meidän on kuunneltava Raamatun ohjeita myös arkipäivän kysymyksissä. Vain Kristuksen ja apostolien jalanjäljissä, heidän uskossaan pysyen me pääsemme kerran näkemään Jumalan rakkauden kasvoista kasvoihin. //
Johann Gerhard
http://www.concordia.fi/images/lehti/2000/32000/4.htm
Pekka Huhtisen kanta on lähellä sanainspiraatiota. Vai onko Huhtisen kanta sellainen(?). Ainakin hän vetoaa Raamatun auktoriteettiin.
Pekka Huhtinen
http://www.teolinst.fi/luennot/ph020115.html
->
// Tässä ei ole kyse mekaanisesta, sanelunomaisesta inspiraatiosta, vaan sellaisesta inspiraatiosta, jossa Jumalan Henki käyttää välikappaleenaan inhimillistä. //
Jotain / jonkun mielipide sanainspiraatioon liittyen (en tiedä ovatko hyviä tekstejä):
Kirjasta Raamatun inspiraatio, Preus.
http://www.concordia.fi/images/luento/pyhan raamatun sanainspiraatioista.htm
http://www.concordia.fi/images/lehti/2002/22002/2.htm
http://www.sley.fi/luennot/Raamattu/UT/UTn_yleisluennot/JohdantoLTH.htm
// Raamattukäsityksistä voi keskustella tai vaikka riidelläkin loppumattomiin. Ydinkysymykseksi, joka jakaa mielipiteet, nousee loppujen lopuksi pyhän Raamatun ohjeellisuus. Maassamme käydyssä keskustelussa esiin tuotu ankara raamattukritiikki on tähdännyt nimenomaan siihen, että Raamatun ohjeita ei tulisi eikä saisi enää ottaa vakavasti. Toisaalta jotkut ovat ajatelleet myös näin: Kristus on Raamatun keskus ja kaikki muu on toisarvoista. Mielellään toistetaan myös Lutherin sanoja "se mikä ajaa Kristusta". Raamattua onkin luettava keskuksestaan käsin. Kuitenkaan sen enempää Luther kuin myöhemmin luterilainen kirkkokaan ei voinut sivuuttaa Jeesuksen ja apostolien selkeitä sanoja. Raamattu on meille uskonasioissa ainoa luotettava opas. Meidän on suostuttava siihen, että vaikka Jumalan sana välillä poikkeaakin meidän käsityksistämme, meidän on kuunneltava Raamatun ohjeita myös arkipäivän kysymyksissä. Vain Kristuksen ja apostolien jalanjäljissä, heidän uskossaan pysyen me pääsemme kerran näkemään Jumalan rakkauden kasvoista kasvoihin. //
Johann Gerhard
http://www.concordia.fi/images/lehti/2000/32000/4.htm
...Tulipa sama teksti uudelleen (hätäilin kun tuli virheilmoitus viestiä lähetettäessa ja teksti ei ilmestynyt heti näkyviin...).
yksin riitä luki sitä millä tavalla tahansa. Raamattu on kirja joka on ollut kansan saatavilla omalla kielellä laajemmin ehkä noin 200 vuotta. Ei ole syytä epäillä, etteikö sitä ennenkin olisi ollut uskovia. Luther itseasiassa aloitti kansakieliset käännökset. Merkittävä apu oli painotekniikan kehitys.
Ilman Lutherusta Kustaa Vaasaa ja Agricolaa on epävarmaa kuulisimmeko saarnoja suomeksi vielä tänäkään paivänä. Selventääksemme uskoamme tarvitsemme seurakunnan. Siis Jeesuksen mukaan "missä kaksi tai kolme kokoontuu minun mimissäni".
Kainin ja Aabelin kirkosta (edustavat väärää ja oikeaa kirkkoa), ja samalla syntiinlankeemuksesta, on artikkeli Luther-säätiön lehdessä:
http://www.luthersaatio.com/pyhakonlamppu.php
(lehti 4/2004, uusin)
Miksi tällä luterilaisuus palstalla ei voi keskustella asioista niin kuin hengellisen ihmisen kanssa keskustellaan? Keskustelu on usein niin kuin keskustelua vanhan luontonsa vallassa oleville, jotka ovat Kristuksen tuntemisessa vielä pikkulapsia. Kestääkö luterilainen ollenkaan vahvaa ruokaa, vai pitääkö ravinnoksi antaa vain maitoa? Missä on se kasvu, jonka Jumala antaa?
Hurmahenkisyyteen voi alkaa mennä.
(Hurmahenkisyys on mielestäni syntiä.)
http://nic.funet.fi/pub/doc/religion/christian/texts/html/finnish/tunnustuskirjat/yo/2.html
(Vapaa tahto, ihmisen kyvyt)
// Eräät ovat väittäneet ja opettaneet näin: 17 Vaikka ihminen ei omin voimin kykenekään täyttämään Jumalan käskyjä eikä ilman Pyhän Hengen armoa todella luottamaan Jumalaan, häntä pelkäämään ja rakastamaan, ihmisellä on uudestisyntymättömänäkin tallella sen verran luonnollisia kykyjä, että hän jollakin lailla pystyy valmistautumaan armon vastaanottamiseen ja antamaan myöntävän vastauksen, tosin heikon; silti hän ei saa mitään aikaan, ellei Pyhän Hengen armo tule avuksi, vaan hän jää taistelussa pakostakin tappiolle.
Vanhat /18/ ja uudet hurmahenget ovat toisaalta opettaneet, että Jumala Hengellään käännyttää ihmisen ja vetää hänet pelastavaan Kristuksen tuntemiseen ilman mitään luomakunnan piiriin kuuluvia keinoja ja välineitä eli ilman Jumalan sanan saarnaamista ja kuulemista.
Vastoin näitä kumpaakin ryhmää ovat Augsburgin tunnustuksessa pysyvät puhtaat opettajat väittäneet ja opettaneet, että ihminen on esivanhempiemme lankeemuksen siinä määrin turmelema, että hän jumalallisissa, kääntymystä ja sielun pelastusta koskevissa asioissa on luonnostaan sokea. Kun Jumalan sanaa saarnataan, hän ei sitä ymmärrä eikä voi ymmärtää, vaan pitää sitä hulluutena. Omasta aloitteestaan hän ei lähesty Jumalaa, vaan hän on Jumalan vihollinen ja pysyy sellaisena, kunnes Pyhä Henki voimallaan saa hänessä aikaan kääntymyksen, uskon, uudestisyntymän ja uudistuksen. Tämä tapahtuu yksinomaan armosta, ilman mitään ihmisen myötävaikutusta, saarnatun ja kuullun sanan voimalla. //
Kristuksen Henki opettaa uskossa olevaa kaikessa, eikä hänessä ole petosta.
Olen keskustellut aiemminkin kanssasi,
suosittelen (asiasta kolmanteen hypäten) pyhitykseen liittyen vihkosta.
http://www.luthersaatio.com/julkaisut.php
->
Minä olen se joka palvelee
Pyhitys yksin armosta (David P. Scaer)
Lyhyt kuvaus:
// "Tämä vihko avaa huikeita näkymiä oppiin pyhityksestä. Lain ja evankeliumin kirkas erotus kulkee läpi tekstin."
-pastori Heikki Haataja-
"Yleisesti pidetään selvänä, että ihminen pelastuu yksin armosta. Mutta pelastetun elämä suhteessa tähän armoon ei usein sitä vastoin ole selvä asia. Se, mikä pelastuksessa oli ihanaa ja vapaata, pyhityselämässä kadotetaan. Lopulta kristitty näkee vain mitä hän ei ole. Tämä pelastuksen ja pyhityksen suhteesta tämä kirjanen antaa elämän valoa."
-pastori Jari Kekäle- //
Minä olen Pyhä
Miten pääsemme osalliseksi Jumalan pyhyydestä? (John Kleinig)
Päinvastoin! Herra Jeesus on Henkensä kautta uudestisynnyttänyt minut ja olen antanut itseni Jumalalle ja jäseneni hänelle vanhurskauden aseiksi. En ole enää lain alla, vaan armon ja rakkauden alla.
Kristityn pyhityselämä on armoa ja ihanaa vapautta Pyhän Hengen johdatuksessa. Todellisia kristittyjä ovat ne, jotka palvelevat Jumalaa Hengen ohjaamana - eivät pakosta, eivätkä lain alla - ylpeilevät Kristuksesta Jeesuksesta, eivätkä luota mihinkään omaansa. Hyvä on sen osa, joka löytää ilonsa Herran Sanasta ja tutkii sitä päivin ja öin.
Luterilaisuuden syvin ongelma näkyy sinunkin kirjoituksissasi: lain tekoja nähdään sielläkin, missä niitä ei ole. Se on vain osoitus siitä, ettei ravinnoksi voi antaa vahvaa ruokaa, vaan ainoastaan maitoa.