Ateistienko maailmankuva tiukasti tieteellinen?

Kohti RBE:tä

Ateistitko mukamas perustavat maailmankatsomuksensa kokonaan tieteeseen? Hah hah ja vielä kerran hah! Maallinen laki ja rahajärjestelmä ovat yhtä paljon ihmisen keksimiä kuin uskonnotkin, mutta silti niille yhä edelleen alistetaan kaikki yksilöt ja instituutiot lainkaan niiden erityispiirteitä huomioimatta tai syy-seuraus-yhteyksiä analysoimatta aivan kuin katoliselle kirkolle keskiajalla. Ateisteja ei kiinnosta alistaa yhteiskunnan toimintaa yhtään enempää tieteelliselle tarkastelulle kuin muitakaan ihmisiä. Siksi he eivät noin keskimäärin ole mitään "tieteellisen maailmankatsomuksen edustajia" kuten haluavat uskotella.

Esimerkki: mitä tapahtuisi jos ydinvoimalatyöntekijät menisivät lakkoon? Ydinreaktioita ei voi pysäyttää samalla tavoin kuin paperitehdasta, ja valvontaa vailla oleva voimala saattaa aiheuttaa onnettomuuden. Mutta lakkoilu on ihmisen megalomaniassaan ja tymyydessään keksimässä järjestelmässä ainoa tapa saada paremmat työolot niiden ollessa huonot. Maallisen lain ja rahajärjestelmän on ihminen tyhmyyksissään luonut sellaisiksi, etteivät ne ota huomioon kaikkea ja kaikkia samalla tavalla, kuin tieteessä täytyy ottaa. Tieteellinen teoria, joka olisi yhtä reikäinen, kuin mitä nämä poliittiset instituutiot ovat, naurettaisiin ulos joka yliopistosta. Miksi tämä epäsuhta ei ateisteille ole ongelma yhtään enempää kuin uskovaisille ihmisille?

9

127

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Olly

      Ei. Ateisti ei usko jumalaan/jumaliin, tieteen kanssa ei uskomisella ole mitään tekemistä.

    • Vincenzo D'Aquila

      Sinun kannattais varmaan selventää ajatustas, ennen kuin kirjoitat. Melko sekavan vuodatuksen sait aikaan

    • "Maallisen lain ja rahajärjestelmän on ihminen tyhmyyksissään luonut sellaisiksi, etteivät ne ota huomioon kaikkea ja kaikkia samalla tavalla, kuin tieteessä täytyy ottaa."

      Jarjettomyys kukoistaa! Westfalenin rauhassa 1648 - vasta - luotiin pohja nykyiselle sekulaarille kansainvaliselle politiikalle.

      Sita ennen "maallinen laki ja rahajarjestelma" luotiin (niin, kyse on semantiikasta) ihan Jumalan koirien toimesta.

    • >>Ateistitko mukamas perustavat maailmankatsomuksensa kokonaan tieteeseen?

    • Ateismi ottaa kantaa ontologiseen teesiin "Jumala on olemassa" esittämällä, että edellä annetun päätelmän todistukset tai lähtökohdat ovat virheellisiä.

      Maallinen laki ja yhteiskunta kuuluvat sosiologiaan ja antropologiaan. Miten oikein yhdistät ne ateismiin?

    • 23rgf

      Ihminen voi olla ateisti ymmärtämättä tieteistä hevonhelevettiä. Oma maailmankuvani on kyllä jossain määrin tieteellinen, mutta en ole kyllä koskaan väittänyt olevani asiantuntija minkäänlaisessa tieteentekemisessä. En edes tuollaisessa pseudofilosofisessa kökössä.

    • hansvilijoo

      http://keskustelu.suomi24.fi/node/11580585 Pakko tässä on kyllä Räsäsen puolella olla, vaikken tyypistä muuten pidäkään. Etenkin kun ottaa huomioon sen, että ateisteille se lakikirja on yleensä Raamatun korvike...

    • "Ateistienko maailmankuva tiukasti tieteellinen?"


      Mistä näitä olkiukkoja oikein sikiää.

    • "Ateistitko mukamas perustavat maailmankatsomuksensa kokonaan tieteeseen?"

      Ei.

      "Siksi he eivät noin keskimäärin ole mitään "tieteellisen maailmankatsomuksen edustajia" kuten haluavat uskotella."

      Älähän jaksa kitistä, kun alkuoletuksesi on väärä ja koko viestisi väittämät kaatuuvat jo siihen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      190
      5120
    2. Kukka kuoli ja kukka tappo Kokkolassa?

      Ouluntiellä tapettu nainen torstaina kukka tappo?
      Kokkola
      18
      1822
    3. Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?

      SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka
      Maailman menoa
      63
      1636
    4. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      127
      1527
    5. Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s
      Tv-sarjat
      10
      1527
    6. Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?

      Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit
      Maailman menoa
      52
      1197
    7. Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi

      Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.
      Lappajärvi
      96
      1094
    8. Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa

      Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249
      Maailman menoa
      307
      980
    9. Vasemmistoliitto menossa perussuomalaisten ohi!

      Keskustapuolue meni jo...
      Maailman menoa
      196
      945
    10. Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman teki erikoisen ratkaisun!

      Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman paljasti uudet kujeet. Hän on mukana kohutussa Sointu Borg & Tyrkyt -realityssä. Jääkö
      Suomalaiset julkkikset
      7
      860
    Aihe