Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Suomi oli tarvinnut oman "Mandelan" 1918

missä Mandela?

Nelson Mandela on ihailtavimpia ihmisiä maan päällä. Jos Suomellakin olisi ollut keväällä-kesällä 1918 oma Mandelansa niiden lahtaripäälliköisen asemesta mitä oli niin paljoilta verivirroilta olisi säästytty.

Mutta juuri lahtariuteen taipuvainen väestöhän on niitä jotka eniten halveksivat mustia afrikkalaisia. Todellisuus kertoo kuitenkin sen miten vuoden 1918 suomalaiset valkojohtajat olivat ali-ihmisiä Nelson Mandelaan verrattuina. Orjakapinan kukistajia keskiaikaisten mongolien malliin. Se myös on outoa kun heillä on vieläkin yleisen sivistystason noususta huolimatta fundamentalistisia opetuslapsia ja ihailijoita.

53

122

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Suomen 1918 johtajat

      olivat sivistynetä miehiä. Punakapinalliset tuomittiin valtionrikosoikeuksissa keskimäärin 1-3 vuoden ehdollisiin rangaistuksiin. Noin 15 000 armahdettiin heti ja
      suurin osa vielä 1918 aikana.

      Maahan luotiin 1919 länsimainen demokrtaia Mannerheimin johdolla.

      Punaisten voitto olisi tuonut maahan itäisen mallin mukaisen piikkilankaparatiisin.
      Todennäköisesti Suomi olisi palautettu Venäjän yhteyteen, kuten useimmat siitä eronneet valtiot. Viimeistään se olisi tapahtunut 1939.

      • jopas valehteletkin

        ,,,Punakapinalliset tuomittiin valtionrikosoikeuksissa keskimäärin 1-3 vuoden ehdollisiin rangaistuksiin.,,,,,

        Vanhuuteenko kuoli valkoisten käsissä n. 27 000 aseetonta ihmistä jos tuomittiin vain vankilaan. Eli puhut siis törkeätä valetta.

        ........Punaisten voitto olisi tuonut maahan itäisen mallin mukaisen piikkilankaparatiisin.,,,,

        Siis "olisi" tuonut? Valkoisten voitto sen toi, ei tarvitse puhua olisi-muodossa. Piikkilangan takana kuoli valkoisessa paratiisissa n. 14 500 ihmistä lyhyessä ajassa.

      • Kuoleman tuomio
        jopas valehteletkin kirjoitti:

        annettiin valtionrikosoikeuksissa noin 500:lle. Heistä runsaat sata teloitettiin.

        Vankileirikuolemat johtuivat aliravitsemuksesta ja sairauksista. Armahdukset eivät ehtineet koskea kaikkia.

        Vankileirijärjestelmä purettiin jo 15.9. 18. Leirit muutettiin valtion pakkotyölaitoksiksi.

        On syytä muistaa, että punavangit olivat syyllisiä aseelliseen kapinaan, murhiin, terroriin ja ryöstöihin sekä muihin rikoksiin. Suurin osa tuomittiin avunannosta valtiopetokseen.

        Valkoisten voitto oli takeena länsimaisen demokratian voitosta. Ottaahan se pattiin punikkeja vieläkin. Jäi se piikkilankaparatiisi kokematta muilta kuin Venäjälle rikoksiaan paenneilta. Jostain syystä harva jäi sitä kehumaan. Kaiho näkyy silti asuvan punikkien rinnassa..

      • roskapostaaja
        Kuoleman tuomio kirjoitti:

        ,,,Vankileirikuolemat johtuivat aliravitsemuksesta ja sairauksista,,,,

        Jaa, että sekö kun ihminen pannaan piikkilangan taa eikä anneta ruokaa, terveydenhoitoa eikä aika ajoín juomavettäkään niin sekö ei ole tappamista, kiduttamista eikä julmuutta? Ei varmaan niin kauan kuin tekijänä on valkoinen ja kohteena työläinen. Se oli kai sitä samaa mitä porvaristo oli kohdistanut köyhiin jo vuosisatoja, sitä samaa julmuutta.

        ,,,,,Vankileirijärjestelmä purettiin jo 15.9. 18.,,,

        Niin purettiin se jollakin päivämäärällä koskapa tuota järjestelmää ei enään ole. Mutta se ei herättänyt henkiin niitä leireillä ilman tutkintaa ja tuomiota kuolleita n. 14 500 henkeä.

        ,,,,,,On syytä muistaa, että punavangit olivat syyllisiä aseelliseen kapinaan, murhiin, terroriin ja ryöstöihin sekä muihin rikoksiin.,,,

        Ihanko on tosi, että jokainen n. 80 000 vangista oli tehnyt esim. murhan tai ollut aktiivisesti sellaisessa mukana. Miten se tiedettiin kun heitä ei mitenkään tutkittu? On se surkeaa kun lahtarinpenikoitten pitää vielä lähes 100 v kuluttua puolustella esi-isiensä rikoksia tuollaisin valein.

      • Valehtelet taas!
        roskapostaaja kirjoitti:

        Kapinalliset tutkittin ja hutkittiin valtionrikosoikeuksissa. Viattomat ( 15 000) armahdettiin oitis. Muut saivat enimmäkseen lieviä rangaistuksia. Pääosa armahdettiin jo 1918.

        Mikään punikkien valehtelu ei muuta näitä tosiasioita.

      • merkki-erkki

        "Suomen 1918 johtajat olivat sivistynetä miehiä.""

        Kerro kuka valkoisten johtajista omasi edes 5 % Mandelan sivistyksestä kun ei minulle tule mieleen. Punaisilla oli humanistisia johtajia vaikka kuinka ja sen todistaa se, että joukkomurhaamista ei aloitettu vaikka aikaa ja syitä olisi ollut yllin kyllin. Vai missä sijaitsivatkaan punaisten perustamat keskitysleirit, joilla virui tuhansia porvareita kuolemassa nälkään ja kurjuuteen? Nimeäisitkö ystävällisesti edes yhden paikkakunnan. Odotellaan nimilistaasi jos sellainen sattuisi tulemaan.

      • kaiken faktan isoisä
        merkki-erkki kirjoitti:

        "Vai missä sijaitsivatkaan punaisten perustamat keskitysleirit, joilla virui tuhansia porvareita kuolemassa nälkään ja kurjuuteen?"

        Niitä on porvarien mielikuvituksellinen propaganda täynnään vaikka ainuttakaan paikkaa ei se valejengi kykene näyttämään. Punaisilla olisi todellakin ollut aikaa tappaa ihmisiä vaikka kuinka paljon mutta kun eivät tappaneet niin porvari joutuu valehtelemaan tyyliin "kyllä ne olisivat tappaneet jos olisivat...jne...."

      • kaiken faktan isoisä
        Valehtelet taas! kirjoitti:

        Kapinalliset tutkittin ja hutkittiin valtionrikosoikeuksissa. Viattomat ( 15 000) armahdettiin oitis. Muut saivat enimmäkseen lieviä rangaistuksia. Pääosa armahdettiin jo 1918.

        Mikään punikkien valehtelu ei muuta näitä tosiasioita.

        "Kapinalliset tutkittin ja hutkittiin valtionrikosoikeuksissa"

        Sinä kummasti tykkäät puhua näistä valtiorikosoikeuksista mutta aivan selvästi sinulle tuottaa vaikeuksia puhua niistä tunnetuista, joka kylässä ja pitäjässä istuneista, kenttäoikeuksista, jotka eivät edes perustuneet mihinkään lakiin. Onko niissä jotain sellaista jonka takia sinä koetat niistä vaieta? Ilmeisestikin aihe on lahtareille pikkasen arka.

        Muuten, monesti on kysytty sitä, että missä näitten kenttäoikeuksien pöytäkirjat ovat tätä nykyä että voisi tutustua. Sinulla kun lienee lahtarien perinneyhdistyksiin loistavat yhteydet niin osaat varmaan kertoa.

        Niin ja sitten vielä ne jotka tapettiin ilman mitään ns. oikeutta. Mitä niistä olet mieltä, kuten ne runsaat 50 Saaren Jallun uhria? Olisiko sinulla esittää jokin kommentti niistäkin ja samalla siitä minkä lain oikeuttaman Jallu sai tätä murhatehdastaan pyörittää 2 kk .

      • Valehtelet taas!!!
        kaiken faktan isoisä kirjoitti:

        "Vai missä sijaitsivatkaan punaisten perustamat keskitysleirit, joilla virui tuhansia porvareita kuolemassa nälkään ja kurjuuteen?"

        Niitä on porvarien mielikuvituksellinen propaganda täynnään vaikka ainuttakaan paikkaa ei se valejengi kykene näyttämään. Punaisilla olisi todellakin ollut aikaa tappaa ihmisiä vaikka kuinka paljon mutta kun eivät tappaneet niin porvari joutuu valehtelemaan tyyliin "kyllä ne olisivat tappaneet jos olisivat...jne...."

        "Niitä on porvarien mielikuvituksellinen propaganda täynnään vaikka ainuttakaan paikkaa ei se valejengi kykene näyttämään."

        Kerrohan yksikin tällainen väite.

        Punaiset terrorisoivat koko Etelä-Suomea kuukausien ajna murhin ( noin 20 pvä), ryöstöin ja vangitsemisin. Ne kohdistuivat tavallisiin lainkuuliaisiin ihmisiin.

        Vankileirit jäivät perustamatta, koska sellaisiin ei ollut tarvetta. Valkoisetkin perustivat ne kapinallisille, ei lainkuuliaisille kansalaisille.

      • kaiken faktan isoisä
        Valehtelet taas!!! kirjoitti:

        "Niitä on porvarien mielikuvituksellinen propaganda täynnään vaikka ainuttakaan paikkaa ei se valejengi kykene näyttämään."

        Kerrohan yksikin tällainen väite.

        Punaiset terrorisoivat koko Etelä-Suomea kuukausien ajna murhin ( noin 20 pvä), ryöstöin ja vangitsemisin. Ne kohdistuivat tavallisiin lainkuuliaisiin ihmisiin.

        Vankileirit jäivät perustamatta, koska sellaisiin ei ollut tarvetta. Valkoisetkin perustivat ne kapinallisille, ei lainkuuliaisille kansalaisille.

        ,,,,,,Ne kohdistuivat tavallisiin lainkuuliaisiin ihmisiin,,,,

        Suttunen vale. Punaiset surmasivat vain joko ase kädessä vastarintaa tehneitä tai sellaisia, joilla oli tilillään köyhiin kohdistettuja törkeilyjä. Rikkaitahan ei silloinen luokkaoikeus rankaissut vaikka mitä olisi köyhälle tehnyt. Oli ihan oikein, että sellainenkin sai rangaistuksen teoistaan vaikka porvarien mielestä kaiken karvaiset valkotörkimykset olivat tietenkin oikein mallikansalaisia. Tietenkin oli "lainkuuliainen" koska ei oltu edes syytetty mistään.

        ,,,,,Vankileirit jäivät perustamatta, koska sellaisiin ei ollut tarvetta,,,,,

        Miksi sitten uikutatte sitä miten paljon punaiset olisivat tappaneet jos olisivat voittaneet. Kai ihminen pitää vangita ensin ja sitten vasta sen voi tappaa. Niinhän valkoisetkin tekivät. Mutta tuolla tekstilläsi paljastit vahingossa sen, että jopa porvarikin ajattelee niin että punaiset eivät olleet tappajia. Mutta valkoiset olivat senkin edestä, heillä oli sisäinen tarve hävittää järjestäytynyt työväki.

      • Valettahan tuo!!

        "Punaiset surmasivat vain joko ase kädessä vastarintaa tehneitä tai sellaisia, joilla oli tilillään köyhiin kohdistettuja törkeilyjä. "

        Varsinaista valetta taas. Punaiset surmasivat täysin mielivaltaisesti eri yhteiskuntaluokista ja ammattiryhmistä olevia ihmisiä. Tavallisesti aseettomia. Tietysti laillisen hallinnon kannattajat olivat enemmistö.

        Vankileirejä ei perustettu, mutta ihmisiä suljettiin mielivaltaisesti vankiloihin.

        "Mutta tuolla tekstilläsi paljastit vahingossa sen, että jopa porvarikin ajattelee niin että punaiset eivät olleet tappajia. Mutta valkoiset olivat senkin edestä, heillä oli sisäinen tarve hävittää järjestäytynyt työväki."

        Taas valetta. Punaiset aloittivat tappamisen ja jatkoivat sitä loppuun asti mm. murhapoltoilla.
        Sodanjälkeiset rangaistukset kohdistuivat aseelliiseen kapinaan syyllistyneisiin tai sitä avustaneisiin.
        Järjestäytynyt työväki oli vaaleissa 1919 maan suurin puolue.

        Luja on usko valehteluun. Se ei kuitenkaan muuta historiaa miksikään.

      • -Make-
        kaiken faktan isoisä kirjoitti:

        "Kapinalliset tutkittin ja hutkittiin valtionrikosoikeuksissa"

        Sinä kummasti tykkäät puhua näistä valtiorikosoikeuksista mutta aivan selvästi sinulle tuottaa vaikeuksia puhua niistä tunnetuista, joka kylässä ja pitäjässä istuneista, kenttäoikeuksista, jotka eivät edes perustuneet mihinkään lakiin. Onko niissä jotain sellaista jonka takia sinä koetat niistä vaieta? Ilmeisestikin aihe on lahtareille pikkasen arka.

        Muuten, monesti on kysytty sitä, että missä näitten kenttäoikeuksien pöytäkirjat ovat tätä nykyä että voisi tutustua. Sinulla kun lienee lahtarien perinneyhdistyksiin loistavat yhteydet niin osaat varmaan kertoa.

        Niin ja sitten vielä ne jotka tapettiin ilman mitään ns. oikeutta. Mitä niistä olet mieltä, kuten ne runsaat 50 Saaren Jallun uhria? Olisiko sinulla esittää jokin kommentti niistäkin ja samalla siitä minkä lain oikeuttaman Jallu sai tätä murhatehdastaan pyörittää 2 kk .

        " joka kylässä ja pitäjässä istuneista, kenttäoikeuksista, jotka eivät edes perustuneet mihinkään lakiin. "

        Olisiko kapina pitänyt jättää kukistamatta, kun ei ollut lakia?

        Muistaakseni valkoinen armeija ei olisi voinut pitää edes kutsuntoja jos olisi pitänyt mennä puhtaasti lakien mukaan.

        Kenttäoikeudet olivat niin laillisia kuin ne tuollaisessa tilanteesa ylipäätänsä voivat olla. Valkoisten venäläisten silmissä koko Suiomi oli laiton.

      • -Make-
        kaiken faktan isoisä kirjoitti:

        ,,,,,,Ne kohdistuivat tavallisiin lainkuuliaisiin ihmisiin,,,,

        Suttunen vale. Punaiset surmasivat vain joko ase kädessä vastarintaa tehneitä tai sellaisia, joilla oli tilillään köyhiin kohdistettuja törkeilyjä. Rikkaitahan ei silloinen luokkaoikeus rankaissut vaikka mitä olisi köyhälle tehnyt. Oli ihan oikein, että sellainenkin sai rangaistuksen teoistaan vaikka porvarien mielestä kaiken karvaiset valkotörkimykset olivat tietenkin oikein mallikansalaisia. Tietenkin oli "lainkuuliainen" koska ei oltu edes syytetty mistään.

        ,,,,,Vankileirit jäivät perustamatta, koska sellaisiin ei ollut tarvetta,,,,,

        Miksi sitten uikutatte sitä miten paljon punaiset olisivat tappaneet jos olisivat voittaneet. Kai ihminen pitää vangita ensin ja sitten vasta sen voi tappaa. Niinhän valkoisetkin tekivät. Mutta tuolla tekstilläsi paljastit vahingossa sen, että jopa porvarikin ajattelee niin että punaiset eivät olleet tappajia. Mutta valkoiset olivat senkin edestä, heillä oli sisäinen tarve hävittää järjestäytynyt työväki.

        "Punaiset surmasivat vain joko ase kädessä vastarintaa tehneitä tai sellaisia, joilla oli tilillään köyhiin kohdistettuja törkeilyjä."

        Höpö höpö. Punaiset kävivät kommunismille tyypillistä luokkasotaa. Siinä väärään luokkaan kuuluvat likvidoidaan.

      • Vittu Vatanen
        jopas valehteletkin kirjoitti:

        ,,,Punakapinalliset tuomittiin valtionrikosoikeuksissa keskimäärin 1-3 vuoden ehdollisiin rangaistuksiin.,,,,,

        Vanhuuteenko kuoli valkoisten käsissä n. 27 000 aseetonta ihmistä jos tuomittiin vain vankilaan. Eli puhut siis törkeätä valetta.

        ........Punaisten voitto olisi tuonut maahan itäisen mallin mukaisen piikkilankaparatiisin.,,,,

        Siis "olisi" tuonut? Valkoisten voitto sen toi, ei tarvitse puhua olisi-muodossa. Piikkilangan takana kuoli valkoisessa paratiisissa n. 14 500 ihmistä lyhyessä ajassa.

        "Vanhuuteenko kuoli valkoisten käsissä n. 27 000 aseetonta ihmistä jos tuomittiin vain vankilaan. Eli puhut siis törkeätä valetta."

        No ei!
        Ne kuoli vitutukseen, kun kapina epäonnistui!

      • Ei me mitään tehty!
        kaiken faktan isoisä kirjoitti:

        "Vai missä sijaitsivatkaan punaisten perustamat keskitysleirit, joilla virui tuhansia porvareita kuolemassa nälkään ja kurjuuteen?"

        Niitä on porvarien mielikuvituksellinen propaganda täynnään vaikka ainuttakaan paikkaa ei se valejengi kykene näyttämään. Punaisilla olisi todellakin ollut aikaa tappaa ihmisiä vaikka kuinka paljon mutta kun eivät tappaneet niin porvari joutuu valehtelemaan tyyliin "kyllä ne olisivat tappaneet jos olisivat...jne...."

        Kymenlaaksossa tehtiin Vapaussodan aikana enemmän terroritekoja kuin muualla. Kouvola oli paikoista pahin. ”punaisten kauhutekojen Golgata”. Sodan puhjetessa Kouvola oli iso sotilasleiri. Siellä majaili Kymenlaakson punakaartein johtoa, ja sinne virtasi satoja sotilaita odottelemaan lähtökäskyä rintamalle. Kouvola oli paitsi esikuntakeskus myös hallinnon ja oikeudenkäytön keskus, jonne perustettu tutkijalautakunta kuulusteli punaisten vangitsemia valkoisia tai muita, jotka miellettiin valkoisiksi. Punaisten käsissä sai surmansa Kouvolassa ja Korialla 125 ihmistä, enemmän kuin millään muulla paikkakunnalla sodan aikana.

        Punakomitean kuolemaan tuomitsemia ammuttiin kylän laitamilla olevalla soisella pellolla, jota asukkaat alkoivat kutsua Tommolan veripelloksi alueen maanomistajan mukaan. Tieto asiasta levisi ympäri maan ja Kouvolan veripellosta tuli eräänlainen punaisen terrorin symboli.

        Sodan jälkeen punaiset pakotettiin kaivamaan surmatut valkoiset ylös. Ruumiit pestiin ja tunnistamisen jälkeen luovutettiin omaisille.Monista löytyi runsaasti kidutuksen jälkiä!!!

      • Anonyymi
        merkki-erkki kirjoitti:

        "Suomen 1918 johtajat olivat sivistynetä miehiä.""

        Kerro kuka valkoisten johtajista omasi edes 5 % Mandelan sivistyksestä kun ei minulle tule mieleen. Punaisilla oli humanistisia johtajia vaikka kuinka ja sen todistaa se, että joukkomurhaamista ei aloitettu vaikka aikaa ja syitä olisi ollut yllin kyllin. Vai missä sijaitsivatkaan punaisten perustamat keskitysleirit, joilla virui tuhansia porvareita kuolemassa nälkään ja kurjuuteen? Nimeäisitkö ystävällisesti edes yhden paikkakunnan. Odotellaan nimilistaasi jos sellainen sattuisi tulemaan.

        Mandela oli vastenmielinen murhaaja ja terroristi. Kuinka monta uhria hänen pommikampanjannsa vaati? Myös täysin sivullisia ja hänen oman viiteryhmänsä (värillinen) jäseniä?
        Ukko ei myöskään ollut sivistynyt. Kommunistien propagandan pänttääminen ei vielä tee sivistyneeksi. Hän myös petti värilliset, kuten hän itse sanoi, 'kyllä vapaassa maassa voi olla köyhiä'. Soweton ja muden värillisten elämä on köyhtynyt kun kuukerit ottivat vallan. Apartheidin aikaan kuukerien elintaso Etelä-Afrikasa oli parhain koko Afrikassa. Nyt koko maa yksi paskakasa.
        Jos olisi ollut vanginvartija siellä vankisaarella missä tämä ihmisjäte Mandela oli, olisin rynnärillä laskenut siitä lippaallisen läpi.

      • Anonyymi
        -Make- kirjoitti:

        "Punaiset surmasivat vain joko ase kädessä vastarintaa tehneitä tai sellaisia, joilla oli tilillään köyhiin kohdistettuja törkeilyjä."

        Höpö höpö. Punaiset kävivät kommunismille tyypillistä luokkasotaa. Siinä väärään luokkaan kuuluvat likvidoidaan.

        Hyvä juttu kun punaiset hävisivät.

      • Anonyymi
        jopas valehteletkin kirjoitti:

        ,,,Punakapinalliset tuomittiin valtionrikosoikeuksissa keskimäärin 1-3 vuoden ehdollisiin rangaistuksiin.,,,,,

        Vanhuuteenko kuoli valkoisten käsissä n. 27 000 aseetonta ihmistä jos tuomittiin vain vankilaan. Eli puhut siis törkeätä valetta.

        ........Punaisten voitto olisi tuonut maahan itäisen mallin mukaisen piikkilankaparatiisin.,,,,

        Siis "olisi" tuonut? Valkoisten voitto sen toi, ei tarvitse puhua olisi-muodossa. Piikkilangan takana kuoli valkoisessa paratiisissa n. 14 500 ihmistä lyhyessä ajassa.

        ” Vanhuuteenko kuoli valkoisten käsissä n. 27 000 aseetonta ihmistä jos tuomittiin vain vankilaan. Eli puhut siis törkeätä valetta.”

        Punaisia kuoli taistelussa 5.199 ja teloitettiin oikeuden päätöksellä ampumalla 7.390 eli YHTEENSÄ punaisia surmattiin 12.589 henkeä.

        Vankileireillä kuoltiin kulkutauteihin, joista pahin oli Espanjan tauti. Tällöin ei kuollutta suinkaan ”tapettu” vaan hän kuoli epidemiaan.

        Kadonneista lienee melkoinen osa päätynyt Venäjälle. Termi ’kuoli’ muutoin kuvannee juuri sitä mitä sanookin. Kuoli tuohon aikaan, jostakin syystä.

        Kuinka punaisten puolella taistelussa kaatunut saattoi olla muka ”aseeton”? Punaiset saivat Pietarista junalasteittain aseita eikä se torrakka ainakaan valokuvissa ollut ’unohtunut’ kotiin!

        Tarkkispoika on pohjimmiltaan koomikko?

      • Anonyymi
        kaiken faktan isoisä kirjoitti:

        "Vai missä sijaitsivatkaan punaisten perustamat keskitysleirit, joilla virui tuhansia porvareita kuolemassa nälkään ja kurjuuteen?"

        Niitä on porvarien mielikuvituksellinen propaganda täynnään vaikka ainuttakaan paikkaa ei se valejengi kykene näyttämään. Punaisilla olisi todellakin ollut aikaa tappaa ihmisiä vaikka kuinka paljon mutta kun eivät tappaneet niin porvari joutuu valehtelemaan tyyliin "kyllä ne olisivat tappaneet jos olisivat...jne...."

        Kouvolan veripellot

        Kouvolan ja Korian joukkomurhat tapahtuivat Suomen sisällissodan aikana keväällä 1918. Kouvolassa teloittajina olivat ensin punaiset, jotka surmasivat Kouvolan veripelloksi kutsuttuun paikkaan yli sata valkoista, joukossa kymmeniä Kymiyhtiön virkamiehiä. Korian sillalla tapahtui teloituksia huhtikuun loppupuolella 1918. Ammuttujen joukossa olivat Kymiyhtiön johtaja Gösta Björkenheim ja kirurgi Kaarlo Hjelt.
        Perimätiedon mukaan punaiset olivat kiduttaneet uhrejaan ja pian sisällissodan päätyttyä ruumiit kaivettiinkin ylös tämän todentamiseksi. Uhreissa todettiin kidutusjälkiä, mikä herätti vihaa valkoisten puolella. Seuraavaksi samoihin hautoihin teloitettiin kostoksi yli 120 punakaartilaista.Toimittaja-tutkija Mirja Turunen osoitti vuonna 2005 hyväksytyssä väitöskirjassaan, että valkoisten vammat olivat oikeasti luonnollisia mätänemismuutoksia eikä kidutusjälkiä.
        Kouvolaa on pidetty yhtenä kansalaissodan ankarimpana punakaartin terrorikeskuksena. Kostoksi valkoiset teloittivat Kouvolan vallattuaan muun muassa runoilijan ja vallankumouksellisen ylioikeuden sihteerin Kasperi Tantun ja Kouvolan naiskaartin komentaja Elli Kokon.

        Sisällissodan käynnistyttyä valkoiset räjäyttivät Korian rautatiesillan hidastaakseen punaisten etenemistä. Huhtikuun lopussa punaiset ampuivat sillalla 45 valkoista. Joukossa olivat muun muassa Kymiyhtiön johtaja Gösta Björkenheim ja kirurgi Kaarlo Hjelt.

    • "Läheltä" piti

      Jos ensimmäinen maailmansota olisi päättynyt Saksan voittoon, Suomi olisi voinut saada Ambomaalta oman Mandelansa. Ambomaahan on maakunta Namibiassa, joka oli rauhantekoon asti Saksan siirtomaa. Suomi kävi vuonna 1918 alustavia neuvotteluja siitä, että Saksa luovuttaisi Ambomaan Suomelle palkaksi avusta maailmansodassa.

      Suunnitelmaa ei edes haudattu Versailles’n rauhansopimuksen jälkeen, vaan eli vielä 1920-luvun alussa, kun Namibia oli siirtynyt jo Iso-Britannian haltuun. Rohkeus siirtomaan tavoittelemiseen kuitenkin loppui kesken tai ehkä järjen määrä lisääntyi.

      Ambomaa oli ollut suomalaisten lähetyssaarnaajien kenttänä 1870-luvulta asti. Namibiassa yleiset suomalaiset etunimet ovat sitä perua.

    • Suuri Sovittelija

      Sen takia Afrikan väetö oli niin helppo aikanaan alistaa läntisen vallan alle kun afrikkaliset ovat niin rauhanomaisia ja sovittelevia. Läntinen ihminen on väkivallan läpitunkema, tunteeton tappaja.

      • "Mustat keisarit"

        hallitsivat suurinta osaa Afrikasta. He olivat julmia ja sotaisia tavalla, joka jättää hitlerit ja stalinit varjoon.
        Luehan vähän Afrikan historiaa.

        Aivan sama julmuus ja sotaisuus on tavanomaista Afrikan johtajille vieläkin.

      • 13579
        "Mustat keisarit" kirjoitti:

        hallitsivat suurinta osaa Afrikasta. He olivat julmia ja sotaisia tavalla, joka jättää hitlerit ja stalinit varjoon.
        Luehan vähän Afrikan historiaa.

        Aivan sama julmuus ja sotaisuus on tavanomaista Afrikan johtajille vieläkin.

        "Aivan sama julmuus ja sotaisuus on tavanomaista Afrikan johtajille vieläkin."
        Meinaatko että Nelson Mandelakin on julma ja sotaisa?

      • Miksi vääristelet?
        13579 kirjoitti:

        "Aivan sama julmuus ja sotaisuus on tavanomaista Afrikan johtajille vieläkin."
        Meinaatko että Nelson Mandelakin on julma ja sotaisa?

        "Meinaatko että Nelson Mandelakin on julma ja sotaisa?"

        Missä olen tuollaista esittänyt? Onko Mandela Afrikan ainoa johtaja?

      • 16+18
        13579 kirjoitti:

        "Aivan sama julmuus ja sotaisuus on tavanomaista Afrikan johtajille vieläkin."
        Meinaatko että Nelson Mandelakin on julma ja sotaisa?

        Oli ainakin perustamassa terroristiryhmää ja Winnie ainakin hyväksyi julmat teloitustavat.

        http://en.wikipedia.org/wiki/Necklacing
        "The practice was often carried out in the name of the ANC. Winnie Mandela, then-wife of the imprisoned Nelson Mandela and a senior member of the ANC, even made statements that endorsed its use."

        Että sellaisia sankareita...

    • 13579

      Ei Suomen porvarin ajatteluun sovi olla "mandela". Julmuus, kovuus ja väkivalta heikompia kohtaan ovat ne joihin porvari on jo lapsesta opetettu.

      • Porvarit armahtivat

        mm. punaiset kapinalliset 1918.

        Porvarit ovat suomalaisen demokratian kannalla olleet aina. Väkivaltaa tälläkin palstalla saarnaavat lähinnä äärivasemmistolaiset, jotka unelmoivat kostosta ja Venäjän/NL:n hyökkäyksestä Suomen tuhoamiseksi.

      • Anni Huttila
        Porvarit armahtivat kirjoitti:

        mm. punaiset kapinalliset 1918.

        Porvarit ovat suomalaisen demokratian kannalla olleet aina. Väkivaltaa tälläkin palstalla saarnaavat lähinnä äärivasemmistolaiset, jotka unelmoivat kostosta ja Venäjän/NL:n hyökkäyksestä Suomen tuhoamiseksi.

        ,,,,,Porvarit armahtivat mm. punaiset kapinalliset 1918.,,,,,

        Ei todellakaan voi sanoa, että "armahtivat kapinalliset" kun surmasivat n. 27000 heistä. Valehtelet taas !

        Esität jotenkin siihen malliin, että porvareilla olisi ollut laillinen ja moraalinen oikeus surmata kaikki ns. kapinalliset eli n. 80 000 kaartilaista ja heidän henkiset ja aineelliset kumppaninsa sen lisäksi. Kaikkiaan pitkälti yli 100 000 henkeä. Vain Tsingis-kaani tunsi itsellään olleen sellaisen oikeuden mutta enää vuosisatoihin ei tuollaista oikeutta ole länsimaissa voittajallekaan tunnustettu.

        Ei näytä lahtarin väkivaltaisuudella olevan mitään rajaa.

      • Valehtelet taas!!
        Anni Huttila kirjoitti:

        "Ei todellakaan voi sanoa, että "armahtivat kapinalliset" kun surmasivat n. 27000 heistä."

        Armahduksen sai kaikkiaan 52 500 kapinallista. Sitä eivät vienohuttuloiden valeet muuksi muuta.

        "Esität jotenkin siihen malliin, että porvareilla olisi ollut laillinen ja moraalinen oikeus surmata kaikki ns. kapinalliset eli n. 80 000 kaartilaista ja heidän henkiset ja aineelliset kumppaninsa sen lisäksi. Kaikkiaan pitkälti yli 100 000 henkeä."

        Tolkutonta vääristelyä. Kuten todettu, kapinallisten suuri enemmistö armahdettiin. Heidät tuomittiin vfaltionrikosoikeuksissa. Mitään joukkosurmia ei suunniteltu. Sehän oli punikkien tyyli, ei valkoisten.

        "Vain Tsingis-kaani tunsi itsellään olleen sellaisen oikeuden mutta enää vuosisatoihin ei tuollaista oikeutta ole länsimaissa voittajallekaan tunnustettu"

        Kyllä bolsevikit katsoivat senb oikeuden omaavansa. Ja sieltähän punikit mallia ottivat.

      • Anonyymi
        Valehtelet taas!! kirjoitti:

        Porvarin käsistys armahduksesta on sairas. Kun ihminen jota ei ole mistään jätetään tappamatta niin porvari näkee sen armahduksena. Normaalijärkinen näkee sen niin, että siinä jätettiin murha tekemättä.

    • puolue.siht.homo

      Nykyvasemmisto on aivan kädetön orkesteri.
      Vuoden 1958/1966 valivoitto perustui jalkatyöhön kansan parissa,
      mutta nykyiset vasurit ajelevat virka-autoilla ja lentelevät
      globalisaatiokonfrensseihin Ugandaan, mielummin kuin menisivät
      Myllypuroon katsomaan leipäjonoja.

      Sitä paitsi vasemmistoliitto osallistui demarien johdolla
      hyvinvointivaltion romutustalkoisiin 1990-luvulla ilomielin.
      Taitaa olla niin, että vasureille kelpaa kyllä punajuuriyhdistysten
      illalliset, mutta kansalaisten asioiden ajaminen on jätetty sinne
      kuuluisalle takavasemmalle heh heh.

      Vasemmisto, demarit mukaan lukien, ovat pettäneet kannattajansa
      jo aikoja sitten vihreiden tapaan. Sen takia kukaan ei viisti
      enää äänestää moisia paskan jauhajia.

      Turha täällä on inistä raukkamaisen kapinan perään!

    • Anonyymi

      "Se myös on outoa kun heillä on vieläkin yleisen sivistystason noususta huolimatta fundamentalistisia opetuslapsia ja ihailijoita."

      Mannerheimin patsailla eri puolilla maata käydään vuosittain suorittamassa uskonnollisia palvontamenoja. Ei ole ihan normaalia.

    • Anonyymi

      Suomalainen äärioikeistolainen on henkisessä kehityksessään valovuoden jäljessä normaalia afrikkalaista. Siksi Mandelan ja Mannerheimin ero on niin suuri ensinmainitun eduksi.

    • Anonyymi

      ----Jos Suomellakin olisi ollut keväällä-kesällä 1918 oma Mandelansa niiden lahtaripäälliköisen asemesta mitä oli niin paljoilta verivirroilta olisi säästytty.-----

      Suomessa vuonna -18 oli voittajalla samanlaiset sotapäälliköt kuin Venäjällä on nyt Ukrainassa. Siitä se mahdoton lahtaaminen johtui.

      • Anonyymi

        Typerää valetta.

        Suomen Valkoista armeijaa johtivat suomalaiset upseerit,joista osa oli koulutettu Venäjällä ja osa Saksassa.
        Lisäksi oli ruotsalaisia ja saksalaisia upseereita merkittävissä asemissa.

        Ukrainaan hyökkäävää armeijaa johtavat upseerit ovat kaikki venäläisiä ja diktaattorin käskyläisiä. Sotaa koskevia kansainvälisiä sopimuksia rikotaan räikeästi koko ajan.

    • Anonyymi

      Suomessa olikin, aikansa Suomen rikkain mies Hjalmar Linder, joka vaati punakapinallisten armahtamista. Seurauksena joutui muuttamaan maasta ja myymään omistuksensa.

    • Anonyymi

      Suomen oikeisto turvautuu aina väkivaltaan. Ruandalaiset ja etelä-afirkkalaiset näyttivät mallia miten tulee toimia väkivaltaisuuksien loputtua. Periaate oli, että syyllinen tunnustaa julkisesti ja saa anteeksiannon.

      Mites Suomessa toimittiin, länsimaisen sivistyksen mallimaassa ?

    • Anonyymi

      -----Suomen 1918 johtajat olivat sivistynetä miehiä. Punakapinalliset tuomittiin valtionrikosoikeuksissa keskimäärin 1-3 vuoden ehdollisiin rangaistuksiin.-------

      Montakos vuotta istuikaan Saaren Jallun, n. 50 murhaa tehnyt ?

      Toisekseen, missä tuomittiinkaan ne n. 27 000 surmatttua työläistä, ei tainnuit heidän juttunsa ehtiä mihinkään oikeuteen kun jo surmanluodit soivat ?

      • Anonyymi

        Huomattava osa kuoli vankileireillä nälkään ja tauteihin maksuna maaliskuussa -17 alkaneesta terrorista ja aseellisesta kapinasta kaikkine rikoksineen.
        Noin 8 000 teloitettiin paikallisten oikeusistuinten päätöksillä.
        Loput kaatuivat taisteluissa,

        Noin 61 000 armahdettiin tai päästettiin ehdonalaiseen,minkä punikit aina huolella unohtavat.

      • Anonyymi

        Toisekseen, missä tuomittiinkaan ne n. 27 000 surmatttua työläistä, ei tainnuit heidän juttunsa ehtiä mihinkään oikeuteen kun jo surmanluodit soivat ?

        Punaisia kuoli taistelussa 5.199 ja teloitettiin oikeuden päätöksellä ampumalla 7.390 eli YHTEENSÄ punaisia surmattiin 12.589 henkeä.

        Vankileireillä kuoltiin kulkutauteihin, joista pahin oli Espanjan tauti. Tällöin ei kuollutta suinkaan ”tapettu” vaan hän kuoli epidemiaan.

        Kadonneista lienee melkoinen osa päätynyt Venäjälle. Termi ’kuoli’ muutoin kuvannee juuri sitä mitä sanookin. Kuoli tuohon aikaan, jostakin syystä.

        Jos mietimme verisiä vallankumouksia niin pahin niistä oli Venäjän sisällissota, jossa mehehtyi 9 miljoonaa ihmistä eli n. 6,5 % väestöstä!

        Espanjan sisällissodassa 1936-1939 menehtyi 1,5 % väestöstä.

        Suomessa punaisia surmattiin vain n. 0,34 % väestöstä.

    • Anonyymi

      Mandela mädätti oman maansa .

    • Anonyymi

      Jos punikeilla olisi ollut 1918 oma Mandelansa joukkomurhaajien ja raiskaajien asemasta,niin hänet olisi ammuttu aamunkoitteessa vallankumouksen vastustamisesta.

    • Anonyymi

      "Suomi oli tarvinnut oman "Mandelan" 1918"

      Montako Mandeilaa oli yleensä maailmassa vuonna 1918?

      • Anonyymi

        Etkö hallitse alkeellisintakaan ynnälaskua ? Tyypillinen pervarispentu taas !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Punikit jauhavat vuoden 1918 Mandelaa,kuin tosiasiaa.

        Se kertoo aika paljon punikkien sivistystasosta.
        Mutta ei ensi kertaa.
        Eikä viimeistäkään.

    • Anonyymi

      Jos Leninin bolsevikkien aseistamat ja yllyttämät Suomen punaiset olisivat onnistuneet vallankumousyrityksessään, olisi siitä Suomesta tullut kommunismidiktatuuri, liitettynä pikaisesti osaksi Neuvosto-Venäjää.

      Voi harmi, ettei se onnistunut ihan vain sen vuoksi kun tiedämme millainen hunajaa tiukkuva paratiisi vaikkapa Josif Stalinin Neuvostoliitto oli.

      SKP:kin näyttää ajattelevan: Kell onni on, se onnen kätkeköön, kell aarre on, se aarteen peittäköön.

      https://www.ts.fi/uutiset/1074072158

    • Anonyymi

      Suomen Mandela oli kylläkin Kullervo Manner.

      • Anonyymi

        Millä perusteilla?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Millä perusteilla?

        Siksi että ajoi pienen elitistisen vähemmistön sortaman työväen asiaa omaa kohtaloaan pelkäämättä.

    • Anonyymi

      ----vuoden 1918 suomalaiset valkojohtajat olivat ali-ihmisiä Nelson Mandelaan verrattuina. Orjakapinan kukistajia keskiaikaisten mongolien malliin.------

      Voiko mikään asia olla enempää totta kuin tuo.

      • Anonyymi

        Osana näitä puhdistuksia Neuvostoliitossa eläneitä suomalaisia tai suomalaissyntyisiä ihmisiä tuhottiin arviolta 25 000–30 000. Eri tutkijoiden mukaan noin 6 000:sta amerikansuomalaisesta siirtolaisesta kuoli Stalinin puhdistuksissa noin 2 000. Tuhansia suomalaisia ja suomalaissyntyisiä vangittiin ja monet olivat varmasti tietoisia siitä, että ihmisiä vangitaan ja teloitetaan valtion toimesta. Silti moni uskoi, että noille tuomioille oli oikeat syyt. Kuitenkin kyse oli järjestelmällisistä puhdistuksista, joissa NKVD (Neuvostoliiton valtiollinen poliisi, myöhemmin KGB, nykyinen FSB) toteutti ylhäältä päin annettuja käskyjä likvidoida tietty määrä ihmisiä tietyltä alueelta.

        Voiko mikään asia olla enempää totta kuin tuo.

      • Anonyymi

        Nelson oli piäni poitsu vuonna 1918. Ei kannata verrata häneen.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Nelson oli piäni poitsu vuonna 1918. Ei kannata verrata häneen.

        Historian henkilöitä ja heidän toimintaansa historiassa voi aina verrata.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      80
      2025
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1763
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1634
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      21
      1440
    5. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      63
      1365
    6. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      18
      1298
    7. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1282
    8. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1264
    9. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      73
      1260
    10. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      10
      1231
    Aihe