Minkälaisia ajatuksia siihen liittyi? Kuinka pitkään meni, että epätodelliset ajatukset katosivat?
Itse kuvailisin kokemustani siten, että ikään kuin siirryin tilapäisesti toiseen todellisuuteen, jossa lähes mikä tahansa tuntui mahdolliselta. Tulevaisuus tuntui täydelliseltä. Toiseen todellisuuteen siirtymisessä meni noin viikko, kun taistelin täyttä psykoosia vastaan. Sen jälkeen toimintakykyni oli aika hyvä, mutta uskoin edelleen epätodellisiin asioihin. Paluu maan pinnalle kesti useita viikkoja tai jopa muutaman kuukauden.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Itsellä oli hypomaniaa joka olisi lopulta varmasti lipsunut manian puolelle. Minulla oli niin sanotusti superkuulo ja luulin kuulevani kuinka ihmiset puhuvat minusta paskaa. Psykiatrin mukaan todellisuuden testaus toimi ja ymmärsin sentään vielä että näin ei voi olla. Toinen harha oli se, että näin ihmisten vilkuttelevan minulle vaikka en ollut koskaan tavannutkaan heitä.
Minulla vain psykoottinen masennus, jossa vainoharjoja ja pakkoajatuksia siitä miten huono olen.
Lisäksi olen ihmisroskaa joka on kuoltava. Kahden kuukauden ajan suunnittelin lasteni ja mieheni surmaamista sekä lopuksi itseni.
Ajatukseni täyttyi vain (ja täyttyy edelleen pienen vastoinkäymisen jälkeen) sillä miten pelastan maailman surmaamalla perheeni.
En koskaan ole kuvitellut olevani mitään suurta tms.
Haluan vain kuolla
Kykyä kaikkeen ja enrgiaa riitti 24/7. Minulla ollut useita jaksoja ja neljästi käynyt niin , että olen yrittänyt lopettaa itseni kun jakso loppuu ja romahtaa todellisuuteen ja masennukseen. Hyvin rankkaa on ne kokemukset.