Pyöräilijä törmäsi autoni kylkeen

Lähdin autohallista ajamaan ulos ja katsoin ettei oikealta tule ketään jonka jälkeen katsoin vasemalle samalla ajaen hitaasti eteenpäin. Samaan aikaan kuulin oikealta kovan pamauksen, mikä johtui siitä, että noin 8-10-vuotias pyöräilijä osui autoni oveen. Onneksi pyöräilijälle ei käynyt kuinkaan. Oveen tuli noin 10 senttinen valkoinen naarmu, jonka uskon saavan naarmunpoistokynällä siistittyä. Peili painui sisäänpäin, mutta sen sai laitettua takaisin paikoilleen. Se mikä jäi mietityttämään on, että kumpi on syyllinen.

Autoilijan vastuuhan on näissä aika suuri. Autotien toisella puolella on pyörätie, mutta nyt kun on lapsi kyseessä, niin ilmeisesti tiettyyn ikään saavat kävelytiellä ajaa. Pyörässä jarrut oli sökönä. Arvostan sitä, että lapsi kertoi heti, että jarrut on huonossa kunnossa. Ja näytti vielä niitä mulle ja ne oli aika heikot. Itse en uskaltais sellasilla lähteä liikenteeseen. Jäin miettimään mikä on pyöräläilijän vastuu omasta menopelistään. En osaa sanoa jos pyörässä olisi ollut toimivat jarrut olisiko ehtinyt/pystynyt jarruttamaan ajoissa.

Muita huomioita, jotka eivät vaikuta syyllisyyteen. Lapsella ei ollut pyöräilykypärää, joka nyt tietysti on huono asia. Parkkihallista kun lähdetään, niin oikealla, josta pöyräilijä tuli, niin on tiheä puska, jonka läpi ei näe. Usein mietityttää, että kuka noita suunnittelee. Autoilijoitakin vois välillä miettiä ettei olis turhia näköesteitä, niin helpottais kummasti liikenteen havainnoimista.
5232
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Pihalta, parkkipaikalta, huoltoasemalta, pihakadulta, kävelykadulta, muulta vähäiseltä tieltä tai muulta vastaavalta alueelta tielle tulossa oleva kuljettaja väistää muuta liikennettä, siis myös pyöräilijää. Tieliikennelaki 14 §.

Äänestä
  • Toki näin on mutta kenelläkään ei kuitenkaan ole päälleajo-oikeutta vaikka toinen mokaa. Alaikäisen menopelin kunto kuuluu huoltajalle. Hyvät jarrut olisivat tuossa kohtaa olleet "pelastus".

    Pitää kuitenkin muistaa että lapsia pitää erityisesti varoa liikenteessä, oli tilanne mikä tahansa ja väistämisvelvollisuus kennellä vaan. Tieliikennelaki 30 §.

    Tässä vain tällainen "mietelause": Syy onnettomuuteen voidaan pistää kaupungin puutarhurin niskoille joka on vastuussa näköesteenä olevien puskien leikkaamisesta.

    Äänestä

Pyöräilijät ovat huolimattomia, holtittomia, välinpitämättömiä, aivottomia ja tyhmiä.

Paitsi ne harvat pyöräilijät, jotka ajavat sääntöjen mukaan ja käyttävät pyöräteitä ja jotka osaavat liikennesäännöt, ja joiden pyörät ovat kunnossa ja varustetut valoilla.

Äänestä

Googlen katunäkymä paikasta auttaisi paljon.

Todennäköisesti hallista tulessa tullessa sinulla oli väistämisvelvolliuus kaikkea liikennettä kohtaan.

10 vuotiaalla pojallahan ei ole vastuuta juuri mistään, mutta mitä helvettiä ajattelee vanhempi joka pistää kypärättömän lapsen jarruttomalla pyörällä liikenteeseen!?!

Olen myös pyöräillessä kiinnittänyt huomiota tuohon puskaongelmaan. Pihaliittymät on usein niin pensasaidan kätköissä että sieltä ei voi nähdä pyörätielle. Joutuu vain ajamaan oikein hitaasti että pyöräilijä ehtii väistämään, sekin on tietysti vähän kehnoa jos pyörässä ei ole jarruja.

Pensasaitaakaan ei voi kaataa, kun kaupungin asemakaavassa on sellainen rajalle määrätty. Taitaa joutua vankilaan jos menee luvatta kaatamaan pensaita.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


123qwe456 kirjoitti:

Lähdin autohallista ajamaan ulos ja katsoin ettei oikealta tule ketään jonka jälkeen katsoin vasemalle samalla ajaen hitaasti eteenpäin. Samaan aikaan kuulin oikealta kovan pamauksen, mikä johtui siitä, että noin 8-10-vuotias pyöräilijä osui autoni oveen. Onneksi pyöräilijälle ei käynyt kuinkaan. Oveen tuli noin 10 senttinen valkoinen naarmu, jonka uskon saavan naarmunpoistokynällä siistittyä. Peili painui sisäänpäin, mutta sen sai laitettua takaisin paikoilleen. Se mikä jäi mietityttämään on, että kumpi on syyllinen.

Autoilijan vastuuhan on näissä aika suuri. Autotien toisella puolella on pyörätie, mutta nyt kun on lapsi kyseessä, niin ilmeisesti tiettyyn ikään saavat kävelytiellä ajaa. Pyörässä jarrut oli sökönä. Arvostan sitä, että lapsi kertoi heti, että jarrut on huonossa kunnossa. Ja näytti vielä niitä mulle ja ne oli aika heikot. Itse en uskaltais sellasilla lähteä liikenteeseen. Jäin miettimään mikä on pyöräläilijän vastuu omasta menopelistään. En osaa sanoa jos pyörässä olisi ollut toimivat jarrut olisiko ehtinyt/pystynyt jarruttamaan ajoissa.

Muita huomioita, jotka eivät vaikuta syyllisyyteen. Lapsella ei ollut pyöräilykypärää, joka nyt tietysti on huono asia. Parkkihallista kun lähdetään, niin oikealla, josta pöyräilijä tuli, niin on tiheä puska, jonka läpi ei näe. Usein mietityttää, että kuka noita suunnittelee. Autoilijoitakin vois välillä miettiä ettei olis turhia näköesteitä, niin helpottais kummasti liikenteen havainnoimista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu