Sensuelle taide

Minkä vuoksi katolilaisuudessa, joka muuten painottaa häveliäisyyttä ja siveyttä, uskonnollinen taide voi olla melkoisen sensuellia? Varsinkin miesvartalo saatetaan esittää niukasti tai ei lainkaan peitettynä, ja hoikan lihaksikkaan komeana. Katsojille annetaan ihailtavaksi alastonta mieskauneutta, jota on vaikea katsoa vertaamatta sitä mm. omaan puolisoonsa.

Neitsyt Mariakin esitetään hyvin kauniina ja aistikkaasti puettuna, mutta häntä ei sentään ilman vaatteita kuvata. Miksi siis naiset (ja homoseksuaalisuudelle alttiit miehet) altistetaan tuollaisille ajatuksia harhapoluille johdattaville ihannemaskuliinisuuden kuville?
11194
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Sensuelli piti kirjoittamani.

Äänestä
  • Tämä on ilmeisesti vitsi?
    Helsingissä on kaksi kirkkoa ja ei niissä ainakaan törmää tällaiseen.
    Jos olet Katolilaisessa kirkossa Italiassa, Ranskassa, Etelä-Amerikassa, niin et törmää tällaiseen.
    Vatikaanin museon kokoelmat ovat sitten oma lukunsa.

    Äänestä

En ole koskaan kiinnittänyt huomiota tällaiseen, vaikka pidän himoa syntinä, jota vastaan pitää taistella. Alastomat naispatsaat herättävät minussa esteettistä mielihyvää eikä sukupuolista himoa.

Kuvanveiston perinteisessä estetiikassa ihmiskehon esittämisessä on tiettyjä ihanteita, mutta en ymmärrä, miten ne liittyvät kenenkään puolisoon. Jos siis vertailet patsaita aviomieheesi ja tunnet sen seurauksena halua vaihtaa aviomiehesi patsaaseen, niin varsinainen ongelma on suurempi kuin mikään määrä eroottisia kuvia. Jos näet miehessäsi jotain muutakin kuin hänen vähemmän kauniin vartalonsa, niin vertaa niitä ominaisuuksia seuraavan kerran patsaan vastaaviin ominaisuuksiin, joita patsaalla ei siis ole ollenkaan, ei edes huonoina. Pohdi myös avioliiton merkitystä ja luonnetta.

Tämä kuuluu ongelmiin, joiden ilmenemisestä on syytä olla huolestunut, koska se on viesti eksymisestä. Ongelma edellyttää sitä, että on alkanut pitää toisia ihmisiä omien halujensa välineinä eikä ihmisinä. Se on jumalatonta elämää eläville tavallista, koska ihmiset eivät joko kuuntele tai ymmärrä omaatuntoaan, koska omatunto ei mukaile himoja.

Äänestä
  • Katolinen kirkko sensuroi antiikin taiteesta paljon pornografiana, mutta jätti paljon eroottista tähteelle. Se on vaikuttanut nykyajankin kauneuskäsityksiin, ja siten myös viehtymyksen kokemiseen.

    Äänestä

  • rautalankaa kirjoitti:

    Katolinen kirkko sensuroi antiikin taiteesta paljon pornografiana, mutta jätti paljon eroottista tähteelle. Se on vaikuttanut nykyajankin kauneuskäsityksiin, ja siten myös viehtymyksen kokemiseen.

    Höpsis. Kyllä se on toisin päin. Se mitä on pidetty kauniina on ikuistettu marmoriin. En ole koskaan nähny lihavaa marmoriveistosta.

    Äänestä

  • Höpsistä kirjoitti:

    Höpsis. Kyllä se on toisin päin. Se mitä on pidetty kauniina on ikuistettu marmoriin. En ole koskaan nähny lihavaa marmoriveistosta.

    Voimme todeta, että marmori on jo sinänsä niin kallis materiaali, että sitä on aivan sopimatonta tuhlata pelkän läskin kuvaamiseen. Kallista marmoria ei pidä tuhlata.
    Toisaalta ahne ja itsekeskeinen ahmija tuskin on otollinen malli kristillisessä taiteessa, jossa pitäisi kuvata Jumalan luomistyön tuloksia.

    Taloudelliset tosiasiat on aina pidettävä mielessä, myös taiteessa.

    Äänestä

  • Kallista marmoria ei kirjoitti:

    Tosi kallista on marmori. Kun katsoo esim Pantheonia niin eikö yhdestä sen pylvään puolikkaasta olisi voinut läskiä kaljua ukkoa veistää, jos se olisi ollut kaunista?

    Äänestä

  • Aito Adonis kirjoitti:

    Tosi kallista on marmori. Kun katsoo esim Pantheonia niin eikö yhdestä sen pylvään puolikkaasta olisi voinut läskiä kaljua ukkoa veistää, jos se olisi ollut kaunista?

    Toki sellaiseen ylellisyyteen ei olisi haluttu langeta, eikä toisaalta läskiä olisi pidetty kauniinakaan, ainakaan siis Jumalan kunniaksi tehdyssä taiteessa. Rubensilaiset fantasiat ovat sitten jo asia erikseen, mutta nehän edustavatkin aivan erilaista kauneuskäsitystä ja lihanhimoa.

    Äänestä

Yritän hieman avata tätä aistillista asiaa kristinuskon näkökulmasta. Ihminenhän nähdään Jumalan kuvana, joten mikään asia ihmisessä ei voi olla hävettävä, sillä se on kokonaisuudessan myös Jumalan luomistyön tulos.

Läntisessä Euroopassa hyvin monet suuret taiteilijat ovat esittäneet sekä mies- että naisvartaloita myös uskonnollisessa taiteessa, sillä vuosisatoja sitten juuri mitään muuta taidetta ei ollutkaan.

Esimerkiksi Michelagelolla oli suosijoinaan paavi ja muita Vatikaanin suurmiehiä, ja on aivan selvää, että myös heidän mielipiteensä ja toiveensa on vaikuttanut hänen taiteensa eroottisuuteen. Tarkkoja vartalokuvia ei nähty siihen aikaan mitenkään ongelmallisina. Ehkä ne ovat tulleet ongelmaksi myöhemmin, kun kristinuskoon on vaikuttanut myös monet protestantismin piirissä yleistyneet ankarat virtaukset.

On hyvin mielenkiintoinen asia, että esimerkiksi Vatikaanin taidekokoelmassa on paljon kuuluisien taiteilijoiden tekemiä veistoksia, jotka esittävät alastomia miehiä. Nämä veistokset on sitten myöhemmin osittain turmeltu, sillä niiden sukupuolielimet on peitetty viikunanlehteä muistuttavalla peitteellä. Jotta tämä toimenpide olisi onnistunut, useimmista patsaista jouduttiin iskemään penis poikki. Onneksi sentään kaikki irrotetut penikset ovat tallessa, ja niihin on vielä liitetty tieto, mistä patsaasta ne on isketty irti.

Tämä on todella mielenkiintoista. Vatikaanissa on siis irtopenisten kokoelma!
Toisaalta taas taiteen sensuroiminen on myös aika hämmästyttävää, sillä eihän penis missään muodossaan voi edustaa mitään luonnonvastaista tai edes rukaa taiteellisessakaan ilmaisussa.

Tässä siis joitakin ajatuksia aivan aluksi.
Silti lisään vielä, että todennäköisesti tässä on jo aika paljon liikaa useimmille taustaltaan körttiläisille katolilaisille, joten lukekaa viesti tarkkaan, melko pian se poistetaan kuitenkin.

Äänestä
  • "Esimerkiksi Michelagelolla oli suosijoinaan paavi ja muita Vatikaanin suurmiehiä, ja on aivan selvää, että myös heidän mielipiteensä ja toiveensa on vaikuttanut hänen taiteensa eroottisuuteen."

    Vähän homopornoahan ne Sikstuksen kappelin freskot ovat, jos suoraan puhutaan. Johtuiko se enemmän taiteilijan vai hänen suosijoidensa mieltymyksistä, sitä en osaa sanoa.

    Äänestä

  • Tom of Vatican kirjoitti:

    "Esimerkiksi Michelagelolla oli suosijoinaan paavi ja muita Vatikaanin suurmiehiä, ja on aivan selvää, että myös heidän mielipiteensä ja toiveensa on vaikuttanut hänen taiteensa eroottisuuteen."

    Vähän homopornoahan ne Sikstuksen kappelin freskot ovat, jos suoraan puhutaan. Johtuiko se enemmän taiteilijan vai hänen suosijoidensa mieltymyksistä, sitä en osaa sanoa.

    Aiheeseen perehdyttyäni voin päätellä, että esteettiset mieltymykset olivat samansuuntaiset sekä taiteilijanerolla että myös paavilla ja muilla kirkollisilla suosijoilla. Näin suurissa hankkeissa on yleensä aina ollut suuri yhteisymmärrys tekijän ja rahoittajan kesken, muuten taidekaan ei olisi jäänyt historiaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

,siveys, kirjoitti:

Minkä vuoksi katolilaisuudessa, joka muuten painottaa häveliäisyyttä ja siveyttä, uskonnollinen taide voi olla melkoisen sensuellia? Varsinkin miesvartalo saatetaan esittää niukasti tai ei lainkaan peitettynä, ja hoikan lihaksikkaan komeana. Katsojille annetaan ihailtavaksi alastonta mieskauneutta, jota on vaikea katsoa vertaamatta sitä mm. omaan puolisoonsa.

Neitsyt Mariakin esitetään hyvin kauniina ja aistikkaasti puettuna, mutta häntä ei sentään ilman vaatteita kuvata. Miksi siis naiset (ja homoseksuaalisuudelle alttiit miehet) altistetaan tuollaisille ajatuksia harhapoluille johdattaville ihannemaskuliinisuuden kuville?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu