Kristillinen maailmankuva selväksi.

Kristinusko

Joh.1:1-3 "Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala. Hän oli alussa Jumalan tykönä. Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on."

Hebr.13:8 "Jeesus Kristus on sama eilen ja tänään ja iankaikkisesti."

Jumala on kolmiyhteinen (Isä, Poika ja Pyhä Henki), aina olemassa ollut Jumala, joka on luonut kaiken olevan. Poika eli ikuisesti jo ennen kuin syntyi ihmiseksi. Kaikki oleva on luotu hänen kauttaan. Omiksi palvelijoikseen Jumala loi enkelit ja omaksi kuvakseen hän teki ihmisen. Ihminen asetettiin Edenin puutarhaan ja ihminen oli tarkoitettu elämään ikuisesti Jumalan yhteydessä.

Kaikki paha alkoi yhdestä korkea-arvoisesta enkelistä, Luciferista, joka kadehti Jumalaa. Tämä arkkienkeli sai omaan kapinointiinsa mukaan 1/3 kaikista luoduista enkeleistä. Taivaassa syttyi sota ja arkkienkeli Mikael enkeleineen voitti Luciferin ja hänen enkelinsä, eikä niille ollut enää sijaa taivaassa.

Edenin puutarhassa oli ainoastaan yksi puu josta Jumala oli kieltänyt ihmistä syömästä. Se oli hyvän- ja pahantiedon puu. Lucifer, saatana otti itselleen käärmeen muodon ja houkutteli ihmisen syömään siitä hedelmän. Tämän syntiinlankeemuksen seurauksena ihminen joutui lähtemään Edenistä. Ihminen joutui eroon Jumalasta ja menetti kuolemattomuutensa.

Riivaajat, pahat henget, demonit, jotka olivat langenneita enkeleitä, tekivät myöhemmin paljon erilaista pahaa. Ne saivat ihmisiä syntiin, esiintyivät pakanoille jumalina, antoivat ihmisille voimia taikuuteen, johdattivat ihmisiä eri tavoilla harhaan ja aiheuttivat myös erilaisia sairauksia.

Jumala syntyi itse ihmiseksi. Jeesuksen tuleva äiti, Maria tuli Pyhän Hengen vaikutuksesta raskaaksi ja Poika syntyi ihmiseksi. Kärsimällä ja kuolemalla ristillä Poika sovitti ihmiskunnan synnit, niin perisynnin joka lähti syntiinlankeemuksesta, kuin myös kaikki synnit joita kukaan ihminen koskaan on tehnyt tai tulee tekemään.

Jos ihminen hyväksyy Jeesuksen Kristuksen pelastajakseen hän pääsee Jumalan luo ja saa iankaikkisen elämän. Jos ihminen ei hyväksy Jeesusta Kristusta pelastajakseen, hänen on kärsittävä kaikista tekemistään synneistään tulisessa järvessä, ja kuoltava siellä toinen kuolema.

Lopunaikoina saatana tulee jäljittelemään Jumalan Pyhää Kolminaisuutta omalla epäpyhällä kolminaisuudellaan, joka on lohikäärme, peto ja väärä profeetta. Saatanan kohtalo on kuitenkin sinetöity ja se tulee joutumaan tuliseen järveen.

2

182

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kiitos :)

      kunnon tietopaketti. kiitän.

      • Krimillä on parempia

        Suurmuumi tulee ja tappaa kaikki joilla ei ole S-bonuskorttia. Näin on kirjoitettu. TÄMÄ ON TOTUUS.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi et halua kaivattusi

      kanssa suhteeseen? Onko jokin syy vaikka rakastat häntä?
      Ikävä
      109
      1005
    2. 61
      927
    3. Carunan hinnat

      Yks proffa vauuttaa, ettei Caruna voi noin vain nostaa hintoja koska suomen laki kieltää, toinen proffa sanoo että Carun
      Maailman menoa
      82
      720
    4. Koetko vielä et

      Olen elämäsi rakkaus?
      Ikävä
      68
      695
    5. Joko uskallat.

      Huomenna nähdään.
      Ikävä
      41
      655
    6. Kunnan päätie ja sen lähialueet

      Arvon hyrynsalmelaiset. Tätä palstaa on näin Ukkohallan mökkiläisena ihan viihteellistä lukea. Milloin teitä ahdistaa la
      Hyrynsalmi
      33
      588
    7. Mikä sun kaivatussa on se miksi ihastuit

      ja ikävöit? Eli se jokin asia, mikä aiheutti tunteen, että tuossa on sitä jotain? Meinasitko tehdä asialle jotain vai ka
      Ikävä
      22
      562
    8. Toimittajat ulkomailta saapuivat eilen vaskiviikoille

      Toimittajat lähtivät tutustumaan Lieksan yöelämään ja kultturitarjontaan. Kaikki yllättyivät kuinka aktiivista ja innoka
      Lieksa
      27
      539
    9. Oletko tullut siihen

      Tulokseen ettet saa minua
      Ikävä
      51
      532
    10. Mitä luulet

      Mitä luulet kaivattusi ajattelevan sonusta? Onko jotain mitä haluaisit oikaista hänelle?
      Ikävä
      37
      488
    Aihe