Erinomainen Marabello-viini

Westendin asukki

Onko kukaan ostanut Alkosta sellaista viiniä kuin Marabello? Itse ostin eilen työmatkalta palattuani Alkosta kyseistä viiniä, sillä halusin kokeilla jotain uutta. Menin naisystäväni luokse (asumme molemmat westendissä) viettämään romanttista iltaa. Kaatelimme punertavaa Marabelloa arvokkaan tuntuisesta muovipullosta grogilaseihin, sillä viinilasit olivat astianpesukoneessa. Totesimme molemmat auringon laskiessa, että kumpikaan meistä ei ole pitkään maistanut näin hyvää viiniä. Viini maistui selvästi erilaiselta perinteisiin laadukkaisiin punaviineihin verrattuna. Maku oli hennon vermuttinen, hieman makea ja ihanan katkeroinen. Siinä upposikin pullo Marabelloa ja totesin, että tätä täytyy saada lisää. Juoksinkin nopeasti Alkoon josta nappasin pari pulloa tätä erittäin laadukkaaksi osoittautunutta viiniä mukaan. Lähdimme sitten molemmat Marabello-pullot kädessä viettämään iltaa ulos. Kävelimme naapurustossamme Westendissä ja menimme rannalle istuskelemaan. Siinä katsellessamme auringon laskua tuli eräs naapurini koiransa kanssa tervehtimään. Hän pitää internetissä olut- ja viini-aiheista blogia, joten ainakin itse pidän häntä asiantuntijana. Hän oli erittäin kiinnostunut Marabellosta, varsinkin kun itse kehuin sitä ja hän tietää kuinka kallis maku minulta löytyy. Maistettuaan huikan Marabelloa hän uljaasti julisti sen olevan erinomaisen makuinen viini, joka sopii juuri auringonlaskusta nauttimiseen, mutta sivistyneeseen juomiseen.
Marabello tosiaan on erittäin laadukas ja tänään hain taas uuden pullon alkosta ja nyt onkin uponnut jo melkein kokonaan. On tämä herkullista!
Suosittelen kaikkia kokeilemaan!

12

6171

    Vastaukset 12

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Voi teitä lapsia

      Ilmeisesti kuvittelet lisäksi olevasi vielä hauskakin?

    • Ei kiitos -

      Voi voi, olmi on päässyt vapaaksi - tasottomia ja köyhiä juttuja.

    • Viinit tunteva

      Hah, Marabello! Sehän on halvimpia (kusenmakuisia) dokausviinejä, joita ei todellakaan ole tarkoitettu sivistyneeseen viinin maisteluun. Taitaa aloittaja olla ihan puhdas trolli, joka puhelee vain lämpimikseen.
      Jos todella pitäisi hedelmäviineistä, ja ymmärtäisit niiden päälle, olisi silloin valintasi suomalainen, erittäin laadukas Doris-viini. Doris on noteerattu jopa Ranskassa, sen erinomaisen ja kutkuttelevan makunsa myötä. Esimerkiksi ranskalaiset ystäväni vaativat minua aina ottamaan pullon Dorista mukaani Ranskaan, kun siellä kerran vuodessa käyn. Doris on moninkerroin laadukkaampaa kuin jokin halpa Marabello. Vaikka Doriksenkin hinta on edullinen, se ei siinä tapauksessa tarkoita kuraa, kuten yleensä. Doriksessa nimittäin on erinomainen hinta-laatusuhde!

    • Westendinasema

      Minkä sillan alla Westendissä taas asuitkaan?

      • svedusnobi

        Westendissä ei kovin monta siltaa taida olla, joten siinä linja-autoaseman kupeessa ilmeisesti.

        Noin toisaalta huvittaa näiden "vakavasti" viinejä harrastavien kommentit - siinähän sitten imet orjatyövoimalla tuotettua kasvislitkua naamaasi ja varmaan maistat vierastyöläisen nimenkin punkun mausta kuten maaperän, lajikkeen, kasvuseudun, vuosikerran ja mantereen.

        Älä snobi tule mulle alkamaan!


    • huolestunut puolesta

      Pahnlaisesti jakautunut personalisuus.
      Vastailee omiin provokirjoituksiinsa, eikä ole edes hauska.
      Olisikkohan aloittajan syytä hakeutua johonkin hoitoon?

    • Deeku666

      Marabello on ginivermuttia, ei viiniä.. Vitun uivelot -.-

      • taidat olla idiootti

        Se on vahvaa viiniä, lue vaikka alkon sivuilta!
        marabello maistuu myös todella hyvältä


    • maistelija

      Trollit päässyt vapaaksi taas vaihteeks.... Luulevat olevansa jotenkin ovelia.
      Itse aloitin viinien maistelemisen mieheni kanssa noin kuusi vuotta sitten ja olen vakuuttunut että doris ja marabello ovat surkeimpia mahdollisia viinejä maun perusteella. Mieheni toi viime perjantaina meidän yhteiselle pihvi-illalliselle yllätys viinin. Mieheni kaatoi lasini täyteen pullon etiketti peitettynä. Maku oli tumma, vahva ja hedelmäinen, eli siis erinomainen juoma liha-aterialle! Pyysin aviomiestäni kaatamaan toisenkin lasin ja samalla utelin hyvinkin innostuneena viinin nimeä. Nimi tuli yllätyksenä. Gambina. Se viini mitä aina haukutaan internetissä. Mieheni oli pyytänyt alkon myyjiä opastamaan häntä löytämään juuri oikea viini illallisellemme. Ilmeisesti typerät internet "trollit" ovat luoneet huonon maineen gambinaalle, ihan syyttä suotta.

    • Anonyymi

      R woosh

    • Anonyymi

      Just joo. Jos oikeasti asuisit westendissä, tietäisit että paikallisen alkon suosikki punaviini on espanjalainen Tinto. Sitä on erihintaisena ja minä ja tutut ostamme yleensä kalliimmasta päästä. Suosittelen sitä liharuokien kanssa.

    • Anonyymi

      Marabello on loistavaa juomaa. Sisältää hiilihydraatteja ja promilleja, hyvä palautusjuomaksi vaikka urheilusuorituksen jälkeen. Sopii myös humalahakuiseen juomiseen (onko niitä muitakin tapoja?).
      Vanhan cityviisauden mukaan naiset ja viinit ovat tavallaan samanlaisia; on pari hyvää, mutta suurin osa maistuu kuselta.
      Marabello on hyvää.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä hänessä

      Saa sut kuumaksi?
      Ikävä
      85
      1345
    2. Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmella

      Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmen torin laitamilla. Poliisi epäilee tutkivansa tapausta. Silminnäkijä
      Suomussalmi
      35
      1061
    3. Kattoikkuna puuttui - vai puuttuiko sittenkään?

      Tönölään ei saatu mökkejä, kun kattoikkunasta oli pula. Näyttää konkurssihakemus tulleen kuitenkin 31.8., joten kattoikk
      Kuhmo
      19
      865
    4. Petteri A-studiossa: "Ihmiset ovat alkaneet saada töitä" ..mitä vitt..

      Missä todellisuudessa toi Orpo oikein elää, Suomen työttömyys 2000-luvun ja EU/OECD-maiden korkein tuplat niiden keskita
      Maailman menoa
      154
      695
    5. Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.

      Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.
      Kajaani
      13
      690
    6. Hei sinä nainen

      Haluaisin koko ajan olla kiinni sinussa😟❤️❤️
      Ikävä
      46
      669
    7. Kuka oli kuskina

      Volvo suistunut päin koivua torin laidalla? Oliko vauhtia liikaa vai sairaskohtaus vai humala?
      Suomussalmi
      13
      637
    8. Nythän todellisuus on kuitenkin se

      että miehen täytyy tehdä miehen työ. Olla mies. Naisen täytyy tehdä naisen työ. Olla nainen. Voimme puhua pehmeitä ja
      Sinkut
      185
      631
    9. Onko kaivattusi

      hyvä ihminen? Kerro
      Ikävä
      33
      560
    10. Mies sun käytös satutti...

      Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.
      Ikävä
      39
      538
    Aihe