Väsyttää, mutta ei nukuta

Oletko käynyt lääkärissä kannattaisi mennä jos haluat parantua.Joku mielialalääke olisi paikallaan.

No ollaan jo kohti syksyä kohti ja päivät lyhenevät. Varmaan olet ollut jo pitempään alaviereissä kun kirjoitat jälleen... Olet kai saanut jo apuakin. vaikuttaako sinullle valo noin voimmakkasti? Onko elämäsi ollut synkkää: takoitan, että oletko joutunut kokemaan konkreettiseti ikäviä asioita, jos ihan helvetissä elät.
Kyllä helvetti ei ole sittenkään maan päällä. Uskon että sinulla on kyllä erittäin paha olla ja se huokuu kirjoituksestasi. Kirjoitat muuten taitavasti.

Voih! Niin ikävää lukea tällaista. Itse olin vakavasti masentunut kuutisen vuotta. Helpotuksen sain Cipralex-lääkkeellä sitä vuoden päivät syötyäni. Elämä hymyilee taas, vaikka en siihen aiemmin uskonutkaan. Toivon Sinulle kaikkea hyvää, ja jaksamista. Ja vaikket itse jaksaisikaan uskoa, minä uskon puolestasi, että vielä joskus Sinullakin helpottaa.

Seuraavaa älä lue, jos uskonto ahdistaa.

Haluan vain sanoa, että Jumala saattaa "antaa" ihmiselle masennuskauden, jotta hän joutuisi miettimään elämää, ja etenkin kuoleman jälkeistä elämää. Hän haluaa laittaa ihmisen ajattelemaan. Joten mietippä sitä! Ehkä oikean uskon etsiminen ja parannuksen tekeminen auttaisi sinua.

Itse vihaan myös kesää, kaikki paska kaatuu niskaan silloin, on liijan kuuma, liian valoisaa, en saa unta.
Kieron yö toisensa jälkeen sängyssä ja alan pelätä nukkumista.
PElko kasvaa iltaa kohti, kohta pitää taas mennä maata, ei siitä mitään tuu ku ei vaan uni tuu.. päivisin väsyttää niin vitusti että en pysy pystyssä, mutta siltikään ei vaan uni tuu..
Tuota jatkuu aina niin pitkään että meinaa väkisin leikata pää kiinni, ennenkuin sitte vahingossa nukahdan sohvalle. Olen miehelle sanonut että jos nukahdan sohvalle, älä missän nimessä herätä.
VAikka nyt olen nukkunut kiitos pimennysverhojen, tuulettimien ja silmälappujen ansiosta melkein ihan hyvin.. nii siltikin väsyttää päivisin ihan helvetisti ja menen aina pariksi tunniksi nukkumaan,.
Illalla herään ja sitte taas kohta uudestaan maata..
Elämä on yhtä nukkumista kun en vain pysy hereellä tai sitte valvon viikon putkeen..

Eipä ole ihme kaiken tuollaisen jälkeen, että ihminen haluaa käpertyä kasaan ja piiloutua kuin luolaihminen. Voi tuntua siltä, että vanhemmat eivät välitä ja on ihan sama missä olet, mutta heiltäkin on vienyt voimat tuo työpaikkapainostus ja kun hermot on kireällä niin riitaa tulee.
Kyllähän nukkuminen on tärkeää aivojen toiminnalle. Jospa sinäkin nuori kokeilisit yöksi tuota ikkunoiden pimennystä. Saattaahan sinullakin olla lisänä unettomuuteen, että aivot reagoivat valoon sotkien unirytmin ja hyvänä lisänä on nuo ikävät kokemukset.
Hyvä että saat terapiaa. Ei lääkkeet ole ratkaisu vaikka on hyvä apu että pysyt koossa.
On mahdollista, että pikkuhiljaa alkaa luottamus ja usko parempaan maailmaan ja olemassaoloon rakentua sinunkin kohdallasi. Voisi olla hyvä välillä lukea jotian kaunista ja positiivista kirjallisuutta. Netissä helposti ruokkii itseään vain niillä synkillä mielikuvilla,

Blackandwhitelle:
Kiitos sanoista, loppua en lukenut. Menetin uskoni aikoja sitten.

Taatulille: Juuri tuollaista oli minulla vuosi sitten, sitten oli parempi jakso, mutta taas alkaa mennä huonompaan. Valvon yhä myöhempään ja varmaan menee kohta taas aamuun niinkuin ennen. Olohuoneeni toinen ikkuna on pimennetty mutta keittiöstä tulee valoa. Nukun olohuoneessa.

rakkautta pimeyteen:lle:
Vanhempani ovat olleet erittäin ymmärtäväisiä ja ovat tukeneet myöhemmin. Silloin aikoinaan olivat vain niin keskittyneitä omiin ongelmiin ymmärrättävistä syistä.
Terapia oli ja meni. Ei sitä saanut kuin muutaman vuoden. Nyt olen omillani, työkyvyttömyyseläkkeellä. Mtk-lääkärit päättivät etteivät pysty tekemään muuta krooniselle masennukselleni. Olet ihan oikeassa ettei netti auta, mutta se on ainut keino pitää edes jotain yhteyttä ihmisiin.

Kiitos kaikille että jaksoitte vastata.

Lääkkeet on paskaa, ne vain pahentaa tilannetta joten ei niitä kannata syödä. Myös uskonta on paskaa. Tämä masennus ja mielenterveysongelmat on yleensä paratumaton sairaus josta harva paranee. Jos joku sattuu parantumaan niin ei se ole lääkkeiden, terapeuttien eikä uskonnon ansiota.

Näilläkin palstoilla usein kirjoittelevien feikkaajien joukossa, olet ketjun
aloittaja ainakin aito, oma itsesi. Samantyylisiä mietteitä itsellänikin usein,
jos tämän maailman ja elämän kokee synkkänä, parempi kai se on myöskin
tuoda se julki, kuin alkaa esittää jotakin tekopirteää, keinotekoinen
tekohymyirvistys naamalla olevaa hypersosiaalista veuhaketta.

Ilmottaudun unettomien- ja masentuneidenkerhoon. Ikävää, että ap sulla sama ongelma. Koulukiusatuksi tuleminen on muuten kamalaa ja niin väärin! En tiedä mitä kaikkea olet elämäsi varrella kokenut, mutta jo koulukiusatuksi tuleminen vaikuttaa varmasti siihen kuinka osan ihmisistä kokee. Kurjaa, ettet voi luottaa edes läheisiisi. En itsekään,koska tehneet aika ikäviäkin temppuja.

Pimennysverhot ovat hyvä keksintö, omastakin kämpästä löytyy, mutta masentuneena on yleensä vaikea saada rytmitettyä vuorokauttaan ja pitäisi jaksaa päivällä touhuta niin, että uni tulee sitten illalla paremmin. Sosiaaliset suhteet ovat unettomuuden kannaltakin tärkeitä. Toissa keväänä sain paniikkikohtauksia. Mulla oli silloin vielä pari kaveria ja he kutsuivat juttelemaan luokseen, kun kerroin paniikkikohtauksistani. Nukuin seuraavana yönä lähes 8 tuntia, mikä on ollut todella harvinaista herkkua aikuisena. Nyt sitten taas kelaillaan yksin ja valvotaan. Pientä apua yritän saada melatoniinista ja Opamoxia siihen lisäksi väliaikaisesti. Silti heräilen kesken unien.

Teatteriroolien vetämiseenhän osa porukasta sortuu. He saattavat antaa ihmisille onnellisen kuvan itsestään, vaikka sisällä sielussaan tekevät kuolemaa. Tein joskus nuorena sen virheen, että kerroin haluavani kuolla. Töksäytettiin törkeästi, että mun pitää tukkia suuni. Olen taas siinä tilanteessa, että mietin omia hautajaisiani. Veikatkaapa avaudunko pahasta olostani kyseisille ihmisille!! Joidenkin hymy on aitoa, hymyilevät sydämensä kyllyydestä. Noh, miksipä ei, koska elävät hyvin erilaista elämää, niistä taakoistaan huolimatta, joita meillä jokaisella on joitakin.

Onhan netistä se hyöty, että löytyy kohtalotovereita, mutta nämä ovat vain sanoja tietokoneen ruudulla. Itseä ne eivät enää lämmitä. Toivottelen jakselemisia silti aloittajalle. Meitä on samassa veneessä monta. Myrskyävällä merellä seilataan, ilman kompassia. Tuleeko tyyni, kaunis sää koskaan? Kuinka kauan tätä vielä jaksaa? No, ei anneta periksi. Pysyyhän tää paatti vielä pinnalla.

Tuntuu vähän omituiselta tuo aloitus haluaako edes parantua on kaikenlaista terapiaa olemassa.Maailmassa on paljon positiivisia asioita jos hauaa ottaa vastaan.

Olen kokenut loppuunpalamisen ja masennuksen myös synnytyksen jälkeisen.Elin monta vuotta kuin mustassa säkissä halusin kuolla. Sitten eräänä päivänä näin valoa ja selvisin elämään.Kiitos lääketieteelle ja nelijalkaiselle ystävälleni (koira)

Minua väsyttää talvisin pimeys mutta kesäisin kai tuo valo on osasyyllinen ettei saa nukuttua.

En ole saanut apua masennuslääkkeistä. Stellaa otan joskus että saa edes pari yötä viikossa nukuttua. Psykoterapia on vasta aluillaan ja kesälomien vuoksi ollut tosi vähissä.

Paras apu minulle on ohjattu liikunta. Siitä tulee hyvä olo ja siihen pystyn keskittymään, on helpottavaa kun saa vaan kuunnella opettajaa ja tehdä ohjeiden mukaan. Mutta tunnin jälkeen kurjuus alkaa taas. Yritän uuvuttaa itseäni liikunnalla ja fyysisellä työllä jotta saisin unen. (talvella olin niin uupunut että en pystynyt mitään fyysistä tekemään, nyt on toisin). Ja siinä mielessä fyysise hommat auttaa että saankin unen usein tosi makeasti(otan myös melatoniinia, en stellan kans samana iltana). Mutta sittenpä herään parin tunnin päästä.

Esim. viime yön unet klo 23-01 ja 06-09. Aamuyöllä uni vaan katkesi ja lueskelin kirjaa. liikuntojen jälkeen olinkin niin uupunut että nukuin 17-19. Mitään en saanut aikaiseksi muuta kuin liikunnat ja tiskaus. En tiedä miten pystyn palaamaan lomalta töihin näillä unilla. Päivät on hirveitä. Ja yöt ovat kuin pitkiä päiviä, kuten Marilyn Monroe sanoi.

Saapa nähdä saako tänä yönä ollenkaan unta. Minulla on paksuja mustia verhoja makuuhuoneen ikkunassa, mutta valoa kuitenkin tulee muista huoneista. On kyllä musta mieli tänään. En ymmärrä miksi, elämä on kuitenkin ihan hyvin eli on ruokaa, katto pään päällä, läheiset terveitä. Työtäkin olisi jos en työkykyäni menetä.

Täälläkin yksi vähäuninen.Olen eläkkeellä ja syrjäytynyt huonojen unien vuoksi täysin.Täysin unetonta yötä seuraava päivä on aina ihan hirveä.
Mulla meni 2 masennuslääkettä, jotka lopetin vähän aikaa sitten.Kokeilen, millaista nukkuminen on ilman niitä.Olen aika varma, että alan masentua pahemmin, mutta tämä on väliaikainen ratkaisu.Pyydän lekurilta uudet lääkket, että saisin nukuttua.Sitten ehkä muukin elämä normalisoitiuisi.
Paljon voimia kaikille unettomille.