Katsoitteko

Katsoitteko 1.9 ykköseltä tositapahtumien pohjalta tehtyä elokuvaa "Lopullinen ratkaisu". Siinä Saksan johto kokoontui päättämään juutalaisten kaasutuksesta. Ensin kansanmurhasta puhuttiin eri nimillä, kuten sterilointi, evakuointi jne., mutta sitten alettiin puhua asian oikealla nimellä eli tappamisella kaasulla. Päätettiin tehokkaista isoista kaasukammioista, joissa saadaan kaikki maailman juutalaiset tuhottua maan päältä nopeasti.
Kun tuota kokousta katsoi, tuli mieleen, että voiko olla joukko aikuisia miehiä: lakimiehiä, sotilasjohtoa ja poliittista johtoa todellakin noin idiootteja. Hirviöitä. Mutta kyllä voi.
Ihminen on pohjimmiltaan paha ja vihaa Jumalaa ja kaikkea Jumalaan liittyvää, niin myös Jumalan valittua kansaa eli juutalaisia sekä uudestisyntyneitä kristittyjä.
13823
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

ja järkyttyneenä seurasin keskustelun kulkua.Käsittämätöntä, miten pahat voimat saavat ihmisen haltuunsa. Lopussa oli selvitys kuinka näille herrakansan uhoojille kävi. Tästä meidän pitäisi oppia, mutta kuinka on? Vielä näitä herrakansan aatteiden kannattajia riitää, eikä mitään ole opittu. Jumalalla on kuitenkin aina viimeinen sana. Siispä rukoillaan herjaajien puolesta.

Äänestä
  • voi olla ilman rukoilua ja uskoakin, kukin omalla tavallamme. Pääasia että nähdään se toinen ihminen -samanarvoinen -kaikissa muissa, olipa kansallisuus, uskonto tai ihonväristä mikä hyvänsä.

    Äänestä

  • rasismia vastaan kirjoitti:

    voi olla ilman rukoilua ja uskoakin, kukin omalla tavallamme. Pääasia että nähdään se toinen ihminen -samanarvoinen -kaikissa muissa, olipa kansallisuus, uskonto tai ihonväristä mikä hyvänsä.

    ... että rukousta ei edes tarvita tai se on jopa pahaksi????

    Eikö sinussa ole jäljellä ihmistä, joka hädässään kääntyisi Jumalan puoleen?

    Jos joku toinen sen tekee, miten aiot estää sen?

    Vai sallitko, että joku toinen sen tekee, vaikka sinä itse et sitä teekään?

    Äänestä

  • Shalom1 kirjoitti:

    niin uskomisen kuin sen ettei usko. Johan sanoin: kukin tavallaan.
    Omituinen kysymys kaikenkaikkiaan. Täällä ei näköjään voi kirjoittaa mitään ilman riidan haastajia. Yritetään pysyä nyt edes aiheessa joka on juutalaisuus eikä toinen toisten kimppuun käyminen.

    ... oli sitä riidan haastamista?

    Jos viittaan sanallakaan hengellisiin asioihin, joku suuttuu!

    Sekö siis on riidan haastamista sinun mielestäsi, että kirjoittaa Jumalasta, Jumalan armosta ja rukouksesta?

    Äänestä

  • rasismia vastaan kirjoitti:

    voi olla ilman rukoilua ja uskoakin, kukin omalla tavallamme. Pääasia että nähdään se toinen ihminen -samanarvoinen -kaikissa muissa, olipa kansallisuus, uskonto tai ihonväristä mikä hyvänsä.

    olen täysin samaa mieltä. Ja ihmettelen samoin sitä, että juutalaisuudesta on niin vaikea keskustella täällä ilman jonkin sortin rukousta tai rienaa. Miksei juutalaisuutta voida tarkastella sen itsensä kautta, eikä aina jonkin suuremman pahan tai hyvän ilmoituksen tuojana?

    Äänestä

  • sieppo kirjoitti:

    ei todella voi keskustella, jokainen yrityskin päättyy jonkin sortin purkaukseen , rasistiseen tai kristilliseen. Itse otsikon aihe ei tänne mitä ilmeisimmin mahdu, kumpikaan ääripäistä ei sitä salli.

    Äänestä

Näkyyhän se meidän suomalaisten käyttäytymisessä tuo ihmisen pahuus nykyäänkin. Ensin oltiin niin suvaitsevaisia Neuvostoliitolle ja kommunismille. Siitä eivät suomalaiset tehneet parannusta, vaan se loppui vasta, kun Neuvostoliitto ja kommunismi koki tuhonsa.
Nyt ihaillaan "palestiinalaisia", jotka eivät ole mitään muuta kuin arabeja, jotka muuttivat Israeliin tukahduttamaan juutalaisten maahansa asuttamista. Sitä ennen Israelissa asui kaiket ajat juutalaisia ja jonkin verran arabeja. Nyt suomalaiset haluaisivat palauttaa Israelin noille libyalaisille, saudi-arabialaisille, jordanialaisille, egyptiläisille, libanonilaisille, algerialaisille, libyalaisille jne.
Juutalaisia pidetään pahoina, kun palasivat joukolla maahan, jossa heitä on asunut Aabrahamista alkaen. Suomalaisten pitää aina joukolla vastustaa oikeutta ja totuutta ja olla valheen ja väärän puolella, siinä on suomalaisten pahuus ja synti. Mutta kuten hajosi Neuvostoliitta ja kommunismi niin hajoaa tuo arabien joukko ja juutalaiset muuttavat kaikki Israeliin ja asuvat siellä kenenkään häiritsemättä, näin Raamattu lupaa.

Äänestä
  • Onhan se raamattu luvannut kaikenlaista muutakin mutta mikään lupaus ei ole toteutunut. (sitä paitsi jumala ei ole täysin hyvä)

    Äänestä

No minkä takia se jumala ei pelastanut näitä uudelleen syntyneitä kristittyjä kun ne sinne kaasukammioihin pistettiin. ?

Äänestä

_________________________________________________
Kun tuota kokousta katsoi, tuli mieleen, että voiko olla joukko aikuisia miehiä: lakimiehiä, sotilasjohtoa ja poliittista johtoa todellakin noin idiootteja. Hirviöitä. Mutta kyllä voi.
_________________________________________________

Saa nähdä minkälaisia dokumentteja näytetään 50:nen vuoden päästä, ja mistä kokouksista.
Amerikkalaisten suunnitelmista tuhota muutama valtio (Libya, Irak, Iran, Pohjois-Korea...etc.)
Israelin valtion johto suunnittelemassa Palestiinalaisten ja muutaman muun valtion tuhoamista, Kiina miettimässä Taiwanin hävittämistä.....mielenkiintoinen lista, ja historiahan on voittajien kirjoitamaa ja hyväksymää.

Äänestä
  • USA ja Libya ovat jo hyvissä väleissä ja Gaddafikin lopettanut valloitusretkensä ja epämääräisten terroriryhmien tukemisen siellä sun täällä. Tsad saa olla vastedes rauhassa, samoin lentokoneet Skotlannin yllä ja berliiniläiset yökerhotkin.
    Pohjois-Koreaa ei kukaan suunnittele tuhota eikä tuhoamista juuri olisikaan: endeeminen diktaattoridynastia on pitänyt huolen maan perinpohjaisesta köyhdyttämisestä ja miljoonien kansalaisten nälkään tappamisesta. Muun maailman avusta suurin osa on mennyt armeijalle ja diktaattoriperheen ylelliseen elämään.

    Irakissa USA Bush teki virheen, mutta ei sinnekään Irakia tuhoamaan menty.
    Palestiinan valtiota ei vielä ole , tulee kyllä olemaan ja nimenomaan koska asia riippuu Israelista eikä enää ympäröivistä arabivaltiosta kuten 1948-67.
    Kiina pitää Taiwania maansa osana ja siihen liitettävänä -ei suinkaan tuhottavana kohteena.

    Euroopan juutalaiset sensijaan tuhottiin-juutalaiset olivat häviäjiä kirjoittipa historian kuka hyvänsä.

    Äänestä

  • rasismia vastaan kirjoitti:

    USA ja Libya ovat jo hyvissä väleissä ja Gaddafikin lopettanut valloitusretkensä ja epämääräisten terroriryhmien tukemisen siellä sun täällä. Tsad saa olla vastedes rauhassa, samoin lentokoneet Skotlannin yllä ja berliiniläiset yökerhotkin.
    Pohjois-Koreaa ei kukaan suunnittele tuhota eikä tuhoamista juuri olisikaan: endeeminen diktaattoridynastia on pitänyt huolen maan perinpohjaisesta köyhdyttämisestä ja miljoonien kansalaisten nälkään tappamisesta. Muun maailman avusta suurin osa on mennyt armeijalle ja diktaattoriperheen ylelliseen elämään.

    Irakissa USA Bush teki virheen, mutta ei sinnekään Irakia tuhoamaan menty.
    Palestiinan valtiota ei vielä ole , tulee kyllä olemaan ja nimenomaan koska asia riippuu Israelista eikä enää ympäröivistä arabivaltiosta kuten 1948-67.
    Kiina pitää Taiwania maansa osana ja siihen liitettävänä -ei suinkaan tuhottavana kohteena.

    Euroopan juutalaiset sensijaan tuhottiin-juutalaiset olivat häviäjiä kirjoittipa historian kuka hyvänsä.

    aivan, tilanne on tällä hetkellä tämä, mutta mikä se on esim. 10:n vuoden kuluttua. Ja jos jossain käy "iso tuuletus", ja arkistoja todella oikeasti päästään tutkimaan, mitä sieltä löytyykään. Eihän Berliinin muurinkaan pitänyt sortua, eikä Neuvostoliiton hajota. Yhtenäistä Jugoslaviaakaan ei enään ole ollut vuosiin, ja jos Sarajevon olympialaisten aikana joku olisi väittänyt että Euroopassa käydään pitkää sotaa seuraavaien 20 v:n aikana, kukaan ei olisi uskonut.
    Ajatukseni oli hypoteettinen.....mutta kaikki ei ole sitä miltä näyttää, vai onko?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Lopullisen ratkaisun kirjoitti:

Katsoitteko 1.9 ykköseltä tositapahtumien pohjalta tehtyä elokuvaa "Lopullinen ratkaisu". Siinä Saksan johto kokoontui päättämään juutalaisten kaasutuksesta. Ensin kansanmurhasta puhuttiin eri nimillä, kuten sterilointi, evakuointi jne., mutta sitten alettiin puhua asian oikealla nimellä eli tappamisella kaasulla. Päätettiin tehokkaista isoista kaasukammioista, joissa saadaan kaikki maailman juutalaiset tuhottua maan päältä nopeasti.
Kun tuota kokousta katsoi, tuli mieleen, että voiko olla joukko aikuisia miehiä: lakimiehiä, sotilasjohtoa ja poliittista johtoa todellakin noin idiootteja. Hirviöitä. Mutta kyllä voi.
Ihminen on pohjimmiltaan paha ja vihaa Jumalaa ja kaikkea Jumalaan liittyvää, niin myös Jumalan valittua kansaa eli juutalaisia sekä uudestisyntyneitä kristittyjä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu