Usko ei ole tietoa. Usko on uskoa, eli eräänlaista luottamusta siihen että se on totta.
Minua (ateistina) häiritsee se, että vaikka uskovainen myöntää uskovansa, niin kyseinen usko muuttuu keskustelun kuluessa hyvin nopeaksi tiedoksi.
Minä hyväksyn sen että uskova uskoo esim. Jumalan olemassaoloon, mutta lähes heti kun kerron että en itse usko Jumalan olemassaoloon, muuttuu uskovaisen usko tiedoksi ja ollaankin 100% varmoja siitä että Jumala on olemassa. Se on epärehellistä, eikä sellaisen henkilön kanssa voi käydä minkäänlaista keskustelua.
Kukaan ei tiedä onko Jumala olemassa vai ei.
Uskova uskoo että Jumala on olemassa, minä uskon että Jumala ei ole olemassa.
Kumpikaan ei voi todistaa kyseistä asiaa, suuntaan taikka toiseen.
Jos itse kohtaan henkilön joka kertoo uskovansa Jumalaan, kysyn yleensä häneltä miksi hän uskoo siihen jne.
Sama ei tapahdu toisinpäin. Jos minä kerron uskovalle että en usko Jumalaan, uskovaa ei kiinnosta yhtään se, miten olen tullut sellaiseen johtopäätökseen, vaan heti uskovan usko muuttuu tiedoksi ja saarna alkaa.
Sellaisen henkilön kanssa ei voi keskustella. Siinä on siinä tapauksessa kaksi monologia, eikä yksi dialogi.
Minua (ateistina) häiritsee se, että vaikka uskovainen myöntää uskovansa, niin kyseinen usko muuttuu keskustelun kuluessa hyvin nopeaksi tiedoksi.
Minä hyväksyn sen että uskova uskoo esim. Jumalan olemassaoloon, mutta lähes heti kun kerron että en itse usko Jumalan olemassaoloon, muuttuu uskovaisen usko tiedoksi ja ollaankin 100% varmoja siitä että Jumala on olemassa. Se on epärehellistä, eikä sellaisen henkilön kanssa voi käydä minkäänlaista keskustelua.
Kukaan ei tiedä onko Jumala olemassa vai ei.
Uskova uskoo että Jumala on olemassa, minä uskon että Jumala ei ole olemassa.
Kumpikaan ei voi todistaa kyseistä asiaa, suuntaan taikka toiseen.
Jos itse kohtaan henkilön joka kertoo uskovansa Jumalaan, kysyn yleensä häneltä miksi hän uskoo siihen jne.
Sama ei tapahdu toisinpäin. Jos minä kerron uskovalle että en usko Jumalaan, uskovaa ei kiinnosta yhtään se, miten olen tullut sellaiseen johtopäätökseen, vaan heti uskovan usko muuttuu tiedoksi ja saarna alkaa.
Sellaisen henkilön kanssa ei voi keskustella. Siinä on siinä tapauksessa kaksi monologia, eikä yksi dialogi.
Vastaukset 46
Vanhimmat
Uskovaiset pelkäävät keskustelua. Uskovainen osaa ainoastaan kopioida raamatusta lauseita, miettimättä sen enempää mitä ne tarkoittavat.
No mitähän sinä kopioit vastauksiksi maailmankatsomuksestasi, mitä todennäköisimmin muiden tutkimia asioita, joita pidät faktoina...sinähän olet täysin toisten ihmisten vietävissä, heidän mielipiteidensä vanki suorastaan.
Usko Jumalan olemassaoloon ja usko Jumalaan ovat kaksi eri asiaa.
Koko luomakunta, siis Jumalan teot,
ja esimerkiksi ihmisen moraalitietoisuus, siis tieto hyvästä ja pahasta.
todistavat Jumalan olemassaolosta, Jumalan käden jäljestä
ihmisessä ja koko luomakunnassa.
Mutta kun Jumalaa etsivä ihminen on saanut kohdata Jumalan,
niin usko muuttuu suhteeksi Jumalan ja ihmisen välillä,
jossa suhteessa Jumala ja uskova ihminen tuntevat toisensa.
Minulle ne eivät todista Jumalan olemassaolosta, sen enempää kuin minkään muunkaan yliluonnollisen toimijan olemassaolosta. Minulle ne todistavat siitä, että evoluutio on tehnyt (ja tekee edelleen) tehtävänsä.
Tästä löytyy myös ihan objektiivisia todisteita. On sama tekeekö ateisti vai uskova kyseiset testit, niin tulos on kummallekin sama. Tästä syystä uskon evoluutioon, enkä Jumalan luomiseen.
Hyvän ja pahan-argumentti voisi toimia hieman paremmin, jos asia oikeasti olisi niin että maailmassa olisi globaalinen yhteisymmärrys siitä mikä on oikein ja mikä väärin. Näin ei kuitenkaan ole.
Toisissa maissa on kuolemanrangaistus, toisissa ei.
Toisissa maissia suojaikä on 18, toisissa 13.
Toisissa eutanasia on sallittu, toisissa ei.
Toisten mielestä homoseksuaalisuus on moraalitonta, toisten mielestä ei.
Toisten mielestä naisia saa alistaa, toisten mielestä ei.
Toisten mielestä lapsen pitää käydä töissä, toisten miestä koulussa.
jne jne jne.
Ihmisen moraalitietoisuus on puhtaasti evoluution tulosta, eikä sillä siis ole mitään tekemistä ihmisten keksimien mielikuvitusolentojen - jumalien - kanssa.
Kristinuskon moraalinen ydin on ns. kultainen sääntö: rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Tämä sääntö on plagioitu ja myöhemmin omittu ”pakanoilta”. Kultaista sääntöä opettivat nimittäin paljon ennen ajanlaskun alkua Kungfutse (n. 550-479 e.a.a) Kiinassa, Platon (427-347 e.a.a) Kreikassa ja se oli yleisesti tunnettu myös Palestiinassa (esim. rabbi Hillel 110-10 e.a.a.).
Kristityt ovat ”moraalillaan” kiduttaneet ja tappaneet miljoonia viattomia ihmisiä ja tuhonneet satoja pakanallisina pitämiään kulttuureja. Luonnontieteiden kehitys pysähtyi yli 1000 vuodeksi valistuksen aikakauteen asti, koska sen opit olivat ristiriidassa Raamatun kanssa ja siten paholaisen aikaansaannosta.
Kristinuskon historia on kaksinaismoraalin historiaa: esim. homoutta vastaan saarnaava pappi onkin usein itse homoseksuaali jne..
JALOIMPAAN MORAALIN KUULUU MYÖS ÄLYLLINEN REHELLISYYS.
Varsinkin VT sisältää aivan liian paljon virheitä, jotta kukaan voisi uskoa sen olevan Jumalan profeetoille ilmoittamaa totuutta. Jos Jumala olisi luonut hyönteiset, hän varmaan tietäisi, että niillä on 6 eikä 4 jalkaa. Jänis ei märehdi, linnut eivät syö ruohoa, eivätkä käärmeet maan tomua. Aurinko ei kierrä maata, eikä maa ole pannukakku. Noitia, jättiläisiä ja metsänpeikkoja ei ole koskaan elänyt. Ajattelu ei tapahdu sydämessä, sielu ei majaile veressä, eivätkä sairaudet johdu riivaajahengistä.
Jos uskoo näihin ja tuhansiin vastaaviin valheisiin, ei moraalikaan siis voi olla kovin kestävällä pohjalla.
Niin. Me voimme keskustella siitä, ja olla eri mieltä tai samaa mieltä siitä,
todistaako luomakunta ja ihmisen moraalitietoisuus Jumalan olemassaolosta.
Mutta usko Jumalan olemassaoloon ja usko Jumalaan ovat kaksi eri asiaa.
Sinä jätit nyt kokonaan kommentoimatta sen osion viestissäni,
jossa kerroin uskonsuhteesta Jumalaan. Herättikö se sinussa ajatuksia?
"Mutta kun Jumalaa etsivä ihminen on saanut kohdata Jumalan,
niin usko muuttuu suhteeksi Jumalan ja ihmisen välillä,
jossa suhteessa Jumala ja uskova ihminen tuntevat toisensa."
Subjektiivista kokemusta on aina vaikea kommentoida.
Tässä järjestys on kuitenkin sama kuin mistä kirjoitin toiselle, eli:
Jos on ensin kysymys ja sen jälkeen katsotaan mihin todisteet vievät, niin ne eivät vie koskaan Jumalaan. Jumalan pitää aina "keksiä".
Jos on siis ensin vastaus, eli Jumala ja etsit Jumalaa, en pidä sitä ihmeellisenä että "löydät" Jumalan.
Näinhän tapahtuu kaikissa uskonnoissa.
Näin tapahtuu myös UFO-tutkijoilla. Jos etsii UFO:ja, löytää UFO:ja :)
Kun kirjoitat että Jumala tuntee sinut, en usko että keksit sellaista vastausta kysymykseeni "mistä tiedät?", että alkaisin uskoa Jumalaan.
Tästä syystä en halua sen enempää kommentoida kokemustasi. Se on subjektiivinen kokemus joka ei valitettavasti vakuuta minua. Kokemuksisi on varmasti oikea ja aito, mutta en usko että siihen liittyy mitään yliluonnollista. Tällaisia ajatuksia se herätti, kun kerran kysyit :)
Ymmärsitkö kuitenkin tuon eron?
On eri asia uskoa Jumalan olemassaoloon,
kuin elää uskonsuhteessa Hänen kanssaan.
Jos minä kertoisin sinulle hyvästä ystävästäni,
niin sinä voisit uskoa, että puhun totta.
Mutta voisit yhtä hyvin epäillä, onko tuota ystävää olemassakaan.
Mutta jos veisin sinut tuon ystävän luokse,
ja te tulisitte tuntemaan toisenne,
niin et sinä enää voisi epäillä, etteikö häntä ole olemassakaan.
Luulen kyllä ymmärtäväni eron, mutta mielestäni toinen ei voi olla ilman toista.
Tai toki voi uskoa Jumalan olemassaoloon ja olla välittämättä siitä, mutta tuskin toisin päin.
Koko usko ja Raamattu kuitenkin perustuu siihen, että Jumala on olemassa.
Otan yhden esimerkin.
Sokrateksella on ollut hyvin suuri vaikutus filosofiaan ja ajatteluun ylipäänsä.
Sokrateksen olemassaolosta ei kuitenkaan löydy konkreettisia todisteita vaan hän esiintyy ainoastaan Platonin teksteissä. Saattaa siis olla että Sokrates oli Platonin alter ego.
Sokrateksen ja Jeesuksen ero on kuitenkin siinä, että sillä ei ole juurikaan merkitystä Sokrateksen oppien ja ajattelun kannalta, oliko hän oikeasti olemassa vai ei. Ajatukset ja filosofia on tärkeämpää kuin se, kuka ne loppujen lopuksi kirjoitti.
Raamattu eroaa siis siten, että jos Jumala ei ole olemassa ja Jeesus olikin pelkkä ihminen (saarnaaja, filosofi tms.) niin se vie pohjan koko Raamatusta ja kristinuskosta.
Tästä syystä uskossa eläminen vaatii sen, että uskoo myös Jumalan olemassaoloon.
Ystävä-vertaus oli ihan mielenkiintoinen, mutta turhan pelkistetty.
Jos joku osaisi esitellä Jumalan yhtä konkreettisesti ja objektiivisesti kuin todistaa ystävän olemassaolon, luulen että tätä keskustelua ei tarvitsisi edes käydä :)
> Jos joku osaisi esitellä
Niin. Miten voimme kohdata Jeesuksen. Miten löydämme Hänet.
Se voi tapahtua esimerkiksi niiden ihmisten avulla,
jotka jo ovat Hänet löytäneet.
Filippus kertoi Natanaelille:
"Me olemme löytäneet sen,
josta Mooses laissa ja profeetat ovat kirjoittaneet,
Jeesuksen, Joosefin pojan, Nasaretista." (Joh 1:45)
Natanael oli epäilijä, mutta myös etsijä.
Niinpä Filippuksen oli helppo saada Natanael liikkeelle:
"Tule ja katso!"
Kun Jeesus ja Natanael kohtasivat toisensa,
tuli Natanael yhdestä Jeesuksen lauseesta vakuuttuneeksi siitä,
että Jeesus todellakin on Israelin Kuningas.
Jos lähdet liikkeelle etsien Jeesusta, löydät Hänet varmasti.
Sinä saat kohdata Hänet.
Tavalla tai toisella Jeesus ilmaisee Itsensä sinulle
niin että tiedät: Hän se on.
Usein tuo tapahtuu hengellisessä tilaisuudessa,
jossa meille on julistettu Jeesusta Kristusta,
jossa meidän silmiemme eteen on kuvattu
Jeesus Kristus ristiinnaulittuna,
Jumalan Karitsa teurastettuna minun syntieni tähden.
Siellä missä kaksi tahi kolme on koolla Jeesuksen nimessä,
Hän itse on läsnä heidän keskuudessaan.
Siellä Hänet voidaan kohdata.
Samalla tavalla mikä tahansa hurmoshenkinen julistus saattaa otolliseen maaperään tehota.
Mitään hurmosta ei tarvita Jeesuksen kohtaamiseen.
Mutta kun Pyhä Henki kolkuttaa sydämen ovella,
niin sen kyllä sitten itse tietää, että näin nyt on.
Jeesus sanoi:
"Minä seison ovella ja kolkutan.
Jos joku kuulee Minun ääneni ja avaa oven,
Minä tulen sisälle hänen luokseen
ja aterioin hänen kanssaan
ja hän Minun kanssani." (Ilm 3:20)
Luulenpa, että tämä on aikalailla henkilöstä kiinni. Toiset ihmsiet ovat niin tohkeissaan, että eivät malta kuunnella toista. Uskoisin, että ateisteissakin on menenlaista kulkijaa. Tietenkin olisi ihanteellista, että uskovat kykenisi kohtaamaan toisen oikeasti.
Ihmiset on aika epätäydellisiä.
Itse en jaksa väitellä väittelyn vuoksi kenenkään kanssa, mutta jos tarjolla on kiinnostava keskustelu niin en koe ateismia niin vaikeana asiana, etten voisi kuulla miksi joku on ateisti. Ateisteja on aikapaljon joten ehkä moni on kuullut näitä perusteluja paljon. Toisaalta jokaisen ihmsien tarina on oma ja minua kiinnostaa ainakin ihmisen oma tarina, en jaksa mitään paasausta oli aihepiiri mikä tahansa.
Totta. Kuunteleminen on usein vaikeampaa kuin puhuminen, oli sitten uskova, ateisti tai mikä tahansa.
Uskovat usein puhuvat siitä, mikä todistaa Jumalan puolesta.
Nämä todisteet eivät kuitenkaan ole syitä siihen miksi uskova uskoo.
Tämän huomaa jos siitä, että usko ei katoa vaikka löytyisi joku joka kuomoaisi kyseisen "todisteen".
Usko tulee kuulemisesta ja kuuleminen Jumalan sanan eli Raamatun kautta.
Raamatun Kirjoitukset ovat Isä Jumalan toimesta ennakolta ihmiskunnalle ilmoitettua tietoa. Tieto hänen omasta olemassaolostaan on Kirjoitettu Isä Jumalan valitsemien todistajien kautta kirjoiksi; jotka on sitten myöhemmässä vaiheessa koottu yhdeksi kirjaksi.
Ja koska siis usko tulee Raamatun Kirjoituksissa olevan tiedon kautta, niin sen vuoksi Raamatun Kirjoituksia siteerataan uskovien keskuudessa, sillä uskoa ei synny omin voimin.
Isä Jumala vahvistaa uskovaisen uskon henkilökohtaisesti Pyhän Hengen voimavaikutuksen kautta, jonka uskovat kokevat elämässään eri tavoin.
Jotkut kokevat Pyhän Hengen kosketuksen tunneperäisesti, toiset vastaavasti saavat Pyhän Hengen kautta vahvistuksen uskolleen ilman tunneperäistä kokemusta esim. eri kieliläpuhumisen tai jonkun muun armolahjan ilmenemisen seurauksena.
Kerrot tuossa kolmannessa kappaleessa, että kukaan ei tiedä onko Jumala olemassa; ja että uskova uskoo Jumalan olemassaoloon, mutta itse ateistina et usko siihen.
Millä siis perustelet omalla kohdallasi sen, ettei Jumalaa ole olemassa?
"Millä siis perustelet omalla kohdallasi sen, ettei Jumalaa ole olemassa?"
Vastaus on hyvin yksinkertainen:
Minulla ei ole pienintäkään syytä uskoa Jumalan olemassaoloon.
En näe luonnossa mitään mikä viittaisi Jumalan olemassaoloon, enkä näe raamatussa mitään sellaista joka olisi mitään sen ihmeellisempää kuin mikä tahansa "pyhä kirja".
Luonnontieteissä löytyy paljon mihin emme tiedä vastausta, mutta se ei ole minusta ollenkaan ihmeellistä ja silloin sanomme rehellisesti "emme tiedä".
Ihmisen tieto ei ole mikään mittari sille, että kaikki se mitä ihminen ei voi selittää, selitetään Jumalalla. Tästä syystä argumentit kuten "emme tiedä miten eloton muuttui elottomaksi", ei ole minulle argumentti Jumalan puolesta, vaan siitä, että pitää jatkaa tutkimista.
Minun maailmankuvani on sellainen, että minulla on ensin kysymys ja vasta sitten vastaus. Uskovaisen maailmankuva taas on (ainakin useimmiten) sellainen, että vastaus on jo valmiiksi Jumala, eikä muita vaihtoehtoja ole.
Jos on ensin kysymys ja sen jälkeen katsotaan mihin todisteet vievät, niin ne eivät vie koskaan Jumalaan. Jumalan pitää aina "keksiä".
Monien uskovien kohdalla kysymyksiin tuleva vastaus: 'vain Jumala, eikä muita vaihtoehtoja', johtuu tästä tosiasiasta, että uskovat eivät monastikaan uskalla edes kyseenalaistaa uskonasioissa mahdollista Jumalalta tullutta vastausta 'muualta', kuin Jumalalta tulleeksi.
Siltikään ei uskalleta kyseenalaista, vaikka Isä Jumala itse kehoittaa tutkimaan henget ja profetiat, ovatko ne Jumalasta.
Ja kun oppi on mainitun kaltainen, sellaiset uskovat eivät kykene keskustelemaan kenenkään, ja varsinkaan ateistin kanssa asioista ihmisten tavalla tavalla jalat maanpäällä pysyen, vaan kaiken hengellistäen.
Heips... Kiire asioille joten vastailen nopeasti. Mielenkiintoiseen aloitukseesi. :)
Kun puhutaan kristillisestä uskosta, on kyse jostakin enemmästä kuin "uskomisesta" johonkin. Vertauskuvaa käyttäen. Seisomme oven edessä ja kuulemme sen takaa ääntä. Joidenkin mielestä oven takana ei ole mitään eikä sieltä voi kuulua mitään. Uskovainen on kuitenkin ollut kuulevinaan jotain ja on ryhtynyt ottamaan asiasta selvää. Sen perusteella hän uskoo että oven takana on jotain.
Tältä pohjalta kyse saattaisi olla vain uskomisesta, mutta Uuden testamentin sanomaan perehtyvälle uskon määritelmä on laajempi. Se ei ole vain uskomista johonkin vaan on suhde Häneen johon uskotaan. Se on sisimmän tila...
Tästä luonnollisesti seuraa, että uskova suhtautuu Jumalan yhteydessä saamiinsa kokemuksiin syvemmin kuin pelkkinä uskomuksina.
Kyse ei ole ainoastaan siitä että seisotaan oven takana ja jotkut sitten uskoo, että siellä on jotain (teisti) ja jotkut että ei ole (ateisti). Kyse on suhteesta elävään, vaikuttavaan persoonaan, joka yhdistään tämän- ja tuonpuolisen.
En tietenkään voi todistaa että "oven takana" oleva "todellisuus" sieltä kantautuvine "viesteineen" on jotakin muuta(kin) kuin pääni sisäistä todellisuutta... Onko kyseessä sielullinen tila, kenties aivosähkötoiminnan häiriö, jonka tuotoksen projisoin itseni ulkopuolelle, kuvitellen olevani yhteydessä minusta riippumattomaan Jumalaan vaikka "Jumala" on vain minussa tapahtuva kokemus, tunnetila, jolle itse annan uskonnollisen sanaston mukaisen merkityssisällön... Tässä mennään uskon alueille. Uskon olevani yhteydessä Jumalaan.
Pohjimmiltaan kyse siis on enemmästä kuin uskomuksista. On luonnollista että kokemusperäiseen aineistoon suhtaudutaan vakavasti. Näkyvästä maailmasta saadaan tietoa fyysisin aistein. Jumalan sana vakuuttaa ja uskovien kokemus yhtäpitävästi Raamatun ilmoituksen kanssa on, että ihmisessä on myös ulottuvuus jota nimitetään "hengeksi" ja joka ennen uskoontuloa (kun minulla vielä ei ole yhteyttä Jumalaan) on "kuolleessa" tilassa. Vaatimus, että Jumala pitäisi kokea ruumiillisesti ja sielullisesti ja että Hänet pitäisi todistaa näkyvän maailman tieteellisin instrumentein on yhtä mieletön kuin vaatia, että alkeishiukkaset pitäisi näyttää todeksi stetoskoopilla - sorry alkeellinen vertaus. Stetoskooppi on tarkoitettu omaan tehtäväänsä.
Jumalaa voidaan kokea myös ruumiin ja tunne-elämän tasolla, erityisesti vaikutustensa eli niiden seurausten kautta mitä uskoontulolla ja jumalayhteydellä on, mutta ensisijaisesti kyse on hengen alueella tapahtuvasta elämästä.
Edelleenkään en voi osoittaa että hengelliset kokemukset (jotka opin erottamaan sielullisista, tunteellisista kokemuksista niin etten sekoita Pyhän Hengen ohjausta omiin toiveisiin ja impulsseihini) todella ovat Jumalasta. Olisi kuitenkin luonnotonta suhtautua niihin vain uskomuksina: minä nyt vain satun uskottelemaan itselleni että näiden kokemusten takana on Jumala, mutta voihan se olla jotain muutakin.
Terve itsekriittisyys on eri asia kuin sairaalloinen, neuroottinen itsensä ja kokemustensa epäily, varsinkin asioissa, joissa Jumala on tehnyt itsensä tiettäväksi...
En vaadi että ateistin pitää uskoa niin kuin minä uskon. Mutta tiedän, että Jumala kykenee hänetkin vakuuttamaan niin, ettei usko sitten ole vain uskomuksen (Jumalaa ei ole) vaihtumista toiseen (Jumala on), vaan on yhteyttä Häneen, johon uskotaan. Jos tiedän-sana tässä tuntuu sinusta loukkaavalta tai ärsyttävältä, voit hyvin korvata sen "olen henkilökohtaisesti vakuuttunut, että Jumala kykenee" tai "uskon tietäväni, että Jumala kykenee".
>Sama ei tapahdu toisinpäin. Jos minä kerron uskovalle että en usko Jumalaan, uskovaa ei kiinnosta yhtään se, miten olen tullut sellaiseen johtopäätökseen, vaan heti uskovan usko muuttuu tiedoksi ja saarna alkaa. Sellaisen henkilön kanssa ei voi keskustella. Siinä on siinä tapauksessa kaksi monologia, eikä yksi dialogi.<
Tämä on hyvä pointti. Pitäisi olla kiinnostunut ihmisestä. Itse olen käynyt moniakin hyviä keskusteluja ateistien kanssa, joilta käännytysinto (kyllä vain, ateisteillakin on käännytysintoa) ei ole estänyt kohtaamistani ihmisenä. On tullut tunne että tuolle henkilölle en ole vain käännytysobjekti. Samoin ei ateisti minulle ole vain "päänahka" jota yrittäisin metsästää, eli käännytysobjekti. Ei kenellekään uskovalle. Ainakaan hänen ei pitäisi olla!
Totta kai toivon että koet pelastuksen, löydät Jumalan rakkauden, koska se on Hänen toiveensa, mutta yhtä kaikki olet minulle arvokas lähimmäinen, uskot tai et. Ei siis pidä yleistää. Samaa taitamattomuutta ja piittaamattomuutta on (mielestäni vähintäänkin yhtä paljon) ateistien taholla. Kuitenkin on myös asiallisia ja keskusteluun kykeneviä, avoimia ja jopa itsekriittisia ateisteja. Kyllä ne saarnat sielläkin puolella on kovin herkässä mutta keskustelu on siis mahdollista.
Olet kyllä nopea kirjoittaja jos tulee tuollainen määrä tekstiä kun on kiire :)
Kiitos hyvistä ajatuksista.
Sinä olet erehtynyt ja pahemman kerran.
Uskovan ihmisen usko ei ole sitä, että uskooko hän Jumalan olemassaoloon.
Uskova ihminen tietää, että Jumala on.
Uskovan ihmisen usko on uskoa Jeesukseen Kristukseen Messiaanaan, Pelastajaan ja syntiensä Sovittajana.
Raamattu sanoo, että "minä tiedän Lunastajani elävän". (Job. 19:25)
Me tiedämme, että hän, joka herätti kuolleista Herran Jeesuksen, herättääJeesuksen tullessa meidätkin ja tuo meidät eteensä yhdessä teidän kanssanne. (2. Kor. 14)
Me uskovina tiedämme siis Vapahtajamme elävän ja vaellamme täällä ajassa Hänen antamassaan uskossa, emme omassamme. Uskomme on siis luottamusta siihen, että olemme pelastettuja ja taivastiellä matkalla kotiin.
Uskovina siis tiedämme, todellakin tiedämme, Vapahtajamme elävän.
Sinä olet juuri niitä kenen kanssa ei voi keskustella. Saat siis minun puolestani tietää aivan rauhassa.
Sinä itse et siis kykene keskustelemaan kaikkien kanssa?
En kykene keskustelemaan sellaisen kanssa joka on varma, mutta ei pysty todistamaan sitä. Valitan.
Katsohan, jokainen uudestisyntynyt jumalanlapsi tietää Herransa elävän. He tietävät Jumalan olevan. Sinä voit tietysti "keskustella" niiden kanssa, jotka eivät usko. He eivät tiedä, eivätkä usko.
Katsohan, se joka ei ole Herran oma ei voi, eikä saata näitä käsittää. Vain hengellinen ihminen ymmärtää - ja tietää.
Haluaisitko keskustella kanssani jos kertoisin että TIEDÄN Sirius-tähdellä elävän älyllisiä olentoja. Sinä et voi koskaan ymmärtää tätä tietoa koska sinulla ei ole tämä yhteys heihin joka minulla on. Olen kuitenkin 100% varma että he ovat siellä, vaikka en voi sitä todistaa.
Tulisiko tästä mielestäsi mielenkiintoinen keskustelu?
Voit kaikin mokomin uskoa "siriukseesi".
Uskovalle ihmiselle on kuitenkin tärkeintä se, että hän on pelastettu, ja saanut syntinsä anteeksi Jeesuksen Golgatalla vuottaman sovintoveren tähden.
Uskovalle on etuoikeus, että hän saa rukoilla pelastumattomien puolesta, ja tietenkin myös uskovien sisarien ja veljiensä puolesta. Uskovalla on suuri ilo siitä, että hän saa olla Jeesuksen oma ja Hänen johdatuksessaan elämänsä kaikilla teillä.
Jokainen uskoontullut on saanuksi lahjasi Jumalan lähettämän Pyhän Hengen. Henki itse todistaa, että me olemme Jumalan lapsia. Eihän tällaiset asiat tietysti "aukene" uskosta osattomalle. Se on mahdotonta.
Vain hengellinen ihminen voi tutkia hengelliset, sanoo raamattukin. Kristityn usko ei ole sitä, että hän uskoo Jeesuksen niin sanottuna historiallisena henkilönä. Usko on sitä, että olemme vastaanottaneet pelastuksen Hänessä ja saaneet Hänen Pyhän Henkensä sinetiksi.
Ihan mielenkiintoistahan se on, jos elämää on muuallakin. Jumala on koko luomakunnan luonut tahtonsa mukaan. Se "tieto" ei kuitenkaan minua pelastaisi, enempää kuin sinuakaan.
Jeesuksessa Kristuksessa Isä on lahjoittanut minulle ja muille uudestisyntyneille ikuisen elämän. Ikuinen elämä on alkanut jo silloin, kun uskova on pelastunut. Ajallinen majamme puretaan itse kultakin ajallaan. Uskova kuitenkin pääsee perille, kotiin.
Jumalankieltäjille on varattu toinen paikka, senkin me tiedämme, koska raamattu näin sanoo.
Hyvä hyvä.
Siitä Sirius-tähdellä olevasta älyllisestä elämästä tulisi jo noin fiktiona asiaa ajatellen varsin mielenkiintoinen keskustelu, samoinkuin kaikesta muustakin ulkoavaruudessa mahdollisesti oelvista älyllisen elämänmuotojen mahdollisuuksista. Mutta monien uskovien kanssa se keskustelu ehkä tyssäisi mielikuvituksettomaan ajatusmaailmaan, vaikka jotkut uskovat saattavat jopa pohdiskella omassa hiljaisuudessaan mahdollisuutta elämänmuotoihin avaruuden syvyyksissä.
Mitenkähän paljon muuten skifi-elokuvien hahmot vaikuttavat ihmisten ajatusmaailmaan, kun mietiskelemme mahdollisia elämänmuotoja galaksissa, ulkopuolella oman aurinkokuntamme..
Aamen, näinhän se on,
Hyvää keskustelua pitkästä aikaa. Valitettavasti en pääse koneelleni päiviin hoten tekstit jäävät kännyllä ja Ipadilla lyhyemmiksi.
Pulma kristityille on Raamatun suhteen kahdessa tasossa. Ensimmäinen taso on se, onko Raamattu titta. Toinen taso on se, onko Jumala sellainen kuin ryhmät väittävät.Molemmissa asioissa on epäselvyyksiä.
Sanoit, että "pulma kristityille" . Kristityille nimenomaan ei ole pulmana raamatunilmoitus. Kristitylle Raamattu on totta, joka sana, alusta loppuun.
Mitä ryhmiä tarkoitat tällä, jotka väittävät jotakin Jumalasta, täss mainitsemassasi "toisessa tasossa". ?
Kristityt uskovat raamatun Jumalaan. Raamattu ilmoittaa, millainen Jumala ja Isä meillä Kristityilä on.
Ei uskovalle näissä asioissa ole kuvailemiasi "epäselvyyksiä".
Sinulle luultavasti on, ja täytyykin olla. Kuinka muuten voisi ollakaan.
Asiasta kyse puskasta.
Kristityistä OSALLA pulma on siinä, ett väitteille EI OLE todisteita. Käytännössä kaikkia uskonnon osa-alueita voidaan tutkia ja fundamentalistiset tulkinnat övat heikoilla. Jäljelle jää vain joukko subjektiivisia kokenuksia, joita koettaa jokunen loputtomiin väittää objektiivisiksi. Fanaattisuudesta huolimatta se ei onnistu. Silloin alkaa selittely..
Ateismi on ristiriitainen ajattelumalli myös loogisesti. Tosin tämäkin riippuu siitä, mitä kukin pitää loogisena.
Ateisti väittää, ettei Jumalaa ole, koska sitä ei voi todistaa (tieteellisesti). Jokainen ihminen arvioi itse, onko tuollainen väite looginen ja järkevä vai ei. Varmasti ateistin mielestä se on looginen, itse en pidä sitä loogisena sen vuoksi, että jokainen tapaamani ateisti sortuu jossain toisessa asiassa tuon logiikkansa vastaiseen ajatteluun.
Jos kohtaan ateistin, joka toimii saman logiikan mukaan kaikessa ajattelussa, olisi häntä helpompi ymmärtää, noin älyllisesti ja loogisesti.
Esimerkkejä ateistien tyypillisistä ristiriitaisuuksista. Hän sanoo, ettei Jumalaa ole, koska sitä ei voida todistaa. Kuitenkin he yleensä uskovat kehitysoppiin, vaikka sitäkään ei voida tieteellisesti todistaa. Pyydän, älkää linkittäkö niitä lukemattomia tieteellisiä julkaisuja, jotka kaikki tunnemme, tiedämmehän myös kaikki, että mikään tieteellinen aineisto ei AUKOTTOMASTI todista elämän syntyä tyhjästä (tai alkuräjähdyksen seurauksena), ei ensimmäisen elävän alkion syntyä, eikä ihmisen kehittymistä siitä vaiheittain. Kyse on tieteellisesä teoriasta, jota tiedeyhteisön enemmistö saattaa pitää todennäköisimpänä, mutta aukottomasti todistettu se ei ole. Niinpä loogisesti toimiva ateisti toteaisi, ettei hän usko kehitysoppiinkaan, vaan tunnustaisi, ettei tiedä, kuten kukaan muukaan ei tiedä, mistä tämä kaikki on tullut ja miten.
Ateisteista valtaosa uskoo nykyään myös esim. mustaan aineeseen ja energiaan, koska maailmankaikkeuden matemaattinen tarkastelu edellyttäisi sen olemassaoloa. Sitä vain ei ole voitu mitenkään tieteellisesti todistaa, joten yhtä hyvin voidaan arvella, että kyse on Jumalasta, joka pitää kaikkea koossa.
Näitä esimerkkejä löytyy vaikka kuinka paljon. Kun tarkemmin asiaa ajattelen, taidan tietää yhden kohtaamani ateistiksi julistautuneeseen, joka lopulta tunnusti ajattelevansa loogisesti ja arvelikin, että hän ehkä sittenkin lähempänä agnostikkoa, mutta ei sitäkään täysin.
Mistä tämä kaikki johtuu. Näyttää olevan niin, että vaikka ihminen ei uskoisi Jumalaan, hänelle on kestämätön se tilanne, ettei hän kykene selittämään, tietämään ja ymmärtämään kaikkea. Niinpä "ateistikin" osoittautuu yleensä aina uskovaiseksi, hän hahmottaa maailmankäsitystään monessa kohden jatkamalla tietoa uskkolla, koska kaikkea ei voida tieteen valossa todistaa.
Sitä voi jokainen pohdiskella mielessään, miksi kaikilla tuntuu olevan sisällään tarve uskoa, suuntautuu se sitten mihin tahansa, vaikka siihen, että uskoo johonkin tieteeliseen teoriaan ja haluaa suorastaan fanaattisesti todistaa sen pitävän paikkansa, vaikka palasia puuttuukin.
Ateisti ei väitä että Jumalaa ei ole. Ateisti EI USKO että Jumala on. Suuri ero.
Uskova taas väittää tietävänsä, mutta se on tottakai valhe, koska kukaan ei voi sitä varmuudella tietää.
Siinä tuli taas kymmenien rivien mittainen Aukkojen jumala-argumentti :-D
Kun vähän pääset jyvälle siitä "ateismistasi", niin tässä vähän linkkiä, jos olet riittävällä ymmärryksellä varustettu. Tekstisi perusteella siitä ei tosin tullut vakuuttuneeksi, varmaan kukaan.
http://www.suomisanakirja.fi/jumalankieltäjä
Luepa kirjoitukseni uudestaan.
En edes yritä todistaa Jumalaa tieteellisesti.
Ja kuten kirjoituksestani käy ilmi, en myöskään kiistä tieteellisiä faktoja. Muistutin vain, ettei tieteellisiä teorioita tule pitää tieteellisinä faktoina, vaikka suuret ihmisjoukot niin tekevätkin, koska heilläkin on tarve uskoa johonkin.
Käyn välillä mielelläni etenkin kasvotusten tieteellisiä keskusteluita, se on älyllisesti palkitsevaa ja mukavaa, etenkin kun kohtaa puhtaasti tieteellisiin faktoihin pohjautuvan keskustelukumppanin, joka tunnustaa epävarmoiksi asiat, joita ei voi varmuudella todistaa, siis tieteelliset teoriat.
Myös sellaisia ihmisiä kohtaa usein, joille tiede, tai pikemminkin tieteelliset teoriat edustavat fanaattista uskoa, he eivät yleensä kykene tai halua pitäytyä asia-argumenteissa, vaan toimivat kuten uskossaan heikot fanaatikot, yrittävät ohittaa vahvat argumentit "vitseillä" tai fanaattisella hyökkäyksellä vailla kunnollisia vasta-argumentteja.
Siinähän lukee juuri se mitä kirjoitin. Jumaluskon puuttumista ja käsitys jonka mukaan jumalia ei ole. Siinä lukee KÄSITYS, ei "tieto".
. Ontologisena eli olemassaoloa koskevana käsityksenä ateismi on väitelause ”jumalaa ei ole olemassa”. Ateismi ja sen vastakohta teismi ovat tällöin ainoat mahdolliset kannat: jumala on olemassa tai jumalaa ei ole
Niin, käsitys, edelleenkin.
Minulla on se käsitys että jumalia ei ole. Uskon siis että jumalia ei ole. En väitä olevani oikeassa, mutta se on mun käsitys.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Käsitys
Hmm... On aika tuttua uskovaisten toimintaa rinnastaa uskonto ja tiede tavallaan vaihtoehtoisiksi tavoiksi selittää kaikki. Se EI ole hedelmällistä. Uskonto on periaatteessa sina hävinnyt kiistat koettaessaan selittää tiedettä "nurin".
Koko pulmahan on alunperin syntynyt siitä, että teteen kehittyessä aiemmat, uskonnolle perustuneet näkemykset maailmasta ja sen toiminnasta övat osoittautuneet paikkansapitämättömiksi. Renessanssiajattelu mahdollisti tieteen kehittymisen. Kirkko olisi pysäyttänyt Euroopan loputtomaan keskiaikaan, kuten islamilaisissa massa kävi. Maallistuminen toi muutokset ja hyvinvointia rahvaallekin.
Raamattu leimaa esim. sairaudet Jumalan rangaistuksiksi. Osa uskovaisista näyttää tällä linjalla edelleenkin olevan. Hyvin harva uskovainen on oikeasti perehtynyt evoluutioteoriaan perusteellisesti. Teorialla Alkuräjähdyksestä EI ole mitään tekemistä evoluution kanssa, vaikka uskovaiset mieluusti ne samaan nippuun lyövätkin.
Aloittajalle voisi sanoa, että minkä ihmeen takia haluaisin horjuttaa uskoani sillä, että käyttäisin aikani sen uskottavan vastaväitteen löytämiseen uskolleni, että en uskoisi?
Ateistit ilmeisesti luulevat, että ne jotka uskovat, olisivat valinneet uskon ja päättäneet uskoa Jumalan olemassaoloon ilman, että olisivat jo henkilökohtaisesti käyneet nämä ajatteluprosessit läpi eli miksi uskoa tai olla uskomatta Jumalaan. Näinhän asia ei ole.
Mitä järkeä on koko elämänsä pohtia jotain asiaa, josta on tullut päätelmissään johonkin lopputulokseen? Mielestäni sellainen ihminen on erittäin epävarma, joka tässä uskon asiassa Jumalaan tai ihan missä tahansa perustavaa laatua olevissa asioissa, joihin iarvomaailmansa sitten rakentuukaan, jatkuvasti ja loppuun asti muuttaa mielipiteitään muiden näkemysten mukaan.
Aika monet sellaiset, jotka eivät tunnu löytävän sille arvomaailmallensa balanssia joutuvat sitten turvautumaan psykiatriseen hoitoon tai ramppaamaan terapeuteilla, kun mistään ei ole varma, mistään ei oikein saa kiinni ja kaikki asiat hyllyvät kuin kelluvalla alustalla ja aina uuden mielipiteen kohdatessaan alkaa kyseenalaistamaan omia arvojaan.
Tällaisia perustavaa laatua olevia asioita on monia, joista ei vain väännetä koko loppuelämään peistä, esim.
- uskonko Jumalan olemassa oloon vai en
- uskonko kaiken mitä ihmiset minulle kertovat ihan missä yhteyksissä vain , mistä vain ja oli kysymyksessä kertojana kuka vain
- kuinka paljon otan vastaan tietoja, arvoja,mielipiteitä muilta ihmisiltä ja ennenkaikkea kuinka paljon annan niiden vaikuttaa omiin ajatuksiini ja sitä kautta elämääni
Jumala on satuolenta, huolimatta sun kokemuksista.
Ihmisen psyyke voi joutua epätasapainoon mistä syystä tahansa.
Kun ihminen uskoo tiukasti uskonnollisiin dogmeihin, hän uskoo NIMENOMAAN ihmisen väitteisiin. Ihmiset antavat mallin sille, miten uskovainen toimii jne.
Jäi vastaus tavallaan kesken, joten palataan asiaan.
"Aloittajalle voisi sanoa, että minkä ihmeen takia haluaisin horjuttaa uskoani sillä, että käyttäisin aikani sen uskottavan vastaväitteen löytämiseen uskolleni, että en uskoisi?"
Kysymys onkin siitä, onko järkeä uskoa asioihin, joita ei pystytä todistamaan. Uskossa on koko joukko osasia, joita voidaan tutkia. Mitä enemmän ihminen elämäänsä säätelee ja määrittelee uskon kautta, sen loogisempa olisi pohtia tosiasioita.
"Mitä järkeä on koko elämänsä pohtia jotain asiaa, josta on tullut päätelmissään johonkin lopputulokseen? Mielestäni sellainen ihminen on erittäin epävarma, joka tässä uskon asiassa Jumalaan tai ihan missä tahansa perustavaa laatua olevissa asioissa, joihin iarvomaailmansa sitten rakentuukaan, jatkuvasti ja loppuun asti muuttaa mielipiteitään muiden näkemysten mukaan.
Aika monet sellaiset, jotka eivät tunnu löytävän sille arvomaailmallensa balanssia joutuvat sitten turvautumaan psykiatriseen hoitoon tai ramppaamaan terapeuteilla, kun mistään ei ole varma, mistään ei oikein saa kiinni ja kaikki asiat hyllyvät kuin kelluvalla alustalla ja aina uuden mielipiteen kohdatessaan alkaa kyseenalaistamaan omia arvojaan."
Periaatteessa ei esim. lasten kannattaisi siis luopua uskosta joulupukkiin. Se uskohan selvästi hyödyttää heitä ja tuo monin tavoin iloa heidän elämäänsä ja jopa parantaa sitä lahjojen muodossa. Usko joulupukkiin saattaa jopa vaikuttaa heidän kiltteyteensä.
On myös aivan eri asia uskoa uskontojen kaltaisiin abstrakteihin asioihin kuin selkeisiin faktoihin, jotka on helppoa todentaa.
Muuttaa mielipidettä "muiden mukaan" Hmm... Lienee järkevää ja normaalia muuttaa näkemystään, mikäli oma uskomus on hataralla pohjalla tai väärä. Mikäli kaikki päättäisivät aina pidättäytyä vain entisissä ajatusmalleissaan, mikään ei ikinä kehittyisi eikä muuttuisi. Jos jotakin, niin ajatusmallejaan ihmiset ovat joutuneet muuttamaan kehityksen myötä. Jos toisin olisi, asuisimme vielä luolissa.
Sinun mallisi on se, että olipa oma oppi oikea tai ei, sitä asiaa ei kannata pohtia miltään kannalta eikä varsinkaan analyyttisemmin, koska seurauksena voi olla kriisi. Aika omituinen ajattelutapa, valitan.
Uskontoihin liittyy paljon monimutkaisempiakin palasia kuin vain se, uskooko vaiko ei. Kysymys on siitä, MIHIN uskoo ja MITEN. Esim. helluntailaiset ja muutkin ryhmät olettavat, että sen uskon on johdettava tiettyihin johtopäätöksiin aina ja jos niin ei ole, ei usko oikein. Puhutaan uskovan omastatunnosta, mutta suomeksi se tarkoittaa yhteisesti sovittuja sääntöjä, joita sitten PYRITÄÄN perustelemaan Raamatulla.
Kristinuskon historiaan liittyy valtavasti epäselvyyksiä. Tutkijat ovat perehtyneet asioihin, mutta eipä heidän joukossaan juuri fundamentalisteja taida olla. Esim. kristinuskon vaikutteet muista uskonnoista ovat selvät. Raamattuun on osasia surutta lainailtu muilta. Myytti uhrautuvasta pelastajasta on lainaa. Ristiriitoja riittää. Raamattu on koottu tietoisesti valiten SOPIVAT tekstit. Kukaan ei enää tiedä, mitä kaikkea on tuhottu ja jätetty pois. Käännöksiä muutetaan koko ajan. Sanojen ja ajatusten merkitykset ovat mnuuttuneet. Aina pitäisi vain sokeasti uskoa sen "Pyhän Hengen" ohjaukseen ihan kaikissa noissa tilanteissa.
Sinä "myyt" mallia, jossa sokeasti vain uskotaan ilman omaa ajattelua. Strutsin lailla pää piiloon väärältä tiedolta ja hyvä tulee.