Helluntailaiset USA:sta johdettuja?

Olen keskustellut joidenkin helluntailaisten kanssa maailman asioista.

Olen pannut merkille, että heidän "mielipiteensä" maailmanpolitiikassa toistavat kuin nauhuri USA:n näkemyksiä ja arvoja. Myös arvostetut julistajat (ainakin ulkomaalaiset suomalaisilla kanavilla) toistavat USA:n poliittista propagandaa kuin mantraa.

Terrorismin ja islamin uhka, poliittinen toiminta Venäjää ja monia Etelä-amerikan maita vastaan, poliittisen ja taloudellisen tuen hakeminen "kristittyjen" joukosta jopa sotilaallisiin toimiin saavat joidenkin kohdalla moninkertaisesti sijaa lähimmäisen rakkauteen ja evankeliumin sanomaan nähden.

Ovatko uskovaiset niin helposti johdateltavissa, että kun riittävästi mainetta ja tunnettuutta saavuttanut henkilö haluaa haalia poliittista tukea valitsemalleen ajatusmallille, suuret joukot lähtetvät toistamaan hänen julistustaan ja tukemaan poliittikkoja ja puolueita, joita heidän halutaan tukevan.

Monesti kuulee vedottavan, että uskovaisen tulee osallistua politiikkaan, koska se on yhteisten asioiden hoitoa. Otetaan esille kauhukuvia homoliitoista, aborteista ja Venäjästä, vedoten siihen että meidän tulee kristittynä taistella näitä vastaan ja että on kyse henkivalloista. Tällaisessa julistuksessa on päässyt unohtumaan se, että kristittyjen tulee julistaa ja vieäd evankeliumin sanomaa eteenpäin ja että evankeliumin keskeinen sisältö on pelastus uskon kautta, joka vaikuttaa ihmisen elämään ja valintoihin jo täällä maan päällä. Uskon kautta vanhurskaus, ei lain kautta.

Politiikka, samoin kuin osana politiikkaan liittyvä sotiminen, ovat molemmat lihan käsivarren voimalla tehtyjä asioita. Uskovaisen tulee lähteä pois heidän keskuudestaan. Kristittyjen tehtävä on vaikuttaa ihmisiin vain ja ainoastaan evankeliumin julistuksen ja henkilökohtaisen laupeudentyön kautta. Jos lähdemme vaikuttamaan kristillisten arvojen noudattamiseen politiikan kautta, teemme ison virheen, vanhurskaus tulee vain uskon kautta, eikä meidän tule pyrkiä vaikuttamaan ihmisiin millään muulla tavoin.

Yhdysvalloissa vapaita herätyssuuntia on valjastettu laajasti politiikan pelinappuloiksi, äänestäjiä kun tarvitaan. Uskovaiset ovat langenneet kampanjoimaan milloin Obamaa vastaan, milloin tukemaan Venäjän tai Islamin vastaista politiikkaa aina aseellista toimintaa myöden. Hyvät siskot ja veljet, tutkikaa tuota asiaa Raamatun, erityisesti Uuden Testamentin valossa, sellainen ei kuulu kristityille. Meidän ei tule tuomita ketään, meidän ei tule mennä kenenkään puolelle eikä ketään vastaan, vaikka meitä uhattaisiin valinnan pakolla, että meidän on oltava jonkun puolella ja kannattajia, tai olemme heitä vastaan.

Lopun aikoina tulee paljon eksytyksiä, arvioikaa erityisesti paljon kuulijakuntaa saavia julistajia ja seuraajia saavia liikkeitä Raamatun valossa. Seuraavatko nämä Jeesuksen jalanjälkiä, evankeliumia julistaen, saarnaten vanhurskautta ja pelastusta uskon kautta, vai onko heidän julistuksensa keskittynyt suuremmalta osin sille, että he saisivat uskovaisia jonkin poliittisen aatteen ja tämän edustajien tukijoiksi.

Valitettavasti uskovaisten suusta tulee myös Suomessa yhä enenevässä määrin politiikkaa, joka ei ole edes heidän omia ajatuksiaan, vaan valmiin, heille syötetyn propagandan toistamista. Tähän ilmiöön liittyy vahvasti myös se, että tähän hairahtuneet ihmiset keskittyvät myös evankelioimisen sijasta toistensa seuraan ja siellä näiden poliittisten asioiden vahvistamiseen mielessään, jopa rukoukset painottuvat enemmän islamin ja muiden uhkien pelkoon kuin siihen, että haettaisiin voimaa evankeliumin julistamiseen ja sen sanoman eteenpäin viemiseen.

Lopuksi todettakoon vielä, että joku voi sanoa, että mihin maailma menisi, jos uskovaiset eivät osallistu millään tavalla politiikkaan. Se ei johda siihen, että murhaamisesta ja varastamisesta tulisi sallittua, myös uskosta osattomat haluavat ylläpitää lakeja, mikä myös jätettäköön heidän tehtäväkseen maailmassa, uskovaisten tulee julistaa ja viedä evankeliumin sanomaa Raamatun ohjeiden mukaan siinä ympäristössä, minkä maailman ihmiset muokkaavat.
291390
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Juuri näin.

Tämän saman asian lössistä ovat huomanneet monet muutkin.

Kun Atlantin takana kiekuu, niin täällä koto-Suomessa lössi kaukuu!

Äänestä
  • Tuotahan helluntailaisuus on ollut toimintansa alusta asti ja se onkin sen todellinen olemus, joka ainoastaan verhotaan pintapuolisella ja heppoisella uskonnolla. Niin kauan kuin minä muistan, on helluntailaisten pääsanoma ollut Venäjän vastainen propaganda. Se oli kaikkien näiden vilkkerssonien ja greiamien todellinen asia, johon sitten loppuun heitettiin joku Johannes 3:16, jotta jotain uskonnollistakin tulisi sanottua.

    Täytyy olla harvinaisen tyhmä, jos ei tuota näe.

    Äänestä

Minä Uskovaisena ja Naimisiin menoani ennen olleena Helluntailainen, muuten olen samaa mieltä,mutta en johtamisesta Usa:sta,ei sieltä johdeta Helluntailaisia tai ketään Uskovaa ,mutta johdetaan Jehovantodistajia ja Mormooneja kyllä,et kai sotke nyt niihin?
Minä jos joku tiedän ja olen varmasti ajantasalla siitä,että jos jotakin tuonkaltasta tapahtuu,nin olen heti varpaillani ,en lähde mukaan,pysyn Raamatun sanassa lujasti,en kaikkea sieltäkään alleviivaa,puuttuu tieto,josta ei ole vielä mulla tietoa,mutta aukeaa sekin ajallaan.
politiikkaan ei pitäsi kenenkään mennä Uskovaisen,se on niin likasta peliä ja ei sieltä kukaan puhtaana selviä,ei kukaan ,väkisin joutuu sotkuun mukaan ja päätös ei ole läheskään oikea ja sanan mukanen,mutta joika leikkiin ryhtyy,niin leikin kestäköön!
Olen monesti lukenut täältä juttuja ja tuomitsioitten kirjoituksia,ne on tuulesta temmattu ja väärä kohde,esim Helluntailaisten teoksi on monesti mennyt Lestojen teot tai jonkun muun ,vaikka Jehovat,niinkuin nytkin luulen olevan kirjoituksesi.
Minä pysyn siinä mikä oikeaa on ja pidän pääni,tietäen pelastuksen ja tunnen sen antajan Jeesuksen . Ari

Äänestä

Kyllähän helluntaiherätys syntyi Amerikassa Azusa-kadulla, kun Pyhä Henki alkoi herätellä ja ihmisiä tuli uskoon. Liikkeeseen tuli ihmisiä ympäri maailmaan, mm. aremialaisia. Amerikan väestö on kansojen sulatusuuni.
Niin tapahtui Apostolien tekojenkin ketoman mukaan, että paikalla oli kansaa monista kielistä.
Ja ihmisiä amerikkalaisetkin ovat. Onko se sitten jotenkin aidompaa ja raamutullisempaa uskotella että jokin saksalaisen Lutehrin aluunsaama herätys.
Ja kannattaa muistaa että Vanhassa testamentissa oli kansan siunaus, kun kuningas oli Jumalaa pelkäävä. Ei maan hallinnollisia tehtäviä voi uskoa ja jättää jumalattomien touhuksi.
Voi jos Suomen edeskunnassa olisi enemmistö, yli 100 kansanedustajaa oikeasti uskovaisia, mitä maassamme saataisiin kokea.
En ymmärrä ajattelutapaasi tässä asiassa.

Äänestä
  • Vetoat argumenteissasi järkeen ja logiikkaan.

    Pohdit sitä, mikä olisi maamme tilanne kristinuskon suhteen, jos kansanedustajista olisi yli puolet uskovaisia. Mietipä tarkemmin ja tutki asiaa Uuden Testamentin valossa. Mitä nämä ylsi sata kansanedustajaa voisivat tehdä? He voisivat vaikuttaa kansaan enemmän lain voimalla, säätää lakeja joilla uskosta osattomat pakotettaisiin toimimaan kristillisten arvojen mukaisesti.

    Uskon kautta vanhurskaus ei perustu lakiin. Lailla ei voi vaikuttaa uskoon.

    Kirjoitukseni ei ole millään tavalla amerikkalaisia vastaan. Kristityn ei tule olla ketään vastaan. Siinä vaiheessa, kun kristityt ryhtyvät puhumaan politiikkaa islamia, USA:ta, Venäjää, Irania, Obamaa tai mitä tahansa vastaan, he ovat eksyneet evankeliumin tieltä. Väärät profeetat sotkevat politiikan ja uskon.

    Äänestä

  • Samuelinin ajattelutapa on Raamatullinen, nimenomaan Uuden testamentin mukainen.

    Sillä ei ole mitään merkitystä, missä herätykset ovat kulloinkin syntyneet. Kuun siitä sitten tulee herätysliike ja vähitellen uskonto, sen tunnistaa siitä että usko evankeliumin voimaan heikkenee, samoin Hengen voima liikkeen sisällä ja tilalle tulee hallinto, byrokratia ja usko lain kautta vaikuttamiseen.

    Hyvä "hellari....", kannustan sinua etsimään Jumalaa ja hänen henkeään, jotta saisit luottamuksesi Häneen ja Hänen voimaansa takaisin. Ei väellä eikä voimalla, vaan Jumalan Hengen voimalla.

    Äänestä

Hei Ari,

Täsmennyksesi on paikallaan siinä suhteessa, että vapaita suuntia Helluntailaisuus ei johdeta systemaattisesti organisaatiotasolla mistään.

Kyse on siitä, että erityisesti USA:ssa poliiitikot käyttävät tehokkaasti hyväkseen myös vapaita herätysliikkeitä äänestäjiä ja kannattajia haaliessaan. Tämä ei välttämättä tapahdu organisaatioon sisään rakennetusti, mutta menemällä mukaan vaikuttaviinkin asemiin herätysliikkeisiin, saadaan kannatusta ja tukea omalle politiikalle.

Kirjoitukseni ei ollut ainakaan tarkoitettu helluntaiherätystä tuomitsevaksi, olen itsekin uudestisyntynyt kristitty. Halusin muistuttaa niin helluntailaisia kuin muitakin kristittyjä suuntaan katsomatta siitä, ettei tehtävämme ole sekaantua politiikkaan edes äänestämisen tasolla, meidän tehtävämme ei ole pakottaa ihmisiä lain alle ja sen avulla kristillisiin arvoihin, vaan ne tulevat ihmiselle elävän uskon kautta, minkä vuoksi kristittyjen tehtävä on julistaa evankeliumia, pelastuksen sanomaa. Halusin vain varoittaa vääristä profeetoista ja teen sen vastakin. Myös minun mielipiteitäni saa ja pitääkin tarkastella Raamatun valossa.

Kerroin kuitenkin havainnoistani kohtaamissani helluntailaisissa, en toki kaikissa. Siitä, että lisääntyvästi keskusteluissa on saanut sijaan USA:sta syötetty poliittinen propaganda, joka kohdistuu milloin mitäkin uhkia vastaan ja jossa haetaan myös uskovaisten tukea omalle politiikalleen, vähintään äänestämällä, mutta myös taloudellisesti ja näiden kautta myös jopa sotilaalliselle toiminnalle. Kun havaitsette kristityn olevan enemmän kiinnostunut taistelusta islamia, Venäjää, Obamaa tai milloin mitäkin vastaan kuin evankeliumin eteenpäin viemisestä, on kellojen aika soida.

Jotain ajattelemisen aihetta. En tuomitse, enkä sano tässä kohtaa omaa kantaani, jokainen arvioikoon itse.

http://www.kotimaa24.fi/uutiset/kulttuuri/4878-hyllytetty-televisioevankelistan-ohjelma-palaa-taivas-tv7lle

http://fi.wikipedia.org/wiki/Pat_Robertson

Äänestä

Halla-aho ja Immonen ovat asiaa poliittisesti.

Helluntailaisia Suomessa johtavat Helluntaikirkon Valtter Luoto ja Helluntaikansan Hekki Ahonen. Ja kumpikaan ei ole poliittisesti aktiivinen.

Äänestä
  • Miten ateisti Halla-Aho liittyy tähän?

    Meneekö lössille politiikkakin uskonasioiden edelle?

    Äänestä

  • Olet nyt ehkä pudonnut jo hieman rattailta, jos väität, että Valtter Luodolla olisi jokin johtoasema vielä helluntailaisuudessa.

    Orkesterissa hän on jossain määrin vielä mukana, mutta kyllä puikkoja heiluttelevat jo ihan jotkut muut.

    Ja Heikki Ahosellahan ei ole oikeastaan koskaan ollut kovinkaan kattavaa asemaa (soolo-osaa) helluntaiherätyksen orkestereissa valtakunnallisesti, toisin, kuin Eino Ahosella oli.

    Äänestä

  • ~~tähkäpää~~ kirjoitti:

    Olet nyt ehkä pudonnut jo hieman rattailta, jos väität, että Valtter Luodolla olisi jokin johtoasema vielä helluntailaisuudessa.

    Orkesterissa hän on jossain määrin vielä mukana, mutta kyllä puikkoja heiluttelevat jo ihan jotkut muut.

    Ja Heikki Ahosellahan ei ole oikeastaan koskaan ollut kovinkaan kattavaa asemaa (soolo-osaa) helluntaiherätyksen orkestereissa valtakunnallisesti, toisin, kuin Eino Ahosella oli.

    Seurakuntaneuvos Valtter Luoto on se näkymätön kummisetä helluntaikirkkohankkeen takana.

    Heikki Ahonen on Helluntaikansa Ry:n päällikkö joka johtaa perinteisiä.

    Jos joku helluntailainen ei näitä tajua niin ei ymmärrä ainakaan helluntailaisesta kirkkopolitiikasta hevonpeetä.

    Äänestä

  • the helluntailainen kirjoitti:

    Seurakuntaneuvos Valtter Luoto on se näkymätön kummisetä helluntaikirkkohankkeen takana.

    Heikki Ahonen on Helluntaikansa Ry:n päällikkö joka johtaa perinteisiä.

    Jos joku helluntailainen ei näitä tajua niin ei ymmärrä ainakaan helluntailaisesta kirkkopolitiikasta hevonpeetä.

    "Olet nyt ehkä pudonnut jo hieman rattailta, jos väität, että Valtter Luodolla olisi jokin johtoasema vielä helluntailaisuudessa."

    Valtter Luoto nimenomaan johtaa arvovallallaan helluntaikirkkosiipea ja sitä kautta muita helluntaiseurakuntia jotka eivät ole lähteneet helluntaikansan leiriin. Nuorempi sukupolvi ei siihen kykene.

    Valtter Luoto tasoittaa nykyaikaisen akateemisen helluntailaisen Raamattu näkemyksen koko kenttään sopivasti. Siis valtteri kumartaa sekä radikaaleille että perinteisille. Ja valtteri oli mukana kääntämässä -92 Raamattua. Valtteri on se tasapainottava tekijä. Joka muuta väittää niin ei todellakaan tajua koko keissistä mitään. Fidan tyypit tai joku tampereen Usko Katto on vain pikkutekijöitä tässä kuviossa.

    Helluntaikansa liputtaa -33/38 Raamattua.

    Tämä on se peruskeissi ja sitä tyhmät ei tajua. RAAMATTU ja raamatuntulkinta.

    helluntaikirkolla modernimpi tulkinta ja helluntaikansalla se perinteisempi. ja nämä jotka eivät osaa valita puoltaan ovat säälittäviä ihmisiä koska ei yksi paikallinen seurakunta voi tarjota kahta erilaista raamatuntulkintaa.

    Äänestä

  • raaMattu puhuu kirjoitti:

    En tiä mut Valtter Luoto on harvoja asialinjan miehiä sielpäi:

    Kommenttinne Lähi-idän tilanteeseen?

    Joudun sanomaan: se on erittäin tulenarka, erittäin valitettava. Kristityillä on velvollisuus muistaa, oli hän kuinka Israel-ystävä tahansa, että myös toinen osapuoli on Kristuksen lunastamia ihmisiä. Lähimmäisenrakkautemme pitäisi kohdistua myös heihin. Ei pidä ajatella, että vain Israel on hyvä ja kaikki muut pahoja...

    HYVÄ!

    Millaiset suhteet helluntailaisilla on palestiinalaisiin ja muihin arabeihin?

    Meillä on erittäin laaja työ arabiankielisten kansojen parissa, esim. Hyvä Sanoma -radio. Lähetysjärjestö, jolla on tv-studiot eravalla, teki työtä jo Neuvostoliitossa. Sillä on paljon venäjänkielisiä tv-ohjelmia, joita lähetetään Venäjän pääkanavien kautta. Nyt muutaman vuoden aikana on avautunut myös arabiankielinen tv-maailma. palaute sieltä on todella mielenkiintoista ja jännittävää....

    HYVÄ!

    Äänestä

  • KTS (Ei kirj.) kirjoitti:

    KTS:

    eivät kaikki perinteiset ole siionisteja tai kirkkosiipi palevastaisia.

    Fidan ja helluntaikirkon Harri Kröger ovat palevastaisia ja se on vain kusetusta että joku Esa Hyvösen antipalestiina tulkinta on helluntaikirkon enemmistöä.

    Helluntaikirkon ja eihelluntaikansalaisten helluntaiseurakuntalaisten enemmistö ovat ICEJsiionistieja ja palevastaisia. Nykyaikainen karismaattisuus jota helluntaikirkkokomppaa on siionisteja ja tykkäävät ICEJylistystanssia lehtimajajuhlilla:)

    helluntaikirkossa ainoastaan se akateeminen siipi ei ole sionisteja kaikki muut ovat sionisteja.

    valtter kumartaa molempia ja kieli ruskeana.

    ei näin hoideta keissiä koska se on kusetus.

    UUDEN TESTAMENTIN TEKSTIT EIVÄT KERRO ISRAELIN MAARAJOISTA EIVÄTKÄ SUOMEN TASAVALLAN MAARAJOISTA. SUOMALAISENA OLEN HUOLESTUNEEMPI SUOMEN TASAVALLAN MAARAJOISTA.

    Äänestä

  • ICEJkusetus kirjoitti:

    Toki helareissa on enemmistö järkijätkiä mutkun ne on hiljaa ja antaa äksyn vähemmistön kiljua ja rääkyä.

    sama ilmiö kuin aikoinaan Suomen Kommunistisessa puolueessa.

    Äänestä

  • KTS (Ei kirj.) kirjoitti:

    Toki helareissa on enemmistö järkijätkiä mutkun ne on hiljaa ja antaa äksyn vähemmistön kiljua ja rääkyä.

    sama ilmiö kuin aikoinaan Suomen Kommunistisessa puolueessa.

    Tässä palestiinalaisasiassa ei kannata vetää mukaan Raamatun VTn tekstejä koska ne koskevat juutalaisia. Juutalaiset ja vuonna 1948 perustettu nykyinen Israelin valtio hoitakoot omat asiansa jos pystyvät hoitamaan ne ilman suomen helluntailaisten ja leo mellerin poliittista ja taloudellista tukea.

    Ja siis Esa Hyvönen on propalestiina ja voi syödä verilettujav. Ylivainiolaisuuden sokaisema karismaatikko kuitenkin hän on ja vanhan testamentin ylistystanssit ovat ok hänen seurakunnassaan vaikka Esa ei ICEJtä komppaakkaan.

    Klassisen azuzakadulla amerikassa syntyneen helluntailaisuuden suurin ongelma on tämä nykyisen vuonna 1948 syntyneen Israelin valtion sionistinen poliittinen tukeminen. Jos nykyinen Israelin valtio ei osaa poliittisesti hoitaa omia asioitaan niin sitten Palestiina hoitaa ne asiat.

    Kristityt ovat marttyyreja ja kiinalaiset evankelsitat ovat menossa takaisin Jerusalemiin evankeliumin kanssa ja heille on aivan sama hallitseeko sitä juutalaisuus uskonto tai islamin uskonto.

    Nykyinen Israelin valtio on antikristillinen ja sinne ei voi nyt perustaa luterilaista seurakuntaa tai helluntailaista seurakuntaa ja evankeloida juutalaisia ja käännyyttää heitä kristinuskoon.

    Helluntailaiset lähetystyöntekijät tomivat Israelissa turistioppaina tai muussa työssä virallisesti. kusetusta.

    Nykyisessä Israelin valtiossa ei ole länsimaista uskonnonvapautta ja tätä ei kerootta ICEJn toimesta helluntaiseurakunnissa. kusetusta.

    ICEJ on juutalainen kusetus ja tyhmät helluntailaiset eivät sitä tajua.

    Äänestä

Helluntailiikkeessä Niilo Närhi, Juhani Laukkonen ja Harri Kröger edustavat perinteistä raamatun tulkintaa Israel asiassa. Tässä Mauno Mattilan hyvä video aiheeseen liittyen.

>>Nuorten akateemisten pastoreiden keskuudessa leviää preteristiset korvausteologiset käsitykset, jotka väittävät ettei nykyinen Israelin valtio liity Raamatun profetioihin, mutta mitä Jeesus, Raamattu ja historia puhuu Israelista? Onko nykyinen Israel Jumalan vai ihmisten aikaan saannosta? Entä mitä Raamatun profetia ilmoittaa lopunajan Israelin sodista? Puhe puhuttu Tampereella 2.10.2024.
https://www.youtube.com/watch?v=V2-xuYRrYAY&t=1047s

Äänestä
  • Tässä hyvä kirjoitus:

    >Helluntailiikkeen näkemyksiä Israel-teologiasta 5/2012
    >Abrahamille ja hänen jälkeläisilleen antamallaan lupauksella[8] Jumala osoitti juutalaisille pysyväksi perintömaaksi Kanaanin maan, jonka rajat hän myös itse määritteli.[9] Asumiseen tässä maassa liittyi kuuliaisuuden ehto: maa-alue säilyy Israelilla, mikäli annetut käskyt pidetään, ja niiden rikkominen johtaa pakkosiirtolaisuuteen. Katumus ja kääntyminen antoi kansalle kuitenkin mahdollisuuden palata jälleen luvattuun maahan.[10]
    >Helluntailiikkeen sisällä ilmenee erilaisia käsityksiä koskien Israelin maa-alueen merkitystä eskatologisissa tapahtumissa.
    >Perinteisesti on nähty, että maa-alue sijoittuu lopun ajan tapahtumiin ja toimii niiden tärkeänä näyttämönä. Tämän tulkinnan mukaan Uusi testamentti viittaa useissa kohdin Vanhan testamentin lupauksiin, joilla on eskatologinen ja myös maa-alueisiin liittyvä merkitys kuten valtakunta ja kansa. Osana tätä esimerkiksi viime vuosikymmenten aikana tapahtunut exodus nähdään ainutlaatuisena todistuksena juutalaisen identiteetin säilymisestä ja samalla myös osoituksena Jumalan uskollisuudesta omille lupauksilleen. Monet näkevät myös, että Jee- suksen tulemuksessa Israel ottaa kansana vastaan Jeesuksen Messiaanaan. Tämän nähdään olevan Aabrahamille ja profeetoille annettujen sekä maa-aluetta että hengellistä perintöä koskevien lupausten täyttymys.
    https://helluntaikirkko.fi/kannanottoja/helluntailiikkeen-nakemyksia-israel-teologiasta-5-2012/

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Tässä hyvä kirjoitus:

    Aivan oikea kirjoitus. Israel saa siunauksia silloin kun tottelee Jumalaa ja kun ei tottele niin vähän huonosti käy ja on käynyt.

    Tervettä oppia ilman mitään kiihkoa puoleen tai toiseen.

    Äänestä

Mistä ne isot pojat keksii ettei helarit osaa oikeaakin oppia tuoda esille.

Äänestä
  • Ole hiljaa luterilainen kyykäärmen sikiö!

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Ole hiljaa luterilainen kyykäärmen sikiö!

    Siis helluntalainen oppi oli hyvää ja täydellistä, mutta käärmeen myrkkyä pitää työntää sekaan.

    Niin tapahtui syntiinlankeemus ja yhä tapahtuu.

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Siis helluntalainen oppi oli hyvää ja täydellistä, mutta käärmeen myrkkyä pitää työntää sekaan.

    Niin tapahtui syntiinlankeemus ja yhä tapahtuu.

    Luterilaiset ovat työntäneet ja yhä edelleen työtävät käärmeen myrkkyä Kristuksen oppiin. Jeesus puhui opetuksen ja seurakunnan turmeltumisesta: "Taivasten valtakunta on hapatuksen kaltainen, jonka nainen otti ja sekoitti kolmeen vakalliseen jauhoja, kunnes kaikki happani". Hapatus tarkoittaa pahaa ja vierasta oppia ja nainen on porttokirkko.

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Enemmän helluntailaisuudessa tehdään niin

    Äänestä

Suomen helluntailiike on täysin itsenäinen jaa saanut alkuaikoina paljon vaikutteita Ruotsin helluntailiikkeeltä, L ewi Petrus.

Suomessa pidetään keväällä koko maailman helluntailaisten konfferenssi Helsingin jäähallissa, jossa ovat käyneet puhumassa -90 luvulla TL.Osborn ja Yonggi Cho. 2000 luvulla Bonkke puhui Hartwall areenalla.

Pääpuhujana on Rick Warren joka ei ole edes USAn helluntailiikken jäsen vaan hänellä on oma karismaattinen mega seurakunta. Konfferenssissa puhuu ainakin yksi Yhdysvaltojen helluntailiikkeen Assemblies of God edustaja, JEFF HARTENSVELD Assemblies of God World Missions USA,

Puhumassa on myös Kenian nykyisen presidentin vaimo Rachel Ruto.
RACHEL RUTO Office of the President of the Republic of Kenya.
https://en.wikipedia.org/wiki/Rachel_Ruto

Mukana on tottakai myös suomen helluntailiikkeen jalokivi Suomen nykyisen hallituksen ministeri ja KDn puheenjohtaja Sari Essayah.

https://pwc2025.fi/fi/konferenssin-tiedot/puhujat/
https://pwc2025.fi/fi/

Äänestä

Toivottavasti Israelin sota loppunut eikä Sarin tarvitse sitä hehkuttaa.

Äänestä
  • Suomen helluntailaisten ydinasia on lähetystyö Fida ja Avainmedia. Ainakaan mitä nopeasti katson niin Israel asia ei ole vuoden 2025 PEC konfferenssin ohjelmassa paljoa esillä.

    Äänestä

JENKIT = JUMALAN VALITTU KANSA nro2!!!!! MIETTIKÄÄÄ mitä pastoreita sieltä tulee!!!!!!!!!!!!!!!!!!! siis WAUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUU!!!!! David Wilkersonin mielipde asioista = JUMALAN MIELIPIDE!!!!!!!!!!!!!!!!!! Hellunyalaisuus tuli JENKEISTÄ <3<3<3<3<3<3<3 siis MIKÄ MAA se on!!!!!!!!

Äänestä

Suomen helluntaissa viitataan kinttaalla aloituksen naureelle tarinalle.
Suomen helluntaissa ollaan lukutaitoisia emmekä tarvitse mitään jumalasuhteen ylläpitoon merien takaa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Samuelin kirjoitti:

Olen keskustellut joidenkin helluntailaisten kanssa maailman asioista.

Olen pannut merkille, että heidän "mielipiteensä" maailmanpolitiikassa toistavat kuin nauhuri USA:n näkemyksiä ja arvoja. Myös arvostetut julistajat (ainakin ulkomaalaiset suomalaisilla kanavilla) toistavat USA:n poliittista propagandaa kuin mantraa.

Terrorismin ja islamin uhka, poliittinen toiminta Venäjää ja monia Etelä-amerikan maita vastaan, poliittisen ja taloudellisen tuen hakeminen "kristittyjen" joukosta jopa sotilaallisiin toimiin saavat joidenkin kohdalla moninkertaisesti sijaa lähimmäisen rakkauteen ja evankeliumin sanomaan nähden.

Ovatko uskovaiset niin helposti johdateltavissa, että kun riittävästi mainetta ja tunnettuutta saavuttanut henkilö haluaa haalia poliittista tukea valitsemalleen ajatusmallille, suuret joukot lähtetvät toistamaan hänen julistustaan ja tukemaan poliittikkoja ja puolueita, joita heidän halutaan tukevan.

Monesti kuulee vedottavan, että uskovaisen tulee osallistua politiikkaan, koska se on yhteisten asioiden hoitoa. Otetaan esille kauhukuvia homoliitoista, aborteista ja Venäjästä, vedoten siihen että meidän tulee kristittynä taistella näitä vastaan ja että on kyse henkivalloista. Tällaisessa julistuksessa on päässyt unohtumaan se, että kristittyjen tulee julistaa ja vieäd evankeliumin sanomaa eteenpäin ja että evankeliumin keskeinen sisältö on pelastus uskon kautta, joka vaikuttaa ihmisen elämään ja valintoihin jo täällä maan päällä. Uskon kautta vanhurskaus, ei lain kautta.

Politiikka, samoin kuin osana politiikkaan liittyvä sotiminen, ovat molemmat lihan käsivarren voimalla tehtyjä asioita. Uskovaisen tulee lähteä pois heidän keskuudestaan. Kristittyjen tehtävä on vaikuttaa ihmisiin vain ja ainoastaan evankeliumin julistuksen ja henkilökohtaisen laupeudentyön kautta. Jos lähdemme vaikuttamaan kristillisten arvojen noudattamiseen politiikan kautta, teemme ison virheen, vanhurskaus tulee vain uskon kautta, eikä meidän tule pyrkiä vaikuttamaan ihmisiin millään muulla tavoin.

Yhdysvalloissa vapaita herätyssuuntia on valjastettu laajasti politiikan pelinappuloiksi, äänestäjiä kun tarvitaan. Uskovaiset ovat langenneet kampanjoimaan milloin Obamaa vastaan, milloin tukemaan Venäjän tai Islamin vastaista politiikkaa aina aseellista toimintaa myöden. Hyvät siskot ja veljet, tutkikaa tuota asiaa Raamatun, erityisesti Uuden Testamentin valossa, sellainen ei kuulu kristityille. Meidän ei tule tuomita ketään, meidän ei tule mennä kenenkään puolelle eikä ketään vastaan, vaikka meitä uhattaisiin valinnan pakolla, että meidän on oltava jonkun puolella ja kannattajia, tai olemme heitä vastaan.

Lopun aikoina tulee paljon eksytyksiä, arvioikaa erityisesti paljon kuulijakuntaa saavia julistajia ja seuraajia saavia liikkeitä Raamatun valossa. Seuraavatko nämä Jeesuksen jalanjälkiä, evankeliumia julistaen, saarnaten vanhurskautta ja pelastusta uskon kautta, vai onko heidän julistuksensa keskittynyt suuremmalta osin sille, että he saisivat uskovaisia jonkin poliittisen aatteen ja tämän edustajien tukijoiksi.

Valitettavasti uskovaisten suusta tulee myös Suomessa yhä enenevässä määrin politiikkaa, joka ei ole edes heidän omia ajatuksiaan, vaan valmiin, heille syötetyn propagandan toistamista. Tähän ilmiöön liittyy vahvasti myös se, että tähän hairahtuneet ihmiset keskittyvät myös evankelioimisen sijasta toistensa seuraan ja siellä näiden poliittisten asioiden vahvistamiseen mielessään, jopa rukoukset painottuvat enemmän islamin ja muiden uhkien pelkoon kuin siihen, että haettaisiin voimaa evankeliumin julistamiseen ja sen sanoman eteenpäin viemiseen.

Lopuksi todettakoon vielä, että joku voi sanoa, että mihin maailma menisi, jos uskovaiset eivät osallistu millään tavalla politiikkaan. Se ei johda siihen, että murhaamisesta ja varastamisesta tulisi sallittua, myös uskosta osattomat haluavat ylläpitää lakeja, mikä myös jätettäköön heidän tehtäväkseen maailmassa, uskovaisten tulee julistaa ja viedä evankeliumin sanomaa Raamatun ohjeiden mukaan siinä ympäristössä, minkä maailman ihmiset muokkaavat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu