Iranin islamilainen Vallankumoustuomioistuin tuomitsi neljä kristittyä vankeuteen. Heitä syytettiin kristillisen kotiseurakunnan tilaisuuksiin osallistumisesta, yhteydestä ulkomaalaisiin kristittyihin, hallituksen vastaisen propagandan levittämisestä ja kansallisen turvallisuuden häiritsemisestä. Mojtaba Seyyed-Alaedin Hossein, Mohammad-Reza Partoei (Koorosh), Vahid Hakkani ja Homayoun Shokouhi tuomittiin kukin kolmen vuoden ja kahdeksan kuukauden vankeuteen.
Tuomio sai vain vähän huomiota mediassa, koska mielenkiinto oli tuomion julistamisen aikaan Iranin presidentin vaaleissa. Nämä neljä islamista kristityiksi kääntynyttä miestä pidätettiin jo helmikuussa viime vuonna (2012). Kaksi heistä on ollut aiemmin pidätettyinä kristillisestä toiminnasta keväällä 2008 yhdessä kahdeksan muun kristityn kanssa. He saivat tuolloin viiden vuoden ehdollisen tuomion.
http://ihmisoikeus.blogspot.fi/2013/07/iranilaisia-kristittyja-tuomittiin.html
Lähes neljän vuoden vankeus kristityksi kääntymisestä
ihmisoikeus
1
167
Vastaukset
- hhmt
.. niin? maassa maan tavalla. hittoako kristityt johonkin iraniin tunkee. kärsiköön seuraukset jos eivät vierasta kulttuuria kunnioita.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1363489Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!
Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville553051Muistan vuosikymmenten takaa
Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.122534Montako mitalia Suomi saa talviolympialaisista?
Nyt heittäkää veikkaus Suomen mitalisaldosta ja mistä lajeista metallilätkät tulevat. Oma veikkaukseni on 6 mitalia. -1132086- 1711726
Kokemuksia Rehux Oy yrityksestä työpaikkana?
Jonkin aikaa seurannut kyseistä firmaa sivusta, näyttäisi, että tälläkin hetkellä olisi peräti 3 eri roolia tai paikkaa301328- 541162
IS: Riitta Väisänen kärsii ikävästä vaivasta - Vaipparalli ja 40 antibioottikuuria takana...
71-vuotias Riitta Väisänen on kertonut tuoreista terveysongelmistaan. Väisänen on kertonut julkisuudessa jo aiemmin vaih16943Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois110923Polvinen hylkäsi Persut
Polvinen teki ratkaisun, lähti Persujen paraati paikalta. Moni on jättänyt puolueen tavallisten kansalaisten joukosta.157906