Kulttuuriministerin mukaan tukien takaisin perinnälle ei ole perusteita, koska jäähalli on ehtinyt toimia yli viisitoista vuotta siinä tarkoituksessa mihin tukea alun pitäen myönnettiin.
Valtio ei aio periä tukiaan takaisin Helsingin Areena-jäähallin omistaneelta yhtiöltä tai sen venäläisille liikemiehille myyneeltä Hjallis Harkimolta.
Kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäen (vas.) mukaan tukien takaisin perinnälle ei ole perusteita, koska halli on ehtinyt toimia yli viisitoista vuotta siinä tarkoituksessa mihin tukea alun pitäen myönnettiin.
- Laki lähtee siitä että hallin on oltava 15 vuotta siinä käytössä mihin tukea on myönetty. Tämä velvoite on tullut täytettyä ja näin ollen perinnälle ei ole laillisia perusteita.
Valtio tuki aikanaan hallin rakentamista 21:llä miljoonalla markalla.
Areena siirtyi kovan kohun saattelemana suomalais-venäläisten liikemiesten omistukseen parisen viikkoa sitten.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Valtio tuki aikanaan hallin rakentamista 21:llä miljoonalla markalla.
Entä kaupunki, se pas`kaputken toinen pää
jos kuitenkin maajussit maksaisivat ensin tukensa takaisin, niitä on maksettu jo yli 100 Miljardia euroa... ja tilojen omistajat senkun vaihtuvat.
Tai Nokia Oyj, sekin on saanut erilaisia tukia satoja miljoonia ellei miljardeja, ja kauppaa käydään sen osakkeilla joka ikinen arkipäivä,.mielestäni osakkeen myyjön pitäisi aina maksaa tuet takaisin.
Ja toisekseen kaikki muut sm-liigan joukkueet ja niiden takana olevat osakeyhtiöt saavat koko ajan enemmän tukia kuin Jokerit ja jaffahali. Useiden liigajengien tuet ovat vuosittain miljoonan euron luokkaa, ilmaisena halliaiakana ja hallien investointeina sekä myös suorana tukena. ja kaupunkien sponsoritukena,
Kaikki kaupungit tukevat myös lähes kaikkia kunnassa sijaitsevia yrityksiä, ilmaisia tai lähes ilmaisia tontteja, rakentavat kunnallistekniikan veloituksetta jne. pitäisikö näistäkin aina maksaa rahat takaisin kun omistaja vaihtuu yrityksellä?