Ämmässuo

Mitäpä te ökyporvari Espoolaiset tykkäätte siitä, että teillä on kaatopaikka? Onko se jonkinlainen häpeäpilkku Espoossa?
5266
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Sehän on kaukana Pohjois-Espoon metsissä.
Ei kuitenkaan liian kaukana, jos joskus tulee tarvetta viedä sinne isokokoista roinaa, jota ei voi taloyhtiön roskikseen viedä.

Äänestä

Älä sä ensimmäinen siellä vinoile!

Äänestä

Onhan Helsingilläkin jätevedenpuhdistamo jonne kuskataan laajalta alueelta niin ihmisten kuin teollisuudenkin passkat siivilöitäväksi.

"Viikinmäen kalliopuhdistamossa käsitellään paitsi Helsingin
myös Vantaan keski- ja itäosien, Keravan, Tuusulan, Järvenpään
ja Sipoon, eli yhteensä noin 800 000 asukkaan sekä alueen
teollisuuden jätevedet. "
http://www.hsy.fi/vesi/jatevedenpuhdistus/viikinmaki/Sivut/default.aspx

Vastaavasti Vantaalla on lentokenttä jonka ympärivuorokautien melukuorman vantaan asukit pääosin joutuvat kantamaan koko pääkaupunkiseudun puolesta.

Kaatopaikka olisi Espoolla pakko olla joka tapauksessa. Nykyinen Ämmässuon kaatopaikka ei haisisi yhtään sen vähempää vaikka sinne vietäisiin vain espoolaisten jätteet. Nyt kärrätään samaa kotitalousmoskaa myös naapurikunnista. Mutta ei tietenkään ilmaiseksi, kyllä Espoo siitä omat latinsa välistä naapureilta veloittaa.

Kaatopaikan louhitut montuthan täytetään jätteellä, ja sen jälkeen maisemoidaan ja puusto kasvaa päälle. Samalla lailla kuin Helsingin vanha Huopalahden kaatopaikan mäki Vermon takana tai Malminkartanossa. Moniko niitä enää kaatopaikaksi mieltää.

Näitä seutukunnan yhteisiä passkoja ja kusivesiä ja meluja pitää vaan kimpassa jakaa ja hoitaa jollakin tavalla. Tällainen työnjako on nyt päällä, ja kohtuullisen hyvinhän tämä lopulta toimii.

Äänestä

Jätteet on rahaa. siksi on ihmeellistä, että kun vie jätettä Ämmässuon sorttiasemalle, siitä joutuu maksamaan. Vein haravointijätettä 4 säkillistä ja pari styroksi levyä ja täyspuisen puutason, maksoi 18 euroa. Posketom hinta!

Kallista on - ja kun tuo hinnoittelu ei perustu yhtään mihinkään. Se on vähän sama asia, kun kauppias kassalla vielä maksaisi asiakkaalle rahaa tavaroita luovuttaessaan, sillä jäteasema on asiakas ja tavarantoimittaja myyjä. Näin silloin jos se jäteasema toimii niin kuin sen toimia pitää.

Äänestä

Tämä pääkaupunkiseudun laskutus on tosi outoa. Muualla vain sekajäte maksaa. Puuta, risua, haravointijätettä, energiajätettä, maajätettä, rautaa, elektroniikkajätettä saa muualla viedä ilmaiseksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Utelias... kirjoitti:

Mitäpä te ökyporvari Espoolaiset tykkäätte siitä, että teillä on kaatopaikka? Onko se jonkinlainen häpeäpilkku Espoossa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu