Köyhät metsään

http://www.taloussanomat.fi/harrastukset/2013/07/09/yli-tonni-puhtaana-kateen-nain-se-onnistuu-mustikoilla/20139543/139

No niin, nyt kaikki työttömät ja vippivelkaiset yms. metsään poimimaan marjoja. Mustikkakauden jälkeen on sitten puolukoita. Sieniä löytyy myös ja niistä myös maksetaan hyvin. Kaiken lisäksi saa raitista ilmaa ja liikuntaa, niin terveys ja mielialakin paranee.
45289
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 45

Vanhimmat

Täysin samaa mieltä. Kerrankin jotain rakenbtavaa ideaa ja positiivisuutta tälläkin palstalla. Myös hillaa on nyt runsaasti ja siitä maksetaan myös hyvä hinta.

Äänestä

Maailmassa on paljon köyhempiä köyhiä. Onko mielekästä mennä poimimaan heidän nenänsä edestä rahoja, joita tarvitsevat lastensa koulumaksuihin? Koko thaimaalainen suku saa tienesteistä osansa. http://yle.fi/uutiset/suomen_marjakesaan_virittaydytaan_thaimaan_metsissa/6677429

"- Kannattaa lähteä Suomeen poimimaan marjoja. Siellä saa lyhyessä ajassa kokoon yli sen mitä täällä saa vuodessa, kertoo noin 100 000 bahtia eli 2 600 euroa vuodessa tienaava rakennusmies Yot Khaisanthia."

Minä saan pelkästään työttömyyskorvauksena n. 6.700 euroa vuodessa verojen jälkeen. (Olen tällä hetkellä myös kuntouttavassa työtoiminnassa.)

Äänestä

Ei jaksa. Heräsin just äsken 11.25 ja nyt käyn aamupalalle, sitte vois ottaa kirjan käteen ja lukee tossa sohvalla.

Jos jaksaa lähtis hakee ruokaa ja sidukkaa .. jos on hyvä ilma menis rnasuun.

Mitä mä metsässä tekeisin?? Ei siellä voi istua maata samoin kuin rannalla.

Tää onkivaa, ylihuomeen saa taas kelalta rahaa ja toimeetulotuki tulee viel tällä viikolla.

Metsäkeikat ei oo mua varten.

Äänestä

Totuus marjastuksella ja sienestyksellä rikastumisella on pelkkää huuhaata ja joka vuotisia satuja, joilla köyhiä ja rahanahneita kateellisia juoksetetaan. Ei rikastu, tiedän kohta viiskymmentä vuotta sienestäneenä ja marjastaneena. Silloin joskus vuosikymmenet sitten olisi ollut ehkä mahdollista hankkiakkin paremmin, jos olisi ollut auto, jolla liikkua laajemmin. Hintakehitys on ollut laskeva trendi sitä mukaa, kun nämä tattikeisareiden ja muiden ostajien tattisadut ja marjamiljoonien mainostukset ovat liikuttaneet ja höplästä vetäneet hyväuskoisia. Toki thaimaalaisille se on hyvää tuloa, koska käyttävät hankkimansa tulot Thaimaassa, koska kaikki on siellä halvempaa. Työttömänä olevalle on tietenkin kaikki lisätulo plussaa, mutta kannattaa kyllä pitää huoli, ettei lipsahda miinuksen puolelle, kun tuo bensa ja diesel on niin kovissa hinnoissa. Selkä on myös kovilla, joten älkää särkekö selkäänne, niin kuin minä olen tehnyt, ei ole sen arvoista rahallisen annin puolesta. Toki itselleen kannattaa keräta, sitä haluan kyllä sydämestäni kaikille suositella. Hyvää kesän jatkoa kaikille!

Äänestä
  • Aivan! Minäkään en enää myy mitään metsänantimia firmoille, jotka maksavat pilkkahintaa kovalla työllä poimituista marjoista ja sienistä.

    Poimin ja myyn vain muutamille yksityisille, jotka ostavat työni tuloksen sillä hinnalla, minkä minä sanon.
    Omat marjat ja sienet tietty poimin ensin ja kun kuljen fillarilla, ei matkoihin mene rahaa. Saan vuoden vitamiinit ilmaiseksi ja hyvät liikunnat päälle. Eikä tarvitse rikkaiden lailla ostaa marketista tuontihedelmiä.

    Tämän ketjun aloittajalle:
    Joskus ihmettelen tätä palstaa... että miten itseään varakkaina pitävät jaksavat vuodesta toiseen jaella risusavotoita ja tupakantumppien keräilyä työttömille? Kai se sitten niin, että varakaskin ihminen voi olla järjenköyhä ja ainoa nautintonsa on muiden pilkkaaminen.

    Äänestä

  • pienin kukka kirjoitti:

    Aivan! Minäkään en enää myy mitään metsänantimia firmoille, jotka maksavat pilkkahintaa kovalla työllä poimituista marjoista ja sienistä.

    Poimin ja myyn vain muutamille yksityisille, jotka ostavat työni tuloksen sillä hinnalla, minkä minä sanon.
    Omat marjat ja sienet tietty poimin ensin ja kun kuljen fillarilla, ei matkoihin mene rahaa. Saan vuoden vitamiinit ilmaiseksi ja hyvät liikunnat päälle. Eikä tarvitse rikkaiden lailla ostaa marketista tuontihedelmiä.

    Tämän ketjun aloittajalle:
    Joskus ihmettelen tätä palstaa... että miten itseään varakkaina pitävät jaksavat vuodesta toiseen jaella risusavotoita ja tupakantumppien keräilyä työttömille? Kai se sitten niin, että varakaskin ihminen voi olla järjenköyhä ja ainoa nautintonsa on muiden pilkkaaminen.

    Juuri näin! Yksityisille voi myydä, voi sanoa hinnan millä on valmis myymään. Tuli mieleeni, että onkohan tamä "marja-maikki" kenties näitä marjojen ja sienten riisto-ostajia, vaikka kertookin tienanneensa tuon kertomansa summan, joka ei ole kuitenkaan kovin kummoinen, mutta realistinen kuitenkin, mutta ne kulutkin pitää muistaa vähentää, niinkuin jo aikaisemmin mainitsin! Tekisi hintojen kehitykselle todella hyvää, jos kaikki malttaisivat olla edes yhden kesän keräämättä marjoja ja sieniä myyntiin, eivätkä näiden höpösatujen innoittamina myisi alihintaan. Olisi mielenkiintoista nähdä miten nämä suurostaja satusedät ja tädit siihen reagoisivat. Siispä omaan tarpeeseen ja yksityisille keräämään.

    Äänestä

  • metsämönkiäinen kirjoitti:

    En osta, vaan kerään ja myyn. Kulut olen mainitsemistani summista jo vähentänyt, eli ne on ihan puhdasta voittoa. Ketään en ole halunnut loukata, tai komentaa, vaan ihan vaan vinkiksi teille muillekkin. Masennus, tai muu sairaus on eri asia, mutta täällä roikkuu niin paljon tyhjäntoimittajia, jotka ei vaan viitsi tehdä mitään tilanteensa parantamiseksi, vaan kitisevät vaan. No, kukin tyylillään. Minä lähden nyt töihin ja huomenna taas metsään.

    Äänestä

Olen ketjun aloittaja ja ihmettelen tuota patalaiskaa asennetta. Ehdotinko risusavottaa tai tumppien keruuta??? En. Marjoja ja sieniä olen kerännyt lähes 20 vuotta joka kesä ja syksy. Viime vuosina olen tienannut 800-1400/kesä ihan vain näillä. Oikein hyvä lisä pieneen osa-aikaeläkkeeseen ja 50%:een kaupan kassan tiliin. Vaatii vain vähän viitseliäisyyttä, mitä ei tämän palstan lukijoista näytä pahemmin löytyvän, rutistaan vaan...

Äänestä
  • Vittujako sulle silti kuuluu kenenkään vippivelat, työttömyys tai köyhyys mistä tahansa muusta syystä? Kyllä sinne metsään jokainen älyää mennä ilman patistelujakin.

    Äänestä

  • "Olen ketjun aloittaja ja ihmettelen tuota patalaiskaa asennetta. Ehdotinko risusavottaa tai tumppien keruuta???"

    Et, eikä myöskään nim. pienin kukka niin väittänyt, eikä hänen asenteessaan näkynyt merkkiäkään laiskuudesta.

    "No niin, nyt kaikki työttömät ja vippivelkaiset yms. metsään poimimaan marjoja."

    Et ehdottanut myöskään marjojen poimimista, vaan käskylauseella patistat satojatuhansia suomalaisia metsään tuntematta heidän elämäänsä. Jos jokin asia sinulle "Vaatii vain vähän viitseliäisyyttä", se ei ole meille kaikille samansuuruinen ponnistus. Sinulla on varmasti poimintavälineet hankittu, hyvät marjapaikat tiedossa ja kyyti järjestettynä. Toisilla ei.

    Äänestä

  • Pitkäaikatyötön kirjoitti:

    "Olen ketjun aloittaja ja ihmettelen tuota patalaiskaa asennetta. Ehdotinko risusavottaa tai tumppien keruuta???"

    Et, eikä myöskään nim. pienin kukka niin väittänyt, eikä hänen asenteessaan näkynyt merkkiäkään laiskuudesta.

    "No niin, nyt kaikki työttömät ja vippivelkaiset yms. metsään poimimaan marjoja."

    Et ehdottanut myöskään marjojen poimimista, vaan käskylauseella patistat satojatuhansia suomalaisia metsään tuntematta heidän elämäänsä. Jos jokin asia sinulle "Vaatii vain vähän viitseliäisyyttä", se ei ole meille kaikille samansuuruinen ponnistus. Sinulla on varmasti poimintavälineet hankittu, hyvät marjapaikat tiedossa ja kyyti järjestettynä. Toisilla ei.

    Eipä tuo piruparka tunnu tietävän sitäkään että sieniä voi myydä vain koulutettu poimija.
    Kuluja taas voi syntyä matkoista astioista ja suojautumisesta kun on allerginen. Ilman ajo neuvoa ei saa kuljetettua kuin kaksi ämpärillistä ja sen tuotto menee kuluihin.

    Äänestä

Hyvä ajatus, mutta ei näytä saavan kannatusta näiden "köyhien" keskuudessa. Rutisevat vaan netissä mielummin tukien pienuutta.

Äänestä
  • "Rikkailla"- joita tällä palstalla on todella paljon- olisi hyvät mahdollisuudet ansaita miljoonia, kun painuisivat metsään marjoja poimimaan ja ostaisivat rekan roudaamaan niitä ostajille.

    Vaan eipä mitään, täällä ruikuttavat köyhiä kadehtien, vaikka itse ovat perssilmää myöten asunto- ja autovelassa.

    Äänestä

Tarkoitit ehkä hyvää, marja-maikki, mutta onnistut vain ärsyttämään. Luuletko tosiaan että köyhät on terveitä ja työkykyisiä, joita vähän syyllistämällä saat potkituksi perseille ja liikkeelle? Kun työttömyyden syy on masennus, ei pysty töihin, niin ei kuule pysty ponnistamaan marjametsäänkään. En kyllä ole rutissut tukien pienuuttakaan. Mutta kun sinulla tuntuu tuota virtaa riittävän vaikka muille jakaa niin mitäs jos poimisit meille muillekin?

Äänestä
  • Älä sitten mene marjoja poimimaan jos et usko kykeneväsi. Ehdotuksesta valittaminen jollekin internet-ääliölle tosin kielii tekosyystä. Itsellesi olet vain itsestäsi vastuussa, turha jollekin internet-ääliölle on selitellä

    Äänestä

  • KKHS kirjoitti:

    Älä sitten mene marjoja poimimaan jos et usko kykeneväsi. Ehdotuksesta valittaminen jollekin internet-ääliölle tosin kielii tekosyystä. Itsellesi olet vain itsestäsi vastuussa, turha jollekin internet-ääliölle on selitellä

    Osa köyhyydestä johtuu esim. sairaudesta, johon ei voi itse vaikuttaa. Iso osa Suomen köyhistä on kuitenkin sellaisia, jotka eivät vain viitsi tehdä mitään. Johan sitä masennus iskee, kun on tekemättä vuosikymmenet mitään.

    Tosi moni jaksaa täällä netissäkin persustaan kasvattamaan ja valittamaan, mutta mitään ei jaksa tehdä asian eteen. Varsinkin ne, joilla on kotona asuvia lapsia, ansaitsevat vähän enemmän esim. terveellistä ruokaa.

    Kun omat lapseni olivat vauvaikäisiä, niin poimin mustikoita ym. ihan lähimetsästä 1,5 km:n päästä. Ei sieltä niitä kauheasti löytynyt, mutta sen verran kuitenkin, että niistä sai vähän marjoja puuron päälle laitettavaksi ja herkuteltavaksi. Parvekkeellakin voi kasvattaa esim. kuukausimansikkaa.

    Äänestä

  • terveysruokaa kirjoitti:

    Kyllä mekin puuron päälle, piirakkaan ja omaan pakastimeen poimitaan muutama litra, mutta ei kasvuskeskusten liepeillä, lähiömetsissä ole niin paljoa mustikoita että niitä voisi myyntiin asti poimia. Eikä lasten kanssa voi koko päivää viettää metsässä. marja-maikin viesti oli minustakin tosi ärsyttävä. Niin, ja meilläkin kasvaa parvekkeella muutama mansikka ja yrtti. Lapset ei suostu syömään sieniä, joten niitä kerätään vähemmän. Silloin kun on sieniä niin joutuu laittamaan kahdet ruuat.

    Äänestä

  • joo joo niin niin kirjoitti:

    kanssa voi päivää metsassä viettää?
    Ruuaksi voi ottaa jotain kylmää, jonka voi kuljettaa (omassa kipossaan tietty) ämpärin sisällä.
    Omat lapseni ovat aina tosi innoissaan lähtemässä metsäretkelle ja siellähän se ruokakin maistuu tosi hyvälle.

    Äänestä

  • Miksei lasten kirjoitti:

    kanssa voi päivää metsassä viettää?
    Ruuaksi voi ottaa jotain kylmää, jonka voi kuljettaa (omassa kipossaan tietty) ämpärin sisällä.
    Omat lapseni ovat aina tosi innoissaan lähtemässä metsäretkelle ja siellähän se ruokakin maistuu tosi hyvälle.

    Nukuuko ne metsässä päiväunet? Missä te käytte vessassa? Jaksako ne kulkea enempää kuin 2 km ja pääseekö ne itse mättäiden yli vai pitääkö nostaa? Metsään ei oikein voi ottaa rattaita mukaan, eikä kaksi lasta mahdu kantorinkkaan ...

    Evääthän nyt ei mikään ongelma ole ...

    Äänestä

  • Riippuu varmaan iäst kirjoitti:

    Nukuuko ne metsässä päiväunet? Missä te käytte vessassa? Jaksako ne kulkea enempää kuin 2 km ja pääseekö ne itse mättäiden yli vai pitääkö nostaa? Metsään ei oikein voi ottaa rattaita mukaan, eikä kaksi lasta mahdu kantorinkkaan ...

    Evääthän nyt ei mikään ongelma ole ...

    Minä ainakin nukuin pienenä kuusen alla päiväunia. Näin olen kuullut, kun olin sen verran nuori etten voi muistaa.

    Metsään se paavikin paskoo

    Äänestä

  • KKHS kirjoitti:

    Minä ainakin nukuin pienenä kuusen alla päiväunia. Näin olen kuullut, kun olin sen verran nuori etten voi muistaa.

    Metsään se paavikin paskoo

    Joo. Marjametsässä oli sekin uutisten 2v poikalapsi kuusi tuntia kateissa! Vapepan etsijäkoiran avulla lapsi onneksi löytyi!

    Äänestä

tai sitten et vain osaa kokata sieniä....

Äänestä
  • Tuohon voi sanoa minulla on ollut henkilöauton ajokortti jo 33 vuotta en silti aja Linja-autoa tai kuorma-autoa.

    Köyhyys
    1 673 Keskusteluketjua 20 469 viestiä

    Tilaa palstan RSS-syöte
    Poista kirosanafiltteri käytöstä

    Keskustele elämästä köyhyysrajan alapuolella.

    Hae itsellesi sopivampi keskustelu palsta.

    Äänestä

Onks tarkoitus että köyhä eksyisi sinne metsään? Kortistot puhdistuu.

" Hus köyhä metsään,
mitä köyhä metsässä,
tuomahan marjoja,
pikkuisella kipolla,
suurehkolla korilla...

Äänestä

Menehän sinä sinne metsään ja ole siellä sen verran ahkerana, ettet suotta kuluta aikaasi täällä palstaillen, kun ei sulla oo mitään oikeaa asiaakaan. Raitis ilma on kaltaistesi aivoille ihan hyväksi!

Äänestä

En tasan tarkkaan metsään mene ötököiden syötäväksi.
Edelliset reissut ovat päätyneeet sairalaalaan ja tiputuksen, joten kiitos ei.

Äänestä
  • Suojapukuja on keksitty! Joten ei mitään tekosyitä.

    Äänestä

Kerrankin tälläkin palstalla järkevä idea. Köyhyys ei poistu valittamalla tai tukien pienuutta moittimalla, vaan itse asioitaan eteenpäin viemällä. Marjoja on ainakin syötäväksi joka pöheikössä ja melko helpolla löytää esim. sangollisen mustikoita, mitkä voi myydä perkaamattomana vaikka naapurille. Itse olen myynyt 25€ sangollinen. muutaman sangollisen kun kerää mustikoita ja myöhemmin syksyllä puolukoita, niin kyllä siitä 100-200 euroa saa melko vaivattomasti lisää pieniin tuloihin.

Äänestä

Poimin eilen tunnin verran mustikkaa. Puoli litraa tuli ja sääskiä oli paljon. Tänään poimin 3 desiä puolessa tunnissa sääskien takia. Katsoin Googlesta että 4 euroa maksavat kilolta, ei saa olla yhtään roskia tai raakileita. 10 litraa painaa noin 6 kiloa ja kyllähän sen poimisi jos koko päivän viettäisi metsässä mutta nuo puheet tuhansista euroista marjastuskauden aikana on samaa sarjaa kuin entisaikojen kultakuumeet. Jos joku onkin sattunut poimimaan paljon marjoja niin ei se sitä tarkoita että se olisi välttämättä mitenkään kannattavaa toimintaa noin yleisesti ottaen.

Tai jos joku on opiskellut alaa jolta joku yksittäinen opiskelija on pyydetty suhteilla töihin sukulaisen firmaan kesken koulun niin ei siinä ole mitään järkeä että kaikki tryykäävät opiskelemaan samaa alaa kuin Klondiken kultakuumeen aikoihin. Kultakuumeissa on sellainen ilmiö että eniten rikastuvat tarvikkeiden myyjät ja se keskiverto kullankaivaja ei löydä mitään ja kaikissa massahysterioissa, marjastus ja IT-alan opiskelu ja sen sellaiset kuuluvat samaan sarjaan. Pelkkää urbaanilegendaa. Joku voi rikastua mutta jos tuhannet lähtevät samoille apajille, he joutuvat poistumaan tyhjin käsin. Yhtä varmaa kuin lottoaminen. Aina siinäkin joku voittaa jos muutama miljoona häviää.

Äänestä

Menenkin mielelläni metsään mutta kerään vain runsaasti omaan pakastimeen talven varaksi. Kaupan pakastemarjat ovat niin kalliita etten tuhlaa niihin rahoja kun saan ilmaiseksi metsästä, vain muutaman minuutin pyöräily ja mitkä mahtavat marjankeruupaikat, mustikkaa ja vadelmaa ja vähän myöhemmin puolukkaa ja sieniä ja lisäksi hyvää kuntoilua.

Äänestä

Ei Jumala laiskoja ruoki...

Äänestä
  • ...eikä ketään muutakaan.

    Äänestä

Vadelmat ovat kypsiä! Olipa upeaa poimia tänään näitä jaloja marjoja talven varalle.

Äänestä

Hyvää ruokaa mutta tuo että siitä tienaisi ties mitä on samaa sarjaa kuin entisaikojen amerikkalainen unelma. Jotain sellaista jota ei käytännössä ole olemassa vaikka yhtä miljoonasta onkin onnistanut.

Äänestä

Marjathan kannattaa myydä naapuruston hyväosaisille samaan hintaan tai hieman halvemmalla kuin kaupat myyvät. Eli 6 litraa vadelmia, jotka juuri poimin olisin voinut myydä vaikka 5 euron litrahintaan mutta laitoinkin omaan pakkaseen ja annoin sukulaisille osan.

Marjoja saa verotta myydä myös suoraan kuluttajille torilla, ilman mitään torivuokria. Sinne vaan kokeilemaan :)

Äänestä
  • Herttileijaa!!

    Olen syyllistynyt veropetokseen jo monena vuonna:( Muutama yksityinen on halunnut ostaa mustikkansa suoraan rasioihin poimittuna ja lisätyllä sokerilla. Samoin jokuselle oon myyny puolukat survottuna ja sienet kuivattuna, sekä suolattuna.

    Eipä oo mitään järkeä myydä pilkkahintaan roskaista marjaa, joten ilmankos se hanke on verovapaata!

    Äänestä

Nyt siellä alkaa vähitellen mustikkasato kypsyä, Vaasan leveysasteilla. Vielä harvakseltaan marjaa mutta sentään jotain. Litra alle tunnissa käsin poimittuna. Sääskiä oli v'tusti. Vatut vielä täysin raakileita ja vähän lakkaa oli.

Äänestä

Tämäkin työtön joutaisi kyllä sinne metsään, mutta kun ei ole autoa eikä autollista kaveria joka lähtis kuskaamaan, niin täytyy jättää nekin marjat metsään, polkupyörällä joutuisi melkoisen matkan ajamaan että marjamaille pääsis ja yksin en uskalla kauas metsään mennä kun eksyn helposti, joten on pakko tunnustautua laiskaksi :)

Äänestä
  • Luonnossa kasvaa muitakin ravinnoksi kelpaavia kasveja kuin marjakasvit,mutta niitten hyödyntäminen
    on hankalaa kun ei suurimmalla osalla ole tietoa mitä voi turvallisesti käyttää sama koskee myös minua.

    Äänestä

Minä köyhä osaan huolehtia omasta marjassa käynnistäni ilman kenenkään kehoitusta, marjastus on minun harrastus, tänäänkin kävin vaapukassa ja keräsin 4 l, eilen 5 l, huomenna jatkan samoin ja vielä mustikoita lisäksi, pyöräillen kuljen kun ei autoa varaa pitää, naapurikin kyseli keräisinkö hänellekkin kun ei itse kuulemma tykkää marjastaa mutta en kerää hänelle, olisi aihetta mennä hänen itsensä metsään kun on runsaasti ylipainoa.

Äänestä

Joka päivä olen käynyt ja kädet päänahka täynnä hyttysten puremia. Ne perkuleet puree farkkujen läpi ja polvia syyhyttää. Aika nihkeästi siellä on tähän saakka marjoja ollut. Punaherukkaa kyllä on vanhoilla talonpaikoilla eikä niin säätänästi sääskiäkään ja vadelma viittä vaille valmista.

Äänestä
  • Sinun kannattaisi hankkia niillä marjarahoilla sellainen lierihattu, jossa on alas laskettava suojaverkko. Säästyisi ainakin pää ja kaula niin hyttysen pistoilta metsässä kuin paarmojen puremilta avoimilla paikoilla. Ei hirveän montaa euroa maksa ja voi käyttää hyödyksi koko loppuelämän, jos osaa ehjänä säilyttää.

    Äänestä

  • Pitkäaikatyötön kirjoitti:

    Sinun kannattaisi hankkia niillä marjarahoilla sellainen lierihattu, jossa on alas laskettava suojaverkko. Säästyisi ainakin pää ja kaula niin hyttysen pistoilta metsässä kuin paarmojen puremilta avoimilla paikoilla. Ei hirveän montaa euroa maksa ja voi käyttää hyödyksi koko loppuelämän, jos osaa ehjänä säilyttää.

    En ole vielä tähän mennessä saanut marjoista yhtään rahaa. Olisihan niistä sen muutaman euron tai kympinkin saanut mutta olen syönyt kaiken itse. Rahat on tiukilla kun pelkällä toimeentulotuella elää mutta ei tässä nälkää nähdä eikä ole varsinaisesti tarvetta ostaa mitään joten rahalla ei ole minulle niin väliä.

    Äänestä

Lähdetään Lappiin vuolemaan kultaa. Sitä voi tehdä heti kun lumet sulaa ja jo ennenkin kun polttaa nuotiota ja kaivaa, taas polttaa ja kaivaa. Sellaisia käytäviä, pieniä kaivoksia tekee niin sieltä saa huuhdottavaa maa-ainesta ympärivuotisesti. Suurin osa kuoli sinne jänkhälle nälkään jo 1800-luvulla että miten lie nykyihmisten suhteen. No, muutama pakostakin vähän kultaa löytää jos kunnon ryntäys syntyy.

Äänestä

Metsään?? ei täällä ole metsiä mailla eikä halmeilla, 10 kilometrin päästä alkaa olla pieniä metsiä, mutta milläs menet.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

marja-maikki kirjoitti:

http://www.taloussanomat.fi/harrastukset/2013/07/09/yli-tonni-puhtaana-kateen-nain-se-onnistuu-mustikoilla/20139543/139

No niin, nyt kaikki työttömät ja vippivelkaiset yms. metsään poimimaan marjoja. Mustikkakauden jälkeen on sitten puolukoita. Sieniä löytyy myös ja niistä myös maksetaan hyvin. Kaiken lisäksi saa raitista ilmaa ja liikuntaa, niin terveys ja mielialakin paranee.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu